Playoffs 2023 puolivälierät: Pelicans (4.) – KalPa (5.)

  • 82 956
  • 860

Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Aapeli Räsänen ja muut kuopijjon neidit, ei voi kun nauraa tolle touhulle. Räsänen vetelee poikkaria loppuvihellyksen jälkeen selkään ja kun saa itse puolihuolimattoman lyönnin kypärän seutuville, heittäytyy kuolleena jään pintaan ja tilanteen jälkeen alkaa armoton urputus tuomareille, koska vähintään puolet pelsuista olisi varmaan tämän sankarin mielestä pitänyt heittää pihalle.
Kai tuo on sitten sitä savolaista kieroutta, että itse harrastetaan pikkusikaa, mutta heti kun alkaa oma nokka punoittaa, aloitetaan helvetinmoinen ulina ja filmaaminen. Historian saatossa oman mielen syövereihin palanut tilanne missä aikanaan Pärssinen paskottiin Kuopiossa aivan järjettömästi tilanteen jälkeen ja Kapasten klaanin itkut yleisesti kaikesta mahdollisesta, näköjään ajat ei ole muuttuneet.

Myllärin tilanne oli maksimissaan 2 minsan jäähy ja Kalpan maalia edelsi selkeä kampitus, ammattituomarit liigassa ja silleen.
 

Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan hyväksyttävää on vähän paskoa housuun jos Haatasen suututtaa. Lienee eräänlaista esimerkillä johtamista varakapteenilta? Tonttiin vaan pylly pystyssä rankaisua odottamaan. Räsäsen sanoin: "kuuluu peliin".

Tyrväisen sanoin: "istu, poika".

Toivottavasti Räsänen ja Simontaival eivät pahasti loukkaantuneet eikä Mylläri saisi yli 3 pelin pannaa. Vahingolta näytti.

Huomenna vedetään taas. Tätä on vuosi odoteltu, muistetaas nauttia!
 
Minun mielestä olisi kyllä paljon mielekkäämpää lukea ketjussa analyyttisiä ja erilaisia näkemyksiä herättäviä viestejä, kuin turhan päiväisiä provoja ja suoranaista vittuilua, joihin pitää tietysti vastata puolin ja toisin vähintään samalla mitalla. Se homma kuuluu kaukaloon pelaajien kesken, kun haetaan asetelmia seuraavaan peliin, mutta miksi se pitää tuoda keväisin myös tänne? Joskus jos kannattajat voisivat pystyä parempaan, lukukokemusta ajatellen.


Pelicans oli tänään ansaitusti parempi ja huomenna taas mennään!
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Odotettu avaus ja keltamustin lasein katsottuna Jatkola tuli todella hyvin haastamaan Bartosakin ja jos jatkaa samaan malliin, niin täydet mahdollisuudet on KalPalla kääntää tämä sarja Kuopioon. Oliko Pesonen vai kuka hyvin sanoi, että se jengi menee jatkoon, joka kehittää peliä eniten sarjan aikana, koska tällä hetkellä tuo on ihan kolikonheittoa. Jos Kärppien pudotuspelit oli koko kauden kuva, niin toivottavasti KalPalla menee tämä sarja samaan tahtiin.

Myllärin taklaukseen sellaiset kommentit, että lähti ottamaan riskin kakkosmiehenä tilanteeseen eli olisi hyvin kerennyt jarruttaa ja jättää taklauksen tekemättä, mutta päätti ajaa loppuun asti. Hidastuksista näki selvästi, että luistimet irtoo jäästä eli kohdistaa taklauksen ylöspäin ja jos vittu osuu puhtaasti päähän, niin eihän tuosta voi kuin pekkaa ja penaltia tulla.

Erikoistilannepelaaminen näytti Pelsuilla ekalla YVllä todella hyvälle, mut sen jälkeen homma tasoittui ja sekin vaikuttaa todella tasaiselle. Kantnerille ja Mäenpäälle jäi eniten parannettavaa omaan tasoonsa nähden. Pelsuista Blood oli vahva ja hyökkäyksessä Kelleherillä aika öljytyt lanteet.

Vahva luotto että vääryysjäähyillä huomenna Niiralassa tasoitetaan sarja.

ps. Jäi harmittamaan lopussa se selvä kiekonsulkeminen Pelsujen toimesta, jota tuomarit eivät huomanneet. Kiekon heittelystä penkille AINA samalla tavalla kuin katsomoon rätkimisestäkin.
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ai että! Jo ensimmäisen pelin jälkeen on uikutettu, neiteilty, paskottu housuun, itketty ja pyllyhiplattu. Mitä vielä onkaan luvassa!

Riisun nyt värilasini hetkeksi päästä ja kerron miten asiat oikeasti menivät.

Mylläri
Taklaus osuu päähän, ei ole törkeä tai millään muotoa haettu. Ulosajo ok, ei pelikieltoa.

Räsänen
Hyvää asetelmien hakua, ei se poikkari mikään tappoisku ollut. Taisi yllättyä ja horjahtaa kun sai hanskasta takaisin. Tuskin oikeasti itketti, vaikka hauskalta näyttikin ja on mukava nauraa aina kun vastustaja kaatuu. Pienet mähinät jatkoon!

Tuomarointi
Taisi siinä pelin ensimmäistä maalia edeltää jonkinmoinen viheltämättä jättäminen. Toisaalta matsin aikana tuli myös pari kepoista vihellystä. En nyt sanoisi että kumpikaan mitenkään erityisesti pääsi nauttimaan tuomarien suosiosta. Toivotaan pientä parannusta tälle osastolle, mutta turha tästä sen enempää meteliä nostaa.

 KalPa
Alkuun odotetun raikas, toisaalta ylivoima meinasi saada vastustajankin kannattajana itkemään. Vauhdikas nippu, ehkä jäi olo että tänään kuopiolaisnippu oli heikompi kaksinkamppailuissa? Voi johtua pelin aikana pidetyistä värilaseista. Jatkolalle kiekko maistuu.

Pelicans
Starbat Iikka ja Jasek olivat selvästi pirteämpiä kuin hetkeen, ei vielä realisoitunut pisteiden muodossa. Blood pelasi taas fiksusti - hyvä hankinta! Bartosak totutusti mies paikallaan. Yv näytti parhaimmillaan pyörivän, maaleja saisi kyllä tulla. Ja Kelleher! Mikä mies!

Ottelusarja

Pelicans jatkoon 4-0 ;)
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minkä takia kotijoukkueen fanikatsomoon yritti soluttautua kaksi Kalpan kannattajaa? Toinen heistä paljasti itsensä avatessaan takin vetoketjun jolloin takin alta paistoi esiin Kalpan logo. Tämän jälkeen järkkäri ohjasi pois kaksikon.. Tapahtui siis ennen kuin kiekko tippui jäähän.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Minkä takia kotijoukkueen fanikatsomoon yritti soluttautua kaksi Kalpan kannattajaa? Toinen heistä paljasti itsensä avatessaan takin vetoketjun jolloin takin alta paistoi esiin Kalpan logo. Tämän jälkeen järkkäri ohjasi pois kaksikon.. Tapahtui siis ennen kuin kiekko tippui jäähän.
Oisku ollu jotain extreme-urheilijoita
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Minun mielestä olisi kyllä paljon mielekkäämpää lukea ketjussa analyyttisiä ja erilaisia näkemyksiä herättäviä viestejä, kuin turhan päiväisiä provoja ja suoranaista vittuilua, joihin pitää tietysti vastata puolin ja toisin vähintään samalla mitalla.
Ensin valitetaan, että kaikki vaan kehuu toisiaan ja sitte, kun tulee vähän asiaan kuuluvaa huutelua niin sekään ei kelpaa. ;)

Pelistä sanon, että Pelicans on todella vahvoilla, jos tänään haetaan voitto. En usko Pelsun kahteen kotitappioon. Jos KalPa tasottaa tänään, niin sitten on taas maanantaina vähän pelko perseessä. Luulen, että Pelicansin pitää ottaa jossain vaiheessa voitto Kuopiosta.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Olihan tuo ensimmäinen peli selvää jatkumoa tällä kaudella nähdyille Pelicansin ja KalPan välisille kamppailuille. Ensimmäisestä erästä oltaisiin lähdetty 0-0 tilanteessa tauolle, mikäli tuomarikaksikko olisi sen maalia edeltäneen päivän selvän kampituksen viheltäneet pois. Hirveä mylly oli kuitenkin KalPalla päällä ensimmäisessä erässä, ja Pelicans oli lähinnä selviytymässä mahdollisimman vähäisillä takaiskuilla. Sitten kuten aiemminkin tällä kaudella, KalPa ei enää saanut samaa vaihdetta silmään ja Pelicans pääsi kuin varkain kuskin paikalle. Tappavan tasaista pienten marginaalien peliä kuitenkin, ja ihan ansaitusti kolmanteen erään tasalukemissa. Kolmas erä oli jälleen, yllätys yllätys, tasainen. Pieni puolustuspään nukahdus KalPalle heti alkuun ja Ben Blood todisti epäilijöilleen, että hän osaa pelata jääkiekkoa paremmin kuin ajaa autolla antamalla elämänsä syötön takatolpalle yksin unohtuneelle Kelleherille. Loppuviimein Pelicansilla homma meni sitten puolustustaisteluksi KalPan vyöryttäessä päälle hakien vimmatusti sitä tasoitusta, mutta Kopřivnicen mies Pelicans-maalilla näytti olevansa iskussa pudotuspelejä varten.

Erikoistilanteita nostetaan esiin, ja täysin syystäkin. KalPalla oli mahdollisuus viiden minuutin ylivoimalla lyödä Pelicans polvilleen, mutta ehkä hieman onnekkaastikin tuon ylivoiman katkaisi erätauko. Pelicans puolestaan pääsi kokeilemaan ylivoimaa peräti viidesti, mutta kuten niin usein tällä kauden jälkimmäisellä puoliskolla, oli se täysin tehotonta ja paikoitellen jopa luokatonta. Toki KalPa pelasi hyvää ja aktiivista alivoimaa, mikä näytti olevan myrkkyä Pelicansille kun sen verran pahasti kädet tärisi yhdellä jos toisellakin pussinokalla. Mielenkiintoista nähdä miten nämä kehittyvät sarjan edetessä. Mainittakoon tässä yhteydessä aloitukset: oli todella lähellä toisen erän ensimmäisen kympin jälkeen ettei nähty KalPan 0-2 maalia, kun Jasek hävisi pitkän kiekon jälkeen pariinkin otteeseen oman pään aloituksen ihan 100-0 pystyyn: ensin Kiiskinen pääsi kokeilemaan, mutta nosti yli maalin ja toisessa tilanteessa Sissons kilautti tolppaan. Jommasta kummasta tilanteesta kun KalPa olisi iskenyt pelin 0-2:een, niin ensimmäinen otteluvoitto olisi mennyt Kuopioon. Pelicans antaa aloitusympyrässä todella paljon tasoitusta huolimatta siitä, että aloitukset eilen menivätkin kokonaistilastoissa lopulta 50/50. Etenkin tänään Kuopiossa kun KalPalla on vaihtoetu, niin nuo Pelicansin oman pään aloitukset ovat todella isossa roolissa eikä esimerkiksi samanlaista pitkän roiskimista ole suotavaa harrastaa.

Maalivahtien taisto oli myös yksi teemoista tähän sarjaan, ja eilen tästä saatiinkin todella hyvä maistiainen jo. Bartosak selvitti ja pelasti Pelicansin pariinkin otteeseen, aivan kuten teki Jatkolakin KalPan maalissa. Kummatkaan herroista eivät voineet päästetyille maaleille yhtään mitään. Näihin kahteen herraan kulminoituu tässä sarjassa varmastikin se ratkaisu, ja ainakin eilen nuori Jatkola näytti, ettei vieraskaukalossa kotiyleisön pauhatessa tärissyt yhtään. Tänään onkin sitten mielenkiintoista nähdä, miten Bartosak selviää Niiralan montun paineesta.

Ja eilen sattui sekä tapahtui Lahden perjantai-illassa toki muutenkin. Myllärin taklaus näyttää tuosta vaihtoaitioiden takaa tulevasta kuvasta hyvältä, mutta sitten sivusta kuvattuna se näyttää pahemmalta. Simontaival ilmeisesti loukkaantui, tai ainakin jäi varotoimenpiteenä pois loppupelin ajaksi. Itse sanoisin tuon 5+20 riittävän, mutta toisaalta hyväksyisin pelin taikka kaksi lisäsanktiota pitkin hampain. Joku viiden ottelun pelikielto tuosta olisi taas suoranainen farssi. Hyviä taisteluparejakin alkoi löytymään: Bryggman ja Karlsson jatkoivat siitä mihin viikko sitten jäivät, Blood taisi löytää Könösen ja ottelun lopun perusteella Haatanen ja Räsänen löysivät toisensa. Tunnetta, taklauksia ja tapahtumia ainakin riitti alusta loppuun saakka. Erityisen paljon nautin lahtelaisena tuosta Blood-Andersson kaksikon pelaamisesta, siinä oli sitä pleijarikiekkoa.

Kaikista tärkeintä on, että Pelicansilla on edelleen kotietu itsellään. Kuopiossa ei ole (vielä) pakko voittaa, mutta olisihan se mukava napsauttaa voitto sieltäkin vaikka jo heti tänään niin saataisiin KalPalle painetta oikein kunnolla maanantaille. Joka tapauksessa juuri niin tiukka ja tasainen avaus sarjalle kuten ennakoitiinkin. Nitroja tullaan tarvitsemaan vielä paljon, niin tasaista tuo on.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Onhan tämä ensimmäisen ottelun perusteella juuri niin piinaavan tasainen pari kuin etukäteen osattiin ounastella.

KalPa aloitti hyvin ja meni ansaitusti johtoon. Myllärin ansaittu vitonen on antoi KalPalle erinomaisen mahdollisuuden, mutta yksi pelin ratkaisuista oli KalPan ponneton ylivoima. Myllärin taklaus ei ollut törkeä vahingoittamisyritys, mutta kyllähän se selvästikin osui päähän.

Peli ratkesi kamppailupelaamiseen ja puolustamiseen, ja tässä Pelicans vei voiton. Lisäksi KalPan pelaajat tekivät paljon harhasyöttöjä. Hauskaa oli seurata, kuinka Pelicansin ylivoimapelissä KalPan ylin mies jäi keskikentälle estämään kotijoukkueen jättöjä. Tämä jatkui koko pelin ajan.

KalPan onnistujia olivat aivan erinomainen Juha Jatkola, Oliver Kapanen ja Jesper Mattila. Muu joukkue ei oikein noussut esiin. Suurimmat pettymykset KalPasta olivat Rissanen, Kantner (jostain syystä veto jäi piippuun Rissasen pelin ainoasta hyvästä ratkaisusta), Görtz, Räsänen, Kantola ja Lappalainen.

Pelicans pääsee näköjään (kahden pelin otannalla) maalipaikkoihin yksilösuorituksilla. Käsiä näyttää riittävän monellakin pelaajalla ja KalPan pakit tuntuvat olevan noissa tilanteissa ongelmissa.

KalPa on ollut erinomainen peräkkäisten pelipäivien toisessa pelissä, kuten myös lauantaisin kotona. Ounastelen, että kalakukko lyö tänään jauhot pelikaanin kurkkuun ja ottaa selvän voiton. Ottelusarjan ratkaisu löytyy siitä, kumpi onnistuu ottamaan kenties sarjan ainoan vierasvoiton.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olin tulossa kirjoittamaan pitkää viestiä omista tuntemuksista ottelua koskien, mutta @Wenzel tekikin sen puolestani ja paljon ansiokkaammin, kiitos siitä.

Ottelun ensimmäinen puolisko meni myös itsellä aika tunteella eläen ja huomasin olevani hyvinkin kireällä päällä, kun oltiin alakynnessä ja mikään ei tahtonut onnistua. Siitä ottelun edetessä tuli kuitenkin rauhoituttua ja huomasi nauttivan pelistä, vaikka lopussa kovasti jännitikin. Tänään oletan tunneskaalan olevan jälleen ihan tapissa ja sen vuoksihan nämä on hienoja pelejä.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Ja eilen sattui sekä tapahtui Lahden perjantai-illassa toki muutenkin. Myllärin taklaus näyttää tuosta vaihtoaitioiden takaa tulevasta kuvasta hyvältä, mutta sitten sivusta kuvattuna se näyttää pahemmalta. Simontaival ilmeisesti loukkaantui, tai ainakin jäi varotoimenpiteenä pois loppupelin ajaksi. Itse sanoisin tuon 5+20 riittävän, mutta toisaalta hyväksyisin pelin taikka kaksi pitkin hampain
Simontaival on poissa tämän päivän pelistä eli jonkinlainen loukkaantuminen tuosta seurasi. Varmaan parin pelin huili Myllarille olisi oikeutettua, koska päähän osui, vaikka vahinko olikin.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Eikö nyt ihan virallisenkin päätöksen olisi kerennyt tehdä?
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Eikö nyt ihan virallisenkin päätöksen olisi kerennyt tehdä?
Kuka sitä nyt perjantai-iltana/lauantaiaamuna jaksaa officelle raahautua tekemään päätöksiä, mielummin vedetään "hidas aamu" ja sitten kelaillaan videoita vasta myöhemmin iltapäivällä.
 

Pizza peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eikö nyt ihan virallisenkin päätöksen olisi kerennyt tehdä?
Niin, eihän siinä pelimäärän arpomisessa pitäisi mennä kuin muutama minuutti ;)

Ei vaan vaikea tilanne, ei mikään törkyinen taklaus, mutta kynärpää osuu päähän, siitä ei pääse mihinkään.

Eikös 5 peliä ole se minimi päähän kohdistuneista taklauksista? Vai voidaanko tehdä poikkeuksia, koska ei tuosta viittä peliä pidä tulla. Korjatkaa jos olen tuon pelimäärän suhteen väärässä
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tämä on sikäli kiva sarja itselleni, että vaikken ole kummankaan joukkueen fani, niin Pelicans kuin KalPa ovat ihan siellä kärkipäässä kun mietitään muuten suosikkijoukkeita. Samoin kaupunkeina niin Lahti kuin Kuopio ovat ehdottoman positiivisia.

Toinen ääripää on sitten Lukon ja IFK:n sarja jossa kummallekaan ei toivo menestystä, mutta jätetään se nyt omaan arvoonsa...

Niinpä tätä sarjaa seuraa mielellään ja jopa niin että harmittaa kun toinen näistä joukkueista joutuu päättämään kohta kauden. Molemmille toivoisi vaikka välieriin paikkaa mutta onneksi edes toinen näistä joukkueista nähdään tänä vuonna vähintään pronssipelissä. Liikaa menestystä ei kuitenkaan Kuopioon tai Lahteen ole viime vuosien aikana tullut.

Toivottavasti myöskään kumpikaan joukkue ei rupea tämän sarjan aikana esittämään mitään sellaista, mikä kääntäisi sympatiat vastaan. Tarkoittaisin lähinnä jatkuvaa tuomareista itkemistä pelien aikana ja varsinkin niiden jälkeen, älyttömiä "sikailuja" tms...En kyllä usko että nämä joukkueet siihen sortuu tai sitten olen tosi pettynyt...Eilen oli kova matsi Lahdessa, siinä ei kuitenkaan mitään sen dramaattisempaa tapahtunut yhtä päähän kohdistunutta taklausta ja pelin päätyttyä tapahtunutta KalPan pelaajan "filmaamista" lukuunottamatta. Muuten pelattiin ajoittain kovaa mutta mielestäni oikeassa hengessä.

Eikä tarvitse kummoinen ennustaja olla, kun veikkaan tästä sarjasta tosi tasaista ja mahdollisesti kaikki seitsemän peliä tarvitaan. Johan tämän voi päätellä siitä kun katsoo joukkueiden runkosarjan sijoitukset ja pisteet, loppuun asti taisteltiin kotiedusta.

Laitetaan nyt loppuun oma veikkaus - KalPa tästä lopulta välieriin menee. En osaa tarkemmin perustella miksi :) Ja kuten alussa kirjoitin, menee kumpi tahansa, niin täällä ei siitä olla kovin pettyneitä.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
KalPalta tippui Simontaival ja Pelicansilta Jämsen?
 

tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
Pelsuille peukkua siitä kun omista junnuista saaneet koulutettua hyvän joukkueen.
Kuopiossa on voittaminen ollut vastustajille vaikeaa joten eiköhän sieltä voitto tule ja Lasse riipaisee YV:llä ratkaisun. Kelleherin ja Jasekin kun pitää ilman kiekkoa niin hyvä tulee.
 
Suosikkijoukkue
Pekon muuvit
En yleensä jaksa tai viitsi sattuneesta syystä tuomaritoiminnasta paljon valittaa, mutta mitähän vittua tämä oikein on? Ihan arpapeliä tuomiosta toiseen ja yhdestäkään tilanteesta ei löydetä alkuperäistä syyllistä.
Sehän on ihan normaalia Lassiheikkistä. Näitä stanan amatitunareita kyllä liigalta löytyy :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös