Playoffs 2019 1. kierros: Lukko (7.) – JYP (10.)

  • 27 758
  • 205

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Alun pitäen olin ihan välinpitämätön tästä parista, mutta nyt sitten lopulta kuitenkin niin oishan se aikamoinen ns. antikliimaksi ainakin minulle jos JYP tästä kairaisi jatkoon. Lukolle toivoisi enemmän menestystä, JYP on sitä maistellut lähiaikoina jo aika paljon, ja jotenkin sitä toivoisi et niinkin paljon kuin ovat nyt sekoilleet niin se menisi loppuun asti ketuille ja nyt lomille. Olisi jotenkin niin osuva päätös tälle koomailun kaudelle.
Siitä sitten kunnolla uuteen nousuun, jos pappoja saa pihalle tarpeeksi ja päteviä tekijöitä toimistoa myöten hankittua.

Lukolle siis peukkua.
Niin, eikös uimalakille ole tarvetta enemmän rantalomalla? Sinikeltaisten puolesta täälläkin liputetaan, vaikka sieltä se perus Tappara-Lukko taistelupari sillä tuloksella onkin tulossa.
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Ai saamari kun jänskättää. Itselleni tulee jatkuvia flashbackkejä kevään -15 pronssimatkasta, pelistä jonka piti jäädä Perrinin uran viimeiseksi. Taas samoilla fiiliksillä mennään kannustamaan Jyp-legendaa viimeiselle ristiretkelleen.

Kävi miten kävi paras vei, ja hyvä sarja oli!
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Odotukset nollassa, joten levollisin mielin hallille. Joko jatkuu Tapparaa vastaan tai sitten lomalle. Kausi on ollut niin aaltoileva, että aina kun on vähänkään ollut luottoa Lukkoon, niin täydellisellä perseilyllä on vedetty matto jalkojen alta. Vähän kuten sunnuntaina nyt. Silloin tosin Lukko ei ollut umpipaska vaan JYP oli hyvä. Mutta voitettavissa omalla nopealla pelillä, josta ei näkynyt vilaustakaan sunnuntaina.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kävi miten kävi, niin mielelläni olisin nähnyt tämän otteluparin pelaavan paras seitsemästä -sarjan. Loppuu aivan liian lyhyeen tämä sarja.

Tässä olisi ollut ihan loistavat ainekset kannattajapuolella kehitellä viihdyttävää sananvaihtoa pidemmänkin sarjan aikana.

Mutta paras voittakoon!
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika hyvin on kummankin leirin kannattajat varautuneet aikaiseen kauden loppumiseen. Tunne ja ylilyönnit loistavat poissaolollaan tällä palstalla. Taitaa Jypin porukoilla kausi olla lähtökohtaisesti pettymys eikä tippuminen taida paljoa enää pettymystä kasvattaa. Lukko taas on ajoittain väläytellyt mutta aloitti kevään sulamisen jo hyvissä ajoin, ja tämä yhdistettynä viime vuosien kyntämiseen, niin odotukset ovat Raumallakin pienet. Ainakin itsellä on takki vieläkin tyhjä vuoden 2015 välieräsulamisen jälkeen, ja enää ei jaksa oikein pleijareistakaan innostua. Tämä tilanne on kyllä vaikuttanut positiivisesti palstan lukukelpoisuuteen.

Lukko on hyvänä päivänään liigan paras joukkue, mutta kun niitä hyviä päiviä sattuu niin kovin vähän. Mikäli Lukolla on tänään hyvä päivä niin Jypillä ei ole mitään jakoa. Ja vaikka Lukko veisikin peliä alussa mutta vapauttavaa maalia ei saada ensimmäiseen kymppiin niin kaikki voiton todennäköisyydet siirtyvät Jypille, vaikka olisivat olleet pelin alun millaisessa pesukoneessa tahansa. Hartijasuojien yläpuolinen osa pelistä menee 100-0 Jypille, ja siinä se ratkaisee pelin ellei Lukko saa onnistumisia pelin alusta lähtien.

Nyt kun Lukon joukkue on saatu materiaaliltaan ihan hyvälle tasolle niin toivoisin ensi kaudeksi joukkueelle omaa kallonkutistajaa parantamaan henkistä kanttia. Ei tarvitse sitten Virrankaan selitellä yleisön paineista tai epäonnistumisen pelosta.

Olisihan siellä peleissä tänä kautena vielä kiva käydä, mutta kyllä minä viikonlopuksi keksin muutakin tekemistä. Sinällään lopputuloksella ei ole kauheasti väliä. Toivotaan vaan hyvää peliä ja parempi voittaa.

EDIT. Nyt vasta hokasin että Lukon voittaessa seuraava vastustaja on Tappara. Tässä alkaa melkein toivomaan Jypin voittoa ettei tarvitse hävitä Tapparalle kuudetta playoff-sarjaa putkeen. Vai olisiko se jo seitsemäs.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itse näen Lukon parampana joukkueena ja siksi kotijoukkueelle betsattu (sori Lukko), toivottavasti kotijoukkue laittaa jalat liikkeelle ja armottoman rallin päälle niin ei vieraat perässä pysy. JYP:in ase on kokemus näistä tämmöisistä tilanteista, tuskin kauheasti mailaa puristavat vaikka kyseessä on kuolemanpeli, sen sijaan Lukko kotiyleisön edessä saattaa tähän sortua.

Onhan nämä säälit hyvää viihdettä, siinä mielessä näille on tilausta (ja tietenkin runkosarjaan tuovat paljon enemmän jännitettävää).
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joskus aikaisempina vuosina tässä olisi ollut joku #VoittamisenKulttuuuri -teema paikallaan.

Tänä vuonna tälle ei ole tarvetta. Nyt kysymys on ehkä enemmän siitä, onko #HäviämisenKulttuuri teemana vahvempi.

Jos Lukko pystyy kääntämään paineet peli-iloksi, voi tulla rumaakin jälkeä. Jos taas JYP pystyy viemään pelistä ilon ja Lukolle hiipii puseroon ’taasko tässä kävi näin’, siinä on JYPillä nähdäkseni saumansa.

Eli väitän, että tänään peli pelataan korvien välissä.

Jupa
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jypin voitolle laitettu kohtuullisen suuri summa. Edelleen toki toivoo Lukon jatkoonmenoa, mutta sanotaan ettei ihan niin hirveästi pääsisi kauden loppuminen vituttamaan :)

Outo peli, kun ei tosiaan tiedä mitä odottaa. Hyvin voitaisiin nähdä Lukolta ekaa peliä vastaava pyöritystä ja 5-1 tauluun. Taikka sitten Lehtinen päästää alkuun pari helppoa, junnupakiston kädet tärisee, hyökkäys muuttuu puskemiseksi ja helppo 0-5 vierasvoitto. Eiköhän kuitenkin jotain tästä väliltä
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Oli muuten paskaa tuomarointia :D

Noh ainakaan kumpikaan joukkue ei siitä mielestäni hyötynyt, oli aika tasapaksua paskaa molemmille. Tuntui jopa että aina kun toinen sai jäähyn niin heti seuraavasta piti antaa "hyvitys jäähy" toiselle
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Oli muuten paskaa tuomarointia :D

Noh ainakaan kumpikaan joukkue ei siitä mielestäni hyötynyt, oli aika tasapaksua paskaa molemmille. Tuntui jopa että aina kun toinen sai jäähyn niin heti seuraavasta piti antaa "hyvitys jäähy" toiselle

Poislukien se tilanne missä jäähyjä jaettiin Krejcikille, Ilomäelle ja Immoselle niin muuten tuomarit olivat todella hyviä poimien rikkeet pois!
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Toivottavasti on ennenaikaista, mutta todennäköisesti ei.. Onneksi olkoon Lukolle ja kannattajille! Ehkä sarjassa oli jotain tasaisuutta vaikka yksikään peli ei ollut tasainen. Ehkä Lukko sai tästä sopivan sparrauksen Tapparaa vastaan.

Jos tulee kuittailua ennenaikaisesta housuun paskomisesta, niin kyllä se kestetään..
 

kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Semisti sunnuntain peli antoi siimaa ja oli pitkästä aikaa hyvä ja viihdyttävä peli Jypiltä mutta harhaahan se oli, tai Lukolta ohipeli. Tällaista tiistain tuubaa katsottu koko kausi ja on hyvä vaan että tuli armonlaukaus nyt, ei ole enää "pakko" katsoa yhtään paskaa peliä tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jaahas. Lukko puolivälieriin. Vastaan tuttuakin tutumpi Tappara.
Vaikka Lukon putoamista toivoinkin. Niin kyllä Lukko jatkopaikan ansaitsi. Eipä mitään... Mutta kyllä rutinoitunut Tappara pistää Kivikylän Paksu-Pekalle jauhot suuhun. Nääs
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kolmas peli meni juuri kuten osasi odottaa. Ensimmäisessä erässä olisi hyvä joukkue tehnyt ylivoimista pari maalia. JYP teki kolmessa ottelussa nolla (0) maalia ylivoimalla. Muutenkin maalinteko samaa tasoa kuin koko kaudella. Toinen erä tuttua huttua, eli vastustaja tekee pari kolme häkkiä. Kolmannen erän loppukiri. Niin... Nähtiinkö sellaisia Jypiltä koko kaudella?

Onnea Raumalle sarjan voitosta.
 

Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Aikalailla samanlainen peli käänteisenä kuin sunnuntaina. Ei auta mikään. Lukolle onnea jatkoon ja faneille kiitokset tästä lyhyestä rypistyksestä! Keep it up!
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Onnittelut Raumalle, ei ollut huono peli JYPiltäkään, mutta tämän kauden tasolla se ei riittänyt. Hyvin pelasi Lukko, ja paikka täysin ansaittu Tapparaa vastaan.

Hienoa kannatusta Lukon faneilta Perrinille, arvostan paljon. Tsemppiä jatkoon Tapparaa vastaan!
 

Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Onnittelut Lukolle. Hieno homma, että Jyppi kaatui ja papat pääsee huilaan. Mä uskon ja toivon, että lukko pelaa nyt ennakkoluulottamasti -ja toivottavasti tästä voitosta johtuen- myös vapautuneemmin ja haastaa kunnolla Tapparan ja menee satalasissa ohitse(:
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onnittelut Lukolle ja kannattajille jatkoon menosta. Kahdessa ottelussa Lukko oli parempi ja ansaitsi tämän. Pudottakaahan Tappara seuraavaksi lauluun.
 

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Hieno sarja. Olisi hyvin voinut olla BO7. Tasaista, vaikka pelit erikseen olivat yksipuolisia. Perrin pääsi pisteille, luulin hänen tehneen maalin ensiksi. Lukko alkoi kerrankin laukomaan ja tulos nähtiin taululla, komeita maaleja kaiken lisäksi.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Hattu päästä Erkki Perrinille, todelliselle gentlemanille ja seuralegendalle. Samalla peukkua asiallisena pysyneelle keskustelulle sinne JYP-leiriin ja kesällä ISOJA kaloja haaviin! Mutta ei liian isoja...

Seuraavan vastustajan kanssa on taas palstalla turha haaveilla mistään asiallisesta keskustelusta ja jäänee taas tämä osio lukematta. PUSI PUSI sinne Tampereelle. ;)
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
JYPin paikat oli tänään ekassa erässä, missä peli kulki ihan mallikkaasti. Tomasekin sutaisut takatolpalla 5vs3:lla kun olisi toisen saanut sisään, niin olisi ollut erinäköinen peli. Mutta kun ei tehdä, niin kliseisesti kaveri rankaisee, sitten toisessa erässä JYP oli taas täysin telineissä ja tuli mieleen ensimmäinen ottelu Raumalta.
Viimeinen erä ihan hyvää yritystä, mutta hallinnat JYP sai kun Lukko vetäytyi ansiokkaaseen puolustukseen.

Kyllähän tästä sarjasta meni oikea joukkue jatkoon, ei kahta sanaa siitä. Kyllä Lukko liikkui paremmin ja sai välillä pyörityksiä pidettyä JYPin päädyssä erittäin mallikkaasti. Siinä missä JYPin lyhyidenkin syöttöjen laatu oli välillä surkeaa, ei Lukko antanut JYPille mitään lahjuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös