Ainakin siinä käymässäni tilaisuudessa enemmistö oli naisia ja naisten määrä kyllä muutenkin noussut vahvasti esiin näissä rokote- ja koronavastaisissa. Ei siellä mitkään nakkibileet kyllä olisi, todennäköisemmin päinvastoin.
Kertoo naisten kyvystä etsiä tietoa. Olen omissa sairausryhmissäni aina pitänyt miehiä tuossa huonompana, mutta Anon ja muun huuhaa-poppoon kanssa naiset ovat näitä kyvyttömiä. Tullaan hakemaan kokemuksia ja niistä tukea. Unohdetaan, että tuossa voi faktat vääristyä. Sanon, että voi, koska tällaisten kaltaisteni sairaiden kohdalla arvostetaan faktojakin, koska niitä on tarpeeksi pitkältä ajalta ja todellakin tutkittu. Koronan ja rokotteiden kanssa on vaikea ymmärtää sitä, että virus ei ole kovin kauaa keskuudessamme ollut, väkisinkin löytää vielä uutta tietoa.
Mutta joo, tämä väki on raskasta ja näin naisena saan somessani olla aika varovainen, etten klikkaa auki aivan kaikkia kommenttiosioita. Mutta selkeä kaavahan noissa on. Henkilö X tulee kysymään selitystä jollekin oireelle. Kommentoija1: "oletko ottanut k-piikin". X vastaa: "en todellakaan". Kommentoija2 ja joukko seuraavia tulevat esittelemään teorioitaan ja lääkevaihtoehtoja, ja niitä muuten on paljon. Miten tällöin Henkilö X voi olla varma, mikä ehkä olisi oikea vastaus, vai ostaako hän varmuudeksi kaikki ehdotetut hoitotuotteet (ei, ei mitään apteekin lääkkeitä)? Ei ihme, että suodatustaito on koetuksella. Ja tämän lukijan päässä surraa ajatus, jota en tuolle väelle vaan viitsi kommentoida: "mene vtu lääkäriin".