Mainos

Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

  • 244 182
  • 1 599

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensimmäisen erän jälkeen olo oli luottavainen, että jokohan irtoaisi. No vähän tukkoisena jatkui sitten Oulun pelin malliin. Harmillisia lapsuksia näin Tappara-lasein katsottuna 2-2 ja 2-3 -maaleissa. Kuusela on ollut varjo Kuuselasta. Toki ketjussa muutkin olleet aika hiihtelijöitä. Kaikki kunnia Kärpille, mutta ei siellä Tapparalla näyttänyt olevan intoa sinne mistä maaleja tehdään. Laidoilla on enemmän tilaa.

Ylivoimalla puuttui kiekolliselta apu. Aina kun saatiin paine selvitettyä ja kiekko haltuun, katkasivat lähimmät omat vastustajan selän taa ja kiekollisen oli pakko suojata kiekkoa ja sieltä ei vapauttavaa syöttöä anneta. Sitten heiteltiinkin lantion korkuisia poikittain. Ja Kemiläinen, voi vittu. Oli siellä muidenkin pelaaminen sen näköistä suhteessa vastustajaan, että se 8 päivän tauko on tarkoittanut 7 päivän ränniä.

Kirjoitan tästä nyt kerran, mutta alkoi pistämään silmään jo Oulussa ja tänään jatkui. Kun Tappara heittää päätykiekon, estelee laituri tai pakki sopivasti, että kiekkoon pyrkivä saa sen sekunnin aikaa kääntyä kiekolla edullisempaan asemaan. Räikeimpänä näistä tänään kolmannessa erässä muutama ihan rehellinen koukku/tönäisy, jolla horjutettiin juuri sopivasti karvaajaa. Voi olla värilasit, mutta toisessa päässä se pakkipari keskittyi levittämään.

Olipahan ottelun viimeinen maali hieno. Kuvasi kyllä hienosti joukkueiden välistä puolustuspelaamista. Toinen on tullut pelaamaan Liigan finaaleita ja toinen jotain ihan muuta. Ilkeyttä ja kamppailua toivoisin Tapparalta enemmän. Ja jos siellä on vammaa Karjalaisella, Haapalalla ym. niin kyllä Nenoset ja Nurmet stunttaavat niitä nelosketjun vähiä minuutteja. Kärkiäijiä kuormitettiin ihan liikaa lopussa, kun mm. Luodolla kulki putki oikein mallikkaasti.

Lauantaina kasvojenpesun paikka tai muuten maanantaina ollaan lähellä kannun nostoa
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kemiläinen
Kemiläisen peliasento on vaikkapa Rantakariin nähden todella huono. Kiekollisena joutuu aina muuttamaan asentoa syöttöä tai laukausta varten --> ratkaisu kestää. Luistelutekniikka on raskas, kuten esim. Jasulla ja vaihdon pitkittyessä sekä rasituksen kasvaessa jalat suoristuvat ja ylävartalo painuu alaspäin. Peliasento muuttuu vielä huonommaksi. Alivoima vs. Ylivoima tänään näytti hyvin kummalla joukkueella on itseluottamusta. Junttila malttoi oman sinisen alla kiekonriiston jälkeen lähteä vielä omaa päätyä kohti ja syöttää kiekon Hakanpäälle oman maalin eteen purkua varten. Tapparasta oli tällä välin kolme jo kaukana keskialueella varastaen päätykiekolle. Ja se neljäskin oli jo pian sinisellä.

Nopeusero, joka joukkueilla loppua kohden näkyi, voi johtua ihan niistä ajoituksista, jotka Tapparalla hukkuivat tyystin puolessa välissä. Sen jälkeen näytät hitaalta, vaikka olet vastustajan yksilön kanssa yhtä nopea, mutta häviät reagoinnissa sen puolitoista potkua. Tappara näytti tänään kakkoserässä siltä, että siellä mietittiin liikaa. Ja välillä omissa kiekollinen pakki näytti siltä, että on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa joku näytää tulevansa karvaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ja välillä omissa kiekollinen pakki näytti siltä, että on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa joku näytää tulevansa karvaamaan.
Tämä on pistänyt silmään täälläkin. En tiedä miten rauhassa Tapparan pakit ovat saaneet työskennellä pitkin kevättä, mutta tänään näkyi selkeästi jo mainitsemasi miettiminen. Ratkaisut eivät tule selkärangasta, kun aikaa on vähemmän. Pääsivätkö aiemmin liian helpolla, vai mikä lie.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Tapparasta loisti yliyrittäminen, Kuusela etunenässä jonka pelistä ei tullut nyt mitään kun yritti niin raivoisasti. Kärpät oli todella hyvä ja ansaitsi voiton ilman mutinoita. Hakanpää on ehkä jopa käänteentekevä pelaaja. Ei voi kuin ihailla kuinka luistin kulkee Kärpän pojilla kokoajan.
Tappara teki ehkä kulmissa pyörimiseen maailmanennätyksen tänään. No, en en uskoisi mahkuihi, ellei kyseessä olisi Tappara. Niin uskomattomia selviytymistä on viime vuosina nähty, että kaikki todellakin voi muuttua taas yhtäkkiä. Seuraavaa peliä kohti vain.
 
Eiköhän tässä ole kaikki olennainen pelistä jo sanottu.

Iso hatunnosto Oulun suuntaan: Kärpät on ihan hemmetin hyvä jääkiekkojoukkue juuri nyt. Tappara ei lopulta ollut tänään edes lähellä voittoa.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ollut Kärpät mielestäni vieläkään Ässät-sarjan tasolla.

Jo IFK-sarjassa oli näkyvissä löysyyttä ja väsymystä, jota ei ekassa sarjassa nähty.

Tappara iskee varmasti tähän saumaan, vastustajan esitykset ovat selkeästi laskusuhdanteessa. Veikkaisin 2-4 tai 3-4 Tapparalle.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Ei ollut Kärpät mielestäni vieläkään Ässät-sarjan tasolla.
En tiedä mitä pelejä olet katsonut, mutta mielestäni Kärppien pelaaminen on paljon parempaa nyt, kuin Ässät-sarjassa. Nyt jopa Julle&Calle osasto tekee töitä kentällä toisin kuin siinä sarjassa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Viime kevään finaaleissa Tappara onnistui nousemaan 0-2 tilanteesta 4-2 otteluvoittoihin. Nyt on kuitenkin kovempi vastus kuin viime kevään KalPa jolla loppui usko omaan tekemiseen kun Tappara nousi otteluissa 2-2 tilanteeseen. Pahalta näyttää juuri nyt, saattaa mennä suoraan neljässä mikä olisi kyllä nöyryytys kun peilaa materiaaliin. Johtavilta pelaajilta pitää saada enemmän, Peltola, Kuusela ja kumppanit eivät ole sillä kamppailupelaamisen tasolla mitä voittaminen vaatii.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kärpät ei ole todellakaan edelleenkään parhaimmillaan, joten Tapparalla todellakin kaikki mahdollisuudet, jos vain keskittyy omaan tekemiseensä.

Sarja on täysin auki.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei ollut Kärpät mielestäni vieläkään Ässät-sarjan tasolla.

Jo IFK-sarjassa oli näkyvissä löysyyttä ja väsymystä, jota ei ekassa sarjassa nähty.

Tappara iskee varmasti tähän saumaan, vastustajan esitykset ovat selkeästi laskusuhdanteessa. Veikkaisin 2-4 tai 3-4 Tapparalle.

En tiedä oliko tämä provoa, vai oletko todellakin tosissasi. Kärpissä ei ole mitään väsymystä missään vaiheessa näkynyt, eikä tule näkymään. Kärpät sai huilata olympiatauon aikana, runkosarjan lopussa sekä Ässät -sarjan jälkeen ihan riittävästi.

Kaiken lisäksi tämä tapa, millä Kärpät on nyt pelannut on paljon vähemmän kuluttavampi, kuin se mitä runkosarjassa nähtiin. Tällä joukkueella on kova kuntopohja kesältä alla ja välipäivinä kerkeää palautua mainiosta seuraavaan otteluun mennessä.

Löysää oli oman maalinedustan puolustaminen IFK sarjassa, jota ei nyt finaaleissa ole nähty. Taidat olla muuten ainoa, kenen mielestä Kärppien peli on alamäessä. Kärpät on pelannut jatkuvasti paremmin ja voin luvata, että tulevat jo lauantaina pelaamaan entistä paremmin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Parin finaalin jälkeen muutama tyhmä kysymys viisaammille:
  • Miten Tapparan puolustus voi näyttää noin hitaalta verrattuna vaikka viime vuoteen, esmes vaikkapa Kemiläinen-Salonen-Elorinne. EHT tai paremmat sarjat ovat kyllä aika kaukana nähdyillä esityksillä.
  • Pelaako Vesalainen jokin loukki päällä? On ollut aika varjo verrattuna HIFK-sarjaan.
  • Mitä villeniinistöestrogeenia Zabo on oikein nappaillut? Missä se pohjaton raivo ja yritys, jolla ihastutti joka vaihdossa HIFK-aikoina? Onko vain ikä- ja urakysymys? Nyt kaveri hiihtelee kuin kiljusammioon pudonnut punkki.
  • Miten tämä J Koivisto on oikein skoutattu tai onko taustalla jokin tarina? Hasneverbeen jostain pubiliigasta ja siellä se vain saatana tekee nöyrästi duuninsa vaihdosta toiseen Liigafinaaleissa. Harri Aholle patsas?
Selvää kai lienee, että Tappara laittaa ketjut remonttiin lauantaiksi. Molemmat finaalipelit ovat olleet ihmeen tunneköyhiä (marraskuu, räntäsade, tiistai-ilta, läpsyttimet...), joka kummastuttaa. Itse en vastaavaa muista koskaan, mutta sarjahan on tietysti vielä alussa.

Propsit Veinille, joka on pelannut toistaiseksi upean kevään. Hänelle sen todella suo, koska harva teini on saanut tuossa iässä yhtä paljon roinaa niskaansa. Upea tarina, jossa olisi monelle oppimista.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä on pistänyt silmään täälläkin. En tiedä miten rauhassa Tapparan pakit ovat saaneet työskennellä pitkin kevättä, mutta tänään näkyi selkeästi jo mainitsemasi miettiminen. Ratkaisut eivät tule selkärangasta, kun aikaa on vähemmän. Pääsivätkö aiemmin liian helpolla, vai mikä lie.
En sanoisi niinkään, vaan pikemminkin laiturit karkasivat runkosarjan tapaan, jolloin ainoa syöttösuunta oli monesti pakkikaveri.
Vahva usko, että Pomo katsoo vhs:ät puhki ja keinoja keksitään tahdon tueksi. Eihän tässä muu auta kuin uskominen.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
  • Miten tämä J Koivisto on oikein skoutattu tai onko taustalla jokin tarina? Hasneverbeen jostain pubiliigasta ja siellä se vain saatana tekee nöyrästi duuninsa vaihdosta toiseen Liigafinaaleissa. Harri Aholle patsas?
En osaa tarjota faktoja missä ja milloin, mutta muistaakseni homma meni niin, että Koivisto oli ns. Mannerin haku, on pelannut joskus Mannerin joukkueessa ja oli sen vuoksi ns. sopiva puuttuva palanen, jonka Manner halusi Kärppiin. Ei patsasta Aholle. Joku fiksumpi voi antaa tähän vielä tarkemmat yksityiskohdat, mutta pääpiirteittäin näin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
En osaa tarjota faktoja missä ja milloin, mutta muistaakseni homma meni niin, että Koivisto oli ns. Mannerin haku, on pelannut joskus Mannerin joukkueessa ja oli sen vuoksi ns. sopiva puuttuva palanen, jonka Manner halusi Kärppiin. Ei patsasta Aholle. Joku fiksumpi voi antaa tähän vielä tarkemmat yksityiskohdat, mutta pääpiirteittäin näin.
Sportissa olivat samaan aikaan tuossa n. 10 vuotta sitten kun Mamba oli pääkoutsina ja Koivisto paukutteli Mestiksessä huipputehoja.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Kärpät pystyy palaamaan tasolleen, joka sillä oli ekassa pudotuspelisarjassa, sarja mennee poikki neljässä ottelussa. Rautakorpi ei ole Tapola.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tässä on viime viikkoina tullut hehkutettua Tapparan peliä Kalpaa ja Tepsiä vastaan, mutta se taisi olla täysin ennenaikaista. En katsonut tätä viimeistä ottelua muuten kuin koosteena, mutta ainakin Tapparan puolustus näytti Kärppä maaleissa olevan täysin paperia. Vaikea sanoa, että onko Tappara taantunut vai Kärpät kehittyneet, vai molempia tapahtunut yhtä aikaa koska niin selvästi ensimmäisessä matsissa vei Kärpät Tapparaa ja ei tämä toinenkaan tainnut olla Tapparalta juuri paljoa parempi peli.

Missä Tapparalla vika, että peli ei kulje? Löydän neljä syytä; 1) Tapparan massut ovat sittenkin täyttyneet jo kahdesta peräkkäisestä mestaruudesta, 2) Manner vie Rautakorpea taktisesti kuin mätää kukkoa ja Rautakorpi ei löydä mitään taktisia lääkkeitä Kärppien liikkuvaan peliin, joka näyttäisi olevan parempi painos Kalpan pelistä ryyditettynä muutamilla todellisilla huippuyksilöillä, 3) Veini on vain kovempi veska kuin Hrachovina, 4) Kärppien pukukoppi- ja joukkuehenki on monta astetta parempi kuin Tapparan suurella massilla palkkaamalla "tähtistatuksen" pelaajajoukolla, joka henki leimahti viimeistään liekkiiin sen selvittäessä kovan HIFK sarjan seitsemännen pelin. Kärppien joukkueelle tuli vahva näkymä siitä, että "Hei, me voitetaan tänä vuonna mestaruus tuli vastaan ketä tahansa, vaikka Tappara".

Katsotaan vielä yksi peli, mutta jos Kärpät vie kolmannenkin ottelun, niin voi jo sanoa sarjan olevan Tapparan osalta ohi. Kärpät on kasvanut playoffs sarjan aikana taktisesti, fyysisesti ja henkisesti, ja jos Tappara ei tee pikaisesti samaa, voi tässä alkaa vähitellen jo onnitella Kärppiä ansaitusta mestaruudesta sekä perua kaikki puheet Tapparan voittamattomuudesta. Mutta kiekko on edelleen pyöreä ja ainakin pari peliä pelaamatta, joten katsotaan saako Tappara pumpattua omaa peliään sellaiseksi, että sillä päästään voittoihin kiinni.

Ps. Salaa tässä alkaa kyllä toivoa jo Kärppien mestaruutta, koska jotenkin sillä näyttävät kaikki palaset loksahtaneen kohdilleen ja koska "Manner" on "Rautakorpeen" verrattuna jo nimensä mukaisesti merkittävästi "isompi" sekä kokonaisvaltaisesti "fiksumpi" tyyppi. Ja onhan se HIFK:lle pieni kunnia, että todellinen mestaruustaistelu käytiin jo Kärpät-HIFK sarjassa, jos Kärpät vie tämän sarjan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Kärppien joukkueelle tuli vahva näkymä siitä, että "Hei, me voitetaan tänä vuonna mestaruus tuli vastaan ketä tahansa, vaikka Tappara".
Olisiko tässä vähän samaa kuin IFK:lla 2011? Toki erona että Kärpillä tuo kiirastuli oli välierissä kun seitsemän peliä taisteltiin IFK:ta vastaan, kun IFK:lla se tuli jo puolivälierissä Jokereita vastaan. Kyllähän tuona keväänä sen IFK:n game sevenin voiton jälkeen oli vähän sellainen "kannun voisi jo jakaa" fiilis.

Mutta ei nuolaista. Seuraava peli on taas se sarjan tärkein, jos Tappara voittaa niin asetelmat tasoittuvat taas hitusen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään Tappara oli niskan päällä, kun katsotaan koko 60:tä minuuttia. Toinen erä oli täysin Kärppien, mutta koko peliä katsoen ryöstö Kärpiltä. Jos Tappara tulee samalla tasolla Ouluun lauantaina, niin eiköhän sarja ole 2-1. Mutta tuleeko myös vieraissa? No, sehän me nähdään!
 

Jindebyne

Jäsen
Toistaiseksi väsynyt Kärpät on ollut yllättävän vaikeasti pureskeltava paisti Tapparalle. Täytyy sanoa, että yllättänyt kyllä itsenikin.

Jos Kärpiltä ei täysin bensa lopu niin vaikea nähdä Tapparan vievän lopuista max. viidestä ottelusta neljää.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tappara nosti tasoaan, mutta se ei riittänyt. Ensimmäinen erä oli Tapparan ja siitä ansaittu johto. Toisessa erässä momentum kääntyi tasoituksen myötä Kärpille ja lopulta johdossa erätauolle. Tappara jäi kyllä telineisiin siinä vaiheessa. Kolmannessa taas Kärppien maalin jälkeen Tapparan kovaa painostusta ylivoimien vauhdittamana. Mutta pelaahan Kärpät hienoa alivoimaa. Ei ole sattumaa, ettei Kärpille tehdä maaleja ylivoimalla juuri lainkaan.

Mielestäni Kärpät paineistaa hyvin ja on aktiivinen karvauspelissään. Toki Tappara tuli välillä hyvin paineen alta pois ja oli siinä mielessä vaarallinen. Mutta Kärpät pystyy haastamaan ja rikkomaan Tapparan pelinrakentelua. Tarvittaessa Kärpät jäädytti peliä, etenkin ensimmäisessä erässä, kun momentum oli Tapparalla. Eihän se kaunista ole, mutta taktisesti oikea veto, kun pitää kaverin hallintaa saada aisoihin.

Tämä peli osoitti sen, että Tapparalta löytyy vaihteita ja hyökkäysvoimaa. Toisaalta myös Kärpät näytti, että pystyy vastaamaan ja nostamaan omaa tasoaan. Kärpät ei tee enää virheitä samaan tahtiin, kuin välierissä. Eli peli on tiivistynyt. Nyt on hyvä tilanne lähteä jatkamaan sarjaa. Kahden voiton antama selkänoja on vahva.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En näe muuta ratkaisua tässä kohtaa, kuin isoja ruhoja katsomosta kentälle (Nurmi, Nenonen), tukeva sumputus, ja painit käyntiin. Inhoamani RD:n Lukon pelikirja käyttöön, vauhti ja ilo pois - opportunismi kunniaan. Anything to win.

Näillä minäkin melkein lähtisin, jos olisin Jukka. Kärpät kykenee pelaamaan Liigan parasta lätkää nimenomaan nopeassa, tai puolinopeassa temmossa. Kärpillä on erittäin vahva pelitavallisen harjoittelun tuki taustalla tuohon nopeaan lätkään, joten en lähtisi edes Tapparan rosterilla enää kilpailemaan siinä. Ennen sarjaa ajattelin, että eilisen kaltaisessa nopeahkossa lätkässä myös Tappara olisi erittäin vahvoilla, mutta väärässä olin. Nyt Jukan pitäisi kaivaa ääripassiivinen ja ärsyttävän makaava 0-5 tai 1-4 träppi, höystettynä korostetuilla viivelähdöillä. En katsojana haluaisi tällaista nähdä, but like you said, anything to win. Ei siinä että haluaisin edes Tapparan voittavan, mutta on hyvä ajatella hetki myös Tapparan näkökulmasta. Tämän hetken tilanne on nimittäin se, että Rautakorven ''paras rosteri Liigassa pitkään aikaan'' on helisemässä Mannerin Kärppien kanssa, ja jos tällä pelillä jatketaan, Kärpät vie sarjan 4-0 tai 4-1.

Yhdessä asiassa Mannerin Kärpät on pelitavallisesti ihan helvetin hyvä. Tai no aika monessakin, mutta nostan tämän yhden, joka pisti silmään jo runkosarjasta lähtien. Kärpät kiekottelee usein tuolla oman alueen sinisellä alakolmiossa kolmen pelaajan voimin, ja kun useimmat joukkueet haistaa siinä pienen paineistuksen paikan, niin vastustajan keskialueen vähän rakoillessa, Kärpät pelaa kiekon nopeasti keskialueelle vauhtiin, jommalle kummalle vapaana olevista hyökkääjistä. Siitä kiekollisena alueelle, ja hyviä asioita alkaa tapahtumaan. IFK sai tuon jotenkuten vieraissa kuriin, mutta heti kun yritettiin kotona paineistaa, niin Kärpät kiekotteli kätevästi HUOM. ei oman maalin takana tai edes sen vieressä, vaan tuossa oman sinisen tuntumassa, jolloin on selvästi enemmän syöttösuuntia, ja pienempi etäisyys avata sinne hyökkääjälle vauhtiin.

Tuota vastaan varmaan toimisi se äärimmäisen passiivinen keskialueen träppi, mutta tuo vaatii valmennukselta äärimmäisen tiukan kurin pelaajien suuntaan, sillä pelaajat ei normaalisti malta seisoa keskialueen muodostelmassa, kun Kärpät antaa näennäisen paineistuksen paikan tuolla kiekottelullaan. Tätä Mannerin kehittämää alakolmiota ei ole Liigassa käsittääkseni tällaisenaan aiemmin nähty, hieno oivallus, annan mun kaikki tämän kauden liigapörssi pisteet Mannerille, ja papukaijamerkin päälle.

Kärpät osaa myös passiivisempaa träppiä vastaan pelaamisen, mutta se olisi varmaan kuitenkin myrkyllisin muodostelma, vastahyökkäys/suorahyökkäys -Kärppiä vastaan. Selin heitti tuon ääripassiivisen träpin vasta oikeastaan game7:kassa, ja tuo oli IFK:n koko sarjan parhaita pelejä, Selinin mukaan paras 60 minuuttinen koko sarjassa. Ei toki vain träpin vuoksi.

Joten Jukka, jos haluat Tapparan voittavan tämän sarjan, laita se ääripassiivinen träppi. 0-5 keskiviivalle, tai jos Kärppien vikkelät hyökkääjät kerkeää turhan hyvin rännikiekkoihin, niin 1-4 muodostelma jossa alin pakki hakee ne rännikiekot vähän ennakoiden. Tämän kommentin jälkeen Rautakorpi varmaan laittaa ääripaineistavan taktiikan, Tappara vie sarjan sillä, ja mulla on jauhot suussa, ja ihan helvetin jano.
 
Viimeksi muokattu:

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Saloselta mediaan naurettava kommentti, Ikosen maali kuulemma oli tuuripomppu, joka meni hänen mailastaan maaliin! Muutenkin kova uho oli pojalla päällä, eipä siinä. Toisaalta hyvä että uskoa löytyy. Tapparan kannaltan toivon, että Salonenkin vain pelasi mediapeliä eikä oikeesti ollu tuota mieltä. Tappara ei ollut eilen(kään) lähellä edes voittoa.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Järvinen taitaa kuitenkin olla kyseessä. Video löytyy Ruudun klipeistä ja kyllähän tuossa tapahtuu aika päivänselvät heshkat.
Aijai, Heshka on pari kertaa tällä kaudella keihästänyt jo molemmista (ansaitusti) penaltya. Toivottavasti myös tämä Järvisen keihästys menee sitten kurinpitoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös