Playoffs 2016 välierät: Hokki – Jokipojat

  • 15 289
  • 56

Stolypin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks / Kärpät
Eilinen peli ei jättänyt sitten lapsille mitään kerrottavaa, käsittämättömän tylsää kiekkoa jota katsoessa ei voinut välttyä haukottelemasta. Hokkikin jätti jalkansa keskiviikkona Kajaaniin, mahdollisesti tänä päivänä ne taas näkyy, kun eilen ei tarvinnut edes luistella. Yhtään risua enkä ruusua jaa, vaan ainoa positiivinen asia oli toinen kiinnitys.

TuTo sarjaan allekirjoittanut kyllä syttyi täysin mukaan, johtuiko sitten heti ensimmäisen pelin ryöpystä ja 1-3 tappiolta saavutettuun semifinaalipaikkaan. Täytyy kyllä ihmetellä, miksi TuTo halusi Hokin vastaan, olisi ollut maukasta peliä kohdata vasta finaalissa. Eikä tämä sarja ole herättänyt lähellekkään samanlaista tunnetta, jonka huomaakin palstan keskutelijoista, vaikka pelataan jo välieriä.

Tänään suuri usko ja toivo siitä, että sarja syttyisi kunnolla ja jätetään jäälle kaikki. Valitettavasti tänään jää pelin katsominen sivusilmälle, mutta jos eilisen kaltainen peli jatkuu ei jää harmittamaan. Ennustetaan kuitenkin niukkamaalista tasapeliä, kumpi sitten jatkoilla viekin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Antisankareina Hokista jäähyjä kerännyt Viirlas ja liikaa kiekko rakastanut Kristof joka ei raskinut siitä luopua ennen kuin oli liian myöhäistä, ei edes rankkarissa....

Ei kaksista peliä tänäänkään ja Jokipoikien voitto saattaa antaa hyvinkin sarjalle sen tarvitseman piristysruiskeen ja Hokille herätyksen. Ainakin yhden kotipelin lisää se tuo taatusti. Molemmat ovat nyt vieraspelin voittaneet, kuten uumoilin käyvän.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Hermes-sarjaan verrattuna 4 vakioukkoa (Arousva, Olkkonen, Uski, Väyrynen) päätynyt sairasteltan puolelle, mutta hyvin ovat korvaajat täyttäneet tyhjiksi jääneet ruudut. Onneksi on rosterissa leveyttä. Joten ei ratkea tämä sarja flunssaan.
 

Lätkä

Jäsen
Ompas hiljaista forumilla, vaikka tilanne muuttui kerta laakista joensuulaisten voittaessa äärimmäisen mielenkiintoiseksi.

Joensuussa sitten pelataan mitä ilmeisimmin tosissaan? Toiseen läpsyttelyyn Laukkanen tuskin antaa mahdollisuutta. Mikäli Jokipo kuitenkin voittaa kotonaan, niin se on todella vahvoilla, mutta Hokin puolestaan voittaessa joensuulaiset olisivat veitsi kurkulla Kajaanissa.

Meneepä miten tahansa peli Joensuussa, niin asetelmat ovat kutkuttavat tulevaa ajatellen.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Ei Kainuulaiset ja Karjalaiset turhia katos höpöttele. Mutta joo, mielenkiintoinen sarja tosiaan käynnissä. Uskon kyllä, että jokipojat sai pientä buustia, kun voiton kävivät nappaamassa. Oikeastaan en olisi koskaan uskonut ennen sarjan alkua, että oltaisiin neljän joukossa, mutta hienoa näin. Eiköhän se kotivitto huomenna oteta ja pistetään sarja jännäksi!
 

Sikako75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Kajaanin Hokki, HPK, Leijonat
Hokki kairasi sitten kolmannen kiinnityksen. Numeroiden valossa aika tiukkaa vääntöä, mutta laittakaa palstaveljet tietoa pelistä. Onko nyt keskiviikkona Kajaanissa tupatäynnä ja saadaanko sarja poikki? Jännä ja tasainen sarja on ollut, kuten etukäteen oli aavistettavissa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Keskiviikkona ensimmäinen katkon paikka! Erittäin rasittavan Fanseat-kokemuksen jälkeen tervetullutta päästä jälleen paikan päälle, eipähän tarvitse arvailla miten peli kulkee.

Hokilla nyt se tuhannen taalan paikka hoitaa homma kotiin ja kotiyleisön edessä. Todennäköisesti tupa on täynnä keskiviikkona.
 

Korpikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, IPK,
Hienoa Hokki. Sen mitä lähetys näkyi pätkimisien välissä niin peli vaikutti tasaiselta.. Keskiviikkona sitten vimpelinlaakso tupatentäyteen porukkaa ja sarja poikki jotta saadaan huilia ennen kuin Keupa kohdataan finaaleissa.
 

Laha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat, TPS
Täältä tullaan taas pienellä sissiryhmällä. Toivotaan tasaista vääntöä mikä kääntyy meille.

Ja perkele ne tuomarin-pillit pois katsomosta!
 

jabra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olipas heikko esitys Hokilta.

Jokipojilla tuntui olevan kaikki tähdet kohdillaan, ja nyt ensimmäistä kertaa voi olla samaa mieltä turpon kanssa siitä, että Jokipojat hallitsi kentän tapahtumia. Hokki taas vaikutti olevan haluton ja flegmaattinen Jokipon viidenteen maalin asti, minkä jälkeen peli ehkä aavistuksen verran parani. Kiri ei kuitenkaan missään vaiheessa alkanut, ja lukemat ovat tylyt 1-5 ja game 6 edessä.

Toivon, että ottelua tänään Fanseatiin selostanut poika laitettaisiin selostamisen sijaan vaikka piirtämään laukaisukarttaa seuraavaan kotiotteluun.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ehkä tänään turponkaan mielestä tuomarit eivät sorsineet. Jännä nähdä kun raportti on luettavissa...

Järkyttävän laiskaa pelaamista omassa päässä Hokilta tänään. Ja kun siihen yhdistetään se että se Smuran huonompi päivä sattui samalle päivälle niin tulos on tällainen. Nuo helvetin kahden metrin syötöt paineen alla omassa päässä ovat kyllä sen luokan syöpä että ei voi ymmärtää. Niistä Jokipojat rokotti muutaman kerran.

Hyökkäyspelikään ei hurraa-huutoja herätä. Näennäistä kiekon pyörittelyä hyökkäyspäässä kulmissa. Ilman sitä todellista halua mennä maalille tekemään niitä maaleja. Ja joutavaa syöttelyä hyvistäkin laukaisupaikoista. Paitsi Kristof joka heittää sen toivottoman syötön vasta kolmannen piruetin jälkeen ja vaihtoon mennessään pyörittelee päätää ja hakkaa mailaa...

Varsinkin ylivoima on järkyttävää katsottavaa. Siinä ei ole minkäänlaista "nyt tehdään maali"-henkeä vaan sellaista "nyt saadaan syötellä rauhassa pari minuuttia eikä tarvitse koko ajan luistella"-meininkiä....

Jotenkin on silti ihmeesti luottoa siihen että Laukkanen pistää pojat ruotuun ja Smurakin onnistui perjantaina ja Hokki jatkoon voitoin 4-2.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Selkäranka ei kestänyt kotikatkaisua ja se jos mikä antaa Jokipojille seuraavassa kotiottelussa enemmän paineettoman tilan kuin vierailialle. Semmoinen vahva kutina on, että nyt ollaan vahvasti menossa kohti gameseveniä. Play-off ottelut ovat sitten loppu, kun se viimeinenkin kiinnitys on hallussa.
Vahvasti varamiehisenä ja tollainen lopputulos. Seuraavaan otteluun on todennäköisesti tulossa mm.Pellisen ohella tarvittavaa kokemusta/ratkaisuvoimaa lasarettiosastolta.
HIENOA pojat ja pidot eikun paranee. Mehtimäellä on se yli kahdentuhannen kotiyleisö kotijoukkueen tukena ja se on aina se kuudes pelaaja. Vesikielellä tässä odottelee jo perjantaita ja sitten all-in!
 

Palsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, STL Blues, Jymy
Toivon, että ottelua tänään Fanseatiin selostanut poika laitettaisiin selostamisen sijaan vaikka piirtämään laukaisukarttaa seuraavaan kotiotteluun.

Mikäs tuossa oli? Eilistä peliä en katsonut, mutta joitain Kainlaurin selostuksia aiemmin kuullut, ja on vähän raskasta kuunneltavaa.
 

Lätkä

Jäsen
Mikäs tuossa oli? Eilistä peliä en katsonut, mutta joitain Kainlaurin selostuksia aiemmin kuullut, ja on vähän raskasta kuunneltavaa.

Näin se menee!

Tuos hiukka aikaa sitten kritisoin kyseistä tyyppiä ja hänen selostuksiaan. Tuli puolestaan allekirjoittanutta kohtaan kritiikkiä ja eräs jopa oli tyytyväinen tämän Kainlaurin änkytykseen!

Hienoa, että on muitakin, jotka ovat huomanneet Kainlaurin avuttomuuden. Mies änkyttää ja on niin hidas, ettei pysy missään tilanteessa mukana. Lähinnä selostelu koostuu pelaajien nimien luettelemisesta. Olisi ehkä viisaimpaa hänen kohdalla lopettaa jääkiekon, nopeatempoisen urheilun selostelut, tai jos nyt hirveästi haluttaa jotain selostaa...niin alkaa sitten selostamaan esim. shakki-matsia. Sen selostamisessa pienet mahdollisuudet pysyä vauhdissa mukana, eikä änkytyskään juuri haittaa.

Ok...mut tää Kainlauri EI edes ole pohjanoteeraus. Kerran olisi sellainen inisijä Kajaanissa, ettei pahemasta väliä. Oli pakko laittaa ääni pois, kun en voinut seurata peliä myötähäpeän vuoksi! Kyseinen tapaus oli sitä luokkaa, että dysfasiaa sairastava henkilö olisi lyönyt hänet laudalta mennentullen selostushommissa. Lisäksi ääni oli, kuin eunukilla. Siis yhtä kimeä!
 
Viimeksi muokattu:

Stolypin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks / Kärpät
Olipa tosissaan eilen haluttomin Hokki mitä lähiaikoihin on nähty. Puoli matsia seisoskeltiin, helpotkaan syötöt ei löytänyt perille, eikä oman maalin edessä löytynyt lainkaan tahtoa. En tiedä puristettiinko mailaa vai mitä, mutta ei joukkueesta ainakaan sitä voitontahtoa ja kamppailua löytynyt. Täydellinen ohipeli Hokilta, jota edes Smura ei pystynyt pelastamaan. Piispasen syöttö suoraan kaverin lapaan kuvasi todella hyvin ottelua.

Väliharju oli kuin olikin sarjassa maalissa, joten ennakkoni ei mennyt senkään suhteen pieleen. Ottelusarjakin olisi mahdollista katkaista 4-2 tilanteeseen, joten kun on kerran sattunut nasahtelemaan, Hokki voittakoon Joensuussa 1-3, jonka jälkeen päästäänkin Jukurien kaatoon!

EDIT. En muistanutkaan kirjoittaneeni näin nappikaavaa, joten pistän sen vielä jatkoksi.

