Ne kerrat kuin Pelicans kaatui Heljangon päälle, Tapparan oma pelaaja sen sinne väkisin työnsi.
No, kyllähän siellä Miika Lahden tasapainolla tänään varustettu Tyrväinen halusi väkisin kaatua jatkoilla Heljangon päälle, vaikka Leskinen koitti kaksin käsin vetää miestä sivuun poispäin maalista. Selkeä trendi oli tänään, että käsky oli maalille ja tarvittaessa kontaktiin.
Itse en halua kyllä käskytyksiin uskoa, mutta taisi olla Salmisen eka peli finaaleissa, ei yritystäkään väistää tai jarruttaa ja Hölön reaktiot tilanteen jälkeen saanevat kyllä monen foliohatuttomankin mietteliääksi. Mitäs seuraavaksi, koitetaanko kidnappausta?
Tänään oli annettu molemmille vapaat kädet pelata kahdella mailalla. Helpottaa muuten pakin tekemistä maalin edessä aikalailla.
Pelicans tajusi viimein jatkoilla, että he eivät tule träpillä voittamaan, alkoivat karvaamaan kovaa kahdella ja ihan perille asti. Se yllätti Tapparan ja käänsi pelin jatkoajalla vieraille ihan täysin.
Leskinen alkaa olla Tapparalta kunnossa, voi veljet millä potkulaudalla painoi kaikista 9 muusta kenttäpelaajasta ohitse.
Vierailta annan MOM-palkinnon Aleks Haataselle. Rauhoitti ylivoimalla, söi kiekkoa vitosen aikana, oli jatkuvasti vaarallinen kiekolla. Oikein keskituloisen miehen ottorauhala.
Ansaittu voitto Pelicansille, varsinainen peliaika Tappara-merkkinen ja jatkot selkeästi Pelicansille. Joku lahtelaisten kannattaja kritisoi Tapparan hyökkäysalueen peliä, jossa tehdään blokilla kiekolliselle tilaa. Huomasin itse saman muutamaan kertaan. Hyvä, että sen edes finaaleihin keksivät, kun sitä on pelistä toiseen katseltu vastustajan toimesta. Eli myös tuossa asiassa pata kattilaa soimaa.
Sarja eloon ja pallo Tapparalle, kumpi parantaa välipäivän jälkeen enemmän?