Mainos

Playoffs 2018 välierät: TPS (2.) – Tappara (3.)

  • 72 316
  • 436

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Onnea Tapparalle!
Ei mitään epäselvyyttä kumpi oli parempi. Me lähdetään pronssipeliin ja todennäköisesti sieltäkin tulee turpaan kun tässäkään sarjassa ei 5-3 ylivoimia saada käytettyä hyväksi.
Ehkä ensi kaudella sitten....
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Vaikea pelihän sieltä tuli niin kuin aiemmin uumoilinkin. TPS oli napsun parempi mielestäni varsinaisella peliajalla, mutta veskarinsa olivat surkeita. Jatkoajalla kuitenkin parempi vei. Kyllähän Tappara jatkoaikaa hallitsi, vaikka TPS:lläkin oli paikkansa.

TPS kaatui tässä sarjassa liideriporukan tasoon ja ennen kaikkea erikoistilanteisiin, mikä yllätti minut melko tavalla. Luulin, että turkulaisilla olisi ollut tässä etu. No, toisin kävi. Kalliosta on jo kaikki sanottu, mutta ei Palve, Filppula, Heikkinen ja kumppanit paljoa kantaneet hekään. TPS:n parhaina jäivätkin mieleen nuoret Nurmi ja Pajuniemi. Tapparan kärkimiehet vastasivat huutoon Kuuselan johdolla. Kun vielä maalivahtipelikin meni Tapparalle, niin tulos on isossa kuvassa selvä, vaikks pelit olivat perjantaita lukuunottamatta tiukkoja.

Nyt on sitten tältä kaudelta voitot TPS:ää vastaan tasan 4-4. Hyvä tasonnosto Tapparalta kaikkiaan runkosarjasta ja kuudetta kertaa putkeen finaaliin! Se on käsittääkseni liigaennätys!

Kiitos turkulaisille kirjoittajille. Asiallisin ottelusarjaketju, jonka muistan. Vastustajaa osataan arvostaa, vaikka se syöttää katkeraa kalkkia. Arvostan.

Tsemppiä pronssimatsiin, vaikka se tuskin ketään kiinnostaa. No, jos muutama ura päättyy, niin olisi se kai mukava päättää mitaliin.
 
Viimeksi muokattu:

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
TPS ylivoimalla 1/18 tässä sarjassa. Uskomattoman huono suoritus. Helvetin pettynyt olo.

Parempi jatkaa, onnea Tapparalle
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Tappara ansaitusti finaaliin. Tepsin on ihan turha syytellä ketään muuta kuin itseään tästä, sillä omaan luokattomaan erikoistilannepelaamiseen, kadoksissa olleisiin avainpelaajiin ja jäätyneeseen valmennukseen ratkesi tämä sarja. Tappara hoiti hommansa rutiinilla eikä antanut tarpeeksi siimaa.

Tulee mielenkiintoinen kesä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Onnea vaan Tampereelle, aivan oikea joukkue meni sarjasta finaaliin. Tappara oli kaikessa vähintään askeleen edellä.

Toivottavasti Kaskinen ja TPS tästä oppivat jotakin ensi kautta ajatellen.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Voi voi TUPSia. Noh, oikeus voitti. Ois SaiPasta nyt varmaan ainakin yhden voiton ollut ottamaan Tapparalta sentään..

Noh, ei tässä mitään suurta yllätystä nyt edes ollut. Kun Tappara suorittaa jollain tapaa edes tasollaan niin vaikea on kenenkään sitä pitkässä sarjassa varsinkin voittaa. Klisee, mutta Tappara häviää mestaruuden vain itselleen tänä vuonna.. tarkoittaa jos sössii itse erikseen.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Vaikka sarja olikin 4-0 ylikävely, niin 3/4 matseista olivat kuitenkin maalin pelejä ja kaksi näistä ratkesi vasta jatkoerässä. Silti, tuntuu ettei TPS ollut lähelläkään sarjan voittoa kun katsotaan taaksepäin.

Maalivahtipeli, Tapparan rutiini tiukoissa paikoissa ja erikoistilanteet tämän homman ratkaisivat. TPS:n valmennus voi ottaa noista melkeinpä kaikki 3 omaan piikkiinsä.

Onnittelut Tapparalle sarjavoitosta, onnea en jatkoon toivota.
 

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Onnittelut Tapparalle. Eihän tässä jäänyt lopulta mitään palaa, vaikka näennäisesti lähellä olikin. SaiPaa vastaan vielä materiaalieron turvin vietiin sakkaavalla pelillä, mutta ei tätä pidemmälle näillä näytöillä kuulu mennäkään. Maalivahtipeli oli täyttä katastrofia, YV sekosi, kärkipelaajat pappojen johdolla olivat täysin yössä ja valmennus riippui jääpuikkoina jossain päin hallin kattoa.

Kyllähän tästä sarjasta paska maku jäi kaikinpuolin ja jossiteltavaa riittäisi em. osa-alueiden suhteen. Pronssipeli ei kiinnosta pätkän vertaa, mutta jos nyt HIFK sattuu vastaan, niin kaipa se täytyy papat käydä saattamassa viimeiselle ristiretkelle.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Klisee, mutta Tappara häviää mestaruuden vain itselleen tänä vuonna.. tarkoittaa jos sössii itse erikseen.

Höpöhöpö. Kumpi tahansa sieltä vastaan tuleekaan, niin melko varmasti antaa kovemman vastuksen kuin alisuorittanut TPS.

Pikkuhiljaa alan kuitenkin myöntää, että Tapparan peli näyttää nyt hyvältä - vaikka tänään esitys oli heikko molemmin puolin. Levollisin mielin voi jäädä odottamaan, kumpi sieltä tulee vastaan.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erikoistilanteet näyttelivät ratkaisevaa osaa, niiden takana täytyy kyllä nostaa esiin että Tapparan isot pelaajat ovat kevään peleissä aivan järkyttävän kovia... Kuusela, Haapala, Repo, Rantakari, JM Järvinen, Peltola... ei nyt ollut vastata tähän voittamisen rutiiniin.

Melkoisesti on onnistunut Tappara nostamaan tasoa runkosarjasta, eikä tässä jossiteltavaa jäänyt. Ihan hyvä ottelu saatiin tähän päätökseksi ja pahin pettymyskin tuli käsiteltyä lauantaina. Silti kyllä 0-4 on aika karu suoritus.

Onnea Tapparalle finaaleihin. Ei se kuudes perättäinen finaalipaikka ole sattumaa, vaan kadehdittavan hienoa työtä.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Että osaa olla tyhjä olo. Kun joskus näkis TPS hallitsevan samalla tavalla kun Tappara nyt. Jos tästä jotain positiivista voi hakea niin se että oli viimeinen peli tässä sarjassa. Ehkä joskus..
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kuinka moni kirvesrinta on muuten ollut mukana noissa viisissä edellisissä finaaleissa? Peltola varmaan nyt ainakin.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kuinka moni kirvesrinta on muuten ollut mukana noissa viisissä edellisissä finaaleissa? Peltola varmaan nyt ainakin.

Peltola, JMJ, Haapala. Hrachovinakin Liigaringissä.
 

Maatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Ei jäänyt kyllä sarjasta epäselväksi kumpi oli parempi. Koko viisikkopelaaminen on tepsillä tapparaa heikompaa ja maalivahtien osalta sama homma. Toki tänään ei maalivahdit loistanut, mutta se nyt on tässä kohtaa samantekevää. Tepsin ylivoima alkoi sakata heti kallion palauduttua peliin. Kuitenkin tästä päivästä positiivista taisteluilme vaikka välillä syötöt eivät menneet perille ja muutenkin paketti hieman hajalla. Toki päälimmäiseksi fiilikseksi jäi pieni myötähäpeä tapparan jäähyjen kalastelulle. Onnea ja menestystä, mutta hyppään silti kärppien bandwagoniin.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Jan-Mikael Järvinen tänään muuten +5 ja joku kolkyt tehopinnaa. Isojen pelien kokemus näkyy.

TPS oli tänään kenttäpelissä ekat 60 minuuttia jopa parempi joukkue, mutta maalilla ja maalinedustalla tuli rumasti turpaan. Tuomaristo veti myös tehtaantakuulla vihkoon.

Turkulaisista jäi voitontahdon vuoksi mieleen herrat Perrin, Kallio ja Pajuniemi. Kaikilla se ei ehkä kanavoitunut täysin joukkueen eduksi.
Budish ja Pikkarainen näistä nimimiehistä olivat ihan housuja.

Kiva oli vaihtelun vuoksi katsoa sarjaa TPS:aa vastaan. Finaalista tulee taas tutumpi otatus, kävi toisaalla miten tahansa. Jospa se Jypikin joku kevät osuu kohdalle.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kolme neljästä ottelusta oli lopulta pirun tasaisia, mutta vääjäämättömästi Tappara väänsi jokaisesta voiton. TPS teki jokaisesta ottelusta itselleen käsittämättömän vaikean ennen kaikkea tuhlailemalla ylivoimansa. Ei kyllä muutenkaan TPS:n peliin voi olla kauhean tyytyväinen. Ei yksinkertaisesti osattu voittaa silloin kun paikat oli, ennen kaikkea Turun peleissä. Molempia johdettiin kolmanteen erään lähdettäessä ja molemmat sössittiin huonoon puolustuspeliin ja passivoitumiseen.

Tappara ei ollut mitenkään murskaavan hyvä tai mahdoton voittaa, se vaan teki tarvittavan joka osa-alueella aina kun paikka aukesi. Yhtään täydellistä ohipeliä sille ei kuitenkaan tullut mikä sekin on hieno saavutus. Oikea joukkue finaaliin.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuinka moni kirvesrinta on muuten ollut mukana noissa viisissä edellisissä finaaleissa? Peltola varmaan nyt ainakin.

Peltola ja JMJ. 2016 mestareista taitaa olla mukana vielä 10. Onhan tuossa uusiutumista joka kausi ollut, mutta jotenkin putki vaan jatkuu.

Kiitokset TPS:lle tiukoista peleistä vaikka sarja menikin neljässä poikki. Täällä keskustelu oli harvinaisen fiksua. Hatunnosto turkulaisille!

Tapparalta nähtiin hyvin vaihtelevia esityksiä joissa yhteistä oli vain voittaminen. Toisaalta sehän näissä on se ainoa juttu. Nyt on reilu viikko aikaa tutkailla toisen sarjan joukkueita ja etsimään heikkouksia heidän pelistään. Luottavainen on olo. Tapparan venymiskyky tiukoissa paikoissa on edelleen eliittiä.
 

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
Harmi että tästä sarjasta ei tullut niin jännittävää kuin etukäteen olisi kuvitellut. Oikeasti tylsin ja paskin välieräsarja pitkään aikaan. Peli ei myöskään viihdearvoltaan tarjonnut juuri mitään. Parempi voittaa näissä ja TPS oli sekaisin kuin seinäkello YV:llä, välttävä AV:lla ja maalivahditkaan ei hurraa-huutoja aiheuttaneet. Tiesin 2. pelin 1. erän jälkeen, että tämä on tässä.

Tappara ansaitusti jatkoon.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Peltola, JMJ, Haapala. Hrachovinakin Liigaringissä.

Peltola ja JMJ on oikea vastaus.

Haapala ja Hrachovina oli liigaringissä, mutta ei pleijareissa. Haapala on viiden peräkkäisen finaalin mies, samoin Kuusela.

Elorinteellä ja Karjalaisella neljäs.

Muuten on vähän lyhyempää kokemusta. Minkäs teet kun joka vuosi parhaat lähtee KHL:ään tai jopa NHL:ään. Tampereelle nyt juurtunut ja reissunsa lopettanut Kuusela on poikkeus.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Nyt kun jotenki pystyy fiksua kirjoittamaan niin onnittelut Tapparalle finaalipaikasta. On teillä kova jengi.

Haapala. Ehdottomasti mun lempipelaaja Tapparasta
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Käsittämättömästi Tapparan alivoima loi taas nahkansa, kun oli tarve. Varmasti turkulaisten ylivoimakaan ei ollut ihan parhaalla tasollaan, mutta en minä ottaisi ihan kaikkea pois Tapparan alivoimalta. Pyysin jo Kalpa-sarjan G6:ssa Saravoa apuun ja jotain alivoimassa sitten naksahti.

Onneksi turkulaisten vastuu jakaantui pääosin kokeneemmalle kaartille. Tuntui, että tänään hyvin pelanneen Virtasen ja Pajuniemen minuutit pienenivät mitä pidemmälle kohti ratkaisua edettiin. Domilta poikeuksellista pomputtelua tänään, onneksi riitti.

J-M Järvisen treenijumi alkaa hellittää, jäivät Eroset kuin heittämällä. Rantakarin filmi aika mauton, mutta toisaalta Perrin sai lopulta sitä lääkettä, jota Kallion kanssa kaipasivat koko sarjan. Takaapäin mailalla perässähiihtämistä, josta ei ilman tuota filmausta rangaistu.

Kuudetta kertaa finaaliin, tuntuu hyvältä, sillä lähihistorian valossa turkulaiset tuntuivat kovimmalta kannolta. Lumierä tuntuu siksi uskomattomalta.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Olipahan sarja. Kiitos Tps loistavasta kamppailusta. 4stä pelistä 3 oli äärimmäisen tasaisia kuten lopputuloksistakin voidaan havaita ? Ainoastaan perjantain peli mansessa oli "selkeä" ?
Sarja voisi olla aivan hyvin 2-2 ja vääryys se ei olisi vaikka niin sanoo. Sen voi varmasti myös muut Tapparalaiset sanoa ?

Tps oli ehkä se ennakko suosikki, mutta oliko se sitten kokemus laajemmalla rintamalla mikä sit ratkaisi pitkässä juoksussa:

- Valmennus
- Maalivahtipeli
- Erikoistilannepelaamine
- Puolustus
- Hyökkäys

Tämä kevät osoitti että Tps voi myös palata sinne huipulle. Hienoa duunia tehty siellä monen vuoden rämpimisten jälkeen. Leuka ylös ja katse kohti tulevaisuutta. Jatkatte rakennustyötä ja ens kaudella sit uutta putkeen. ( ja tää ei ollu provoilua ).

Siitä taitaa olla viikkoa ja päivää vaille 17.v kun tps viimeksi voitti tapparan playoffeissa ja se voitto oli kultainen voitto hakametsässä.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Olihan tuo erikoinen ottelu, tasoltaan ehkä heikoin näistä neljästä, tapahtumia kyllä oli rutkasti. Kyllä välillämelkein säälitti TPS, niin huikeita paikkoja tuhlasivat. Vittasmäki torjui jonkun, pari meni tyhjistä ohi, siis samalla YV:llä.
Pajuniemi oli mielestäni vaarallisimpia aina kun pääsi jäälle ja monsterimonnin aloituksia olisi kai enemmänkin voinut käyttää. Erikoinen aloitustyyli mutta tehokas. Siinä on maila, hanskat, kyynärpää, hihat ja luistimet, kaikki rojut jäässä ja saa kaavittua sen kiekon omille.
Yleensä en tuomareita moiti, mutta tänään yrittivät parhaansa mukaan viedä tunteen ottelusta. Ihme puhalluksia ja numero 8 tuntui olevan vahvasti Tepsin puolella ;)
Harmi Kallio, Perrin ja Tepsi. Finaaleissa olisi ollut mukavampi nähdä. Hoitakaa pronssit.
 

Anttimadis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Peltola ja JMJ on oikea vastaus.

Haapala ja Hrachovina oli liigaringissä, mutta ei pleijareissa. Haapala on viiden peräkkäisen finaalin mies, samoin Kuusela.

Haapalan laskisin sinällään mukaan vaikka ei vielä pleijareissa pelannutkaan koska pelasi kuitenkin runkosarjassa 2012-2013 jo 32 ottelua tehden 13 pistettä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös