Mainos

Playoffs 2016 välierät: Hokki – Jokipojat

  • 15 610
  • 56

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Noniin, Jokipojat ja Hermes saivat paremmuuden selvitettyä ja sen myötä Hokin vastukseksi tuli paikallisvastustaja Jokipojat. Tosin enää tänä vuonna, ensi vuonna se on IPK.

Jokipojat on aina ollut iso ja ilkeä vastustaja Hokille. Molemmilla seitsemään otteluun venynyt puolivälieräsarja takana, Jokipojilla yksi päivä vähemmän lepoa ennen ensimmäistä matsia mutta sillä ei lie mitään merkitystä kun kuitenkin useampi päivä on välissä.

Sekä Hokki että Jokipojat ottivat isoja voittoja ja rökäletappioita puolivälierissä joten siinäkään ei suurta eroa. Tulokset ovat vaihdelleet rajusti päivittäin.

Veikkaan että tässäkin sarjassa nähdään isonumeroisia otteluita, ei ole 1-0 pelejä nämä.

Veikkaus: molemmat voittavat yhden vieraspelin ja Hokki menee kotiedun turvin jatkoon tästä(kin) parista.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipojat pääsee altavastaajana tähän seuraavaan koitokseen ja toisekseen mitään paineita ei ole. Jopa pientä hurmosta tänään mehtimäellä havaittavissa.

Hokki on meille tunnetusti vaikea, mutta saapa nähdä. Kummasti se Mestis taas sytyttää kun kevät koittaa ja ei tämä paluu nyt mitenkään heikosti ole muutenkaan mennyt. Selkeästi Jokipojat kaudestaan jo plussalla.

Toivaan että saadaan haastettua nälkämaan joukkue.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Jokipoikien salainen ase on otteiden arvaamattomuus. Saatetaan ottaa pataan kuudella maalilla ja seuraavana päivänä voittaa viidella maalilla.
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Ihan piti miettiä, milloin ollaan viimeksi pleijareissa kohdattu. Sehän oli kevät 2008, ja mailoja kalisteltiin ensimmäisellä kierroksella.
Ei siitä kyllä lapsille juurikaan kerrottavaa jäänyt: Suikkasen Hokki pyyhki Kaupin Jokipojilla pöytää ja paineli välieriin otteluvoitoin 3-0. Ensimmäinen matsi oli aivan käsittämätön nuijinta ja päättyi Hokille 10-2. Muistan kun pizzeriassa päivitin kännykällä otteluseurantaa, ja aina kun sivu latautui uudestaan, oli Hokki tehnyt yhden maalin lisää. Itketti. Ja se pizzakin oli palanut pohjaan.

Tästä tulee mahtava vääntö. Toivottavasti väki liikkuu edestakaisin kahden itäsuomalaiskaupungin välillä, ja myös katsomoihin saadaan kilpalaulantaa. Ainakin tuohon kolmanteen välierään Kajaaniin (lauantaina 2.4.) voisi kuvitella Susirajan Punamustien matkustavan meteliä pitämään.

Niin ja myöhän tämä hoidetaan. Kuudenteen peliin menee, mutta sitten Eetu Rissanen nousee ratkaisijaksi ja survaisee voitto-osuman maalin edustalta hiukan ennen päätössummeria.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tuossa 10-2 matsissa taisi vielä olla Seppänen Jokipoikien maalissa. Teemua kävi kyllä sääliksi silloin.
 

Stolypin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks / Kärpät
Pikkuhiljaa aletaan olla toivuttu lauantaisesta TuTo ottelusta ja onkin aika siirtää katseet tulevaan Jokipojat-sarjaan.

Ajattelin koota pienoisen yhteenvedon runkosarjan keskinäisten pelien osalta, sekä loppuun omia mietintöjä tulevasta sarjasta.

Runkosarjassa kohdattiin kuusi kertaa, joista Hokki selviytyi voittajana neljästä ottelusta maalierolla 18-16. Peräti kaksi ottelua ratkaistiin jatkoajalla ja yksi venyi aina "pilkuille" asti. Otteluissa Hokki keräsi yhteensä 66 minuuttia pikkukakkosia, Jokipoikien jäädessä 50 minuuttiin. Äärimmäisen tasaisesti jakautuivat myös yli- ja alivoimaprosentit kuitenkin hienokseltaan Hokin eduksi 16%-88%. Selvempi ero saadaan kuitenkin aloituksista, joista Hokki kaapi itselleen peräti 56,34%. Jokipoikien luukkua vartioi viisi kertaa Mikael Edelmann torjuntaprosentillaan 90,38%, Hokin maalilla puolestaan Tuukka Smura pelasi kolme ottelua torjuntaprosentilla 88,3%.

Koko runkosarjan osalta mainittavia eroja ei löydykkään, vaan joukkueet ovat pelanneet erittäin tasaisesti, eikä Jokipojat jäänytkään kuin kahdeksan pisteen päähän Hokista. Joukkueiden oletettavien ykkösvahtien Smuran ja Edelmanin taisto kääntyy niukasti Edelmanin hyväksi torjuntaprosentein 90,8%-89,2%.

Omat muistikuvatkin tukevat tilastoja siitä, kuinka tasaisia pelejä miteltiin, eikä tärkeistä pisteistä taistellessa ennen ottelua arvannut kumman laariin ne satavat. Jokipojilla on erittäin kova iskuryhmä koossa, eikä joukkueesta taida montaa "ulkopuolista" miestä löytyä, joka kertookin paljon joukkueesta ja koko taustatyöstä. Hattu päästä!

Itse sarjasta odotan koko kautta ajaellen erittäin tasaista vääntöä, enkä usko, että tässä sarjassa jatkoeriltä vältyttäisiin. Molemmilta joukkueilta puuttuu tärkeät veräjänvartiat Lehtonen ja Jukuri, joten siltä osin tilanne onkin tasan. Hokilta uskon Väliharjun pelaavan vähintään yhden ottelun, on se sitten Kajaanissa tai Joensuussa. TuTo sarjassa Väliharjulle jokunen helpohko maali menikin, joten siltä osin on rutkasti parannettavaa. Hokki sai TuTo-sarjan loppua kohti omaa puolustuspäätään petrattua hyvin ja vastahyökkäykset voivat aiheuttaakkin Jokipojille töitä.

Jos jotain lukuja tästä sarjasta pitäisi etukäteen heittää, niin uskon Hokin menevän jatkoon 4-2. Sarja on katkolla 8.4 Joensuussa, josta Hokki kairaa finaalipaikan jatkoerässä.

Onneksi ei tämän enempää tarvitse arvuutella, vaan huomenna päästään itse näkemään tulosta. Toivottavasti nähdään reilua ja rehtiä peliä ja ratkaistaan jatkoonmenijä pelaamalla, oli se sitten kumpi hyvänsä. Hyvää kiekkokevättä!
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Eihän tästä otteluparista paljon ennakkkoa tarvitse edes kirjoitella, sillä jo klassikoksi muodostunut pari jättää pomminvarmasti kaiken jäälle. Toivotaan play-off henkistä tuomarointia ja kilinää kolinaa/huisketta hulinaa.

Puntaroidaan sitten tarkemmat analyysit ottelun jälkeen. Jännittää kyllä niin maan perkeleesti vielä näilläkin vuosikymmenillä. Reilu kolme ja puolituntia enää kärvisteltävänä.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Varmasti sarjassa näemme: ulosajon, joku mussuttaa itselleen kympin, epäselvän maalin, selviä jäähyjä jää viheltämättä, jäähyjä tulee hipaisusta, maalivahti hörppäsee helpon maalin, karmeita harhasyöttöjä ja kiekon menetyksiä. Mutta ennen kaikkea aivan huippuja suorituksia. Näitä sitten puimme täällä tulevina päivinä.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Huikeita suorituksia nähtiin heti ensimmäisessä pelissä. Kestilä ja Edelmann etunenässä. Toisen erän pientä vaihetta lukuunottamatta pelkkää Hokin pyöritystä. Varsin salliva tuomarilinja myös, kontaktia sai ottaa aika huolella vaan päivänselvät kampit vihellettiin kuudella pelaamisen lisäksi. Karmea harhasyöttökin oli Pyykkoseltä joka johti Jokipoikien avausmaaliin. Ensimmäinen jatkoeräkin on pelattu.

Eiköhän noita muitakin vielä ehdi tähän sarjaan.

Runkosarjassa tökkinyt YV oli murhaavaa tänään. 75%
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ensimmäinen ottelu loppui sitten Hokin voittoon jatkoerässä. Toki peli olisi voinut kääntyä miten vain, mutta olihan tuo peli lähes kokoajan Hokin pyöritystä. Maalinteko oli todella hankalaa Hokille tasakentällisin, mutta ylivoimalla niitä sitten tuli lähes aina. Harvinaisen vähän jäähyjä ja Hokki selvisi koko ottelun ilman yhtään kakkosta. Sanoisin peliä hyväksi esitykseksi tuomareilta, Hokin pelaajat hieman korostivat vastustajan rikkeitä, mutta ansaituista tilanteista jäähyt kuitenkin tulivat. Smuralla oli Hokin maalilla varsin surkea aloitus, mutta peli parantui ja muutama loistokoppikin tuli. Edelmann oli mielestäni pelin paras pelaaja ja väläytti todella upeita torjuntoja kajaanilaisyleisölle. TuTo-sarjaan verrattuna peli oli enemmän läpsyttelyä ja "pleijarifiilis" oli vielä hakusessa. Mikäli Hokki pelaa samalla tavalla loputkin pelit, niin sarja voi olla nopeasti ohi. Sen verran Hokki karvasi ahkerammin kuin Jokipojat ja sai siten rakennettua hyviä maalipaikkoja. Jokipon viimeistely oli tosin paljon tehokkaampaa. Eiköhän Mehtimäellä nähdä toisenlainen Jokipojat ja Hokin pitää opetella uudet keinot saada tasakentällisin kiekko Edelmannin taakse.
 

Stolypin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks / Kärpät
Niinvain Hokki kairasikin ensimmäisen kiinnityksensä finaalipaikkaan ja säilytti kotietunsa. Tiukka vääntö maaleissa saatiinkin, vaikkei se täyttä totuutta pelistä kerrokkaan.

Hokki tuli peliin erittäin agressiivisella karvauspelillä ja säilytti sen hyvin ottelun loppuun asti, joka tuotti Jokipojille erittäin paljon vaikeuksia päästä omista liikkeelle varsinkin ensimmäisessä erässä. Jokipojat ei montaakaan mylläkkää erässä saanut, mutta niinvain ensimmäinen maalipaikka tuotti heti tulosta, seuraava maali menikin sitten Smuran pomputteluun.

Toinen ja kolmas erä olivatkin lähes identtisiä ensimmäisen kanssa, Hokki jatkoi aktiivista karvauspeliään ja saikin pitkiä myllyjä Jokipoikien päätyyn. Jokipojat kuitenkin pääsi peliin mukaan ja saikin ajoittain otetta pelistä. Jokipoikien maalilla Edelmann ylsi muutamiin loistaviin torjuntoihin ja pitikin Jokipoikia pitkään johtoasemassa. Hokin ylivoima oli kuitenkin tänään aivan omaa luokkaansa ja Hokki saikin kaikki maalinsa ylivoimalla, jatkoerän maali syntyikin, kun Edelmann ei saanut kiekkoa haltuunsa, eikä Jokipoikien miehet ehtineet estelemään Kestilää.

Omaan silmään Hokki ei tänään peluuttanut tasaisesti ketjujen väliä toisin kuin TuTo sarjassa, vaan lähinnä ykkös- ja kakkosketjut vuorottelivat pelin ollessa hyökkäyspäässä ja saivat aikaankin jatkuvasti pitkiä hyökkäyksiä ja se olikin myrkkyä Jokipojille. Tuomaristolle täytyy antaa tunnustusta hyvästä pelistä, varmasti runkosarjassa olisi pilli soinut paljon useammin kummallekkin, mutta tänään annettiin poikien pelata, eikä vihelletty kuin ylimääräiset pelaajat ja kampitukset pois.

Tästä tilanteesta on erittäin hyvä lähteä perjantaina Mehtimäelle, tänään on päästy alkujännityksestä ja saatu sarja auki!
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Iso ero oli vauhdissa. Ovatko Hokin pelaajat sitten niin selvästi parempia luistelijoita vai onko heillä paremmat luistimet? Noh, katsotaan ensin Mehtimäen peli, että miten se kotikenttä vaikuttaa vauhtiin.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Tasakentällisin Hokki ei näyttävästä pörräämisestä huolimatta montaa kertaa ykkössektorin paikoille päässyt, tosin enemmän kuin Jokipojat. Hokin hyökkäyspään rohkeaan prässiin voi tulla Mehtimäen isossa kaukalossa kiire ja jalat on tuolla tempolla hapoilla jo toisessa erässä. Parasta Jokipoikaa ei nähty kuin maalivahtiosastolla, sillä Edelman oli maaginen. Tuli monta kertaa Koistisen Matti mieleen pelin tuoksinassa ja toivoa sopii varpaat/sormet ristissä, että Liideri palaisi rauhoittamaan alakerran panikointia. Jokipoikien ykköskenttä ei oikein saanut vielä käsijarrua päältä pois, mutta perjantaina sitten kaasu pohjassa verkot tötterölle. Parantaa voi ja pitää perjantaiksi, sillä pitäähän sitä nälkämaan poikia sen verran palauttaa maan pinnalle, että se liika pörrääminen laantuu. Parempi voitti, ei siinä mitään.
Jokainen näki miten moni Hokin pelaaja filmasi/ylikorosti rajatapaustilanteita, johon halpaan tuomarit neljä kertaa menivät. Ihan yhtä monta kertaa olisi voinut laittaa myös Hokin pelaajan jäähylle, mutta kotiyleisön huutoäänestys vei viimeisimmätkin harkintakyvyn rippeetkin. No sarjahan on vasta alussa ja ei tämä Hokille neljä muna mene.
Perjantaina nähdään varmasti sisuuntunut Jokipojat ja oikeutta kaukalossa jakaa muut dumarit.
 
En tiedä katsoimmeko JoKP kanssa samaa peliä eilen. Puheet filmaamisesta ovat höpönhöpöä. Jokipon pojilla kun ei jalka riittänyt alkuunkaan puolustuspäässä niin ainoa keino oli kampittaa ja kahvata. Siihenkään eivät oikein ehtineet. Niin monesti joutuivat väsymään pyörityksessä, että jäähyjä tuli siihen nähden vähän. Jos Aaltonen tarkoitti todella hyvällä aloituksella pari tehtyä maalia, niin ookoo. Itse pelissä Jokipo oli aivan jaloissa alusta asti. Sama itkuvirsikö tuomareista alkaa nyt tässä ketjussa kuin edellisessä turkulaisilla?

Pelillisesti joukkueet olivat eri sarjassa, ja Jokipojat saivat aikaan vain muutaman paineellisen minuutin. Vastahyökkäykset olivat Jokipojilla vaarallisia ja ratkaisuyritykset hyviä. Ilman Edelmannin torjuntoja, Smuran alun haparointia ja Hokin laukausten huolimattomuutta luvut olisivat olleet rumat.

Toki iso kaukalo voi tilannetta muuttaa Jokipoikien suuntaan ja maalivahtipeli oli ainakin eka pelissä jos ei nyt 6-0 , niin ainakin 6-2 Jokipojille.

Henkisesti Jokille oli tärkeää kyetä noudemaan ottelun aikana sillasta voittoon, kun Tutoa vastaa nousuun tarvittioin useampi peli. Saapi nähdä miten Joensuussa huomenna käy. Pitkä sarjahan tämä on, mutta Hokin ryöstöllä Joensuusta voi Jokipoikien niska jo alkaa napsahdella. Edelmannillakaan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin huippusuoritus. Paineita siitä seuraa, eikö vaan?
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Sinänsä huvittavaa itkeä jäähyistä kun kaikki neljä olivat päivänselviä tilanteita. Onko se tuomareiden syy ettei vastustajalla ollut väärää vaihtoa eikä joutunut kampittamaan ketään nurin?
 

Stolypin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks / Kärpät
Pakko olla yhtä mieltä ylläolevien kanssa, Jokipojat ei pysynyt vauhdissa mukana, vaan joutui koukkimaan ja pelaamaan mailalla, joista jäähyt tuli. Minusta tuomaritoiminta oli eilen hyvää ja kuten sanontakin kuuluu, älä anna aihetta viheltää pätee tähänkin. Kuten jo yllä mainitsinkin, runkosarjassa olisi nitä kakkosia tullut varmasti molemmille puolenkymmentä lisää, mutta eilen oli selvä linja ja vain päivänselvät jäähyt otettiin, enkä ollut näkevinäni Hokilta sellaista tilannetta. Enkä sano, ettei Hokki olisi eilen rikkonut, mutta linja oli täysin sama molemmille. Ainoat päivänselvät korkeat mailat olisi pitänyt viheltää, 2-3 kertaa taisi Jokipoikien mailat naamaan kalahtaa, mutta niistä ei jäähyjä vihelletty.

Sitten noista "filmaamisista", sama valittaminen oli jo TuTo sarjassa ja sama meininki näyttää tarttuneen heti kättelyyn tähänkin, enkä tähän ota sen enempää kantaa, jokainen tietää jos sitä mailaa kaverin jalkoihin aikansa laitetaan, niin viimein sieltä pääsee boksiin istumaan kakkosta. Aaltosen kommentti kentän ainoasta "kriminaalijoukkueesta" hieman huvitti, linja kun oli sama molemmille osapuolille.

Enemmän toivoisin sarjassa eilisen kaltaista tuomarointia, jossa pojat saavat pelata, eikä turhaan lähdetä sotkemaan joukkueiden peliä.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Kyllähän tuo nyt on ihan turhaa itkemistä noista jäähyistä. Ehkä yksi selkeä jäähy jäi Hokille vihelmättä. Jokipoikien kaikki jäähyt aivan selviä, ei kahta sanaa. Se mikä kyllä pisti tuomaritoiminnassa silmään, niin Hokin tasoitusmaalissa Hokkilainen oli maalivahdin alueella ja selkeästi esti Edelmannia tekemästä torjuntaa. Tuon tilanteen olisi voinut vaikka videolta käydä katsomassa.

Mutta olipa Jokipojat todella purjeessa. Ei tule tällä kaudella mieleen peliä, jossa joukkue olisi noin telineisiin jäänyt. Saa nähdä pureeko Hokin kova karvaus Mehtimäen lentokentällä yhtä hyvin. Jokipojat jos saa tehtyä nopeita hyökkäyksiinlähtöjä paineen alta ja saa tämän myötä ylivoimahyökkäyksiä niin siinäpä oikeastaan ainoa mahdollisuus, jolla voitto voisi onnistua. Edelmannilta toki vaatii jälleen huippupelin. Loistavan maalivahdin ansiosta Hokki voitti eilen vasta jatkoajalla.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Kyllähän tuo nyt on ihan turhaa itkemistä noista jäähyistä. Ehkä yksi selkeä jäähy jäi Hokille vihelmättä. Jokipoikien kaikki jäähyt aivan selviä, ei kahta sanaa.

Kokolailla samaa mieltä. Kaijomaan kamppi nyt oli vahinko, sille ei voinut mitään. Ainoa mitä muuttaisin oli Pitkäsen jäähy, siitä olisi voinut antaa sukelluskakkosen samalla, mutta tokkopa nuo tuomarit kovin tarkkaan tilannetta näkikään omista kulmistaan.

Noin muuten oli kyllä sekavaa luutimista omassa päässä. Kun ei siellä kuitenkaan montaakaan ukkoa ole, joka saisi tilannetta rauhoitettua eikä annettua helppoa ykkössyöttöä. Pitää tosin myös mainita, että kohtuullisen tiiviisti kentällä puolustettiin, eikä Hokki päässyt alkuun paikoille ollenkaan, kulmissa joutaa kyllä veivaamaan. Jokipojilta vaan liian varovainen katselu sivusta, pelirohkeus puuttui pääosin myös hyökkäyspäässä eikä jalkoja ollut alla kuin ajoittain. Turha kyttäily pois ja kohti nälkämaalaisten maalia. Smura tai kuka ikinä siellä maalilla nyt sitten ikinä onkaan on kuitenkin melko heikkoa tekoa, joten eikun vaan testaamaan.

Sarja on ihan auki.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Se sitten tasan tarkkaan katsotaan illan matsiin jälkeen oliko Jokipojat niin telineissä kuin Kajaanissa. Olen nähnyt kymmeniä matseja tältä parilta ja Kajaanin matsi oli selkeää Hokin hallintaa.
Iso kaukalo ja mm.Väyrysen mukaantulo antaa tulivoimaa ja ei sotke ketjukokonaisuuksia. Mielenkiinnolla odotan taistoa ja jo nyt ennusta, että Jokipojat petraa ja paljon.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Taatusti petraa. Ei noin purjeessa voi olla montaa peliä, jossain vaiheessa niitä maalejakin alkaisi tulemaan väkisin myös tasakentällisin.

Jokipojat parantaa varmasti. Hokkikin siinä asiasssa ettei anneta kahdesta ekasta paikasta kahta puoli-ilmaista maalia, koska siihen ei ole joka pelissä varaa.

Jokipoikien viisikkopeli on parempaa kuin viimeksi, mutta myös Hokin viimeistely onnistuu tänään myös tasakentällisin. Jatkoille mennään jälleen silti.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ei menty jatkoille. Puuduttavaa tuollaista peliä olisi ollut katsoakaan yhtään pidempään. Laiskin pudotuspeliottelu ikinä. Hokilla ei kolmannessa erässä kukaan ottanut taatusti yhtään ylimääräistä potkua, hidasta liukua ja mailalla kurkottelua.

Mutta Jokipoikien "kiri" oli myös niin löysä että se riitti tänään. Tuukalle ensimmäinen nollapeli tässä sarjassa ja Hokille maali tasakentällisin. Eikä Jokipojille yhtään helppoa maalia. Siinä määrin hyvin erilainen peli.
 

Lätkä

Jäsen
Mikäli Jokipo ei löydä keinoja päästä ykkös-sektoreille, niin tämä sarja on taputeltu. Hokki napsii tärkeät maalit ja menee jatkoon. Huominen peli ratkaisee kaiken. Mikäli Hokki vie sen, niin joukkueella on neljä ottelupalloa ja Jokipo ei enää tule nousemaan välieräsarjan voittoon.
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Aika turruttavaa peliä molemmilta. Molemmat puolusti hyvin maalipaikoilta vastustajan pois. Nyt alkaakin kilpajuoksu huomiseen, kumpi palautuu paremmin. Pelillisiin asioihin ei jää palaveria enempää aikaa korjata. Hokilta paljon blokkauksia laukauksiin ja uhrautuvaa peliä, sillä toinen ottelupallo tähän sarjaan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Sinällään murheellista että välierissä tuollainen puolivillainen pelailu riittää. Ei pitäisi riittää. Ei tässä sarjassa ole muutenkaan sellaista fiilistä vielä yhtään mikä oli TuTo-sarjassa jo ensimmäisestä pelistä alkaen että nyt mennään kaukalossa tosissaan. Kai se ensimmäisen ottelun kyykytys oli niin murhaava shokkialku että tuntui heti kovalta sarjalta.

Eipä tämä sarja kiinnosta jatkoajan kirjoittajiakaan edes pientä osaa siitä mitä puolivälierät. Melko kummallista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös