Vancouverin hieno nousu
Myöhässä tulee tämän ketjun viesti, mutta kun ei pääse koneelle, niin ei...
Vancouverin ja St.Louisin sarja näytti olevan menossa vahvasti St.Louisille neljännen pelin jälkeen. Blues johti otteluvoitoissa jo 3-1 ja se pelasi vahvaa peliä. Blues oli erittäin fyysinen, käytti maalipaikkansa selvästi Canucksia paremmin, pystyi eliminoimaan Vancouverin ykkösketjun peliä, Osgood pelasi varmasti ja koko joukkueen aggressiivinen puolustuspeli näytti toimivan. Kaikki meni tähän saakka kuten Blues oli toivonutkin ja mikään ei mennyt Canucksien kannalta kuten oli toivottu. Bluesin piti saada vain se yksi voitto ja Canucksin pelaajat olisivat lomalla. Neljännen pelin jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.
Viidennessä pelissä Canucks sai Bluesista otteen. Vancouverin energiapelaajat Cooke, Klatt, Linden, Chubarov, Ruutu ja May olivat tähän saakka painostaneet St.Louisin pakkeja ja vieneet taklaukset aina loppuun, mutta aikaisemmista otteluista poiketen, viidennessä pelissä tällä kovalla taklauspelillä saatiin
ensimmäistä kertaa jotain näkyvää aikaan. Bluesin puolustus näytti olevan väsyneempi.
Grindereiden jatkuva taklaaminen ja neljän pelin mittainen paini huomattavasti isompaa Todd Bertuzzia vastaan oli imenyt nuorelta Barret Jackmanilta mehut, eivätkä esimerkiksi Khavanov ja Salvador olleet enää samalla tasolla kuin ensimmäisissä peleissä. Tämä kaikki antoi Canucksin grindereille lisää virtaa -
sarja oli vielä mahdollista saada kotiin, mikäli vain kaikki jaksaisivat tehdä enemmän töitä kuin Bluesin karvaajat. Tämä tärkeä playoff pelin osa-alue oli hallussa.
Samalla kun Canucksin grinderit onnistuivat omassa pelissään, myös paljon haukuttu ykkösketju nousi viimein esiin. Markus Näslund ( jonka playoff esityksiin allekirjoittanutkaan ei ollut sarjan ensimmäisissä peleissä tyytyväinen ) nousi kauden tärkeimmällä hetkellä esiin, johti joukkojaan kuin paraskin sotapäällikkö ja teki sarjan neljässä viimeisessä pelissä kaikissa
yhden maalin. Näslundin esitys sarjan lopussa oli huikea ja se kertoi sen, kuinka loistava pelaaja numero 19 on, kun peli on tiukimmillaan.
Todd Bertuzzi teki saman ketjun toisella laidalla kovaa, likaista työtä ja raivasi Näslundille tilaa. Hän pääsi kaksintaistelussaan Barret Jackmania vastaan neljännen pelin jälkeen vihdoin voitolle ja se näkyi koko ykkösketjun pelissä - kentällä oli lisää tilaa. Keskushyökkääjä Brendan Morrison johti laitureitaan puolustuspelin kautta koko sarjan ja hänkin nousi ratkaisevassa
seitsemännessä ottelussa hienosti esiin - koko sarjan ratkaissut voittomaali lähti Morrisonin lavasta ja lisäksi tämä Pitt Meadowsin helmi antoi yhden syötön.
Maalilla Dan Cloutier otti selkävoiton Chris "not-so-goodista" ja teki itsestään jälleen kerralla voittavan maalivahdin. Viime kauden playoff pettymys laskettiin useimpien silmissä Cloutyn piikkiin, mutta entä nyt? Onko hän nyt sittenkin tämän yhden sarjan ansiosta taas maalivahtien hautausmaalla (Vancouverissa ) maalivahti, jonka varaan Canucks voi laskea tulevaisuutensa...? Ihmisten mielipiteet muuttuvat ( liian ) usein ja monen Canucks fanin silmissä Cloutier ei olisi ansainnut kauden alla edes ykkösmaalivahdin paikkaa. Onneksi edes Burke, valmennus ja joukkue luotti maalivahtiinsa koko ajan!
Puolustaja Mattias Öhlundilla näyttää olevan erittäin iso merkitys
Vancouverille. Öhlund ei ole pelannut kuin kerran - viime kaudella -ehjän runkosarjan ja silloin hänet arvostettiin NHL:n 10 parhaaksi pakiksi Norris äänestyksessä selkeästi puolustavan puolustajan roolistaan huolimatta. Tällä kaudella Öhlund loukkaantui helmikuun lopussa, juuri kun Canucksilla oli menossa kauden paras vaiheensa ( 14 pelin tappioton putki ) ja tämän jälkeen
joukkue alkoi kontata. Tämä konttaaminen kesti ihmeellisesti aina siihen saakka, kunnes Öhlund palasi playoffeihin - Öhlundin palaamisen jälkeen joukkue alkoi taas voittaa ja Mattias pelata normaaleja 25 - 28 minuutin pelejään...
Jarkko Ruutu onnistui Bluesia vastaan paremmin kuin moni olisi odottanut. Ruutun pelityyli sopii playoffeihin hyvin ja hän tekikin arvokasta työtä pienissä ja tärkeissä asioissa. Ruutu toi kentälle suuren määrän energiaa ja loi muuhun joukkueeseen taistelutahtoa peräänantamattomalla asenteellaan. Jarkon onnistuneesta pelistä kertoo se, että hän vei pelipaikan kokeneemmilta Darren Langdonilta, Mats Lindgrenilta ja Trevor Letowskilta. Burke on ollut kärsivällinen Ruutun suhteen ja tämä näyttää olevan nyt erittäin järkevä ratkaisu.
Toinen yllätys Canucksin joukkueesta Bluesia vastaan oli taskuraketti Brandon Reid. Reidilla on siinä mielessä tyypillinen pienen pelaajan "CV", että hän on aina ollut erittäin lahjakas pelillisesti, mutta pienen kokonsa vuoksi hän on ollut joka paikkaan aina liian pieni. Hän on kaksinkertainen Quebecin
junioriliigan all-star kenttään valittu pelaaja, kaksinkertainen Memorial Cupin urheilullisemmaksi pelaajaksi valittu pelaaja ja kerran hän on ollut Kanadan nuorten MM-joukkueen paras pelaaja.
Tästä huolimatta Reidin piti olla liian pieni Quebecin junioriliigaan, liian pieni AHL:ään, liian pieni NHL:ään ja nyt liian pieni pelaamaan fyysistä sarjaa Bluesia vastaan. Ihmeellistä tässä on se, että tähän mennessä hän on ollut joukkueensa arvokkain pelaaja jokaisessa muussa liigassa kuin NHL:ssä, jossa hänellä on takanaan vasta noin 10 peliä. Jopa AHL:ssä, jossa peli on fyysisesti vähintään NHL:n tasolla, Reid oli Manitoban paras pelaaja tällä kaudella. Nyt Bluesia vastaan Reid näytti jälleen, että hänen kokonsa ei tule tulevaisuudessa ratkaisemaan mitään - hän menestyy jatkossa myös NHL:ssä. Reid teki Bluesia
vastaan saman tempun kuin Ruutu. Hän otti pelipaikan ja pelasi niin hyvin, että kokeneemmat ja fyysisemmät Letowski, Langdon ja Lindgren eivät pelanneet.
Vancouverin joukkueesta Bluesia vastaan ei alisuorittajia löydy. Koko joukkue pelasi - etenkin sarjan neljässä viimeisessä pelissä - niin kuin he pystyvät ja muutama ( Ruutu, Reid ) ylitti ainakin allekirjoittaneen odotukset. Koko sarja näytti kaksi Vancouveria kohtaan esitettyä epäilyä jälleen vääriksi. Ensinnäkin joukkue ei ollut tässäkään sarjassa yhden ketjun varassa, vaan esimerkiksi
joukkueen grinderiosasto teki yhtä arvokasta työtä kuin Näslundit ja kumppanit, eikä joukkueen puolustuksen osuuttakaan pidä aliarvioida. Öhlund, Jovanovski, Salo, Baron, Malik ja Sopel täyttivät kaikki paikkansa hyvin. Öhlund ja
Jovanovski olivat puolustuksen näkyvimmät, mutta Salo - Baron kaksikko onnistui pitämään Bluesin ykkösen hyvin pimennossa.
Toinen syytös, jota Canucksia kohtaan usein laitetaan, on fyysisen pelin puute. Tälläkin osa-alueella Canucks menestyi jälleen hyvin. Hyökkääjistä etenkin Bertuzzi, Linden, Cooke, Klatt, May ja Ruutu pelasivat fyysistä peliä onnistuneesti ja puolustuksesta fyysisiä pakkeja olivat oikeastaan kaikki, mutta eniten pistivät silmään Öhlund, Jovanovski, Malik ja Baron. Yli puolet joukkueesta onnistuivat siis ainakin allekirjoittaneen mielestä fyysisessä pelissä hyvin ja tässä oli varmasti yksi ottelusarjan ratkaisu. Ottelusarja oli kokonaisuutena niin fyysinen, että ilman fyysistä onnistumista Canucksin puolelta voitto olisi mennyt Bluesille, joka fyysisenä joukkueena antoi
tälläkin alueella todella kovan vastuksen. Kaikki kunnia St. Louisille. St. Louis oli todella hyvä ja joukkue olisi ollut yhtä hyvä jatkaja kun Canucks.