Mainos

Playoffs 2024 puolivälierät: Tappara (1.) – TPS (9.)

  • 94 938
  • 934

Kumpi painelee välieriin?

  • Tappara

    Ääniä: 217 53,3%
  • TPS

    Ääniä: 190 46,7%

  • Äänestäjiä
    407

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Allekirjoittaneen suurin toive sarjalta on se, että pelillinen tasoero ei olisi ihan sitä, mitä ennakko-odotukset antavat ymmärtää. Runkosarjassa ei ollut lopulta yhdessäkään pelissä minkäänlaista saumaa voittoon, joten lähtökohdat ovat toki pikkaisen hankalat.
Kaks ekaa peliä Tappara voitti vasta rankkareilla ja toisen niistä peleistä tasoitti alle 2 min ennen loppua. En nyt sanoisi ettei minkäänlaista saumaa ollut voittoon. Kaksi viimeistä peliä olikin sellaista ettei TPS oikein päässyt edes paikoille.
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Eipä tuo Nurmi tainnut saada juurikaan mitään aikaiseksi edellisessä keskinäisessä sarjassa. Lähinnä sellaista turhaa jälkipeliä koitti, mutta eipä siitäkään mitään tullut. Turha sitä on pelätä.
Piti tarkastaa. 5 peliä ja 2 syöttöä sai Nurmi edellisessä keskinäisessä sarjassa aikaiseksi. Hämmentää toki koitti, mutta mieleen on lähinnä jäänyt, kun vihellyksen jälkeen änkesi väkisin Heljangon syliin ja lähti siitä, kuin märkä rätti ja päätyi täydelliseen kilppariin, tälle pelaajalle toki täysin luonnollisesti.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Kuinka monta maalia TPS teki tuossa sarjassa? Ei varmaan 6 enempää.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Tästä saattaa tulla jopa hyvä sarja, vaikka TPS ei ole runkkarissa vakuuttanutkaam pikku välälähdyksiä lukuunottamatta. Lukkoa vastaan kuitenkin taisi saada koneen käyntiin ja saattaa olla että eka erä- (eli ottelu-) voitto menee Turkuun.

Jos Lukko olisi marssinut Tapparaa vastaan, olisi Tapoara saanut melkein vapaalipun jatkoon, sen verran kuralla Lukko on ollut runkkarin lopun ja siihen päälle YV:n tehottomuus = ei jatkoon, kuten ei mennytkään.

Jos Ipa-Kalpa sarjassa povaillaan Kalpan yllätyspyllätystä, niin kyllä tähänkin sarjaan voi pientä ylläripylläriä povailla Tepsin suuntaan.

Mitä mä runkosarjassa katselin niin enempi Tappara Lukkoa vastaan oli pelillisesti lirissä kuin Tepsiä vastaan kun Lukkoa vastaan oli coast to coast kiekkoa.

Tiukkaa silti tulee olemaan.
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Ylipäätään noissa finaaleissa ei paljon maaleja tehty, Savinainen ja kumppanit tais vetää ihan vastaavilla tehoilla. Eli eivät saaneet mitään aikaiseksi?
No jos näin on, niin eivät kai saaneet, tarkasta sinä. Tässä tulee kuvaan se koko joukkueen maalintekokyvyn laajuus, siinä uskon Tapparan olevan edellä. Juttu nyt sattui menemään just Nurmeen, kun joku aiemmin kertoi pelkäävänsä tätä. Hyvä pelimies on, mutta ei kai nyt kuitenkaan ihan pelkäämisen arvoinen.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
No jos näin on, niin eivät kai saaneet, tarkasta sinä. Tässä tulee kuvaan se koko joukkueen maalintekokyvyn laajuus, siinä uskon Tapparan olevan edellä. Juttu nyt sattui menemään just Nurmeen, kun joku aiemmin kertoi pelkäävänsä tätä. Hyvä pelimies on, mutta ei kai nyt kuitenkaan ihan pelkäämisen arvoinen.
Luonnollisesti näin mutta silti oli pakko lähteä provoilemaan Nurmen saamattomuudesta ja kilppareista. Harvoin yksittäinen pelaaja sarjoja ratkaisee.
 
Powerplayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikäli kahvaamiseen liittyen ilmassa on lieviä epävarmuustekijöitä, sen osalta ei ole pienintäkään epäselvyyttä kummassa hallissa on parempi tunnelma.
Joo ei ole ei. Paitsi jonkun vastuksen saattaa toinenkin antaa jos totutusti Turussa on jälleen gloryhuntterit heräilleet tässä vaiheessa kautta. ;)
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Luonnollisesti näin mutta silti oli pakko lähteä provoilemaan Nurmen saamattomuudesta ja kilppareista. Harvoin yksittäinen pelaaja sarjoja ratkaisee.
Vastasin kai väärin sanavalinnoin jollekin, joka veikkaili Tapparalle jäähyjä Nurmen jälkipelin vuoksi. Kerroin muistikuvani edelliseltä kerralta. Ja tehottomuus nousi esiin tuosta Nurmen pelosta, jota en pitänyt kovin aiheelisena. Oliko tämä provo..., no kai se oli, jos joku sen sellaiseksi kokee.

Reilua ja tasokasta sarjaa silti toivotan kummallekin osapuolelle, menköön se jatkoon, kumpi jatkopaikan pelillisesti ansaitsee. Lisäksi toivon, ettei kummankaan tarvitse sarjan jälkeen jossitella sen kolmannen osapuolen tekemisiä.
 
Piti tarkastaa. 5 peliä ja 2 syöttöä sai Nurmi edellisessä keskinäisessä sarjassa aikaiseksi. Hämmentää toki koitti, mutta mieleen on lähinnä jäänyt, kun vihellyksen jälkeen änkesi väkisin Heljangon syliin ja lähti siitä, kuin märkä rätti ja päätyi täydelliseen kilppariin, tälle pelaajalle toki täysin luonnollisesti.
Pyydä siltä Makkelta nyt edes joku korvaus sun pään sisällä asumisesta!
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Piti tarkastaa. 5 peliä ja 2 syöttöä sai Nurmi edellisessä keskinäisessä sarjassa aikaiseksi. Hämmentää toki koitti, mutta mieleen on lähinnä jäänyt, kun vihellyksen jälkeen änkesi väkisin Heljangon syliin ja lähti siitä, kuin märkä rätti ja päätyi täydelliseen kilppariin, tälle pelaajalle toki täysin luonnollisesti.
Hyvä Touko, hyppää reippaasti vaan sinne Nurmen povariin, siellä on jo koko Hesa, Oulu ja taitaa sieltä puolikas Tampereestakin löytyä, jokunen Raumalta ja Porilaisia mukavia siskoja ja veljiä ja ellen väärin muista, parituhatta Lahtelaistakin sieltä löytyy joten juttuseuraa on. Tää kilppari oli hyvä, ennen yhden lihapään hyökkäystä ei Nurmen kilppareista edes puhuttu mutta nyt se oli kilpparissa lähes koko finaalisarjan, näin ne legendaariset jutut lähtee liikkeelle.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ettekö Tappara-fanit nyt tajua, että jos Nurmen nimen mainitsee Jatkoajassa, se tarkoittaa että Nurmi on mennyt ihon alle ja/tai elää teidän pään sisällä?

No ni, nyt mokasin ja Nurmi valloitti munkin pääkopan enkä enää pysty keskittymään mihinkään muuhun.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Sahtiankat

Tämän paranormaalin astraalihahmon kykyihin kuuluu myös se, että jos sanoo peilin edessä kolme kertaa "Markus Nurmi", niin peili lakoaa lattialle.
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Ei pääse juu, jännästi et kuitenkaan tehnyt yhtä isoa numeroa siitä, että samassa lauseessa sanoin "pelkääväni" Jasua. Terv. pelkääjä.
No ei kyllä tullut mieleenkään, että kukaan Jasua pelkäisi. Ehkä hämmennyin tilanteesta. Ei kai tässä kukaan mitään numeroa tehnytkään, esitin vain syyt, miksi Nurmeakaan ei ole syytä pelätä.
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Jännästi kuitenkin yksi nimi saa viisarin värähtämään Turun suunnalla. Ihmeen herkällä olette.

Vanha viisaus. Älä provosoidu, jos sinua provosoidaan (tässä tapauksessa luulet, että sinua provosoidaan).
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Tää kilppari oli hyvä, ennen yhden lihapään hyökkäystä ei Nurmen kilppareista edes puhuttu mutta nyt se oli kilpparissa lähes koko finaalisarjan, näin ne legendaariset jutut lähtee liikkeelle.
Jaa. Mä taisin puhua yhdestä mieleen jääneestä tilanteesta, jossa kävi niin.

Katsoin sen finaalikoosteen juuri äsken ja siinähän se N.... (nyt ei uskalla enää sanoa koko nimeä, ettei peilille käy mitään) toden totta kilpparissa pötkötteli jäällä ihmettelemässä, että miks noi kaikki yht´äkkiä hyökkäs mun kimppuun, vaikka mä en tehnyt mitään.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka täällä Ruskon leijonaa dissataan porukalla niin silti hänet ottaisi jokainen Liigajoukkue avosylin omaan joukkueeseensa. Se joka muuta väittää niin puhuu paskaa.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Laadukasta anal yysiä _b
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös