Mainos

Playoffs 2024 finaalit: Tappara (1.) – Pelicans (3.)

  • 174 445
  • 1 700

chubster

Jäsen
Tänään alkaa! Mielenkiintoista nähdä miten Pelicans pystyy tänä vuonna haastamaan Tapparan.

Antipatioita ei ole kumpaankaan suuntaan, eikä elämääni vaikuta kumpi vie, mutta hienoa olis Lahtelaiselle kiekolle kannua nostella. Kävi niin tai näin niin sarjan voittaja on kannun ansainnut!

Toivotaan, että ketju pysyy lukukelpoisempana kuin Kuopiolaisten kanssa, tuskastuttavaa tuomari-itkua sivutolkulla.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Samat joukkueet kuin viime vuonna finaaleissa ja sama tilanne täällä - eli molemmat on itselleni ihan mieluisia joukkueita, joten sikäli ei ainakaan tarvitse lähteä sen kautta, että finaaleissa olisi joukkue jonka voittoa ei toivoisi...

Olisihan se silti hienoa omalla tavallaan jos tänä keväänä voisikin todistaa Lahden kaupungin kiekkohistorian ensimmäistä mestaruutta Pelicansin ansiosta, unohtamatta sitä Viipurin Reippaan koko historian ensimmäistä mestaruutta :)

Lisäksi muutama läheinen henkilö on Lahdesta tai Päijät-Hämeestä lähtöisin ja seuraavat totta kai kovasti Pelicansia, niin toki heidänkin puolestaan voi mestaruutta nyt Lahteen toivoa.

Mutta toisaalta Petteri Sihvosen sanoin, peli näyttää. Jos Tappara on taas tänäkin keväänä parempi näistä joukkueista, silloin se on varmasti mestaruutensa ansainnut. Se olisi samalla kolmas perättäinen ja sillä pääsee sivuamaan sekä seuran omaa että Tepsin nimissä olevaa ennätystä. Kyllähän tuota Tampereen ykkösseuran voittamisen kulttuuria pitää vaan ihailla, käy tämän kauden finaaleissa miten tahansa. Vaikka Tappara jäisi tällä kaudella hopealla, niin kyllä silti voi ja pitää ihailla joukkueen menestystä viimeisen jo reilun 10 vuoden aikana.

Se mitä siis toivon on tietty tasaisia, jännittäviä ja hyvätasoisia matseja. Sillä tavalla "helpompi" seurata kyllä kun ei niin elä toisen joukkueen mukana, niin ei käy niin mahdolliset jatkoerät verenpaineelle :) Eikä minulla mitään sitä vastaan vaikka vielä Vapun jälkeenkin pelattaisiin tätä sarjaa eli silloinhan se olisi seitsemäs peli Tampereella.

Se mikä on kuitenkin hyvä nyt finaaleissa - niin kuin tietysti kaikissa muissakin play off sarjoissa - niin mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa, joten varmasti parempi voittaa. Yksittäisen pelin ratkaisijana voi olla tuomarivirhe, pelaajan virhe, "pomppukiekko" tms mutta pitkässä sarjassa näistäkin pitää päästä yli ja ohi - vaikka sitten olisi viimeisessä pelissä tällainen ratkaisu.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Aion pudottaa rohkean arvion finaalisarjasta 2024:

Tappara saattaa hyvinkin voittaa mestaruuden - taas.

Pelicans saattaa hyvinkin saavuttaa hopeaa - taas.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täähän on ihan isät vastaan pojat
Onnittelut vaan tapparalle mestaruudesta
Vaikka Tappara veisi 6-0 ekan, eipä se tuo kuin sen yhden ainoan voiton. Ja tämäkin peli on aivan auki. On nähty ennenkin paras 7:stä -sarjassa kun jossain alkupelissä toinen joukkue dominoi mielin määrin, mutta saa kuitenkin nokkaansa.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko tuolla joku SaiPa vetänyt pelsujen nutun päällensä? Aivan käsittämättömän tumppu esitys pelikaaneilta ekassa erässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös