Mainos

Playoffs 2018 välierät: TPS (2.) – Tappara (3.)

  • 72 316
  • 436

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara on tämän ja kahden edellisen kevään aikana (Tapparan sivuilla ei pidemmälle menneeseen päässyt) hävinnyt yhden peräkkäisen päivän kohtaamisen (puolivälierissä Lukkoa vastaan 2016). Tämän jälkeen on voitettu muissa ottelusarjoissa vastaavat pelit. Eli tilastotappiota tarjoillaan?
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikäs El Gordon on noin varovaiseksi edes alunperin saanut?

Kyllä tässä taisi käydä vanhanaikaiset, eli runkosarja-arjen harmaus ja vielä puolivälierissäkin vallinnut surkeus erityisesti av/yv-pelissä loi sellaisia vaikutelmia, että vaikeuksiin joudutaan kun tulee oikeasti kova vastus vastaan. Sitä TPS kieltämättä vielä runkosarjassa Tapparalle oli. TPS-SaiPa sarjaa en katsellut, joten ensi merkit odotettua helpommasta vastuksesta meni ohi silmien.

Tallinderin poissaolokin vaikuttaa odotettua enemmän ja jotain vaivaa tuolla Kalliollakin lienee, vaikka ei ole julkistettu. Mutta eiköhän tästä vieläkin saateta saada tiukka sarja aikaiseksi. Otteluvoitot 2-0 ei ole vielä ratkaisevan tuntuinen johto, ja Tappara on ratkonut noita pelejä kovalla yv-prosentillaan, joka jossain vaiheessa tullee palautumaan normaaliksi.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Ei se Kaskinen vaan saa Perriniä ja Kalliota eroon toisistaan. Tosin tässä alkaa haista se että pelaajat sanelee kuka pelaa missäkin, ei taida Kaskisella riittää. Uhkaavasti alkaa näyttää että tämä sarja jää käsittämättömän tuhnuksi.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Mahtaako Lindsten olla loukkaantunut vai viltissä? Taisi olla juuri Lindsten, joka meni eilen avauserässä rumasti laitaa päin mutta pelasi kuitenkin ottelun loppuun asti. Lähtökohtaisesti otan Virta&Lindsten -> Virtanen&Pajuniemi vaihdot mieluusti vastaan. Itse asiassa olisin odottanut TPS:ltä enemmänkin rotaatiota ja raskasjalkaista Pikkaraista huilille Otto Niemisen tai Oskari Siikin kustannuksella.

Tappara ei ole tehnyt muutoksia kokoonpanoonsa. Veikkaus on näköjään saanut Tapparan jo vieraspeliinkin suosikiksi. Eilen olin melko varma, että nämä tuplapelit menevät 1-1 voitoin ja sama fiilis on edelleen. Eiköhän TPS löydä tänään ne kadoksissa olleet YV-tehonsa kotiyleisön mieliksi.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Ekaa peliä en nähnyt mutta eilisen perusteella usko on koetuksella. Vaikea nähdä että tuosta mailaviidakosta päästään läpi 4 voiton verran. Tappavan tehokasta ja raivostuttavan toimivaa mutta ei nää oo mitkään missikisat kuten joku joskus loihe lausuman.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Vaikea nähdä että tuosta mailaviidakosta päästään läpi 4 voiton verran

Kyllä Tappara pääsi eilen aika hyvin. Onneksi tuomarit ottivat nämä pois.

Ekaan erään kauden parasta Liiga-kiekkoa ja luulot pois vastustajalta. Sitten tyylikkäästi puolustaen ja itsekin välillä hyökäten läpsyteltiin pari erää. Ei tarvinnut enempää tehdä, kun turkulaiset eivät saaneet paljoakaan aikaan. Muutaman kelpo paikan, siinä se.

Kaunista minun silmääni. Varmasti oli tuskallista toki TPS-fanille. Tänään on taas uusi mahdollisuus.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
En sanonut että olisi kyse koukkimisesta tms. Mailaviidakko, miesviidakko, whatever. Siitä ei vaan päästy läpi. Ei kaunista mutta hemmetin tehokasta.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En sanonut että olisi kyse koukkimisesta tms. Mailaviidakko, miesviidakko, whatever. Siitä ei vaan päästy läpi. Ei kaunista mutta hemmetin tehokasta.

TPS tekee samaa mutta ei Tapparalla ole ollut vaikeuksia tehdä tarvittavia maaleja tai saada maalipaikkoja. Tapparan hyökkäyksen hyvyys ei tee TPS:n träpistä ja puolustuspelistä vähemmän rumaa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Sama railo mihin se Ässien Crombeen kompuroi kun Burke Henry meinasi lyödä. Jäät liikkuneet tuon verran vuosien saatossa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
TPS tekee samaa mutta ei Tapparalla ole ollut vaikeuksia tehdä tarvittavia maaleja tai saada maalipaikkoja. Tapparan hyökkäyksen hyvyys ei tee TPS:n träpistä ja puolustuspelistä vähemmän rumaa.

Rautakorven joukkueiden puolustukseen kautta aikain on pääsyvaatimuksena ollut myös mailan käyttö muuhunkin kuin kiekolliseen peliin. Ei tarvitse kuin katsoa menneiden kausien rostereita, niin alkaa hahmottua millaisia pugilisteja tietoisesti alakertaan on värvätty.

Vuosien varrella Alain Cote, Jiri Marusak, Josef Boumedienne, Tuukka Mäkelä, Miska Kangasniemi ja Jani Honkanen muutamia mainitakseni tästä akatemiasta, jotka eivät olleet vaatimatonta poikaa tosipeleistä, kun piti mailaa käyttää muuhunkin kuin kiekollisiin urotekoihin. Niin se on nytkin. Tapparan puolustajat osaavat taidokkaasti käydä harmaalla alueella maalinedus- ja kulmaväännöissä eivätkä kaihdi todellakaan käydä siellä jos joukkueen etu sitä vaatii.

Kyllä siellä TPS:skin estopeliin mailaa käytetään, mutta kyllä Jukka on läpivuosien tehnyt tästä oman puolihyväksytyn taiteenlajin, jota selvästi läpi sormien katsotaan, kun pelit kovenevat ja jonka perintöä vaalitaan edelleen nyky-Tapparassa Peltoloista lähtien.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
TPS paransi selvästi eilisessä, mutta ei riittävästi. Setänen pelasi sarjan vakuuttavimman ottelunsa ja tarjosi mahdollisuuden voittoon. Vakuuttava oli Hrachovinakin ja suuri syy miksi Tappara pääsi avauserän jälkeen erätauolle vain 1-0 tappiotilanteessa. Toinen ja kolmas erä olivatkin sitten pelillisesti hyvin Tapparan näpeissä ja kolmannessa Tappara pääsi sitten tulostaulullekin.

Tuomareita ei kannata alkaa syyttelemään. Levonen vihelsi Rauhalalle kyseenalaisen ulosajon, mutta näitä tapahtuu ja toisessa erässä linja oli kenties Tappara-suosiollinen. Uskoisin silti, että molemmat leirit toivovat, ettei Japa enää vihellä tässä sarjassa.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Se oli siinä se sarja sitten. Tappara on ollut kyllä hyvä ja painanut sitä omaa peliään tasaisesti ja varmasti. TPS sen sijaan on ollut jäätävän paska. Kallio ei ole selvästikään pelikunnossa, mutta silti pelaa joukkueesta ~eniten. Tumpelot vaihtopenkin takana imevät kilpaa kyniä kun vastustaja pyörittää ihan yhtä maalia koko erän, kunnes väistämättä sitten omissa soi ja peli on siinä.

TPS paransi selvästi eilisessä, mutta ei riittävästi. .

Paransiko? En olisi tuosta kyllä välttämättä niinkään varma. Ehkä suurin ero oli, että Setänen otti tänään useita erinomaisia torjuntoja. Ilman niitä peli olisi ollut 1-3 jo ensimmäisen erän jälkeen.
 

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
Onnea Tapparalle finaalipaikasta. Olisin toivonut tästä viihdyttävää ja jännää sarjaa, mutta TPS:ää ei edes kiinnosta taistella voitosta eikä kyllä eväätkään siihen olisi riittänyt. Lisäksi ääliövalmentajat ja eläkeläiset ykköskentässä täysin hyödyttöminä eivät hirveästi edesauta asiaa.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt on turkulaisten selkäranka kovilla. Tänään oli kaikki eväät voittoon. TPS paransi paljon. TPS pelasi alussa todella hyvin. Saivat hiukan helpohkon 5 minuutin ylivoiman. Ottelun lopussa Tappara hölmöili vielä ja antoi ylivoimaa TPS:lle. Eikä siinä vielä kaikki, vaan Mikkola hölmöilee lisää ja tarjoaa 5-3 -yv:tä Tepsille. Ei onnistu TPS. Sebastian Repo sitten hieman vahigossakin pääsee yksin surffaamaan vetopaikkaan. Huikea veto 15 sec ennen summeria. 1-2 tauluun. TPS ei kyennyt tappamaan peliä, joka olisi pitänyt voittaa. Sarja 0-3.

TPS:ltä heittämällä sarjan paras peli. Setäseltä loistava peli. Yksilöt ympäri kenttää olivat parempia kuin aiemmin. Mutta maalinteko ja ylivoima. Tuolla pelaajistolla pitäisi saada toinen maali aikaan. Nyt TPS ei saanut. Tuo kolmas erä oli TPS:ltä pitkän aikaa täysin selviytymistä jo ennen tasoitusta. Tuo ei ollut hallittua johtoasemapelaamista.

Tapparalta puolestaan melkoinen hauiksen näyttö. Melkoinen osoitus joukkueen selkärangasta. Tappara kaivoi kolmanteen erään aivan uuden pelillisen vaihteen. Koko ajan ja joka ketjulla paine kohti Setäsen maalia. (Setänen muuten ei pettänyt vieläkään. Aivan loistava peli. Heikkoudet on muualla TPS:llä.) Haapalan ja Kuuselan huikea suoritus tasoitti pelin. Revon voittomaali, kun Tappara av ensin tylsytti TPS:n yv:n totaalisesti. Hrachovinan loistava peli. Ei huimaa Tapparan yksilöitä. Joukkueena peli toimii. Joukkue ei lamaannu ongelmista... Tyly isku vasten turkulaisten kasvoja hävitä tuolla tavalla.

Sarja on 3-0, joten ohut sauma TPS:llä vielä on. Sarja on ohi vasta, kun toisella on neljä voittoa. Vieläkö TPS:llä on vaihteita koneessa lisää? Tänään oli ensimmäisessä erässä uudelleen syntynyt TPS, mutta vielä ei riittänyt. Vieläkö löytyy vaihteita lisää, jotta TPS kykenee rakentamaan kevään huikeimman tarinan Liigaan?
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Tepsin hyökkääjät ovat tehneet reiluun kolmeen peliin nyt yhden maalin. Aika turhahan tässä on ihmetellä että sarjan tilanne on 3-0 Tapparalle.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kyllä tämä tappio menee TPS:n kokemattoman valmentajan piikkiin, istuttiin kolmannessa erässä 1-0 johdon päällä kuin Tappara konsanaan. Olisihan sitä voinut vähän hyökätäkin. Pyydys oli aikas murtuneen näköinen haastattelussa.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Pakko vielä hieman ihmetellä molempien joukkueiden peluutusta. Tapparasta Rauhala saa ulosajon ja silti Luodon ja Ojamäen peliajat jäävät n. kuuteen minuuttiin ja Peltolaa kuormitetaan hurjasti. TPS:ltä Pajuniemi puolestaan painaa sarjan ensimmäisen ja ainoan TPS-hyökkääjän tekemän maalin ja sitten istuu lähes koko loppupelin penkillä, kun Kallio pelaa jälleen yli 20 minuuttia.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
TPS:llä oli hetkensä, mutta on tuolla Tappara kova jengi voittamaan. Jos tulee mahdollisuus, Tappara sen käyttää.

Toisen erän aikana puhuttiin kaverien kanssa, että Repo ei ole tänä keväänä ollut edellisvuoden tasolla. Nyt tuli täydelliseen saumaan huippusuoritus.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Suostuukohan Kallio myöntämään Tapparan olleen hyvä, tai edes parempi, edes sitten, jos sarja menee 4-0. Tänään ei kehdannut tuomareista valittaa, niin haukkui sitten "kiekkojumalia".
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Luodon ja Ojamäen peliajat jäävät n. kuuteen minuuttiin

Salosen kanssa peli ei oikein kulkenut. Jasu sai kaiken lisäksi kolmosen pelin solmuun, joten käytännössä jouduttiin lyömään kahdella ketjulla upporikasta ja rutiköyhää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös