Ymmärrän kyllä kulmapelin tärkeyden, mutta kun Jukurit ei oikein tahdo usein saada luotua sillä hieromisella niitä maalipaikkoja - tai ainakaan hyödynnettyä niitä tehokkaasti. Suoran vedon sijaan usein annetaan "vielä yksi syöttö", joka sitten johtaa koko tilanteen purkautumiseen. Huonommastakin paikasta vedetty laukaus menee maaliin paljon useammin kuin se, ettei vedetä ollenkaan vaan syötetään, syötetään, syötetään ja menetetään kiekko vastustajalle tai lipsautetaan siniviivan yli.
Tai sitten niinkuin eilisessä matsissakin, pariin otteeseen oli laukaisijalla maila pystyssä vetopaikan merkiksi, ja sitten kun syöttö tuli, ei vedettykään suoraan syötöstä vaan laskettiin lapa jäähän ja sössittiin kiekko jonnekin. Se on erittäin turhauttavaa katsottavaa.
Kyllä, näinhän se on, mutta jokaisessa maalintekoyrityksessä on kääntöpuolensa. Jääkiekon alusta asti on ainakin kannattajien keskuudessa ollut asenne "vetoja vaan", mutta aina se ei toimi. Ja täytyy muistaa, että kulmapeli on ns. jatkumon alku. Kulmapelissä ei tarvitse syntyä maalipaikkoja - kulmapeli antaa työkalut sille, että peliä edistäviä ratkaisuja voidaan tehdä jatkossa. Meidän pelin mukainen pitkän kulmapelin jälkeinen nopea(tai puolinopea) pelinkääntö on itse asiassa
vaarallisempi kuin se itse kulmapeli, joka tämän mahdollistaa. On totta, että eilenkin Jukurit sössi hyökkäysalueella kiekkoja, mutta jos pitkän kulmapelin jälkeen sössitään kiekko keskialueelle, se ei haittaa mitään. Niin oikeastaan pitääkin käydä, onhan hyökkäävänkin joukkueen joskus vaihdettava. Eri joukkueilla on eri koulukuntia miten jatkumoa kulmapelin jälkeen pidetään yllä, mutta Jukurithan pyrkii toteuttamaan sen siten(toimii parhaiten 1. ja 3. erässä), että tilanteen purkauduttua kiekko käytetään oman vaihtoaition läheisyydessä (jossa siis vaihto on meneillään) ja tämän jälkeen kiekko toimitetaan painottoman puolen laiturille, joka on jäänyt siniviivalle odottamaan. Tämän jälkeen (riippuen vastustajan vaihdon nopeudesta) joko tämä jo väsynyt laituri voittaa itse tilan maalintekopaikkaan ja tekee maalin, tai sitten pelaa kiekon a) lyhyellä syötöllä vaihdosta tulleelle laiturille tai b) ränniin, josta puolustajan pitäisi tulla vastaan. Sitten alkaa uusi kulmapeli. Ja jos vielä tämänkin jälkeen vastustaja joutuu heittämään roikkua/kulmapeli on ollut niin pitkä, ettei vastustaja pääse hyökkäämään vastaan, ei enää käännetä peliä nopeasti vaan otetaan useimmiten ns. ylempi viivelähtö b-pisteiden tasalta. Tässä vaiheessa kiekkokontrolli on täydellisesti omalla joukkueella ja käytännössä vastustaja on pidetty 2-4 minuuttia ilman maalipaikkoja (aika hyvää puolustamista, vai?). Omia maalipaikkoja ei vielä välttämättä ole syntynyt, mutta ne syntyvät ennen pitkää joko kulmapeleistä syntyvistä jäähyistä tai kulmapelien jälkeisistä suorista hyökkäyksistä. Ja joskus itse kulmapelistä tai jatkumon aloittavasta suorasta hyökkäyksestä(viivelähdöstä) - mutta ei kovin usein, koska se ei ole niiden perimmäinen tarkoitus. Jotkut valmentajat tosin haluavat, että suorat hyökkäykset ja kulmapelit täytyy päättää laukaukseen, mutta se on sellaista typeryyttä.
Eli miten tämä nyt sivusi aihetta, niin ehkä siten, että pelin eri osa-alueiden tarkoitus ei aina ole sitä, miltä se näyttää. Kun Antti Pennanen toi Meidän pelin Mikkeliin, monet luulivat, että viivelähdön tarkoitus on tehdä maali. Onhan se ensimmäinen prioriteetti, mutta käytännössä sillä tavoitellaan laadukasta kulmapeliä. Varmasti lähes kaikki ajattelevat, että kulmapelin tarkoitus on myös tehdä maali, ja se onkin jälleen ensimmäinen prioriteetti, mutta "salakavalana taka-ajatuksena" on varmistaa laadukas jatkopelaaminen. Tämän laadukkaan jatkopelaamisen ensimmäinen prioriteetti on myöskin tehdä maali, mutta mikä yhdistää näitä kaikkia kolmea osa-aluetta? Vaikka teoriassa ensimmäinen prioriteetti on tehdä maali (eihän muuten koskaan syntyisi maalia), niin käytännössä tärkeintä hyökkäyspelissä on aina puolustusvalmiuden ylläpitäminen. Näin siis Antti Pennasen pelillisessä ajattelussa. Jos mennään aivan filosofiseksi, niin tarkoituksena on "ottaa riskejä mahdollisimman riskittömästi". Siitä nykyajan jääkiekossa, varsinkin todella kovissa pienten marginaalien peleissä, on kyse. Ja sen Antti Pennanen taitaa täydellisesti. Ymmärrän kyllä, että se näissä peleissä tuntuu oudolta, koska Jukurit voittaisi matsinsa, vaikka hyökättäisiin viidellä ja Norja hoitaisi puolustamisen. Mutta esimerkiksi viime kevään finaalit KooKoota vastaan, päättyen ratkaisevaan finaaliin, olivat Pennasen riskittömän tasapainokiekon näytöstä. Ei sitä mestaruutta oltaisi voitettu maalipaikanvaihtopelillä.
Mutta, tämä nyt meni ohi aiheen eikä lopulta liittynyt edes Jayzonin viestiin. Siitä olen kuitenkin varma, että Jukurien pelaaminen tiivistyy tosipelejä kohti ja kulmissa hierominenkin muuttuu tehokkaammaksi. Aivan liikaahan siellä huolimattomuutta ja 1vs1-tappioita on.
