Mainos

Playoffs 2012

  • 230 276
  • 739

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...missä se raja kulkee, että pelaajat lähtevät tekemään kostotoimenpiteitä? Niin kuin täällä jaksetaan aina jauhaa, keväällä otteet koventuvat. Tällöin, myös omien pelaajien nahan paksuutta mitataan...
Rajoja on varmaan yhtä monia kuin pelaajiakin joukkueessamme, mutta ainakin omasta mielestäni raja on tasan siinä, että meidän tähtipelaajia ei kolata. Endrasilla kuuluu maalivahtina olla täysi koskemattomuus, ja se on aivan sama ajaako vastustaja maalille oikeaoppisesti vai rumasti. Jos Denniksen päälle aletaan jotain kasaa muodostamaan, siellä pitää samantien olla omat puolustamassa ja näyttämässä että meidän maalilla ei ole kuin makuupaikkoja. Näistä tilanteista tulee lähes poikkeuksetta vain pikkukakkoset molemmille osapuolille, joten jäähyjä on aivan turha pelätä. Aivan sama ketä siellä on kentällä silloin. Hienovaraisena veikkauksena heitänkin, että Markus Granlund tulee tämän sarjan aikana ottamaan vähintään yhden väkivaltaisuusjäähyn.

Kenttäpelaajien kanssa sitten on vähän eri homma. Kovat ja puhtaat taklaukset kuuluvat asiaan ja niitä tullaan näkemään molemmin puolin, sekä tähtipelaajiin että nevahöörd-osastolle. Kuolevia joutsenia tuskin tullaan IFK:n osalta näkemään, joten jos meiltä pelaaja jää taklauksen jälkeen maahan makaamaan, kuittivihko pitää ottaa esiin samantien. Harvemmin pelaajat jäällä näkevät, oliko taklaus sääntöjen vastainen, homma pitää hoitaa spontaanisti ja näyttää vastustajalle että niitä taka-askelia ei oteta. Typerää hommaa järjestää mitään kostotoimenpiteitä seuraavassa päivässä videoklippien kelailun jälkeen, ratkaisun pitää tulla heti tai ei ollenkaan. Koska me ollaan HIFK. Vastustajalla sen sijaan on herra nimeltä Ruutu, jota eivät omat joukkuekaveritkaan ota tosissaan kun herra makoilee jäässä etsimässä piilolinssiään joka pelissä. Seuraava veikkaus, Jarkko Ruutu tulee tämän sarjan aikana ottamaan vähintään yhden sukeltamisjäähyn.

Luonnollisesti ylilyöntejä pitää varoa, ja vaikka latausta riittääkin, tyhmät jäähyt on yksinkertaisesti pakko minimoida. Tämä kohdistettu kaikille, mutta erityisesti herroille nimeltä Melart ja Liivik. Alivoimaa on tiedossa joka tapauksessa, mutta se on pelaajien hermokontrollista kiinni kuinka paljon. Ne ylimääräiset aggret voi valjastaa hyötykäyttöön ja käydä lanaamassa vastustajan ukkoja kovaa ja puhtaasti. Eli sen sijaan, että otetaan tyhmiä jäähyjä ja annetaan vastustajalle ylivoimaa, herätellään omaa joukkuetta, väsytetään vastustajaa ja saadaan narrien sappi kiehumaan. Helvetin kova tempo päälle alkuvihellyksestä viimeisen pelin loppuvihellykseen asti, vastustajan kankeat pakit eivät pysy vauhdissa mukana. Kolmas veikkaus, HIFK tulee sarjan aikana saamaan rangaistuslaukauksen joko Boumediennen tai Lupaschukin tekemästä kampituksesta/koukkaamisesta.

Alkais jo.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä jotenkin luulen että Petu 'antoi' Lädän ja Simon poltella höyryjä runkosarjan aikana ja näin jotenkin 'karaistaa' sekä dumareita että poikia itseään+ tietenkin vastustajia. Vaikka esim. Melartille nauretaan 'tyhmäpellenä' maakunnissa, ei sitä kaveria kuitenkaan hirveän usein olla tultu tönimään. Kankihan on jo luonut itselleen 'vitun ikävä maaline edessä'- maineen. Nyt on homma sitten kiinni siitä että jätkät tajuavat mikä ero on kuitilla ja hölmöilyllä.

Melart nyt esimerkiksi, kuten Simokin, sai mm. JA:n raporttien mukaan pientä verbaalista palautetta Petulta näistä hölmöilyistä kun ne maksoi pisteitä. Taatusti asia on käyty läpi ja jätkät tietää miten jatkossa mennään. Tottakai tunteet nousee pintaan ja järki sumenee välillä mutta niissä kekkereissä ne tulevat mestarit erotellaankin. Mm. Märkä todisti jo viimekeväänä nätisti että osaa 'vastata' oikein sen Varakkaan pommin jälkeen. Ei mitään typerää vaan veti heti palattuaan Varakasta pari kertaa kunnon pommin muodossa ja se 'Yeah!' huuto+ilme kun näiden jälkeen palasi vaihtoaitioon kertoi kyllä kaiken olennaisen.

Hyökkäysalueella en oikeastaan 'hyväksy' muita jäähyjä kuin torikokouksien jälkeiset 'tasan meni' vihellykset. Kaikki muu on sitten pelaajan omaa huonoutta.

Vastustajista luulen että Bume+Lupa tulevat olemaan niitä kenellä voi hermo pettää kunhan niitä kolaa pari kertaa kunnolla. Filppula on tietysti kaunis maali mihin voi tähdätä, lisäksi Pulkkinen muistaa varmasti myös viimekaudella miten Söde kolasi jätkä keskialueella, puhtaasti.

Erkka on nyt tietysti oma lukunsa. Veikkaan itkukommentteja dumareista+Rikollislaumaksi nimittelyä. Molemmat sopii ja varsinkin jälkimmäinen kuvastaa mielestäni hyvin sitä mikä on mun ideaali HIFK:sta.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
No joo. Voi tulla taas tiukka vääntö Jokereita vastaan, mutta vaikea nähdä, että Westerlundin vanhat kujeet riittävät tänäkään vuonna. Sen pelikirja ei ole vieläkään toipunut punaviivasäännön poistosta :)

Mä veikkaan että Game 1:ssä Erkka yrittää saada joukkuensa pelamaan tosi fyysistä jääkiekkoa, hämmentää aina kun mahdollista jne.
Kaikenkaikkiaan pakottaa peli sellaiseksi ettei HIFK pysty pelaamaan sitä peliä mitä se haluaa pelata.

Ja vaikka jokerit häviäisivät tuolla konseptilla, se olisi parempi lopputulos jatkoa ajatellen kuin neppailemalla turpaan ottaminen.

Tulee kuuma eka erä torstaina...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
AN: Ei sillä ole väliä, onko välitön kuitti "yhtä kova" kuin se originaali. Pääasia, että kuitti tulee, kun Micke tai Endras kolataan. Ja siis Väänänenhän pelasi helvetin hyvin sen tilanteen, missä vastustajan tähti tulee maalille, enkä taatusti syytä, josa Kangelle/Mellulle/Knockoutille tulee jokunen jäähy poikkareista oman maalin edessä. Kyllä ne jäävät vastustajan pelaajien mieleen ja ei sieltä ketään saa pyynnöllä pois lähtemään. Yhtälailla siis odotan, että teräväiset ja pulkkiset lentelevät leppäkeihäinä meidän maalilta. Endras ja Micke - näiden täytyy olla koskemattomia ja tässä HIFK:n pitää olla karumpi jengi kuin viime keväänä pleijarien alussa.

Oon aina ollut sitä mieltä, että ikävät asiat pitää hoitaa samantien pois alta. Kun olin skidi, mun parhaalla kaverillani oli terrieri, joka puri aina vierasta jossain vaiheessa. Siis aina. Ihan sama vaikka rapsutit ja syötit sitä 3 tuntia putkeen, ennen lähtöäsi se kävi näykkäämässä. Se oli hieno koira! Itse otin aina heti sisääntullessa pakollisen näykkäisyn samantien pois alta. Koska ottelusarja narreja vastaan äityy jossain vaiheessa kovaksi, olisi parasta että se tapahtuisi samantien torstaina. Vähän aggreja pois molemmilta jengiltä ja molemmille jokunen takuuvarma tyhmä jäähy. Jos olisin Petu, haluaisin jopa provosoida narreja heti alussa - jotta pääsisin pelaamaan jääkiekkoa mahdollisimman nopeasti.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
AN: Ei sillä ole väliä, onko välitön kuitti "yhtä kova" kuin se originaali. Pääasia, että kuitti tulee, kun Micke tai Endras kolataan.

Se on selvä, että kuitti tulee. Näinhän tapahtui myös viime vuonna, kun siellä oli katollaan Niemi ja Pulkkinen sarjan mittaan. Mä meinasin vaan sitä, että kannattaako syöksyä vastustajan kimppuun tilanteessa, missä ei ole tulossa jo jäähyä. Koska niistä tuppaa tulemaan joka tapauksessa alivoima omille, vaikka vastustaja lähtisikin leikkiin mukaan. Pitää käyttää pelisilmää myös tuohon kuittailuun, sillä saa helposti myös oman fokuksen häirittyä. Maalivahtia pidän kuitenkin koskemattomana, se on sanomattakin selvää, mutta normaaleja kovia taklauksia, jotka kohdistuvat Mikkeen ei tarvitse kuitata. Ne tulevat kuitatuksi myöhemmin pelissä, kuten itsekin viittasit. Muistaakseni, tästä samasta asiasta väännettiin myös viime vuonna. :D Ja hyvinhän se sitten meni kuitenkin.

Ja siis, yhtälailla, niin kuin itsekin sanoit, myös HIFK:n pelaajat pystyvät mittaamaan Jokereiden hermokontrollia pelaamalla ylikovaa tiettyjä tahoja vastaan kulmissa ja maalinedustoilla.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Normaalitilanteessa mä en jännittäisi poffien 1.ottelua ihan näin paljon, mutta vielä on aika tuoreena mielessä ne 2 ensimmäistä tappiopeliä poffeissa narreille, jonka jälkeen oltiin jatkuvasti se takaa-ajaja, ja siitä en haluaisi samanlaista riippakiveä IFK:lle enää. Olisi hieno homma jos IFK onnistuisi pitämään kotiedun kotietuna, ja voittaisi 1.ottelun. Ja kuten todettu moneen kertaan, niin se ei ratkaise koko sarjaa todellakaan, mutta antaa suuntaa sarjalle.

Jaa-a, mitenköhän sitä kestää noita pelejä taas...
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Kyllä mä näen IFK:n hermokontrollin kestämisen ihan ensisijaisen merkittävänä asiana. Suurennuslasin alla ovat erityisesti Liivik ja Melart.

Näin se on. Siellä tulee varmasti näitä kypärälle tönäisyjä takaapäin, ne on vaan kestettävä ja antaa vihollisen ottaa ne jäähyt. Siitä kun käännyt pullistelemaan, niin jäähyn saajahan on selviö, Stadissa pelatessa punainen ja Ilmalassa pelatessa valkoinen. Kovaa on annettava takaisin, mutta puhtaasti. Jos sikailevat, niin sitten tilanteen mukaan annettava muistutus takaisin. Mutta mihinkään teiniuhoon ei ole varaa.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Mä veikkaan että Game 1:ssä Erkka yrittää saada joukkuensa pelamaan tosi fyysistä jääkiekkoa, hämmentää aina kun mahdollista jne.
Kaikenkaikkiaan pakottaa peli sellaiseksi ettei HIFK pysty pelaamaan sitä peliä mitä se haluaa pelata.

Ja vaikka jokerit häviäisivät tuolla konseptilla, se olisi parempi lopputulos jatkoa ajatellen kuin neppailemalla turpaan ottaminen.

Tulee kuuma eka erä torstaina...

Hyvä veikkaus. Toisaalta voi olla, että lähtee myös toisella taktiikalla eli hiilostaa HIFKiä ottamaan jäähyt. Yrittää hyödyntää sitä, että Petu yrittää peluuttaa äijämäisesti.

No joo, veikkaan ja toivon itsekin, että olet oikeassa. Hieno käynnistys sarjaan, jossa puolin ja toisin otetaan luuloja pois heti alussa olisi tilauksessa.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Toisaalta voi olla, että lähtee myös toisella taktiikalla eli hiilostaa HIFKiä ottamaan jäähyt. Yrittää hyödyntää sitä, että Petu yrittää peluuttaa äijämäisesti.

Mä toivon että jokerit menee tähän miinaan. Petulle sopii erinomaisesti että HIFK päästetään kuskin penkille ja saa pyörittää kentällisiään suunnitelman mukaisesti ja pelata omaa peliään.

Mä lähtisin kyklooppina tekemään pelistä mahdollisimman rikkonaista; jäähyjä puolin ja toisin, pientä sirkusta, paljon pelikatkoja, torikokouksia, hässäköitä maalien edustalla. Paljon vauhtia, vähän järkeä.

Mitä enemmän torstaina pelataan järkiperäistä jääkiekkoa, sitä vahvemmilla HIFK on.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tein lyhyen intro-videon IFK:n ja Jokereiden puolivälieräsarjalle. KOHTA MENNÄÄN!

En varsinaisesti ymmärrä miten Talviklassikon taiteellistaminen liittyy mitenkään tähän uuteen sarjaan.

Paljon tulee videoita, missä piileksii ne vanhan kansan sillä perusselostuksella olevat, alkuperäiset? Jos haluaa fiilistä nostattaa, niin kyllä se löytyy aivan muualta kuin koti-DJ:n teknosta ja muista kappaleista.

Se on totta, että kohta todellakin mennään.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ja siis, yhtälailla, niin kuin itsekin sanoit, myös HIFK:n pelaajat pystyvät mittaamaan Jokereiden hermokontrollia pelaamalla ylikovaa tiettyjä tahoja vastaan kulmissa ja maalinedustoilla.

Sekin on hyvää kuittaamista, että tehdään samaa Teräväisille ja kumppaneille kuin mitä meillekin on luvassa: tökitään kypärää silmille, hanskaa naamaan jne. Kyllä HIFK:kin osaa tuon pelin. Taka-askelilla tarkoitan sitä, että jos joku tulee vetämään lärviin ihan edestäpäin, niin kyllä normaalin suomalaisen miehen kuuluu vetää takaisin, eikä yrittää analysoida, miten jäähyt tässä tulevat menemään. Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä ja olen koko ajan tätä toistanutkin: Mitä enemmän sarjassa pelataan normijääkiekkoa, sitä paremmin HIFK:lla menee.
 

zepHero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, HIFK & HK Tiigrid Tallinn
Kaunis kirosana. Piti emäntä viedä kattomaan synttäriyllärinä #1 matsia, mutta liput on juosseet (en ihmettele) alta pois. Hirveät backup duunitkin tuli tehtyä sitä varten, ettei naikkosella ole hajuakaan tilanteesta. Nyt vaan pää hajoaa, koska en pystynyt tänään olemaan paikalla lippujen tullessa myyntiin enkä ole huomennakaan varausten lauetessa. En myöskään suostu maksamaan huutonetin hintoja, periaatteelisesta syystä. Nyt pitänee kehittää jotain _tosi_ mukavaa ja viedä naikkonen keilailemaan tai jotain yhtä luovaa, eikä pääse mukaan itse peliin edes netin välityksellä. Ei hyvä!

Mitä itse otteluihin tulee, niin uskon 5-6 pelin jälkeen narrien löytävän rantapallot. Tämä vuosi voi mennä ilman nitroja, ainakin omassa leirissä?
 

Viuhahtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Pittsburg Penguins, Charlestown Chiefs.
Kaunis kirosana. Piti emäntä viedä kattomaan synttäriyllärinä #1 matsia, mutta liput on juosseet (en ihmettele) alta pois. Hirveät backup duunitkin tuli tehtyä sitä varten, ettei naikkosella ole hajuakaan tilanteesta. Nyt vaan pää hajoaa, koska en pystynyt tänään olemaan paikalla lippujen tullessa myyntiin enkä ole huomennakaan varausten lauetessa. En myöskään suostu maksamaan huutonetin hintoja, periaatteelisesta syystä. Nyt pitänee kehittää jotain _tosi_ mukavaa ja viedä naikkonen keilailemaan tai jotain yhtä luovaa, eikä pääse mukaan itse peliin edes netin välityksellä. Ei hyvä!

Mitä itse otteluihin tulee, niin uskon 5-6 pelin jälkeen narrien löytävän rantapallot. Tämä vuosi voi mennä ilman nitroja, ainakin omassa leirissä?
Ainahan on toki mahdollisuus yrittää pelastaa tilanne hommaamalla nuo liput huuto.netin kautta. Itse toki yritän välttää trokareille maksamista, mutta tässä tapauksessa varmasti tarkoitus voittaa tuon periaatteen.
 

zepHero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, HIFK & HK Tiigrid Tallinn
Ainahan on toki mahdollisuus yrittää pelastaa tilanne hommaamalla nuo liput huuto.netin kautta. Itse toki yritän välttää trokareille maksamista, mutta tässä tapauksessa varmasti tarkoitus voittaa tuon periaatteen.
Tavalla tai toisella lippu on hankittava, menee offtopic puolelle. Joten siirryttäessä takaisin asiaan, Kurvisen jättäisin pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle. Ei ole kuitenkaan koskaan noussut minun silmissä samanlaiseksi messiaaksi, kun tiettyjen palstaveljien ja siskojen. Viime vuoden poffien tapaista plusmiinus suonenvetoa tuskin enää nähdään. Mies on kuitenkin omassakin päässä välillä aika herkkä tekemään virheitä. Vaikka pelaakin välillä Jere Karalahtilaisittain rauhallisesti, ei syöttöosoite ole oikeasti niin hyvä. Usein näkee pakkiparin venyttävän oikein hakemaan sitä kiekkoa.

Hyökkäyksen puolella Töykkälä sivuun ainakin narrisarjan alusta. Antaa ekin ja kumppaneiden 'riehua' alku ja sitten voidaan miettiä tilannetta uudestaan?

E: Euforinen tila valtasi, kun palstaveli Puta Madre pelasti lippujen osalta. Saattoi kyseinen musta-aukko olla ihan suoranainen aivoissa tapahtunut kaasuilmiö?
 
Viimeksi muokattu:

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyökkäyksen puolella Töykkälä sivuun ainakin narrisarjan alusta.
No tämän toiveen ainakin luulisi toteutuvan ;)

Kurvisesta periaatteessa samaa mieltä, en pidä minään mahdottomuutena jos kaveri istuu katsomossa jokusen pelin. Kuitenkin, näen edelleenkin Melartin sinä pakkina joka lähtökohtaisesti istuu katsomossa, ja peliesitysten mukaan sitten pääsee kentälle Kangen/Kurvin/Jokelan tilalle jos kuvio sitä edellyttää.
 

falstaff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässäpä veljekset Sihvonen ja Seppänen analysoivat sarjaa:

http://www.youtube.com/watch?v=7QR8bLn_IcM&feature=player_embedded
(Linkki: Urheilulehden pudotuspelianalyysi HIFK-Jokerit)

Mitään kovin syvällistä ei sanota, sarjaa puretaan parien kautta tyyliin MG-Eaves, Liivik-Ruutu, Endras-Kilpeläinen ja Matikainen-Westerlund. Seppäsen väite että Ruutu olisi henkilökohtaisella toiminallaan hävinnyt kaksi ottelua kuulostaa pikkaisen kärjistetyltä, Sihvosen väite että Westerlundin valmennus on silti kaikessa regressiossaan johdonmukaisempaa kuin Matikaisen (ja siksi kovempi luu) on perustellumpi mutta ei silti ihan vakuuta.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Huomenta vaan kaikille. Pelipäivä, juhlapäivä. Muistan linkittääneni tämän pätkän viime kevään pleijareiden alussa, joten luotetaan samaan kaavaan:

http://www.youtube.com/watch?v=yX39J_YyKbs

Toivottavasti ifk:n pukukopissa on sama meininki ennen peliä. Tänään mennään!
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään se sitten alkaa. Pahin painajainen ja unelma. En oikein osaa pukea sanoiksi tämän hetken fiiliksiä, mutta viidellä pääkohdalla ne ovat tämän suuntaiset:

1) HIFK:lla pieni "ylimielisyys" viime vuoden sarjasta ja tämän kauden keskinäisistä ja Talviklassikosta. Jokereilla kovempi draivi tulla tähän sarjaan maksamaan kalavelat.

2) Jarkko Jarkko.. ottaako pellen roolin ja kaataa joukkueensa vai jatkaatko loppukaudella nostamaansa profiilia ja tulee olemaan se kovin ratkaisija tässä sarjassa tällä kertaa hyvässä?

3) Matikaisen ensimmäinen playoff kevät päävalmentajana joukkueessa, joka lähtee suosikkina ja mestaruuspaineet niskassa. Kestääkö paineet vai hajoaaki paletti viime hetkellä? Naapurilla Lämsä ottaa jo joukkuetta haltuun ja paineet eivät sielläkään ole yhtään helpommat, mutta haastajana on helpompi lähteä.

4) Endras. Tuo game savereiden luvattu mies, mutta peruspelaamisessa levoton kumiukko, joka on varmasti skautattu Jokereiden toimesta ja tulee päästämään monta reboundia ja pelaamaan itsensä ulos maalinedusta tilanteista. Riittävätkö haamutorjunnat korvaamaan muutaman helpon maalin tässä sarjassa? Ja mitä tekee virkaveli toisessa päässä?

5) Tuomaripeli. Tämä luultavasti loppupeleissä tulee ratkaisemaan koko sarjan. Annetaanko pelata, tuleeko turhia kakkosia ja vitosia, otetaanko Ruutu silmätikuksi? Voi karata käsistä totaalisesti tai sitten kruunata tämän sarjan.

Summa summarum, kaikki on taas auki ja loppukauden aikana pikkuhiljaa joukkueeseen kasvanut luotto pitää nyt myös lunastaa. Pelitapa on edelleen heilahdellut ja ollut murrettavissa vastustajan toimesta, mutta siihen on jopa viime aikoina reagoitu ja pystytty muuttamaan ottelun sisällä. Lähes tasoissa siis lähdetään tähän sarjaan ja kaikki on mahdollista. En uskalla edes veikata jatkoon menijää.
 

Penan klooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Tänään se sitten alkaa. Pahin painajainen ja unelma. En oikein osaa pukea sanoiksi tämän hetken fiiliksiä, mutta viidellä pääkohdalla ne ovat tämän suuntaiset:

1) HIFK:lla pieni "ylimielisyys" viime vuoden sarjasta ja tämän kauden keskinäisistä ja Talviklassikosta. Jokereilla kovempi draivi tulla tähän sarjaan maksamaan kalavelat.

2) Jarkko Jarkko.. ottaako pellen roolin ja kaataa joukkueensa vai jatkaatko loppukaudella nostamaansa profiilia ja tulee olemaan se kovin ratkaisija tässä sarjassa tällä kertaa hyvässä?

3) Matikaisen ensimmäinen playoff kevät päävalmentajana joukkueessa, joka lähtee suosikkina ja mestaruuspaineet niskassa. Kestääkö paineet vai hajoaaki paletti viime hetkellä? Naapurilla Lämsä ottaa jo joukkuetta haltuun ja paineet eivät sielläkään ole yhtään helpommat, mutta haastajana on helpompi lähteä.

4) Endras. Tuo game savereiden luvattu mies, mutta peruspelaamisessa levoton kumiukko, joka on varmasti skautattu Jokereiden toimesta ja tulee päästämään monta reboundia ja pelaamaan itsensä ulos maalinedusta tilanteista. Riittävätkö haamutorjunnat korvaamaan muutaman helpon maalin tässä sarjassa? Ja mitä tekee virkaveli toisessa päässä?

5) Tuomaripeli. Tämä luultavasti loppupeleissä tulee ratkaisemaan koko sarjan. Annetaanko pelata, tuleeko turhia kakkosia ja vitosia, otetaanko Ruutu silmätikuksi? Voi karata käsistä totaalisesti tai sitten kruunata tämän sarjan.

Summa summarum, kaikki on taas auki ja loppukauden aikana pikkuhiljaa joukkueeseen kasvanut luotto pitää nyt myös lunastaa. Pelitapa on edelleen heilahdellut ja ollut murrettavissa vastustajan toimesta, mutta siihen on jopa viime aikoina reagoitu ja pystytty muuttamaan ottelun sisällä. Lähes tasoissa siis lähdetään tähän sarjaan ja kaikki on mahdollista. En uskalla edes veikata jatkoon menijää.

Sinänsä kummallista tekstiä HIFK fanin suusta, että pakko omalta osalta tuoda omia näkemyksiä.

1. HIFK ajoittanut kuntohuippunsa tappiin juuri oikealla hetkellä. Alkukausi mennyt penkin alle ja nyt joukkue on ilmiliekeissä. 19 peliä joista 16 voittoa.

2. Jarkko Ruutu, pelaaja joka tekee yli 30 pistettä vastaavanlaisella pelitavalla on jo kova suoritus. Uskon, että Jarkko tulee olemaan yksi avainpelaaja Jokereiden keväässä...

3. Matikainen on rutinoitunut valmentaja. Diggaan sen tyylistä, mun mielestä on turha lähteä masistelemaan "Kestääkö Petun kasetti?!?!". Tottakai se kestää, kattokaa Westerlundia ja tulkaa sitten puhumaan Petusta.

4. Endras, hän nyt vähiten ansaitsee minkäännäköistä "Saas nähdä..." kategorian juttua. Mies on mulle ainakin luottonsa näyttänyt ja uskon Endrasin pelaavan meidät kannujuhliin. Lisäksi uskon, että Endras on yhtä tärkeässä ja tiukassa paikassa kuin Riksman keväällä Hartwallilla... HENTUNEN YKSIN LÄPI!!! MUTTA RIKSMAN TORJUU!!! Ja vastahyökkäyksestä maali, ihanaa!

5. Tästä olen samaa mieltä. Toivottavasti ei mene siihen, että Ruutu on silmätikku vaan, että pelataan kovaa, mutta rehdisti myös tuomareiden osalta.

Omat pointtini siihen miksi HIFK menee tästä parista jatkoon:

a) Joukkueen fiilis - Jätkät on huomanneet, että nyt kulkee vaikka alku olisikin heikko ottelussa. Joukkueen kesken henki on kova ja se on iso juttu!

b) Rutiini ja kokemus- Joukkueen rosterissa on useita viime kevään mestariheppuja, moni tietää mitä vaaditaan mestaruuden voittamiseen. Kokeneita pelimiehiä jotka ovat kultaakin kalliimpia näissä peleissä.

c) Leveämpi materiaali - HIFK:n maalivahtiosasto, puolustus ja sentteriosasto on valovuosia Jokerien vastaavia edellä. HIFK:n laajuus on taas sitä luokkaa, että se jos mikä kantaa tänä keväänä pitkälle. Ainut mitä harmittelen viime keväästä on Martti Järventie. Muuten ei mitään huonoa fiilistä.

d) Kuntohuipun ajoitus - Nyt jos koskaan voisi uskoa, että kulkee. Joukkue porskuttaa hyvällä itseluottamuksella ja niinkuin viime kauden poffien aikaan vaikka HIFK oli tappiolla ottelussa, en hetkeäkään uskonut sen häviöön, mulla alkaa tulemaan sama fiilis. Äärettömän luottavainen, se että onko se jo pikkuhiljaa liikaa luottoa, who knows!

Amen

-Penan klooni-
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
1. Osittain totta. HIFK lähtee kiistatta suosikkina sarjaan ja sitä ei voi kukaan pelaajakaan uskottavasti unohtaa. Ennustan nihkeää alkua HIFK:lle.

2. Unohtakaa Ruutu, se on Filppula (+Kilpeläinen), jonka mukana narrit nousee tai kaatuu.

3. Petu on kova luu, ollut mm. voittamassa MM-kultaa ja pelasi finaalissa viime keväänäkin. Erkka jäi viime keväänä puolivälieriin, eikä ole vakuuttanut runkosarjassakaan. Siksi narrit lähtee sijalta kuusi. HIFK:lla on etu tällä sektorilla.

4. Endrasin tyyli on nähty jo pitkähkössä runkosarjassa. En ymmärrä, miten se tyyli, jolla on torjuttu isoja voittoja, kääntyisi yhtäkkiä playoffeissa huonoksi asiaksi. En välttämättä usko, että Endras pelaa niin huippuhyvin kuin Riksman viime keväänä, mutta uskon vahvasti siihen, että HIFK ei häviä maalivahtiin. Endras pystyy aika luotettavasti tarjoamaan voitonmahdollisuuden joukkueelleen. Lisäksi hän on kokenut turnausveskari Saksan maajoukkueen kautta.

5. Tuomarit ovat paljon mainettaan parempia SM-liigassa. Kovaa pelataan ja varmasti nähdään kyseenalaisia tuomioita. Mutta en todellakaan usko, että tuomarointi nousee niin isoksi kysymykseksi, että koko sarja ratkeaisi tuomarivirheisiin.

Veikkaus: 4-2 HIFK:lle. Ja alkaisi jo!
 

Penan klooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Malta JHag, kohta lähtee ;)

En millään malttais nyt pysyä paria tuntia toimistolla. Onneksi on varustus täydellinen, HIFK-leima, HIFK-sormus ja kaulaliina officessa. NYT VI**U NE KINKERIT KÄYNTIIN!!!!
 

Carlos

Jäsen
En tiedä, jotenkin ei edes pahemmin jännitä, niin itsevarma olo on vaan. Narrit voi viedä pelin tai kaksi, mutta kyllä HIFK tämän klaaraa. Ensimmäinen peli menee 3-2 Hifkille jatkoajalla/rankkareilla.

Ja sama kuin JHag, bitte lopettakaa nyt siitä Ruudusta jauhaminen, se on vain yksi rotta muiden joukossa, ja ansaitsee tasan sen verran huomiota. Eli about saman verran kuin somalimies keskellä Mogadishua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös