Playoffs 2018 puolivälierät: Tappara (3.) – KalPa (6.)

  • 68 689
  • 412

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kylläpäs te nyt olette ahdasmielisiä. Aivan yhtä hyvin nykyaikainen mies voi hametta ja kaikenmaailman kilttiä päälleen laittaa.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Hyvä matsi oli kyllä kaikin puolin ja molemmilla oli kohtuu vahvat vaiheet pelissä. Tätä sarjaa on kyllä mielenkiintoista seurata, hieno voitto kotijoukkueelta.

Ei olisi ehkä tuomittu mutta Haapala itse antoi siihen mahdollisuuden. Tuota Lukan "lyöntiä" ei ole missään näkynyt ja toisekseen se, että taklaat polvella ja kädellä maalia tuulettamaan menossa olevaa pelaaja on aika paljon kovempi rike.

Tällä kertaa tuli seurattua pelin aikana myös otteluseurantaketjua, mitä en nykyään yleensä tee. Mielestäni et onnistunut tekemään yhtään oikeaa tulkintaa yhdestäkään pelitilanteesta. KalPan voiton ohella on tämäkin melkoinen saavutus, onnea molemmille.
 
Mielenkiintoista nähdä huomenna miten joukkueet käsittelevät tapahtumat. KalPa on ollut heti alusta yllättävän paljon jäljessä tasakentällisin - tänään sitten tuli kuittaukset viime keväästä, niin ehkä Janikin saa yönsä nukuttua. Huomenna taas uusi peli ja uudet vääryydet hänen mieltään painamaan.

Tapparalla olisi mahdollisuus tuoda tuoretta jalkaa kentälle, mutta noinkohan nähdään Nenonen Luodon tilalla. KalPalla ei taida paljoa rotaatiota olla, eikä Kantolakaan taida pelikieltoa saada, kun Lehtonen ei loukkaantunut.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli Haapalan peli tänään. Niin hyvässä kuin pahassakin. Kiekollisesti parhaimmillaan likimain sitä "liian hyvä Liigaan" -tasoa. Rakenteli paikkoja ja pääsi itsekin maalin makuun. Näytti tuntuvan hyvältä, kun katsoi herran tuuletuksia niin oman kuin Peltolankin maalin jälkeen. Haapala on vahvasti tunteella mukana. Tunne sitten kääntyi totaalisesti Haapalaa vastaan ja löi vahvasti yli. Aivan idioottimainen ratkaisu. Ulosajo kova tuomio, mutta on tuo perusteltavissa. Tapparan liika passivoituminen viimeiseen erään ja siihen Haapalan aivopieru päälle, niin KalPa pääsi rinnalle ja ansaitusti ohikin.

Tapparan pelissä oli tänäänkin paljon hyvää. Toisen erän loppuun asti tilanne näytti jopa hyvältä. Sarja voisi olla 2-0, eikä se olisi mikään vääryys pelillisten otteiden valossa.

Yllättävänkin lämmin sarja heti alusta asti näiden joukkueiden välillä. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Ei ehkä näiltä kahdelta joukkueelta näin lämmintä sarjaa osannut odottaa. Tänään aivan järjetön määrä idioottimaisia jäähyjä molemmilta joukkueilta. Tapparan idioottimaisuudet sitten ratkaisivat pelin.

Sarja on 1-1. Tästä on hyvä jatkaa huomenna. Hieno sarja. Mielenkiintoista nähdä huomenna, että kummalla jalka painaa enemmän. Saako KalPa tästä viimeisen erän noususta boostia, joka kantaa eteenpäinkin? Onko Haapala askissa vai pelikiellossa? Nurmi ja/tai Nenonen voisivat olla Tapparalta hyvä veto kokoonpanoon tuoreine jalkoineen. Toiveissa tylyn kliininen esitys Tapparalta. Peltola voisi vetää statement -tason suorituksen ja johtaa joukkoja edestä.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mielenkiintoista nähdä huomenna miten joukkueet käsittelevät tapahtumat. KalPa on ollut heti alusta yllättävän paljon jäljessä tasakentällisin - tänään sitten tuli kuittaukset viime keväästä, niin ehkä Janikin saa yönsä nukuttua. Huomenna taas uusi peli ja uudet vääryydet hänen mieltään painamaan.

