Porispere

  • 46 634
  • 205

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sitten yht'äkkiä Kaksi reittiä ja yksi suunta ja keikka loppui. Loppui kuin seinään. Mutta fiilis oli silti korkealla. Omasta mielestä parempi veto kuin Kinossa vuoden alussa. Keikin jälkeen olikin niskat jumissa ja melkein joka raaja ottanut osumaa. Oli parempi jäädä vain odottelemaan Sonataa.

Kemiläiset lateli sitten perjantain päälavalla sellaisen lopetuksen jota ei sitten Raised Fistin oltu nähty. Ehkä 2011 oli meno vielä asteen kovempaa, mutta ilotulitukset ja tulisuihkut loivat kyllä SHOWN. Lava jälleen liekeissä. Porissa, tälläistä? Huhhuh. Keikan kohokohdat helposti luettavissa, Fullmoon, Victoria's Secret, Love. Hieno lopetus perjantaille, koska Hermannin Reckless Love ei vain kiinnosta itseäni yhtään. Tästä on hyvä lähteä katsastamaan pian lauantain fiilistely päivää, vaikka meno voi osittain yltyä kovaksi.

Alueen antimista käytin vain pelkkää Fostersin olutta, perus 6€. Mutta herranjestas missä kaikki vessat? Viime vuonna niitä oli hyvin ja jonoa ei tainnut pahemmin syntyä missään vaiheessa. Naiset kärsivät tästä ainakin tämän vuoden festareilla. Amaranthen jälkeen varsinkin anniskelualueen pajamajoille tuli pitkä letka. Miehiä tämä ei nyt niin hirveästi haittaa, mutta enemmän niitä voisi olla. Iso vesipiste oli myös plussaa ja sen sijainti on hyvä.
Eri mieltä tuosta Staminasta verraten Kirjuria ja Kinoa. Kinossa tuo oli helvetin kova, mutta mun mielestäni Porisperessä jäi hiukan ponnettomaksi. Tuntuu ettei oikein keikka lähtenyt ollenkaan käyntiin. Tai ainakin omasta mielestäni oli aika pliisua.

Sonata oli myös tasapaksu, soittivat vitun hyvin ja sopivat biisit, mutta ihan niinkuin kaverit olisivat leimanneet kellokortit ennen lavalle nousemista. Semmoista virkamiesmusisointia ;)

En mäkään Pellehermannin Reckless Lovesta oli erityisemmin koskaan digannut, mutta keikkana tuo oli hemmetin hyvä. Itse tykkäsin ihan kympillä, varsinkin siitä että livenä tuo bändi osoittautui bändiksi eikä Olli Herman ja Reckless Love -aktiksi.

Mun mielestä vessoihin ei kyllä tarvinnut naistenkaan jonottaa kovin kauaa, ainakin lauantaina kun olin naisseurassa liikkeellä niin aika nopeasti toinenkin sai hoidettua asiansa. Enkä mä missään nähnyt pitkiä jonoja.

Lauantain parhaat olivat kyllä paikalliset Penniless ja Eleanoora Rosenholm. Apulannan näin pari viikkoa sitten Seinäjoella ja soittivat oikeastaan saman keikan. Olis ehkä biisijärjestystä voinut vaihtaa. Flogging Molly oli OK, mutta olin sen verran kaukana lavasta etten syttynyt kunnolla.

EDIT: Mutta ruokapuoli oli tänä vuonna aikamoinen pettymys. Viime vuonna oli paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta nyt oli oikeastaan ainoastaan kebabbia tai spydäriä. Viime vuoden Poppamiehen hampparit esimerkiksi loistivat poissaolollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Kirjottelin tässä eilen ja äsken suurta raporttia viikonlopusta, piti olla jatkoa tuohon toiseen raporttiin. Piti painaa esikatselua ja jatkoaika ilmoittaa, etten ole kirjautunut sisään. Noh, siitä sitten kirjautumiset ja sen jälkeen valkoista koko sivu. Ja olihan se teksti kadonnut bittiavaruuteen vallan. Kiitos vain Jatkoaika.com. perkele että turhauduin nyt.

Kiitos Porispere 2014!!11!1 onnistuneet kerbalot, ensi vuonna sit 5 kerta!
(ihan vittuilakseni kirjotan päin helvettiä)
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kirjottelin tässä eilen ja äsken suurta raporttia viikonlopusta, piti olla jatkoa tuohon toiseen raporttiin. Piti painaa esikatselua ja jatkoaika ilmoittaa, etten ole kirjautunut sisään. Noh, siitä sitten kirjautumiset ja sen jälkeen valkoista koko sivu. Ja olihan se teksti kadonnut bittiavaruuteen vallan. Kiitos vain Jatkoaika.com. perkele että turhauduin nyt.

Kiitos Porispere 2014!!11!1 onnistuneet kerbalot, ensi vuonna sit 5 kerta!
(ihan vittuilakseni kirjotan päin helvettiä)

Minulle on joskus käynyt myös noin. Jos painaa kirjautumistekstin tullessa selaimen back-nappulaa, niin pitäisi päästä tekstiinsä takaisin. Sitten sen voi esim. copy-pastettaa, kirjautua sisään ja laittaa sen jälkeen uusiksi. Muuten voi käydä tosiaan niin, että bittiavaruus saa jälleen uutta sisältöä.

Ketjun aiheeseen mennäkseni:
Kiitos 1939-1944. Ei kun siis: Kiitos Porispere 2012, muille vuosikerroille tuli sanottua ei kiitos, vaikka sympatiat ovatkin ehdottomasti Porisperen kaltaisten tapahtumien puolella. Vuonna 2012 oli hyviä bändejä kuten OZ, Satyricon, kuunneltavissa oleva Red Fang ja erityisesti loistelias Sacred Reich ja hyvä tunnelma, jota eivät häirinneet edes sysipaskat sadekelit. Tuon jälkeen ei ole Porissa tullut käytyäkään, Porisperen tarjonta ei ole ollut oikein saman tasoista viime ja tänä vuonna.

Jos vain bänditarjonta natsaisi ja Porissa olisi joku kivenkova bändi, jota ei ole vielä tullut nähtyä ja/tai joka ei ole kiertänyt Suomen kesäkekkereitä tuhannesti, niin Pori on ilman muuta hyvä vaihtoehto. Hienoa, että viisi vuotta tulee ensi vuonna täyteen. Toivottavasti tulisi joku sellainen hyvä haku kuten Sacred Reich tai muu vastaava kulttihevibändi. Saa buukata jonkun isommankin. Anthrax tai Tankard vaikkapa, niitä kun ei tullut nähtyä koska jätin Tuskan väliin. Kumpikaan ei ole kokenut mitään inflaatiota toisin kuin tietyt joka paikan bändit, joten kuulijoita tulisi varmasti Satakunnan ulkopuoleltakin porilaista pääomaa kartuttamaan.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Minulle on joskus käynyt myös noin. Jos painaa kirjautumistekstin tullessa selaimen back-nappulaa, niin pitäisi päästä tekstiinsä takaisin. Sitten sen voi esim. copy-pastettaa, kirjautua sisään ja laittaa sen jälkeen uusiksi. Muuten voi käydä tosiaan niin, että bittiavaruus saa jälleen uutta sisältöä.

Elätin toivoa, että foorumi olisi niin fiksu ja päästäisi minut takaisin kirjoitukseen niin kuin uudelleenohjaus toimii yleisesti hyvin. No eipä toiminut. Ihmetyttää suuresti silti, miksi tunnukseni kirjattiin ulos siinä vaiheessa, kun tekstiä kirjoitin? Kai siinä jokin aikaraja on, mutta aika pieni ilmeisesti :D Että tälläistä maanantaita...
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Porispere 2015 julkaisi tänään valtaosan kesän kattauksestaan ja omaan silmääni näyttää erittäin miellyttävältä. Perjantaina 31.7. soittavat Eppu Normaali, Danko Jones, Viikate, Juliet Jonesin Sydän, Turmion Kätilöt, Lost Society, Lapko ja Pää Kii. Lauantaina 1.8. soittavat Bad Religion, Popeda, Von Hertzen Brothers, Disco Ensemble, Olavi Uusivirta, Nuclear Assault, Juju, Melrose, Atomirotta, Teflon Brothers ja Pertti Kurikan Nimipäivät. Sunnuntaina perhepäivä, eikä aikaisempien vuosien tapaan kiinnosta itseäni, mutta silloin lavalla Elastinen, Samuli Edelman, Robin ja Gommi & Pommi.

Varsinkin Bad Religion ja Danko Jones kiinnostavat sekä kotimaisista Eput, Turmion Kätilöt ja Pää Kii. Popedan olen onnistunut aina missaamaan, joten mielenkiintoista myös heidät nähdä lavalla.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Bad Religion, Nuclear Assault! Huhheijaa.. varsinkin toi BR olisi mukavaa nähdä uudelleen. Missäpäin se Pori taas olikaan?
 

chubster

Jäsen
Kyllähän sitä on BR:ää tosiaan lähdettävä katsomaan, lauantain liput siis hankintaan. Mitenkäs tuo menee? hotellihuonetta varaamaan vai löytyykö jotain leirintää?
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
BAD RELIGION/Nuclear Assault/Popeda/Melrose samana päivänä eli lauantai taitaa mennä Porissa. Suicidal Tendencies tuli käytyä tuolla katsomassa 2013 ja alue toimi mukavasti.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No voi nyt sentään, minkä tekivät. Olen onnistunut välttämään Porissa käymisen koko aikuiselämäni ajan, mutta nyt on vissiin laitettava ostaen lauantailippu.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nuclear Assault kyllä kiinnostaa. Eppu Normaali ja Bad Religion ovat sellaisia bändejä jotka varmaan pitäisi nähdä joskus. Sitten on tietysti vielä Turmion Kätilöt, PKN, Viikate ja Pää Kii jotka ovat hyviä livenä. Josko sitä välivuoden jälkeen menisi paikan päälle aiheuttamaan pahennusta, huikealla humalatilalla ja huonolla käytöksellä.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Kyllähän sitä on BR:ää tosiaan lähdettävä katsomaan, lauantain liput siis hankintaan. Mitenkäs tuo menee? hotellihuonetta varaamaan vai löytyykö jotain leirintää?
Porissa järjestetään samaan aikaan Kalevan Kisat, joten ei ainakaan hotellien varaan kannata laskea. Täksi vuodeksi toteutuu ensimmäistä kertaa se leirintä, mitä ollaan jo hetken odoteltu.

Porispere kirjoitti:
Päällekkäisyys Kalevan Kisojen kanssa aiheuttaa sen, että Porin majoituskapasiteetti on koetuksella. Tämä antaa Porisperelle mahdollisuuden lanseerata yleisölle myös pitkään suunnitteilla olleen leirintäalueen festivaalin välittömään läheisyyteen. Lisätietoja leirinnästä seuraa lähiaikoina.

Kattaus on todellakin mielenkiintoinen. Vähän olisin odottanut Mokoman tekevän paluun Spereen. Toisaalta, eivät ole vielä kesäkiertuetta julkaisseet, joten toivoa olisi ;) Eput eivät oikein itselle viimeksi livenä iskenyt. Nyt vähän mielenkiintoa lisää tuo Kahdeksas Ihme- speciaali keikka. Aikamoisen hittipläjäyksen sillä materiaalilla saa jo aikaan. BR ollut itsellä toivelistalla jo hetken aikaan ja tulihan se lopulta sieltä. Ja ennen hyvin onnistuneet VHB, Viikate ja varsinkin Turmion Kätilöt ovat loistavia kiinnityksiä. Danko Jonesia tuli joskus pidettyä vähän enemmänkin soittolistalla, mutta nykyään jäänyt vähän harvemmalle. Live esiintymiset kuitenkin ihan ok tasoa kuulemma, niin jos sille vaikka syttyisi. Atomirotan I-albumia sitten onkin kuunneltu ihan kiitettävään tahtiin. Kattaus paranee vaan vuosi vuodelta, iso peukku!
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Itse jopa vähän petyin kattaukseen. Melkeimpä omaan makuun Porisperen lyhyen historian heikoin kattaus. Mutta kuitenkin ihan okei eli eiköhän sitä tule ehkä mentyä.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Perjantaina Lapko, lauantaina sitten Bad Religion, Disco Ensemble ja Atomirotta. Perjantai tähän asti selkeä pettymys, odotan että jotain lisäyksiä tulee, josko perjantaikin alkaisi houkutelemaan. Eppu Normaali joku vuosi Porisperessä esiintyi ja oli pettymys silloin. Bad Religion on sellainen legenda, että tästä iso kiitos Vilkunalle. Pari päivää tuolla tulee vietettyä, jos perjantai ei parane niin silloin voi keskittyä juomiseen.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Ollaan perjantaina iltapäivästä parkkeeraamassa keikkabussia Kirjurinluotoon. Ehdotelkaas jostain ns lähiympäristön tienoilta huokeahko ruokapaikka koska harvemmin festarisapuskoissa hinta/määrä/laatu kohtaavat toisensa. Harmittavasti sääkartat pe-la ovat ainakin tällä hetkellä aivan dekistä. No kunhan ei kauheasti sataisi lunta...
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ollaan perjantaina iltapäivästä parkkeeraamassa keikkabussia Kirjurinluotoon. Ehdotelkaas jostain ns lähiympäristön tienoilta huokeahko ruokapaikka koska harvemmin festarisapuskoissa hinta/määrä/laatu kohtaavat toisensa. Harmittavasti sääkartat pe-la ovat ainakin tällä hetkellä aivan dekistä. No kunhan ei kauheasti sataisi lunta...
Forecan sivuilta kun katsoo niin ei kovin pahalta näytä. Perjantaina ehkä hieman sataa. Parkkeeraa bussi torille siinä on noin 3 pizzapaikkaa, Subway, Amarillo, Rosso.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Onko toi Mevlana mistään kotoisin jos ja kun varsinkin lauantaina iskee laiskuus ja tilataan ruuat kuljetuksella? Bussi vedetään suoraan festareiden lähimmälle parkkipaikalle ja liikkuu vasta sunnuntaina promillien laskettua. On tässä sentään vielä pari päivää aikaa kesän saapua. Tietenkin pitää muistaa se että on vasta heinäkuun loppu...
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ollaan perjantaina iltapäivästä parkkeeraamassa keikkabussia Kirjurinluotoon. Ehdotelkaas jostain ns lähiympäristön tienoilta huokeahko ruokapaikka koska harvemmin festarisapuskoissa hinta/määrä/laatu kohtaavat toisensa.

Onko toi Mevlana mistään kotoisin jos ja kun varsinkin lauantaina iskee laiskuus ja tilataan ruuat kuljetuksella? Bussi vedetään suoraan festareiden lähimmälle parkkipaikalle ja liikkuu vasta sunnuntaina promillien laskettua. On tässä sentään vielä pari päivää aikaa kesän saapua. Tietenkin pitää muistaa se että on vasta heinäkuun loppu...

Porissa on ihan ok-tason ruokapaikkoja useampia. Listaan tässä omat suosikkini riippuen siitä mitä mieli tekee.

Ravintola:

Bucco - Kirjurinluodon vastapuolella eli todella lähellä keikkapaikkoja. Hieman hienompi rafla, joskaan ei nyt älyttömän kallis. Hyvää italialaista ruokaa ja taisi Kylie Minoguekin tykätä tästä paikasta. Jos olet kolmen promillen humalassa koko viikonlopun, niin sitten en ehkä suosittele tätä paikkaa, mutta jos esim. perjantaina haluaa syödä vähän hienommin, niin tätä voin suositella. Etusivu Buccon nettisivuille.

Burger:

Miami - Isokarhun yläkerrassa saa nauttia ihan pätevistä burgereista. Miami Restaurant & Bar - Pori Amarillossa nyt tietty myös on ihan kelvolliset burgerit.

Pizza:

Mestaripizzat - Kaupungin parhaat pizzat. Hieman hintavat (9-10,5€) mutta todella hyvänmakuiset ja laadukkaat pizzat löydät täältä. Miinuksena hyvin pienet asiakastilat (vain kolme pöytää sisällä ja pari ulkona), mutta kuljetettuina tai mukaan otettuina voin kyllä suositella. Mestaripizzat, Pori :::: Porin Mestaripizzat - Parhaat pizzat Porissa ::::

Kebab:

En ole aikoihin kebabia syönyt, mutta viime vuonna keskustaan torin laidalle avattu Lezzet oli ihan kelvollinen ainakin vuosi sitten.
 

Tuamas

Jäsen
Ollaan perjantaina iltapäivästä parkkeeraamassa keikkabussia Kirjurinluotoon. Ehdotelkaas jostain ns lähiympäristön tienoilta huokeahko ruokapaikka koska harvemmin festarisapuskoissa hinta/määrä/laatu kohtaavat toisensa.

Kohtuuhintaisia ja hyviä noiden lisäksi myös Yak & Yeti, Wandee ja Blind Burger.

Toki Wandee ja Blind Burger ovat puolisen kilsaa pidempänä keikkapaikasta kuin nuo muut.

Tämän lisäksi on toki myös Puuvillan kauppakeskus, jossa Tamarin on ihan pätevä paikka.

Jos tilata meinaatte, niin Mestaripizzat on paras paikka.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Infernaaliset kiitokset näistä vinkeistä joilla varmastikkin vältämme nälkäkuoleman. Blind Burgerista ja Mestaripizzoista olinkin jotain kehuja jo kuullut eli valinta saattaa osua niihin.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Infernaaliset kiitokset näistä vinkeistä joilla varmastikkin vältämme nälkäkuoleman. Blind Burgerista ja Mestaripizzoista olinkin jotain kehuja jo kuullut eli valinta saattaa osua niihin.
Blind burgerissa en ole vielä ehtinyt käymään, mutta mitä olen tutuilta kuullut niin kannattaa zekata. Ilmeisen kovan luokan burgerit oikeasta lihasta ja tuoreista raaka-aineista ja tietty bisseä siihen sivuun.

Jos pizzaa tekee mieli niin ehdottomasti toi Mestaripizzat on oikea paikka.

Sitten pari mustaa hevosta, jos hieman eksoottisempi vaihtoehto kiinnostaa: Nepalilaisrafla Yak & Yeti on paikka jossa on tullut käytyä pari kertaa ja molemmilla kerroilla pienessä kankkusessa. Paikka on kämäinen ja saattaa pelottaa arimmat kääntymään pois jo ennen kuin ehtivät kynnystä ylittää, mutta safka on niin maan perkeleen hyvää nimenomaan krapulassa, että suosittelen. Varsinkin sellainen hieman tulisempi lammas-setti, mikä lie nimeltään, oli totaalisen herättävä ja piristävä ja vieläpä riittävän kokoinenkin annos. Sijaitsee myös suht lähellä rantaa.

Toinen huomion arvoinen paikka on kiinalaisrafla Pioni Paviljonki, jossa myöskin on tullut poikettua usein pienessä darrassa. Sieltä kun nappaa kunnon tulisen annoksen kanaa, sikaa tai nautaa niin johan alkaa darra helpottaa. Ja niin kuin tapana on, ei kummankaan paikan annokset ole kovin hintavia. Sijainti ei myöskään ole ylivoimaisen pitkällä rannasta katsoen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös