Pittsburgh Penguins 2020–2021

  • 187 583
  • 717

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Ceci ja varsinkin Matheson ovat juuri niin surkeita puolustajia, kuin osasi odottaa.



Ehkä voi huokaista helpotuksesta, koska Matheson on pidempään poissa.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Vaikka tässä on aikojen saatossa lätisty paljon JR:n touhuista ja muusta, niin jatketaan nyt vähän kuitenkin. Silläkin uhalla, että kuulostan rikkinäiseltä levyltä. Lähinnä tuohon @tsajari sinänsä ansiokkaaseen ajatelmaan tartun, koska olen samaa mieltä siitä, että rebuild pitää tehdä kunnolla sitten kun se tehdään eikä jäädä limboon pyörimään vuosiksi (ks. Chicago Blackhawks), mutta mielestäni sitä ajatellen olisi pitänyt jo tehdä asioita toisin (ks. Detroit Red Wings). Mitään korpivaellusta Pens ei varmaan kaipaa, mutta niinhän tässä tulee käymään koska JR on niin järjestelmällisesti hukannut kaikki palikat pitkälle tulevaisuuteen vailla mitään pitkäjänteisempää suunnitelmaa.

Lisäksi JR on myös ihan totaalisesti paskonut tämän Cup-ikkunan vahvistamalla lähtökohtaisesti täysin vääriä paikkoja täysin väärillä pelaajilla täysin väärään hintaan. Osasyyn voi toki kantaa myös Mike Sullivan, jos ja kun ei ole osannut kertoa tarpeistaan tai lytätä jotain hankintoja heti alkuunsa. Ryan Reaves, Tanner Pearson, Nick Bjugstad, Jack Johnson, Erik Gudbranson, Patrick Marleau... miten kukaan on koskaan voinut kuvitella näiden istuvan mitenkään Pensin pelitapaan? Jos siis oli/on tarkoitus pelata kuten SC-kausilla, mikä on kyllä toki epäselvää sekin. Sitten esimerkiksi Jake Guentzel, Bryan Rust ja vaikkapa Carl Hagelin olivat sellaisia palikoita, jotka sopivat Pensiin kuin nyrkki Marchandin silmään ja pelaavat/pelasivat osaamisensa ylärajoilla. Taas valmennus & GM -kombon pitää olla samalla sivulla ja aika pitkään on tuntunut ettei ne ole ja siellä on yritetty survoa neliskulmaista palikkaa pyöreään reikään.

Jason Zuckerin voi kohta alkaa lisäillä tuohon listaan, Shearyn toinen tuleminen oli silkkaa idiotismia ja pikkusen hikoiluttaa tuon Kasperinkin kanssa. Toki Kapanen nyt ainakin näennäisesti pitäisi osua hyvin rooliin ja pelitapaan, mutta saapa nähdä. Mitään punaista lankaa ei touhussa tunnu olevan ja esim. Hörnqvistin jättisopimus ja treidi heti perään kielii siitä, ettei siellä nyt ihan olla kartalla 2020-luvun NHL-kuvioista. Mä olen sanonut tän aiemminkin, mutta JR:llä on paha tapa maksaa aina vähän - tai vähän enemmänkin - ylihintaa joka välissä ja kohta muutaman vaihdoksen jälkeen siitä tonnin setelistä ei ole jäljellä kuin senttejä. Joskus pitäisi olla sitten tekemättä sitä treidiä/sopimusta, jos se hinta ei vastaa laatua.

Täysin tarpeettomia riskejä on otettu monin paikoin, alkaen nyt vaikka Jarrylla tähän kauteen lähtemisestä puolustuksen täydelliseen unohtamiseen ja käsittämättömiin treideihin palkanpidätyksineen. Lisäksi koko palkkarakenne on todella heikoilla kantimilla ja siellä ei ole yhtäkään palkkashekkiinsä nähden liian halvalla pelaavaa pelaajaa (pl. Marino nyt, vaan ei ensi kaudella), joka alkaa olla nykyään menestyksen ehdoton edellytys. Tähän JR on esikuntineen ajautunut täysin omaa syytään, surkeilla sopimuksilla, hukkaamalla sylikaupalla draft-pickejä ja lisäksi draftaamalla aivan ala-arvoisen surkeasti. Stanley Cupien taakse voi toki piiloutua, mutta mitään syytä näin paskaan toimintaan ei kyllä ole ollut, mitään akuuttia ongelmaa (pl. itse aiheutetut typeryydet) ei ole palkkakaton kanssa ollut, verrattuna vaikka Tampaan.

Jos nyt katsotaan tätä kautta, niin puolustuksen kiekonsyöntipotentiaali on nolla ja kiekolliset avutkin soosoo. Johtavuusvaje on ihan älytön, kun Letang ei ole enää millään tavalla johtava pelaaja. Laituriosasto on ihan sutta ja sekundaa, varsinkin kun Guentzel, Rust ja Zucker ovat kaikki olleet aivan täysin pihalla kauden alkuun. Jankowski & Tanev esiintyneet edukseen, mutta noiden pitäisi olla contenderissa nelosen energiaparivaljakko, eikä suinkaan kolmosessa ja pistevastuussa. Olisi myös oikein kiva nähdä joku hyökkääjäprospekti, jolta voisi odottaa läpimurtoa, mutta eihän JR:n laitoksessa sellaisia edes ole.

Noh, kautta on paljon jäljellä ja mitä vain voi tapahtua eikä kirvestä vielä kaivoon kannata heitellä. Tulevaisuus kyllä huolestuttaa todella paljon ja toivottavasti siellä on jonkinlainen viisivuotissuunnitelma olemassa - siltä se ei kyllä todellakaan vaikuta.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vaikka tässä on aikojen saatossa lätisty paljon JR:n touhuista ja muusta, niin jatketaan nyt vähän kuitenkin. Silläkin uhalla, että kuulostan rikkinäiseltä levyltä. Lähinnä tuohon @tsajari sinänsä ansiokkaaseen ajatelmaan tartun, koska olen samaa mieltä siitä, että rebuild pitää tehdä kunnolla sitten kun se tehdään eikä jäädä limboon pyörimään vuosiksi (ks. Chicago Blackhawks), mutta mielestäni sitä ajatellen olisi pitänyt jo tehdä asioita toisin (ks. Detroit Red Wings). Mitään korpivaellusta Pens ei varmaan kaipaa, mutta niinhän tässä tulee käymään koska JR on niin järjestelmällisesti hukannut kaikki palikat pitkälle tulevaisuuteen vailla mitään pitkäjänteisempää suunnitelmaa.

Tässähän tämä tiivistettynä.

Tuo aiemmin mainittu kannun tavoittelu niin kauan kuin Crosbylla ja Malkinilla sokeri suussa sulaa on periaatteessa ihan validi, mutta ei todellakaan hinnalla millä hyvänsä tai keinolla millä hyvänsä. JR on viimeiset 3 vuotta tehnyt käytännössä ainoastaan täysin sysipaskoja ratkaisuja niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä, vaikka tarkoitus on ollut hyvä (vahvistaa nykyistä joukkuetta tulevaisuuden kustannuksella). Eli tehnyt juurikin niitä asioita jotka aiheuttavat sen, että joukkue jää tuohon limboon pyörimään. Tilannehan todennäköisesti on jo se, että Penguins on tuossa "limbossa".

Nyt pitäisi tunnustaa, että JR on kykenemätön pidentämään Penguinsin mestaruusikkunaa.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Olipahan viihdyttävä peli viime yönä Washingtonia vastaan. Kaikkea tapahtui ja sokerina pohjalla jatkoaikavoitto Pingviineille. Kapanen pelasi pirteästi ekassa pelissään ja sai tililleen yhden syöttöpisteen. Peliaikaa herui vain kymmenisen minuuttia ja sekin nelosketjussa. Liike näytti hyvältä, vaikka huhut kertovat Kasperin keskittyneen kesäharjoittelussaan lähinnä kaljan kittaamiseen ja naisten naurattamiseen. No olihan ne posket aika turvoksissa...

Pelissä nähtiin harvinainen maali, kun Blueger pääsi läpiajoon kahden miehen alivoimalla DeSmithin hienosta avauksesta. Capitals tuhri hetkeä aikaisemmin kolmella nollaa vastaan hyökkäyksen DeSmithin hyvän torjunnan ansiosta.

Tärkeät kaksi pistettä joukkueelle.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Viime yön pelissä harventui joukkueen puolustus urakalla, kun Petterson ja Riikola loukkaantuivat. Toivottavasti ei mitään pahempaa, sillä puolustus ei muutenkaan ole ollut parhaassa tikissä. Oshien taklaus Pettersoniin oli sen näköinen, että ainakin muutaman päivän joutunee olemaan poissa.
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Juu, olipahan päästä päähän menoa, ja taas niistettiin voitto capseista, ja vielä kahden maalin takaa-ajoasemasta. DeSmtih aiheutti sydämentykytyksiä, niin hyvässä kuin pahassa. Komea 3-0 hyökkäyksen nollaus ja fantastinen lätty vastustajan siniselle ja kaveri 2 miehen alivoimalla läpiajoon ja boom! Harvinaista herkkua moiset onnistumiset, joten varovainen posi loppujen lopuksi.

Ylivoima teki kaksi maalia, malkinin lepakko ylähyllyyn tuskin olisi mennyt ilman Guentzelin loisteliasta maskia, ja lisää tätä näkisi mielellään Pens ylivoimassa.

Kapanen istui mielestäni ihan kivasti ekan pelin perusteella, ja tuo auttaa jo paljon, että jalat käy ja maisema vaihtuu, silleen sitä tilaa ja aikaa tulee kentälle.

Pensin karvauspeli oli kyllä ajoittain pahasti sekaisin, ilman tukea hyökkääjä, välillä jopa sentteri paineistamassa ja käytännössä caps pääsi keskialueen yli ihan liian helposti monia kertoja.

Kannatti katsoa matsi, kiitos Pingut
 

Laaban

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei tiedä hyvää jos sieltä ukkoa putoaa pakistosta. JR on runkannut sukat täyteen ja nyt tarjotaan ens vuoden ykköskieppejä kun JJ on ragseista varmaan irrotettavissa ja vielä halvemmalla sopparilla kun aiemmin!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Voitto on aina voitto, mutta edelleenkään en ole tuosta pelistä yhtään vakuuttunut. Crosby on ollut ylivoimaisesti paras Pens-pelaaja alkukaudesta (vaikka siellä on laidalla vittu Rodriguesin tasoinen pelaaja!?!?), mutta ylivoimalla antanut hänkin monta umpisurkeaa syöttöä. Malkinille toivottavasti henkisiä lukkoja avaava onnistuminen. Maalivahteihin ei ole mitään luottoa tällä hetkellä ja puolustajien haba ei riitä vääntämään omissa. Maskiin ei puolestaan mene kukaan vahingossakaan (paitsi nimenomaan tuossa Malkinin maalissa) ja samaan aikaan Hörnqvist on saanut huippu startin uudessa seurassaan. Meille treidissä tullut turisti on toipilaana ja hyvä niin.

Ja olisihan se pitänyt arvata ettei näistä peleistä selvitä ilman loukkaantumisia. Olipas kusipäinen taklaus puuntakaa Oshielta kuolleesta kulmasta ja eihän siinä tietenkään hyvin käynyt. Ihme on ettei se suurin munapää häröillyt vielä sen suuremmin vaan keskittyi jääkiekkoon ja olikin ehdottomasti Capsin paras pelaaja. Eiköhän sekin kuitenkin parit aivotärähdykset kauden aikana toimillaan vielä aiheuta...
 

Mad Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Francis#10
Kyllähän tämä Pettersonin jyrääminen on jatkumoa kaikille muille jyräämisille, mitä on pens pelaajille harrastettu pidemmän aikaan. Huolimatta siitä mikä nimi on pens selässä ollut, niin ne vedetään vuoron perään lasarettiin, kun eipä meillä ole ketään, ketä kävisi vähän niistämässä nenää takaisin päin tai muutenkaan muistuttamassa sikamaisuuksista. Pitäisi olla paluu old school tyyliin ja olla niitä perkeleen poliiseja ja katujyriä, kun käy kostamassa vastustajan ukoille kaikenmaailman pyyhkäisyt.

Ja samaan hengen vetoon, niin odotin kyllä Zuckerilta paljon enemmän, kun saapui kaupunkiin ja otti paikan kärkiketjuista. Hintakin oli muistaakseni taas aika kova kuitenkin. Ja vieläkin samaan hengen vetoon niin pakisto tosiaan huutaa kyllä suurta muutosta, kun Riikola alkaa oikeasti näyttämään porukan parhaimmalta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllähän tämä Pettersonin jyrääminen on jatkumoa kaikille muille jyräämisille, mitä on pens pelaajille harrastettu pidemmän aikaan.

Näinpä. Jossain podcastissa Ristolainen oli sanonut, että Crosbylta voi repiä vaikka pään irti eikä kukaan tee mitään, mutta McDavidia kun hipaisetkin niin on niskassa kaikenmaailman jyrät Kassianista alkaen. Tämä bongattuna täältä jatkoajasta itse en ole podcasteja viime aikoina kuunnellut. Montreal vs. Edmonton pelissä mm. Edmundsson hieman tarttui McDavidista kiinni kun tämä laukoi kiekon maalia kohti vihellyksen jälkeen niin samantien ryntäsi paikalle Kassian.

Mun on pakko sanoa, että Chara olisi ollut erinomainen hankinta Pens-pakistoon. Olisi tuonut tuota puhdasta kovuutta ja johtajuutta sekä alivoimaosaamista joukkueeseen. Vähän kuin isäntä katsomaan omiensa perään, nyt tämä jätti katsoo yli satakiloisten Wilsonin ja Ovien perään :)
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
The Penguins have recalled defenseman Pierre-Olivier Joseph from the taxi squad on an emergency basis.

Joseph, 21, will be looking to make his NHL debut tonight against the New York Rangers.


Junnua kentälle, enpä muista milloin olisin viimeksi näin iloinnut. Vain voitettavaa! Toivottavasti ei ole ihan paska
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Junnua kentälle, enpä muista milloin olisin viimeksi näin iloinnut. Vain voitettavaa! Toivottavasti ei ole ihan paska
Täysin samat mietteet! Ja repesin huolella vikalle lauseelle. Toivotaan tosiaan ettei ole ihan säkki, joskin tossa puolustuksessa arpikin kaunistus olisi.

Kuinkas helvetin monta niitä "mobile, puck-moving defenderiä" varattiin silloin Sheron toimesta? Ja kenestäkään ei tainnut tulla yhtään mitään, eikä niistä kyllä taidettu treideilläkään saada yhtään mitään. No joo, Mädä nyt on sentään NHL-pakki ja yks sankari vetää ainakin Porissa Liigaa, voi jumalauta sentään.

Missä perkeleessä meiän prospectit on???
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sellainen peli, 2pojoa, ja tuntui, että lähinnä matkustajina. Jarry ei vakuuta ollenkaan.

Olikohan kolmannen erän puolivälin tienolla hyvä pyöritys 4.ketjulla jälleen vastustajan päädyssä, niin Kris Vitun Letang taas maestroi kiekon omaa paskuuttaa keskialueelle. Onneksi teki komean maalin rankusta, jossa veskari luki jotenkin harhautuksen ja oli hyvin mukana, mutta sinne upposi silti.

Noh, voitto tuli, päivä kerrallaan niistä nauttien, unohdetaan big picture muutamaksi (5-10) kaudeksi
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
PO Joseph näytti aivan hyvältä, saaden syöttöpisteen Teddyn maaliin. Mears ja Errey hehkuttivat kuinka hyvä oli scrimmageissa. Toki nuo nyt hehkuttavat aina omiaan liikaakin.. eka peli jonka näin häneltä, on siinä eväitä vähintään 'pettersoniksi'. Kunhan muistaa syödä kolmen tunnin välein, kuten ohjeistettu. Heh. Matheson saa jäädä kasipakiksi, tai onhan sieltä vielä Trotman tervehtyessään kiilaamassa väliin.. hyvä JR.
Jevgeniäkin näytti vähän enemmän kiinnostavan. Rust vierellä oli player of the game kymmenellä laukauksellaan ja hienon ohjuri maalinkin teki. Kasperi oli vähän väsy, joskin muutamassa pyörityksessä hyvin mukana ollen toisena syöttäjänä Teddyn maaliin. Ehkä sittenkin viisasta tuoda sisään systeemin pienillä minuuteilla, vaikka ei itku ole kaukana ku kattoo ykkösen laiturina olevan Rodrigues.. no kaks pinnaa tänäänkin, huono vaan että kaverillekin annettiin yks.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ilman noita lisäpisteitä oltaisiin vain kolmessa pisteessä, joten isossa roolissa ovat nyt nuo. Nyt Malkinin ketju oli selvästi Pensin paras ja loi useita hyviä pyörityksiä sekä maalipaikkoja Rangers päätyyn, mutta ruuti oli märkää kun vain yhden kiekon saivat maaliin. Crosbylta puolestaan todella heikko peli tähän väliin. Pakisto koomailee kiitettävästi pelistä toiseen eikä tuo Jarryn touhu myöskään kovin vakuuttavaa ole, rebound-kontrolli on ollut koko alkukauden luokatonta mikä näkyy Kakon maalissa ikävällä tavalla. Dumoulinin viime kausi oli jo hieman normaalia vaisumpi ja mielestäni suunta on jatkunut yhä alaspäin. Ei ole ollenkaan se varmuus mitä hän oli tuossa jokusen kauden ajan. Marino ei myöskään ole vielä onnistunut ihan niin kuin olisi toivonut hänen onnistuvan. Toki ei ole helppoa pelata ns. väärällä puolella ja pakkiparina vielä Cecin tasoinen kaveri.

Huonolta näyttää, mutta pisteitä tarttuu nyt matkaan ja pää on niukin naukin veden pinnalla.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kyllähän tossa kun kolmatta erää oli jäljellä nelisen minuuttia Letang - Malkin akseli oli jälleen puppeloida sellaisen maalipaikan vastustajalle, että oksat pois. Toi on niin anteeksiantamatonta parempia joukkueita vastaan. Tortorellan joukkueissa tosta pureksittaisiin tuppia penkin päässä ja kun tämä on ollut niin pitkäaikaista niin kyllähän tuohon valmentaja on antanut tietynlaisen oikeuden. Sullivanin munattomuutta. Ei tippaakaan tietoa siitä kaverista, joka Malkinille tervetuliaisiksi sanoi, että shut the fuck up. Penguins kerjää itse verta nenästään tekemällä noita valtavia kiekonmenetyksiä kaikista vaarallisimmilla alueilla, ja kuten todettua ei tämä mikään uusi ongelma ole.

Huolimatta ongelmista ja virheistä Penguins on pelannut kotonaan 3-0-0. En tiedä mitä poppakonsteja Sullivan ryhmineen voi tehdä, mutta päästettyjä maaleja on saatava vähemmäksi. Kehityskohde on selkeä. Eteenpäin, ihan OK tunnelmissa.
 

Laaban

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Veli Walkin tuossa hyvin tiivistelikin viime yön tapahtumia. Malkinilta varovainen parannus ja hieman tuntui pulssikin jo talvirasvojen alta. Vastapainoksi tälle Crosby pelasi kauden ylivoimaisesti surkeimman pelinsä ja Guentzel jatkoi siitä mihin viime ottelussa jäi, eli päikkäreillä.
Ylivoima ei hurraahuutoja taaskaan aiheuttanut vaikka operoikin 50% ottelussa. Ihan täysin lahjamunkki oli tämä maali. Onko tuo Letang niin kova ylivoimadynamo valmennuksen mielestä että voi surutta roiskia ja sählätä viivalla sen koko 2 minuuttisen. Onneksi ei tarvinnut niitä taffelin suolatikkuja kaivaa monesti esille.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Mä oon rassannut itteni jo niin raa'aksi, että suolatikut on ihan passé ja oon siirtynyt piikkilankaan. Sikäli ihan hienoa, että paskemmallakin pelillä saadaan pisteitä eli jos peliä saisi paremmaksi niin tästä voisi tulla vielä ihan kiva juttu. Jos ja jos ja jos.

Toi puolustuksen pelaaminen tai oikeammin koko viisikon puolustuspeli on kyllä täysin sekaisin. Se menee vituiksi usein jo karvausvaiheessa, kun vastustaja kävelee naurettavan helposti alueelle, jossa pakit joutuu valumaan veskarin syliin. Viisikko on ihan levällään ja sitten omissa juostaan mihin sattuu. Lisäksi pakit menettelee kiekkoja täysin katastrofaaliseati, nytkin kaksi ensimmäistä maalia tuli vain ja ainoastaan sössimisen seurauksena. Kolmannessa sitten kuuden miljoonan Marino nukkui, mutta sattuuhan noita.

Jarry otti muutaman hyvän kopin, mutta jotenkin rauhaton se on ja riparit ei oikein oo hallussa. Toki ton jengin takana on varmaan vittumainen torjua.

Vähän nyt puuttuu mun mielestä se tappamisen meininki tosta hommasta ja joku Malkin on tästä hyvä esimerkki. Piolivaloillakin ihan ok peli, mutta se Angry Geno ois painanut tota puolustusta ja veskaria vastaan vähintään hatullisen. Crosby tosiaan kärsii aika helvetisti Guentzelin puolikuntoisuudesta ja Rodriguesin rodrigueskuntoisuudesta. Kyllä sitä Kapasta voisi tohon istuttaa kiitos. Kolmosketjuhan oli taas oikein hyvä, joskin vähän nauratti parit kiekolliset ratkaisut,jotka näytti samalta kun ensikertaa pukille pääsevän peräkammarinpojan moovsit.

Marinosta piti vielä sanoa, että peliäly ja kiekolliset taidot on kyllä hyvällä tasolla, mutta luistelu ja vääntövoima on kyllä ihan lapsen kengissä. Toki Harvardissa ehkä joutunu tekeen muutakin ku oleen salil eka salil vika, mutta ruutia potkuun pitäisi saada ja ruista ranteeseen, koska vittumaista tuosta jätkästä ei tee millään. Toivotaan, ettei käy määttiä - tai no kahen cupin jälkeen voi käydä.
 

Mr.Lemieux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Pittsburgh Penguins
Huhuissa JR etsii puolustajaa. Ymmärrettävää kun ukkoo niin paljon puolustuksessa sivussa, mutta samalla pelon sekaisin tuntein sitä odottaa että kukakohan surkimus, niin pelillisesti kuin sopimuksenkin puolesta, sieltä olisi tulossa. Voihan olla että ei tuu ketään. Palkkakattohommeleista en ole perillä, että mahtuuko edes ketään.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Huhuissa JR etsii puolustajaa. Ymmärrettävää kun ukkoo niin paljon puolustuksessa sivussa, mutta samalla pelon sekaisin tuntein sitä odottaa että kukakohan surkimus, niin pelillisesti kuin sopimuksenkin puolesta, sieltä olisi tulossa. Voihan olla että ei tuu ketään. Palkkakattohommeleista en ole perillä, että mahtuuko edes ketään.

Torontosta irtoaisi halvalla Zach Bogosian. Riittäisi varmaan neloskieppi, mutta Pens antanee varmuudeksi 2nd+prospect kombon.

Kauttakin vielä muutama kuukausi jäljellä, niin on hyvin aikaa sorvata Bogolle nelivuotinen 5M-lappu.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Torontosta irtoaisi halvalla Zach Bogosian. Riittäisi varmaan neloskieppi, mutta Pens antanee varmuudeksi 2nd+prospect kombon.

Kauttakin vielä muutama kuukausi jäljellä, niin on hyvin aikaa sorvata Bogolle nelivuotinen 5M-lappu.

Tuommoinen olisi hyvin JR:n tyyppinen liike ja siksi on pelottavaa kuulla, että JR on markkinoilla valppaana etsimään pakistoon uusia "vahvistuksia".
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Siellä on hieman sotkettu ketjuja, mutta tuo ykkösketju pysyy yhä kasassa. Itse olisin kasannut jotain muuta. Alla kuitenkin ketjut yön matsiin:

Guentzel-Crosby-Rodrigues
McCann-Malkin-Rust
Zucker-Blueger-Kapanen
Tanev-Jankowski-Sceviour

Dumoulin-Letang
Marino-Ceci
Joseph-Ruhwedel
 

KukkosLasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Kärpät
Ensimmäinen varsinaisen peliajan voitto tälle kaudelle ja voittoputki 4 pelin mittaiseksi. Lähellä oltiin taas jatkoaikaa mutta Guentzel laukoi uransa sadannen maalin ajassa 58:29.

Pens alkoi pelata ihan kohtalaisen hyvin Rodriguesin loukkaannuttua puolessa välissä peliä taklatessaan paitsioon tullutta Chytiliä vihellyksen aikana, mutta en ole vieläkään tyytyväinen näkemääni. Crosby ja Guentzel saivat vihdoin NHL-tason pelaajan rinnalleen kun Rust siirtyi ykköseen ja Crosbyn kenttä pelasi erinomaisesti tämän siirron jälkeen. Sid syötti heti ensimmäisessä vaihdossa Rustin läpi ja sai syöttöpisteen myös Jaken 3-2 maaliin. Ne olivat Crosbyn ensimmäiset pisteet tasakentällisin tällä kaudella. Mielestäni aika huolestuttavaa ettei Sullivan ymmärtänyt millään ottaa Rodriguesia pois tappamasta ykkösen peliä(Kapanen saanut toki muutaman hajavaihdon pelata ykkösessä aiemmissa peleissä), miehellä varmaan enemmän syöttöjä vastustajille kuin omille 5 pelin jälkeen.

Malkin oli surkea josta kertoo tilastorivikin: 0+0, -2, peliaika 14:29, aloitusprosentti 27%. En kyllä muista milloin Malkin on viimeksi pelannut noin vähän minuutteja.

Jarry näytti ensimmäistä kertaa tällä kaudella varmalta maalilla. POJ on pelannut ensimmäisissä kahdessa NHL-pelissään todella vakuuttavasti.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pens alkoi pelata ihan kohtalaisen hyvin Rodriguesin loukkaannuttua puolessa välissä peliä taklatessaan paitsioon tullutta Chytiliä vihellyksen aikana, mutta en ole vieläkään tyytyväinen näkemääni. Crosby ja Guentzel saivat vihdoin NHL-tason pelaajan rinnalleen kun Rust siirtyi ykköseen ja Crosbyn kenttä pelasi erinomaisesti tämän siirron jälkeen. Sid syötti heti ensimmäisessä vaihdossa Rustin läpi ja sai syöttöpisteen myös Jaken 3-2 maaliin. Ne olivat Crosbyn ensimmäiset pisteet tasakentällisin tällä kaudella. Mielestäni aika huolestuttavaa ettei Sullivan ymmärtänyt millään ottaa Rodriguesia pois tappamasta ykkösen peliä(Kapanen saanut toki muutaman hajavaihdon pelata ykkösessä aiemmissa peleissä), miehellä varmaan enemmän syöttöjä vastustajille kuin omille 5 pelin jälkeen.

Kuka olisi uskonut että ketjun peli paranee, kun AHL-tason jantterin tilalle tulee hyvä NHL-tason pelaaja. Voi ihmisen mieli että on vituttanut katsella Rodriguesin rimpuilua tasolleen TÄYSIN väärässä paikassa. En tiedä oliko hänen tehtävänään olla vain placeholderina Kapaselle, vai odottaa että Crosby taikoo tästä uuden Pascal Dupuisin?
Jos ykkönen pysyy tuossa muodossa, niin minulta löytyy jo luottoa että siitä saataisiin edes yksi kilpailukykyinen ketju.
Pohtikoon sen jälkeen mitä poppakonsteja tuolle Malkinille täytyy tehdä että osaisi jälleen pelata jääkiekkoa, vai onko kilometrit jo vain täynnä.

Ja toivottavasti jokin edunvalvoja on pyytänyt muita GM:iä olla reagoimatta JR:n pakkitiedusteluihin. Ymmärrän toki että kiusaus on suuri vastaanottaa Pensin 2030 ykköskiekan vuoro vaihdossa Kasparaitisiin.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburg Penguins & Bobi Lehtonen
Saiskohan Genoa millään ulostettua Floridan lämpöön ja Sashaa sieltä tilalle :) Toiveunta, mutta jotain kyllä täytyis tapahtua, että Malkin herää nykyisestä koomastaan. Taitoa ja kykyä olisi olla ihan kärkipään pelaaja, mutta jääkö touhu sitten halusta kiinni...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös