Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
Avataan nyt tällekin taisteluparille oma ketjunsa. Montreal pääsi takaportin kautta playoffeihin mukaan ja kohtaa ennakkosuosikin viittaa harteillaan kantavan Pittsburghin, joka oli koko NHL:n sijalla seitsemän (Montreal sijalla 24), mutta siitä huolimatta joutuu nyt taistelemaan jo tässä vaiheessa päästäkseen mukaan varsinaisiin playoffeihin. Pittsburgh oli vielä helmikuun puolivälissä hyvissä asetelmissa (johti hetken mm. omaa divisioonaansa), mutta loppurunkosarjan aikana ote lipsui pahasti ja viimeisestä 11:stä ottelusta joukkue onnistui voittamaan ainoastaan kolme peliä. Koronan aiheuttama tauko saattoikin tulla siis hyvään paikkaan joukkueen kannalta kun se saa terveen miehistön kentälle tyyliin ensimmäistä kertaa koko kauden aikana (pl. Nick Bjugstad joka on sivussa koko loppukauden). Pittsburgh kärsi loukkaantumisista läpi kauden todella pahasti mistä kertoo sekin, että ainoastaan kaksi pelaajaa pystyi pelaamaan joukkueen kaikki pelit kauden aikana (Pettersson ja Blueger). Tärkein vahvistus sairastuvan puolelta on ehdottomasti Jake Guentzel joka kärki olkapäävamman ja missasi loput 30 peliä, Guentzel oli pelaamassa vahvaa runkosarjaa (39 pelissä tehot 20+23) ja moni saattaakin muistaa miehen teot playoffeissa 2017 ja 2018. Pittsburghissa toivotaan nyt samaa Guentzelia kentälle.

Siinä missä Pittsburghilla on paineet niskassaan ja vain voittaminen kelpaa niin Montrealilla tilanne näyttäisi olevan täysin erilainen ja moni näkeekin vain voitettavaa. Jotkut Montreal-faneista ovat jopa toivoneet tappiota sarjasta, koska silloin avautuisi mahdollisuus voittaa draft lottery ja saada Alexis Lafrenière joukkueeseen mikä saattaisikin pidemmällä tähtäimellä olla parempi. Kun kiekko putoaa jäähän niin uskon, että kuitenkin itse sarjan voittaminen kiinnostaa siinä kohtaa enemmän ja kun puolustuksesta löytyy Shea Weber sekä maalinsuulta maailman parhaaksi maalivahdiksi tituleerattu Carey Price niin kaikki on mahdollista. Price on täysin kykeneväinen ryöstämään otteluita omalle joukkueelleen mikä näin Penguins-fanina tottakai hieman huolestuttaa.

Mielenkiintoiseksi tämän tilanteen tekee myös joukkueiden toiminta lähellä siirtotakarajaa. Siinä missä Pittsburgh haali joukkueeseen vahvistuksia mallia Jason Zucker, Patrick Marleau, Conor Sheary ja Evan Rodrigues niin tyytyi Montreal puolestaan kauppaamaan pelaajia pois; Ilya Kovalchuk, Nate Thompson, Matthew Peca ja Nick Cousins kaikki ovat poissa. Pittsburgh ja Montreal tekivät myös keskenään kauden aikana pelaajakaupan kun Montrealiin suuntasivat Jake Lucchini ja Joseph Blandisi. Pittsburghiin tulivat puolestaan Phil Varone sekä Riley Barber. Näitä pelaajia tuskin kuitenkaan kentällä tullaan näkemään.

Pittsburgh Penguins TOP-3:
Evgeni Malkin: GP 55, 25+49 =74
Bryan Rust: GP 55, 27+29 = 56
Sidney Crosby: GP 41, 16+31 =47

Montreal Canadiens TOP-3:
Tomas Tatar: GP 68, 22+39 = 61
Phillip Danault: GP 71, 13+34 = 47
Max Domi: GP 71, 17+27 = 44

Pittsburgh Penguinsin oletettu kokoonpano:

Jake Guentzel - Sidney Crosby - Conor Sheary
Jason Zucker - Evgeni Malkin - Bryan Rust
Patrick Marleau - Jared McCann - Patric Hörnqvist
Zach Aston-Reese - Teddy Blueger - Brandon Tanev

Brian Dumoulin - Kris Letang
Marcus Pettersson - John Marino
Jack Johnson - Justin Schultz

Matt Murray
Tristan Jarry


Montreal Canadiensin oletettu kokoonpano:

Tomas Tatar - Phillip Danault - Brendan Gallagher
Jonathan Drouin - Nick Suzuki - Joel Armia
Paul Byron - Jesperi Kotkaniemi - Artturi Lehkonen
Dale Weise - Max Domi - Jordan Weal

Ben Chiarot - Shea Weber
Brett Kulak - Jeff Petry
Xavier Ouellet - Victor Mete

Carey Price
Cayden Primeau


Otteluohjelma Suomen aikaan:
Game 1: 02.08. klo 03:00
Game 2: 04.08. klo 03:00
Game 3: 06.08. klo 03:00
Game 4: 07.08. klo 23:00
Game 5: Jos tarve niin ilmeisesti 08.08. klo: ??


Loppuun vielä videokooste joukkueiden kohtaamisista runkosarjan aikana:

 
Viimeksi muokattu:
"I hate losing. Sometimes I think that I hate losing more than I enjoy winning." - Coach Mike Sullivan

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Lyhyesti. Ennakko-odotuksista poiketen tiedossa on varmastikin tasainen vääntö. Taitaa olla runkosarjassakin voitot tasan viimeisen parin kauden ajalta. Mitään ylikävelyitä ei ainakaan tulla näkemään.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins (Jokerit)
Kuten mainittua Canadiens on ollut jopa yllättävänkin paha vastustaja Penguinsille. Liekö heidän pelitavassaan jotain joka tuottaa harmaita hiuksia? Weber, Gallagher ja Price ovat herroja jotka montrealaisjoukkueesta herättävät eniten huolta, omasta leiristä huolestuttaa Letangin ja Malkinin aavistuksen lepsu pelaaminen harjoitusotteluissa ja -leirityksessä - Crosbyn taannoista loukkaantumista unohtamatta. Ylikävelyä ei varmasti tulla näkemään vaan tasainen ja tiukka sarja, jonka Penguins toivottavasti kääntää kokemuksellaan voitoksi. Ennakkoarviotkin voivat kuitenkin heittää ihan häränpyllyä täysin ennen näkemättömän koronatauon tarjoaman lisämausteen vuoksi.
 

La vague

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Le Club de hockey Canadien, DIF
Habsin harjoitusottelun jälkeen kyllä pelko on jopa ylikävelystä.. Toivottavasti ei kuitenkaan niin. Tästä sarjasta kun voisi saada oikeinkin mielenkiintoisen ja jännittävän. No lauantaina (oikei sunnuntaina) ollaan sitten viisaampia mitä sarjalta odotettavissa. Toivotaan molempien jengien kannattajien puolesta, että harjoitteluhönstä oli tosiaan vaan harjoitteluhöntsää, josta ei johtopäätöksiä voi liiemmin tehdä. Eihän tuollaista jaksa nimittäin katsoa vaikka olis voittavankin jengin puolella.
 
"Nos bras meurtris vous tendent le flambeau, à vous toujours de le porter bien haut."

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins (Jokerit)
Niinhän siinä kävi, että Habs voitti jatkoajalla. Minun nähdäkseni kaksi ensimmäistä erää varsinkin oli kovatempoista peliä, mutta jälkimmäiset kaksi antoivat osviittaa, että pelaajien kunto ei liene ihan parhaassa terässä. Tempo laski huomattavasti mitä pitemmälle ottelu eteni. Surkea jää oli myös havaittavissa, mm. kumpikin rangaistuslaukaus kärsivät huonon jään tarjoamasta kiekonkäsittelystä. Näistä huolimatta ottelussa oli hyvä intensiteetti ja peliä oli miellyttävä seurata.

Penguins jossain määrin hallitsi koko ottelua ja Canadiens oli rikkovampi osapuoli, kuten oli tietysti arvattavissakin. Tekisi mieli etsiä selityksiä hyvistä pompuista, mutta Habs pelasi määrätietoisesti kohti maalia ja ansaitsi pomppunsa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
Eipä tuossa vieläkään nähdäkseni mihinkään playoff-moodiin päästy ja kaiken lisäksi jää meni tosiaan huonohkoksi. Pens ehkä hallitsi, mutta kovin ruosteessa tuntui kärkijätkät Crosby, Malkin, Zucker ja Guentzel olevan. Ylivoimaan/tehottomuuteen Pens hävisi, ylivoima on ollut tämän kauden murheenkryyni minkä takia joukkue ylipäätään joutuu näitä pelejä nyt tahkoamaan ja jos tuo ylivoima ei lähde toimimaan niin johonkin vaiheeseen kausi sen takia päättyy.

Kotkaniemi näytti yllättävän hyvältä. Ehkä tuosta sittenkin vielä jotain tulee!
 
"I hate losing. Sometimes I think that I hate losing more than I enjoy winning." - Coach Mike Sullivan

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
Et kai vain vihjaa, että 20-vuotias pelaaja voi vielä kehittyä?
Heh. Olen vain usein itse hieman miettinyt, että meniköhän vähän liian aikaisin draftissa ja miten pää kestää Montralissa pelaamisen?
 
"I hate losing. Sometimes I think that I hate losing more than I enjoy winning." - Coach Mike Sullivan

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Niinhän siinä kävi, että Habs voitti jatkoajalla. Minun nähdäkseni kaksi ensimmäistä erää varsinkin oli kovatempoista peliä, mutta jälkimmäiset kaksi antoivat osviittaa, että pelaajien kunto ei liene ihan parhaassa terässä. Tempo laski huomattavasti mitä pitemmälle ottelu eteni. Surkea jää oli myös havaittavissa, mm. kumpikin rangaistuslaukaus kärsivät huonon jään tarjoamasta kiekonkäsittelystä
Mitkä rangaistuslaukaukset? Jostain syystä ottelukoosteen editoija oli leikannut nämä pois koosteesta :D Yksi rankkariin johtanut tilanne näytettiin mutta ei itse suoritusta. Hieno taisteluun perustuva avausvoitto Habseille ja Suomipojathan oli ihan parhaimmistoa ainakin koosteen ja kommenttien perusteella!

 
Aleksander Barkov FLA - Mikko Rantanen COL - Sebastian Aho CAR - Teuvo Teravainen CAR - Patrik Laine WPG - Kaapo Kakko NYR - Roope Hintz DAL - Mikael Grandlund NSH - Jesperi Kotkaniemi MTL - Kasperi Kapanen TOR - Eeli Tolvanen NSH

Artyukhin

Jäsen
Mitkä rangaistuslaukaukset? Jostain syystä ottelukoosteen editoija oli leikannut nämä pois koosteesta :D Yksi rankkariin johtanut tilanne näytettiin mutta ei itse suoritusta. Hieno taisteluun perustuva avausvoitto Habseille ja Suomipojathan oli ihan parhaimmistoa ainakin koosteen ja kommenttien perusteella!

Itsekin aamulla kattelin koosteen, ja kivasti rankkarit editoitu veks.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tuli katsottua peli aamupäivällä. Kohtuullisen hyvätasoinen peli, mutta kuten joku aikaisemmin kirjoitti, intensiteetti hiipui vähän loppua kohti.

Pens aloitti pelin pirteästi, ja peliä pelattiin lähinnä Canadiensin kenttäpäädyssä. Maalia joukue ei onnistunut silti tekemään. Vähitellen Canadiens sai pelistä pikkuisen kiinni, ja kiekko menikin sitten Kotkaniemen tuuripompun kautta maaliin. Maali antoi selvästi itseluottamusta Canadiensin pelaajille, ja peli muuttui sen jälkeen selvästi tasaisemmaksi.

Kokonaisuudessaan Pens hallitsi peliä, mutta viimeistely ontui. Etenkin Sheary kunnostautui tuhlailijana, mikä näkyi sitten useampaan kertaan pään pyörittelynä. Lopulta Canadiens otti torjuntavoiton, mistä kiitoksen voi antaa etenkin Carey Pricelle. Saa nähdä, minkälainen mörkö Pricesta tulee, jos kiekko ei ala löytää tietään hänen selkänsä taakse.

Peli noudatti etukäteen laadittua käsikirjoitusta, eli Pens pistää painetta ja Canadiens yrittää sinnitellä ja iskeä vastaiskuista takaisin. Ekassa matsissa suunnitelma toimi hyvin. Pensin olisi kuitenkin pitänyt pistää noin monilla maalipaikoilla useamman kerran häkkiin.

Pensiä katsoessa nousi mieleen kysymys, onko joukkueessa riittävästi syvyyttä menestykseen. Kaksi kärkiketjua saivat kyllä tilanteita aikaan, mutta kaksi muuta ketjua tuntuivat olevan usein kuluttamassa vain aikaa kellosta pois. Jos mietitään vaikka viime vuoden finalisteja – tai Pensin mestaruusjoukkueita –, niin niissä myös kolmos- ja nelosketjut pystyivät tuloksen tekoon. No, tämä oli vain huomio yksittäisestä pelistä, enkä tiedä pitääkö se paikkaansa. Ja sinällään kyllä pidin esim. Tanevin pelistä.
 
“...we look like chickens with our heads cut off.” Andy Greene

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins (Jokerit)
Mitkä rangaistuslaukaukset? Jostain syystä ottelukoosteen editoija oli leikannut nämä pois koosteesta :D Yksi rankkariin johtanut tilanne näytettiin mutta ei itse suoritusta. Hieno taisteluun perustuva avausvoitto Habseille ja Suomipojathan oli ihan parhaimmistoa ainakin koosteen ja kommenttien perusteella!
Aika erikoinen leikkaus, mutta jos siihen 8-10 minuuttiin sitten riitti muita tilanteita niin varmaan sen vuoksi jätetty veks, että kumpikin oli huonoja suorituksia pelaajilta. Huono jää selvästikin vaikutti etenkin Drouinin yritykseen. Toinen meni ohi ja toinen ei saanut edes laukausta aikaiseksi.
 

ZZZamboni

Jäsen
Pingviinit veti ehkä 10 kertaa viiden metrin päästä viis metriä ohi. Ylivoima myös surkeaa (tai Habsin alivoima toimivaa). Price toki viimeinen lukko. Malkin ja Crosby saivat todella vähän aikaan verrattuna jääminuutteihinsa. Ilolle panin myös merkille, että Kotkaniemi on vihdoin oppinut aloittamaan. Muutenkin Jesperillä oli kautta linjan vakuuttavat otteet, ja räkämaalihan se oli, mutta ”jos haluat grilliruokaa, mene grillille – jos haluat maaleja, mene maalille”, vai miten se nyt menikään. Habsin altavastaajan asema näkyi jäähyminuuteissa, eikä kyse ollut edes kurittomasta pelistä, vaan siitä että kun oltiin ahtaalla, oli pakko antaa painetta myös takaisinpäin. Mielestäni niukasti ansaittu niukka voitto.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Selostajien mukaan edellisen kerran playoff-ottelussa on nähty kaksi rankkaria vuonna 1923. Netti tietää sanoa että vastakkain silloin Ottawa Senators ja Edmonton Eskimos.
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, TsSKA moscow & KHL-jokerit
Juu, tulihan se herättyä yöllä, otettua jääkylmä olut, ja seurattua hommaa haltioituneena siitä, että "pleijarit" ovat käynnissä!

Montreal kyllä antoi ihan riittävästi saumoja jäähyjen muodossa, ja ehkä (tappion jälkeen) merkittävin puute olikin tuo ylivoima. Kivahan se on jalat betonissa siellä syötellä neliön (kolmion) ulkopuolella, mutta ei Priceä millään viivalämärillä yllätetä, etenkin kun Weber isännöi maalinedustalta maskimiehiä veke.

Muutama pingu-nosto:
Malkinin jalat ja kädet käyvät, vielä jäi kihaus puuttumaan, mutta hyvä taisteluilme.

Sheary koohottaa, ja ei oikein mikään onnistu. Ja olihan rankkarikin tyyliin "kuhhan pelaillahan vähhän". Tosin taiteilijasielu-Drouin veti vielä pahemmin vihkoon, meinasi ihan bisset tulla kotisohvalla nenästä; osin helpotuksesta, osin hämmästyksestä ja varmaan osin vahingonilosta (en oikein edes tiedä, että miksi).

4. ketju on hyvä, ja Marleausta voi ihan iloakin vielä kyllä olla. Marinon pelaaminen on edelleen ihailtavan helpon näköistä. Luottavaisin mielin kohti g2, kyllä tämä nyt vain pitää hoitaa.
 
Pittsburgh Penguins fanbööy since 1992! (panini nhl-sticker collection 93-94 nevöfoget, sniff)

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Olisi aikamoinen tapahtumasarja, jos Montreal menisi jatkoon ja Pittsburgh voittaisi draftloton.
Tämähän se olisi hauskaa, kun PIT oli 7.paras runkosarjajoukkue. 24.overall --> 1st.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tämähän se olisi hauskaa, kun PIT oli 7.paras runkosarjajoukkue. 24.overall --> 1st.
Tajusin vasta jälkikäteen katsoa asiaa, että onko niillä edes sitä ykkösvarausta ja olivathan treidanneet sen Minnesotaan ehtojen kera eli jos missaavat pudotuspelit nyt niin voivat päättää antavatko tämän vuoden vuoron tai ensi vuoden vuoron Minnesotalle. Milloinkohan heidän pitää tehdä tämä päätös, varmaankin ennen tuon ykköspikin arvontaa. Siinä olisi aika jännät paikat antaa tämän vuoden varaus, kun tosiaankin nousu voisi olla melkoinen, mikäli lotto-onni suosii.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Milloinkohan heidän pitää tehdä tämä päätös, varmaankin ennen tuon ykköspikin arvontaa. Siinä olisi aika jännät paikat antaa tämän vuoden varaus, kun tosiaankin nousu voisi olla melkoinen, mikäli lotto-onni suosii.
Ei tuossa taida olla mitään kovin tarkkaa aikarajaa olla. Ennen vuoron käyttöä pitäisi ilmoittaa ja varmaan odotetaan ihan suosiolla, että arvonta on suoritettu.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tänään olisi sitten melkein pakkovoiton paikka Penguinsilla sillä paras viidestä sarjassa ei ole juurikaan tilaa antaa vastustajalle kahta voittoa eteen. Muutoin tämä kausi on lopulta jäämässä samanlaiseksi pannukakuksi kuin viime kevätkin. Mutta luottoa joukkueeseen riittää ja sitä voittoa odotetaan tämän illan ottelusta sitten.

Penguinsilla oli avausottelussa kyllä paikat voittoonkin saakka, mutta vastustajan maalinsuulla Price oli pelätyn ja odotetun hyvä eikä helppoja maaleja tullut yhtään. Ensimmäisen vaihdon jälkeiset kymmenen minuuttia avauserästä etenkin olivat Penguinsin myllytystä ja laatupaikkoja toisensa perään tuli mutta Price oli siinä vaiheessa ohittamaton. Ylivoimaakin tuli enemmän kuin tarpeeksi ja kolmannen erän alkuun vielä sitten pitkä kahden miehen yv, mutta kärkipelaajien tehokkuus ylivoimalla oli yhtä olematonta kuin mitä se oli ennen kauden keskeytymistäkin. Sitten oli tosiaan lopussa vielä rankkarikin, ja jatkoerässä juuri ennen Canadiensin voittomaalia Crosbyn ja Malkinin kentiltä hyvät vaihdot ja useampi hyvä tilanne ottelun ratkaisemiseksi. Mutta kun ei käytä omia paikkojaan hyväkseen niin vastustaja sitten lopulta ne käyttää. Canadiens pelasi myös hyvän 'vieraspelin' ja sai sen ensimmäisen kympin jälkeen tehtyä pelin tasaiseksi ja ansaitsivat kyllä lopulta voittonsa.

McCannin kenttä oli tasaviisikoin todella heikko ja ei ole tuo kolmikko lyhyellä totuttautumisjaksolla vielä saaneet yhteispeliään ollenkaan kuntoon. Kentän peli pyöri pitkälti omassa päässä ja tuossa Canadiensin toisessa maalissa sitten Marleau ei pudottautunut alas tukemaan laitaväännön lopulta hävinnyttä Dumoa ja seurauksena ylivoimahyökkäys josta sitten Suzuki teki maalin. Marleau muutoin sai luotua yhden hyvän paikan siellä, mutta muutoin kolmikolta tasaviisikoin tosiaan todella heikkoa yhteispeliä. McCannilla erityisesti paljon todistettavaa edelleen jotta häntä voi pitää pätevänä kolmoskentän kahden suunnan sentterinä Crosbyn ja Malkinin takana. Toistaiseksi on pelkkää potentiaalia ja ne parhaat näytöt tulleet kun päässyt pelaamaan ylemmissä kentissä, ja olleet muutoinkin lyhytaikaisia väläytyksiä.

Bluegerin kenttä otti kaksi takaiskua omiinsa, mukaan lukien voittomaalin, eli eihän kentän peliin voi sen vuoksi olla tyytyväinen. Molemmissa takaiskuissa nähdäkseni kyse Aston-Reesen huonosta sijoittautumisesta omalla alueella ja etenkin voittomaalissa hänen olisi juuri pitänyt ottaa Petry eli hänen mies iski voittomaalin. Bluegerin ja Tanevin pelaamiseen voi olla tyytyväinen ja olihan kenttä muutoin erittäin hyvä, mutta lopputulemana tosiaan kaksi takaiskua omiin ja se ei ole hyväksyttävää kentältä jonka pitäisi olla 'shutdown'-kentällinen ja joukkueen paras puolustava koostumus.

Crosbyn ja Malkinin pelaaminen jätti tietenkin myös parantamisen varaa, ja erityisesti nyt ylivoimalla sitä tehokkuutta näitä kärkipelaajilta olisi lupa tulla. Vaikka tuossa McCannin kenttä oli huono ja Bluegerin kenttä otti kaksi omiinsa, olisi näiltä kärkikentiltä nyt pitänyt saada enemmän tehoja aikaiseksi. Tilanteita siihen kun kuitenkin tarjottiin ja ylivoiman tehottomuus oli lopulta se ison syyllinen tappioon Penguinsin näkökulmasta. Tänään sitten maalihanat kunnolla auki kärkikavereilta.

Murray oli maalinsuulla hyvä, ei kuitenkaan erinomainen kuten Price toisessa päädyssä.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins (Jokerit)
Näin twitterissä tilaston kun 80-luvulla edellisen kerran pelattiin bo5-sarjoja niissä ~87% ensimmäisen pelin voittaneista olisi voittanut sarjan. Siinäkin mielessä oli pakkovoitto etten usko 0-2 asemasta tulleen kovinkaan monia voittoja.

Penguins kuitenkin näytti hoitaneen ottelun, vaikka Price highlightsien perusteella olikin jälleen piikkinä lihassa. Tosin tällä kertaa Murray vastasi kollegalleen kuten tappio-ottelun jälkeen kuuluukin. En itse katsonut ottelua, mutta tilastojen perusteella Penguins oli kuskin paikalla jälleen kerran. 38 laukausta Canadiensin 27 vastaan on osoitus kiekonhallinnasta. Ylivoima näyttää olevan 0/5 ja se lienee ollut tutun flegmaattista. Siihen pitäisi yrittää jotain täysin uutta, en muista sen olleen Crosbyn aikana näin surkeaa näin pitkään aiemmin(?).

Malkin yrittää ja tahkoaa, tuollaisella vauhkoamisella tulostakin alkaa kyllä tulemaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Penguins oli ottelussa hallitseva osapuoli heti alusta alkaen. Jälleen vahva aloitus peliin Penguinsilta ja nyt siitä palkintona sitten tärkeä ottelun avausmaali. Paikkoja olisi ottelun johdon lisäämiseenkin ja ylivoimaa tuli taas enemmän kuin riittämiin, mutta kiekko saatiin Pricen taakse toista kertaa vasta ottelun lopussa. Se olikin sitten lopulta ottelun voittomaali kun Canadiens nopeasti vastasi siihen kavennusmaalilla, mutta eivät saaneet tasoitettua peliä sen jälkeen onneksi. Kokonaisuudessaan Penguinsilta hyvää pelaamista läpi ottelun. Viisikko pysyi tiiviinä läpi ottelun eikä nukahduksia juurikaan tullut. Murrayn työ maalinsuulla tehtiin helpoksi ja sitten ne muutamat Canadiensin laatupaikat hoiteli hyvin. Sarja on nyt tasoissa ja tästä eteenpäin mennään sitten paras kolmesta-mentaliteetilla.

Ensimmäisen ylivoiman aikana kiekko liikkui hyvin ja siinä tuli hyviä tilanteita, ei vaan saatu kiekkoa sisään. Sen jälkeiset ylivoimat eivät olleet yhtä hyviä, jokusen laatupaikan saivat niissäkin aikaan kuitenkin mutta ei vaan ykkösylivoima pysty saamaan kiekkoa sisään.

Malkinin pelissä on yritystä mutta hänen pelinsä on silti jättänyt paljon toivomisen varaa. Malkin lähti kuitenkin sarjaan täysikuntoisena, sai täyden harjoitusjakson alleen ja näytti leirin aikaan erinomaiselta. Tässä sarjassa leirityksen lähes kokonaan missannut Crosby on kuitenkin ollut vahvempi ja näkyvämpi pelaaja kaukalossa, ja tietenkin mikä tärkeintä niin myös tehokkaampi. Crosbyn ollessa oletettavasti edelleen puolikuntoisena, olisi Malkinilta odottanut dominoivampaa pelaamista. Sitä ei olla kuitenkaan nähty häneltä ja koko tuon hänen johtaman kolmikon yhteispeli ei ole ottanut toimiakseen. Muutamia henkilökohtaisia väläytyksiä nähty (jotka varmaan näkyvät highlighteissa sitten), ja ollut kyllä tunnollinen ja vahva omassa päässä, mutta paljon on silti parantamisen varaa hänen pelissään.

McCannilta ja hänen kentältään vahvempi peli kuin avausottelussa. Selvästihän tuo on viisikkopelissä se Penguinsin neljäs kenttä peluutukseltaan, mutta tämän pelin kaltaista pelaamista siltä kentältä kaivataan jatkossakin.
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, TsSKA moscow & KHL-jokerit
Voitto tuli, ja kyllä tuo ylivoima kaipaa nyt jotain ravistelua ja pikaisesti, kiekon ylöstuontikin aiheutti aikamoisia ongelmia. Jos niiden jätön jätön jättöjen sijaan tekisi ihan perus kolmen hyökkääjän haun vauhdilla, eikä hyökkäys pysähtyisi siniselle, tai vaihtoehtoisesti yritetään syöttää seisovalle ukolle sinisen taskuun.
Voitto tuli, ja lähellä oli nollapelikin. Mutta kyllä penguins kaivaa hautaansa, jos ei tee ensimmäistä maalia, sillä Montreal Pricen johdolla osaa kyllä sulkea luukut.

Ja tosiaan 4.otti pari omiin ekassa pelissä, eihän se hyvä suoritus ollut, vaikka ketjun peliä erehdyin kehumaan. Tokassa pelissä se toimi, ja tanevilta odottelen enemmän vauhtia ja prässiä vastustajan pakeille.

Malkinlle tekisi maali nannaa, jotenkin toka peli oli jo puristamista enemmän.

Muuten ihan ok suoritus jengiltä, mutta ylivoimalla pitää pystyä naulaamaan maaleja, saada kiekko vauhdilla alueelle ja liikuttaa jalkaa.
 
Pittsburgh Penguins fanbööy since 1992! (panini nhl-sticker collection 93-94 nevöfoget, sniff)

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Näin twitterissä tilaston kun 80-luvulla edellisen kerran pelattiin bo5-sarjoja niissä ~87% ensimmäisen pelin voittaneista olisi voittanut sarjan. Siinäkin mielessä oli pakkovoitto etten usko 0-2 asemasta tulleen kovinkaan monia voittoja.
Tässä twitteristä vastaus tuohon jälkimmäiseen tilastoon:




Eli olihan tuo sarjan tasoittaminen viime yönä hyvinkin tärkeää jatkomahdollisuuksien kannalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy