Olipahan erikoinen peli, mutta näköjään noinkin voi hävitä.
Veikkasin Espoon tulevan alkuun kovaa ja itseasiassa vähän yllätyin, kun näin ei tapahtunut ja toisekseen yllätyin, kun täälläkin sitä puhuttu niinkuin näin olisi tapahtunut. Pari melko tiukan linjan jäähyä ja sysipaska AV niin taululla 2-0, mutta ylivoimien ulkopuolellahan Tappara hallitsi ekaa kymppiä. Siihen päälle sitten Espoon hurmosmaali ja loppuerä olikin sitten semmosta mitäänsanomatonta kiekottelua. Omaa havaintoa ykköserästäkin tukee kyllä statistiikka, kun hyökkäysaika ja laukaukset about tasan, kun Espoon leijonanosa noista syntyi YV:llä.
Kakkoserä oli kyllä todella erikoinen. En tiedä mitä Aho oli kopissa ukoille puhunut, mutta mielestäni viesti, jonka joukkue siitä oli ottanut ei varmasti ollut haluttu. Käytännössä Espoo veti täyden selviytymisenmoodin päälle vaikka kellossa 40 minuuttia vielä peliä ja ei uskaltanut enää pelata rohkeasti. Kuvaava oli joku tilanne siinä erän alkupuolella, kun Espoo sai kiekon hyökkäyspäähän ja oli perus hyökkäys käynnissä. Kiekosta taistelutilanne laidalla b-pisteen kohdilla, jossa Espoon ukoilla kontrolli tilanteeseen, mutta omat pakit molemmat pakittavat punaviivalle varmistamaan.
Loppupelihän oli sitten melkoista norsukiekkoa, kun se vastaushyökkäyspelikin pitkälti hyljättiin, mutta sekin riitti Rimpisen hyvien otteiden ja Tapparan hyökkäjien heikkojen otteiden vuoksi. Ei tämä tän kauden Tappara mikään jauhava kone ole, vaan puhdas momentumjoukkue ja kun ei kolmatta saatu siihen samaan hötäkkään kahden ekan maalin jälkeen,niin ei kummosia ennustajanlahjoja tarvinnut ennustaakseen maalintekemisen olleen illan osalta siinä.
Ekbergin maalin jälkilöylyissä Espoo sai vielä vedon n: 12:30 kohdilla. Tästä Quennevillen maaliin ajassa 56:32 pelattiin 42 minuuttia jääkiekkoa, jossa vedot maalia kohti menivät 26-3. Täten puheet tasaisesta pelistä ovat melko kaukana totuudesta, mutta tämän kauden Tapparan voi näilläkin tavoin voittaa. Saattoi jopa olla nihilistisin playoff pelin voitto, mitä muistan nähneeni. Koko kauden jatkunut murheellinen AV näyttää olevan myös se, mihin lopulta kaadutaan.
Tuomareista en nyt isommin jaksa kommentoida, mutta jossain vaiheessa peliä alkoi tulemaan jo spontaani naurahdus, kun kerta toisensa jälkeen päätuomarin todistaessa selkeää rikettä ainoa reaktio on osoittaa pelaajaa? Tämän tapahtuessa noin seitsemännen kerran yhden erän aikana alkoi oma pitäisikö tässä itkeä vai nauraa mittari kääntyä nauramisen puolelle.