Aamulla herätessäni Jyväskylässä oli vähän harmaata ja koleaa, jotenkin masentava fiilis. Tiesin että nyt on ruvettava töihin.
Suihkun jälkeen kävin peilin edessä näyttämässä war facea, ja ryhdyin valmistamaan pelipäivän pastaa. Chilistä tomaattimurskaa ja vähän jalapenoa sekaan, tänään ollaan aamusta asti tosissaan.
Vaatteet oli helppo; mustaa farkkua ja aluspaitaa, päälle Pelicansin turkoosi huppari ja turkoosi pelipaita. Tyylikkään kokonaisuuden viimeistelee Owner of Pelicans -huivi.
Heti ulos astuessani pilvet väistyivät. Kuulin taas lintujen laulavan, ja aurinko helli sekä minun että pelikaanin poskia. Ensin olisi ollut helppo jättää huomioimatta ulkopuolisten reaktiot; sain osakseni lähinnä kuiskuttelua ja sormilla osoittelua. Torilla pakka levisi kuitenkin käsiin.
Kompassille päästyäni yksi kauneimmista ikinä näkemistäni naisista tuli kysymään, että oletko sä oikeasti Pelicansin osaomistaja. Hymyilin itsevarmasti ja nyökkäsin. Sain kyseisen daamin puhelinnumeron ja napsittiin yksi yhteiskuva, hän antoi vielä kevyen suukon poskelle ja toivotti onnea peliin. Kun erosimme, huomasin että olin täysin jyväskyläläisten ympäröimä; niin nuoret kuin vanhatkin, miehet, naiset ja lapset halusivat kuvia kanssani. Olisin myöhästynyt junasta, ellei paikalle osunut poliisipartio olisi hätyytellyt fanijoukkoa ympäriltäni. Toki asianmukaisesti asetuin heidän kanssa vielä yhteen kuvaan, heitettiin yläfemmat ja sain heiltäkin tsempit Nokia-areenalle vietäväksi.
Matkakeskuksella oli myös muutama mouhis paikalla. Heti minut bongattuaan alkoi järjetön älämölö, aivan kuin olisin todistanut jotain edesmenneiden asteekkien rituaalia. Tajusin pian, että hehän vittuilevat minulle. Joku taisi kutsua minua seksuaalivähemmistön edustajaksi. Olin hämilläni, mutta lopulta sain annettua heille pienen virneen, jonka saatoin loppuun näyttämällä sormillani: 2-4. Älämölö loppui siihen ja hassuhatut lompsivat häpeissään pois tilanteesta. Muutama sivullinen kävi kättelemässä, yksi kertoi miten on Ilves-sarjasta asti ihaillut Pelicansin arvoja.
Kirjoitushetkellä istun junassa. Olin jo kaivamassa puhelimesta lippua esiin konduktöörin lähestyessä, mutta hän ihan hätääntyi. Ei kuulema olisi oikeasti tarvinnut maksaa lipusta. Kertoi minun tekevän tärkeää työtä, ja että koko Suomi Tampereen ulkopuolella on meidän turkoosissa junassa. Harmitteli vielä VR:n vihreävalkoista värivalintaa.
Nähtäväksi jää mitä Tampereella koetaan. Ainakin ennen peliä käyn hakemassa vähän siipiä helvetin tulisella kastikkeella, josta siirtymä hampaat irvessä hallille. Siellä odottaa turkoosi myräkkä.
2-1.