Mainos

Playoffs 2015 puolivälierät: Tappara – HIFK

  • 121 325
  • 672

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Vaikeuksien kautta voittoon. Tämä sarja ja etenkin viimeinen matsi olivat kuin kulunut kausi pienoiskoossa. Sitkeä on sakki.

IFK:lle pisteet kovasta vastuksesta, vajaamiehisenäkin. Pisteet myös runsaalle enemmistölle JA:n IFK-kirjoittajista - hienoa jengiä. Ensi kaudella lisää.

Hyvin kiteytetty.

Huh huh, olipahan tiukka sarja. Täytyy myöntää, että aliarvioin HIFK:n aivan täysin. Joukkue vei toista, kolmatta ja etenkin neljättä peliä ja taisteli vahvasti myös lauantaina ja tänään. IFK:n ylivoima oli todella tehokas ja ykköskenttä oli välillä täysin pitelemätön. Myös veskarit suorittivat ihan kelvollisesti. Parempi tästä sarjasta kuitenkin meni jatkoon.

Kiitos myös HIFK-faneille asiallisesta keskustelusta. Sitä oppii arvostamaan, kun vilkaisee muita ketjuja tai kun vain miettiikin seuraavan vastustajaa... Vitutus on varmasti armoton, mutta toisin kuin kaksi vuotta sitten, voitte olla varmasti ylpeitä kolhuja kokeneesta, mutta kaiken likoon laittaneesta joukkueesta. Ensi kaudella Stögö ja kumppanit ovat vuoden kokeneempia - luultavasti HIFK on ensi kaudella vielä vahvempi.

Pakko myöntää, että helpottaa aika pirusti. Vähän samanlainen olo kuin viime kauden Pelicans-sarjan jälkeen - nyt oli kyllä vielä kovempi vastustaja, mutta niin vain vaikeuksien kautta jälleen kerran Tappara on välierissä. Paljon pitää vielä parantaa - varsinkin erikoistilanteita - mutta nyt voi hetken aikaa nauttia tästä kovaksi taisteluksi äityneen sarjan voitosta.
 
Pari pointtia sarjasta:
IFK:
- Lankinen oli todella hyvä. Miksi Husso laitettiin maaliin viimeiseen peliin? Oliko Lankisella jotain vammaa? En väitä että tähän ratkesi.
- Ylivoima oli murhaavaa, paitsi tärkeimmällä hetkellä.
- Materiaalin "kapeus"?, ei löytynyt ratkaisijoita alemmista kentistä. Liikaa Ramstedtin ja Zaborskyn ja kumppaneiden varassa.
- Välillä vanhaa kunnon iiefkoota.
- Muutaman pelin hyvät alut. Loistava paine Tapparan päätyyn josta maalit.
- Puolustuksen epävarmuus?

Tappara:
- Metsola oli ok, viimesessä pelissä loistava.
- Oman pään paniikki Hifkin painostuksessa. Erien alut huonoja.
- Ketjumuutokset oli mielestäni toimivia.
- Henkinen kantti. Vaikea sarja, mutta vahva selkäranka.
- Palola. Jakaa mielipiteet: löysä huitoja vai kliininen snaipperi? Kumpaakin? Tärkeä pelaaja,
- Puolustajien tason nosto. (poislukien Saravon typerä huitominen)
- KAKSOSEN JA ERKINJUNTIN MAALIT!

HIFK oli vaarallinen, mutta mielestäni vaan ylivoimalla. 5vs.5 peli oli kokonaisuudessaan Tapparan hallintaa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Peliä en pystynyt mistään seuraamaan ja tekstitv:n ääreenkin pääsin vasta kun tilanne oli 3-3. Otteluseurantaa vilkaisin sen verran että siellä on mailaa käytetty vieraiden toimesta kiitettävästi ja boksiakin aiheesta tullut. Tuossa vaiheessa en uskonut vaan toivoin, ainoastaan toivoin. Mutta niin kuin kliseisesti on sanottu, että jos et itse tee niin kaveri tekee. On jotenkin ironista mutta po-sarjoille hyvin tyypillistä että ratkaisun iskee EJ joka on saanut paljon paskaa niskaansa tehottomuudestaan. Täältä myös hatunnosto IFK:n faneille, hyvää debattia ja vääntöä otteluketjuissa ilman ylenmääräistä provosointia.

Tämä voitto oli helpotus mutta nyt täytyisi kaivaa uusi vaihde noita sinikeltaisissa painitrikoissa luistelevia länsirannikkolaisia vastaan.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Huh huh, olipa taas peli. Yhtään ei taaskaan tiennyt kuka seuraavaksi verkkoa heiluttaa. Jatkoerän perusteella voitto meni oikein, torjunnat oli vissiin 14-6 siinä vaiheessa.

Se HIFK:n seiskapaikka runkosarjassa maksoi aika paljon. Ensin kaksi - kolme peliä Ilvestä vastaan jotka vei sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja. Se taisi näkyä tuossa lopussa. Sen lisäksi tietenkin ne kaikki telakalle joutuneet pelaajat. Se syöksy olis pitänyt saada pikkuisen aikaisemmin katki. Taisi jäädä pisteestä tai kahdesta kiinni.

Rask ja Lankinen pistivät eniten silmään ja vaikka se Leino ehkä sai liian isoa roolia, kasvoi se varmasti ensi kautta ajatellen paljon. Hyvä sarja, kiitos kaikille osallistujille niin kentällä kuin täällä palstalla.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi kaudella Stögö ja kumppanit ovat vuoden kokeneempia - luultavasti HIFK on ensi kaudella vielä vahvempi.

Paljon pitää vielä parantaa - varsinkin erikoistilanteita - mutta nyt voi hetken aikaa nauttia tästä kovaksi taisteluksi äityneen sarjan voitosta.

Saa nähdä. Ensi kauden joukkuehan on käytännössä täysin sama kuin nykyinen. Runko ei muutu juuri ollenkaan ja kaikki tähtipelaajatkin jatkaa.

Tapparan on pakko parantaa aivan saatanasti yli ja alivoimaa, koska muuten tulee noutaja Lukkoa vastaan. Noi oli erittäin heikolla tasolla tässä IFK-sarjassa teillä. 5-5 pelaaminen kohtuu hyvässä kuosissa, mutta ei Kärppien ja Lukon tasolla, vielä. Ehkä sekin vielä hiontuu nyt kun tuli helpottava puolivälierävoitto.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Onnea Tapparalle, vituttaa kun oltiin niin lähellä kuitenkin. Kaikki tappiot maalin erolla, kaksi jatkoilla, ja jokainen noista myös voitettavissa. Oikea joukkue voitti silti sarjan. En jaksa analysoida enempää, mutta Tappara oli ratkaisuhetkillä ja otteluiden kulminaatiokohdissa terävämpi ja kylmäpäisempi. Tämän illan ottelu ei tee poikkeusta. Tapparaa ei hetkauttanut alivoimakurimus ja pari takaiskua niiden aikana, vaan jatkoi vakaasti omaa juttuaan ja nousi hetkessä tasoihin. HIFK hallitsi pitkät tovit, mutta ratkaisevaa eroa ei syntynyt. Tappara sen sijaan jauhoi vääjäämättä voittomaalin, kun pääsi jatkoerässä pelin päälle. Ei oltu huonoja, mutta kaveri oli nyt vaan parempi.

Jäähyistä muuten, että ihan aiheestahan nuo tulivat, toisessa erässä olisi voinut Tapparalle viheltää enemmänkin kakkosia. Sikäli Tapolan ihan turha mussuttaa illan tuomioista, vitonen oli siinä ja siinä, olisiko 2+2+10 riittänyt. Tuomarit olivat nyt sikäli hyviä, etteivät lopettaneet viheltämistä Tapparan jäähysuman aikana, vaikka tämän varaan Tappara selvästi laski.

Sitä mä vaan ihmettelen, miksei Lankiseen luotettu ja laitettu maaliin alusta asti, vaikka on terveenä ollessaan ollut meidän kevään ykkönen. Eihän nuo Husson maaleja ollut, mutta ei tullut isoja ratkaisuhetkillä, toisin kuin Metsolalla ja Lankisellakin hetken aikaa, kunnes joutui taipumaan.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Onnittelut Tapparalle, parempi jengi vei sarjan. Kuten aina näissä 4 voiton geimeissä. Kummallinen sarja, olin HIFK:n tasoitettua voitot 2-2:een liki varma, että HIFK vie sarjan. Niin köysissä Tappara oli. Toisaalta aavistin jo Tapparan lauantaisen voiton jälkeen, että tämä taisi olla tässä. Enpä jaksa tässä blaastaa loukkaantumisista, ne ovat osa lajia. Oli aika hyytävä fiilis tänään Jatkoajalla katsoa ja melkeinpä toivoa Tapparan tekevän sen voittomaalinsa asap. Niin paljon Tappara sitä halusi ja aika kliinisesti kävi ottamassa omansa. Palola oli huikea, mielestäni selkeästi liigan paras pelaaja. Jos nyt jotain pitää Lukko-sarjaan sanoa, niin maaleja Tappara ei voi enää noin paljon antaa.
 

Bromse

Jäsen
Alkuun, olen kyllä pirun tyytyväinen joukkueen esitykseen, vaikka jossiteltavaa jäi taas kerran. Mitä jos Elkins, Nykopp, Ikonen ja Lamberg olisivat olleet kokoonpanossa. Mitä jos Puustinen, Kuparinen ja Generous olisivat olleet kunnossa, eikä vain vaivoin parsittu kasaan. Mutta sellaista se on, niillä korteilla mennään mitkä on jaettu. Tuolla jengillä oli voitontahtoa, mutta tällä kaudella se ei pidemmälle riittänyt. Ensi vuonna paremmalla terveystilanteella ja ehkä hieman kokeneemmalla puolustuksella olemme pidemmälle. Törmäsen kolmantena vuotena finaalissa. Toivotaan..

Onnittelut Tapparalle jatkopaikasta! Ansaitusti sen saitte, tämän illan nousu Nordiksella kruunasi sen. Hyvää keskustelua ollut niin täällä, kuin myös vieraspeleissä Tampereella teidän kanssa. Ehkä kolmas vuosi toden sanoo, tsemppiä jatkoon!
 
Puhtaasti urheilulliselta kantilta arvioituna HIFK:n esitys oli varsin arvostettava. Valtava nousu jääkiekkoilullisesti heikosta Ilves-sarjasta, sekä kahdesta ensimmäisestä pelistä. Taktiikkaa hiottiin, peluutusta muutettiin ja rankaistiin Tapparaa lepsuilusta armottomasti tasoittamalla sarja. Sitten oli Tapparan vuoro herätä, tehdä muutokset ja palattiin alkuasetelmaan - voitto kotona, voitto vieraissa. Tasaisia pelejä, mutta ei kuitenkaan niin tasainen sarja. Loukkaantumiset ja sairastelut ovat ikävä asia, mutta ne ovat lähtemätön osa lajia. Näistä johtuen HIFK ei pystynyt tarjoamaan täyden rosterin optimiaan, mutta eipä Tapparankaan parasta tässä sarjassa nähty.

Aktiivinen tuomaritoiminnan häiritseminen on kuitenkin asia jota en itse arvosta ollenkaan ja se jätti vähän paskan maun suuhun tästä sarjasta. Törmänen aloitti sen jo ennen 1. peliä ja se huipentui kun helsinkiläisvetoiset mediat ulvoivat Jormakan kamppia, joka oli yhtä todellinen kuin Tammelan sylkäisy toisessa sarjassa. Halveksin tuollaista toimintaa, ei kuulu lajiin, eikä mielestäni perinneseuran brändiin. Mutta Törmänen toki onkin Jokeri-ikoni, jo pelaajana rottamainen.

Niinpä en ala tässä persettä nuolemaan ja kaikkia kehumaan, vaan totean että tack och ädjö."Ei viitti vielä mennä lomalle kun ulkona sataa snögöö", niin kuin Kimmo Kuhta joskus vuosia sitten totesi.
 

HA kontio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Leffa-arvio sarjasta:



Tuomarit
L

Aktiivinen tuomaritoiminnan häiritseminen on kuitenkin asia jota en itse arvosta ollenkaan ja se jätti vähän paskan maun suuhun tästä sarjasta. Törmänen aloitti sen jo ennen 1. peliä ja se huipentui kun helsinkiläisvetoiset mediat ulvoivat Jormakan kamppia, joka oli yhtä todellinen kuin Tammelan sylkäisy toisessa sarjassa. Halveksin tuollaista toimintaa, ei kuulu lajiin, eikä mielestäni perinneseuran brändiin. Mutta Törmänen toki onkin Jokeri-ikoni, jo pelaajana rottamainen.

Niinpä en ala tässä persettä nuolemaan ja kaikkia kehumaan, vaan totean että tack och ädjö."Ei viitti vielä mennä lomalle kun ulkona sataa snögöö", niin kuin Kimmo Kuhta joskus vuosia sitten totesi.

hieno kommentti respect kuten kaikille hifkiläisille
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Aktiivinen tuomaritoiminnan häiritseminen on kuitenkin asia jota en itse arvosta ollenkaan ja se jätti vähän paskan maun suuhun tästä sarjasta. Törmänen aloitti sen jo ennen 1. peliä ja se huipentui kun helsinkiläisvetoiset mediat ulvoivat Jormakan kamppia, joka oli yhtä todellinen kuin Tammelan sylkäisy toisessa sarjassa. Halveksin tuollaista toimintaa, ei kuulu lajiin, eikä mielestäni perinneseuran brändiin. Mutta Törmänen toki onkin Jokeri-ikoni, jo pelaajana rottamainen.

En itsekään pidä tuomareista valittamisesta, siis valmentajien tai pelaajien toimesta. Törmänen ei ole kuitenkaan ainoa, ja Tapola aloitti tänään oman messunsa aiheesta. Sitä paitsi minua vituttaa vielä enemmän se kulisseissa tapahtuva vaikuttaminen, joka jää kaikilta piiloon. Langat kuumana liigan suuntaan ja sitä rataa. Tämä ei ole kohdistettu Tapparaan tai erityisesti mitään tiettyä joukkuetta vastaan. Tuota vaan tapahtuu paljon. Mutta kiitos ja hei munkin puolesta, alan seuraamaan nyt NHL:aa ;) Onnea Tapparalle jatkoon, onhan tuo Jypin ohella jäljellä olevista mieluisin mestari.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
No joo, samaa mieltä tuosta vihellyksistä itkemisestä, se on ihan takapuolesta. Ja tosiaan kun sitä tehdään jo ennen kuin yhtäkään minuuttia on pelattu. No eiköhän Törmänen saanut tästä senkaltaisen leiman, ettei sitä jatkossa oteta ihan tosissaan. Otetaan ne voitot ihan pelaamalla.
 

lego

Jäsen
Kiitos HIFK-faneille (lukuun ottamatta Kölliä, vittu mikä spede) hienosta sarjasta. Kovaa taistelua oli varsinkin ottelusarjan lopussa ja jos HIFK:llä olisi ollut kaikki miehet kunnossa, niin tiedä vaikka tulos olisi ollut toinen.

Mennään eteenpäin!
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Yhdyn myös IFK-faneja kiittäviin. Eipä ole noin asiallista porukkaa tullut viime vuosina playoffeissa vastaan, tosin Pelicans-kannattajat pääsevät jo lähelle. On ollut aivan upeaa keskustelua 26 sivua, vaikka sitä pääosin olen sivusta seurannutkin. Ensi kaudella IFK tulee olemaan kova vastus, kunhan hankinnat osuvat nappiin. Maalivahtiin ette suoraan kaatuneet, mutta kummasti olisi auttanut se kuuluisa brödöör.

Oli kyllä tunteiden vuoristorataa tämä koko sarja ja tämä viimeinen ottelu erityisesti. Kiitos molemmille joukkueille ja ei muuta kuin Lukon kimppuun. Tappara vs Nieminen sarjastakaan tuskin tulee tunteita puuttumaan.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voihan penis.
Ei ihan klassikoksi sitten noussut tämä sarja lopulta kuitenkaan, vaikka kaksi perinteikästä ja hienoa seuraa hyvän sarjan pelasivatkin.
Paljon voisi tekosyitä keksiä miksi kävi näin, mutta fakta on se, että tällä hetkellä paremmassa tikissä ollut joukkue sarjan ansaitusti nimiinsä vei. Joten turha hakea lohtua mistään, saattaa vain ruveta enemmän harmittamaan.
Hienoja pelejä. Hienoja pelaajia. Vain tulos paskaa, mutta se on hyväksyttävä.
Kaikesta huolimatta en Tapparan mestaruutta toivo, mutta toivottavasti näin kiekon ystävänä näen vielä monia hyviä matseja kevään aikana ennen MM-kisoja. Toivattavasti näistä molemmista joukkueista sinne joku pelaaja mahtuu, maalla ei niin merkitystä.
Tyhjä olo, mutta syksyllä taas tavataan!
 

Jusu75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers
Joku ylempi instanssi teki järkysti parhaansa kentällä että pelit olisivat juuri pk-seudulla jatkuneet.

IFK faneilta hyvää keskustelua. Paitsi ne jotka eivät ymmärtäneet aikaisempia pelejä että Tappara sukelsi ekat neljä matsia ja tasoero tulee näkyviin.

Kärkimiehet melko tasoissa, keskiluokka vahvasti Tampereelle ja ihan sylttyä se teidän loppuosasto. mihin helvettiin se teidän budjetti oikeasti käytetään? Palola saa tästä kaudesta sen 35K€, vedetään teillä ilmeisesti kokonaisuus vähän löysin rantein?
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara löysi neljän surffailupelin jälkeen oikean asenteen ja jyräsi jatkoon. Upea nähdä miten kahdessa viimeisessä pelissä joka pelaaja antoi jäällä kaikkensa voiton eteen. Tuomarit vihelsivät päättömiä jäähyjä, tähdet olivat vinksallaan, mutta niin vain kirvesrintainen soturiryhmä väänsi ratkaisevat pelit voitoiksi.

Kiitos Tappara!
 

Jindebyne

Jäsen
Parempi jatkoon, ei mitään epäselvyyttä. HIFK:lle tarjottiin eilen avaimet käteen venyttää sarjaa, muttei tällä kertaa mennyt sisään. Lankinen pelasi itselleen ensi kautta ajatellen todella hyvät lähtökohdat ja oli yksi koko jengin parhaita Auvitun ohella. Ei tästä nyt kovin pahaa sanottavaa jäänyt; molemmat jengit taistelu kuten kuuluukin ja HIFK antoi itsestään mielestäni aika maksimit, joten silloin on hyvä todeta se fakta, ettei vaan riittänyt tämän pidemmälle. Tappara on sitkeä jengi, eikä viime kauden finaalin uusinta ole kovinkaan kaukana. Soisin kirvesrinnoille kannun, sen verran hyvää työtä siellä on tehty viimeiset vuodet ja Palola, Jormakka yms. kyllä sen Tappara-paidassa ansaitsevat.
 
...
Jäähyistä muuten, että ihan aiheestahan nuo tulivat, toisessa erässä olisi voinut Tapparalle viheltää enemmänkin kakkosia. Sikäli Tapolan ihan turha mussuttaa illan tuomioista, vitonen oli siinä ja siinä, olisiko 2+2+10 riittänyt. Tuomarit olivat nyt sikäli hyviä, etteivät lopettaneet viheltämistä Tapparan jäähysuman aikana, vaikka tämän varaan Tappara selvästi laski.
...
Tapola toki kritisoi Malisen kakkosta ja Saravon vitosta, mutta peräänkuulutti enemmänkin sitä, ettei IFK:lle vihelletty jäähyjä selvistä tilanteista huolimatta. Siellähän meni läpi punapaidoilta yhtä sun toista aina koukuista seitsemään mieheen kentällä - ja tuloksena kaksi annettua ja yksi siirretyksi jäänyt rangaistus. Ilta-Persröörin seuraavaa agendaa odotellessa. Mielestäni Tapola toimi nimenomaan ansiokkaasti, kun ei tuomaritoimintaan puuttunut sarjan aikana laisinkaan, toisin kuin Törmänen.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Mielestäni Tapola toimi nimenomaan ansiokkaasti, kun ei tuomaritoimintaan puuttunut sarjan aikana laisinkaan, toisin kuin Törmänen.

Samaa mieltä, mutta tästä lähtien Jatkoajan haastattelun mukaan Mervikin alkaa valittaan: "Tappara jäähyili ottelussa urakalla, eikä Tapola ollut voitosta huolimatta aivan tyytyväinen illan linjaan. Mies kertoikin oppineensa HIFK-kollegaltaan Antti Törmäseltä jotain jatkoa ajatellen. - Minun linjani on ollut väärä ja olen jäänyt altavastaajaksi, kun en ole valittanut jäähyistä. Viimeksikin saimme ihan älyttömiä jäähyjä. Silloin olin hiljaa, mutta kokemusta näköjään tulee tätäkin kautta: kannattaa puhua, jos kokee vääryyttä. Liigakin varmasti tekee omat tulkintansa näistä jäähyistä ja tilanteista, Tapola totesi."
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Älkää Tapparan miehet viittikö kirjoittaa dumarien toiminnasta voitetun sarjan jälkeen. Näyttää aika oudolta.
Onnea paremmalle jengille voitosta, ja tsemiä jatkopeleihin. Kiitos näistä peleistä.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Älkää Tapparan miehet viittikö kirjoittaa dumarien toiminnasta voitetun sarjan jälkeen. Näyttää aika oudolta.

Asioita voi katsella myös muusta kuin faninäkökulmasta. Jos voittajajoukkue puhuu tuomaritoiminnasta, kysymys on tällöin juuri tuomarilinjan yleisestä tasosta ja siihen liittyvästä normaalista keskustelusta, ei pelkästään tappiosta kumpuavista itkupotkuraivareista.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Älkää Tapparan miehet viittikö kirjoittaa dumarien toiminnasta voitetun sarjan jälkeen. Näyttää aika oudolta.
Onnea paremmalle jengille voitosta, ja tsemiä jatkopeleihin. Kiitos näistä peleistä.

Onko se vain häviäjän oikeus puhua, että tuomaritoiminta oli kohtuuttoman heikolla tasolla? Mitä outoa siinä on, että tuota toimintaa arvostelee luokattomuudesta, kun tästä lienee kaikki samaa mieltä?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mielestäni Tapola toimi nimenomaan ansiokkaasti, kun ei tuomaritoimintaan puuttunut sarjan aikana laisinkaan, toisin kuin Törmänen.
En seurannut sarjaa paljoakaan, mutta viidennen pelin jälkeen Tapola marssi tv-haastatteluun ja tokaisi jotenkin että "kohta tähän tulee vastustajan valmentaja, joka varmasti pyrkii vaikuttamaan tuomaritoimintaan. Minä toivon että tuomarit ei anna tällaisten vaikuttaa" tjsp. Repesin tuolle kyllä ihan täysin. "Kehunpa tässä nyt tuomareita jo ennen kuin Törmänen ehtii ne haukkua, toivottavasti eivät anna sen vaikuttaa".
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mielestäni tuomaritoiminta HIFK-Tappara -sarjassa oli vähintään tyydyttävää, pääosin jopa hyvää ja ehdottomasti riittävän oikeudenmukaista. Ihan normaalia playoffsarjan viheltämistä. Sellaista sarjaa ei kuulu ollakaan, missä ei olisi jotain keskusteluja aiheuttanutta. Se on inhimillistä. Faneilla on turhan kovat odotukset tuomareita kohtaan, eivät he mitään kliinisiä robotteja ole. Fakta on se, että aina jää jotain viheltämättä ja aina tulee myös väärin puhallettuja jäähyjä. Ja mitä pidemmäksi sarja menee, sitä tasapuolisemmin nämä jakautuvat. Liigan tuomarointi on mielestäni kaikkiaan korkeatasoista. Esimerkiksi KHL:ssä vedetään paljon härskimmin kotijoukkueen piikkiin. Tämä sarja ei ratkennut miltään osilta tuomareihin. Ei myöskään ainutkaan yksittäinen ottelu. Tapparalta jäi yksi jäähy viheltämättä Tampereella matsin alussa, mutta Husso olisi silti saanut torjua suoran vedon ilman maskia ja HIFK:lle jäi sellaiset 55 minuuttia aikaa tehdä enemmän maaleja. Ei mitään mussuttamista siinäkään. Loppuun todettakoon, että en ole itse tuomari, eikä lähipiiriini kuulu ainuttakaan sellaista. Halusin vain pointata, että Liigan tuomarit tekevät paskaa duunia ja selviävät siitä kaikkiaan ihan kunnialla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös