Pohjoismaiset hiihtolajit – liveseuranta

  • 237 700
  • 5 819
Kläbo on toki nelisen vuotta Iivoa nuorempi että aikaa on vielä voittaa lisää.
Ja pitää muistaa, että oikeastaan vasta vuodesta -22 lähtien Klaebon kestävyysominaisuudet ovat mahdollistaneet nämä normaalimatkojenkin voitot. Hieno ja monipuolinen urheilija on kyllä kyseessä, tulee mielenkiintoiset MM-kisat.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja pitää muistaa, että oikeastaan vasta vuodesta -22 lähtien Klaebon kestävyysominaisuudet ovat mahdollistaneet nämä normaalimatkojenkin voitot. Hieno ja monipuolinen urheilija on kyllä kyseessä, tulee mielenkiintoiset MM-kisat.
Tulihan hän jo -21 ensimmäisenä maaliin 50 kilometrin kisassa. Mutta ottaen hylkäyksen kun Bolshunov ei väistänyt kuten Northugia väistettiin 2015 loppusuoralla.
 

Rektor

Jäsen
Montakos väliaikalähtökisaa Kläbo on voittanut maailmancupissa?
Viime ja toissa kaudella taisi molempina voittaa kolme väliaikalähtökisaa cupissa. Ihan ok kulkua siis ollut. Aiempia en nyt ulkoa muista, mutta ihan ei pelkkä peesipoika ole.

Remillä ei tosiaan oikein lähde, vaikka rullahiihtomatolla kuulemma kulku ollut testissä nytkin ennätystasoa. Eilen Puijon kisoissa 5. Kansallista - jopa dieselosastoa. Harmi tietenkin, ei näitä suomalaisia liikaa tuloslistan ensimmäisellä sivulla pyöri.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Jumalauta mitä kisaa suomalaisnaiset painavat Oberhofissa. Minkkinen yhdellä sakolla todennäköisesti 5. ja Sonja Leinamo(!) melko varmasti kymppisakissa (tod näk 8.) nolla-ammunnalla. Myös Lehtonen kolmella sakolla ihan hyvällä sijalla ja makuupaikan jälkeen oli ihan kärkisijoilla. Vaikeat olosuhteet tuolla ja koko kärkikolmikko ensimmäistä kertaa pallilla. Mahtavaa seurata suomalaisnaisten suorituksia.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ja Inka Hämäläinenkin menossa ekaa kertaa pisteille. Taitaa olla niin että kaikki suomalaisnaiset päihittivät parhaan ruotsalaisen. Aikamoista.

Hämäläinen maalissa 30.
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Yllättävän helposti tiputti Hakola Joni Mäen ankkuriosuudella. Mäellä tekee tätä vauhtia tiukkaa mahtua Trondheimin joukkueeseen ja viestijoukkueeseen ei ole kyllä varsinkaan mitään asiaa.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Yllättävän helposti tiputti Hakola Joni Mäen ankkuriosuudella. Mäellä tekee tätä vauhtia tiukkaa mahtua Trondheimin joukkueeseen ja viestijoukkueeseen ei ole kyllä varsinkaan mitään asiaa.
Eiköhän Planican viesti näyttänyt muutenkin ettei Suomen kannata laittaa sprintteriä ankkuriksi. Ruuskanen, Hyvärinen, Anttola, Lindholm nelikosta kaksi kovakuntoisinta vapaan osuuksille ja luotetaan että muut tippuvat Iivon osuudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: zet

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Selostajapari Porttila-Lassila on puhunut 10 (p) katsastuskisana kolkutella MC-ovia ja sitä kautta mahis mm-kisoihin. Mutta en kyllä ole vielä selvittänyt ketä tai keitä tässä tarkkaillaan.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
1. Anne Kyllönen 2. Vilma Ryytty 3. Vilma Nissinen. Tiukka kisa.

Kimmo Porttila: "Kotipesästä menee 20 sekuntia, sitä oli 25 eli eiköhän Kyllönen kisan hoida"
(maalisuoralla) KYLLÄ SE VIELÄ TIUKILLE MENEE!

Ja ero lopulta 6 sekuntia. Onkohan Porttilalla joku tilan ja ajan hahmottamis-ongelma? Heikoin loppukiri, maalisuora ja kellon tulkitsija-selostaja.
 

Pekkis

Jäsen
Kytäjä oli kuudes, mutta viidenneksi hiihtänyt Niemelä ei tullut kukitukseen. "Onko nyt niin, että viisi parasta vaan kukitetaan?" Porttila, hyvin sä vedät!
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuiskulla on alun väliaikojen perusteella kilometrivauhti noin 20 sekuntia Anne Kyllöstä hitaampi.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Sama. Teknisesti ei kovin kummoiselta ainakaan tasatyöntö näyttänyt ja eiköhän tuo kisassa viimeiseksi jää.
Ei ainakaan alkumatkan perusteella ihan viimeiseksi jää, 2,6 km:n väliajoissa toistaiseksi viimeisenä oleva on 50 sekuntia Tuiskua jäljessä.

Keli on kyllä haastava näille ei niin ammattilaisille, kun lunta tulee, milloin enemmän, milloin vähemmän.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kyllä Tuiskun meno näyttää selkeästi kovemmalta kuin tuon perulaisen :D

Mutta ihan hyvin taitaa saada Tuisku pidettyä hiihdon kasassa, eli malttoi lähteä järkevästi vähän rauhallisemmin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Tuossa olisi tulosseuranta.

Kyllä hattu päästä on nostettava Tuiskulle, mitä tuo maastohiihtoon, mutta onhan se niin että oikeat urheilijat ovat oikeita urheilijoita. Ja nuoremmat.

Ja Tuiskukin pesisi 99% jatkoaikalaisista 100-0 hiihdossa.

Edit: kerran ollut 10km pertsan väliaikalähdössä v.1997 Lappeenrannassa, kun koulun skaba oli ajanottovehkeillä ja 30s lähtövälillä. Mun perään lähti 2min ehkä top70-100 kansallisen tason nainen, meidän joukkueen mimmi. Kaverit lupasi olutta jos otan peesin ja pysyn 20s etäisyysellä maaliin asti.

Pysyin peesissä ehkä metrin kun ohitti kilsan jälkeen. Hävisin jotain 10-15min. Cooperissa meni tuolloin itsellä 3200m.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ihan asiallista keskustelua ns. paineista joita sm-hiihdossa on näyttöpaikkana kohti maailmancupia ja sitä kautta jopa mm-kisoihin.

Toisaalta, eihän tuossa nyt mitään ihmeellistä ole. Eikös tämä ole juuri se kilpaurheilun päätarkoitus, kilpailla ja mitata tasoaan, edetä urallaan. Ettei tuolla vaan olla yhtä suurta hiihtoperhettä YLEn pullantuoksuisessa hiihtolähetyksessä vaan ollaan ammattilaisia ja pyritään lyömään kilpailijat edeltään. Päästä pois sm-laduilta isompiin ympyröihin.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vähän alle 33 minuutin hiihti Tuisku, joten ei ihan 10 minuuttia hävinne voittajalle.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs JYP
  • 2.22
  • 4.10
  • 3.10
Ilves vs Sport
  • 1.61
  • 4.70
  • 4.55
K-Espoo vs KooKoo
  • 2.86
  • 4.20
  • 2.16
KalPa vs Ässät
  • 2.28
  • 3.95
  • 2.80
Lukko vs Jukurit
  • 1.26
  • 6.90
  • 8.75
Pelicans vs Kärpät
  • 2.30
  • 4.10
  • 2.68
TPS vs HIFK
  • 2.00
  • 4.20
  • 3.20
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös