Vähän huonosti sopii tällainen asian vierestä puhuminen juuri Porcupine Treen keikan alla, mutta nokkamiestähän tämä koskee. PT on vain pintapuolin tuttu, kun seikkailen tässä musiikin maailmassa sattumasta toiseen. PT:n kivelle en ole hypännyt.
Sen sijaan olen tällä hetkellä totaalisen myyty Blackfieldille ja nimenomaan II-levylle. Viime kuukausina on tullut löydettyä kolme aivan totaalisesti tajunnan räjäyttänyttä yhtyettä (Magenta Skycode ja This Empty Flow ovat ne muut), joten paljon on tapahtunut, liikaakin.
Varmaan progemetallin faneille tämä on liian kaunista ja tunnelmallista, mutta minuun iskee kyllä niin kovaa, ettei mitään rajaa. Tuolla blogissani olen jotakin asiasta vuodattanutkin. Christenings, Epidemic, Some Day...
Pakko kai se Porcupine Tree on joskus tarkistaa, mutta pitääkö tässä huolestua itsestään, kun näinkin vanhana löytää oikeastaan entistä taajemmin näitä suoraan sanottuna pään sekoittavia bändejä. Melkein tuntuu, ettei kaipaisi yhtään lisää.