Eiköhän näitä "joukkue x on kriisissä ja sen pelaajat jonottavat tulevan pleijarivastustajan toimiston ovella"-huhuja ole luettu viime kausina jo niin paljon, että jokainen terveellä järjellä varustettu osaa varmasti suhtautua niihin olankohautuksella. Nämä pakansekoituksiksi tarkoitetut viestit alkavat olla niin läpinäkyviä, että ihmettelen, miksi muutamat nimimerkit jaksavat vaivautua.
Turha puhua, että paineet olisivat kummallakaan puolella tai ettei putoaminen olisi katastrofi. Joukkueiden tilanteet ovat vain täysin erilaiset, joten myös paineiden luonne on erilainen.
Jokereilla on kiistaton ennakkosuosikin paine. Sillä on myöskin paine osoittaa, että valmentaja Summasen puheilla ja tunnetuilla vakioselityksillä on pohjaa. Jos liturgiat kevääseen tähtäävistä ainutlaatuisen kovista treenijaksoista, aikataulussa olemisista ynnämuista pitävät kutinsa, Jokereiden pitäisi 12.3. lähtien kävellä vastustajiensa yli kiistattomaan mestaruuteen. Ellei näin tapahdu - ja varsinkin, jos Jokerit sattuisi tippumaan HIFK:lle - on Summasen master plan epäonnistunut tai vaihtoehtoisesti hän ei ole saanut joukkuetta toteuttamaan suunnitelmaansa. Kumpikin vaihtoehto on huono lähtökohta maajoukkueen päävalmentajuudelle. Valmennuksen ohella myös monella pelaajalla on henkilökohtaisella tasolla näytön paikka. Nimekkään pelaajalistan perusteella on vaikea ymmärtää, miten Ville Peltonen voi olla joukkueelle niin ylivertaisen tärkeä kuin runkosarja on näyttänyt.
HIFK:n tilanne on toinen. Playoffseihin lähdettäessä kausi on jo monien silmissä lähtökohtaisesti epäonnistunut ja kovin moni tuskin vaatisi Alpo Suhosen jatkamista päävalmentajana, vaikka kausi päättyisi nakkipannun lämmittelyyn. Putoaminen ei tässä tilanteessa olisi enää siis se varsinainen katastrofi, vaan lähinnä loppusilaus koko kauden kestäneelle konttaamiselle. Yllätysvoitolla tästä sarjasta jokaisella pelaajalla olisi mahdollisuus henkilökohtaiseen profiilinnostoon ja jännittävintä onkin seurata, ketkä kokevat asetelman haasteena, ketkä entistä pahempana painetilana. Veikkaan, että kovimmassa puristuksessa on potentiaaliinsa nähden keskinkertaisen runkosarjan pelannut Timo Pärssinen. Hänellä on muiden paineiden ohella vielä omana tavoitteenaan paikka kotikisojen maajoukkueessa, mikä tuskin avautuu ilman selkeää ryhtiliikettä ja henkilökohtaista vastuunkantoa. HIFK:n kurimus on se, että Pärssisen ohella on vaikea nimetä yksilöitä, joiden tulisi selkeästi pystyä nousemaan uudelle tasolle. Yksilötasolla kovinkaan moni ei ole alisuorittanut, vaan HIFK:n peli on kussut ihan muista syistä. Nyt se ei vaan millään riitä, että kukin yksilö hoitaa jotenkuten oman sarkansa. Uusia ratkaisijoita on ihan oikeasti noustava esiin, Z ja Vopat eivät vielä kahdestaan kanna joukkuetta eteenpäin. Kuhdan esitys Espoossa oli lupauksia herättävä, toivottavasti noste jatkuu.
Tällaisia asetelmia voidaan tietysti jauhaa loputtomiin asti, mutta on ihan toinen juttu, onko niillä mitään merkitystä. Sarja voi lähteä yllättävään suuntaan hyvinkin pienistä asioista. Yksi helppo tuurimaali ekan ottelun alkuun, väärin tuomittu jäähy tai mikä tahansa muu pikkujuttu voi saada toisen jengin hetkellisesti umpilukkoon tai vaihtoehtoisesti laukaista takaraivossa jyskyttävät paineet. Silloin tuskin mietitään, kuka on nähty missäkin ovella, kuka tukee ketäkin ja kenellä on pahin talouskriisi. Pedot ovat petoja ja narrit narreja, mitään muuta ei ole.