Mainos

Poliitikko Ano Turtiainen & VKK -puolue

  • 508 424
  • 2 176
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyviä argumentteja ovat myös seuraavat: Ota pää pois pensaasta, lukisit muutakin kuin iltalehteä, ottaisit asioista selvää, uskotko kaiken mitä sulle sanotaan, sun pitäisi vähän kyseenalaistaa asioita (niimpä).
Myös "Älä ole lammas/sopuli/robotti!" -tyyppiset kehotukset kuuluvat näillä yleensä vakiosanastoon.

Itsekin tunnen pari näitä. Heitä kuitenkin minusta yhdistää se, että mikään juuri ei ole heidän mielestä monimutkaista. Kaikki on hyvin mustavalkoista ja tyhmät ihmiset eivät main ymmärrä. Syy-yhteys jokaiseen asiaan on olemassa ja nähtävissä ja meille yritetään kertoa muuta.
Joo, näiden salaliittoteorioihin ja vaihtoehtouutisiin uskovien maailmankuva on yleensä hyvin mustavalkoinen ja suorastaan sadunomainen. Nähdään vain musta ja valkoinen, eikä ollenkaan minkäänlaisia harmaansävyjä. On olemassa vain selkeä hyvä ja paha, oikea ja väärä, eikä mitään välimuotoja.

Somessa on pistänyt silmään Anon seuraajien jakamia postauksia, joissa saatetaan väittää, että esimerkiksi Muammar Gaddafi ja Vladimir Putin eivät ole esimerkkejä diktaattoreista, koska heidän valtakaudellaan on saatu aikaan joitain yksittäisiä tavallista kansalaista hyödyttäviä uudistuksia. Noita sitten heilutellaan jonkinlaisena aukottomana todisteena siitä, että "länsi ja valtamedia valehtelevat" ja "oikeasti kyseessä on hyväntahtoisia kansanmiehiä".

Se on muuten aina suht ironinen puoli näissä Anon kaltaisissa suurissa ajattelijoissa, että siinä missä valtamediaa epäillään viimeiseen asti, niin samalla kaiken maailman paskaisilta venäläisiltä propagandasivustoilta luetut löpinät niellään kuitenkin täysin purematta ja kyseenalaistamatta ilman alkeellisintakaan lähdekritiikkiä.
Kirjoitin tähän liittyen muutama vuosi sitten seuraavan viestin tuonne salaliittoteoriaketjun puolelle, pätee mielestäni varsin hyvin edelleen:

Tämähän on ihan tuttu kuvio salaliittoteoreetikoiden kanssa keskustellessa. Ne ylevät arvot, tavoitteet ja pyrkimykset, joita salaliittoteorioiden ja salaliittoteoreetikkojen sekä heidän seuraajiensa mainospuheissa mainitaan, kuten totuuden selvittäminen, avoimen mielen pitäminen, kriittinen ajattelu, asioiden terve kyseenalaistaminen ja asioiden perusteellinen tutkiminen useasta eri lähteestähän ovat sangen kannatettavia ja vahvasti myös akateemisessa keskustelussa ja tieteellisessä tutkimuksessa läsnä.

Vaan sitten käytännössä tuo salaliittopiireissä tapahtuva toiminta on sitä, että erilaisten viranomaisten, palkittujen tutkivien journalistien ja oman tieteenalansa huippuammattilaisten jutut (varsinkin jos niiden julkaisualustana toimii joku pitkään toiminnassa ollut tunnettu valtamedian alusta mallia New York Times tai Washington Post) leimataan automaattisesti VALEUUTISIKSI ja vastaavasti TokenTubessa hämyiseltä ullakolta käsin yksisarvisista kertova ex-Salkkarinäyttelijä puolestaan on URHEA TOTUUDEN PALJASTAJA.
 
Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Kattelin tossa syksyllä Anon videoita ihan viihde mielessä. Kyllä siinä rapisi aivosolu jos toinenkin ja yritti miettiä että onko tämä vain jtn fuulaa vai mitä. Osa videoista on kuitenkin Anolla järkeviä kun on hiljaa venäjästä ja Jumalasta ja nostaa rautaa ja hakee lähitilalta ruokaa. Myös mökki ja kalastusvideot oli siihen asti järkeviä kun alko selittää miten haukkui Jumalaa huoraksi ja sai Jumalalta selkään tai että avaruutta ei ole olemassa on vain sininen taivaankansi.

