Mainos

Playoffs 2018 välierät: TPS (2.) – Tappara (3.)

  • 72 316
  • 436

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Todella harvoin tosiaan näkee noin passiivista ja arkaa peliä enää näin pitkällä pudotuspeleissä. Poikkeuksellisen räikeä "käpertyminen" ja ottelun hallinnan luovuttaminen vastustajalle. Täysin tuhoon tuomittua jäädyttämistä, jos oletetaan että oli lainkaan valmennuksen ohjeiden mukaista toimintaa. Eihän TPS päässyt kuin satunnaisiin yhden miehen väsyneisiin purkuhyökkäyksiin koko erässä. Ei mikään ihme, että lopun ylivoimilla ei saatu enää mitään aikaan, kun oli 15 minuuttia pelattu käytännössä ilman kiekkoa.
Ei tuo nyt sinällään ennen näkemätöntä ole. Esimerkiksi Tapparahan tekee tuota suht säännöllisesti. Jo maalin johto riittää siihen, että aloitteet annetaan täysin vastustajalle. Ero on siinä, että TPS ei näytä osaavan tuota samalla tavalla. Ei tuo ole samassa määrin kuulunut TPS:n pelikirjaan. Ylipäänsä kun katselee turkulaisten joukkuetta, niin nuo pelaajat kaipaavat kiekkoa. Eivät nuo pelaajat ole parhaimmillaan pelkästään kiekottomina. Esim. Tappara kilpikonnamuodostelmassaankin on aina valmis iskemään vastaan. Tappara saa käytännössä aina sen vähintään pari maalipaikkaa rakennettua kiekonriiston jälkeisistä nopeista vastaiskuista, vaikka kiekollinen peli muuten nollattaisiin. TPS:llä ei näkynyt tästä mitään.

Edes tämän kauden Tappara ei ole osannut jäädyttää noita maalin johtoja erityisen hyvin, vaan runkosarjassa nuo sulivat säännöllisesti. Miten TPS:n pitäisi tuo hallita yht'äkkiä välierissä, kun eivät ole tainneet ikinä suuremmin tuota harjoitella? Voin olla rankasti väärässä, mutta koen, että TPS:llä asiat on huomattavasti paremmin, jos näillä Palveilla ja Filppuloilla on kiekko hallussa. Tuo joukkue ei ole edes erityisen jalkava. Fraserit ja kumppanit ovat aika pahasti olleet helisemässä, jos Tappara hyökkääjät ovat saaneet jalkaa liikkeelle. Samaan aikaan vastaan iskeminen on hieman haastavampaa, kun Filppula, Palve jne. eivät kaikesta taidostaan huolimatta nopeita pelaajia ole...
 
Mielestäni Tepsin pakisto on se syy, miksi homma on heillä lässähtänyt. Ensinnäkään eivät ole kovin liikkuvia ja kiekon kanssa tuntuu tutisevan. Muilla on ehkä jähmeät kädet, Juolevia taas tuntui jännittävän tai pelottavan - välillä meni aivan lukkoon kiekollisena. Heikkinen taas on täysin ulkona omalta alueeltaan ja keskittyy nuhjauksiin, kun tulosta ei tule ylivoimalla.

Kun Tappara paineistaa, eivät Tepsin pakit pääse jalalla alta pois, kuten Tapparalla. Ekeståhl-Jonsson on ollut paras pakeista Tepsillä tähän mennessä.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Homma jatkuu taas tänään. Kuvittelisin, että tämä on TPS:n joukkueelle helpompi paikka kasata rivit kuin kannattajalle ruudun takana. Toisaalta, TPS:n sisäinen narratiivi ei välttämättä tuo siihen helpotusta. Sillä se on kuulostanut siltä, että ollaan mukamas oltu Tapparaa edellä ja tuurilla hävitty nämä pelit (Kallion haastattelut) - tämähän on aika kaukana totuudesta.

Täytyy todeta, että kateellisena katson kun Tappara lähtee hitaasti viisikkona omista. Kun nämä joukkueet rauhassa ryhmittyvät 5vs5 hitaaseen lähtöön, siinä on näiden joukkueiden isoin ero - TPS on ihan järjettömästi perässä Tapparaa. Tapparan 5vs5 hyökkäys päättyy järjestään päätykiekkoon, jossa ensimmäisenä on kaksi omaa pelaajaa. Vaihtoehtoisesti tulee jopa suora hyökkäys. Vauhti kiihtyy läpi keskialueen, viisikon etäisyydet ovat pieniä. TPS:n vastaava pyrkii suhtkoht samaan, mutta ensimmäinen syöttö ei ohita ketään (koska Tappara träppää melko alhaalta), vauhti ei kiihdy, etäisyydet useimmiten karkaa ja sitten ollaan jäljessä päätykiekossa. Kuitenkin lauantaina tultiin jopa pari kertaa kiekon kanssa hyökkäyssinisen yli 5vs5 kiekollisena, joten potentiaalia silläkin osastolla taitaisi TPS:llä olla nähtyä enemmän - tosin yksilötaidollakin oli osuutta asiaan.

Lauantainen peli antoi osviittaa, että TPS olisi hieman muuttanut peliään ja pyrki nyt kääntämään keskialueen kiekonriistot isommalla prosentilla suoraan hyökkäyksiksi, olkoonkin että tällöin useimmat alivoimaisina. Tätä toki auttoi peli-ilme, kaksinkamppailuja voitettiin aika paljon enemmän kuin esim. perjantaina, joka mahdollisti pelaamisen.

Siltikin, TPS:llä on edelleen aivan hurjia ongelmia, kun Tappara karvaa aktiivisesti syvältä. Siihen hävittiin pelin ote sekä keskiviikkona, perjantaina että lauantaina. Huomionarvoista lauantaina oli, että Tapparalla on myös (ymmärrettävästi) ongelmia oman kenttätasapainonsa kanssa, jos tuo karvaus pystytään selvittämään pienillä siirroilla. Ja lisäksi pitää huomioida, että vaikka TPS on kokonaisuudessaan ollut perässä kaikissa jo pelatuissa, niin vain huonon erikoistilannepelaamisen (+pelirohkeuden) takia tämä sarja on 0-3.

Tappara on vittumaisesti osoittanut, että se tekee tarvittavan. Ajoittain näyttää jopa säästelevän. Ryhmittyy hyvin, malttaa, ja painostaa kovaa kun on paikka/pakko. TPS:llä taas on ratkaisupelaajilla järjettömiä apinoita selässä. YV on huonoa; mielikuvituksetonta ja hidasta. Heikkinen ei osuisi edes jalkapallomaalin yläkulmaan. Eikä Hrachovina ei anna yhtään helppoa ja ottaa puolet mahdottomistakin kiinni. Lopetan paasaukseni siihen, että jotain on muututtava isosti tänään, jotta tämä sarja jatkuu. Toki siihen muutokseen voi riittää ihan TPS:n YV:n toimivuus ja Setäsen hyvien otteiden jatkuminen. Vaikea paikka jokatapauksessa latautua maanantain peliin, kun lauantaina ilmeisesti pistettiin kaikki mitä sylintereistä irtosi, eikä se riittänyt.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Homma jatkuu taas tänään. Kuvittelisin, että tämä on TPS:n joukkueelle helpompi paikka kasata rivit kuin kannattajalle ruudun takana. Toisaalta, TPS:n sisäinen narratiivi ei välttämättä tuo siihen helpotusta. Sillä se on kuulostanut siltä, että ollaan mukamas oltu Tapparaa edellä ja tuurilla hävitty nämä pelit (Kallion haastattelut) - tämähän on aika kaukana totuudesta.
Kallion väsyneet kommentit aiheuttaa kyllä myötähäpeää. Ei mitään kunnioitusta vastustajalle. Kehtaa vielä inistä päivänselvistä jäähyistä. Ärsyttävä, rähjäisen oloinen ja huonosti käyttäytyvä kapteeni tepsillä.
 
Kallion väsyneet kommentit aiheuttaa kyllä myötähäpeää. Ei mitään kunnioitusta vastustajalle. Kehtaa vielä inistä päivänselvistä jäähyistä. Ärsyttävä, rähjäisen oloinen ja huonosti käyttäytyvä kapteeni tepsillä.

Veikkaisin että vanhalla konkarilla on jotain pientä vaivaa taustalla, eikä saa itsestään tällä hetkellä kaikkea irti. Tämän lisäksi vielä viimeinen (luultavasti) kausi meneillään jonka oli tarkoitus loppua mestaruuteen. Eli kiteytettynä: vituttaa. Siksi purkaa huonoa oloaan noilla kommenteilla. Turhaa selittelyä tietenkin. Kapteenin pitäisi johtaa omalla esimerkillään, keskittyä peliin, ja jättää turhat valittelut pois.
 

ruoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Lännen Kiekko, Panelian Raikas
Onhan tuo Kallion sanoma tuossa haastattelussa kieltämättä outo. Luulisi nyt veteraanin ja paljon kokeneen kiekkomiehen pystyvän myöntämään että kokonaisuutena vastustaja oli parempi. Nyt kun ei kyse ollut mistään U16 junnujen kapteenista.
 

Kooki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Joskus olen kuullut pudotuspelisarjoista sanottavan, että se menee jatkoon, kumpi kehittää enemmän omaa peliään sarjan aikana. Tepsillä on siinä hyvä asema, että parantamisen varaa on paljon ja tänään siihen ensimmäinen tilaisuus.

Oikeasti peli päättyy tänään 1-0 tai 2-0 ja rantapallot laskeutuvat kentälle (toivottavasti ei, väsynyt tapa).
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Kyllä Tappara on ollut selkeästi parempi tässä sarjassa tähän mennessä ja toki vuori on lähes mahdoton kiivettäväksi - neljä voittoa putkeen on kyllä käytännössä utopiaa.

Uskoisin TPS:n kuitenkin tulevan tämän illan peliin niin kovaa kuin vähänkin on mahdollista. Tässähän ei ole enää yhtään mitään menetettävää - pelkästään voitettavaa. Lauantain peli oli pientä toivonkipinää sytyttävä, eli mikäli samaan tekemiseen kyetään vielä saamaan pykälä-tai pari lisää tehoa niin voitto ei ole mahdoton. Kallio on ollut melkoisen aneeminen - varsinkin puolustuksen suuntaan - eli toivottavasti ei saa liikaa peliaikaa.

Ei tätä sarjaa nyt sentään kiikareilla hävitä? Toivottavasti.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tepsin sauma tarttua oljenkorteen, saada vielä peli kotihalliin, miten vaan on siinä, että saavat peli #3 latauksen energioineen ja pelirohkeuksineen ja ovat tällä kertaa tehokkaampia.

Tapparaa taas puoltaa historia, tänkin sarjan trendi: voivat narrata saalista, olla maltillisia ja antaa sitten viimenen isku kun paikka tulee. Tappara voi olla kärsivällinen ja antaa Tepsin tehdä virheet että tuskastua.

Tai sitten se on kuten Tappara muutamissa katkasupeleissä tekivät viime keväänä: peli pakettiin avauserässä kovalla tehokkuudella, ylivoimalla, temmolla. Kun Tappara lopettaa safetyn ja iskee karuselli-moodin päälle, on Tepsi äkkiä jaloissa.

Mutta. Täytyy Tapparankin ne maalit tehdä ja peli taittaa, ihan hyvin voi sarja jatkuakin ellei Tepsi sählää/hätäile/jännitä itseään ulos heti alkuunsa.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lindsten näyttää yhä puuttuvan TPS:n kokoonpanosta. Parissa ensimmäisessä välieräpelissä Lindsten hyökkäsi ykkösketjussa, mutta peleissä 3 ja 4 on puuttunut kokoonpanosta. TPS:n menoa en tällä kaudella ole kovin tarkasti seurannut. Onko Lindsten ollut vilttiin heitettävä rotaatiopelaaja vai loukkaantuikohan hän perjantain ottelussa horjahdettuaan laitaan? Tapahtuma oli 1. erässä, mutta pelasi kuitenkin ottelun loppuun.

Lindsten horjahtaa laitaan | YouTube
 
Viimeksi muokattu:

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Ykköskenttä ollut niin hukassa että joitain pitää tehdä, eikä kalliota ja Perriniä valmennus uskalla sekoittaa yms, niin Lindsted tässä joutuu sivuun. Toki otteet ovat hänelläkin olleet vaatimattomat vrt alku/ viime kauteen penkitys osittain aiheellinen. Tps ei vaihtanut yhtään pelaajaa la otteluun verraten. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä jotain muutosta. Veikkaan että Tappara kyttää 2 erää kun TPS kiskoo päätyyn kiekkoa ja tekee 3 erässä pari maalia ja menee helposti 4-0 finaaliin.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Menispä poikki jo tänään...

Yhden voiton kun saa, niin itseluottamus ja luottamus joukkueeseen/kavereihin nousee kummasti. Sitten se on mahdollisesti uusi sarja käynnissä. Eiköhän Tappara jonkun noista neljästä seuraavasta pelistä voita, sen verran kova rutiinitaso tuntuu olevan. Mutta saisi mennä jo tänään poikki, että keväisin ehtisi ihminen tekemään jotakin muutakin, kuin istua television edessä.

Olisi mukava jos Kallio tekisi yhden maalin keventääkseen tuskaansa... Ja sitten Tappara voittaisi. Siinä mun toiveet. Peli käyntiin!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
No niin, se on viimeistä möyhennystä ja rankaisua vaille paketissa tämä leikki. Kotijoukkueella on Hakametsän Colosseumilla liikkuvat tanakasti takana ja pommitus tulee olemaan infernaalista kohti TPS-maalia. Jos kotijoukkue jyrää johtoon alussa, on se lopun alkua ja TPS:n desperate hockey sen kuin syvenee.

Tuo tarkoittanee että Tappara antaa sellaisen selkäsaunan, että viikonkin päästä tuntuu, mutta mitä kauemmin mennään 0-0:ssa, voi Tapparan tuskastuminen näkyä, mutta tuo on hyvin kosmeettista, koska Jukan joukkueet eivät tule leikkimään näihin katkaisupeleihin kuten TPS teki SaiPaa vastaan. Rantapallo mukaan ja pronssimatsiin klaaraamaan tämä kiekkosesonki....
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Ei tästä mitään uutta sarjaa tule, vaikka tps voittaisi. Tämä on ihan samanlainen sarja kuin kärpät-ässät. Toinen elättelee toiveita pompuista ja kiekkojumalista ja toinen tekee sen tarvittavan.

Kallion mainitsema tilastotappio voi kääntyä tilastovoitoksi, tuskin edes siksi.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Oisin odottanut Kaskisen mylläävän kokoonpanon täysin uusiksi Tepsin osalta mutta mitä vielä samat papat ykkösessä yhdessä ja tuskin yli tai alivoimaankaan muutoksia tehty. Eväät täysin syötä valmennukselta. Tänään selvät lukemat Tapparalle valitettavasti, kattoshan näitä kevään pelejä mahdollisimman paljon.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Onnittelut Tapparalle meikäläisen puolesta tulevasta finaalipaikasta.
Tappara ollut terästä niin kuin laulussa sanotaan ja tepsi tekee kohta maalin, sitten ensi kaudella, heippa.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Pelataan nyt ensin. Katkaisupelit ovat tupanneet olemaan Tapparalle vaikeita.

Olisin todella yllättynyt, mikäli tänään nähtäisiin perjantain kaltainen peli. Vähemmän yllättyneempi olisin, mikäli TPS menisi taas pelissä johtoon, mahdollisesti pitkäksikin aikaa. Ei Tapparakaan aina takaa tule ohi. Tappara on tuntunut olevan tylympi vieraissa - perjantai oli poikkeuksellisempi tapaus kotipelien sarjaan.

Olisihan se silti makeaa viedä tämä sarja 4-0.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viimeksi - ja myös ainoan kerran - Tappara on onnistunut viemään sarjan suoraan 4-0 Lukkoa vastaan keväällä 2013. Lukko oli ollut tuolloin runkosarjan kymmenes ja tiputti Jokerit puolivälierissä. Puhti oli poissa Tapparan kohdalla.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Pelataan nyt ensin. Katkaisupelit ovat tupanneet olemaan Tapparalle vaikeita.

Olisin todella yllättynyt, mikäli tänään nähtäisiin perjantain kaltainen peli. Vähemmän yllättyneempi olisin, mikäli TPS menisi taas pelissä johtoon, mahdollisesti pitkäksikin aikaa.

Itse olisin sangen yllättynyt, mikä TPS tekee yleensäkään maalin.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pelataan nyt ensin. Katkaisupelit ovat tupanneet olemaan Tapparalle vaikeita.

KalPaa vastaan Tappara käytti vasta toisen mahdolllisuutensa, mutta kahtena edelliskautena Tappara on katkaissut kaikki playoff-sarjat heti ensimmäisessä mahdollisessa pelissä. Mutta kuten on jo sanottu, 4-0 olisi erittäin harvinaista herkkua Tapparalle.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rautakorpi on lopullisesti antanut vastuun pelaajille eikä ilmeisesti ole tänään vaihtoaitiossa. Nyt varmaan peli-ilo houkuu joukkueesta, kun Rautakorpi ei ole myrkyttämässä ilmapiiriä.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Säyseät pikkupedot
Rautakorpi on lopullisesti antanut vastuun pelaajille eikä ilmeisesti ole tänään vaihtoaitiossa. Nyt varmaan peli-ilo houkuu joukkueesta, kun Rautakorpi ei ole myrkyttämässä ilmapiiriä.

Playoff-aikana ei tietysti hiiskuta loukkaantumisista, mutta lieköhän flunssa yllättänyt Rautakorven? Kyseessä saattaa toki olla myös Suomen suurimman harjoittama ylivertainen rotaatio: huilipäivä, että jaksaa sitten finaaleissa ja mestaruusjuhlissa.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Tappara voi ihan huoletta rikkoa TPS:ää vähänkin kun Palloseuralla on paikka tehdä maali tai kun vaan siltä tuntuu, että pitäsi vähän pelata sääntöjen vastaisesti. Onhan se jo nähty, että Kaskisen opeilla ei tässä sarjassa tehdä tuota viime keskiviikon yhtä yv maalia enempää Tapparan verkkoon.
En tiedä onko Tappara sitten niin hyvä alivoimalla kuin tilastot näyttävät vai onko Palloseura todellakin noin umpi huono. Veikkaan jälkimmäistä. Montakohan torjuntaa Tapparalla oli niiden 13 TPS:n yv minuutin aikana viime lauantaina. En usko että kovinkaan montaa. Olisi luullut että edes vahingossa olisi yksi maali saatu aikaiseksi, mutta ei. No ainakin Kaskisella on tiedossa mihin osa-alueeseen kannattaa ensi kesän jäätreeneissä keskittyä.
Sääli Tapparan kannalta, että eivät pystyneet tässä sarjassa mittauttamaan todellista tasoaan, kun ei Kaskisen surkeasta taktisesta osaamisesta johtuen Palloseura pystynyt tarjoamaan tuon kummoisempaa vastusta.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
KalPaa vastaan Tappara käytti vasta toisen mahdolllisuutensa, mutta kahtena edelliskautena Tappara on katkaissut kaikki playoff-sarjat heti ensimmäisessä mahdollisessa pelissä.

Kyllä, mutta vaikeita ne ovat olleet yhtä kaikki. Monissa voittopeleissä (IFK 2015, Lukko 2016, IFK 2017...) on oltu häviöllä ja tultu takaa ohi. Tai vastaavasti menty jatkoille niukassa pelissä ja ratkaistu siellä (Pelicans 2014).

Toki on noita hyvällä prosentilla käännetty voitoiksi
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös