Mainos

Playoffs 2015 välierät: Tappara – Lukko

  • 141 308
  • 956

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kolmas kerta peräkkäin kun Tappara ja Lukko ottavat välierissä yhteen, ja eikös se sananlasku sano että kolmas kerta toden sanoo. 2013 Tappara voitti 4-0, 2014 Tappara voitti 4-3 ja kyllä minä ainakin odottelen että Lukko tuosta viime vuotisesta pistää pykälän paremmaksi.

Vastustaja on tietysti valtavasti kovempi kuin puolivälierissä. Mutta hyvin Lukko on tällä kaudella Tapparalle pärjännyt, voitot runkosarjassa 2-2 eli tasaisesti on pelattu mutta viime vuosinahan Tappara on ollut runkosarjassakin Lukolle liki voittamaton.

Veikkaan kuuden tai seitsemän pelin sarjaa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kaksi vuotta sitten Lukko oli pelannut yhdeksän ja Tappara viisi ottelua ennen välieriä. Vuosi sitten Lukko oli pelannut täyden puolivälieräsarjan ja Tappara kuusi ottelua, mutta isompi ero oli välipäivien määrässä, sillä Lukolla niitä oli vain yksi, Tapparalla kolme.

Nyt joukkueet lähtevät tasaisemmista lähtökohdista kuin ennen. Lukko on osoittanut, ettei Tampere ole mahdoton paikka voittaa voittaa, joten kotietukaan ei merkinne sarjan alussa paljonkaan.

Ainoa varma voittaja tämän sarjan puitteissa lienee Huittisten liikennemyymälä.
 
Tämä sarjahan tulee olemaan aivan kaameaa kentällä ja vielä kaameampaa täällä palstalla. Varmat rahat, kun lyö jokaiseen peliin alle 4,5 maalia, sillä maksimissaan 4 maalia nähdään per peli. Todennäköisemmin kaksi.

Lukko pelannee edelleen vahvasti keskustan kautta molemmissa päädyissä, pyrkii hyödyntämään kokoetuaan ja painimaan, repimään sekä raastamaan minkä vain roikkumiseltaan ehtii. Ylivoima on Vahalahden poissaolosta huolimatta vaarallista, koska viivalle löytyy Kousa & Niskala, maalille näköestettä ja varmaan joku siellä osaa syöttääkin edes auttavasti. Gagnon tulee voittamaan sarjan aikana varmaan 80% aloituksista, joten lähtökohtaisesti Lukko saa aina kiekon erikoistilanteiden alussa.

Tappara pelaillee välillä paremmin välillä heikommin. Jos vaikka puolustuspeliä vähän parantaisi IFK-sarjasta, niin olisihan se kiva. Alivoimaa saakin petrata entisestään - joskin sellaista virtuositeettiä IFK:lla oli enemmän Zaborskyn ja Goldobinin hahmoina. Lukolla taas sitten enemmän tulivoimaa viivalla ja paremmat maskimiehet. Tappara pyrkinee Palolan johdolla huiskimaan mailoillaan raumalaisia käsille ja kiekkoa maaliin. Jormakka koittaa tehdä edes yhden noin kymmenestä avopaikastaan, Erkinjuntti taisi oman hetkensä jo käyttääkin. Nähtäväksi jää saako Tömmernes näissä peleissä jo hien pintaan. Metsola sulaa ja päästänee ainakin yhdessä pelissä kaksi maalia. Ilmaan oikeastaan jää roikkumaan kysymys: kuinka paskaa ylivoimaa Tapparalta nähdään tässä sarjassa?

Kuten yllä sanottiin, Lukko parantaa pykälällä, joten sarja päättyy 4-4.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varmasti tasaista miekkailua ja painimista on luvassa. Tapola ehti jo haukkua tuomarit HIFK-sarjan jälkeen ja myönsi tehneensä virheen, kun ei kokemattomana valmentaja psyykannut tuomareita. Nyt on varmasti kaikki keinot käytössä myös sillä saralla. RD vastaa samalla mitalla ja Risto onkin herännyt pleireissa ripittämään tuomareita aivan eri tavalla kuin runkosarjassa. Ainakin KalPa-sarjassa myös Lukon kokeneet pelaajat juttelivat tuomareille liki jokaisella katkolla, toivottavasti siitä saadaan etua tässä sarjassa.

Ennen kauden alkua Lukko oli mestarisuosikki numero 2. Nyt ehkä kotiedun turvin Tapparan voi laskea marginaaliseksi suosikiksi, varsinkin kun Lukolle elintärkeä Vahalahti on sivussa.

Tappara-HIFK sarjasta en nähnyt kuin 6. pelin jatkoajan, siinä Tappara vei peliä miten tahtoi ja pelattiin yhteen maaliin. Lukko joutui lopulta yllättävän koville KalPan kanssa, mutta rutiini ja kärsivällisyys riitti.

Laitetaanpas hiukan prosentteja: :)

Valmennus: 60-40 Lukolle. RD on selvästi kokeneempi kettu ja Tapola vasta oppipoika.

Maalivahtipeli: 60-40 Lukolle. Zapolski on Lukossa on kerta toisenta jälkeen ollut playoff-sarjassa vastustajan maalivahtia parempi. Niin myös tällä kertaa.

Puolustus: 50-50. Lukolla on selvästi enemmän kiekollista taitoa rosterissa. Tapparan pakit ovat vahvempia maalin edessä ja painissa.

Hyökkäys: 60-40 Tapparalle. Tapparalta löytyy enemmän taitoa ja liikettä. Sentterikalusto on Tapparalla selvästi vahvempi. Lukon aseet ovat fyysisyys ja riistopelaaminen. Lukon erittäin yksinkertainen kiekollinen peli ei tasakentin tuota juuri maalipaikkoja, ellei vastustaja tee virheitä, kuten KalPa teki.

Erikoistilanteet:50-50. Lukon ylivoima ei Vahalahden poissaolon jälkeen ole pyörinyt ollenkaan niin hyvin. Viivasta Kousa ja Niskala eivät KalPa-sarjassa juuri päässeet laukomaan. Alivoimalla Riska ja Sipi taistelevat, mutta ainakin KalPa sai vaarallista pyöritystä aikaan. Tapparalla on ainakin nimien puolesta vaarallinen ykkösylivoima, jossa on paljon laukaisuvoimaa, Palolan one-timer on Liigan paras. Gagnon on aloituksissa Liigan paras, pystyykö Green vastaamaan?

Muuta: Saa nähdä peluuttaako RD Riskan ketjua Palolaa vastaan kotipeleissä? Palola on ehkä Donskoin ohella Liigan paras kenttäpelaaja tällä hetkellä.
Lukon pelityyli on erittäin kuluttava, saa nähdä kestääkö rosteri rasituksen. Ainakin kapteeni Mikkola alkoi hapottamaan pahasti jo puolivälierissä ja virheitä alkoi tulla, tässä sarjassa niihin ei ole enää varaa. RD peluutti edellisessä ottelussa 5 pakkia, kun Koski loukkaantui ja Forsberg siirtyi hyökkäykseen. Tommilaan ei siis ole luottoa enää ollenkaan, mahdollisesti Jaatinen kehiin jos tarvitaan? Tätä sarjaa ei voida kyllä mielestäni 5 pakilla mennä.

Seuraa häntä: Teemu Nurmi. KalPa-sarja meni totaalisen vihkoon, 0+0 ja -3, hyytyi lopulta vilttiin. Yleensä aina vahva Tapparaa vastaan, herääkö pelaamaan?

Tulosveikkaus: Parempi maalivahtipeli, kokemus, salliva tuomarilinja ja sitkeä puolustaminen vievät Lukon finaaliin voitoin 4-3!
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Kolmas kerta peräkkäin kun Tappara ja Lukko ottavat välierissä yhteen, ja eikös se sananlasku sano että kolmas kerta toden sanoo.

Sanonta kuuluu " Ei kahta ilman kolmatta "
Tuo mainitsemasi on täysin outo.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Maalivahtipeli: 60-40 Lukolle. Zapolski on Lukossa on kerta toisenta jälkeen ollut playoff-sarjassa vastustajan maalivahtia parempi. Niin myös tällä kertaa.
En kyllä rankkaisi maalivahtipeliä Lukolle, vaan ennemminkin 50-50. Käsittääkseni Metsolakin on pelannut hyvin ja toisaalta kyllä Zapollekin meni KalPa-sarjassa muutama helppo, vaikka toisissa matseissa olikin huippuvarma.

Sanonta kuuluu " Ei kahta ilman kolmatta "
Tuo mainitsemasi on täysin outo.
Kyllä tuo Rokun mainitsema on ihan yhtä yleinen sanonta kuin tuo sinun mainitsemasi :)
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Kristallipalloni näyttää Tapparan menevän finaaliin otteluvoitoin 4-1. Tapparan laadukkaampi hyökkäyskalusto ratkaisee sarjan.
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Kyllä tuo Rokun mainitsema on ihan yhtä yleinen sanonta kuin tuo sinun mainitsemasi :)

Ihanko totta =)) No ok. En kuitenkaan usko että Lukko vie sarjan. Venyy kuitenkin ja sarja päättyy 4-4.
 
On myös äärimmäisen tärkeää muistaa, että tässä on kyseessä moraalinen finaali. Etenkin, mikäli Kärpät voittaa Jypin, on tämän ottelusarjan voittaja se oikea mestari ja hävinnyt kakkonen. Kyseessä on kuitenkin tämän liigakauden ylivoimaisimmat joukkueet, jotka pystyivät hölläämään runkosarjassa jo hyvissä ajoin, käytännössä n. 45-50 peliä, ja silti pieksivät Kärppiä ihan mennen tullen. Sillä mentaliteetilla tulee tähän sarjaan suhtautuman.
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
On myös äärimmäisen tärkeää muistaa, että tässä on kyseessä moraalinen finaali. Etenkin, mikäli Kärpät voittaa Jypin, on tämän ottelusarjan voittaja se oikea mestari ja hävinnyt kakkonen. Kyseessä on kuitenkin tämän liigakauden ylivoimaisimmat joukkueet, jotka pystyivät hölläämään runkosarjassa jo hyvissä ajoin, käytännössä n. 45-50 peliä, ja silti pieksivät Kärppiä ihan mennen tullen. Sillä mentaliteetilla tulee tähän sarjaan suhtautuman.

Sarkasmi on taitolaji. Väsyneillä käsillä se on kuitenkin hanskassa =))
 
Ylimielisesti totean, että optimaalisessa tapauksessa Lukko voi olla Tapparalle jopa helpompi vastus kuin HIFK. Tämä sisältää kuitenkin vähän oletamuksia ja arvauksia.

HIFK-sarja jätti sellaisen jälkimaun, että Tappara teki (HIFK-Ilves pelien lähtötiedoilla) ison taktisen virhearvion pyrkiessään hitaaseen kiekonhallintapeliin helsinkiläisiä vastaan. Ilveshän teki täysin päinvastaisen valinnan ja pyrki tekemään peleistä suoraviivaista ja fyysistä puskemista, niin että se haittasi omaakin peliä, johon HIFK oli haluton lähtemään.Virhe tuli siinä, että IFK:lla on erittäin taitavia pelaajia jotka viihtyivät neppailukiekossa oikein hyvin ja Stögö sai rakenneltua puolustuspoterot kohdalleen. Lopulta Tappara laittoi jalan kaasupolkimelle ja katkaisi sarjan kuten sen aloittikin, eli kahdella peräkkäisellä voitolla.

Nyt vastaan tulee kuitenkin täysin erilainen joukkue, sillä Lukon rosterissa on paljon hyökkääjäpelaajia joilla on pehmeiden käsien tilalla airot. Miten Lukko ja RD reagoivat, jos Tappara pyrkii jälleen kontrolloimaan pelin tempoa ja kiekkoa, pakottaen peliä neppailukiekon suuntaan? Miten Lukko pelasi KalPaa vastaan - onko sieltäpäin odotettavissa jo JYPistä tuttua vahvaa "traktoriprässiä", vai pyritäänkö sumputtamaan keskialue? Parhaimmillaan runkosarjan ehtoolla tämän kauden Tappara oli viimevuotista parempi tulemaan karvauspaineen alta pois. Oli Lukon valinta kumpi tahansa, niin nyt ennen ensimmäistä peliä tuntuisi että molemmat skenaariot ovat hallittavissa Tapparan toimesta.

Tähän kuitenkin sisältyy se olettamus, että Tappara pystyy palauttamaan erikoistilannepelaamisensa edes runkosarjan tasolle. Lukko-pelit tulevat olemaan vähemmän avoimia ja vastustajan virheitä sisältäviä, joten 5v5 maaleja ei tehdä vastaavia määriä. Jos Tapparan YV on jatkossakin lähinnä uhka omaan päähän, voi sarjassa käydä huonosti.

Mitä tuomaripeliin tulee, niin luotan Dufvaan ja Tapolaan siinä, että voittoa tavoitellaan rehdisti pelaamalla eikä erityisesti panosteta tuomareiden häirintään. Zapolskin kanssa saa kyllä olla tarkkana - viime kevään sukellus on vielä kirkkaassa muistissa.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Zapolskin kanssa saa kyllä olla tarkkana - viime kevään sukellus on vielä kirkkaassa muistissa.
Kohta tulee suut ja silmät täyteen.
Eilen otteluseurantaketjussa kirjoittelinkin, että pitihän tämäkin nähdä kolmatta kautta putkeen ja nyt ensimmäinen tunne on, että tilastotappion vuoro. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä. Toivon myös, että Kolo-Matti saadaan jäälle valmistelemaan kaunis tuhkimotarina.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten Lukko pelasi KalPaa vastaan - onko sieltäpäin odotettavissa jo JYPistä tuttua vahvaa "traktoriprässiä", vai pyritäänkö sumputtamaan keskialue?

Lukko pyrkii sumputtamaan keskialueen. Lukolla ei ole kovin hyvä liike, joten painetta ei kannata lähteä alkamaan. Toki KalPaa vastaan Lukko aina välillä "yllätti" ja pyrki esim. erien aluissa kovempaan paineeseen. Kotipeleissä pienessä kaukalossa Lukko pääsee hieman paremmin paineistamaan, ainakin KalPalla oli siellä pelin avaamisessa vaikeuksissa. KalPa kyllä teki kiekollisena virheitä ilman painettakin.

Lukko on kärsivällinen ja odottaa vastustajan virheitä tai ylivoimaa, niistä pyritään saamaan tarvittavat maalit aikaan. Ainakin KalPa:a vastaan Lukko pääsi myös iskemään välillä terävästi vastaan, kun KalPa sortui liian rohkeaan hyökkäämiseen. Mitään tyylipisteitä ei Lukon pelityyli kerää, vaan se on todella yksinkertaista, mutta sitkeää.
 
Lukko pyrkii sumputtamaan keskialueen. ... Mitään tyylipisteitä ei Lukon pelityyli kerää, vaan se on todella yksinkertaista, mutta sitkeää.
Näin ajattelinkin. Peli tulee olemaan suurilta osin todella matalatempoista ja nähdään niitä helvetin "Tappara-lähtöjä" varmaan solkenaan, kun Lukko lyö trappinsa keskialueelle. Tappara varmaan pyrkii kontraamaan, että pääsisi haastamaan epäorganisoidun Lukon, mutta toisaalta Lukkokin pelannee paljon päädyn kautta ja pain(i/o)voimaan luottaen. Kliseisesti erikoistilanteissa tullaan ratkaisut näkemään.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Lukko ilman Vahalahtea jäänee statistiksi tässä sarjassa. Ennustan aiemmin povattuun tapaan Tapparalle finaalipaikkaa otteluvoitoin 4-1.
Ihmettelen mikäli näissä otteluissa on viihdearvoa jännityksen lisäksi.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Miten ketjussa ei ole vielä mainittu jeesusta=muhamettia=budhaa=ööö...Joseph Smithiä eli Ville Niemistä? Herra haluaa pikku kruunun uralleen, jo jotain 15v sitten hankitun ison kruunun päälle. Oli viime vuonna yksi niistä kolmesta jotka käänsivät sarjan Tapparalle(Nemo, Bailen ja Metsolan kaatuilut)

Tämän kaksikon olisi tietenkin pitänyt kohdata vasta finaalissa mutta "Tappara-Lukko välierät" on niin tähtiin kirjoitettu että siinä on turha pyristellä.

Mikkola lopettaa pelleilyn ja Lukko jatkaa tiiviimmän nipun voimin finaaleihin joko voitoin 3-4 tai 2-4.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Luulen, ettei tule kyllä kovinkaan maali-rikkaita otteluita. Kun katsotaan joukkuiden kauden aikaisia vääntöjä niin melko tasaisia ja vähä-maalisia ne ovat olleet.

Myöskin Lukko puolustaa kurinalaisimmin kuin yksikkään muu joukkue tässä sarjassa ja toisaalta tekee tällä hetkellä erittäin vähän maaleja. Kuitenkin Lukko osaa puolustaa johto-asemaa joten sillä saralla Tapparalle on tulossa vaikeuksia.

Tapparan ehdottomin ase on siinä, että saa horjutettua Lukon pelikuria. Tapparalla on paremmat maalintekijät mutta mikäli ne saadaan pimennettyä niin sarja on Lukon.

Itse myös veikkaan taas kerran joko pitkää tai lyhyttä sarjaa...
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Kyllä Lukko tälläkin kertaa lähtee altavastaajana Tapparaa vastaan. Sinänsä kuitenkin luottavaisemmin mielin olen kuin viimeisenä kahtena keväänä. Kaksi vuotta sitten takana oli kaksi kuluttavaa sarjaa Kärppiä ja Jokereita vastaan eikä Lukolla ollut oikeastaan mitään palaa. Kaksi ensimmäistä ottelua meni jatkoajalle ja kun niistä ei saatu voiton kautta lisäenergiaa niin Tappara käveli jatkoon.

Viime keväänä sarja eteni seitsemänteen otteluun ja periaatteessa olisi voinut käydä miten vaan. Kuitenkin Tappara oli pelillisesti mielestäni parempi. Vahvempi.

Tänä keväänä kieltämättä Lukon mahdollisuuksia heikentää kiekollisen taidon vähentyminen etenkin ylivoimalta Vahalahden myötä. Kun vielä Ahtola puuttuu, niin käytännössä molemmat ykkösketjun laitureista on pois. Toisaalta Lukko on valmiimpi ja todella kokenut näissä karkeloissa. Räkäkiekolla voidaan horjuuttaa Tapparaa. KalPa-sarjan esitykset eivät kuitenkaan riitä, sillä Tapparan maalintekotaito on ihan eri luokkaa mitä kuopiolaisilla. Isoin muutos on kuitenkin penkin päässä: Tapola ei ole likikään Rautakorpi.

Tapparalla on kotietu ja se on vaikea murtaa. Lukon osakkeita nostaa se, että tällä kaudella pisteet ovat menneet runkosarjan kohtaamisissa Lukolle. Edelliskausilla tuntui ettei Tapparaa vastaan ole palaakaan.

Altavastaajina lähdetään, varmasti vähämaalisia pelejä. Lukko otti todella vähän jäähyjä KalPaa vastaan, kuten myös runkosarjassa, joten toivottavasti se linja jatkuu myös välierissä. Sillä kuten sanottu, niin erikoistilanteet ratkaisevat paljon.
 

VoGoa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suorastaan odotettua, että Tappara tuli vastaan. Oma veikkaus on, että maalin pelejä miltei jokainen tulee olemaan ja jompi kumpi vie sarjan 4-2 tai 4-3, toivon mukaan tietysti Lukko. Lippu varattu Hakametsään perjantaiksi ja toivon todella etten lähde sieltä pettyneenä, kuten viime vuoden game 7:n jälkeen!

Tason nostoa odotan erityisesti jo mainituilta Mikkolalta ja Nurmelta. 4 kentältä tarvitaan myös vieläkin kovempaa rymistelyä ja sen toteutuessa voi ilman turhia selittelyitä sanoa Lukon 4.ketjua Liigan parhaaksi. Zapolskilta odotan game seivereitä. Toisin kuin viime vuonna toivottavasti maalivahdit eivät ala kaupunginteatterin näyttelijöiksi tänä vuonna.

Hyvä tästä tulee!
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Täytyy heti alkuun todeta etten juurikaan usko Lukon mahdollisuuksiin Tapparaa vastaan. Syinä ihan yksinkertaisesti se, että heiltä on pari kovaa nimeä hyökkäykestä pois ja pettynyt saa olla jos ei Tappara kairaa Lukkoa tieltään.

Pelaajiston osalta Tappara on kovempi kuin viime kaudella näiden kohdatessa. Viime kaudella puolustuksessa hääräsi Larssonin tasoinen kooma ja Aallon taso loukkaantumisen jälkeen play-offeissa heikko. Tietenkään Bailenin tasoista kiekkojermua ei nyt pakistossa ole, mutta kokonaisuudessa nyt on paremmin se osasto mallillaan. Hyökkääjistä Jormakka ja Palola on kuumassa kunnossa tällä hetkellä, varsinkin ensin mainittu vetää kyllä kovimmalla kiimallaan Tapparassa. Viime kaudella näillä herroilla oli vaikeampaa.

Paljon on kiinni Tapparan pelaamisen laadusta. Se heitteli HIFK:ta vastaan todella paljon, mutta jos runkosarjan lopussa olleiden Kärpät- ja Lukko-pelien keskittyminen ja fokus saadaan välieriin, niin ei Lukolla riitä työkalupakissa avaimia Tapparan kaatamiseen.

Ja onhan se hieno ympyrän sulkeutuminen Niemiselle. Ura alkoi ja päättyy Tapparan toimesta, no onhan se pronssipeli mutta...
 
Viimeksi muokattu:

Itäpuu

Jäsen
Valitettavasti Lukolla ei ole palaa ilman Vahalahtea. Vaikka puolustaa hyvin, niin ei tuo Palola isoa paikkaa tarvi maalintekoon. Käsittämättömässä tikissä on äijä.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Ylivoima on Vahalahden poissaolosta huolimatta vaarallista, koska viivalle löytyy Kousa & Niskala, maalille näköestettä ja varmaan joku siellä osaa syöttääkin edes auttavasti.
Jos oikein laskin niin Vahalahden loukkaantumisen jälkeen Lukko on pelannut about 20min ylivoimaa tekemättä maaliakaan, osa tästä 5-3:lla.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Jos oikein laskin niin Vahalahden loukkaantumisen jälkeen Lukko on pelannut about 20min ylivoimaa tekemättä maaliakaan, osa tästä 5-3:lla.
Mielenkiintoista nähdä annihiloituuko koko Hakametsä perjantaina, kun Tapparan alivoima ja Lukon ylivoima kohtaavat.
 

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Tätä vastusta vähän toivoinkin. Parilta viime kaudelta on jäänyt hampaankoloon, jokohan ne kalavelat saataisiin maksettua? Parihan on hyvin tasainen. Tasoero näiden joukkueiden välillä on laskenut vuosi vuodelta. Nyt se on hieman pienempi kuin viime vuonna. Tappara on heikompi kuin viime vuonna. Suuri tekijä on tässä valmennus.

Valmennus menee selvästi Lukolle, sillä Tapparaa käskyttää joku keltanokka kun Lukon penkin takana on itse RD. Viimeksi siellä oli paljon kovempi mies vastassa.

Maalivahtiosasto menee myös Lukolle. Zapolski ollut koko kevään kovemmassa kunnossa kuin Metsola. KalPa-sarjassa Zapolskilta äärimmäisen varmaan työskentelyä.

Puolustusosasto on periaattessa hyvin tasainen. Lukolla on kaksi huipputason kiekollista pakkia ja yksi ok tason kiekollinen pakki, Kousa, Niskala ja Virtanen. Eikä Tikkasen kevätvirekään huono ole. Tapparalla taas on Aalto. No, on Tömmernes ihan pätevä pelimies ja Kankaanperän veroista pakkia Lukolla ei oikein olekkaan. Kankaanperä on yksi niitä joka voi juuri siivota Nemoa ja Vauhkosen Jonnea pois sieltä maalin edestä. Lukon vahvuudet on siis luovuudessa ja pelinteossa, Tapparalla taas tönimisessä.

Hyökkäyksessä on sitten päinvastoin. Lukolta löytyy paljon puukätisiä taistelijoita, kun taas Tapparalla ihan hyvin luovuutta ja pelintekotaitoa. Lahti ja Koivisto kyllä paikkaavat Vahalahtea ja Gagnonkin alkaa päästä pelintuntumaan. Teemu Nurmen pitää parantaa paljon tähän sarjaan. Nurmi voisi mennä aina kentälle kun Palola pelaa ja pistää koko ajan kunnon SÄÄNNÖNMUKAISIA pommeja Palolaan. Jos ei muuta niin sitten armottomia pommeja ainakin. Tapparalla peli ollut pitkään Palolan harteilla. Dixon on ollut pettymys, myös kakkosketju ollut koko kevään Jormakan johdolla paskaa. Pleijareissa kuitenkin Jormakka ja Haapalakin on alkanut pelata. Hyökkäys kääntynee kuitenkin aika selvästi Tapparalle.

Valmennus 35-65
Maalivahdit 45-55
Puolustus 50-50
Hyökkäys 60-40

Kumpikin onnistui nousemaan vaikeasta tilanteesta sarjojensa voittoon. Lukko hieman selkeämmin, mutta vastustajakin oli vähän helpompi. Lukkohan tähän voisi olla suosikki jos Tapparalla ei olisi kotietua. Kyllä tämä on hyvin lähellä 50/50 tällä kaudella, jos edellisillä Tappara on ollut reiluhko suosikki.

Lukko menee jatkoon 2-4 tai 3-4. Tässä sarjassa nähdään vähän maaleja ja paljon jatkoeriä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös