Playoffs 2025 1. kierros: SaiPa (5.) – TPS (12.)

  • 115 156
  • 1 428

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika tehotonta oli SaiPan pörrääminen. Heitettiin kiekkoa laitoja pitkin, mutta sota-alueelle ei haluttu tai ei päästy. Oppirahoja SaiPan joukkueelle ja faneille myös. Ennen eilisistä huudellaan jostain 10% mahdollisuuksista Tepsille ja nyt jo huudetaan kansitakeista ja virtsan nousemisesta päähän, kun hieman annettu Rapalaa mihin on näin keväisin syönti ollut erinomaista.
 
Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Koittakaa pienempää Rapalaa. Täällä Saimaalla on pienemmät kalat ku siellä Turun saaristossa. Kevät tulee, älkää menkö heikoille jäille.

-h-
 
Hyvät rasismit sitten sieltä.

Tiedän, ettet sinäkään oikeasti ihan noin herkkähipiäinen ole, vaan tässä taitaa olla taustalla sellaista pientä turhautuneisuutta, kun - jälleen kerran - oman joukkueen kesälomat alkavat ennen kuin itärajalla lumet sulavat. Tällä kertaa se tapahtuu vieläpä erityisen katkeralla tavalla, kun runkosarjahöntsien sokaisema tuulipukukansa erehtyi luulemaan liikoja.
 
Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joko itärajan Igoreilla puntit tutisee? Huomenna laitetaan sellainen sauna päälle, että vain Jonne Virtanen ja lyöntilaukaus jää puuttumaan.
Täällä ei puntti tutise. Igorit täällä jatkaa toisten Igorien pitämistä rajan oikealla puolella niin saatte te siellä rannikolla rauhassa keskittyä yhteisiin harrastuksiin (linkki youtubeen) länsinaapurin kanssa.
Joko Tampereella on kiilat loppuneet, kun ei vieläkään Turku ole irronnut Manner-Suomesta?

En keksi enempää kliseitä. Jos joku muu voisi jatkaa :)

-h-
Edit. Viittaus Suomen persreikänä unohtui, mutta sen taisi joku jo aikaisemmin huomioida.
 
Viimeksi muokattu:

Muisteloita 19 vuoden takaa, sattuu samalle päivälle ja samaan pariin :D

Tässä vielä kyseinen matsi. Vaikka tuo onkin melko surullista tyhjine Turkuhalleineen, niin voi pojat miten kaipaan noita aikoja. Tepsillä muun muassa Nurminen, Vahalahti, Alatalo, Lius, Kiprusoff ja Jortikka. SaiPalla Viitaluomaa, Kohoa, Koskenkorvaa ja Malmivaaraa ja Kokkoa.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tiedän, ettet sinäkään oikeasti ihan noin herkkähipiäinen ole, vaan tässä taitaa olla taustalla sellaista pientä turhautuneisuutta, kun - jälleen kerran - oman joukkueen kesälomat alkavat ennen kuin itärajalla lumet sulavat. Tällä kertaa se tapahtuu vieläpä erityisen katkeralla tavalla, kun runkosarjahöntsien sokaisema tuulipukukansa erehtyi luulemaan liikoja.
En ole herkkähipiäinen vaan jos nyt tässä rupean latelemaan perinteisiä turkulaisista niin modejen suunnalta tärähtää kakkua ennen kuin kerkeän sanomaan ”kesäloma”. Siksi pidetään nämä Igorit ynnä muut hauskuuttelut pois. Jos tuuri käy niin ensi vuonna sitten on niiden vitsien aika kun oikeat Igorit pelaavat liigassa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Siksi pidetään nämä Igorit ynnä muut hauskuuttelut pois. Jos tuuri käy niin ensi vuonna sitten on niiden vitsien aika kun oikeat Igorit pelaavat liigassa.
Meneekö Sputnik samaan kategoriaan, vai onko sillä jo positiivinen historiallinen kaiku?
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Täällä Saimaalla on pienemmät kalat ku siellä Turun saaristossa.
Toisaalta Lappeenrannassa se vesi missä ne kalat ui ei ole ummehtunutta skeidaa.

Puolin ja toisin melkoista älämölöähän tää taas on. Varmaa on vain se että toinen joutuu pettymään.
Meneekö Sputnik samaan kategoriaan, vai onko sillä jo positiivinen historiallinen kaiku?
Itse olisin valmis vaihtamaan lopullisesti Boston - logoon jo ihan siksi kun aina löytyy newbieitä joille saa olla selittämässä ja ei enää jaksaisi.

Jokainen joka edes läpällä viittaa itärajalla asuvia venäläisiin ei itse edes ansaitse tulla kutsutuksi suomalaiseksi.
 
Duvel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Puuhasteluseura
Meneekö Sputnik samaan kategoriaan, vai onko sillä jo positiivinen historiallinen kaiku?

Yleisesti voisi toivoa, että tepsin kannattajatkin keksisivät vähän älykkäämpää vittuilua kuin verrata saipalaisia kansanmurhaa suorittaviin terroristeihin, vaikka kuinka olisi kiihkeästä säälisarjasta kyse…
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Meneekö Sputnik samaan kategoriaan, vai onko sillä jo positiivinen historiallinen kaiku?
Sehän menee siihen kategoriaan mihin haluat sen laittaa. Jos mielestäsi itäsuomalainen perinteinen suomalainen palloiluseura on venäläinen niin ehkä se kertoo enemmän sinusta.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lindrothin verran annetaan edelleen tasoitusta ylivoimaiselle suosikille.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
On kyllä täysin lukukelvotonta pippelinmittailua tätä ketju täynnä. Ei tosin yllätä, joka kevät sama homma.

Ensimmäinen ottelu takana ja TPS kävi ryöstöretkellä Lappeenrannassa. SaiPa oli pelillisesti niskan päällä, mutta TPS oli tyly, voitti maalivahtikamppailun ja erikoistilanteet. Tappara teki esimerkiksi viime keväänä TPS-sarjassa juuri näin.

Kuten Miettinenkin totesi pressissä, parantaa pitää ja olen varma, että TPS parantaa tänään. Alkaa olla myös aika iso peli SaiPan kannalta. Tänään turpaan ja vuori on melko iso kiivettäväksi, voitto ja sarja lähtee alusta paras kolmesta.
Ja sinun antisi tähän keskusteluun oli mikä? Nämä samat toistamasi asiat on joku sata kertaa todettu.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tänään on vahvistunut tepsi kaukalossa vaikka Lindroth on edelleen poissa pelistä.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
En ole herkkähipiäinen vaan jos nyt tässä rupean latelemaan perinteisiä turkulaisista niin modejen suunnalta tärähtää kakkua ennen kuin kerkeän sanomaan ”kesäloma”. Siksi pidetään nämä Igorit ynnä muut hauskuuttelut pois. Jos tuuri käy niin ensi vuonna sitten on niiden vitsien aika kun oikeat Igorit pelaavat liigassa.
Hyvät kaksinaismoralismit sieltä.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Yleisesti voisi toivoa, että tepsin kannattajatkin keksisivät vähän älykkäämpää vittuilua kuin verrata saipalaisia kansanmurhaa suorittaviin terroristeihin, vaikka kuinka olisi kiihkeästä säälisarjasta kyse…
Vai onko kysymys vain siitä, ettei siellä suunnassa äly riitä yksinkertaisesti tuon laadukaampaan vittuiluun.

Mene ja tiedä, kuten edesmennyt selostajalegenda usein totesi.

Ja sitten vähän asiaakin: TPS näköjään vaihtaa pelaavaa maalivahtia. Eikö luotto riittänyt Valiin, vaikka hän pelasi eilen loistopelin ja on ns. kuuma pelaaja. Tosin, jos SaiPa on yhtä pehmeä hyökkäyspäässä kuin eilen, niin pahviukkokin riittäisi TPS:lle voittoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös