Mainos

Pittsburgh Penguins 2021–2022

  • 182 214
  • 732

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Oli tosiaan erittäin vahva kauden aloitus Penguinsilta hallitsevan tuplamestarin vieraana. Kaksi erää Penguins oli suorastaan dominoiva jokaisella pelin osa-alueella. Laatupaikkoja tuli useita ja ainoastaan Vasilevskiyn torjunnat pitivät numerot tasaisina (niiden vastapainoksi sitten teki avausmaalissa virheen ja voittomaaliksi jäänyt Simonin roiskaisu upposi helposti taakse, vaikka siinä maskia ja pieni kimmoke olikin). Vastaavasti taas Tampa ei saanut hyökkäyspäässä juuri yhtään pitkiä hyökkäyksiä tai laadukkaita tilanteita aikaiseksi, ja ne harvat ja vähäiset tilanteet Jarry hoiteli hyvin. Kolmannessa erässä sitten Penguins pelasi tuttuun tapaan johtoasemassa konservatiisemmin ja puolustusvoittoisesti, mutta siinäkin peli oli erittäin hyvin hallussa. Lopussa sitten alkoi maaleja tulla enemmän kumpaankin päähän Tampan alkaessa pelata ilman veskaria. Harvoin sitä pääsee kolmea maalia tekemään tyhjään maaliin yhdessä ottelussa, nyt tuli sellainenkin sellainenkin nähtyä ja koettua.

Kaikki uudet pelaajat pääsivät heti pisteiden makuun ja muutenkin laajalta rintamalta onnistumisia heti kauden avausotteluun. Voi sanoa jokaisen pelaajan täyttäneen roolinsa erittäin hyvin. Tätä vastaavaa on nähty aiemminkin tähtien ollessa samanaikaisesti poissa. Sullivan osaa kyllä näissä tilanteissa valmentaa joukkuetta aina erinomaisesti. Nousi muuten runkosarjavoitoissa tasoihin Bylsman kanssa Penguinsin historian voitokkaimmaksi valmentajaksi, joten onnittelut siihen suuntaan.

Tästä on hyvä lähteä voiton myötä uuteen kauteen. Torstaina luvassa toinen vaikea vierasottelu Floridassa, ja samanlaista tiivistä ja työteliästä joukkuepelaamista tarvitaan silloinkin. Lauantaiksi toivon mukaan saataisiin sitten Crosby ja Guentzel mukaan kauden kotiavaukseen aina pahan vastuksen tarjoavaa Blackhawksia vastaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Panthersia vastaan viihdyttävä jääkiekko-ottelu. Kumpikin joukkue teki comebackin kahden maalin takaa. Valitettavasti lopulta kotijoukkue pääsi sitten juhlimaan voittoa. Piste on kuitenkin ennakkoasetelmiin nähden hyvä tulos Penguinsille tästä ottelusta, mutta kyllähän se harmittaa ettei joukkue pystynyt pitämään lopussa johtoasemasta kiinni loppuun saakka, tai sitten että lopussa yv-mahdollisuuksia ei pystytty enää hyödyntämään, tai että jatkoajalla Rodriques ei saa läpiajosta maalia ja sitten vastahyökkäyksestä Panthers ratkaisee ottelun. Voitto olisi siten ollut otettavissa ja niin sanotusti omissa käsissä. No, kuten sanottua, kolme pistettä kauden avaavasta Floridan vieraskiertueesta on varmasti kolme pistettä enemmän kuin moni ennakkoon uskalsi Penguinsille noista otteluista odottaa.

Siinä missä Tampaa vastaan pelattiin siistiä jääkiekkoa ja kummallekin tuli vain yhdet jäähyt ottelussa, meni tämä ottelu sitten erikoistilannepelaamiseksi. Penguinsille peräti yhdeksän yv-mahdollisuutta ja Panthersillekin kuusi sellaista. Näiden ansiosta Penguins pääsi sitten toisessa erässä nousemaan kahden maalin takaa tasoihin, ja erikoistilannepelaaminen menikin Penguinsin eduksi. Kaksi tehtyä yv-maalia ja täydellisesti toiminut alivoima. Yv:llä tosin olisi ollut lopussa Panthersin tehtyä oman comebackinsa mahdollisuus kahteenkin otteeseen vielä ratkoa ottelu, mutta ne mahdollisuudet tuli sitten hukattua. Kahdesta maalista huolimatta on selvää että Crosbyä ja Malkinia kaivataan sinne ylivoimalle, vaikka usein heidänkin kanssa ylivoima on tökkinyt - silti onhan se heidän kanssa aina vaarallisempi kuin ilman heitä.

Rust otti kolmannen erän alkuun kovan taklauksen Weegarilta ja jätti ottelun kesken. Pitää toivoa ettei nyt tullut isompaa vammaa tuosta sitten ja että olisi pelikuntoisena jo lauantaina. Muutoin jatkuu tämä perinteinen 'yksi tervehtyy, toinen loukkaantuu' tapa joka on pesiytynyt Penguinsiin. Guentzel siis palasi ja sitten hänen laituripari loukkaantui. Tuo kierre olisi hyvä saada katkaistua ja saatua jo tätä vuotuista loukkaantumissumaa pienemmäksi.

Seuraavaksi olisikin sitten peräti kahdeksan ottelua putkeen kotona, joten pistetilin kiitettävää kerryttämistä kaivataan ja odotetaan tältä kotona vietettävältä jaksolta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Voi helvetti kun piti mennä tuo johto sössimään lopussa. Oli kyllä todella hurlumhei-kiekkoa ja ihan älyttömästi jäähyjä molemmille joukkueille. Ei voi sanoa, että olisi ollut kurinalainen esitys joukkueelta, mutta onneksi se ei ollut sitä myöskään kotijoukkueelta. Rustin loukkaantuminen harmittaa, mutta itse taklaus oli kova ja puhdas. Oltaisiin ehkä voitto ansaittu kun noita tolppiakin kolisteltiin urakalla (Zucker itse latoi kiekon kahdesti tolppaan). Huonoa tuuriakin oli myös monessa takaiskussa kun Friedman kuskasi kiekkoa itse omaan maaliin ja sitten mm. tasoitusosuma syntyi rikkinäisen pelin kautta ja Boylen sohaisu ihmiskasasta suoraan Ekbladille. Toki Carterin osumassa oli sitä tuuria matkassa myös, mutta esim. Guentzelin maali oli nerokas ja täysin harkittu suoritus. Joka tapauksessa Florida on hyvä joukkue tällä kaudella ja melko ympäripyöreä peli loppujen lopuksi nähtiin.

En tiedä onko muut kiinnittäneet huomiota, mutta mielestäni Marino on saanut jämäköityä peliään ihan älyttömästi. Vaikuttaisi siltä, että viime kauden vaikeudet ovat selätetty ja nyt on otettu steppejä taas eteenpäin. Rodriguesista en oikein tykkää edelleenkään ja hieman kismittää tuo sen räpläily tuossa läpiajossa jatkoajalla.
 

Crisby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins & Lahden Pelicans
Rodriguesista en oikein tykkää edelleenkään ja hieman kismittää tuo sen räpläily tuossa läpiajossa jatkoajalla.

Samaa mieltä. En ymmärrä miksi tälle piti jatkosopimus tehdä. Ilmeisesti Sullivanin ikisuosikkeja niinkuin Simonikin. Samaan hintaan olis saanu paljon tuohon nippuun sopivamman ja laadukkaamman ukon.

Muutoin ihan tyytyväinen voi kauden alkuun olla, odotukset ei järin korkealla täälläkään ollut. Hienoa venymistä taas joukkueelta. Täysin voitettavissa olis vaan tämäkin ollut mutta mentiin se johtoasema sitten sössimään. Hieno statement olis ollut pistää molemmat Floridan jengit nippuun heti kauden alkuun ilman Crosbya ja Malkinia!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Samaa mieltä. En ymmärrä miksi tälle piti jatkosopimus tehdä. Ilmeisesti Sullivanin ikisuosikkeja niinkuin Simonikin. Samaan hintaan olis saanu paljon tuohon nippuun sopivamman ja laadukkaamman ukon.

Paljon mieluummin olisin pitänyt Gaudreaun viime kauden joukkueesta kuin Rodriguesin. Gaudreau oli todella pirteä ja erittäin kova aloituksissa. Olisi tuonut joukkueelle nähdäkseni selvästi enemmän kuin Rodrigues.

Ainiin. Siellä on Seattlessa ex-pingviinit McCann ja Tanev saaneet hienon alun kaudelle. McCann nyt pariin peliin 2+1 ja Tanev myös kiskaisi pari maalia viime pelissä. Pensin onneksi korvaajat Heinen ja McGinn ovat näyttäneet myös hyvältä! Heinen on päässyt yllättämään allekirjoittaneen ja toivottavasti tuo vire kestää läpi kauden.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Aamujäiden perusteella valitettavasti kauden kotiavauksessa ei vielä nähdä Crosbyä. ZAR sen sijaan tehnee paluun pelaavaan kokoonpanoon. Näillä pelaajilla lähdettäneen hakemaan voittoa tänään:

Guentzel - Carter - Heinen
Zucker – Rodrigues - Kapanen
ZAR – Blueger - McGinn
O'Connor - Boyle – Simon

Dumoulin - Letang
Pettersson – Marino
Friedman – Ruhwedel

Jarry oletettavasti maalinsuulla.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eli Crosbyn paluuta ei nähdä ja Rust tippui pois. Helvetin hienoa! Ja Pensille aina niin helppo Blackhawks vieraana.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Hienoa katseltavaa kun Chicagosta tehtiin jo ensimmäisen kymmenen peliminuutin aikana selvää jälkeä. Sen verran vaikea vastustaja Blackhawks ollut Penguinsille tällä Crosby/Malkin vs. Toews/Kane aikakaudella että tällaisen ottelun näkeminen tuntuu mahtavalta. Toki sitten sen piti tapahtua ilman Penguinsin tähtikaksikkoa, mutta kaikki otetaan ilomielin silti vastaan. Fleurylta sellainen ottelu joita häneltä valitettavan usein keväisin nähtiin Penguinsin riveissä ja kaksi ensimmäistä helposti selän taakse, etenkin toinen täysin Fleuryn omasta virheestä. Ei taida Chicagon puolustuksen takana pystyä toistamaan Vezina-kautta, ei ainakaan noilla otteilla.

Hienosti lähtenyt Penguinsin kausi käyntiin ja onnistujia tullut laajalla rintamalla, läpi joukkueen kaikki aloittaneet kauden hyvin. Hienoa että Zucker sai onnekkaan maalin sillä tolpat olivat hänen toimesta kolisseet useasti jo sitä ennen kolmessa ensimmäisessä ottelussa, muistaakseni kolmeen otteeseen ainakin. Vielä kun Kapanen saisi tuosta maalitilinsä auki niin siitä olisi hyvä jatkaa sitten kohden uran parhaan kauden pelaamista.

Tiistaina jatkuu Dallasin tullessa vierailulle.
 

Humboldt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hieno peli eikä Chicagosta ollut vastusta vaikka edelleen puolet kärkikenttien miehistä puuttuu. Harmittaa vähän Fleuryn puolesta miten huono visiitti Pittsburghiin. Chicago ihan jyrän alla pelin alun ja vaihtoon noin nopeasti. En kyllä itse pistäisi noista kuin toisen Fleuryn piikkiin. Ekassahan poikittaissyöttö muuttaa pakin luistimesta suuntaa pari metriä maalista? Ei mielestäni mikään helposti poimittava.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Oli tosiaan mahtava peli Chicagoa vastaan. Täyttä tykitystä avauserä ja Fleury vaihtopenkin puolelle. Erittäin paljon mieltä lämmitti Zuckerin osuma, jolla tosiaan oli jo useampi rimaan osunut kuti alkukaudesta. Mahtava startti kaudelle kun ollaan lyöty luu kurkkuun Tampalle ja Chicagolle sekä haettu piste Floridasta, vaikka kärkiäijiä on ollut sivussa. Seuraavaksi Dallasia käkättimeen kapteenin johdolla!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Filip Lindberg sai mahtavan debyytin ammattilaistasolla kun torjui voiton WBS:lle AHL:n puolella. Yksi kiekko meni selän taakse ja 30 pysähtyi 2-1 voitossa. Tämän entisen Wildin seiskakierroksen varauksen tilastot ovat muutenkin upeaa luettavaa. Puustinen ja Almari viimeistelivät WSB:n maalit, joten vahva peli suomalaisilta!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei vieläkään Crosbya. Harmi, mutta noilla esityksillä voitto on täysin mahdollinen, vaikka puolet kärkiketjujen äijistä puuttuu.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Pisteputkelle tuli jatkoa, tällä kertaa tuloksena 1-2 tappio rankkarikisan jälkeen. Tasaista ja melko tiivistä pelaamista molemmin puolin. Voisi sanoa että aika tapahtumaköyhä ottelu kaikkinensa. Laatupaikat olivat vähissä, Jarry joutui venymään jokuseen huippupelastukseen enemmän kuin toisessa päässä Holtby. Ensimmäisen erän viimeinen peliminuutti oli Penguinsille synkkä, Stars sai silloin kolme huippupaikkaa ja kolmannella niistä tekikin sitten ainoan maalinsa. Muutoin ihan hyvää pelaamista taas Penguinsilta ilman kärkipelaajiaan. Erityisesti Bluegerin ja Boylen kentiltä vahvat ottelut, kun taas pelaamassa olleilta kärkipelaajilta Kapaselta, Zuckerilta, Guentzelilta ja Carterilta taas olisi tässä tilanteessa lupa odottaa parempaa kuin tässä pelissä nähtiin. Erityisesti Kapasen kenttä tuntui olevan jäällä kaikkien Starsin parhaiden paikkojen aikana, ja vastaavasti taas hyökkäyspäässä kiekko ratkaisevilla hetkillä tuntui polttavan lavassa. Että sieltä voisi seuraavaan otteluun odottaa parempaa suoritusta noilta kavereilta.

Pieni huili nyt ennen seuraavaa peliä kun se on edessä vasta lauantaina Leafsin tullessa vierailulle. Toivottavasti kapteeni olisi silloin sitten mukana.

Edit. Näköjään ottelussa meni poikki Penguinsin pitkä loppuunmyytyjen ottelujen putki:


 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Noniin sieltä tulee lisää koettelemuksia joukkueelle. Carter on saanut positiivisen testituloksen koronatestistä ja myös Jarry joutunut koronalistalle. Kaudesta toiseen Pens on kärjessä mitä tulee pelaajien sivussa olemiseen peleistä ja tämä kausi näyttää olevan täysin jatkumoa tuohon jo vuosien kurimukseen.
 

KukkosLasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Kärpät
Ja Crosbykin edelleen poissa kokoonpanosta Leafsia vastaan. Voidaanko taas puhua siitä mahdottomasta voitosta? Toivottavasti Zohorna saisi jo näytön paikan
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ilmeisesti Jarry on huomenna mukana. Sen sijaan poissa ovat varmuudella Crosby, Malkin, Rust ja Carter. Tuosta Crosbya vaivanneesta rannevammasta on kapteeni sanonut, että se on vaivannut peräti seitsemän vuoden ajan. Ihan kohtuu hyvää jälkeä on pystynyt kasiseiska tekemään rannevamman kanssa. Toivottavasti tämä leikkaus auttaisi nyt edes jotenkin tuota.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins,Kärpät ja CBJ
On kyllä taas todella huono alkukausi näitten loukkaantumisten kanssa. Pahimpana tietenkin Geno ja Sid. Leafsiä vastaan tosiaan seuraava matsi. Voitto olis kieltämättä pieni ihme. Ihan ok suoritus toki kauden alkuun kun 6 pistettä plakkarissa!
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
On kyllä taas todella huono alkukausi näitten loukkaantumisten kanssa. Pahimpana tietenkin Geno ja Sid. Leafsiä vastaan tosiaan seuraava matsi. Voitto olis kieltämättä pieni ihme. Ihan ok suoritus toki kauden alkuun kun 6 pistettä plakkarissa!
Tavallaan tavallisesta poiketen nämähän nimenomaan olivat tietoisia operaatioita, joiden tiedettiin aiheuttavan sairaslomaa. Kuten kesällä puheltiin niin ajankohdistakin oli varmaan päätetty pelaajien kanssa niin, että saavat lomailla "terveenä" ja sitten operoidaan alkukauden piikkiin. Etenkin Crosbyn tapaus.

Se, että siitä on tuttuun Penguins-tapaan ns. rivimiestäkin tippunut sivuun niin on sitten juoni erikseen. Sille joka siihen keksii lääkkeen on varmasti tarjolla sievoinen summa kahisevaa, ongelma kun on seurannut joukkuetta vuosikaudet.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins,Kärpät ja CBJ
Tavallaan tavallisesta poiketen nämähän nimenomaan olivat tietoisia operaatioita, joiden tiedettiin aiheuttavan sairaslomaa. Kuten kesällä puheltiin niin ajankohdistakin oli varmaan päätetty pelaajien kanssa niin, että saavat lomailla "terveenä" ja sitten operoidaan alkukauden piikkiin. Etenkin Crosbyn tapaus.

Se, että siitä on tuttuun Penguins-tapaan ns. rivimiestäkin tippunut sivuun niin on sitten juoni erikseen. Sille joka siihen keksii lääkkeen on varmasti tarjolla sievoinen summa kahisevaa, ongelma kun on seurannut joukkuetta vuosikaudet.
Tämä on toki totta. Tuntuu vaan että aina meillä on "puoli joukkuetta" lasaretissa viimeistään puolessa välissä kautta. Itsekkin miettinyt monet kerrat että miten tämä sama kaava toistuu kaudesta toiseen. Ja kyllä, unohdin tosiaan täysin Crosbyn jo kesällä sovitun operaation.
 

Humboldt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tavallaan tavallisesta poiketen nämähän nimenomaan olivat tietoisia operaatioita, joiden tiedettiin aiheuttavan sairaslomaa. Kuten kesällä puheltiin niin ajankohdistakin oli varmaan päätetty pelaajien kanssa niin, että saavat lomailla "terveenä" ja sitten operoidaan alkukauden piikkiin. Etenkin Crosbyn tapaus.
Onkohan tästä tullut jotain oikeaa tietoa, jonka olen missannut vai mutuiluako liene. Niin tai näin, jatkan omalla mutuilulla. En nimittäin millään uskoisi että skenaario on ollut tuo edellämainittu. Kaiken sen perusteella mitä olen Crosbysta lukenut ja oppinut näiden vuosien varrella kyseessä on äärimmäisen kilpailuhenkinen ja viimeisen päälle lajiin intohimoisesti panostava urheilija, jolla ei ole enää niin monta ammattilaisvuotta jäljellä. Vaikea kuvitella että leikkausta olisi lykätty lomailun takia. Eiköhän siellä ole yritetty saada vanhaa vaivaa levolla ja kuntoutuksella pelikuntoon, kuten ilmeisesti monena kesänä aikaisemminkin. Kukaan kun ei halua leikkausta jos sen voi välttää. Kesän mittaan tuli kuitenkin selväksi että tällä kertaa pelkkä kuntoutus ei riitä ja leikkaus on kannattava ratkaisu vaikka alkukauden pelejä jäisikin välistä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Letang sitten seuraavana koronaprotokollaan ja siten sivussa ensi yön ottelusta. No Jarry sieltä pääsi väärän positiivisen vuoksi pois, joten hän on maalinsuulla mutta ei tule torjuntatyöskentely olemaan helppoa Leafsin tulivoimaista hyökkäystä vastaan ilman Letangia, Carteria, Rustia, Crosbyä ja Malkinia. No, voitto sieltä kuitenkin tulee lopulta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jännä miten tuo osuu näihin kärkijätkiin. Samaan aikaan siellä Ruhwedel ja kumppanit ovat täysin kunnossa!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ehkä surkuhupaisin tilasto ja hyvän kuvan Penguinsin kestävyydestä sekä tuurista terveystilanteen kanssa antaa joukkueen aktiivinen teräsmiestilasto tämän illan ottelun jälkeen:

1. Marcus Pettersson 48 ottelua
2. Brian Dumoulin 39 ottelua

Rustilla tuo oli hieman vajaassa 100 ottelussa ennen loukkaantumista ja Letangilla tasan 50 ottelua pelattuna putkeen ennen tätä poissaoloa.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Letang sitten seuraavana koronaprotokollaan ja siten sivussa ensi yön ottelusta. No Jarry sieltä pääsi väärän positiivisen vuoksi pois, joten hän on maalinsuulla mutta ei tule torjuntatyöskentely olemaan helppoa Leafsin tulivoimaista hyökkäystä vastaan ilman Letangia, Carteria, Rustia, Crosbyä ja Malkinia. No, voitto sieltä kuitenkin tulee lopulta.

Onko muuten Letang nyt vähintään kymmenen päivää sivussa vai voiko tuo olla väärä testitulos ja nähtäisiin Letang, jos ei nyt Toronto-matsissa, niin sitä seuraavassa matsissa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös