Playoffs 2014 Puolivälierät: Kärpät – HPK

  • 133 895
  • 672

Hode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vatsalaanmakoilevatnaamansapitelijät
Paikkoja oli, mutta ei tekijöitä. Sama koskee koko ottelusarjaa. Kolmeen otteluun kolme maalia, joista nolla ylivoimalla. Epäilemättä vittumaisen oloinen tilasto ja eihän tuollaisella voi otteluita saati ottelusarjoja voittaa. Tuomaritoiminnasta nillittämiseen sijaan kyselisin Kerhon kannattajana seurajohdolta missä ihmeessä on kauden paras maalintekijä just nyt, kun pelejä pitäisi voitoiksi ratkaista.

Totta, maaleja Kerho on tehnyt liian vähän, mielestäni ennakkoon oli jo selvillä ettei Kerho todennäköiseti tee kovin paljon maaleja vaan pienillä marginaaleilla mennään.

Tarvitaan siis lisää ylivoimaa, jotta on mahdollisuus saada se ketsuppipullo auki tähän mennessä nähdyllä pelaamisella tai sitten pitää pelata toisella lailla. Muutama jäähy toisinpäin niin mistä sitä tietää näissä ihanissa spekuloinneissa miten joku ottelu olisi voinnut kääntyä. Tuohon jäähyjen "kääntämiseen" kirjoitin hieman liioitellusti, mutta välillä asioiden perille meno vaati sen. Ja mikä siinä on niin vaikeaa ettei saa nillittää tuomareista? No oikeesti onhan se ärsyttävää vai onko? Koska kuitenkin tuomarit ovat osa tätä leikkiä = peliä. Onneksi ihmiset on erillaisia ja pohjoispohjamaan ihmisten ajatus maailma on ehkä erillainen kuin hämäläisten ja hyvä niin.

Pelaajista, Kerhon seurajohto on tehnyt varmaan sen mihin rahkeet on riittänyt ja yrittänyt parhaansa. Parin tähtihyökkääjän myynnin / lainan jälkeen peli rullasi ja loppukiri oli loistava ja mahdollisti näihin peleihin pääsyn. Niinkuin Vänttinen muistaakseni jotenkin kuittasi että kun mädät omenat ovat poissa niin homma rokkaa (tarkoitti siis runkosarjan loppukiriä) no tämä nyt taisi oli sitä rankkaa huumoria.

Tänään on onneksi taas peli päivä, rento fiilis ja uutta matoa koukkuun Kerho!

Illalla jatkuu nämä, nähdään hallilla.
 
Viimeksi muokattu:

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Meinasin jo tulla valittamaan, kuinka kamalaa luettavaa tämä ketju on, mutta oikeastaan tämä on loistavaa viihdettä. Bensaa sataa liekkeihin molemmin puolin. Kärppäfanien puolelta bensan kaataminen on kuin suoraan Kärppien pelikirjasta, periaatteessa rauhallista omaan tekemiseen luottamista ja jauhamista, mutta joka viestin loppuun yksilötaitoa esittävä, itseluottamusta ja tunnetta puhkuva kerhofaneja vituttava yleistys. Meidän puolelta taas, no samalaista kun Kerholla kentällä. Muutamia hyviä yksilösuorituksia mutta kollektiivisesti mennään pääasiassa vain kovalla tunteella. Maalataan linssejä oranssimmaksi ja nähdään vika kaikissa muissa, oman joukkueen esitykseen suhtaudutaan nöyrästi, mutta kaikesta muusta kaivetaan pienikin vääryys tai epäpoikeudenmukaisuus tarkoituksena ammentaa niistä vielä kovempaa tunnetta. Kerhon ainoa sauma sarjassa on jättää kaikki kentälle ja toivoa, että se riittää. Samalla lailla fanit jättää kaiken sarjaa käsitteleviin ketjuihin.

Siispä voin tässä ja nyt kertoa totuuden. Kummola on Kärppien puolella, Putin on Kärppien puolella, tuomarit on kärppien puolella, Huml filmaa, Vallin filmaa, Kukkonen filmaa, kaikki Kärpät filmaa, tuomarit filmaa, Keränen taklaa selästä, Kerholaiset ei taklaa selästä, Marjamäki kääntää selän, Kärppien huoltajat kääntää selän, Kärppien pelaajat kääntää selän, Oulu on paska maa, Routasydän on natsikortti, Kaikki oululaiset ja muutkin kärppämieliset kääntää selän ja käyttää hametta ja niillä on menkat, Rönnillä on paskat housussa tai hameessa jos se tykkää Kärpistä.

Kerho on jääkiekon ylivoimaisin kunigaspultti. Me voitetaan seuraavat neljä ja mennään jatkoon.

Aaltosella on Jofan papiljotit. #lisäälämpöö
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Siispä voin tässä ja nyt kertoa totuuden. Kummola on Kärppien puolella, Putin on Kärppien puolella, tuomarit on kärppien puolella, Huml filmaa, Vallin filmaa, Kukkonen filmaa, kaikki Kärpät filmaa, tuomarit filmaa, Keränen taklaa selästä, Kerholaiset ei taklaa selästä, Marjamäki kääntää selän, Kärppien huoltajat kääntää selän, Kärppien pelaajat kääntää selän, Oulu on paska maa, Routasydän on natsikortti, Kaikki oululaiset ja muutkin kärppämieliset kääntää selän ja käyttää hametta ja niillä on menkat, Rönnillä on paskat housussa tai hameessa jos se tykkää Kärpistä.
No näinhän se on kyllä nähtävä. Mietinkin tässä että mikä on aiheuttanut Kärppien täydellisen ylivoiman tässä sarjassa, niin kyllähän ne ovat juurikin nämä Läskisalo:n mainitsemat pointit. Onneksi ollaan sen verran hyviä kääntämään sitä selkää, että silti voitetaan pelejä.

Tämän illan kamppailusta tulee varmaankin tasainen. Kerhon on vähän pakko laittaa all-in, koska vaarana on se että pelit loppuu tänään. Tiukka peli tulee, laitetaan joku sopivan nöyrä lopputulosveikkauskin loppuun, ei tule kerhofaneille paha mieli. Olisiko 7-0 Kärpille? Meinasin ensin kirjoittaa että 7-2, mutta en usko että Kerhon pelaajat saa edes kahta laukausta kohti maalia.

Tähän sitten jotain valinnanvaraisia hymiöitä.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huh huijaa.

Vertailun vuoksi käykäähän tsekkaamassa SaiPa-JYP -ketju. Siellä runkosarjan 4. ja 5. kohtaavat, sarja on ollut todella tasainen ja silti 0-3 tappiolla olevan joukkueen fanit osaavat antaa kaiken kunnian vastustajalleen.

Olen seurannut kaikkia sarjoja peleistä näihin keskusteluketjuihin. Näemmä Hämeenlinnasta löytyvät todellakin Liigan huonoimmat häviäjät.

Jonkin sortin reality check taitaa tehdä HPK-jengille ihan hyvää. Itsekin kävin täällä ihmettelemässä jo ennen sarjan alkua, miten runkosarjan 10. sijoittuneen jengin fanit pitävät yllättävänä ja ylimielisenä, että runkosarjan piste-ennätyksen tehneen leirin fanit uskovat omiinsa. Siis ainoastaan uskovat realistisesti omiinsa.

Kateuden kulttuurin tutkijoille tämä ketju antaisi aivan loistavaa tausta-aineistoa ainakin hämäläisestä mielenmaisemasta.

Jupa
 
Rockarolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Otetaanpa täältä otteluun myös kahden tähden seuraaminen

Rendulic: Heräsi viime peliin uskomattomaan pelivireeseen. Saako tänään samanlaisen vauhdin päälle? Joka kerta, kun Bornalla oli kiekko viime pelissä Kärppien päässä alkoi itsellä hieman tutisemaan. Loistava pelaaja Kerholle. Kerhon kannalta sääli, ettei säkenöinyt kahdessa ekassa pelissä.

Aaltonen: Lähes samat pointit kun Rendulicilla. Ratkaisi viime ottelun Kärpille ja tuuletuksista huomas, että onnistumiset tiputti flyygelin selästä. Pyrkiikö ratkaisemaan itse, jakeleeko ketjukavereille passeja vai vaipuuko harmaaseen usvaan?

Tottakai ratkaisijat voivat olla jtn aivan muuta, mutta itsellä suurin mielenkiinto on juuri näiden kavereiden ympärillä. Taiteilijat janoavat onnistumisia ja molemmille niitä tuli viime ottelussa!
 
Pasanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Vertailun vuoksi käykäähän tsekkaamassa SaiPa-JYP -ketju. Siellä runkosarjan 4. ja 5. kohtaavat, sarja on ollut todella tasainen ja silti 0-3 tappiolla olevan joukkueen fanit osaavat antaa kaiken kunnian vastustajalleen.

Olen seurannut kaikkia sarjoja peleistä näihin keskusteluketjuihin. Näemmä Hämeenlinnasta löytyvät todellakin Liigan huonoimmat häviäjät.

Jonkin sortin reality check taitaa tehdä HPK-jengille ihan hyvää. Itsekin kävin täällä ihmettelemässä jo ennen sarjan alkua, miten runkosarjan 10. sijoittuneen jengin fanit pitävät yllättävänä ja ylimielisenä, että runkosarjan piste-ennätyksen tehneen leirin fanit uskovat omiinsa. Siis ainoastaan uskovat realistisesti omiinsa.

Oletko nähnyt esim Vallin & Huml videoista miten vastustaja sitä kunniaa itselleen ansaitsee? Me olemme, ja annamme kyllä ansaittua kunnia koko laidalliselta. Mitä itse kiekkohommiin tulee, niin ei kai sitä ole kukaan kiistänyt että Kärpät ansaitusti johtavat 3-0 sarjaa, mikä nyt on vähintä mikä tilanne tässä vaiheessa pitäisi olla. Hämmästyttävää on se, miten näihin numeroihin on päädytty..Onhan tässä tullut käänteinen reality-check jos odotti että rillutellen Kärpät painaa HPK:n maanrakoon
1. peli: Kerho loi todella makoisia paikkoja, roikkui hyvin pelissä mukana vaikka hävisikin kahdella maalilla. Toki Kärpillä vajavainen pelituntuma.
2. peli: Ei tämäkään ihan yksipuolista kärppänäytöstä ollut, maalin tappio. Kärpillä hieman vajavaista pelituntumaa vielä, paitsi kolmannen erän alussa, erän lopussa tuntuma hieman katosi.
3. peli: Säkällä kerho tässäkin roikkui mukana, häviten jatkoajalla. Toki Kärppien pelituntuman puute oli suurin syy ettei peli ratkennut aiemmin.

Kerho on pelannut aivan upean sarjan, ei voi olla kuin ylpeä, varsinkin huomioonottaen miten tähän on tultu!
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Totta, Kärpät ovat ylivoimaisia sarjassa kun johtavat sarjaa 3-0. Totta, Tuomarit eivät tee yhtään maalia.

Ja Kun ollaan tässä kohtaa pleijareita ja hienoa kevättä, niin kait tässä saa vähän fiilistellä ja spekuloida? Aiheen varmaan arvaatte...lähdetään liikkeelle "poikittaisista" kun annetaan Borna Vallin tilanteesta ainoastaan Valliinille kakkonen, tilanne Huml Kerho maalin takana kakkonen hänelle, Laakso Kukkonen tilanne ainoastaan Kukkoselle 2 minuuttia. Sitten taklaukset Saarinen Pokka ainoastaan Pokalle kakkonen ja Keränen Niemi 5 minuuttia, Niemi loukkaantui. Tuomiot näin päin, niin oletan että sarja olisi vielä mielenkiintoisempi.

Tartutaan tähän rapalaan.

Meikäläisen järjenjuoksuun ei mene, miksi tilanteissa, joissa tapahtuu selkeä rike, pitäisi tuomita jäähy rikottavalle pelaajalle? Selitätkös vielä logiikkaasi. Jos Laakso vetää vastustajan laidan vieressä poikittaisella mailalla, onkin tuomio 2min taklattavalle. Tai jos Saarinen taklaa selästä Pokkaa, niin siitä taklattavalle kakkonen. Ehkä olisi todellakin syytä ottaa jo joku järki käteen näissä.

Humlista ja Vallinista olen samaa mieltä, heille olisi pitänyt penaltit antaa. Mutta tässä kun on sellainen jännä homma kuin sääntökirja. Kertokaas, montako kertaa olette nähneet jonkun vetävän teatteria ja saavan siitä kakkosen sellaisissa tapauksissa, ettei toinen osapuoli saa mitään? Varmasti olisi ollut oikeudenmukaista kompensoida Rendulicin kakkonen samanmoisella Vallinille ja Humlille sitten se sääntökirjan mahdollistama 10 min käytösrangaistus. Mutta tuomiota, jossa esim. Humlille olisi tuomittu pelkkä kakkonen vain Jatkoajan keskustelupalstan ajatusleikin perusteella, not gonna happen.

Sitten tähän iltaan ja geim four. Rynnäksen Jussi tulee todennäköisesti maaliin ja Komulainen vaihtuu Alikoskeen. Todennäköisesti myös puolustuksessa on Kärpiltä tulossa yksi muutos, koska kaikki halutaan pitää kuumana. Kuka ryömii kaukaloon Kerholta loukkaantuneen Niemen tilalle? Ja korvaako Vihko Järveläisen, ettei Rendulicin tarvi vetää kahdessa kentässä koko peliä?
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Humlista ja Vallinista olen samaa mieltä, heille olisi pitänyt penaltit antaa. Mutta tässä kun on sellainen jännä homma kuin sääntökirja. Kertokaas, montako kertaa olette nähneet jonkun vetävän teatteria ja saavan siitä kakkosen sellaisissa tapauksissa, ettei toinen osapuoli saa mitään? Varmasti olisi ollut oikeudenmukaista kompensoida Rendulicin kakkonen samanmoisella Vallinille ja Humlille sitten se sääntökirjan mahdollistama 10 min käytösrangaistus. Mutta tuomiota, jossa esim. Humlille olisi tuomittu pelkkä kakkonen vain Jatkoajan keskustelupalstan ajatusleikin perusteella, not gonna happen.
Tottakai jäähyn voi antaa filmaajalle ja rikkojalle, jos aihetta on. Näissä filmaustilanteissa ei ole ollut rikettä ja kyseessä on silloin tuomarivirhe ja nimenomaan sääntökirjan vastainen vihetämättömyys. Ja kun ei teille mikään mene perille ja kohta joku nimeltämainitsematon nimimerkki laittaa kuitenkin sanoja suuhun, niin ihan vaan heidän aikaansa säästääkseni kerron, että pelit ovat ratkenneet noihin muutamiin härskeihin filmauksiin ja tuomareiden virheisiin, Kärpät harrastaa systemaattista filmausta, Junno on todennäköisesti maksanut tuomarit, Kärpät on voittanut tuurilla, se on ylipäätään huono joukkue eikä ansaitsisi yhtään mitään. Kannattajista en sano mitään, kun pelkään, että saan lisää vihapuhetta sisältäviä viestejä postilaatikkoon. Söpöjä ovat. Ja kaunihia.

Tuskin se Vihkokaan olisi pois ollut, jos olisi pelikunnossa. Tottakai laatikkoon vaan, jos pystyy pelaamaan, mutta itse en laittaisi Järveläisen paikalle. Tiedä sitten kenenkä, son Pantserfaustin hommia se.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Tuomaritoiminta on ollut tasapuolisempaa kuin pitkään aikaan, keksikää reppanat joku muu tekosyy.

Nimenomaan tämä on täyttä paskaa.

Minkä takia yhdessä sarjassa ei voi olla samat (pää)tuomarit, niin pysyisi ainakin linja samana?

Vesa Viitakoski sanoi eilen, että lauantain linjassa ei sinänsä ollut vikaa, mutta se oli täysin eri kuin aiemmin.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tottakai jäähyn voi antaa filmaajalle ja rikkojalle, jos aihetta on. Näissä filmaustilanteissa ei ole ollut rikettä ja kyseessä on silloin tuomarivirhe ja nimenomaan sääntökirjan vastainen vihetämättömyys.

Kuten totesin, filmaustilanteissa joissa ei oikeasti rikettä tapahdu, tulisikin penaalisoida. Se on täysin hyväksyttävää, eikä kenelläkään liene vastaan sanomista. Ja 99,9% tapauksista se on käytöskymppi. Sitten se 0,01% puhalletaan sukelluksesta kakkonen. Tämä ei olisi tuonut Kerholle sekuntiakaan enempää ylivoima-aikaa tässä sarjassa.

Pointti on vain tämän yhden järjenjuoksu, jossa täysin selvissä rikkeissä jäähyt jaetaankin rikotulle, ei rikottavalle. Tilanne on suhteellisen sairas, jos tällä tasolla edes keskustellaan. Olen ihastellut koko sarjan Kerhon mahtavaa itseluottamusta ja toivonut heidän saavan palkinnon tosta duunista. Nämä päättömät ideat vesittää kohtuu hyvin tuon minussa heränneen arvostuksen tunteen helvetin hienoa jääkiekkoa pelaavaa jengiä kohtaan.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Laakso Kukkonen tilanne ainoastaan Kukkoselle 2 minuuttia. Sitten taklaukset Saarinen Pokka ainoastaan Pokalle kakkonen ja Keränen Niemi 5 minuuttia, Niemi loukkaantui. Tuomiot näin päin, niin oletan että sarja olisi vielä mielenkiintoisempi.
Mitä muuten tekee Jyri Rönn nykyään?

Et sää voi olla tosissas! Henkilö X taklaa pelaajaa Y, minkä seurauksena pelaaja Y kaatuu, koska ei vain pysy pystyssä. Tuomari viheltää jäähyn pelaajalle Y filmaamisesta? Onneksi sinunlaiset henkilöt ei ole päättämässä Liigan säännöistä. Ja älä vain sano, että Pokka/Kukkonen filmaa. Tässä tapauksessa voin varata sinulle ajan optikolle.
Ja vastaus kysymykseesi. Eikö Rönn vihellä nykyään KHL:ssa?
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kuten totesin, filmaustilanteissa joissa ei oikeasti rikettä tapahdu, tulisikin penaalisoida. Se on täysin hyväksyttävää, eikä kenelläkään liene vastaan sanomista. Ja 99,9% tapauksista se on käytöskymppi. Sitten se 0,01% puhalletaan sukelluksesta kakkonen. Tämä ei olisi tuonut Kerholle sekuntiakaan enempää ylivoima-aikaa tässä sarjassa.
No tämähän on ihan päivänselvä juttu, mitä tästä edes höpisemään. En nyt mahdottoman hyvin osaa tuota sääntökirjaa, mutta muistaakseni kaksiminuuttinen on ainoa mahdollinen tuomio sukeltamisesta, voi olla että siellä on sitten joku käytösrangaistus myös mahdollista antaa. Sen tiedon pohjalta ylivoimaakin olisi tullut, mutta kyllä se kymppikin tilannetta jotenkin muuttaa? Kumpikin sopii, mutta eihän niistä nyt ole mitään tullut, mikä on helvetin väärin ja tuomareiden vika. Veditkö nuo prosentit hatusta vai onko kuinka varmaa tietoa, itse en pysty arvioimaan?
Pointti on vain tämän yhden järjenjuoksu, jossa täysin selvissä rikkeissä jäähyt jaetaankin rikotulle, ei rikottavalle. Tilanne on suhteellisen sairas, jos tällä tasolla edes keskustellaan. Olen ihastellut koko sarjan Kerhon mahtavaa itseluottamusta ja toivonut heidän saavan palkinnon tosta duunista. Nämä päättömät ideat vesittää kohtuu hyvin tuon minussa heränneen arvostuksen tunteen helvetin hienoa jääkiekkoa pelaavaa jengiä kohtaan.
Mitä helvetin ihmeen kumman juttua tämä nyt on ja miten liittyy HPK:n mahtavaan itseluottamukseen tai mahdolliseen palkintoon, ei mene jakeluun, sori vaan. Tuossahan nyt vaan heitettiin ilmaan täysin spekulatiivisesti, että jos ne tilanteet olisivat menneet toisin päin, niin mitä sitten olisi voinut tapahtua. Saahan sitä pekuleerata, sitä vartenhan tämä palsta kai vähän niin kuin on. Ja tuota tuomareiden linjan vaihtelua kun nyt on seurannut, niin ei tuo nimim. Hoden spekuloima skenaario mitenkään mahdottomalta kuulosta.
 
Ralph

Jäsen
Ivan Humlin kaatumisista on turha itkeä, enemmän siitä on Kärpille haittaa kuin HPK:lle. Kerho nimittäin ei ole saanut ainuttakaan jäähyä Humlin rikkomisesta, joten mitä väliä vaikka kaatuilee kokoajan? Tuomarit ovat hyvin olleet hereillä näissä tilanteissa ja nähneet ettei rikkeitä ole tapahtunut.

Kerholla tänään sitten se ensimmäinen pakkovoitto-ottelu. Harmi kun ei pääse paikan päälle, niin monelle hienolle Kerho-pelaajalle tämä voi olla viimeinen ottelu HPK:n paidassa ikinä. Juha Kiilholma, Borna Rendulic, Teemu Rautiainen, Antti Aarnio... Kaikilla loppuu sopimus ja kolmen viimeisen jatkaminen epävarmaa. Kiilholma ei ainakaan siis jatka, Rendulic tuskin myöskään.

Kiilholma väläytti, että on sitä ennenkin voitettu kymmenen ottelua putkeen. Kyllä Kerho tulee tänäänkin kovaa pelaamaan ja antamaan kaikkensa, mutta riittääkö se tänäänkään. Uskoisin, että jos Joonas Vihko on edes vähän pelikuntoinen, Ville Järveläinen istuu katsomossa. Tai sitten istuu koko pelin pelin penkillä ja Rendulic pelaa läpi pelin joka toista vaihtoa.

Se on yksinkertainen asia, ettei materiaalilla pelejä voiteta, mutta kyllähän tuo Kärppien hyökkäys on pelottava. Ensimmäisissä peleissä Ivan Huml ja Toni Kähkönen pyörittivät tahtipuikkoja. Ja kun heillä ei peli natsannut viimeksi, heräsi Juhamatti Aaltonen. Entä jos tänään herääkin koko sarjan nukkunut Joonas Donskoi? Tai Kerhokasvatti Joonas Kemppainen? Kolmosketju on kyllä Kärpillä ollut läpi sarjan heikko, odotin parempaa hyökkäyspeliä. Julius Junttila toki tykitti sen yhen voittomaalin, mutta silti.

Ben Maxwell kanssa ollut lievä pettymys, ei oikein saanut mitään aikaan vaikka ketjukaverit ovat maalit iskeneet jo. Mika Pyörälä kanssa hyökkyäspäässä ollut vaisu. Siltikin, vaikka nämä viisi viimeisenä mainittua hyökkääjää eivät ole olleet parhaimmillaan missään vaiheessa, on Kärpät voittanut kaikki kolme peliä.

Kerhon pitää siis pitää yhä nämä miehet kurissa. En ukso Kärppien nelosketjun pystyvän ratkaisupeliin sen enempää kuin HPK:nkaan vastaavaan. Kolme ensimmäistä kenttää ne ratkaisut tekee. Ja maalivahdit, yhtään helppoa ei ole varaa päästää.

Puolustajista jaksa edes jauhaa, niin tasainen rintama molemmilla ollut. Virheitä sattunut erityisesti nuorille pakeille, mutta niitä tulee väistämättä. Blokkauspeli ollut huikeassa kunnossa eikä liikaa tilaa anneta kiekollisena hyökkäysalueella vastustajalle kertaakaan.

Jos HPK tänään lähtee kesälomalle, hattu päästä loppukauden taistelusta. Jos HPK tänään pidentää ottelusarjaa, hattu päästä loppukauden taistelusta. Kävi pelissä kuinka tahansa, ei jää todellakaan paskaa makua suuhun. Totta kai ottelun jälkeen vituttaa jos tappio tulee, mutta viimeistään huomenna tajuaa missä mennään.
 
Senmutsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koska haluan kehittyä ihmisenä niin valotatko vähän mikä on ollut tuubaa :) ?

1) Vallin filmi. check
2) Kukkosen polvet. check.
3) Niinimaan kommentti kuinka "hienosti kokenut Vallin...". check.
4) Olympialaisissa Kukkonen pelasi kuin äijä. check.
5) Yläfemmat vaihtoaitiossa. Noo, turhat faktat pilaa aina hyvät tarinat :)
6) Kerhon tyhjennysmyynti kun pelit näytti loppuneen. check.

Mielestäni noin on aika kohdallaan, ei pitäisi paljon tuubaa. Enkä minä ole mieltäni pahoittanut tässä sarjassa, päin vastoin naaraattaa kovasti kuinka ahdingossa oleva joukkue on turvautumaan kaikkiin likaisiin temppuihin :)
Tottakai toivo(i)n että kerho tekee tästä tiukan sarjan, mutta jopa Tuulolan äitee (saattaa olla 4. kentän laita ens pelissä kun niiden perhe on hyvin sitounut tuohon hommaan) tietää eron noissa rostereissa, ettei siellä pitäisi kriisijoukkueella olla mitään saumaa suurinta ja kauneinta...silti olen enemmän kuin tyytyväinen noihin peleihin!

En muista Vallinilta minkäänlaista jurkkaa aiemmilta kausilta, päinvastoin hyvin "äijätyylinen" peluri ollut, sehän tässä kummastuttaa. Kait sielläpäin on jotain siinä vesijohtovedessä :)

Ps. Toistan jälleen ettei puoli suomea pahoita mieltään: Täysin oikea ja parempi joukkue johtaa ansaitusti 3-0, ei kai siitä ole mitään syytä kinastella? Mutta tuosta tyylistä voi olla vain yhtä mieltä?

Tämä Vallinin filmi oli aika pöhölö temppu (kuten jo toisessa ketjussa totesin). Kukkonen taas ei filmannut. Pleijareissa ei "tyyliä" tarvitse kysellä, vain voittoja. HPK on hyvä, ja arvostan seuraa - hienoa jälkeä pienehköillä resursseilla. Luulenpa jopa, että Kärpille voi tulla pataan seuraavassa kohtaamisessa (olisiko sitten vaikka Juha Kiilholma joka pistää kiekon Rynnäksen kilpikäden puolelta jatkoajalla) Hämeenlinna on kaunis ja muutenkin lupsakka kaupunki. Mutta Oulu ja Kärpät ovat silti sen hitusen verran parempia - näin meikäläisen näkökulmasta.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Vertailun vuoksi käykäähän tsekkaamassa SaiPa-JYP -ketju. Siellä runkosarjan 4. ja 5. kohtaavat, sarja on ollut todella tasainen ja silti 0-3 tappiolla olevan joukkueen fanit osaavat antaa kaiken kunnian vastustajalleen.

Kyllä JYP-kannattajat tuolla näyttävät kunniaa vastustajalle antavan, mutta samalla omia haukutaan aivan käsittämättömän nololla tavalla ja kannustetaan muita olemaan menemättä hallille "tukemaan tuota paskaa".

Onko se sitten hyvää häviämistä?

Melkoista gloryhunterporukkaa.
 
M10

Jäsen
Mua naurattaa miten Non Smoking Teamin gloryhunterit tulee tänne neuvomaan kuinka kannattaa joukkuetta, tahi kirjoittaa palstalle oikealla tavalla. LOL sanottaisiin nettitermein. Tuntuu kenkä puristavan kun pudotaan korkealta ja kovaa, sen toki ymmärränkin, mutta jos menisitte omalle hiekkalaatikolle märehtimään mikä meni pieleen. Siinä sivussa voitte vaikka painaa Tynille jonkun hauskan huumori t-paidan ja katsella youtubesta sitä hauskaa hetkeä kun bosse ajoi valtralla ympäri hipposta. Onko muuten Pojulla mitään "hyviä" biisejä tekeillä vai eikö ole kehdannut julkaista niitä kun jengi lähtee tänään kesälomille?

Ja sitten tähän sarjaan. Jotenkin huoleton olo ennen tämän illan matsia. Pleijariaurinko paistaa ja peli kulkee. Kaikki pleijarimatsit on meidän superlätkää pelaavalle herjajengille plussaa ja tänään otetaankin sitten se voitto liigan parhaan kotiyleisön edessä. Viimein se ansaittu voitto tähänkin sarjaan. Tulee menemään selkeästi, ehkä parilla, kolmella maalilla meille.

Perjantaina onkin sitten kunnon haaste Raksilassa, kun sielläkin pitäisi voittaa perkele. Ei ole helppoa se, mutta ei ollut 10 ottelun voittoputken värkkääminenkään. Ja Kerhon peliesityksethän kaikki ovat nähneet. Huikeaa suorittamista äijiltä illasta toiseen. Ei ihme, että buumi on päällä täällä Kanta-Hämeessa.

Levollisin mielin lähdetään pantserfaustin ja Vesa "ylivoimapelin Scotty Bowman" Viitakosken opeilla tämän illan otteluun. Niin absurdia kun onkin, niin hieman jopa pöyhkeillyttää. Tuo PYH-fanin avautuminen toi mukavan lisämausteen kieltämättä. Kärpät on hyvä jengi, kunnioitan toki heitä (pl. ämmä-Huml), mutta niin on Kerhokin. Lisää lämpöö - tästä tulee pitkä sarja.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siellä ollaan silti rehellisiä eikä mennä näihin "itku kun noi filmaa ja äiti, toi setä on epis kun viheltää väärin" -tason leikkeihin.

Itsekriittisyys voittaa sokean itselleen valehtelun. Samaa mieltä, että gloryhunttaus haisee läpi, mutta paljon tätäkin säälittävämpänä pidän sitä, että vastustajalle tunnustuksen antamisen sijaan selitykset tappioille revitään jostakin Humlin köykäisistä kaatumisista, joista ei edes vihellellä. Kyllä, olen katsonut nuo hidastukset tarkkaan.

Jupa
 
Ralph

Jäsen
Siellä ollaan silti rehellisiä eikä mennä näihin "itku kun noi filmaa ja äiti, toi setä on epis kun viheltää väärin" -tason leikkeihin.

Se vasta onkin rehellistä, jos kertoo Ivan Humlin kaatuneen omia aikojaan. Toki se ei tuo palstalle enää mitään lisää, sillä se on ollut jo kaikille valmiiksi tiedossa. Kyllä se kuule ottaa pannuun ketä tahansa, jos oma joukkue kärsii tuomareista. Minuakin vituttaa ne, mutta yritän pitää sisälläni että saan jatkaa tällä palstalla.

Odotapa kun SaiPa hyötyy kerran sarjassanne tuomareista, nyt kun ovat vieneet JYP:iä vaikka tuomarit ovat olleet jyväskyläläisten puolella.

Ja nyt yksikään Kärppä-fani ei saa hyökätä kimppuuni. Kärpät on ollut parempi tuomareista huolimatta, älkää saatana mua lyökö.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Mitä helvetin ihmeen kumman juttua tämä nyt on ja miten liittyy HPK:n mahtavaan itseluottamukseen tai mahdolliseen palkintoon, ei mene jakeluun, sori vaan. Tuossahan nyt vaan heitettiin ilmaan täysin spekulatiivisesti, että jos ne tilanteet olisivat menneet toisin päin, niin mitä sitten olisi voinut tapahtua. Saahan sitä pekuleerata, sitä vartenhan tämä palsta kai vähän niin kuin on. Ja tuota tuomareiden linjan vaihtelua kun nyt on seurannut, niin ei tuo nimim. Hoden spekuloima skenaario mitenkään mahdottomalta kuulosta.

Meinaat siis, että on ihan tuomariparin linjasta kiinni, vaihtuuko selkeästi jäähyn arvoinen rike niin päin, että se rikottu pelaaja saakin rangaistuksen? Kyllä tuo meikäläisen jääkiekkokäsitystä vastaan aika mahdottomalta kuulostaa jopa Liiga-tuomarien taholta.

Game on!
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Tota Vallinin tilannetta en lähde kommentoimaan, kun sitä en nähnyt. Jos siellä törkeä filmi oli, niin sitä ei voi tietenkään perustella eikä puolustela. En hyväksy filmaamista ja jäähyjen kerjäämistä. Ryan Lasch oli tällainen kaatuilija jonka takia jouduttiin jokaisessa pelissä monta kertaa alivoimalle.

Humlia jopa puolustelen. Häntä rikotaan oikeasti koko ajan ja todella törkeästikki. Hän ei oikeen tiedä, miten ne jäähyt vihellettäisiin. Jos pelaat kovaa ja sitä roukitaan, et yritäkkään filmata, ei varmasti tule jäähyä. Jos pistät vähän extraa, ei tule jäähyä siitäkään.
 
Niin, tässä nyt puhutaan niistä muutamista tämän sarjan tilanteista, joista ollaan ilmeisen eri mieltä. Ei Kukkoselle mitään jäähyä siitä tietenkään olisi kuulunut ja olisin hyväksynyt siitä Laaksollekin rangaistuksen, nyt se rangaistus meni pahasti yli ja Kerho kärsi. Samassa tilanteessa muuten Pyörälä veteli kostoksi huomattavasti kovempaa Laakson yli ja sai pikkukakkosen. Linja ei ole ollut tasapuolinen ja sen kanssa pitää elää, ei sitä silti hyväksyä tarvitse. Eikä tässä ole mikään vaihtunut mihinkään, on vain spekuloitu tilanteilla ja tuomioilla, mutta toisin kuin siellä taidetaan luulla, niin harvoin nuo ovat kovinkaan mustavalkoisia.

Ja uskokaa tai älkää, niin tulosta osataan täällä kunnioittaa.

Peliä, todellakin.
 
Kun oikein pyytämällä pyysit & toistohuumori se parasta huumoria vasta onkin, niin tadaa! Humlille tiedoksi, että jäähyjä vihelletään yleensä kun pelaajaa rikotaan. Ei mikään ihme jos Ivan tuntee tulleensa kaltoinkohteluksi, jos hän merkitsee pieneen mustaan kirjaansa mm videon tilanteen rikkeeksi itseään kohtaan.

SM-liiga: Oulun kaupunginteatteri esitt - katso video - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

SM-liiga: Huomio Teatterikorkea - Ari Vallin lhetti hakemuksen! - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat
 
peikko#13

Jäsen
Oi voi. Filmikortti onkin niin yllättävä ja raikas tuulahdus koetun, painovoiman kaltaisen, fysikaalisen tekijän jäljiltä. Toisaalta hämäläisiä ymmärtää, kun koko kauden intohimo pitää turboahtaa vajaan viikon pyristelyyn. Hämäläisten silmissä alun kepeä oululaisprovokaatio materiaalin ylivertaisuudesta on kääntynyt anakaraksi totuudeksi ja sekös korpeaa toiveiden jo noustua median suitsutuksen myötä. Ihmekerho olikin vain iltapäiväkerho kuitenkin. Kovaa yritystä ja puuhastelua, mutta lopputulokset kelpaa vain ymmärtäväiselle äidille.

Sarja on edennyt odotetun tiukoissa tunnelmissa. Kärppien tekemisestä paistaa suuren kiekkovisionäärin viisaus eli 90 prosentin keskittyminen, joka heijastuu kentälle puolittaisena suorittamisena. Mutta sekin kun riittää, niin ihmismielen peruslogiikan mukaisesti ylimääräisiä ei liioin ryskitä. Vielä kun Kultanen on ottanut niskalenkin ihmepojusta, niin yllätysvoittokin jäänee odottamaan tulevia keväitä. Pitää kuitenkin antaa tunnustusta velho-Arposelle, joka on saanut reilukerhon pelaamaan hyvin taistelulätkää ja tehnyt voittamisen Kärpillekin vaikeaksi. Liekkö sukua Kärppädynastian Arposelle, kun otteet ovat jo valmentajapolun alkutaipaleella menestystä lupailevat. Toki suuret voitot tullee kokemaan jossain muualla kuin Hämeenlinnassa.

Ottelukohtaisessa käsikirjoituksessa luki jo viime pelin kohdalla uitto, mutta Kärpät tuntuu etenevän pelin myöhässä aikataulusta. No tänään esikäsitelty selkäranka napsahtaa ja paskat karistellaan rattailta syntysijoilleen vauhdikkaissa tunnelmissa.
 
Laser Pacific

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Niin, tässä nyt puhutaan niistä muutamista tämän sarjan tilanteista, joista ollaan ilmeisen eri mieltä. Ei Kukkoselle mitään jäähyä siitä tietenkään olisi kuulunut ja olisin hyväksynyt siitä Laaksollekin rangaistuksen, nyt se rangaistus meni pahasti yli ja Kerho kärsi. Samassa tilanteessa muuten Pyörälä veteli kostoksi huomattavasti kovempaa Laakson yli ja sai pikkukakkosen. Linja ei ole ollut tasapuolinen ja sen kanssa pitää elää, ei sitä silti hyväksyä tarvitse. Eikä tässä ole mikään vaihtunut mihinkään, on vain spekuloitu tilanteilla ja tuomioilla, mutta toisin kuin siellä taidetaan luulla, niin harvoin nuo ovat kovinkaan mustavalkoisia.

Ja uskokaa tai älkää, niin tulosta osataan täällä kunnioittaa.

Peliä, todellakin.

Laaksohan vetäisi suoraan numeroihin vain 15 sekuntia edellisen Kerhon selkään kolaamisen jälkeen. Ei tietoakaan laitaan sitomisesta tai minkään muunlaisesta puolustuspelaamisesta, vaan pannu porisi kuumana vielä edellisestä tilanteesta. Kovaa saa pleijareissa pelata, mutta selkääntaklaaminen ei ole sitä oikeaa kovaa peliä.

Ja harvemminhan noissa tilanteessa sille kostajalle jaetaan mitään kakkua. Monesti sinne menee molemmilta yksi pukari kärsimään väkivaltaisuuskakkosta. Maanantain pelissä Grönholm kävi ajamassa Keräsen keskusteluaherättäneen pommin jälkeen, eikä tuomarit nähneet siinä jäähyn arvoista rikettä. Kuten ei myöskään Keräsen taklauksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös