Playoffs 2016 finaalit: Jukurit – Hokki

  • 27 588
  • 139

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Hokin liike ja karvaus oli hyvää ekan 30 minuuttia. Mutta silti sitä pelin tappamisen meininkiä ei ollut. Ei sitä tahtoa jolla se pörrääminen muutetaan maaleiksi tulostaululla. Löytyykö sitä, jää nähtäväksi. Jos ei niin homma on selvä neljässä pelissä. Jukureita vastaan ei maaleja saada mukavuusalueelta jolla on kiva pyöriä kiekon kanssa.

Jos se napsu löytyy, niin Jukurit on vielä vaikeuksissa. Hokin liike riittää tekemään Jukureiden pelin avaamisen vaikeaksi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukurit olisi tosiaan ollut suurissa vaikeuksissa heikommalla maalivahdilla ja jos Hokki olisi jatkanut ensimmäisen erän tehokasta ja järkevää jukuriavaajien paineistamista koko matsin. Tiedä sitten loppuiko kärsivällisyys vai minkä takia tulivat toiseen ylinopeudella joka rupesi avaamaan paikkoja kotijoukkueellekin.

Onko Hokin ylivoima ollut pitkäänkin noin mielikuvituksetonta? Todella pieni kuvio ja kiekko yritetään runnoa etukulmasta sisään väkisin. Jukurit toki antoivat Hokin tehdä tuota melko vapaasti ja etenkin ensimmäinen Hokki-yv oli lähes kokonaisuudessaan jukurimaalin kulmalla ja vähän jo hirvitti että jos pistävät läpisyötön paineettomalle puolelle, niin jopa Heljangolla on tekeminen liukua torjuntaan. Jukurit peittivät kyllä kiitettävästi syöttölinjat (sillä uhrauksella ettei kiekosta lähdetty aktiivisemmin haastamaan ja näin ollen purkujakaan ei juuri saatu).

Yksi osa-alue jossa Jukurit olivat todella pahasti jäljessä, oli aloitukset. Etenkin 2 ensimmäistä erää hävittiin liki järjestään (Koski ainoana kuka voitti edes muutaman) ja näin ollen Hokki sai aina aloitteen käsiinsä. Pystyyköhän tuollaista miten petraamaan viimeisessä ottelusarjassa?
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Onko Hokin ylivoima ollut pitkäänkin noin mielikuvituksetonta? Todella pieni kuvio ja kiekko yritetään runnoa etukulmasta sisään väkisin. Jukurit toki antoivat Hokin tehdä tuota melko vapaasti ja etenkin ensimmäinen Hokki-yv oli lähes kokonaisuudessaan jukurimaalin kulmalla ja vähän jo hirvitti että jos pistävät läpisyötön paineettomalle puolelle, niin jopa Heljangolla on tekeminen liukua torjuntaan. Jukurit peittivät kyllä kiitettävästi syöttölinjat (sillä uhrauksella ettei kiekosta lähdetty aktiivisemmin haastamaan ja näin ollen purkujakaan ei juuri saatu).
On ollut mielikuvituksetonta. Hokin kauden ylivoimapelaamista kuvaa se, että aikansa käytetään jotakin kuviota. Toimii hetken, sitten saadaan kuriin. Uutta kehiin, toimii hetken, saadaan kuriin. Otettaisiinko seuraavaan peliin jotakin vanhaa työkalupakista esiin?

Eilisestä pelistä on sanottava, että itse hölmöiltiin omaa kärsimättömyyttä voiton avaimet Jukureille. Yksi holtiton ylihyökkääminen ja heti Palve rankaisi. Plussaa kolmannen erän maaleista, koska ehkä hiukan Heljangon itseluottamukseenkin säröä saatiin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Plussaa kolmannen erän maaleista, koska ehkä hiukan Heljangon itseluottamukseenkin säröä saatiin.

Tuohon en kyllä usko pätkän vertaa. Noilla maaleilla ei ollut merkitystä kuin ehkä niiden tekijöiden itsetunnolle. Heljangolle noista tuli korkeintaan lisäkipinää jatkoon.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No aika ohuet on kyllä Hokin eväät, jos eilen tulleella itseluottamuksen nousulla aiotaan Jukurit kaataa keskiviikkona. Heljanko on sen luokan suorittaja, että kaksi jo kenttäpelaajien höntsäillessä livahtanutta laukausta ei tunnu missään. Se onkin aivan eri tarina

Ja kyllä minusta Jukurit nimenomaan otti voiton avaimet itselleen ennemmin kuin Hokki ne hyvää hyvyyttään luovutti. Kyllähän Hokki teki vääriä valintoja hyökkäyksissä, mutta jotenkin on KeuPa-sarjasta asti (jolloin henkinen tila alkoi antamaan edellytyksiä laadukkaalle pelaamiselle) tullut vastapuolen näkemyksistä tunne, että vastustaja olisi aina hirvittävän lähellä voittoa. Kai tämä meidän identiteetti sitten antaa sellaisen kuvan. Ihan rehellisesti nyt, Jukureita vastaan yhden maalin tappioasema on vielä kaukana voitosta. Kahden maalin tappioasema on jo todella kaukana voitosta, jos Jukurit päättää laittaa ovet säppiin. "Pienet marginaalit" ovat oikeasti pieniä, mutta Jukurien tapa pelata ja puolustaa tekee ne näyttämään entistä pienemmiltä.

KooKookin oli viime finaaleissa joka ottelussa (näennäisesti) lähellä voittoa. Fakta tilastojen takaa paljasti, että KooKoo teki kolmessa viimeisessä finaalissa nolla (0) maalia. Niin Antti Pennanen jääkiekosta ajattelee. Jos vastustaja ei tee yhtään maalia, ollaan kohtuullisen lähellä voittoa.

(Ja kyllä, Laukkanen ajattelee samalla tavalla. Kova sarja tästä tulee, mutta muistetaan kuitenkin pitää tulokset oikeassa perspektiivissä)
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Kappas kukaan ei ole vielä laittanut: Jukurit-Hokki 11.4.2016 ottelukooste (Youtube).
Ei oikein finaalifiilis tuntunut ilmassa vielä eilen hallilla. Omin silmin katsottuna ja valmentajien kommenteista päätellen eivät kaikki pelaajatkaan olleet finaalimoodissa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei oikein finaalifiilis tuntunut ilmassa vielä eilen hallilla. Omin silmin katsottuna ja valmentajien kommenteista päätellen eivät kaikki pelaajatkaan olleet finaalimoodissa.

Onhan tämän kevään finaalissa vähän panosta verrattuna viimekauten, jossa ratkottiin Jukurien "tulevaisuudesta" pitkäaikaisen kiistakumppanian Kookoon kanssa. En usko, että Hokin pelaajilla massu täynnä, mutta Hokki on saavuttanut sen mitä se voi saavuttaa finaalipaikan muodossa. Jukurit pelaa kunniasta, Hokki pelaajat ensikauden pelipaikoista liigaan tai muualle. Aika tyhjältä se Kalevankankaan halli näytti, fanseatilta on vaikea tunnelmasta sanoa mitään. Jos sarja katkolla jukureille kotona, niin viimeisetkin gloryhunterit tulevat piiloistaan kannun nostajaisiin. Toki ensikautta silmällä pitäen pitäisi näissäkin peleissä katsojamäärät nousta Mikkelissä 3000 katsojaan, koska ne marraskuun pelit runkosarjassa liigassa saattavat olla katsojiltaan vähäisiä, jos nämäkään pelit, joissa Jukurit haliitsee eivät saa katsojia halille.

Huominen peli antaa sarjalle suunnan, jos Hokki on pelillisesti mukana, muttei tee maaleja, vie jukurit sarjan puhtaasti. Positiivista Hokin kannalta finaalitulot..
 

Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eilen pelin jälkeen itsekkin ihmettelin omaa tunnettani. Ei pelin aikana kädet/kainalot hionneet, sydän jyskyttänyt tai muutenkaan ollut finaalifiilis, muistin jopa kokoajan hengittää. Peli oli kuin yksi monien joukossa. Hokki vaan ei oikein sytytä tai sitten tämä tilanne ei vaan tunnu merkitykselliseltä. Oli hieman sama tunne, kuin talvella Jukureiden voittoputken aikaan, tunne puuttui. Joukkue teki tarvittavan ja voitti.

Viime kaudella ihmettelin KooKoon kannattajien kirjoituksia, kun finaali ei sytytä ja mietin, että kyllä se minut sytyttää, vaikka liigapaikka olisi varma. Vaan toisin on...

Toisaalta eilisestä pelistä puuttui myös jännitys. Ensimmäisen erän odottelin milloin Jukurit "käynnistyy" ja toisen erän jälkeen mietin tuleeko mitenkin rumat lukemat.

Ilokseni totesin kyllä, että hallilla oli mielestäni lapsia vanhempien kanssa enemmän, kuin normaalisti. Vaikka oli arkipeli ja seuraavana päivänä oli koulua, oli moni tullut hallille.

Toivon ottelusarjaan tiukkaa vääntöä ja tunnetta. Jännitystä. Ja loppukliimaksina: Mestarina Liigaan!
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Viime kaudella ihmettelin KooKoon kannattajien kirjoituksia, kun finaali ei sytytä ja mietin, että kyllä se minut sytyttää, vaikka liigapaikka olisi varma. Vaan toisin on...
Tämä! Koosteesta katsottuna ensimmäinen ja viides maali oli kyllä hemmetin komeita kumpikin omalla tavallaan. Toivottavasti ja todennäköisesti Jukurit ei ala leijumaan eilisestä tuloksesta huomenna Kajaanissa. Uskoisin että tulee vähämaalisempi ottelu kuin eilen.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Katsoinkin tuon pelin aikana, että Jukurit teki yhden maalin harvinaisen selkeän paitsion aikana. En tajua miten tuomari ei tuota nähnyt vaikka vieressä seisoi. Näkyy koosteessa vähän viiden minsan jälkeen. Joku vielä mussutti, että tuomarit on Hokin puolella.
 

Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Katsoinkin tuon pelin aikana, että Jukurit teki yhden maalin harvinaisen selkeän paitsion aikana. En tajua miten tuomari ei tuota nähnyt vaikka vieressä seisoi. Näkyy koosteessa vähän viiden minsan jälkeen. Joku vielä mussutti, että tuomarit on Hokin puolella.
Pysäytäs kooste aikaan 5.09...
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Noissa tilanteissa saattaa syntyä illuusio, kuin tilanne olisi metrejä paitsio. Linjurit on noihin koulutettu.. Ei ollut paitsio, tai sitten oli millin pari, mutta sitä nyt ei pysty tuosta vauhdista mitenkään näkemään. Hyvin tuomittu, huonompi linjuri olisi voinut mennä tuohon aivojen tuottaman illuusiotulkinnan retkuun.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Katsoin tuon koosteen ja onnistuin jopa pysäyttämään kuvan, mutta en osnnut siitä kuvakaappaus tehdä. No oma näkemykseni kuitenkin oli, että kyseessä ei ollut paitsio. Hokin pitäisi jaksaa paineista lähes koko ottelun, jos mielii voittoja ottaa. Oma toiveeni on, että sarja olisi tasainen. Hieman kuitenkin tuntuu, että Hokin alkukauden menestyminen ei heijastu tähän finaaliin. Lisäksi kohtalaisen kovat ottelut aikaisempia vastustajia vastaan näkyy, vaikka kuinka on kyseessä viimeiset ottelut ja mahdollisuus voittaa mestaruus. Jukureiden on pitkä voittamisen kulttuuri ja sen lyöminen on vaikeaa. Lisäksi ajatus mestarina liigaan on yksi lisä, mikä saattaa antaa lisää pontta. Asemilla tilanne on ollut hieman toinen. Sport nostettiin kesken kauden ja KooKoo ei ollut samanlaisessa mestaruusputkessa ja vastustajailla oli myös isommat panokset kyseessä.
Totta kai Hokin voitto tästä sarjasta olisi monille salainen toive: kukaan ei lähde mestarina.......
 
Mielestäni syöttöä vastaanottavan pelaajan vasen luistin oli kiekon ylityshetkellä ilmassa eikä jäässä, mutta tätä on videolta aika vaikeaa todentaa, ja livenäkin juuri siksi kun linjuri oli niin lähellä. Mikäli olisi sattunut olemaan toisella puolella, niin olisi ollut helppo viheltää pois mikäli luistin nousi jäästä ennen kuin kiekko ylitti viivan.

EDIT: On se ilmassa. Olisi kuulunut viheltää paitsioksi. Ei tosin peliä tai sarjaa muuta miksikään, mopo vastaan moottoritie. Väärässä olin alkukaudesta, kun totesin, ettei jukurijengi jaksa syttyä pelaamaan. Kai finaalipaikan tai/ja mestaruuden nyt voi pelaamiseksi laskea vaikka vastus ei kovin kummoinen ollutkaan.

Tulkaa nyt liigaan sieltä niin ei tartte Ilveksen tai Kerhon olla se noloin juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Camembert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tulkaa nyt liigaan sieltä niin ei tartte Ilveksen tai Kerhon olla se noloin juttu.
Kahden suunnan sentterille tiedoksi että sarjanousijalle viimeinen sija ei ole "nolo" juttu. Sehän on oletusarvo. Kaikki siitä ylöspäin on plussaa. Sport ja KooKoo ovat näyttäneet että liiigassa on kyllä ihan muita "noloja" juttuja. Onhan se kyllä tosi "noloa" jos Jukurit päihittää ensi kaudella edes yhden oikean joukkueen. Liiga on muuten kyllä aika nolo jos sinne tarvitaan Jukurit pelastamaan oikeiden joukkueiden kasvot. Yksitoista kertaa finaaleissa kuudentoista kauden aikana. Viis siitä - tosi noloa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukureilta huilaa tänään Jaakko Turtiainen ja Atte Mäkinen tulee tilalle. Muutoksen jälkeen Jopi Kalliola vaihtaa Oulan ja Hiltusen vitjaan. Muuta ihmeellistä ei Viikinkipaitojen kokoonpanossa olekaan ensimmäiseen finaaliin nähden. Tai no Jekunen on nyt ylimääräinen pakki ja Pavèn Vaarasuon parina. Hokilla ei ole Tuukka Smuraa kokoonpanossa ollenkaan. Ei ole henkisesti toipunut vielä ensimmäisestä finaalista..?
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hokilla ei ole Tuukka Smuraa kokoonpanossa ollenkaan. Ei ole henkisesti toipunut vielä ensimmäisestä finaalista..?

Smura varmasti säikähti liigatasoista ja kustannustehokasta sarvisclubia, toipuminen kestää varmasti pitkään, mutta Väliharju on tänään askissa. Niillä mennään ketä kokoon saadaan. Hokin olisi tänään voitettava, jos meinaa tästä sarjan tehdä.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
En haluaisi kuulostaa epäurheilijamaiselta, mutta kai sitä on pakko sanoa mitä ajattelee.. Toivon, että Jukurit häviää tänään/lauantaina. Kai tämäkin on sitten sitä välikautta, mutta yksinkertaisesti paska maku jää tästä koko hommasta, jos viimeinen mestaruus ratkeaa jossain jumalan selän takana. Toki kääntöpuolena on, että kentällä on toinenkin joukkue ja jos lähdetään leikkimään niin voi peruuntua juhlat kokonaan. Toivottavasti Hokki on aidosti niin hyvä, että pystyy tasan yhden ottelun Jukureilta viemään. Katsotaan nyt, viime kaudella Jukureille sattui KooKoota vastaan täydellinen ohipeli juuri tässä vastaavassa ottelussa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Parhaat fanithan tulevat jumalan seläntaaksekkin juhlimaan mestaruutta. Minusta oli hienoa, jos jukurit voittaisi mestaruuden Kajaanissa. Jukurit saisi koottua sitten vuosien varrella todella hyvän faniryhmittämän ennenkuin seuraavan kerran Mikkelissä mestaruudesta pelataan, ei olisi gloryhunttereita riesana. Ei tässä itsellekkään ole finaalihuumaa, jännä juttu. Johtuuko siitä, että epäilee alitajuisesti Hokin mahdollisuuksia ja osa syy on se ettei mestaruuden menettäminen harmita, kun se menee joukkueelle, jota ei kohdata ehkä koskaan. Toki jos Hokki kairasi voiton, niin tunnelma voisi nousta.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aivan jäätävää havumetsien kiekkoa Kajaanissa, mitä vittua työ Pendo/Jukurit pelleilette? Koko ajan selitetty ettei haluta lähteä mukaan tähän Hokin coast-to-coastiin, niin nyt toiseen erään HVP:t kieltoon kokonaan, ja täysin tahallaan, ei mitään epäselvyyttä. Kunhan kiskotaan äijien kanssa ihan läpällä Mestiksen finaalissa pystysuuntaa, kun siihen näyttäisi olevan varaa?

Niille, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet modernin jääkiekon kiekon pelin rytmittämisen syvintä olemusta, äskeinen erä oli hyvä esimerkki. Pystysuunnan kiekon ikuinen ja ratkaisematon ongelma: puolustus organisoituu nopeammin kuin hyökkäys. Toki Jukurit voittaa tänään näinkin, koska Hokki ei montaa maalipaikkaa tule saamaan. Mutta onhan tuo pystysuunnan koohotus pidemmän päälle raskasta katsottavaa kun pelinopeus kyykkää. Katsotaan palataanko kolmannessa ns. jääkiekon pariin vai jatketaanko pelleilyä ja katsotaan mihin se johtaa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että voitais vaikka hävitä.
 
Viimeksi muokattu:

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No pystysuunnalla jatkettiin, mutta ehkäpä tuolla haluttiin pelinopeus jäädyttää lopullisesti. Koko ajan puhutaan, miten uskomaton Jukurien hyökkäys on (ja kyllähän se usein tarvittavat 1-4 maalia räppää), mutta onhan tuo kollektiivinen puolustuspelitapa kokonaisuudessaan (ei niinkään yksilöiltään) aivan Mestis-historian jäätävimpiä. Rutiinilla vedettiin tämäkin, oliko Hokilla edes viittä maalipaikkaa sen jälkeen kun Jukurit taas pisti ovet säppiin? Puolustamalla voitetaan mestaruuksia; klisee näyttää jälleen kerran pitävän kutinsa. Eteenpäin.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei Jukuritkaan maalipaikoilla juhlinut, niitä oli ehkä vielä vähemmän kuin Hokilla, mutta ei voi mitään. Tehokkaampi viimeistely toi Jukureille voiton. Hokin peli oli kuitenkin aktiivisempaa ja tarkempaa kuin ensimmäisessä pelissä. Ylivoimalla pitäisi onnistua ja vaikka paikkoja oli, niin tarkempi viimeistely jäi puuttumaan. Palveen maalit olisi pitänyt pystyä estämään, sillä molemmat menivät helposti. Vaikka Jukurien peli onkin todella tehokasta, ei se omaan silmääni kovin viihdyttävää ole, ukot ovat kuin robotteja. Hokki pelaa enemmän innolla ja tunteella, semmoisesta jääkiekosta minä pidän. Harmi ettei sillä vain voita pelejä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Lopulta aika selkeästi tuo matsi oli Jukureiden vaikka ensimmäisessä erässä numerot vielä toista näyttikin. Siinä Hokki lähinnä teki yllättävän hyvällä prosentilla paikoistaan ja loi illuusion. Oli muuten kohtuullisen komea tuo Palven ensimmäinen maali. Siinä oli sitä playoff-tahtoa mukana veivauksissa. Lopussa olisi saattanut olla pari närästävää tilannetta jukuripäädyssä, jos Hokki olisi vielä tasoituksenkin tästä kairannut, mutta tällä kertaa näin. Menisiköhän sarja sittenkin poikki 4-0 voitoin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös