Vaikka nyt TPS eilen voittikin niin enpä olisi uskonut että nousee kusi lakkiin välittömästi Turun päässä. Ryöstö on ryöstö, se on selvä mutta jos SaiPa pelaisi tuolla tavalla niin huolestuisin, SaiPa hävisi koska maalivahti imuroi.
Aika monella on kaivettu jo 90-luvun kansitakit kaapista ja vetoketju jos nyt ei ihan auki ole niin ainakin rintakarvat näkyy.Kuinka monella täällä on noussut kusi lakkiin, vai onko kusen lakkiin nousemista se että ei olla täällä antamassa vapaalippua puolivälieriin SaiPalle? :D
On näköjään Rapala tarttunut myös TPS kannattajiin.Playoff kokemus se on hyödyksi kannattajillakin. Rapala tarttuu näköjään helposti Keltamustiin. Eipä siinä, älkää nyt liian syvälle nielaisko.
Se että me saatiin kiinnitys eilen, ei vielä tarkoita että tässä alkaa Rauman scouttaus. (Se alkoi jo kun selvisi että SaiPa tulee vastaan)
Höpö höpö, pientä hyväntahtoista kuittailua vain. Kyllä Turussa ollaan totuttu voittoihin ja tappioihin ja niihin osataan suhtautua asiaan kuuluvalla tavalla. Saipan leiristä sen sijaan tulee vähättelyä vastustajaa kohtaan.Vaikka nyt TPS eilen voittikin niin enpä olisi uskonut että nousee kusi lakkiin välittömästi Turun päässä. Ryöstö on ryöstö, se on selvä mutta jos SaiPa pelaisi tuolla tavalla niin huolestuisin, SaiPa hävisi koska maalivahti imuroi.
On näköjään Rapala tarttunut myös TPS kannattajiin.
Eilinen peli ratkesi TPS maalivahdin unelmapeliin.
Turussa on +10 lämmintä, aurinko paistaa ja lumesta ei tietoakaan.Aika monella on kaivettu jo 90-luvun kansitakit kaapista ja vetoketju jos nyt ei ihan auki ole niin ainakin rintakarvat näkyy.
Aika mielenkiintoista puhua itärajan Igoreista, kun miettii turkulaisten geeniperimää: Turkulaiset poikkeavat muista suomalaisista luultua enemmänJoko itärajan Igoreilla puntit tutisee? Huomenna laitetaan sellainen sauna päälle, että vain Jonne Virtanen ja lyöntilaukaus jää puuttumaan.
Ja taas on siima kireänä, ärsyttävääkin kun ihan joka heitolla nappaa.On näköjään Rapala tarttunut myös TPS kannattajiin.
Eilinen peli ratkesi TPS maalivahdin unelmapeliin.
Hyvät rasismit sitten sieltä.Joko itärajan Igoreilla puntit tutisee? Huomenna laitetaan sellainen sauna päälle, että vain Jonne Virtanen ja lyöntilaukaus jää puuttumaan.
Otetaan teistä mallia. Siellä on hölskynyt koko kauden nupissa niin, että koko Itäraja tutisee. Samon, kun TPS varmistui vastustajaksi, niin ylikävelyt ym. heittopussivertaukset oli kova sana siellä eli melko pientä tämä yhdestä voitosta maan pinnalle palauttaminen.Vaikka nyt TPS eilen voittikin niin enpä olisi uskonut että nousee kusi lakkiin välittömästi Turun päässä.
Itse en ainakaan ole vähätellyt. Toki sen todennut että kokonaisvaltaisesti SaiPa on vahvempi joukkue. Yksilötasollakaa tps ei mitenkään loista sen enempää.Saipan leiristä sen sijaan tulee vähättelyä vastustajaa kohtaan.
Pisteet ei tietenkään merkkaa mitään mutta älytöntä ajatella että se keskimääräinen vire millä toinen joukkue joukkue kairasi 30 suoraa voittoa ja toinen 18 olisi nyt maagisesti vain tasan, varsinkin kun keskinäisissä tps oli vastaantulija.Nöyryyttä hieman, runkosarja ei enää paina mitään.
Eipä täällä ole kuin muutamalla noussut, ja todennäköisesti johtuu siitä että vuosien patoutumat purkautuu.Otetaan teistä mallia. Siellä on hölskynyt koko kauden nupissa niin, että koko Itäraja tutisee. Samon, kun TPS varmistui vastustajaksi, niin ylikävelyt ym. heittopussivertaukset oli kova sana siellä eli melko pientä tämä yhdestä voitosta maan pinnalle palauttaminen.
Yleensä kotijoukkue pyrkii aina hyökkäämään aktiivisemmin. Tepsin taktiikka ehkä eilen olikin lähteä vain taistelemaan puolustusvoittoisesti ja rokottaa vähistä paikoista. Ja se onnistuikin varsin mainiosti.Itse en ainakaan ole vähätellyt. Toki sen todennut että kokonaisvaltaisesti SaiPa on vahvempi joukkue. Yksilötasollakaa tps ei mitenkään loista sen enempää.
Pisteet ei tietenkään merkkaa mitään mutta älytöntä ajatella että se keskimääräinen vire millä toinen joukkue joukkue kairasi 30 suoraa voittoa ja toinen 18 olisi nyt maagisesti vain tasan, varsinkin kun keskinäisissä tps oli vastaantulija.
Edelleen tps voi viedä tämän sarjan. Se nyt on selvää. Mutta hivenen huvittaa täällä puheet miten nyt turussa on sama kuin eilen, vain päinvastoin.
SaiPahan on meille turkulaisille aina ollut ikäänkuin se pienempi ja vähän reppana serkkupoika itärajalta. Pihapeleissä pyöritelty sitä ja joskus annettu voittaakin, ettei sille vallan tule paha mieli.
No nyt kävikin niin, että se serkkupoika otti nyrkkeilytunteja kokeneelta kehäketulta ja on nuijinut muutamia isompiaankin kuonoon tässä talven aikana. Ja nyt se perhana haluaa haastaa isomman serkkunsa lounaisrannikolta. Sanovat, että on kasvanut ihan miehen mittoihin. No ehkä sille sen pari voittoa voi antaa, ettei se orastava itseluottamus ja miehistyminen nyt kokonaan katoa. Kaiken lisäksi se koutsi on mukava kaveri ja isompi serkkukin on sen opeista aikanaan nauttinut. Mutta kyllä se serkkupoika lopulta ruotuun pitäisi silti laittaa.
Ne sen serkkupojan kaverit siellä itärajalla on ihan mukavia myös, mutta hiukan tuntuvat ottavan tosissaan. Näissä isojen poikien leikeissä tapana kun on hiukan ”miekkailla” sanallisestikin. Mitä lie turhaa alemmuuskompleksia vielä pojilla. Mutta kyllä se siitä. Tervepäinenhän se serkkupoika on ja eihän sitä tiedä vaikka pistäisi isompaansa päihin. Eikä sekään mikään maailmanloppu olisi. Voitaisiin tyytyväisinä myhäillä, että poikahan on oikeasti kasvanut mieheksi.
varsinkin kun keskinäisissä tps oli vastaantulija.
Tavallaan aika karu tää järjestelmä kun miettii että SaiPa pelasi aivan loistavan runkosarjan ja ei jäänyt paljoa edes runkosarjan voitosta. Tepsin runkosarja, no suoraan sanottuna aika paska ja ihan rimaahipoen 12 joukkoon. Yksi peli ja yhtäkkiä Tepsillä kotietu ja runkosarja muisto vain. No edelleen SaiPa suosikki jatkamaan, mutta aika paljon yksi voitto jo tasoitti todennäköisyyksiä.Pisteet ei tietenkään merkkaa mitään mutta älytöntä ajatella että se keskimääräinen vire millä toinen joukkue joukkue kairasi 30 suoraa voittoa ja toinen 18 olisi nyt maagisesti vain tasan, varsinkin kun keskinäisissä tps oli vastaantulija.
Edelleen tps voi viedä tämän sarjan. Se nyt on selvää. Mutta hivenen huvittaa täällä puheet miten nyt turussa on sama kuin eilen, vain päinvastoin.
Maalintekopeli ja siinä SaiPa oli huonompi, eikö?Yksi maalilla hävitty ottelu jonka kaikki muut tilastot vietiin 100-0 niin onkin liian iso vuori ja joku kalpalainen on jo ihan mehuissaan.
Toki jos mullekin olisi jollain skenaariolla tulossa vastaan kookoo, niin puntti tutisisi.