Ja kyllä itsekkin uskon johonkin korkeampaan voimaan ja olen perus kristitty ja en ole ateisti mutta en mä mitään ääniä kuule herralta tai puhele yksikseni haukkumalla Jumalaa huoraksi.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kirjoitin tähän liittyen muutama vuosi sitten seuraavan viestin tuonne salaliittoteoriaketjun puolelle, pätee mielestäni varsin hyvin edelleen:
Tuohon sinun vanhaan viestiin viitaten olen itse huomannut valtamedian suhteen hieman vahvistusharhaa. Toisinaan siis kerrotaan valtsmediasta valemediana, mutta kun siellä on jotain omaa agendaa tukevaa, niin näitä kuitenkin linkkaillaan ihan innoissaan. Eli valtamediaan voi luottaa, mikäli se palvelee omia näkemyksiä maailmankaikkeudesta, muuten ei. Ukrainan sota on ollut tästä hyvä esimerkki. Kun tulee positiivisia sotauutisia, kyse on sumuttamisesta jolla saadaan meidät hyväksymään aserahojen syytäminen illuminaatille. Kun tulee negatiivista uutista, se jaetaan eteenpäin ja kerrotaan kuinka pikkuhiljaa kaikkien tulisi ymmärtää ettei Venäjää voi voittaa.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kattelin tossa syksyllä Anon videoita ihan viihde mielessä. Kyllä siinä rapisi aivosolu jos toinenkin ja yritti miettiä että onko tämä vain jtn fuulaa vai mitä. Osa videoista on kuitenkin Anolla järkeviä kun on hiljaa venäjästä ja Jumalasta ja nostaa rautaa ja hakee lähitilalta ruokaa. Myös mökki ja kalastusvideot oli siihen asti järkeviä kun alko selittää miten haukkui Jumalaa huoraksi ja sai Jumalalta selkään tai että avaruutta ei ole olemassa on vain sininen taivaankansi.

Ja kyllä itsekkin uskon johonkin korkeampaan voimaan ja olen perus kristitty ja en ole ateisti mutta en mä mitään ääniä kuule herralta tai puhele yksikseni haukkumalla Jumalaa huoraksi.
Eikös tuo ole monen mielestä kaksisuuntaisen tyyppiseltä vaikuttanut. Itse lopetin videoiden katsomisen aikanaan kun alkoi tuntua siltä, ettei ole kovin oikein naureskella sairaan ihmisen tilanteelle. Oli niistä videoista monesti aistittavissa se, että mielialat taisi heitellä jonkin verran, joka edesauttaa maailmanlopun ennustuksien syntymiseen.
 
godspeed

Niin tavallaan voidaan videoita seuraamalla miettiä, että kumpi lienee oikea lopputulos tämän sirkusnäytöksen päähenkilölle: tuetaan Anon huteralle pohjalle rakennetun egon vähittäistä kutistumista vai autetaan tämä ego mahdollisen vieläkin hallitsemattomamman paisumisen tielle, jolloin hän kaatuu entistä korkeammalta?
 
ijuka

Jäsen
Tuohon sinun vanhaan viestiin viitaten olen itse huomannut valtamedian suhteen hieman vahvistusharhaa. Toisinaan siis kerrotaan valtsmediasta valemediana, mutta kun siellä on jotain omaa agendaa tukevaa, niin näitä kuitenkin linkkaillaan ihan innoissaan. Eli valtamediaan voi luottaa, mikäli se palvelee omia näkemyksiä maailmankaikkeudesta, muuten ei. Ukrainan sota on ollut tästä hyvä esimerkki. Kun tulee positiivisia sotauutisia, kyse on sumuttamisesta jolla saadaan meidät hyväksymään aserahojen syytäminen illuminaatille. Kun tulee negatiivista uutista, se jaetaan eteenpäin ja kerrotaan kuinka pikkuhiljaa kaikkien tulisi ymmärtää ettei Venäjää voi voittaa.
Tätä tosiaan tekee aivan jokainen, ja tämä on ihmisen perustavanlaatuinen ominaisuus.

Meillä on oma maailmankatsomuksemme, joka tulee elämämme kokemuksista. Ulkopuolinen tieto, joka tukee sitä, otetaan avoimesti vastaan. Ulkopuolinen tieto, joka sotii sitä vastaan, saa aikaan puolustautumisreaktion, ei mielipiteen tai maailmankatsomuksen muuttumista. Eli olivat faktat tai loogiset argumentit miten päteviä hyvänsä, nämä saavat aikaan puolustautumisreaktion(fight or flight-spektrillä fight, eli vastaan taisteleminen).

Eli sen sijaan, että objektiivisesti käsiteltäisiin tämän tiedon meriittejä, niin pyritään kehittelemään jonkinlainen selitys sille, miksi se ei kumoakaan omia näkemyksiä. Tätä tehdään kognitiivisen dissonanssin välttelemiseksi. Ja tämä itseasiassa vaan vahvistaa omia näkemyksiään entisestään. Tämän takia väittelemisellä lähinnä pönkitetään omaa itsetuntoaan tai saadaan lisää kannatusta jo valmiiksi samallalailla ajattelevilta tms. eikä oikeasti vaikuteta toisten ajatteluun.

Tämä on siis luontaista jokikiselle ihmiselle. Maailmankatsomus muuttuu elämänkokemuksesta, ei ulkopuolisesta tiedosta. Tätä elämänkokemusta voi toki saada muiltakin kuin itseltään. Esim. kun isä kertoo lapselleen jonkin opettavaisen tarinan omasta lapsuudestaan, lapsi omaksuu isänsä ajatusmallin tämän kokemuksen perusteella ilman, että tämän tarvitsisi itse kokea sitä.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tätä tosiaan tekee aivan jokainen, ja tämä on ihmisen perustavanlaatuinen ominaisuus.

Meillä on oma maailmankatsomuksemme, joka tulee elämämme kokemuksista. Ulkopuolinen tieto, joka tukee sitä, otetaan avoimesti vastaan. Ulkopuolinen tieto, joka sotii sitä vastaan, saa aikaan puolustautumisreaktion, ei mielipiteen tai maailmankatsomuksen muuttumista. Eli olivat faktat tai loogiset argumentit miten päteviä hyvänsä, nämä saavat aikaan puolustautumisreaktion(fight or flight-spektrillä fight, eli vastaan taisteleminen).

Eli sen sijaan, että objektiivisesti käsiteltäisiin tämän tiedon meriittejä, niin pyritään kehittelemään jonkinlainen selitys sille, miksi se ei kumoakaan omia näkemyksiä. Tätä tehdään kognitiivisen dissonanssin välttelemiseksi. Ja tämä itseasiassa vaan vahvistaa omia näkemyksiään entisestään. Tämän takia väittelemisellä lähinnä pönkitetään omaa itsetuntoaan tai saadaan lisää kannatusta jo valmiiksi samallalailla ajattelevilta tms. eikä oikeasti vaikuteta toisten ajatteluun.

Tämä on siis luontaista jokikiselle ihmiselle. Maailmankatsomus muuttuu elämänkokemuksesta, ei ulkopuolisesta tiedosta. Tätä elämänkokemusta voi toki saada muiltakin kuin itseltään. Esim. kun iso kertoo lapselleen jonkin opettavaisen tarinan omasta lapsuudestaan, lapsi omaksuu isänsä ajatusmallin tämän kokemuksen perusteella ilman, että tämän tarvitsisi itse kokea sitä.
Pitää paikkansa, että ihminen on tyypillinen etsimään sellaista tietoa ja argumentteja jotka tukee hänen ennakkokäsityksiä. Kahneman on mielestäni hyvin avannut sitä, kuinka tältä ei voi koskaan täysin välttyä. Ollaan jo pitkällä jos sen pystyy tunnistamaan ja sitä sen vaikutusta pystyy lieventämään.

On kuitenkin suuri ero onko kyseessä kuvaamasi luontainen puolustumisreaktio, vai onko tiedon ja argumentoinnin jäsentely oman agendan tueksi täysin epärationaalista. Näissä mielestäni monesti korostuu teorioiden ymmärtämättömyys ilmiöiden taustalla.

Venäjällä tämä ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka kansalle myydään viholliskuvaa fasistisesta lännestä. Tässä viholliskuvan luonnissa käytetään hyväksi sitä yhteiskuntaan edellisen poliittisen järjestelmän aikana iskostettua fasismin vastaisuuden perustuvaa ideologiaa. Kyse ei siis ole siitä täyttääkö se vihollinen fasismin määritelmää. Tämäkin olisi helpompi kyseenalaistaa jos ymmärtäisi taustalla olevan teoreettisen määritelmän.

Hieman sama näissä lehtijutuissa. Kerrotaan kuinka lähde on epäluotettava kun uutinen on epämiellyttävä, mutta kun se on miellyttävä ei lähdettä kyseenalaisteta laisinkaan. Kyllähän lehdistö välillä kirjoittaa epämukavia asioita, mutta näiden lakaiseminen maton alle salaliitto kortilla kuvastaa mielestäni keskivertoa heikompaa loogista päättelykykyä.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Itsekin tunnen pari näitä. Heitä kuitenkin minusta yhdistää se, että mikään juuri ei ole heidän mielestä monimutkaista. Kaikki on hyvin mustavalkoista ja tyhmät ihmiset eivät main ymmärrä. Syy-yhteys jokaiseen asiaan on olemassa ja nähtävissä ja meille yritetään kertoa muuta.

Eräs tuttavani, jota olen pitänyt täysin järkevänä ja normaalina, sanoi vasta että Venäjä kasvattaa puolustusmenonsa Natoa isommaksi parissa vuodessa, ja sen jälkeen ollaan ihmeissään. Luulin tätä aluksi vitsiksi, mutta kun paljastui että kaveri on ihan tosissaan, niin iski melkoinen hämmennys.

Googlasin siinä nopeasti että jenkit käyttävät yksin noin 12 kertaa enemmän mitä ryssät, ja jos muut Nato maat lasketaan mukaan, niin ero on jotain 16-18 kertainen Naton hyväksi.

Mutta nämä on niitä juttuja mitä ei valtamediassa kerrota.

Vitutti niin paljon, että en ole pitänyt yhteyttä tuon jälkeen.
 
godspeed

Jäsen
Varmaan kaikki nykyään vähintään tietävät jonkun, jolla on esimerkiksi vahva Venäjän pelko kaiken aikaa päällä. Usein nämä ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät kauheasti seuraa asioita, mutta tiukka mielipide pelon tueksi kyllä löytyy. Sitten kun kerrot, että Venäjä tuskin hyökkää ihan heti Suomeen, niin tulee jokin kyllä minä tiedän -tyyppinen vastareaktio, koska pitää puolustautua. Onneksi ovat muuten ihan järjissään monissa muissa asioissa, niin ei tarvitse välejä katkaista, joskin tietää jatkossakin mitä aihetta vältellä keskusteluissa.

En toki väitä, että minä itse tiedän kaiken, mutta jotenkin sellaista kriittisyyttä omiakin ajatuksia kohtaan löytyy.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Tässä vähän miettinyt, mikä olennainen asia näistä päivistä oikein tuntuu puuttuvan. Sitten tajusin, että Ano ei ole lähes viikkoon julkaissut päivittäistä videotaan.
 
ijuka

Jäsen
laitoin tässä viikkojen aikana youtubelle parit ilmiannot disinformaatiosta, joten ehkä se viimein estettiin(toivossa on hyvä elää).

Vaikka veikkaan ettei Youtubella niitä Suomenkielisiä resursseja oikein ole. Mutta luulisi silti, että esim. presidentinvaaleista ei noin vain saa disinformoida, kun se Youtuben omissa käyttösäännöissä lukee.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huomasin itse aivan vasta, että myös Turtiaisen X/Twitter-tilin sisältö on nykyään vain vahvistettujen seuraajien nähtävissä.

Aiemmin tuota sisältöä on itsellekin em. alusta tuputtanut nähtäväksi, vaikka en todellakaan Anoa seuraa.
 
Liitteet

  • Screenshot_20240126-001944.png
    Screenshot_20240126-001944.png
    76,3 KB · kertaa luettu: 188

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässä vähän miettinyt, mikä olennainen asia näistä päivistä oikein tuntuu puuttuvan. Sitten tajusin, että Ano ei ole lähes viikkoon julkaissut päivittäistä videotaan.
Ano vetää välillä henkeä, heh heh..

No juu.. noinkohan Ano on jotenkin herännyt siihen, että 75% häntä somessa seuraavista ihmisistä seuraavat häntä puhtaasti camp-huumorin hengessä. Eli liittyy varmaan samaan mihin tuo X-tilin sisällön rajaaminen, että näin koittaa sitten rajata sellaista hänelle "epäkuranttia" porukkaa pois..
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
laitoin tässä viikkojen aikana youtubelle parit ilmiannot disinformaatiosta, joten ehkä se viimein estettiin(toivossa on hyvä elää).

Vaikka veikkaan ettei Youtubella niitä Suomenkielisiä resursseja oikein ole. Mutta luulisi silti, että esim. presidentinvaaleista ei noin vain saa disinformoida, kun se Youtuben omissa käyttösäännöissä lukee.
Luen tässä Jussi Lankisen "PANDEMIAN JÄLJET: Matkalla muuttuvassa Euroopassa" teosta. Siinä todetaan, että sosiaalisen median alustoilla, kuten Facebook, YouTube yms. on hitaampaa estää muunkielistä disinformaation levittämistä, kuin englanninkielistä, sillä ne reagoivat hitaammin muunkieliseen materiaaliin sekä somejätit eivät ole palkanneet moderointiin riittävästi työvoimaa, eikä niiden käyttämä tekoäly toimi yhtä hyvin muilla kielillä kuin englanninkielilellä.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU

Tämä nyt on ihan puppua, suurin syy näiden säilymiseen palvelussa on se, että mitä kontroversiaalimpaa sisältö on, sitä enemmän se kerää interaktioita. Ne algoritmit, jotka näitä suosittelevat on nimenomaan suunniteltu nostamaan nämä mahdollisimman ylös, eikä sensuroimaan suurelta yleisöltä. Ano kerää jokaiselle videolleen n. 10k katselukertaa, joten aika paljon saa Ano salaliittoteorioida camp-huumorin ystäville tuolla, ennen kuin häntä aletaan blokkaamaan. Se vaatisi käytännössä selkeää vallankumouksen järjestämistä ja muuta selvästi rikoslain alaista toimintaa. Facebook skarppasi hiukan siinä kohtaa kun Zuckerberg joutui Capitoliin selvittelemään disinformaatiota, mutta nykyisellään taas tuntuu että klikit, kommentit ja reaktiot ajavat aivan kaiken edelle.
 
NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
Valitun projekti rajoittaa ihmisten äänestysinnokkuutta näyttää epäonnistuvan yllättäen aika railakkaasti. Ennakkoääniä selvästi enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Valittu joutunee toteamaan, että suurin osa kansalaisista erittäin mielellään haluaa vastustaa naapuri suurvallan "rauhanturvaoperaatiota".

Edit. Valitun pääkanava on julkaisukiellossa, mikä luonnollisesti hieman harmittaa Valittua. :-)

NA
 
Viimeksi muokattu:

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Voi meitä poloisia reilua kolmea miljoonaa suomalaista, jotka menimme äänestämään, koska Anon mukaan kumarsimme petoa. Hänen missionsa jatkuu vielä.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi meitä poloisia reilua kolmea miljoonaa suomalaista, jotka menimme äänestämään, koska Anon mukaan kumarsimme petoa. Hänen missionsa jatkuu vielä.
Juvalla ollaan taas aivan sekaisin. Ollaan laittomassa tilassa ja pitäisi Jumalan lakia vain totella...naapurin suurvaltaa pyydetään apuun taistelussa Amerikkaa vastaan.

Ano sentään myöntää epäsuorasti menevänsä naapurin leiriin sotimaan pahuutta vastaan, jos näin tapahtuisi.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onneksi kasvatusalustalla (Perussuomalaiset), on jo erinomainen uusi kasvusto kuplimassa. Jännityksellä voimme odottaa, perustaako Pia Sillanpää kohta ikioman puolueen, vai olisiko VKK tai Vajaiden liitto sopiva.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Juvalla ollaan taas aivan sekaisin. Ollaan laittomassa tilassa ja pitäisi Jumalan lakia vain totella...naapurin suurvaltaa pyydetään apuun taistelussa Amerikkaa vastaan.

Ano sentään myöntää epäsuorasti menevänsä naapurin leiriin sotimaan pahuutta vastaan, jos näin tapahtuisi.
Aika suorasti Ano tuon kyllä myöntää ja lienee jo muutenkin Supon tarkkailun alaisena, todennäköisesti useamman vuoden ajan. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Anon sukulaiset ja esimerkiksi tämän lapset tykkäävät hänen mielipiteistään ja suoranaisesta Venäjä-fetissistä.
 
NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
Valittu ei ole nyt ihan selvillä miten tämä homma menee. Pitkän aikaa hän on selittänyt kuinka Amerikka hyökkää vanjaa vastaan meidän tontin kautta. Nyt kuitenkin on sitä mieltä, että Amerikalla ei ole mitään mielenkiintoa sotia vanjaa vastaan Suomesta käsin.

Tyypillistä hörhöilyä on tämä takin kääntyily milloin mistäkin syystä.

NA
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät
Tajuaako Ano? No eihän se tajua. Mutta tajuaako Ano, että ei meilläkään rappareilla, illuminatilla tai liskoihmisillä tai ”saatanan kätyreillä” ole helppoa. Otetaan nyt esimerkiksi tämän viikonlopun verenjuontibileet Vatikaanissa. En nyt lähde kuvailemaan irstailujemme tarjoilujamme tarkemmin, kun siitähän saattaa tulla kakkua ja sakkoa saatana. Sanotaan nyt, että hyviä vuosikertoja oli. Hyviä vuosikertoja sano.

Mutta se matkustaminen. Se on äärettömän epämukavaa. Vapan veljeksilläkin saattaisi mielenkiinto tunneleita kohtaan laskea, kun pääsisivät niihin sisälle. Todella paska ilmanvaihto, lämpötilat vaihtelevat todella kuumasta todella kylmään. Välillä saattaa olla todella kosteaa ja välillä ei. Matkakin kestää täältä pohjolan perukoilta kolme tuntia Vatikaaniin. Vatikaanin päässä on hissi, mutta täällä päässä joudun kulkemaan tarkastuskaivon läpi. Mieluummin matkustelen lentokoneella.

Meno oli tällä(kin) kertaa vauhdikasta. Meininki oli kuin spitaalisten pikkujouluissa, paiskattiin kättä ja heitettiin huulta. Fränkkihän on hieno mies ja rento jätkä kulissien takana.

P.S. En muuten yllättyisi, jos Juvalta löytyisi seuraavana keltaista lunta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Venäjän nuoleskelu jatkuu:
"Tää hulluus vaan jatkuu", kuten Ano asian osuvasti heti videon alkuun ilmaisi. Kieltämättä jo tuossa vaiheessa kun Ano osoittaa kynällä katsojaa kohti, ummetuksesta kärsivän ilme kasvoillaan, ja jatkaa: "...ja miettikää ihmiset, että teijjän rahoilla toteutetaan tätä hommaa" tuli hieman syyllinen olo.

Tuohon kun vaihtaisi vaan "rahoilla" tilalle, että "katselukerroilla", niin siinä olisi jo harvinaisen selväjärkistä puhetta Juvan tiedonetsijän suusta. Video on ollut katseltavissa vasta pari höpsöä tuntia ja silti sillä on jo yli 1 500 katselukertaa. Turhan usein tulee itselläkin näitä ainakin pätkän matkaa katseltua, että jotain uteliaisuutta herättävää noissa Anon järjettömissä horinoissa on. Ainakin ne tarjoaa tietynlaisen katsauksen siihen, mistä Suomen venäjämielisissä salaliittopiireissä milloinkin höpistään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös