Pohdintaa miten Pingviinit voivat menestyä. Tässä muutama viittaus mitkä innoittivat näihin pohdintoihin.
Comparing Penguins to Lightning, Blackhawks | Chipped Ice
Mackey vertailee osittain erittäin puutteellisella datalla Pingviinien, Tampan ja Chicagon pärjäämistä. Seuraaja kirjoittaja katsoo taas miten Tampan bottom-6:lta ei ole liiemmin tullut apuja pisteiden muodossa.
Uskomatonta tosiaan miten pitkälle Lightning on päässyt kun Bottom 6 on tosiaan painanut vaivaiset 4 maalia 20 peliin. Tarkastellaampa hieman alemmissa ketjuissa pelanneiden laukaisumääriä, laukaisuprosentteja ja ottelukohtaisia peliaikoja.
Callahan 18 ottelua 39 laukausta 2.6% laukaisuprosentti 17.01 min/matsi
Boyle 19 ottelua 31 laukausta 3.2% laukaisuprosentti 14.43 min/matsi
Brown 18 ottelua 31 laukausta 3.2% laukaisuprosentti 11.49min/matsi
Paquette 18 ottelua 9 laukausta 11.1% laukaisuprosentti 12.38min/matsi
Morrow 18 ottelua 10 laukausta 0.0% laukaisuprosentti 8.57 min/matsi
Callahan, Boyle ja Brown ovat sentään yrittäneet vimmatusti, mutta vetoprosentit ovat suorastaan surkeat.Etenkin Callahanin panos maalien muodossa on kyllä ollut täysi pettymys jo ennen tuota leikkaustakin. Myös Boyle on 19 ottelun maalittomassa putkessa, vaikka osui paikoistaan runkosarjassa ihan mukavalla prosentilla. Brown taas on ollut jo pidempään täysi puukäsi ja tuo yksikin maali on jo pieni yllätys. Paquette ja Morrow taas ovat laukoneet aivan käsittämättömän vähän ja noilla määrillä maaleja ei tule yhtään enempään.Etenkin Paquette väläytteli runkosarjassa kelvollista laukaustaan. Näiden kahden herran on siis pakko alkaa laukoa enemmän. Tuo neljä maalia pitäisi pystyä tuplaamaan vielä viimeisen sarjan aikana, koska sopii olettaa että triplettien ja Stamkosin olot tulevat olemaan vielä hivenen ahtaammat kuin edellisissä sarjoissa.
Aloitetaanko siitä, että 30 joukkuetta taistelee Stanley Cupista ja ei ole olemassa yhtäkään selkeää tilastoa, mikä määrittäisi joukkueen menestymisen, ellei yksinkertaisteta ja sanota, että joukkue, joka voittaa keväällä viimeisimmän ottelunsa on voittaja. Selvää on myös se, että runkosarjan menestys ei korreloi riittävästi playoffmenestymisen kanssa. Tästä on esimerkkinä vaikkapa LA Kings ja toisaalta tältä keväältä Rangers. Joukkueen terveydentilalla ja erilaisilla kiekonhallintatilastoilla on yhteys menestymiseen. Vaikka esimerkiksi Boston onnistui voittamaan Cupin muistaakseni ilman suurempaa menestymistä kiekonhallinnan kannalta. Anaheimkin voitti muistaakseni Cupin vaikka ottivat paljon jäähyjä. Erikoistilanteetkaan eivät selitä voittamista riittävästi. Mutta alivoimapelaaminen on tärkeämpää kuin ylivoimalla menestyminen. Muistiani lainatakseni juuri LA Kings voitti yhden Cupin melko keskinkertaisella yv-prosentilla, mutta osasivat tehdä yv-maalinsa oikeaan aikaan. Aina puhutaan myös siitä miten yv-mahdollisuuksia on playoffeissa vähemmän.
Mackeyn kirjoituksen ehkä tärkein pointti on saada lisää tehoja omilta varauksiltaan. Tämä on osittain totta, mutta vertaus noiden kolmen joukkueen välillä ja sen välillä, minkä pelipaikan pelaajia kukin on varannut on vähän kuin vertaisia Aku Ankkaa ja Batmania. Molemmat ovat piirroshahmoja, mutta eri aikakausilta ja eri tyylisiä. Mackey ei myöskään ota huomioon sitä, että onko esimerkiksi Pingviinit varanneet aiemmilla vuoroillaan suhteessa enemmän puolustajia kuin hyökkääjiä ja sitä, että puolustajien panostus joukkueen menestykseen ei käy suoraan tehtyjen maalien kautta. Mitä yritän sanoa, niin hienoa että Pingviinien jälkeen jälleen rakennuksensa aloittanut Chicago on varannut enemmän pelaajia Mackeyn tutkimalla aikavälillä ja myös onnistunut siinä paremmin. Vertaus on kuitenkin epäreilu. Totta tietenkin se, että Pingviinit eivät ole onnistuneet toistaiseksi hyökkäyspään varauksissaan ja Sheron win-now mentaliteetti unohti nuorten kehittymisen pelaamisen kautta, sekä kauppasi paljon varauksiaan lyhyen tähtäimen veteraaniapuja vastaan. Varauksista on parasta muistaa se, että mitä enemmän niitä on käytössään sen paremmin voi onnistaa. Lisäksi varaamalla vaikkapa tänä kesänä pelaajan, tämän kehittyminen joukkuetta auttavaksi pelaajaksi voi viedä helposti kolmesta viiteen vuotta, eikä silti mitään ole taattu. Joten noiden varausten vaihtaminen lyhyen tähtäimen menestymiseen on ollut enemmän tai vähemmän perusteltua. Taktiikan kääntäminen radigaalisti vie paljon aikaa. Varausten sijaan yli-ikäiset yliopisto haut, euroopan donskoit ja halvat veteraanit Comeaun tyyliin ovatkin Pingviineille äärimmäisen ratkaisevassa asemassa. Eli pelkästään omien draftien sijaan pitäisi tuijottaa, mitä pelaajasta saadaan irti tälle maksettua palkkaa vastaan. Osa tuosta panoksesta on tietenkin maaleja ja syöttöjä ja osa muita ehkäpä meille faneille näkymättömiä ominaisuuksia, kuten veteraanipreesenssiä ja hyviä koppijuttuja.
Menestymistä vaikeampaa on jatkuva voittaminen. Kings ja Chicago ovat tässä onnistuneet huikean hyvin. Menneiden aikojen dynastia luomiset ovat liki mahdottomia tehtäviä ja Lord Stanleyn voittaminen on uskomattoman vaikeaa. Pingviinien menestymisen esteenä ovat mielestäni olleet etunenässä kaksi merkittävää tekijää: loukkaantumiset, jotka ovat pilanneet uskomattoman monta playoffyritystä. Menestyvät ja voittavat joukkueet kärsivät loukkaantumisista muita jengejä vähemmän, tämä on aikalailla fakta. Terveys ja voittaminen korreloivat keskenään. Toinen on Fleury. Niin harmillista kuin se on ollutkin, niin joukkueen ollessa kutakuinkin terveenä Fleury ei ole ollut edes liigan keskiverto maalivahdin tasolla playoffeissa. Fleuryn sulamisen takia ne pari kevättä, kuin joukkue on ollut kohtuu terveenä, niin Flower on imuroinut liikaa. Kolmas asia, jota en itse näe noiden kahden pääsyyn veroisena on ollut Bylsman peluutus, tai oikeammin sen puute. Eli Crosbyn ja Genon playoffesitykset tai taustatuen puute eivät ole olleet mielestäni tärkeimpiä syitä siihen, että joukkue ei ole edennyt useammin pitemmälle kevääseen. Crosby ja Geno ovat oikeammin olleet pisteiden keskiarvojen valossa parhaita playoffpelaajia. Supertähtiä on aina helppo syyttää, mutta esimerkiksi surullisessa Boston sarjassa niitä apuja ei tullut keltään muultakaan. Miten Stamkos aloitti nämä playoffit? Ei kummoisesti. Kapteenitotinenkaan ei ole ollut joko playoffkevät iskussa pisteiden valossa läpi karkeloiden. Mitä enemmän pelejä näille supertähdille tulee, sen paremmat mahdollisuudet heillä on kuitenkin loistaa. Robinkin ilmestyy joskus paikalle, kun Batman on pulassa. Näin tulisi tehdä myös 3. ja 4. kentän pelaajien. GM-portaan tehtävä on pitää huoli siitä, että sellaisia Comeaun tai Kevin Hayeisin tyyppisiä pelaajia ja ennenkaikkea sopimuksia noista kentistä löytyy.
Viittaus tuohon yrittämiseen, jota ilmeisesti Tampan 3. ja 4. kentän pelaajat ovat tehneet. Monta yritteliästä pelaajaa on myös nähty Pingviininutussa. Yrityksen sijaan tulokset auttaisivat voittamaan paljon paremmin. Tässä esimerkki heikoilla jäillä: Jos Lapierre olisi hyvän yrittämisen sijaan iskenyt kaksi häkkiä, niin niillä olisi voitu pitkittää Rangerssarjaa pidemmäksi, kuin mitä se oli. Ei tänä keväänä silti olisi noilla loukkaantumisilla menestytty, mutta se ei nyt ollutkaan tässä pointtina. Eli mikäli Tampan alemman kentän pelaajat voivat auttaa joukkuetta maaleja tekemällä (hyvin puolustaminen on tietenkin oletettua joka tapauksessa), niin Stamkosilla ja kumppaneillakin on helpompaa loistaa, kun ei tarvitse olla joka ottelua yksin voittamassa. Mutta kuten aiemmin todettua, niin vaikka Tampan alemmat kentät eivät tekisi yhtään maalia, niin toki he voivat silti voittaa mestaruuden. Silloin se on vain ollut huomattavan paljon vaikeampaa ja se on todellakin epätodennäköisempää.