Tapparalla olisi mahdollisuus tuoda tuoretta jalkaa kentälle, mutta noinkohan nähdään Nenonen Luodon tilalla. KalPalla ei taida paljoa rotaatiota olla, eikä Kantolakaan taida pelikieltoa saada, kun Lehtonen ei loukkaantunut.
Ei tuossa nyt mitään kuittauksia viime keväästä tullut kun se törkein temppu eli yllättäen taas Rantakari hypptaklaus D´Amigoa päähän jäi kokonaan ilman rangaistusta.
Haapala hölmöilee siitä kuuluukin saada rangaistus ja tuosta Haapalan itkusta mediasta tulisi antaa vielä vähän extraa.

Mistä Kantola saisi pelikieltoa kun syy miksi Lehtonen lensi päin laitaa oli sen Lehtosen selän kääntö ilman sitä poikkari olisi tullut kylkeen ja tilanteessa ei olisi tullut edes jäähyä nyt Lehtonen tyhmän pelaamisen seurauksena keräili kamojaan.
 

Mazoo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nonii, meinaa mennä keskustelu vähä paskempaan suuntaan. Voitto tuli, Haapala: taitava, mutta ilkeä, KalPan mailanhakkaamiset: ei hyvä, jäähyt: perseestä. Tappara: perskuleen vaarallinen. Näin, pelit 1-1. Huomenna jatketaan, hyvää yötä.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Järkyttävää, siis en saa unta. Siis hametta toivotaan miehelle. Toivottavasti palstan pro-femakot tulevat kilpaa tuomitsemaan tuollaisen naisia halventavan törkypuheen, sillä Haapalahan selkeästi ilmoittaa että hame miehelle on jotenkin halveksittavaa. Täggään varmuuden vuoksi @Radiopää ja @Walrus21 Kyllä tätä pitää jauhaa ainakin kaksi viikkoa. Ellei peräti kolme.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kylläpäs te nyt olette ahdasmielisiä. Aivan yhtä hyvin nykyaikainen mies voi hametta ja kaikenmaailman kilttiä päälleen laittaa.
Totta. Ja jos Lukka hametta tarvii niin mikkihiiri-Haapala varmasti joviaalina miehenä kaivaa omistaan. Haapalasta tulee mieleen jotenkin nais-kehonrakentajat jotka ovat popsineet mieshormoneja. Mistähän voisi johtua?
 
Ei varsinaisesti yllättänyt, että tämän palstan Lukka ja Kantola olivat ensimmäisinä kommentoimassa.

Ylempi nyt on vain pölvästi, mutta jälkimmäisestä en tiedä. Pakko olla harjoiteltu sekä pitkälle viety rooli, sillä eihän kukaan noin tyhmä ole. Eihän?

Onneksi huomenna taas on peli täynnä uusia törkeyksiä.
 

Adam89

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tosta kai kantolasta on kyllä tullu tällä kaudella itselle suosikkipelaajia, nyt kun KalPassa on ja sitä myöten pelejäkin nähnyt. Äijä taklaa kaikkea mikä liikkuu ja kädet on kuin köyhän miehen Lemieuxilla, ainut missä uupuu vähän on luistelunopeus. Ja erittäin hyvin peliä lukeva ovela pelaaja myös. Ja näyttää olevan myös niin, että keväällä nostaa vielä entisestään intensiteettiä. Vähän meni överiksi tämän pelin alussa lataus, mutta onneksi ei maksanut. Silti tuollainen puhdas voimahyökkääjä, jolla myös sitä kiekollista taitoa on eikä ole mikään gooni, niitä kalpasta on aina puuttunut pleijareissa, eipä puutu enää.

Haapalan ihan omaa tyhmyyttä maalin jälkeen käydä lyömässä vastustajaa jollain cheapshotilla. Mitä se oletti, vissiin että ei saa jäähyä koska on omasta mielestään tähti, vähän kovalchuk tyyliin? Haapalan kommenteista voisi todeta vähän, oliko repoa lainaten "vissiin päässy santeri aika hyvin ihon alle kommenteista päätellen".
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Ei varsinaisesti yllättänyt, että tämän palstan Lukka ja Kantola olivat ensimmäisinä kommentoimassa.

Ylempi nyt on vain pölvästi, mutta jälkimmäisestä en tiedä. Pakko olla harjoiteltu sekä pitkälle viety rooli, sillä eihän kukaan noin tyhmä ole. Eihän?

Onneksi huomenna taas on peli täynnä uusia törkeyksiä.
Enpä hirvesti huutelisi sieltä puolelta kun Haapala pelleilee tuolla tavalla ja kertoo vielä vaatekaappinsa sisällöstään julkisesti toki onhan nykyään ilmeisesti brändin kohotusta kun tulee kaapista ulos.
Eikä tuon suur possun Rantakarin toilailuistakaan juuri puolustelua kannata se kaveri ei vaan osaa taklata puhtaasti vaikka paikka olisi, Kantola ja Lukka sen osaavat toisin kuin espoon pikkupoika.

Molemmat niin Haapala kuin Rantakari sitten median välityksellä vollottavat toisin kuin Lukka ja Kantola.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sorry väärään pöytään huutelemisesta mutta olihan tuo Kantolan ajo päivänselvä ulosajon paikka, kovasti ihmettelin kaks plus kymppiä, noissa voi käydä oikeesti pahasti.
 

Merinorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Haapalan jäähyhän tuli kampituksesta, eikä kädellä huitaisusta.
Tilanteen läheltä katsomosta nähneenä, niin selkeä ja tyhmä temppu, samantien näytettiin jäähyä. Se, että ulosajo, niin oli ylimitoitettua. Jos Lukan tilalla olisi ollut joku muu, joka ei olisi tilanteesta välittänyt olisi tuomio ollut 2min, joka olisi ollut varmaan se oikea tuomio. Ehkä 2+10.
Voi tosiaan olla, että Haapala yritti mennä muistuttamaan Lukkaa, mikäli tämä Peltolaa huitaisi. En nähnyt tälläistä, mitta en väitä ettei niin olisi käynyt. Itse tuuletin maalia, enkä huomannut mitä sillä suunnalla tapahtui.

Samassa kulmassa tapahtunut Kantolan selkään tulo: tuomio ihan ok, en olisi valittanut vaikka olisi tullut isompikin, mutta siinä tapauksessa samalla linjalla olisi myös Rantakarin pitänyt lentää pihalle.
 

Mukava

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Laskee kyllä arvostus Haapalaa kohtaan. Ensinnäkään ei ole ehkä ensimmäinen kaveri, jolla on edellytyksiä puhua toisen filmaamisesta

Tuohan se itseänikin huvitti. Mutta ei siinä mitään, Haapala on näköjään yhden miehen viihdekeskus. Viihdyttää taidoillaan, tolloiluillaan ja kommenteillaan. Eivät Ameriikassa ymmärtäneet mitä laskivat käsistään. Olisi ansainnut kolme tähteä tänään, koska oli mukana lähes kaikissa Tapparan ja KalPan maaleissa.

Hieno homma että on näitä tunteisiin meneviä tilanteita tässäkin sarjassa. Ei ihan salkut käsissä kaarreltu neljä-nollaa tästä Tapparalle. On muuten meikäläisittäin aika hämmentävää luettavaa KalPan maalit tänään: YV, AV, YV, YV - uskotteko kotona?!
 

NumberFour

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Chiefs, Arsenal, Ronnie O.
Lukka ei tainnut pelata tuo osuman jälkeen enää? Omaan silmään tuo näytti siltä kuin olisi venäyttänyt nivusensa. Hyvä sarja on kyllä meneillään sopivasti lämpöä, ainut mikä suoraan sanottua vituttaa on tuomarilinja. Karmeaa kahvausta ja roikkumista molemmilta joukkueilta. Tämä kai on sitä annetaanpoikienpelataplayoffkiekkoa mutta itse katselin mieluusti ihan oikeaa jääkiekkoa missä rikkeet vihelletään pois.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Eli Lukka on päässy ihon alle. Hyvä.

Viime kaudella Lukka taisi Savinaista tökkiä mailallaan KalPan maalin jälkeen. Viime kausi Lukalta päättyi kiukuspäissään mailan tuhoamiseen Niiralan montun maalin ylähirteen. Nyt Lukka tökki mailallaan Peltolaa. Ennusmerkit aika vahvat.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Lukka ei tainnut pelata tuo osuman jälkeen enää? Omaan silmään tuo näytti siltä kuin olisi venäyttänyt nivusensa.

Varotoimenpiteenä vedettiin pelistä pois KalPan lääkärin mukaan. Saman lääkärin mukaan siis joka oli löytänyt viime keväänä lavan kuvan Juntusen selästä...
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Todella kummallista lukea tuollaisia kommentteja Haapalalta, ottelukoosteessa nimittäin selvästi näkyy että ulosajon yhteydessä Henkka kahdesti sanoo "sori" KalPan vaihtoaitioon ennen poistumistaan. Joten pahoillaan oli jostain, mutta hametta kuitenkin pitäisi kaverille saada. Noh, sattuu ja tapahtuu. Tuskinpa sarjan tapahtumat tuohon päättyvät, kohta jo jatkuu.

Santeri Kakka ja Kai Luntola : DDD Huikee
 

Adam89

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miksi Kakka ja Luntola valittaisivat, kun ensimmäinen filmaa ja jälkimmäinen säästyi ulosajolta vaikka paikka oli? Toki varmaan aina valittamista löytyy, kuten sinultakin.

Siitäkö poikkarista ulosajo? Ei millään, kyllä 2+10 oli ok, itse kyllä olen nähnyt jääkiekossa annettavan ns. törkypoikkareista 2+2. Mut ei millään ulosajo, siinä nyt oli suht paljon filmiä. Joo kaadettiin kunnolla, mut sen jälkeinen "loukkaantuminen" oli puhdasta showta. Haapalan sanoin Hametta päälle sille jota lyötiin poikkarilla.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ehdottomasti musta hame Lukalle. Voisi pitää päällä lämmittelyissä. Ponsse vois ehkä sponssatakin tuota?

Mustat hameethan on hienoja - oranssit ei.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Miksi Kakka ja Luntola valittaisivat, kun ensimmäinen filmaa ja jälkimmäinen säästyi ulosajolta vaikka paikka oli? Toki varmaan aina valittamista löytyy, kuten sinultakin.

Ja ”suur possu” Rantakari panee Viivi Pumpasta. Sekin vielä.
Ilmeisesti se, että Henrik "maitojuna" Haapala nyt sai ison rangaistuksen meni kovasti tunteisiin ja syyllinen oli vielä tämä Lempäälän AInstain itse niin ottaa se koville.
Kuten jo tuonne toiseen ketjuun kirjoitin sääntökirja lainauksen myötä se ei ollut ulosajon paikka kun Lehtonen itse oli aiheuttamassa tilannetta omalla varomattomalla pelaamisella sen takia se 2+10 oli täysin oikein.
Toivottavasti Lukan ja Kantolan pelaaminen on mennyt myös Tapparan kopissa yhtä hienosti ihon alle kuin täällä.

Niin kas kummaa kun ne hyppytaklaukset tai polvitaklaukset sinne asti näy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös