Playoff: Kärpät - Jyp

  • 15 211
  • 140

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Reilun 12 tunnin matkustuksen jälkeen ollaan sitten kotiuduttu kylmäksi haukutusta, mutta tunnelman noustessa yllättävänkin lämpimästä Raksilan jäähallista. Joitain hajahuomioita:

- JYP oli hyvä. Kypsää peliä ja uhrautuvaa puolustusta koko 60 minuuttia. Kärpillä meni vähän kikkailuksi varsinkin 3.erässä, joskin tekopaikkoja oli tolkuton määrä. Ja kun tosipelit alkavat, silloin kokeneet pelaajat syttyvät - viime aikoina parjatut Sillgren ja Chlubna olivat kovassa vireessä, ja Perrin - mitäpä tästä nyt enää sanoisi, aivan huikeaa taistelua jälleen kerran. VIP-kentän peli meni hieman sekaisin Pihlmanin loukkaannuttua, Virtanen pääsi pari kertaa avopaikkaan mutta ei tällä kertaa onnistunut.

- Peksille kauden (kauan kaivattu!) avausmaali, ja pakistosta nostaisin esille myös Tuomo Kortelaisen - loistava esityö avausmaaliin ja muutenkin jäätävä ja varma esitys.

- Leinonen oli maaginen. Lukuisia haamutorjuntoja. Vastaavasti Bäckströmillä toisessa päässä ei ollut paras päivänsä. Mutta muistaa pitää, että JYP ei pyörittänyt peliä oikeastaan yhtään Kärppien päädyssä, vaan suurin osa tilanteista tuli vastahyökkäyksistä. Ja kun tilanteita tuli, ne olivat vaarallisia.

- Rohkenisin myös väittää, että paljonpuhuttua kahvausta ja roikkumista ei nähty ollenkaan. Eikä tulla näkemäänkään, jos joukkueiden liike on samalla tasolla jatkossakin. Hurlumhei- tyylinen 1. erä oli ehkäpä parasta näkemääni kiekkoa kevätkaudella.

Joka tapauksessa, kortit on jaettu tässä otteluparissa uudestaan. Perjantain peli on aika tärkeä, jos Kärpät voittaa ollaan taas lähtöpisteessä mutta jos JYP veisi voitot 2-0:aan, olisi Kärpillä jo suht' kovat paineet 3. kohtaamisessa. Mutta katsotaan ja odotellaan, leijumaan ei parane lähteä ollenkaan. Tämä voitto ei takaa yhtään maalia perjantain pelissä, vaan taistelun täytyy olla silloinkin kovaa heti alusta asti.

PS. Katsokaapa Oululaiset huomisen (tämän aamun?) Kalevasta, josko sieltä löytyisi JYP-faneista jotain juttua. Ainakin kovasti kävivät meitä haastattelemassa.
 

Hammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Black & Gold: SAINTS
Re: Vitutus 10

Viestin lähetti Dave

Kyseessä oli kuitenkin päivänselvä A-luokan tuurivoitto. Seuraavassa ottelussa samanlainen ralli päälle alusta asti ja sivutuotteena jos vielä tehtäisiin pari maaliakin niin pitäisi ruveta tehoamaan. Jos ei tehoa niin ei sitten. Perkele jos tuollaisella paskapelillä ja mailoista kiinnipitämisillä ja maalivahtien ajeluilla saavutetaan menestystä eikä kukaan pistä tikkua ristiin asian puolesta, niin menköön sitten lopullisesti vituiksi koko SM-liiga minun puolestani.

Ei kestä poika tappiota. Oli sulle vissiin liian kova pala, kun Jyp tuli Ouluun näyttämään miten tosipelit hoidetaan. Täytyy sanoa, että vaikka "Kärpäset" lievästi hallitsi, niin Jyp oli tänään selvästi parempi. Maalithan yleensä ratkaisevat ja hyvä maalivahti on myös puoli joukkuetta. JYP:llä oli maaginen maalivahti, kun taas Kärpillä kolmosdivaritason imuri. Ja jotkut vielä kutsuu Raksilaa hornankattilaksi! Juuri kukaan ei kannustanut kotijoukkuetta ja JYP:n sambaryhmä sai yksin pitää tunnelmaa yllä. Muutenkin Raksilan halli on varsinainen Lato. Hippos tosin on pienempi, mutta huomattavasti tyylikkäämpi. Voi, että oli nolot ne teidän (Raksilan) seisomapaikat.

Paskapeliä pelasi tänään kyllä "Pohjoisen porot", jotka muuten ajelivat itse enemmän Leinosen päälle. Kärpät oli tänään huono, divaritasoa ja kotijoukkueen kannustus ansaitsee kouluarvosanan 5. Niinkuin jo aiemmassa viestissäni totesin: Bäckström on Kärppien heikko lenkki. Sitä Niklas tosiaan oli. Onneton tunari, varsinainen luuseri. Aina vellit housussa kun tosipelit alkaa.

Tuurivoitto? Tyypillistä, aina kun Jyp voittaa niin se on sitten tuuria. Voi vittu, lopeta jo tuo pelleily. Niin no pelleilyhän on Oululaisille ihan luonnollista, kun on pellejä täynnä koko joukkue. Taisteluvoitto tämä oli, eikä tuuria. Tervetuloa Kärpät Hippokselle, vuorossa on selkäsauna numero kaksi. Veikkaan JYP:n voittoa
3-1. Tosipelit ovat alkaneet, Kärpät voitti ehkä runkosarjassa, mutta pleijareissa jyrää JYP.

Pyydän vielä anteeksi, kirjoitinhan aika räikeästi Oulua, Kärppiä ja oululaisia haukkuen. Tarkoitus ei ollut mollata Oulua, eikä Kärppiä. Rupesi vaan vituttamaan "Daven" teksti, joten päätin kertoa omat mielipiteeni. Varsinainen luuseri on se, joka haukkuu vastustajan hävityn pelin jälkeen. Et taidaa kestää tappiota, joten sun on turha tulla perjantaina Jyväskylään kärsimään. Mun puolesta "Dave" voi pakata jo rantakamppeet kuntoon, ja alkaa valmistautua kesälomaan.
 

thUNDer

Jäsen
Suosikkijoukkue
™ Pohjoisen porhot stana & Sisu, veri UND kunnia ™
ONHAN SE NYT PERKELE!!!

Otsikko kertoo jo paljon fiiliksistäni.. anteeksi jo etukäteen kaikki "kirotusvireet" joita tekstissäni tulee paljastumaan..

Minulla vituttaa eniten tämä JYPIN / KRÄPÄFANEJEN vastakkainasettelu.. ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta menee jossain suhteessa liian pitkälle. Tällä tarkoitan vain sitä perinteistä "takki liian auki" tai "liian kovalla asenteella (tai jotain sinnepäin ;) mentaliteettia. Toisaalta pudotuspelit ovat aina pudotuspelejä ja silloin se provosointi vasta tekeekin jotain, jos on tehdäkseen :) . Ja te EtelänVetelät!!! Pysykää ihan vain omissa ketjuissanne ja pitäkää huolta niistä omista joukkueistanne.

Itse pelkäsin alusta asti, niin JYP:iä kuin bluesia (huom! Pienellä kirjoitettuna ((VIHAAN bluesia!!!))). Ihan sama kumpi näistä joukkueista vastaan asettuu, sarja tulee olemaan kova & armoton.

Hatunnosto JYP:lle ja faneille Jyskylästä. Loistavalla asenteella tulitte ja haitte voiton, mutta leijumiseen ei tule kummallakaan joukkueella olemaan varaa.

Nicke.. Hommaa se pelifiilis nyt näihin tosipeleihin. Suoraan sanottuna, Leinonen torjui Kräpät (todellakin tänään ei pelannut Oulun Kärpät -> vaan Olun Kräpät) kumoon.

Sarja jatkuu ja tästä tulee todellinen thrilleri kanssajännittäjäni ;)
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Huvittaa hieman tämä kirjoittelu täällä ja tuossa HPK-TPS ketjussa. Molemmat ns. suosikithan hävisivät vain ja ainoastaan tolkuttoman roikkumisen ja kahvaamisen takia. Näin kävi ainakin varsin monen tänne kirjoittaneen HPK/Kärppä-fanin mukaan. Eniten minua ihmetyttää, miten Jyp onnistui sitten tekemään noinkin monta maalia, jos koko joukkue vain puolusti ja kahvasi?

Mitenkä sitten kaikkien kahvaajien äiti, Tappara, ottikin takkiinsa, jos kerta kahvaaminen on se ratkaisu? Ei pojat, pojat, jos tulee tappio, niin kyllä se tulee kestää ilman noita ikuisia meidän jengi ei kahvaa, mutta nuo muut, juttuja. Tässä annan mm. HIFKn faneille arvoa, koska sieltä ei juuri haettu tuota kahvaamista (jota Jokeritkin harjoittavat) tappion syyksi, vaan mm. huono oma viimeistely.

Totuushan on se, että liigassa saa kahvata ja koukkia ja kaikki jengit tekevät sitä suurin piirtein yhtä paljon. Vierasjoukkueet ovat aina perinteisesti lähteneet puolustavammalla kannalla peliin ja tämä tuo mukanaan enemmän mailahäirintää.

Summa summarum, jätetään nuo kahvaamisjutut vähemmälle ja keskitytään peleihin. Eniten maaleja tehnyt voittaa ja muilta osin pulinat pois.

Olisin tämän saman jutun voinut laittaa tuohon HPK-TPS ketjuun, mutta tietyistä syistä allekirjoittanut on kiinnostuneempi JYPin peleistä, joten kirjoittelin tänne. Ties vaikka tässä saadaan vuoden 92 finaali usittua, heh. Alku on ainakin mallillaan
 

thUNDer

Jäsen
Suosikkijoukkue
™ Pohjoisen porhot stana & Sisu, veri UND kunnia ™
Re: Re: Vitutus 10

Viestin lähetti Leiska3
Ei kestä poika tappiota. Oli sulle vissiin liian kova pala, kun Jyp tuli Ouluun näyttämään miten tosipelit hoidetaan. Täytyy sanoa, että vaikka "Kärpäset" lievästi hallitsi, niin Jyp oli tänään selvästi parempi. Maalithan yleensä ratkaisevat ja hyvä maalivahti on myös puoli joukkuetta. JYP:llä oli maaginen maalivahti, kun taas Kärpillä kolmosdivaritason imuri. Ja jotkut vielä kutsuu Raksilaa hornankattilaksi! Juuri kukaan ei kannustanut kotijoukkuetta ja JYP:n sambaryhmä sai yksin pitää tunnelmaa yllä. Muutenkin Raksilan halli on varsinainen Lato. Hippos tosin on pienempi, mutta huomattavasti tyylikkäämpi. Voi, että oli nolot ne teidän (Raksilan) seisomapaikat.

Menen kyllä takuuseen siitä, että suuremmalti määrin Oululaiset kannattajat eivät ole aliarvioineet JYP:iä! Mitään joukkuetta ei näissä peleissä aliarvioida!

Tuo sinun "kolmosdivaritason imuri" ja "Muutenkin Raksilan halli on varsinainen Lato. Hippos tosin on pienempi, mutta huomattavasti tyylikkäämpi. Voi, että oli nolot ne teidän (Raksilan) seisomapaikat"
osoittaa aika paljon henkisestä kypsyydestäsi.

En ole omasta mielestäni kuullut / lukenut yhdenkään Kräpäfanin haukkuneen täällä Hipposta. Itse arvostan kyseistä hallia kovasti.. pelit jatkukoon :) Hippoksella siis.. ja usko omiin on KOVA!

Ps. Anteeksi kaikki kirjoitusvirheet -> peli / baari / koti -> totuus :P
 
Viimeksi muokattu:

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kolmen tunnin yöunet takana, edessä töihin lähtö. Pikkuisen väsyttää, mutta väsyttää onnellisena. Vaikka suurimpana syynä sen paremmin väsyttämiseen kuin onneen ei olekaan eilinen voitto, on se kyllä omiaan viemään fiilistä taivaaseen saakka. En mielestäni leiju, mutta oli kyllä enemmän kuin makoisaa ottaa voitto juuri Raksilassa. Aivan uskomaton kannustus meiltä JYP-faneilta katsomosta, joukkuekin sen huomioi jälleen kerran mukavasti pelin jälkeen.

Peli oli vauhdikasta. JYP taisteli joukkueena, mutta toki esiin on nostettava erityisesti Leiska, Erkki ja Jyrä. Eikä sovi unohtaa Peksiä! Kuten jo Jatkoajan raportissakin taannoin mainittiin, JYP kykenee haastamaan Kärpät. Totisesti pystyykin! Kärpillä ei ole varaa enää pienimpäänkään asennevammaan, jos se mielii jatkoon tästä ottelusarjasta. JYP tulee taatusti sata lasissa. JYP sai hyvin kuriin Kärppien vaaralliset tsekit, vaikka ajoittain he saivatkin pyöritystä aikaan. Muista etukäteen mainituista syömähampaista... Hetkinen, olikos siellä kentällä eilen niitäkin???
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Re: Vitutus 10

Viestin lähetti Dave
Tulipa sellainen tunne, että tällaisia JYP-otteluita on tullut nähtyä ennenkin. Peli hallinnassa, mutta maalinteko helvetin vaikeaa (kyllä, tolpan sisäsyrjä –klassikko nähtiin tänäänkin) ja sitten omiin napsuu liiankin helposti. Uutta oli tuo maalivahdin kampittaminen. Joskus muulloinhan peli on pantu poikki ja annettu jopa jäähykin, mutta tänään, kun tuomareiksi sattui tuollaiset sokeat mulkut, tuomittiin maali. Luonnollisesti ottelun voittomaali. Jos joku nyt videolta katsoo, että Niklas kaatuikin omia aikojaan, niin vedetään sitten takaisin mutta ei sitä ennen.

Kyseessä oli kuitenkin päivänselvä A-luokan tuurivoitto. Seuraavassa ottelussa samanlainen ralli päälle alusta asti ja sivutuotteena jos vielä tehtäisiin pari maaliakin niin pitäisi ruveta tehoamaan. Jos ei tehoa niin ei sitten. Perkele jos tuollaisella paskapelillä ja mailoista kiinnipitämisillä ja maalivahtien ajeluilla saavutetaan menestystä eikä kukaan pistä tikkua ristiin asian puolesta, niin menköön sitten lopullisesti vituiksi koko SM-liiga minun puolestani.

Ainoa hyvä puoli Ringbomissa oli, ettei hän sentään mennyt JYPpiläisten kammottaviin kaatuiluihin kovinkaan tehokkaasti. Isot miehet, pelatkaa nyt edes osa pelistä kuin miehet. Mutta siitä lähdetään että Kärpät sarjan voittaa. Jos ei pelkästään Kärppien, niin koko jääkiekon ja urheilun takia. Kyllä vituttaa, jos jäi jollekin epäselväksi.

No niin jäitä hattuun, Kärpät siellä ajeli Leinosta päin Tynin selostuksen mukaan, Leinonen jäi kerran makaamaankin kun Palsola ajoi hänen päälleen. Myös Jussi Jokinen teki saman tempun. Hermot meni, kun Leinonen oli muurina maalilla. Jäähyn paikkoja olivat, mutta eipä uskaltanut tuomari viheltää.

Kärpät oli huono ensimmäistä erää lukuunottamatta Tynin selostuksen mukaan.
 

kärppä99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Liverpool
Onnittelut JYPille voitosta! Se oli ansaittu.
Kärpät ei saanut mistään sisään ja Nikke maalilla ei aivan parhaimmillaan.

Taistelu jatkuu ja onneksi sarja on paras seitsemästä, muuten tässä alkaisi pikkuhiljaa hirvittämään.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti MissCool
H. Hietaharjulle lyhyessä lyhykäisyydessään: kuten Vesa Parviainenkin tässä taannoin kirjoitti Iltalehteen, "JYPin pelityyli on varsinkin vieraissa korostuneen puolustusvoittoinen. Se ei ole kaikkein viihdyttävintä jääkiekkoa, mutta ei JYPin tehtävä olekaan viihdyttää muiden seurojen kotiyleisöjä. Sille riittää, että taktiikka tuo pisteitä. Ja se taas riittää hyvinkin mainiosti jyväskyläläiselle yleisölle.

Aamen. Kyllä tuntuu hienolta. Ja vielä paremmalta se, että Eric Perrin, joka tässä taannoin arvosteltiin Kärppä-fanien toimesta heikommaksi sentteriksi kuin Jari Viuhkola ja Pekka Saarenheimo ja on pieni sekä tehoton sentteri, iskee tehot 2+2..niinpä niin.

Ja pakko nyt kääntää takki ja ruveta hehkuttamaan koko kauden morkkaamaan Pekka Poikolaista, kauden avausmaali ja mihin paikkaan! Muutenkin ilmeisesti Pekka taisi ottaa sen roolin, mitä häneltä odotetaan.

Joku tuomari olisi varmaan viheltänyt pelin poikki tuossa kolmannessa maalissa, mutta Ringbom ei.

Näin. Perjantaina Jyväskylä.
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Re: Re: Vitutus 10

Viestin lähetti trivekku
No niin jäitä hattuun, Kärpät siellä ajeli Leinosta päin Tynin selostuksen mukaan, Leinonen jäi kerran makaamaankin

Joo, meinasin erikseen mainitakin nuo Leinosen ottamat pötköttelyaikalisät, mutta en jaksanut kaikkea rutinaa ruveta erittelemään yksityiskohtiin. Tuomari oli kahvilla niin mikä siinä on makoillessa. Tynin selostuksen... heh.

Nyt tulee syvällistä asiaa: olen joskus yrittänyt asettaa itseni jyväskyläläisen jääkiekkofanin asemaan, vaikka siitä päänsä kipeäksi saakin. Jatkuvasti saa puolustella joukkueen kammottavaa pelityyliä, mistä koko muu maailma on sitä yhtä mieltä. Tietysti omien puolia on pidettävä ja jos itsekin olisi kasvanut Jyväskylässä seuraten 15 vuotta JYPin pelejä, ehkä sitä olisi oppinut suhtautumaan koko peliin eri tavalla. Ronkitaan, koukitaan, roiskitaan, toivotaan oman maalivahdin huippupeliä, vittu mitä väliä, pääasia että joskus tulee joku voitto. Ei sitä muuten pikkuseurat pärjää. Koko homma on vittumaista oikean jääkiekon ystävien kusetusta, josta pääsisi eroon tuomaritoiminnan avulla, tai olisi päästy eroon jo heti alkuunsa, jos olisi haluttu.

Tietysti hävitessähän tuollainen eniten vituttaa. Kuka sitä nyt jaksaa voiton hetkellä alkaa rutisemaan, varsinkin jos vastustaja on JYPin kaltainen altavastaaja? Ansaittu voittohan se on aina ja sillä suti. Jotenkin, en tiedä, säälittää jyväskyläläisten asenne kuitata kritiikki räkäisillä nauruilla ja vittuilla hävinneille. Kyse on kuitenkin laajemmasta asiasta, kuin aina jostain yhdestä pelistä eli koko lajista ja sen tulevaisuudesta. Yksi asia, mitä myös ihmettelen on sitkeä väite siitä, ettei Jyppi pelaa vastaavaa peliä kotonaan vaan ainoastaan vieraissa. Höh, on tässä aika monta Kärppienkin vieraspeliä tullut nähtyä, enkä ole huomannut mitään radikaalia pelityylin muutosta siirryttäessä kotipeleistä vieraspeleihin. Samanlaisia ne on kaukalot Jyväskylässä kuin muuallakin, joten en niele tuota tuota koti/vieras/on/off -teoriaa aivan purematta.

Huomatkaa "pojat", en pojitellut, en morkannut halleja, en kaupunkeja, en kirjoittanut nimiä väärin. Sympaattiset pikkuseurat, paskat semmoisia olekaan. On vain vittumaisia roikkujia. Nyt en enää jauha tästä asiasta. Vittuilkaa silmät suut täyteen nyt kun vielä ehditte.
 

#43

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Köpi
Aamen. Kyllä tuntuu hienolta. Ja vielä paremmalta se, että Eric Perrin, joka tässä taannoin arvosteltiin Kärppä-fanien toimesta heikommaksi sentteriksi kuin Jari Viuhkola ja Pekka Saarenheimo ja on pieni sekä tehoton sentteri, iskee tehot 2+2..niinpä niin.


No jos noin on käynyt, niin naurettavaa, kyllähän Perrin on kova pelimies. Mutta minä muistelen lukeneeni, että ainakin tällä palstalla miestä vertailtiin Lieversiin eikä mihinkään flegmaattis-Viuhkolaan, ja kyllähän Lievers on all-around pelaajana ehkä piirun verran parempi... mutta ei toki eilen, Perrin oli tulessa, sekä hyvässä että pahassa(korkeita mailoja, ym. asiaankuuluvaa pikkusikaa).
 

JPL

Jäsen
Re: Re: Vitutus 10

Viestin lähetti trivekku
No niin jäitä hattuun, Kärpät siellä ajeli Leinosta päin Tynin selostuksen mukaan, Leinonen jäi kerran makaamaankin kun Palsola ajoi hänen päälleen. Myös Jussi Jokinen teki saman tempun. Hermot meni, kun Leinonen oli muurina maalilla. Jäähyn paikkoja olivat, mutta eipä uskaltanut tuomari viheltää.

Kärpät oli huono ensimmäistä erää lukuunottamatta Tynin selostuksen mukaan.

Palsola sekä Jokinen työnnettiiin Leinosen päälle. Samanlaisia tilanteita tuli myös toiseen päätyyn, mutta niistä ei ole kukaan mitään puhunut. (Tynikään?) Näitä tulee pelin aikana paljon. Toki monta kertaa Kärppien pelaaja yritti maskata Leinosta maalivahdin alueellakin, mutta Reijo oli niissä tarkkana ja vihelsi muistin mukaan 3-4 kertaa tilanteen poikki. (yhdestä olisi tullut 100% maali). Tuo Bäcströmin kaataminen oli aivan erilainen tilanne. Ei siinä kukaan päälle ajanut. Luisteli ohitse ja maila jai tahalleen tai vahingossa Niklaksen jalkoihin. Mutta edelleen ei se ottelua ratkaissut. Kärpät sen ratkaisi ihan itse. Miten trivekku väität radioselostuksen perusteella noiden olleen jäähyn arvoisia? Onko järkevää? Tuon Palsolan tilanteen näin livenä sekä varmaan 6x videolta hidastettuna. Palsolaa työnnettiin selästä ja Sakke nosti hieman käsiä ylöspäin suojatakseen itseään, mutta ei tehnyt liikettäkään Leinosta kohti.

Tumba17: Täällä on 90% kärppäfaneista sanonut että JYP EI KAHVANNUT ja 10% että kahvasi... silti leimasit kaikki... osoittaa jotain sinusta...
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Re: Re: Re: Vitutus 10

Viestin lähetti Dave
Joo, meinasin erikseen mainitakin nuo Leinosen ottamat pötköttelyaikalisät, mutta en jaksanut kaikkea rutinaa ruveta erittelemään yksityiskohtiin. Tuomari oli kahvilla niin mikä siinä on makoillessa. Tynin selostuksen... heh.

.

Tyni on varsin puolueeton selostaja (toisin kuin Timo Lievemaa tai Anssi Ritari) Ritari itse sanoi, että varmasti on värilliset lasit päässä selostaessa.

Tynin "puoluettomuuden" huomaa hyvin siten, kun lukee arvostelut pelistä esim. Hesarista, Jatkoajan raportista tai Keskisuomalaisesta. Tynillä on harvoin värilliset lasit.
Ehkä Hockey Nightissa mukana olo, on tuonut puolueettomuutta lisää.
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
penis

Nonni. Kaikki pahimmat "nämä vois mennä vituks"-skenaariot toteutui. Bäckström hermoili luultavasti Karhulle torjuntavastuun Nykäsvillen peliin, meidän tsekit ei tee läpiajoista eikä mistään muustakaan paikasta maalia, ja Jypin ulkomaalaiset & veska onnistuu loistavasti. Parempi voitti ja tästä jatketaan.

En nähnyt kamppasiko Chlubna Nike vai ei, mutta ohi se luisteli-> Nikke persiilleen ja siniviivalta heitetty roikku meni maaliin. Ei naurattanut. Kuulemma Kaijansinkon mukaan Tomas kamppasi Bäckströmin, mutta toisaaltahan Tynin mukaan Kärpät ajeli Leinosta joten nämähän on näitä.

Yksi vetoomus tässä: JUSSI JOKINEN; LOPETA NE V*TUN FILMAAMISET TÄHÄN PAIKKAAN. On noita ennenkin nähty, mutta eilinen oli kyllä noloin. Oikeasti hävetti. Tavoite sulla on tiettävästi rapakon takana, joten mietippä sitä.

Jypillä oli kyllä hieno huutosakki mukana. Jätetään vaan nuo "me kannustettii omii eikä kärppii kukaa"-paskapuheet suosiolla pois. Ehkä sitä ei kännissä muusta hallista kuule mitään siinä rumpumetakan keskellä mutta kyllä Kärppien faniryhmä jaksoi kannustaa siihen selkärangan katkeamiseen saakka. Lauantaiksi varmasti luvassa vielä isompi tunnelma. Kunhan vaan voitot olisi tasoissa, arh.
 

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Pitää kai se omakin lusikka työntää soppaan. JYP oli parempi ja onnekkaampi, Kärpät näennäisesti painostava ja Bäckström perseestä. Bäckström varmasti kaadettiin olikos se nyt JYPin kolmannessa maalissa, mutta miksei se helvetin tollo noussut ylös sieltä jäästä, vaan jäi osoittamaan mieltään kaatamisestaan? Luulisi kaverilla olevan sen verran refleksejä kun kerta maalivahtina itsensä elättää että hilaa perseensä ylös sieltä jäästä asap.
Neljännessä maalissa (?) aloitus tuomittiin Kärppien päähän, koska tuomari katsoi tahalliseksi paitsioksi kiekon ampumisen kohti maalia Juntusen surffatessa pois paitsiosta. Pari minuuttia myöhemmin täysin identtinen tilanne mutta tällä kertaa kärppäläisen maalia kohti ampumaa kiekkoa ei katsottu paitsion arvoiseksi, no kaippa paitsioillakin on eroja. Ja tikulla ylimielisyyttä ja huonoa häviämistä etsiville JYP-, Lukko- ja Blues-faneille, ei, nämä eivät ratkaisseet peliä. Pelin ratkaisu oli JYPin parempi maalivahtipeli, lähes täydellisesti hyväksikäytetyt maalipaikat ja hyvä puolustuspeli, sekä Kärppien umpipaska maalivahtipeli, liika kouhottaminen, hukatut maalipaikat ja viisikkopuolustuksen epäonnistuminen, mikäli sitä nyt olikaan.

Jaha, sitä pitäisi sitten yrittää ottaa voitto Jyväskylässä. Tällä pelillä, ei ikinä. Lähteekö Kärpät pelaamaan vauhtipeliään ja hakkaamaan päätään JYPin puolustusmuuriin? Vai jospa Kake kääntääkin homman toisin päin ja Kärpät on se joka pystyttää lihamuurin siniviivalle ja keskitytään vastaiskuihin? Voisi jopa tuottaa tulosta.

Vielä muutama kommentti pikkuseura vastaan iso seura -asettelusta: tästä ei ole niin kovin montaa vuotta kun perse puuduksissa seurattiin pelejä UJK:ta vastaan sillä välin kun pikkuseurat tyyliin Lukko ja JYP taistelivat pisteistä sm-liigassa. Näin se maailman muuttuu.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
"Elämä on ihanaa!", kuten Kari Tyni totesi eilen Jypin toisen maalin jälkeen. On se mukavaa läiskiä Kärpäsiä oikein kunnolla jo tässä vaiheessa vuotta, ei tarvitse kesää ja rantakelejä odotella. Kylläpä nousikin rinta kaarelle eilisen voiton myötä ja nyt ehtii jo harmitella, että entä jos loppuottelussa vastaan tuleekin TPS, jolloin Jyppi joutuu ennakkosuosikin asemaan, ja ottelusarjasta tulee vaikea. Niinpä.

Mainio peli kaiken kaikkiaan. Ensin hylätty maali Kärpiltä ja sitten Perrin tulee ja täräyttää johto-osuman - ah, niin runollista ja mieltä ylentävää. Pekka Poikolaisen avausmaali 56 pelin jälkeen tuli kyllä juuri oikeaan saumaan. Oikeastaan ainoa huono (todella huono) asia koko pelissä oli Pihlmanin loukkaantuminen. Toivottavasti kaveri pystyy vielä pelaamaan, viimeistää välierissä miestä tarvitaan kun vastuksen taso kovenee.

Harri Sillgren "taputti karvaisia käsiään yhteen" pelin jälkeen kiittääkseen paikallaolleita Jyppifaneja. Kiitos myös omasta puolesta, mukavampi kuunnella radiota kun rummutus kaikuu taustalla! Joku ehti kysellä tuliko Kiekko-Kalevaan Jyppifanien haastattelu. Olihan siellä juttu :)

Ei muuta kun perjantaina kaikki kynnelle kykenevät Hippokselle näyttämään mitä "Hornankattila" todella merkitsee! Uskoisin, että kotosalla Jyppi pelaa asteen verran hyökkäävämpää peliä, joten tulos voisi olla luokkaa 8-1. Kahvataan toinenkin tuurivoitto niin hyvältä näyttää!

Parempi nauttia tästä voitonhuumasta kun vielä voi :)
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
JPL: Suora lainaus omasta tekstistäni oheistettuna:

"Näin kävi ainakin varsin monen tänne kirjoittaneen HPK/Kärppä-fanin mukaan"

En kyllä ymmärrä miten tuo leimasi kaikki? No, ehkä sekin sitten osoittaa jotain minusta, en kyllä tiedä mitä.
 

#43

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti hermano

Yksi vetoomus tässä: JUSSI JOKINEN; LOPETA NE V*TUN FILMAAMISET TÄHÄN PAIKKAAN. On noita ennenkin nähty, mutta eilinen oli kyllä noloin. Oikeasti hävetti. Tavoite sulla on tiettävästi rapakon takana, joten mietippä sitä.


Tuosta olen kyllä eri mieltä. Joka joukkueessa on filmaajia, mutta harva on niin hyvä siinä kuin Jokinen. En muista, että heppu olisi ikinä saanut käytöskymppiä sukeltamisesta. Ja niin kauan kuin ei saa, niin miksi touhottaa? Jussi on hypännyt Kärpille monta ylivoimaa ja monta ylivoimamaalia.
 

tumppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp. Kärpät
Re: Re: Re: Vitutus 10

Tietysti hävitessähän tuollainen eniten vituttaa. Kuka sitä nyt jaksaa voiton hetkellä alkaa rutisemaan, varsinkin jos vastustaja on JYPin kaltainen altavastaaja? Ansaittu voittohan se on aina ja sillä suti. Jotenkin, en tiedä, säälittää jyväskyläläisten asenne kuitata kritiikki räkäisillä nauruilla ja vittuilla hävinneille. Kyse on kuitenkin laajemmasta asiasta, kuin aina jostain yhdestä pelistä eli koko lajista ja sen tulevaisuudesta. [/B]


Dave hyvä, yhtälailla JYPin kannattajat voisivat kysyä, että miksi pitää vittuilla voittajille tuurivoitosta yms. eikä rehellisesti onnitella voittajia. Mielestäni se on sama asia kuin kritiikin kuittaus räkäisillä nauruilla.

Minun mielestä nyt on turha huutaa apua jääkiekon tulevaisuuteen vedoten. Näillä säännöillä mennään ja sen mukaan pelataan. Kyllähän formuloissakin viime kaudella itkettiin, että voikun on tylsää ja miksi nuo punaset aina voittaa jne. Sitten muutettin kausien välissä vähän sääntöjä ja hups, ainakin ensimmäisen kisan perusteella homma toimii taas. Eli pelataan nyt näitä pelejä ja itketään kahvakiekosta kauden jälkeen. Toivotavasti ensi kaudeksi saadaan kaikkia miellyttävät säännöt. Perjantaina on kuitenkin seuraava matsi. Siihen minusta kannattaisi nyt keskittyä.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Jep jep... Jyp voitti ja se siitä. Turha siitä on alkaa itkemään mitään. Säännöt on kaikille samat ja sääntöjen sallimissa rajoissa jääkiekkoa saa pelata miten itse parhaaksi näkee.

Omalta osaltani voin sanoa, että leijuminen sen suhteen loppui, että Kärppien tie jatkoon tästä sarjasta on saletti. Olin jopa asiasta niin varma, että säästelin rahojani ja ajattelin aloittaa pudotuspelien seuraamisen hallilla vasta puolivälierien viimeisistä otteluista. Nyt olen menossa paikan päälle lauantaina.

Onnea Jypille voitosta. Voititte taistelun, mutta sota jatkuu.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
trivekku:

Kärpät siellä ajeli Leinosta päin Tynin selostuksen mukaan, Leinonen jäi kerran makaamaankin kun Palsola ajoi hänen päälleen. Myös Jussi Jokinen teki saman tempun.

tämä on taas sitä että näkee asiat miten näkee,mutta minun mielestä JYP pakit työnsivät äijiä (kuten JPLkin sanoi) aika useaan otteeseen maalivahdin päälle/maali alueelle/päin maalikehikkoa. Yhdestä tällaisesta joku JYPin mies sai jäähyn työnnettyään ilkeästi Pyörälää(?) selästä päin maalia. Ei varsinaisia maalivahdin "ajeluja" nuo olleet.
 

MrJones

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti tumba17
Huvittaa hieman tämä kirjoittelu täällä ja tuossa HPK-TPS ketjussa. Molemmat ns. suosikithan hävisivät vain ja ainoastaan tolkuttoman roikkumisen ja kahvaamisen takia. Näin kävi ainakin varsin monen tänne kirjoittaneen HPK/Kärppä-fanin mukaan.

Heh, sama pisti itselläkin silmään, sama kumpaa ketjua luki kunhan muisti täydentää oikeat joukkueet oikeisiin kohtiin: JYP<=>TPS ja Kärpät<=>HPK. Taitaa vasta ikä tuoda sitä paljon kaivattua objektiivisuutta kirjoitteluun.

Toinen missä vähän löisin jarrua on nuo radioselostukset. Itse Oulussa asuvana kuuntelin suoraa selostusta Megalta ja 'suoraa' selostusta netistä a la Tyni ja Radio Keski-Suomi. Parhaiten kuvaava tilanne meni kutakuinkin seuraavasti, ei kuitenkaan ihan suoraan lainattua:

Mega: "Kärpiltä hyvä hyökkäys ... mutta ei päässyt maalipaikkaan ... ja sitten lopuksi JYPltä viimeinen keino eli maali siirtyy pois paikoiltaan"

RKS: "Kärpiltä vaarallisen näköinen hyökkäys ... mutta ajautuu nurkkaan ... ja kärppäpelaaja siirtää maalin pois paikoiltaan, ei mitään hätää"

Kymmenen sekunnin nettiviive antoi mukavasti aikaa kuunnella samaa tilannetta pariin otteeseen kahdesta eri näkökulmasta. Siihen kantaa ottamatta kuka on objektiivinen ja kuka ei, näkökulmat nyt ovat varmasti aina erit.

Jos kuitenkin objektiivisuutta paikallisradion juontajilta mitattaisiin, löisin rahani epäröimättä Tynin puolesta likoon. Joskus on käynyt niinkin päin, että JYPn pelin tökkiessä on Tyni ruvennut (ansaitusti) hehkuttamaan vastustajan hienoa peliä.

Täytyy kyllä sanoa, että näin ulkopaikkakuntalaisena pisteet maistuivat enemmän kuin hyviltä, sen verta kokonaisvaltaista joskus tuntuu tämä Kärppähomma täällä olevan, että maltillisempaa (JYP fania) hirvittää... Oikeasti.
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Viestin lähetti #43
Tuosta olen kyllä eri mieltä. Joka joukkueessa on filmaajia, mutta harva on niin hyvä siinä kuin Jokinen. En muista, että heppu olisi ikinä saanut käytöskymppiä sukeltamisesta. Ja niin kauan kuin ei saa, niin miksi touhottaa? Jussi on hypännyt Kärpille monta ylivoimaa ja monta ylivoimamaalia.

Jahah. No mietitäänpä vähän. Pientä nahistelua kulmassa vastustajan kanssa. Jokisen käännyttyä kaveri huitaisee hanskalla kypärään takaapäin. Niin ei kun n. sekunnin viiveellä vielä mahalleen jäälle ja kädet naaman eteen. Meinaatko että Dallasin tahi farmijoukkueen koutsi myhäilisi hyväksyvästi että Good job?

Totta kai tuossakin tilanteessa puusilmät huusivat jäähyä (vastustaja oli Perrin) mutta Dingdong tulkitsi tuon kyllä oikein. Ehkä siinä olisi voinut antaa Perrinille kakkosen ja Jussille kympin, mutta oikein se meni noin. Ottipa vaan päähän kun oli niin läpinäkyvä yritys & kuten sanoin parempi olisi unohtaa tuollaiset elkeet tulevaisuutta ajatellen.
 

#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-liiga: JYP, TPS
NHL: Dallas Stars
Ei mennyt niinkuin ajattelin pelin menevän. Luulin, että JYPin pudotuspelit jäävät 4:n kappaleeseen. Mutta, kiitos Kärpille, olitte meille armollisia ja annoitte JYPille ainakin sen 5. pudotuspelinkin tälle keväälle.

Taitaa JYP jäädä, ison ja mahtavan, Kärppien jyrän alle perjantaina täällä Hippoksella? Teillä on melkoinen jääkenttien soturilauma! P.Tonkin pelaa 3. ketjussa! Se kertoo jo jotain joukkueen rosterista!

Niin, ostin lipun perjantain peliin ja vielä siihen päätyyn, johon Kärpät hyökkäävät 2 erää. Näin pääsen lähemmältä näkemään, suuren ja mahtavan, Oulun ja koko pohjois-Suomen kiekkoylpeyden, Kärppien upeaa taiturointia!

Tervetuloa Jyväskylään Kärpät ja Oululaiset Kärppä-fanitkin!

P.S. Please, älkää nöyryyttäkö JYPpiä taas 2-10 lukemilla...sitä ei verenpainelääkettä syövä varhais-keski-ikäinen äijä oikein kestäisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös