Playoffs 2019 välierät: Kärpät (1.) – HIFK (6.)

  • 194 255
  • 1 458
IFK oli ennakkon itselleni se toivotuin vastus ja olen iloinen että tämä sarja saatiin aikaiseksi. Helsinkiläisjoukkue on mielestäni, voisiko sanoa maineensa veroinen, eli taitava, liikkuva ja nimekäs, mutta ei ole aivan saanut ulosmitattua potentiaaliaan kauden aikana, mikä taasen on ollut jo vuosia Kärppien vahvuus. Loistava suorittamisen taso. Rutiini. Totuus on, ettei Kärppien tapaista dominanssia ole helppo esittää edes paremmalla materiaalilla. On vain ajan kysymys milloin Kärpät pelaa sen heikomman pleijarisarjan ja täten kaatuu "yllättäen". Toki se vaatii myös vastustajalta vahvaa sarjaa, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että IFK siihen pystyy. Jos Kärpät saa kuitenkin koneensa kunnolla käyntiin ja pelaa omilla vahvuuksillaan, ei IFK:lla pitäisi olla sarjassa palaa.

Sarjaa on silti todella hankala veikata, vaikka yleinen konsensus toki on että Kärpät selvänä ennakkosuosikkina siihen lähteekin. Vaikka Oululaiset jäisivät 0-2 tappiolle sarjan alussa, ei tarvita kuin yksi vahva kotipeli lähes täyellä rosterilla ja ryöstöä päästään yrittämään kahdesti, jos toista kotiottelua ei hävitä. Silti tekisi mieleni sanoa samaa kuten useat täällä ovat jo sanoneet, että IFK:n iskun paikka on ehdottomasti sarjan ensimmäinen peli. Itse näen että Kärppien pelissä on enemmän haavoittuvaisuuksia mitä runkosarjassa nähtiin, ehkäpä juuri Pyörälän poissaolon takia.

Kaino toive vielä etukäteen, että molemmat jengit pysyisivät ehjänä ja nähtäisiin hyvää hokia!

Onnea sarjaan.
 

1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
Ovatkohan Kärppien pelaajat nimeltä Kupari, Kristof, Lasu, Lindsten ja Kivihalme tietoisia siitä, että jääkiekossa taklaaminen on sallittua? Vielä on pari päivää aikaa opetella. HIFK saa vielä Santalan kehiin, niih? Siinä onkin pureskeltavaa. Ainakin HIFK:lle.

Mm. JA:n Kyseenalaiset taklaukset -palstan perusteella ainakin osa Hifki-faneista pelkää Kärppien brändi-kiekkoa. Toki me kärsitään aina tästä brändistä kurinpidossa, mut ei voi mitään.

Kyllähän se helvetti on irrallaan kun jo 1946 tykkää tästä viestistä. Tuon kokoinen mahatifo olisi jo kova.

Tää oli hyvä, repesin! :D Kärppä-oluet lens puhelimen näyttöön. Tästä lähtien tykkään aina omista kommenteistani...
 

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Sarjan ehdottomasti kuumin kysymys on, pystyvätkö pohjoispohjanmaalaiset kunnioittamaan maansa pääkaupungissa maansa kansallishymniä vai aikovatko pilata sen myös täällä. IFK:lta toivoisin sen verran pelisilmää, että edes yhdessä pelissä se esitettäisiin toisella kotimaisella. Tai korvattaisiin Finlandia-hymnillä.
Tuo POHJOINEN kuuluu samaan sarjaan rantapallojen heittelyn kanssa, jälkimmäisestä on onneksi jo lähes päästy eroon. Toivon että Oulussakin otettaisiin järki käteen.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Tuo POHJOINEN kuuluu samaan sarjaan rantapallojen heittelyn kanssa, jälkimmäisestä on onneksi jo lähes päästy eroon. Toivon että Oulussakin otettaisiin järki käteen.
Samallahan voisitte ottaa siellä Nykäskylässä järjen käteen ja vaihtaa sen maalibiisin helvettiin, sekä myötähäpeää aiheuttavan sambakarnevaalin lopettaminen tekisi myös hyvää Suomen jääkiekkoskenelle. Boom.
 

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Samallahan voisitte ottaa siellä Nykäskylässä järjen käteen ja vaihtaa sen maalibiisin helvettiin, sekä myötähäpeää aiheuttavan sambakarnevaalin lopettaminen tekisi myös hyvää Suomen jääkiekkoskenelle. Boom.
Se on maalibiisi, täysin eri asia kun hoilata kännissä maammelaulun päälle.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Se on maalibiisi, täysin eri asia kun hoilata kännissä maammelaulun päälle.
Ja varmasti mielestäsi Winnipegin "True north" -huudot on "vitun cooleja"? Eikö?

Onhan tuo käsittämätöntä miten noin pieni lutuurinpalanen voi mennä noin tunteisiin ympäri Suomenmaan :D
 

nikozwan

Jäsen
Vaikea nähdä tästä vaikeata sarjaa HIFK:lle. Sen verran kevyttä kauraa on pohojoisen poijjaat, että hyvin menee homma heiltä, jos yhden voiton saavat.

No joo, provot sikseen. Haastamaan lähdetään. Kännisen muistilla sanoisin, että viime vuonna taisi pelillisesti olla kai aika hyvä/tasainen sarja. Toivotaan vaikka sellaista, vaikka perseraiskaustahan tässä luonnollisesti pelätään. Rehellinen kyssäri, mitäs vi***a me Santalan Tommilla nyt tehdään?
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Ei tuohon Pohjoiseen jaksa edes hirveästi tarttua, ei nykyään mikään ole pyhää. Nordiksellakin nykyään paukkuu omasta takaa rumpu, ennen niillä maalaiset soittelivat vaan himaansa.. Pari(kymmentä) kautta ja voidaan uuteen Helsinki Gardeniin ajella traktoreilla sambaryhmän kera? Ennen oli paremmin, kuten Santala. 2000- luvun alussa sillä riitti nopeus tehdä paritkin oharit kesällä. Nyt riittää vaan tilanteen ulkopuolisiin polvitaklauksiin.

Altavastaajina lähdetään, Kärpillä on enemmän mainoksiakin paidoissaan.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Ei se mene tunteisiin, se vaan on yksinkertaisesti typerää.

Sinun subjektiivinen näkemys! Minusta se on jo osa Kärppien hienoa identiteettiä ja urheilukulttuuria parhaimmillaan. Kaikkea tätä tarvitaan lisää jokapäiväisen HMV:n sijaan!
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
HIFK on ehdottomasti suosikkivastus kaikista liigajengeistä. Kuumia, tapahtumarikkaita matseja varmasti tullaan näkemään tässäkin sarjassa ja meno palstoilla kiihtynee pelien edetessä. Paras voittakoon ja toivotaan, että se on Kärpät.

Mitä spedeilyä tää otteluohjelman muutos on? Stadissa ei ollut välieräpaikkaan uskoa, niin halli annettiin joidenkin rusettiluistelijoiden kokoontumisajojen käyttöön?
Tosin tässä yhtälössä nuo muodostelmaluistelijat ei ole niitä "rusettiluistelijoita".

Itselläni ei ole mitään muita odotuksia, kuin se että vedetään tämä(kin) sarja 4-0 plakkariin ja siirrytään odottelemaan finaaleja. Erityisenä toivomuksena tietenkin se, että Isolla Pahalla ei mene överiksi niiden seitinohuiden kanssa ja ylilyönneiltä kaukalossa säästytään. Luonnollisesti odotan samaa Kärpiltä, vaikka Luvatussa Maassa viinanjuonti ei mikään ongelma olekaan.

Alkais jo.

ps. Olen itse paikalla Oulussa keskiviikkona, joten itse ainakin aion kajauttaa "Pohjoisen" niin lujaa kuin palkeista lähtee, jos ei muuten niin ihan vain koska se Ishmaelia ärsyttää.
 
Viimeksi muokattu:

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samallahan voisitte ottaa siellä Nykäskylässä järjen käteen ja vaihtaa sen maalibiisin helvettiin, sekä myötähäpeää aiheuttavan sambakarnevaalin lopettaminen tekisi myös hyvää Suomen jääkiekkoskenelle. Boom.
Hyvä puoli tuossa Jyväskylän maalilaulussa on, että se ei viime vuosina ole kauhean usein siellä soinut
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Laittakaahan siellä pohjoisessa paikat prameiksi ja tarjoilut kohdilleen ensi lauantaiksi! Täältä etelästä on tulossa KHL-tason kiekkokatsoja seuraamaan Kärppien NHL-tason esitystä kun se heikompi Helsingin jengeistä laitetaan nippuun ylivoimaisella esityksellä!

Ja ettei kellekkään jäisi epäselvyyttä ;o)
 

444

Jäsen
ps. Olen itse paikalla Oulussa keskiviikkona, joten itse ainakin aion kajauttaa "Pohjoisen" niin lujaa kuin palkeista lähtee, jos ei muuten niin ihan vain koska se Ishmaelia ärsyttää.
:D
Jollain sairaalla tavalla tällaista kunniaa on pakko arvostaa. Tosin arvostan sitä niin paljon, että asetin telkkarin jo nyt mutelle. Tempparit ja salkkarit sun muut muuttuvat todennäköisesti myös siedettävämmiksi. Mutta vielä enemmän arvostan, jos kajautat tuossa kohdassa mieluummin ”Ishmael”. Et uskalla. Et varmasti uskalla.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
:D
Jollain sairaalla tavalla tällaista kunniaa on pakko arvostaa. Tosin arvostan sitä niin paljon, että asetin telkkarin jo nyt mutelle. Tempparit ja salkkarit sun muut muuttuvat todennäköisesti myös siedettävämmiksi. Mutta vielä enemmän arvostan, jos kajautat tuossa kohdassa mieluummin ”Ishmael”. Et uskalla. Et varmasti uskalla.
Muuten kyllä, mutta "Ishmaelilla" ei pääse ihon alle. "Pohjoisella" kuulostaa pääsevän :)

No joo, tiukka sarjahan tästä tulee. Jos ollaan onnekkaita (Manner (tm)) niin se päättyy Ilvessarjan tavoin 4-0 erittäin tiukkojen pelien jälkeen. Muuten joudutaan tahkoamaan pidempään. Melkein tuon muuttuneen otteluohjelman (kiitos saatana siitäkin HIFK) myötä toivos että sarja menis ainakin kuudenteen, koska finaaleihin valmistautuminen jollain 12 päivän tauolla ei oikein kuulosta mukavalta. Tosin HPK kairaa Tapparan suoraan neljässä, että taukoahan sielläkin päästään nauttimaan
 

T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Vetäkää vaikka paranoid siihen pelin alkuun, saksaksi.

Lyhyesti omalta osalta totean, että tämä sarja tulee olemaan tänä vuonna silkkaa seksiä! Kiihkeää, hikistä, tunteikasta ja välillä voi jopa sattua mutta aina sitä haluaa lisää.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Finaalissa HIFK-Tappara sitten, eli saadaan revanssi-pelit 3v takaa...
 

ilu

Jäsen
Jaahas, Keski-Suomen ihme ja divareitakin vuosikymmenet kiertänyt Kärpät siis HIFK:n välierävastuksena. Vaikea uskoa että sarja nousee samalle tasolle kuin puolivälieräsarja huomattavasti kiinnostavamman Pelicansin kanssa. Odotettavissa tylsää prosenttikiekkoa sekä tietenkin Mannerin jo kuuluisaksi muodostunut hotline tuomariston korvaan.

Toivotaan että sarja osataan käydä läpi arvolla niin kentällä, takahuoneissa kuin katsomoissakin, eikä paidattomia laulutaidottomia saviaivoja, Junnon perintönä edelleen kulkevaa tuomaripeliä tai Kukkosen halikiekkoa tarvitse liikaa nähdä.

Realistisena arviona HIFK jatkoon otteluvoitoin 4-1.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanotaanko että maha on nyt täynnä, anteeksi Kärpät. Selviytyminen 4 joukkoon on ihan helvetin yläkanttiin. Koko paskan kauden ja Selinin potkujen varjostamana en ikinä olisi uskonut tätä.

Jumalauta mä olen ylpeä. Jokainen haastettu minuutti, jokainen maali ja jopa voitto Kärpistä on tästä eteenpäin pelkkää plussaa.

Ainoa asia mikä tulevassa sarjassa jännittää on se antaako Kärpät meille mahdollisuuksia elätellä haaveita finaalista.

Suoraan sanottuna mä luulen että tämän parin voittaja on myös Mestari.
 

Vide68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi
Ai että mikä pari. Kärpät vastaan Hifk, pohjoinen vastaan etelä. Rehellisesti kyllä itselle tosi rasittava sarja tulossa, koska jännittämään joutuu ns vitusti. Eikä oikein hyvääkään tekis jos tästä sarjasta hifki jatkoon painais, mutta sehän näissä paras seitsemästä sarjoissa hyvä on, että sattumalle jää hyvin pieni todennäköisyys jatkoonmenijän kannalta. Paras taas voittakoon, turha tässä muuta on toivotella, oma veikkaus on Kärpät in 5.
Alkais jo!
 
Itsellä jännittää eniten se kuinka paljon IFK näkee vaivaa POHJOINEN estelyssä. Helpolla pääsette kun laulatte niin lujaa että kukaan ei pohjoista kuule tai jättää koko ralli soittamatta. Tietty voihan soittaa vaikka Routasydämen.
4-0, Tapparaa odotellessa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös