Myönnän ihan rehellisesti epäilleeni, kuinka hyvin Ilves saa vaihdettua runkosarjan lopun läpsyttelyn pudotuspeliasetukselle pelkästään nappia painamalla. Ilokseni voin todeta olla väärässä ainakin ensimmäisen ottelun osalta. Ilves on tällä kaudella mokannut monta ison latauksen ottelua ja juhlapeliä, mutta tähän ensimmäiseen puolivälierään joukkue tuli kyllä ihan yhtä valmiina kuin uuden hallin ensimmäiseen peliin ja Hakametsän viimeiseen paikallispeliin.
Koska olen vuosikausien ajan pettymyksissä marinoitu Ilves-kannattaja, niin hienosta alusta huolimatta jatkon kannalta huolestuttaa hieman seuraavat asiat lähinnä runkosarjan perusteella:
1. Miten Ilves löytää latauksen heti seuraavana päivänä pelattavaan peliin?
Ilveksen pelitapa vaatii selvästi, että joukkue on iskussa sekä fyysisesti, että henkisesti. Jos Kontiolan mainitsemat työhaalarit unohtuu jostain syystä koppiin, niin tupsukorvien lennokkuudesta häviää heti todella paljon ja joukkue näyttää tahdottoman kylläiseltä – suorastaan aseettomalta. Tällä kaudella on nähty monta kertaa, miten Ilves ei ole onnistunut säilyttämään latausta peräkkäisinä päivinä. Uuden hallin avausviikonloppu on ehkä se karuin esimerkki. Matkustaminen Ouluun ei varmasti ainakaan helpota tilannetta. Toki tähän ehkä pätee sama kuin "napin painamiseen", että pudotuspeleissä ei luulisi olevan ongelmaa latauksen suhteen. On tuo silti jonkinlainen kysymysmerkki siihen asti, kunnes joukkue osoittaa toisin.
2. Löytyykö flow?
Oikeanlaisella tunteella vaikuttaisi olevan tavallistakin suurempi merkitys Ilveksen suorituksiin. Eilen peli alkoi onnistumisten putkella, mikä siivitti niin joukkueen kuin yleisönkin ottelun loppuun asti kantaneeseen hurmokseen. Todella monessa tämän kauden ottelussa avauserissä on kuitenkin ollut ohipelin makua. Aika monesti Ilves on kyllä silloinkin pystynyt venyttämään ratkaisun vähintään jatkoille asti ja nappaamaan lisäpisteenkin. Pudotuspeleissä ei ole yhtä paljon varaa antaa tasoitusta vastustajalle. Ilves ei siis ole takavuosien JYPin tai perinteisen Tapparan kaltainen tasaisen konemaisesti tulosta jauhava kone, vaan edelleen seuran identiteetin mukainen veijareiden ja virtuoosien viihdyttävä taiteilijanippu. Runkosarjassa hämmästyttävää oli silti, että kaikesta vuoristoratamaisesta ailahtelusta huolimatta joukkue keräsi pisteitä melko tasaisesti ja vaikka flow'n puuttuessa mahalaskujakin nähtiin säännöllisesti, tappioputket olivat harvinaisia ja lyhyitä. Muutamaa poikkeusta huolimatta joukkue sai katkaistua tappiokierteet heti alkuunsa.
Näistä seinälle maalatuista piruista huolimatta täytyy sanoa, että Ilveksen seuraaminen on taas ihanaa. Niin paljon vuosien aikana on kuitenkin kertynyt traumoja, että vieläkin takaraivossa kytee jonkinlainen pelko, missä vaiheessa matto vedetään taas jalkojen alta.