Populaarimusiikin syvenevä alennustila

[olkikuukkeli]

"Ennen vanhaan kaikki oli perin juurin mukavaa / Nykyään on saasteita ja telkkaan pääsee kuka vaan / Haluan takaisin aikaan, / jolloin laivat oli puuta / ja miehet oli rautaa / ja naiset MANTELIMASSASTA"

Repomies-tyyliseen wanhojen kulta-aikojen ihannoimiseen ovat meistä kaikki törmänneet, aika iso osa ehkä syyllistynytkin. Nuorison käytöstapojen ohella musiikin nykytilaa kuulee ehkä eniten haukuttavan. Entisaikojen musiikissa oli sitä jotain, nykyään tehdään vain tällaista renkutuspaskaa...

Olen luonteeltani skeptikko ja usein tällaiset yleisluontoiset lausahdukset - kuten nykynuorista huolehtiminen, jota on siis tapahtunut läpi koko kirjoitetun historian - nostavat niskavillani pystyyn. Populaarimusiikin tason huononemisesta olen kuitenkin samaa mieltä: Nykymusiikki ON listojen perusteella yhä yksitoikkoisempaa aina vain. Ehkä tästäkin syystä aukaisen itse radion musiikkia kuunnellakseni aniharvoin, vaikka luokittaudun varmastikin musiikin suurkuluttajiin, enkä ole mikään genrejumahtanutkaan tietääkseni. Nykypop vain kuulostaa niin... samalta.

Hiljattain asiaa tutkittiin tieteellisestikin Journal of Physicsin taholta. Musiikkiharrastelijoiden syvimmät huolet - musiikin yksitoikkoistuminen ja loudness-war - todettiin näillä menetelmillä todellisiksi ilmiöiksi.

Mitä tämän kehityksen takana oikein piilee? Onko kyseessä laajempikin kulttuurievolutiivinen ilmiö, jonkinlainen pikakulttuurin synty? Harva ns. musiikin ammattilainen arvostaa nykypoppia taiteena, mutta se myy hyvin. Levy-yhtiöt ja jopa yksittäiset bändit teettävät kuluttajakyselyitä ja arvioivat sitä, millaista musiikin täytyy olla myynnin maksimoimiseksi. Ja kuten säveltäjä Einojuhani Rautavaara muistaakseni joskus sanoikin, ns. tavallinen tallaaja kokee tutun kuuloisen musiikin automaattisesti miellyttäväksi kun taas taidemusiikin säveltäjän toiminta perustuu lähes päinvastaiseen toimintamalliin: tuttuja kaavoja on vältettävä. Kohderyhmätutkimusten avulla tehty musiikki siis tuskin säkenöi innovatiivisuudellaan...

Olkoonkin, että ns. takuuvarma poppi todella myy takuuvarmasti, minusta tuntuu monesti, että musiikkibisnes aliarvioi kuluttajia. Esimerkiksi eräs System of a Down keikkaili LA:ssa todella pitkään ennen kun sai levytyssopimuksen äkkiväärälle musiikilleen. No kuinkas kävikään? Bändi on ollut myyntimenestys ever since. Kun katsoo menneisyyteen, niin nimenomaan omansalaiset bändithän sieltä parhaiten tuntuvat erottuvan. Tuntuu, että levy-yhtiöt olivat vielä 60- ja 70-luvulla taiteellisesti kunnianhimoisempia tai yleisö osasi vaatia laatuakin sen kertakäyttömusiikin ohella. Yhä supersuosittu Pink Floyd tuskin saisi mitään hirveää markkinointia taakseen, mikäli bändi perustettaisiin tänään. Voin vain kuvitella sitä Sonyn heebojen parranpäristelyä. "Onhan tässä musiikissa kiistatta ansioita ja pojat soittavat hienosti, mutta eihän tällaisen päälle suuri yleisö mitään tajua!" Kuitenkin aikanaan PF:n tyylinen musiikki menestyi listoillakin.

Nykyäänkin nimittäin tehdään kaikenlaista musiikkia. Ei tehdyn musiikin kirjo ole vähentynyt samaa tahtia listojen genreköyhtymisen kanssa. Etsivä löytää yhä monimuotoista, vaihtelevaa ja tunteella tehtyä taiteellista musiikkia kun vain jaksaa etsiä. Suurten levy-yhtiöiden markkinakoneisto vain syrjii näitä oman tiensä kulkijoita kaikenmaailman rahasampojensa eduksi. Jos joku suomalaispoika näyttää vähän maailmanmainetta saaneelta Robinilta ja on onnistunut säveltämään jonkun oman 4chords-kappaleensa, menee hän markkinointijonossa lahjakkaampiensa ohitse niin että helähtää - ja kassakone laulaa ilosäveliä.

Populaarimusiikin syvenevä alennustila on omassa tuttavapiirissäni suosittu tappeluaihe. Sen syistä kiistellään, ilmiön todellisuudestakin kiistellään, mutta yhtä kaikki, oivallinen riitelyaihe se on. Tapeltaisiinko siitä myös jatkoajassa ihan aiheelle pyhitetyssä ketjussa?

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Populaarimusiikin tason huononemisesta olen kuitenkin samaa mieltä: Nykymusiikki ON listojen perusteella yhä yksitoikkoisempaa aina vain. Ehkä tästäkin syystä aukaisen itse radion musiikkia kuunnellakseni aniharvoin, vaikka luokittaudun varmastikin musiikin suurkuluttajiin, enkä ole mikään genrejumahtanutkaan tietääkseni. Nykypop vain kuulostaa niin... samalta.

Tämä populaarikloaakista pursuava aines on todella samaa jöötiä, jos erehdyt tai joudut ns. listamusiikkia kuuntelemaan. Hyvä esimerkki on joskus hyvääkin musiikkia tehnyt Metallica, jonka 20 vuoden takaiset kuulostava samalta tuubalta kuin nykyisetkin. Mon€y, mon€y, mon€y: tehdään todellakin sitä tuttua huttua, jonka ansiokkaassa avauksessasi jo käsittelitkin.

Nykyäänkin nimittäin tehdään kaikenlaista musiikkia. Ei tehdyn musiikin kirjo ole vähentynyt samaa tahtia listojen genreköyhtymisen kanssa.

Nykypäivänä voinee kutsua itseään jo musiikin harrastajaksi, kun ei kuuntele soittolistaradioita ja osaa käyttää esimerkiksi last.fm:n scrobbleria..

Musiikkia tehdään kyllä nykypäivänä. Paljon ja hyvää, mutta löytäminen on nykyään kuuntelijan varassa. Yhtenä suurena syyllisenä pidän kaupallisia soittolistaradioita. En ole tästä varma, mutta minulla on jokin muistikuva siitä että levy-yhtiöiden buffaamien "huippuartistien" soittaminen on halvempaa radioille teostomaksujen osalta, kuin marginaalista ponnistavien? Se selittäisi hyvinkin helposti sen, että miksi Suomessa ei tällä hetkellä ole edes välttävästi kilpailua Basso-radiolle valtakunnallisella tasolla. Miten musiikkinsa radion kautta löytävä kuuntelija löytäisi mitään muuta kuin hittikamaa, kun ei sitä mistään kuule?

Olisiko Suomessa aika piraattiradioille? En nyt puhu mistään nettiradioista vaan ihan aidoista juonnetuista musiikkiohjelmille pyhitetyistä kanavista...

 

[JZZ]

Populaarimusiikin tason huononemisesta olen kuitenkin samaa mieltä: Nykymusiikki ON listojen perusteella yhä yksitoikkoisempaa aina vain. Ehkä tästäkin syystä aukaisen itse radion musiikkia kuunnellakseni aniharvoin, vaikka luokittaudun varmastikin musiikin suurkuluttajiin, enkä ole mikään genrejumahtanutkaan tietääkseni. Nykypop vain kuulostaa niin... samalta.

Toisaalta samaan aikaan sulla on mahdollisuus löytää mitä tahansa julkaistua musiikkia verkkokaupasta, välittömästi julkaisupäivänä. Ennen elettiin sen mukaan mitä paikallisen levykaupan sisäänostaja uskalsi ostaa hyllyyn pölyttymään, ja parhaisiin kauppoihin sai tilattua harvinaisempiakin levyjä - jos vaan jotain kautta sait tälläisesta harvinaisemmasta levystä edes tietää.

Kun yksittäisen artistin myyntimäärät putoaa ja jakautuu suuremmalle artistiryhmälle, niin pinnalle jää vain nämä massatuotetut tuotebändit. Tällä hetkellä suomen myydyimmät biisit on 90% Vain Elämää -sarjasta. Tämä on toki loogista, koska ei vastaavaa medianäkyvyyttä enää voi yksittäisen artistin levylle saada. Radiossa soitetaan sitä musiikkia mitä levy-yhtiö haluaa promottaa, ja silloin mennään suurimman potentiaalin ehdoilla.

All in all, nykymusiikin tila ei ole alentunut, ainoastaan radiossa soitettavan musiikin.

 

[Yläpesä]

Logiikan mukaan eräänä päivänä kaikki maailman musiikki on jo sävelletty ja siitä eteenpäin kaikki on sitä säveltäjän kammoamaa tutun toistoa. Musiikki jakautuu vain rajalliseen aika-avaruuteen ja oktaavin äänenkorkeuteen. Miljoonan biisin julkaisuvauhdilla törmätään yhä useammin siihen, että merkittävä osa kappaleesta on jo kuultu aiemminkin, vaikkei säveltäjä ole sitä tietoisesti hakenutkaan.

Luulen että musiikinystävien pelastus tulee jatkossa yhä enemmän artisteista ja tulkinnoista. Se tarkoittaa, että niitä samoja kappaleita esitetään eriäänisten solistien ja eri instrumenttien kokoonpanoilla hieman varioiden ja mielihyvä pitää repiä tästä tulkinnan taidosta. Klassisessa musiikissa tämä tilanne on ollut jo hyvän aikaa vakio. Uutta "klassista" kun tulee niin vähän ja siitäkin vain murto-osa laadullisesti kestävää. Kaavojen rikkominen kaavojen rikkomisen ilosta on loppujen lopuksi aika harvojen teekuppi. Omalta kohdaltani olen aina vaistomaisesti varonut musiikkia "jota pitää tutkia ennenkuin voi ymmärtää" (tai vastaavia selityksiä atonaalisten äänimyrskyjen edellä). Kyllä musiikki on tunteiden kautta toimivaa eikä järjen.

 

[Sistis]

All in all, nykymusiikin tila ei ole alentunut, ainoastaan radiossa soitettavan musiikin.

Pitkälti näin. Toisaalta radioilla on edelleen suuri valta, ja se myös ohjaa osaltaan nykymusiikin kehittymistä.

Itse olen ehkä hieman jäävi ottamaan aiheeseen kantaa, mutta kyllähän tämä radioiden alemmuustila ärsyttää. Itse tuli soitettua rockia puoliaktiivisesti kymmenkunta vuotta, minkä jälkeen vetäydyin ajanpuutteen vuoksi taustalle. Eli jatkoin tekstittäjänä ja taustapiruna, sisältäen mm. toiminnan organisointia ja suunnittelua. Jokunen vuosi sitten pääsimme vähän kuin puolivahingossa tekemään levyä Suomen mittakaavassa varsin tunnetun rock-tuottajan kanssa. Tuolloin ei kuitenkaan tiedetty, tullaanko tätä julkaisemaan. Julkaisija löytyikin sitten kun olin jo poistunut bändin soittavasta kokoonpanosta, mutta koska olin itse studiosessioissa mukana, olin myös mukana solmimassa levydiiliä. Eli levy julkaistiin ihan oikealla levy-yhtiöllä.

Sitten alkoikin tuo vaihe, jossa levyä ja siltä lohkaistuja paria singleä yritettiin promotoida radioihin. Palaute oli melkein joka paikassa, että "hyvää materiaalia, mutta ihan liian vaikeaa meidän soittolistoillemme", "hyvä bändi, mutta vähän vaikea ja uusi meidän kohdeyleisölle", "ehkä liian vaikea biisi meidän kanavalle, etenkin kun soittari on uudistunut ja se on enemmän nuorisolle suunnattu", "suomenkielistä ei tällä hetkellä ole hirveesti laitettu soittoon, koska tuntuu, että se ei meinaa upota kuulijoihin niin hyvin"...

Tuon palautteen ymmärtäisi, jos kyseessä olisi jotain todella vaikeaa mammuttipöhö-progea. Mutta kun kyse on kuitenkin jostain YUP:n ja Kauko Röyhkän äpärälapsen tai CMX:n ja Ismo Alangon serkkujen suuntaisesta vaikeusasteesta, niin jotenkin vaikuttaa, että radiot olettavat suomalaisen musiikinkuuntelijan tyhmemmäksi kuin mitä tämä oikeasti on. Eri asia olisi, jos olisi suoraan sanottu, että musiikki on huonoa... Huonouteen en osaa itse ottaa kantaa, koska olen siihen liian jäävi. Joku kriitikko kehui, joku haukkui, joten siinä mielessä se jakoi kansaa, niin kuin hyvän levyn minusta pitääkin. Positiivista palautetta tuli minusta hieman enemmän.

Kyllähän nuo singlet soivat muutamaan otteeseen YleX:n ja Radio Rockin taajuuksilla, ja tekipä jälkimmäinen noista haastattelunkin, joten kokonaisuuteen voi varmaan olla ihan tyytyväinen. Enemmän kuitenkin vituttaa juurikin tuo radiokanavien asenne ylipäätään kaikkea vähänkin kokeellisempaa materiaalia kohtaan. Muutama pykälä monimutkaisempi musiikki on vielä vaikeammassa asemassa. Samoilla linjoilla ovat olleet nuo levy-yhtiön edustajatkin. Uusien, vähänkin vaikeampien juttujen läpi vieminen on tänä päivänä pirun vaikeaa.

Toisaalta, ei se noilla "radiohittejä tekevilläkään" artisteilla helppoa ole. Siellä suunnalla on niin paljon enemmän kilpailua, että vain murto-osa näistä yhtyeistä tai artisteista pääsee "läpi". Riippumatonta musiikkiahan taas netti on tänä päivänä pullollaan. Siellä ongelmaksi tuleekin se, että miten kiinnostavia tai valtavirrasta poikkeavia artisteja löytää. Tarjontaa kun on niin paljon.

Radiokanavat eivät tietenkään ole ainoa mahdollinen tie suurempaan tietoisuuteen. Kova keikkailu ja aktiivinen nettipromoaminen jäävät ainakin vielä jäljelle. Näistä ensimmäisessäkin vaan radioissa menestyminen auttaisi luonnollisesti paljonkin...

Ex-bändikaverin kanssa olemme toki viritelleet radiomateriaalia parodioivaa huumorisivuprojektia. Jos noita biisejä nauhoittaisi joskus kunnon studiossa, ne saattaisivat jopa päästä paremmin radiosoittoon... surullista, mutta totta.

 

[olkikuukkeli]

Tuon palautteen ymmärtäisi, jos kyseessä olisi jotain todella vaikeaa mammuttipöhö-progea. Mutta kun kyse on kuitenkin jostain YUP:n ja Kauko Röyhkän äpärälapsen tai CMX:n ja Ismo Alangon serkkujen suuntaisesta vaikeusasteesta, niin jotenkin vaikuttaa, että radiot olettavat suomalaisen musiikinkuuntelijan tyhmemmäksi kuin mitä tämä oikeasti on.

Tämä on minua eniten vaivaava asia tässä aloituksen aiheessa. Minusta on itsestään selvää ja jossain mielessä tarpeellistakin, että "yhdentekevää" pop-musiikkia on ja sitä myydään paljon. Miksi tämä taiteellisempi osasto kuitenkin kärsii siitä niin paljon, kun ei se ennen tällaista aiheuttanut ainakaan nykyisessä mittakaavassa?

Logiikan mukaan eräänä päivänä kaikki maailman musiikki on jo sävelletty ja siitä eteenpäin kaikki on sitä säveltäjän kammoamaa tutun toistoa.

No onneksi tähän on vielä jonkin matkaa...

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että musiikki on parhaimmillaan nimenomaan tunne-elämys. Kuitenkin ainakin itse sytyn ennemmin itselleni tuoreeseen ja hyvältä kuulostavaan ilmaisutapaan. Liiallinen toisto ja tuttuus tekee musiikista kertakäyttöistä, enkä ainakaan itse saa sellaisen parissa muita tuntemuksia kuin turhautuneisuuden.

 

[Vanhapuuma]

All in all, nykymusiikin tila ei ole alentunut, ainoastaan radiossa soitettavan musiikin.

Näin minäkin asian näkisin. Vaikken ole mikään musiikkisosiologi, väittäisin esimerkiksi 60-70-luvuilla populaarimusiikissa niiden bändien, jotka miellyttivät yleisön taiteellista tai primitiivistä puolta, suoraan saaneen tukensa live-keikkojen ja määrällisesti mielettömien kiertueiden avulla, jolloin yleisö myös itse on päässyt jaloillaan päättämään, mikä musiikki on hyvää ja mikä ei. Väittäisin siis, että levy-yhtiöt joutuivat soitattamaan myös radiossa (ja tuolloin vielä selvästi harvemmin mutta kuitenkin televisiossa) monimuotoisempaa musiikkia yleisön mieltymysten mukaan. Käytännössä siis radiossakin soitettava musiikki oli monimuotoisempaa yleisön vaatimuksesta johtuen, ja hyvät bändit myivät ja myyvät bändit olivat myös musiikillisesti taitavia tai selvästi ainakin "omalla soundillaan" erottuvia (kuten esim. punk 70-luvun lopulla). Tämä ei ole mikään tutkimus luonnollisesti, vaan minun mutuni.

Mutta minun nähdäkseni musiikki on aina vain monimuotoisempaa, sitä tehdään määrällisesti ja myös diversifioituneemmin paljon enemmän kuin koskaan, luonnollisestikin. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että sitä on jo niin paljon, että on vaikea enää löytää tuosta massasta niitä hiomattomia timantteja, joista sitten kovalla markkinoinnilla ja panostuksella saadaan kannattavia yhtyeitä tekemättä kuitenkaan kompromissia laadun (taitavuus, oma soundi, muitakin kriteereitä varmasti on mutta nuo nyt päällimmäisenä tuli mieleen) suhteen. Koska rahalla on kuitenkin merkitystä: harvemmin laadukkaat artistit voivat tehdä musiikkia sivutyönään. Internet on erinomainen välittäjä, mutta näkyvyyden saaminen käsittämättömän suuressa mediumissa tai mediassa yleisemminkin on ongelmallista. Internet yhdistää, mutta se pirstaloi samalla.

Toki oma totuuden jyvänsä on siinä, että musiikki alkaa väistämättä toistamaan itseään, "koska se on jo tehty ennen". Joku tässä ketjussa tuosta jo aiemmin mainitsi, ja olisin samoilla linjoilla, että kyse on yhä enenevässä määrin siitä, kuka tulkitsee ja kuinka. Dubsteppiä on haukuttu paljon teinien luukuttamaksi musaksi, ja sen taiteellisista ansioista voi olla montaa mieltä, mutta itse olin jo hetken aikaa odotellut sitä, että joku tekee ns. raivoisaa konemusiikkia (lähentelee jo metallia ennemmin kuin perinteistä "teknoa"). Tuossa on ainakin jotakin uutta, jos ei muuta.

Summa summarum... Ööö, no, ei taida olla mitään kaikenkattavaa yhteenvetoa, muutama mielipide vain tuli esitettyä.

 

[Yläpesä]

niin jotenkin vaikuttaa, että radiot olettavat suomalaisen musiikinkuuntelijan tyhmemmäksi kuin mitä tämä oikeasti on.

Peukkua siitä että olet ollut mukana luomassa. Itse olen jäänyt laatikko- tai siis kovalevytallentajan tasolle.

Mutta tuohon asiaan. Radiot eivät juurikaan oleta, vaan tietävät kuuntelijoidensa tason. Kyllä sitä seurataan ihan aktiivisesti eri mittarein, koska niiden perusteella hinnoitellaan myös mainosajat. Jos siis lähtökohtaisesti tavoitellaan pääsyä areenalle joka pohjautuu massasuosioon, pitää niellä se massasuosio kaikkine karvoineen. Pieni rinnastus toiseen mediakulttuurin haaraan. Tsekkaa vaikka Ampparit.comin uutisvirrasta ne, jotka saavat aikaan eniten klikkauksia:

Kakkosena "Ällistyttävä kuva Christina Aguilerasta julki – totta vai optinen harha, katso!"
Kolmosena "Huh, Viidakon tähtöset -kaunottaren rohkeat topless-kuvat löytyivät netistä"
Nelosena "16-vuotias pokasi 39-vuotiaan lastenvahtinsa: ”Xbox-pelit vaihtuivat seksisessioihin”.

Minusta tuo kertoo tarkkaa röntgenkuvaa siitä missä maastossa liikutaan kun puhutaan klikkauksista tai kuulijoiden massasta elävässä radiossa.

Näiden hieman vaikeiden musiikkien areenat on jotain ihan muuta. Minusta se kuuluu asiaan. Kun marginaaliin mennään niin siellä pitää myös osata olla tyylillä. Jo vuosia sitten totaalisen radiokuoleman kokeneena haen uuden musan vain ja ainoastaan muita reittejä pitkin. Last.fm:n samankaltaisuus/suosittelualgoritmi on tuottanut monta hyvää oivallusta vaikka voisi se parempikin olla. Hitlantiksen kautta taas löytää sopivan rouheaa itsenäistä musiikkia joka ei ole vielä oppinut radioystävälliseksi. Mutta kovin vähän aidosti uutta ja hyvää löytyy. Kaikki on jo tehty, sanoiko joku?

 

[Sistis]

Peukkua siitä että olet ollut mukana luomassa. Itse olen jäänyt laatikko- tai siis kovalevytallentajan tasolle.

Minä kiitän. Vaikka levydiilin olenkin aikanaan solminut, en laske itseäni kuitenkaan mitenkään sen kummemmaksi musiikinharrastajaksi kuin niitä tuhansia muita, jotka jaksavat vuodesta toiseen nyhjätä treenikämpällä tai kotistudiossa väkertämässä musiikkia. Kovalevytallentajakin joutuu tekemään usein ihan yhtä lailla työtä. Moni harrastajamuusikko voi olla jopa monin verroin lahjakkaampi kuin levyttävät artistit.

Kaikki on tuurista kiinni. Se, mistä tunnen salaa hiljaista ylpeyttä sekä omasta, että bändikavereiden puolesta, on se, että omaa linjaa on jaksettu pitää yllä monta vuotta. Eikä ole ikinä välitetty siitä, onko valittu tie ollut trendikäs, vai jotain ihan muuta. Enemmän on tehty sellaista, mitä itse tykätään soittaa. Silloin tuo musiikki toimii "terapeuttisena vastapainona" leipätyön ohelle. Ja on muuten samalla niin perskeleen kivaa puuhaa. Niitä, jotka vaihtavat tyyliä trendien vaihtuessa, en oikein ymmärrä. Tai niitä, jotka tekevät tarkoituksella musiikkia, joka "on jo tehty"...

Oletko muuten laittanut musiikkiasi jonnekin kuultavaksi? Internet-aikakauden yksi rikkaus on juurikin tuo, että kuka tahansa voi niin tehdä.

Last.fm on hyvä palvelu. Meidän kohdalla vain tuo suositusalgoritmi näyttää näyttävän jotain aivan toisen genren bändejä... tai sellaisia, joiden kanssa on joskus heitetty keikkaa yhdessä, vaikka tyyli onkin ollut vähän erilainen. Mutta minkäpä tuolle voi...

Tuosta radioiden ja Ampparit.com:n rinnastuksesta olen samaa mieltä.

 

[finnjewel]

Satuin kuuntelemaan jokin aika sitten Entisten Nuorten Sävellahjaa, jossa juontaja vaati ohjelmaan soittanutta "entistä nuorta" (nainen) nimeämään bändin tai bändit, joita tämä nuorena fanitti.

Nainen kuitenkin kieltäytyi ponnekkaasti ja sanoi aina fanittaneensa nimenomaan tiettyjä biisejä eikä niiden esittäjiä. Tämä oli juontajalle kovin vaikeasti sulatettava asia, totesi jopa epäuskoisena, että "kaipa sitä sitten voi niinkin tehdä".

Joihinkin esityksiin sitä kyllästyy kun ne soitetaan puhki, joihinkin taas innostuu uudelleen kun en putkahtavat esiin esim. Youtubesta ja joskus radiostakin.

Punk ei aikoinaan juurikaan kiinnostanut, mutta nykyään Sex Pistols ja "Anarchy in the UK" kuulostaa melkeinpä melodiselta, ainakin verrattuna nykypäivän musiikkiin. Kuten tavallaan Pelle Miljoona, vaikka sekin on osittain puhkisoitettua.

Vaan onpa vaan todettava se sama, jota muutkin ovat tuoneet esiin, että eivät nämä Aguilerat, Rihannat, Britneyt jne. aiheuta tasan minkäänlaista mielenliikahdusta, kuten ei koko muukaan nykyinen R&B, rap tai metallikaan. Ei vaan iske.

La Bamba sensijaan saa aina hyvälle mielelle, vaikka kuinka usein kuulisi...

 

[Murmeli]

Logiikan mukaan eräänä päivänä kaikki maailman musiikki on jo sävelletty

Olet väärässä.

---

Avausviestissä mainittiin, että musiikkibisnes aliarvioi kuluttajia. Näin ei mielestäni kuitenkaan ole, sillä nimenomaan bisneksen kantilta mennään levy-yhtiöissä oikealla linjalla. Helppoa paskaa massoille, koska massat sellaisesta pitävät.

Tämä toki kuvastaa hyvin koko nyky-yhteiskuntaa, joka on jo aiemmissa viesteissä tuotukin esille. Jotenkin tuntuu siltä, että nykyään pelätään erilaisuutta ja poikkeavuutta niin paljon, että kun jostain levy-yhtiöstä kerrotaan tämän olevan hyvää musiikkia niin se tosiaan sitä ihmisten mielestä on.

Pahiten tämä tulee esille kaikissa tositvlaulukilpailuissa. Hei pakkohan ton on oltava hyvää kun se kerran voitti ton kisan mitä katsoi miljoona ihmistä..

 

[Ted Raikas]

Siinä missä radio saattoi aikoinaan olla hyvä väylä löytää uutta hienoa musiikkia, ei sen asema ole enää oikein sama. Iso vaikutus varmasti internetillä, jota pitäisinkin tavallaan korvikkeena radiokanaville. Kyllä ne mielenkiintoisimmat ja kunnianhimoisimmat tapaukset löytää mm. nettiradioita kuuntelemalla tai vaikkapa juuri Last.fm:n suosituksia seurailemalla. Oma juttunsa sitten MySpace-sivustot sun muut.

Se omintakeisempi musiikki on vaan hautautunut paljouden alle, mutta väitän, että täydellä sydämellä ja ilman suuria kompromisseja tehdään musiikkia edelleen. Sitä (musiikkia) vaan tulee tuutista ulos niin paljon enemmän kuin vuosikymmeniä sitten.

 

[Kirjoittelija]

Olet väärässä
Avausviestissä mainittiin, että musiikkibisnes aliarvioi kuluttajia. Näin ei mielestäni kuitenkaan ole, sillä nimenomaan bisneksen kantilta mennään levy-yhtiöissä oikealla linjalla. Helppoa paskaa massoille, koska massat sellaisesta pitävät.

Pitää toki muistaa sekin, että Radioheadin tai jonkun ranskalaisen taidepopparin, jonka Suomessa tuntee kolme ihmistä, kuuntelemisen viehätyksestä on iso osa sitä, että saa nostaa itsensä jalustalle "tyhmien massojen" yläpuolelle. Itse olen iän karttuessa päässyt jonkin verran irti siitä ajattelutavasta, että toinen ihminen olisi tyhmä sen takia, että pitää erilaisesta musiikista kuin minä. Kyllä se älykkyys/viisaus mitataan ihan muilla areenoilla, vaikka Radiohead-faneilla keskimäärin varmasti onkin korkeampi äo kuin NRJ:n, Novan, Yön ja Mamban kuuntelijoilla.

Minusta ainakin Adelen Rolling in the Deep on ihan mahtava biisi, olkoon sitten miten "helppoa" musaa tahansa.

 

[Yläpesä]

Kovalevytallentajakin joutuu tekemään usein ihan yhtä lailla työtä. Moni harrastajamuusikko voi olla jopa monin verroin lahjakkaampi kuin levyttävät artistit.

Yksin väkertäminen varsinkin vaatii toki monenlaista osaamista tai opettelemista, ei käy kieltäminen. Bändin jäsenenä vetäminen on ollut paljon suoraviivaisempaa, vaikkakin se toisten kanssa aikaan saaminen on taas oma ilonsa. Esiintymisestä en sinänsä saa mitään kicksejä (enää).

Silloin tuo musiikki toimii "terapeuttisena vastapainona" leipätyön ohelle. Ja on muuten samalla niin perskeleen kivaa puuhaa.

Hyvin humalluttavaahan tuo luominen on. Ilman nautintoaineitakin siis.

Oletko muuten laittanut musiikkiasi jonnekin kuultavaksi? Internet-aikakauden yksi rikkaus on juurikin tuo, että kuka tahansa voi niin tehdä.

Uploadaaminen Hitlantikseen oli kerran parin näpäytyksen päässä, mutta vedin takaisin. Liian henkilökohtaista tavaraa ainakin sillä hetkellä. Vanhempi materiaali on neliraitanauhurin C-kaseteilla ja digitointi vaatisi vähän enemmän työtä. Muhikoon siellä, jos Suomi on jossain vaiheessa valmis.

 

[Kirjoittelija]

Radiokanavista puheen ollen: mitäs mieltä oikeinkuuntelijat ovat Radio Helsingin tarjonnasta? Minusta ainakin kanavan kaikkien aikojen soitetuimpien kipaleiden listalta löytyy kärkipäästä ihan mahtibiisejä (Seven Nation Army, Across 110th Street, There is a Light That Never Goes Out):
Kaikkien aikojen soitetuimmat kappaleet | Radio Helsinki - Hyvä radio!

Ovatko nuo myös sitä aivottomien massojen helppoa musiikkia?

Esimerkiksi eräs System of a Down keikkaili LA:ssa todella pitkään ennen kun sai levytyssopimuksen äkkiväärälle musiikilleen. No kuinkas kävikään? Bändi on ollut myyntimenestys ever since.

Ei se SOAD levysopparia liian myöhään saanut, sillä eka levy ei ole häävi. Toxicity sitten räjäytti pankin.

 

[Murmeli]

Pitää toki muistaa sekin, että Radioheadin tai jonkun ranskalaisen taidepopparin, jonka Suomessa tuntee kolme ihmistä, kuuntelemisen viehätyksestä on iso osa sitä, että saa nostaa itsensä jalustalle "tyhmien massojen" yläpuolelle.

Onko? Yhtä lailla voitaisiin esittää väite, jossa Justin Bieberin kuuntelija pitää Radioheadin fania idioottina, koska kuuntelee musiikkia vain ollakseen elitisti.

Pidän Radioheadista tai ennemminkin Radioheadin vanhemmasta materiaalista todella paljon. Tuoreemmassa mentiin "vähän" yli, eikä oikein enää innostanut. Sama tapahtui Björkin kanssa.

Ai joo mutta mä en tosiaan mikään älykkö olekaan, joten ei ihme, että se taiteellisin tuotanto juuri näiltä kahdelta ei enää iskekään...

Itse olen iän karttuessa päässyt jonkin verran irti siitä ajattelutavasta, että toinen ihminen olisi tyhmä sen takia, että pitää erilaisesta musiikista kuin minä.

Eihän tässä siitä ole kyse. Ilmaisin itseni ilmeisen heikosti, sillä en tarkoittanut tietoista valintaa. Jotenkin ihmiset vain on ajettu enemmän ja enemmän muottiin, jossa tietyt pinnalle nostetut (nimenomaan "nostetut", eikä "nousseet") artistit uppoavat isompiin ja isompiin massoihin.

Vai voimmeko todellakin sanoa, että Justin Bieber ja PSY ovat parasta mitä musiikki nykyaikana tarjoaa? Ainakin YouTuben laskureiden perusteella asia näin on...

Minusta ainakin Adelen Rolling in the Deep on ihan mahtava biisi, olkoon sitten miten "helppoa" musaa tahansa.

Pidän todella laajasti musiikista, enkä suoranaisesti sen vuoksi lyttää ketään musiikkimaun vuoksi. Ihmettelen toki ajoittain suurestikin.

Ihmettelyäni lisää aina se, että samalla kun musiikkia on saatavilla enemmän kuin koskaan on suuri massa täysin vietävissä markkinointikoneistojen toimesta. Ehkä ihmiset eivät vain jaksa tonkia valtavaa musiikkitarjontaa ja tyytyvät siihen mitä heille syötetään 24/7 radiosta ja muista kanavista.

 

[Kirjoittelija]

Jotenkin ihmiset vain on ajettu enemmän ja enemmän muottiin, jossa tietyt pinnalle nostetut (nimenomaan "nostetut", eikä "nousseet") artistit uppoavat isompiin ja isompiin massoihin.

Kuinka paljon isompiin massoihin Justin Bieber nykyään vetoaa verrattuna vaikkapa Madonnaan, Rick Astleyyn ja Debbie Gibsoniin 1980-luvulla?

Onko? Yhtä lailla voitaisiin esittää väite, jossa Justin Bieberin kuuntelija pitää Radioheadin fania idioottina, koska kuuntelee musiikkia vain ollakseen elitisti.

Mä luulen, että Justin Bieber -fani keskimäärin ei osaa vielä sellaista sanaa kuin elitisti. Peruskouluahan ne käyvät. Veikkaan, että siellä erilaista musiikkia kuuntelevista käytetään ennemmin sanaa "friikki" tai "outo".

 

[Yläpesä]

Olet väärässä.

Enpäs. Sanoin että jonain päivänä kaikki on tehty, ja kuten videossakin todistetaan pilkuntarkasti, vaihtoehtojen määrä on matemaattisesti rajallinen. Pitää vaan elää riittävän vanhaksi että näkee (tai kuulee).

Viisastelut sikseen. Kun näennäisesti rajattomasta matemaattisesta kirjosta karsitaan lähes samankaltaiset (esim. vain yhden nuotin keston verran "erilaiset") ja puolestaan ne joista ihmiskorva "ei pidä", jää jäljelle hyvinkin sellainen pussukka lyhyempiä sävelmiä, jotka pienellä varioinnilla kattavat (muistuttavat) valtaosan jo sävelletystä ja vielä tulevistakin.

Olen aina hämmästellyt sitä emotionaalista voimaa, mikä musiikilla on meikäläiseen. Useammin kuin kerran olen kokenut tulleeni järkyttävästi loukatuksi, kun olen esitellyt jotain todella vaikuttavaa musiikkia henkilölle A, joka ei ole lainkaan vaikuttunut teoksesta, vaan lyttää sen tai pahimmassa tapauksessa nauraa koko jutulle. Tuntuu kuin se musiikki olisi jotain syvintä osaa itsestä ja sitä se idiootti musiikillinen analfabeetti nyt sitten pahoinpitelee. Lempielokuvista ja -kirjoista pystyy jotenkin paljon rationaalisemmin väittelemäänkin, mutta mun musiikkimakua ei tönitä!

 

[olkikuukkeli]

Ei se SOAD levysopparia liian myöhään saanut, sillä eka levy ei ole häävi. Toxicity sitten räjäytti pankin.

[offtopic]Tästä olen vähän eri mieltä. SOADin ensimmäinen levy on koko diskografian toiseksi paras, toki juurikin pankin räjäyttäneen Toxicityn jälkeen.[/offtopic]

Keskustelu on tuonutkin esille toisen, yhtä todellisen ilmiön. Nykyisen tilanteen vallitessa on syntynyt tietenkin sellaisia elitisteinä itseään pitäviä, jotka mittaavat makunystyröidensä hienostuneisuuden kuuntelemiensa artistien fanien vähäisyydestä käsin. Yhtä valitettava, joskin onneksi paljon pienemmän mittakaavan asia kuin musiikkitarjonnan yksipuolistuminen.

 

[Yläpesä]

Nykyisen tilanteen vallitessa on syntynyt tietenkin sellaisia elitisteinä itseään pitäviä, jotka mittaavat makunystyröidensä hienostuneisuuden kuuntelemiensa artistien fanien vähäisyydestä käsin.

Toki tämä erottautumisen pakosta voimansa saava ryhmä ei ole mikään uusi ilmiö, vaan liittyy kaikkeen kulttuuriseen kuluttamiseen ja oli tuttu jo Rockradion ja Jake Nymanin aikaan. Muun muassa Vivaldin Neljä vuodenaikaa on käynyt läpi melkoisen mankelin historian saatossa suosionsa takia. Alunperin luonnollisesti sävellyksellisistä ansioistaan se sai arvostetun aseman, mutta on sen jälkeen valunut "roskaluokkaan" ja sen mainitseminen lempisävellykseksi on osoitus makusi kehittymättömyydestä.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Siinä missä radio saattoi aikoinaan olla hyvä väylä löytää uutta hienoa musiikkia, ei sen asema ole enää oikein sama. Iso vaikutus varmasti internetillä, jota pitäisinkin tavallaan korvikkeena radiokanaville. Kyllä ne mielenkiintoisimmat ja kunnianhimoisimmat tapaukset löytää mm. nettiradioita kuuntelemalla tai vaikkapa juuri Last.fm:n suosituksia seurailemalla. Oma juttunsa sitten MySpace-sivustot sun muut.

Se omintakeisempi musiikki on vaan hautautunut paljouden alle, mutta väitän, että täydellä sydämellä ja ilman suuria kompromisseja tehdään musiikkia edelleen. Sitä (musiikkia) vaan tulee tuutista ulos niin paljon enemmän kuin vuosikymmeniä sitten.

Ted puhuu asiaa. Maailma on muuttunut kovasti. Joskus 20 vuotta sitten musiikin levittäminen tapahtui lähes sataprosenttisesti radion ja tallenteiden välityksellä, mutta nyt tilanne on aivan eri. Samaan aikaan kynnys tehdä ja julkaista musiikkia on madaltunut huimasti. Musiikkia on paljon "tuolla jossakin", se vaan täytyy kaivaa esille.

Maailmasta löytyy aivan varmasti useammaksi eliniäksi hyvää musiikkia jokaisen makuun. On tarpeetonta jäädä murehtimaan soittolistakanavien yksipuolisuutta ja isojen yhtiöiden tuottaman musiikin kohderyhmäoptimoitua yllätyksettömyyttä. Jos tämä kaikki vituttaa, niin on turha kuunnella tavanomaisia radiokanavia. Yhtä näköalatonta on tyytyä ostamaan musiikkinsa pelkästään siitä valikoimasta, jota joku Prisman osastovastaava katsoo tarpeelliseksi pidettävän esillä.

Tedin mainitsemista lähteistä on hyvä aloittaa. Varsinkin nettiradioiden kirjo on laaja. Pitää myös muistaa, että tallennetulla musiikilla on toistasataa vuotta pitkä historia ja tuo back-katalogi on suunnaton. Siellä riittää loppuiäksi helvetisti tongittavaa kenelle tahansa, ilman että yhtäkään tästä hetkestä eteenpäin tekaistavaa musiikkikappaletta tarvitsisi kuunnella.

Toisaalta, mikä ihmeen pakko kenenkään on tyytyä elämään musiikin suhteen reaaliajassa ja "kuluttaa" musiikkia vain tässä ja nyt? Musiikilla ei ole lähtökohtaisesti mitään parasta ennen -päivämäärää, vaikka osa kestää aikaa huonosti. Monet renkutukset ovat tietenkin jo kuulematta paskaa. Joistakin uutuuslevyistä tietää heti kättelyssä, ettei suunnilleen kukaan jaksa kuunnella niitä enää vuoden tai parin kuluttua. Sitten on tavaraa joka kestää sukupolvelta toiselle, jopa sellaista joka löydetään tosissaan vasta aikojen kuluttua.

Tässä kohdassa tullaan perustavaa laatua oleviin kysymyksiin. Mitä itse kukin meistä odottaa musiikilta? Miten, missä ja miksi musiikkia kuunnellaan? Joku tahtoo taustalle harmitonta äänitapettia. Toinen haluaa kuunnella vain listamusiikkia joka on juuri nyt huudossa. Kolmas on kiinnostunut tietystä tyylilajista tai määrätyistä artisteista ja hankkii juuri tätä musiikkia käsiinsä. Neljäs on satunnainen musiikinkuuntelija jolla ei ole intohimoa löytöretkeillä musiikin perässä, vaan hän tyytyy siihen mitä eetteristä suoltuu. Ja niin edelleen.

Osaa porukasta Novat ja Rockit ynnä Prisman levysasto palvelevat vallan passelisti. Jotkut taas tarvitsevat toisenlaisia lääkkeitä musiikinnälkäänsä. Pitää vaan tiedostaa mitä kautta omat tarpeet tulevat tyydytetyiksi.

Monille äänitteiden kerääjille nettiaikakausi on merkinnyt harrastuksen roihahtamista aivan uudenlaisiin liekkeihin. Verkosta löytyy käsittämätön määrä uusien ja käytettyjen levyjen kauppiaita. Erityisesti nettihuutokaupat ovat loistava paikka tehdä löytöjä, joihin kotimaisilla levymessuilla tai levydivareissa törmää vain aniharvoin. Se kuinka pitkälle haluaa mennä riippuu kiinnostuksen kohteista, ennakkoluulottomuuden asteesta ja rahapussin paksuudesta. Kannattaa silti muistaa, että jo pikkurahalla on mahdollista hankkia nippu levyjä, joita ei kerta kaikkiaan saa marssimalla kaupan tiskille.

 

[JZZ]

Vai voimmeko todellakin sanoa, että Justin Bieber ja PSY ovat parasta mitä musiikki nykyaikana tarjoaa? Ainakin YouTuben laskureiden perusteella asia näin on...

Jokaisella aikakaudella on ollut omat nuorisobändit, joita "vanhemmat" eivät ole ymmärtäneet. Omasta lapsuudesta tulee mieleen ainakin New Kids on the Block jne. Olisivat aikanaan olleet varmasti youtuben soitetuimpia. Tämä toki on kohdeyleisösidonnaista, siinä missä vanhemmat (lue: maksukykyiset aikuiset) ostavat levyn, mp3:t iTunesista tai kuuntelevat Spotify Premiumia, niin lapset kuuntelevat youtubesta. Kaikkina aikakausina on ollut hyvää ja huonoa musiikkia, kaupallista huttua ja kunnianhimoista taidemusiikkia.

 

[Vanhapuuma]

Lainaan nyt muutamaa kohtaa.

Olet väärässä.

Murmeli viittaa Yläpesän esittämään huomioon siitä, että jossakin vaiheessa kaikki musiikki on tehty ja ei ole enää mahdollista tehdä uutta musiikkia. Minusta tuo video osoittaa lähinnä vain sen, että samasta biisistä tehty cover-versio tai vaikkapa ihan bändin oma live-veto on jo "toinen" biisi, koska tietokonehan laskee bitit jne. eikä sinänsä melodiakulkuja tai riffejä. Virheellisesti soitettu riffi jossakin kohtaa kappaletta ilmeisesti tarkoittaisi jo toista biisiä. Jotkut muusikot ovat jo monessa yhteydessä toistaneet ajatusta, että koko ajan on vaikeampi tehdä uusia biisejä, ja vieläpä sellaisia uusia biisejä, jotka kuulostavat hyvältä. Kyllähän kuka tahansa voi tehdä paskan biisin, mutta mitä järkeä siinä on? Kokeellista paskaa?

Minusta ainakin Adelen Rolling in the Deep on ihan mahtava biisi, olkoon sitten miten "helppoa" musaa tahansa.

Minustakin Adele on ilahduttava piristys populaarimusiikissa. No ok, olen kuullut vain lähinnä hittibiisit, mutta tyylikäs esiintyjä ja mainio ääni naisella on. Ja ovathan nuo biisit myös tarttuviakin. Hyvää pop-musaa paskan pop-musan joukossa.

Radiokanavista puheen ollen: mitäs mieltä oikeinkuuntelijat ovat Radio Helsingin tarjonnasta?!

Radio Helsinki on ainoa radiokanava, jota jaksan vielä kuunnella. Tai jaksan silloin, kun asun Helsingissä käytännössä puolet vuodesta. Siellä tosiaan soitetaan paljon laaja-alaisemmin musiikkia ja pidemmältä aikaväliltä kuin vain viimeisen parin vuoden ajalta. Jos en ota omaa CD:tä mukaan autoon niin mieluummin istun ja ajelen hiljaisuudessa kuin laitan radion päälle, jos ei ole Radio Helsinkiä tarjolla.

Ihmettelyäni lisää aina se, että samalla kun musiikkia on saatavilla enemmän kuin koskaan on suuri massa täysin vietävissä markkinointikoneistojen toimesta. Ehkä ihmiset eivät vain jaksa tonkia valtavaa musiikkitarjontaa ja tyytyvät siihen mitä heille syötetään 24/7 radiosta ja muista kanavista.

Frankfurtin koulukuntahan esitti jo 1940-luvulla tiukkaa kulttuurikritiikkiä kulttuuriteollisuutta kohtaan, jossa yleisö on asetettu objektin asemaan vailla mahdollisuutta vaikuttaa altistavaan musiikkiin. Tosin ajatuksena oli myös se, että yleisö itse ei ole enää ottamassa osaa musiikin tekemiseen vaan on nimenomaan objekti tekijän asemesta, mutta hivenen modifioiden voinee todeta, että pop-musiikki tosiaan ei enää elä välttämättä kuuntelijoiden ehdolla vaan sen ehdolla, mitä kuuntelijoille tarjotaan. Internet on toki muuttanut asetelmaa, mutta lopulta varsin vähän, koska ylitarjonta on saattanut paradoksaalisesti jopa supistaa suuremman massan kiinnostusta tutkia mahdollisia vaihtoehtoja.

Mutta uskoisin niin musiikissa kuin yleensäkin elämän erinäisillä osa-alueilla löytyneen niitä jeesustelijoita, jotka pitävät nykyaikaa aina jollakin tasolla huonompana kuin aiempia "kultaisia" aikoja, vaikka muuttujana on ennemminkin itse kritisoijat vaikka kritisoitava kohde on kokonaisuudessaan saattanut muuttua jopa parempaan suuntaan. Mutta koskeeko tämä musiikkia, sitä en tiedä.

Itse voisin helposti liittyä jeesustelijoiden joukkoon sillä itselleni 1960 ja -70-luvun rock-musiikki on kaikki kaikessa, etenkin 80-luku ja osin 90-lukukin oli pop-musiikin harvinaisen synkkää keskiaikaa. Punk (post-punkia en laske samalla tapaa punkiksi) tiivistyy itselläni oikeastaan Sex Pistolsiin ja Johnny Rotteniin, joskaan ihan en allekirjoittaisi rockia kuolleeksi mutta sen sijaan bluesiin suoraan pohjautuvan rockin testamenttia voinee etsiä 1970-luvun lopulta. Olen silti sitä mieltä, että 2000-luvulla musiikki on monimuotoistunut aina vain enemmän, ja jopa minä löydän sieltä hyviä ja mielenkiintoisia artisteja sekä uusia tyylilajeja(kin). Jotkut kierrättävät vanhaa, jotkut yrittävät tehdä jotakin uutta.

 

[Maglor]

Populaarikulttuurin alennustilasta puhuttaessa tuskin pystyy ohittamaan Frankfurtin koulukuntaa ja massakulttuuriteoriaa. 1940-luvun alussa Max Horkheimer ja Theodor Adorno muotoilivat teorian, jonka mukaan 1900-luvun massakulttuurituotteet on alistettu kokonaan voiton tavoittelulle. Laajemmassa mielessä massakulttuuriteoriassa puhutaan myös elokuvista ja tv-sarjoista, mutta kuten tulemme huomaamaan, musiikkikin on aivan keskeisessä osassa. Massakulttuuriteoriasta pystyy erottamaan kolmenlaisia väitteitä massakulttuurin tuotteista. Ne ovat standardisoituminen, ennakoitavuus ja harmonisoituminen.

Standardisoituminen tarkoittaa sitä, että puhtaasti jakelun volyymin ja teknisten kanavien vaatimusten vuoksi teollisen ajan kulttuurin on sovittauduttava tiettyihin kaavoihin. Esimerkiksi singlen kesto (3,5 minuuttia) määrittää pitkälti hittikappaleen mitan. Eli ennen kuin säveltäjä on edes nähnyt unta inspiraatiostaan, on olemassa muotti, johon tuon luovuuden on sovittava.

Toiseksi massakulttuurin tarjoama nautinto nojaa toistoon ja ennustavuuteen. Kun kuulija osaa ennustaa kappaleen sävelkulun, siitä syntyy uniikkia mielihyvää. Nykyään myös kulutetaan sellaista, mitä osataan odottaa. Metallica ei ole Metallica ilman tiettyjä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä juuri Metallican. Olisiko James Hetfieldin, Lars Ulrichin, Kirk Hammetin ja Robert Trujillon tekemä rap-levy Metallicaa?

Kolmas massakulttuurin ominaisuus on harmonisoituminen. Se tarkoittaa sitä, että tuotteet rupeavat muistuttamaan toisiaan, myös yli taiteenlajien. Jokaisesta massakulttuurituotteesta pystyy erottamaan alun, väliosan ja lopun. Niin musiikkikappaleista, tv-sarjan jaksoista kuin elokuvastakin.
Lähteenä ylläolevassa oli Risto Kuneliuksen teos Viestinnän vallassa (2003)

Mielestäni Pisin Kääpiö 186cm yllä tiivisti asian hyvin. itsekin kuuluin aikoinaan siihen porukkaan, joka aktiivisesti kuunteli ja kyrpääntyi listakanavien musiikkiin. Jonkin aikaa valitin, sitten kyllästyin ja rupesin itse etsimään hyvää musiikkia. Nykyään sitten kuuntelen lähes pelkkää puheradiota (YlePuhe). Sitä paitsi jos joku saa Rihannan kuuntelemisesta samanlaista mielihyvää kuin minä Yeasayerista... Keneltä se on pois?

 

[olkikuukkeli]

Sitä paitsi jos joku saa Rihannan kuuntelemisesta samanlaista mielihyvää kuin minä Yeasayerista... Keneltä se on pois?

Vielä nyt toistona ja selvennyksenä, että ketjua aloittaessani minun ei siis ollut tarkoitus kritisoida jonkun Rihannasta saamaa nautintoa. Kuten sanoin,

Minusta on itsestään selvää ja jossain mielessä tarpeellistakin, että "yhdentekevää" pop-musiikkia on ja sitä myydään paljon.