Olin itsekin tuolla Popedan viimeisellä patellisella keikalla, joten pari sanaa pläjäyksestä näin hiukan jälkijunassa. En siis itse ole todellakaan mikään Popeda-uskovainen, mutta olen kuunnellut bändiä kasuaalisti ja suht hittipainotteisesti sellaiset kymmenkunta vuotta. Eipä tuo ehkä mitään syvällisiä taide-elämyksiä ole tarjonnut, mutta on se ainakin hyvää ryyppäjäismusiikkia ja ihan toimivaa rokkia muutenkin. Jotkin nopeimmista biiseistä (esim. Kaasua, Raswaa koneeseen, Suuret setelit -coveri) ovat mielestäni kyllä aika yhdentekeviä kaahauksia. Parhaita biisejä ovat ainakin Tahdotko mut tosiaan (ensimmäinen minuun kolahtanut kipale tältä yhtyeeltä, joten siksikin tärkeä), Onhan päivä vielä huomennakin (hienoja elämänviisauksia), Punaista ja makeaa (hieno slovari), Ukkometso (hieno juomalaulu) ja Elän itselleni (hieno kappale ylipäätään). Yhden kokoelmalevysen taidan omistaa ihan fyysisenä tuotoksena, mutta vähemmän tunnettuihin biiseihin en tosiaan kovin kattavasti ole tutustunut. Popedan kuuntelu on itse asiassa ylipäätäänkin viime vuosina jäänyt vähemmälle syystä tai toisesta, mutta tuota Ratinan vetoa edeltävinä päivinä tuli luukutettua aika paljon sopivan popedamielentilan aikaansaamiseksi. Olinkin tyystin unohtanut esim. sellaisen mahtiviisun kuin Onko saunan takana tilaa?, joka on yksi parhaista darrabiiseistä eva.
Eli kyllähän Popedalta hyviä kappaleita löytyy, mutta livenä en ollut todistanut Mustajärven ja kumppaneiden osaamista kuin kerran aikaisemmin Apulannan ”lämppärinä” eräällä festivaalilla (no ei siis kirjaimellisesti lämppärinä, mutta itse olin kyseisessä tapahtumassa pääasiassa Apulantaa kuuntelemassa), mutta se veto meni ikään kuin sivu suun ja Paten junttimaista lavalle syljeskelyä päivitellessä, koska en pitänyt yhtyeestä vielä silloin.
Mutta asiaan, eli tuohon Vihoviimeiseen pläjäykseen. Puitteet keikalle olivat kehnolla tolalla, sillä satoi kuin esterin perseestä ja oli muutenkin koleaa. Minun tosin ei kai pitäisi valittaa, sillä olin istumakatsomossa sateensuojassa. Jäätyä kyllä meinasin, mutta eihän se toki bändi vika ole, että sää oli paska enkä minä osaa pukeutua. Joka tapauksessa tällaiset ulkomusiikilliset ja täysin Popedaan liittymättömät seikat haittasivat omalla kohdallani hiukan musaan eläytymistä.
Muutenkin keikka alkoi osaltani aika nihkeästi, koska heti kärkeen tuli peräkanaa useampi biisi, joita en joko tiennyt tai joista en muuten vain tykkää. Kakskytä senttiä -kappaleesta eteenpäin fiilikseni alkoi sitten kohota. Omista suosikeistani tuli ainakin Tahdotko mut tosiaan, Ukkometso, Elän itselleni sekä Punaista ja makeaa. Näistä viime mainittu lukeutui keikan kohokohtiin ihan yleisestikin – tuntui että muukin yleisö suorastaan syttyi ja minunkin katsomossani joku alkoi hoilata täyttä kurkkua ja varsin epävireisesti (no ei siinä mitään, en minä mikään musiikkipoliisi ole) kyseisen kappaleen aikana. Costellon esittämä Kun mies unelmoi oli erityisen upea myöskin. Siinäpä vasta kova laulumies onkin! Sen sijaan Popedan jälkikasvun esiintyminen oli minun mielestäni turha osuus, vaikka bändiläisille itselleen varmaan tärkeä juttu. Inhokkibiisini Kaasua tuli niin ikään, mutta se ei nyt ärsyttänyt niin paljoa. Jotenkin tuo veto ei jäänyt junnaamaan niin pahasti kuin se levyversio. Settiin saattoi siis olla kaiken kaikkiaan tyytyväinen.
Bändi oli kyllä niin kovassa iskussa, että miltei harmitti tämän jäävän vihoviimeiseksi pläjäykseksi ainakin tällä kokoonpanolla. Mustajärvellä tuntuu ainakin tämänkertaisen suorituksen perusteella riittävän virtaa vielä loputtomasti – tai no ilmeisesti ei ainakaan Popedan suhteen, kun hän kerran on lopettamassa, mutta mitään leipääntymistä tai väsähtämistä ei kyllä tuolla ollut päällepäin havaittavissa. Mahtavan energistä oli esiintyminen kaiken kaikkiaan, eikä hän muuten edes tällä erää syljeskellyt lavalle. Välispiikkejä olisi ehkä toivonut enemmänkin vaikkapa menneiden muisteloihin liittyen – nyt Pate lähinnä kyseli välillä yleisöltä, oliko heillä tai siis meillä kaikki hyvin. No ehkäpä liian pitkällinen tarinointi olisikin katkaissut hyvää flow'ta liikaa, eikä semmoinen istu Popedalle niin kuin joillekin muille yhtyeille.
Show oli myös varsin näyttävä pommeineen, pyroefekteineen ja ilotulituksineen. Melkeinpä taisi pari viikkoa aikaisemmin näkemäni Kaija Koon Olympiastadionin vetokin jäädä toiseksi siinä suhteessa. Vihoviimeisen pläjäyksen alkupuoli meni ilman mitään kummempia härpäkkeitä, joten hyppäsin varmaan puoli metriä ilmaan penkistäni kun ensimmäistä kertaa posahti. Varsin hienolta näytti erityisesti Tää on se yö -veisun aikana.
Mutta että kannatti mennä kaiken kaikkiaan. Mitä taas Popedan jatkoon tulee, niin siihen suhtaudun vähän nihkeästi. Costello voi toki jatkaa niin halutessaan ja hänhän se musiikillinen liideri onkin ollut, mutta eihän se sama bändi olisi enää keulakuvan vaihduttua.