Jos jotain lukuja tästä sarjasta pitäisi etukäteen heittää, niin uskon Hokin menevän jatkoon 4-2. Sarja on katkolla 8.4 Joensuussa, josta Hokki kairaa finaalipaikan jatkoerässä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Jotenkin näki Jokipon ensimmäisen maalin jälkeen sen että, jokainen jokipon hyökkäys on vaarallinen, sen verran lepsua oli Hokin pelaaminen. Toki turboahdin oli scoutannut Hokin hyökkäysalueen peliä. Läpiajoa ja ylivoimahyökkäyksiä kytättiin tolkusti. Molemmat joukkueet on pelanneet paremmin / voittaneet vieraissa.. voidaan jatkaa samalla kaavalla huomenna.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hokki muuttanut viime pelin jälkeen kokoonpanoja. Itselle pisti silmään, että ratkaisuvoimaa löytyy tasaisemmin kaikista kejuista. Ehkä hyvä herätellä joukkuetta keskiviikon ärjypaitojen väkisinmakaamisen jälkeen. Viisikkona pelaamista lisää ja hieman viime pelissä näkynyt ylihyökkääminen pois, niin hyvä tulee. Olisiko tänään Edelmanilla mahdollisuus palautua normaalien kuolevaisten joukkoon maalivahtiosastolla. Pelannut todella hyvin, pelastanut monta "varmaa" maalia,mutta saatiin se Kähkönenkin sulamaan viime sarjassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Hämmästyttävää huomata, mutta olen Jokipoikien puolella. Ei sen vuoksi että kajaanilaisia vastaan mitään olisi, vaan syystä että Joensuussa pelaa entisiä Jukureita ja joukkue herättää itsessäni intohimoja juuri nyt selvästi Hokkia enemmän. SaPKoa emme enää vastaan saa, joten toivottavasti Mehtimäellä vielä kohdataan. Roope Rantakin lienee suhteellisen ei-toivottu näky jukuripaidassa siellä päin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Hokki muuttanut viime pelin jälkeen kokoonpanoja. Itselle pisti silmään, että ratkaisuvoimaa löytyy tasaisemmin kaikista kejuista. Ehkä hyvä herätellä joukkuetta keskiviikon ärjypaitojen väkisinmakaamisen jälkeen.

Itsellä tuli mieleen ketjuista että kakkoskenttä näprää itsensä hengiltä mutta kolmonen voisi olla sellainen jolta on lupa odottaa tehoja. Saas nähdä kohta miten väärässä olen.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Onko kellään muulla ongelmaa Fanseat-lähetyksen kanssa? Itsellä katkeaa vähän väliä, mutta samaan aikaan korismatsi näkyy ihan hyvin. Joensuussa taas heikot yhteydet?

EDIT: Kännykän 4G:llä näkyy, eli WiFissä jotain ongelmaa vain.
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
4-2 tämän päivän ottelu ja samoin lukemin sarja Hokille. Jokipo tarjosi enemmän kuin vastuksen. Hienosti pelasi ärjypaidat , hyökkäykset tuntuivat aina päättyvän maalipaikkaan. Sarjasta sen verran, että Jokipo oli hyvä vastus, ei tullut ylilyöntejä/turhia loukkaantumisia kummallakkaan. Ottakaahan Jokipo pronssia, niin kaikki mestiksen mitalit itä-Suomeen. (Mikkeli mielestäni enemmän itä-Suomea kuin länttä) Finaalissa sitten kohtaa mestiksen runkosarjan ykkönen ja kakkonen eli 50 ottelua ei ole väärässä.
 
Viimeksi muokattu:

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Noniin, kaksi hyvää ensimmäistä erää riitti tällä kertaa, kolmas olikin puolustustamista. Alkoi jo ennen ottelua hieman jännittämään kasaako Hokki itseään keskiviikosta, mutta hyvinhän tuossa lopulta kävi. Ottelun loppu oli jännä ja jälkiviisaana voi todeta (tai no totesin kyllä ääneenkin siinä tilanteessa), että Jokipoikien oli paitsion jälkeen pöhköä ottaa maalivahti heti pois ennen kuin olivat saaneet kiekon hyökkäysalueelle, siitä Piipponen sitten Hokin onneksi viimeisteli. Mielestäni Hokki ansaitsi voiton, toki Jokipoikien kiri olisi ollut pidempi ilman kolmannen erän typeriä jäähyjä. Viheltämättä jäi molemmin puolin, mutta siitä nyt ei pääse koskaan mihinkään.
Kiitoksia Jokipoikien kannattajille tiukoista peleistä, vaikka ei tällä palstalla ole kovin aktiivista keskustelua ollutkaan. Tästä sitten Jukurien kaatoon ja ensi kaudelle viiri kattoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös