Pittsburgh Penguins 2012-2013

  • 847 072
  • 2 929

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Melko käsittämätöntä paskaa oli tuo ottelu. Crosbyn ja Malkinin ketjulotto ei tule tuottamaan mitään muuta kuin turhautuneen Crosbyn ja vielä turhautuneemman Malkinin ja Nealin, joten tuo top-6 pitäisi nyt pikaisesti saada ojennukseen. Ykkösessä voisi Kunitzin tilalla ihan hyvin kokeilla Cookea ja lyödä Kunitzin kakkoseen Malkinin ja Nealin seuraksi. Dupuisille vaikka selkäsauna jos ei ala ladon seiniin äijä osumaan, eilenkin oli paikkaa aivan riittävästi.

Pakkiosastolla Martinillekin sattui hieman heikompi peli, mutta kyllä tuo Letangin surffaaminen tavallaan kuvastaa koko joukkueen tilaa tällä hetkellä. Ei ole pysyviä, yhtenäisiä hyökkäyskoostumuksia niin sitten on pakko yrittää yksin.

Ja ylivoima. Huh huh, mitä räpeltämistä kautta ottelun. Kuvaavinta tilanteelle on se, että MacDonaldin saaman laitataklausfemman aikana Pens laukoi kohti Nabokovia kaikki kolme (3, tre, drei, dres) kertaa. Kolmannen erän alussa oli reipas kolme minuuttia aikaa taikoa vihalla vaikka pari maalia, mutta kestihän se reilun minuutin päästä edes alueelle.

Voin ilmoittaa, että yövalvomiset suorana tällaisen söhräämisen parissa saavat luvan riittää nyt hetkeksi. Toivottavasti Bylsmalta löytyi edes hevosenpää sängystä eilisen ottelun jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Kotona komeasti tukkaan ja täällä paniikki on valloillaan. Samanlaisia esityksiä ovat olleet nuo kolme ottelua viimeisestä neljästä pelistä. Taaskaan ei voi hirveästi nostaa hattua - varsinkaan meidän hyökkääjille.

Pelistä ja pelaajilta puuttuu täysin intohimo, palava halu tehdä duunia joukkueelle, ottaa niitä mustelmia saadakseen maali. Nämä kaikki sitten heijastuvat sellaisiin asioihin kuin huolimattomuusvirheet, heikko erikoistilannepelaaminen, tyhmät jäähyt siinä vaiheessa kun momenttumi alkaa olemaan itsellä. Ja tässä vaiheessa kaikki kääntyvät katsomaan Dan Bylsmaa. Kyllä koutsin pitää pystyä valmistamaan joukkue helvetisti paremmin peleihin. Aika anteeksiantamatonta, että joukkue on nyt kaksi ensimmäistä kotiotteluaan perseillyt ihan totaalisesti. Toistan edelleen, että disco-stu on ollut ihan oikeilla jäljillä jo pari vuotta hakkuessaan Dan Bylsmaa (tai syyttäessä häntä kehnosta playoff-menestyksestä). Ei tuo porukka pelaa Danille. Bylsman lista pelin jälkeen epäonnistuneista asioista oli aika mahtava. Liian pitkä, että sen jaksaisi kirjoittaa tänne.

Olen tuosta ylivoimasta sanonut niin moneen kertaan, etten jaksaisi taas sanoa. Huikeaa statistiikkaa kuitenkin saatavilla ja se on pakko jakaa. Islandersilla ylivoima (2/2), ottakaa pojat ensi peliin sieltä vähän mallia, miten ne syötöt laitetaan lapaan. Klap, klap, klap ja maali. Meillä ylivoima hieno 0/3 ja yhdeksän minuutin ylivoiman aikana saatiin aikaiseksi 2 laukausta, molemmat Dustin Jeffreyn lavasta! Kahdessa viime ottelussa ylivoima pyörinyt 19 minuuttia tuloksetta ja viimeisestä 14 yrityksestä 1 tehty maali.

Mario, ota puhelu Paulille ja pyydä häntä auttamaan meitä ylivoima-asioissa (Coffey: "I'd consult on Pens' Powerplay").

Jep jep. Onhan meillä rakenteellisiakin vikoja, joista on puhuttu jo (pakko saada se syvyyspakki ja top 6 -wingeri, mistäs sellaisen löydät?), mutta suurin ongelma on tuo Penguinsin pelinopeus sekä intohimon ja tunteen puuttuminen. Kaikki voi muuttua yhdessä yössä.

--

Kunitz-Malkin-Neal
Cooke-Crosby-Kennedy
Jeffrey-Sutter-Dupuis
Glass-Vitale-Adams

Noilla seuraavaan matsiin.
 

adston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Pelistä ja pelaajilta puuttuu täysin intohimo, palava halu tehdä duunia joukkueelle, ottaa niitä mustelmia saadakseen maali. Nämä kaikki sitten heijastuvat sellaisiin asioihin kuin huolimattomuusvirheet, heikko erikoistilannepelaaminen, tyhmät jäähyt siinä vaiheessa kun momenttumi alkaa olemaan itsellä. Ja tässä vaiheessa kaikki kääntyvät katsomaan Dan Bylsmaa. Kyllä koutsin pitää pystyä valmistamaan joukkue helvetisti paremmin peleihin. Aika anteeksiantamatonta, että joukkue on nyt kaksi ensimmäistä kotiotteluaan perseillyt ihan totaalisesti. Toistan edelleen, että disco-stu on ollut ihan oikeilla jäljillä jo pari vuotta hakkuessaan Dan Bylsmaa (tai syyttäessä häntä kehnosta playoff-menestyksestä). Ei tuo porukka pelaa Danille. Bylsman lista pelin jälkeen epäonnistuneista asioista oli aika mahtava. Liian pitkä, että sen jaksaisi kirjoittaa tänne.

Tässäpä se ongelma, tai ainakin melkoinen osa sitä on. Oliko viime vai toissa vuonna, kun NHL-pelaajille pidettiin äänestys kenen valmentajan alaisuudessa mieluiten pelaisivat, niin Bylsma oli melko reilulla marginaalilla ykkönen siinä äänestyksessä (Bylsma 21%, toisena Blackhawksin Quenneville 11&). Tämä ihan vaan sillä, että sehän on yleisesti tiedossa näköjään myös liigan pelaajien kesken, että Dan taitaa olla enemmän sellainen kaikkien kaveri kuin kunnon auktoriteetin omaava henkilö. Ei räyhää turhia vaan on sellainen diplomaatti ja rauhallinen persoona. Ja jos nyt painettaisiin paniikkinappulaa ja tuonne otettaisiin penkin taakse joku kunnon meuhkaaja, niin miten nämä tietyt pelaajat siihen suhtautuisivat kun muutaman edellisen vuoden on ollut ns. reilu meininki. Joku jo aiemmin sanoi hyvin että jos penkin takana olisi vaikka Tortorella, niin voisi olla vähän eri meininki hävittyjen pelien jälkeen.

En jotenkin jaksa uskoa että Shero vielä panikoi valmentajan suhteen, mutta mikäli play-offeihin päästään ja sieltä lähdetään laulukuoroon ensimmäisellä kierroksella niin voi olla että silloin tilannetta puntaroidaan ihan tosissaan. Ja onhan Bylsma hyvä valmentaja, ei sitä voi kiistää, mutta kyllä hänen ja muun valmennuksen on nyt keksittävä jotain tuon nykymeiningin muuttamiseksi.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
En jotenkin jaksa uskoa että Shero vielä panikoi valmentajan suhteen, mutta mikäli play-offeihin päästään ja sieltä lähdetään laulukuoroon ensimmäisellä kierroksella niin voi olla että silloin tilannetta puntaroidaan ihan tosissaan. Ja onhan Bylsma hyvä valmentaja, ei sitä voi kiistää, mutta kyllä hänen ja muun valmennuksen on nyt keksittävä jotain tuon nykymeiningin muuttamiseksi.

En usko, että Shero odottelee playoffseihin saakka ellei tämä meno parane merkittävästi hyvinkin nopeasti, sillä muuten playoffseja ei Pittsburghissa tällä kaudella pelata. Mestaruuskauden 2008-09 jälkeen pleijarit on olleet tismalleen sitä ihtiään joka ikinen vuosi ja sen suhteen uskon Bylsman tiimalasin olevan viimeisillään. Kaksi ensimmäistä ottelua tältä kaudelta on olleet erinomaista Penguinsia, neljä seuraavaa täyttä kuraa ja tulosten on parannuttava hyvin pian. .500-hoki ei tuolla talentilla ole yksinkertaisesti hyväksyttävää.

Luojan kiitos Flyers on aloittanut kautensa vielä surkeammin, niin ei sentään perää pidetä Atlanticissa.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Ja jos nyt painettaisiin paniikkinappulaa ja tuonne otettaisiin penkin taakse joku kunnon meuhkaaja, niin miten nämä tietyt pelaajat siihen suhtautuisivat kun muutaman edellisen vuoden on ollut ns. reilu meininki.

Michel Therrien, jonka Bylsma -09 keväällä korvasi, ei ollut mikään diplomaatti vaan vanhan koulukunnan koutsi, joka sai Penguinsin pohjamudista Stanley Cup-finaaleihin kahdessa vuodessa. Ja samalla höyryllä voitettiin 2009 Cup - silloin Bylsma toi raikkaan tuulahduksen koppiin, mutta uskon samalla, että Bylsman tulon lisäksi yhtä merkittävä asia oli hankkia Bill Guerin, joka osasi rauhoitella joukkuetta.

Itse kyllä tykkään enemmän Bylsman kaltaisista valmentajista. Mutta, kun ongelmat ovat olleet samat vuodesta toiseen, niin kyllä peliliikkeitä pitää tehdä ellei tahti ala muuttumaan. Mahdollisuuksia kyllä on ollut ja poiketen aiemmista kausista, nyt joukkuekin on suhteellisen terve.

Itse katsoisin Bylsma-kortin loppuun asti ja mikäli tämän kauden exitti on samanlainen kuin aikaisempina kausina, niin ei muuta kuin tervetuloa uudelle koutsille.

Edit. Samanlainen tilanne oli keväällä 2001, kun meillä oli joukkueessa Lemieux, Jagr, Straka, Kovalev, Lang ja sitten tsekkiläinen Ivan Hlinka valmentajana. Hlinkahan oli todellinen jees-mies, jonka tsekkikiekko ei oikein purrut konferenssifinaaleissa, vaan Devils kyykyttyi meitä silloin 4-1 voitoin mennen Stanley Cup -finaaliin. Tuolloinkin oli aivan samat ongelmat kuin nyt, toki peli oli aivan eri kuin tänä päivänä.
 
Viimeksi muokattu:

adston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Michel Therrien, jonka Bylsma -09 keväällä korvasi, ei ollut mikään diplomaatti vaan vanhan koulukunnan koutsi, joka sai Penguinsin pohjamudista Stanley Cup-finaaleihin kahdessa vuodessa. Ja samalla höyryllä voitettiin 2009 Cup - silloin Bylsma toi raikkaan tuulahduksen koppiin, mutta uskon samalla, että Bylsman tulon lisäksi yhtä merkittävä asia oli hankkia Bill Guerin, joka osasi rauhoitella joukkuetta.

Luulen myös että Guerin oli tuossa melko isossa roolissa. Therrieniä on muistaakseni kuvailtu jossain melko "kuluttavaksi" valmentajaksi, ja Bylsman astuminen ruoriin silloin Stanley Cup-vuonna antoi nähdäkseni sellaisen sopivan vapauttavan buustin, jolla mentiin päätyyn asti. Silloinhan myös runkosarjan loppu oli aivan huikeaa katsottavaa, en nyt jaksa kaivella tilastoja mutta Therrienin saadessa kenkää näytti siltä, että pelit jäävät varmuudella runkosarjaan. Uskon, että jos runkosarja menee edes kohtuullisesti ja pelit jatkuvat myös runkosarjan jälkeen, niin myös Bylsma jatkaa. Mutta jos nyt tulee joku totaaliromahdus ja tappio toisensa jälkeen niin veikkaan että Shero vaihtaa valmentajaa. Toisaalta tuolle joukkueelle voisi tehdä hyvää kun siellä olisi taas vaihteeksi vähän erilainen persoona penkin takana.

Edit: Pakko vielä mainita että kun näitä muutamaa edellistä peliä vertaa niihin muutaman vuoden takaisiin Therrienin viimeisiin peleihin, niin kyllä nämä vielä paremmalta näyttävät. Mutta jos nämä otteet jatkuvat ja pelaajat tuosta vielä enemmän turhautuvat niin samaan suuntaan ollaan menossa.
 
Viimeksi muokattu:

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
...Bylsman astuminen ruoriin silloin Stanley Cup-vuonna antoi nähdäkseni sellaisen sopivan vapauttavan buustin, jolla mentiin päätyyn asti. Silloinhan myös runkosarjan loppu oli aivan huikeaa katsottavaa, en nyt jaksa kaivella tilastoja mutta Therrienin saadessa kenkää näytti siltä, että pelit jäävät varmuudella runkosarjaan.

Penguins oli ystävänpäivänä idän kymmenentenä, 5 pinnaa pudotuspeliviivasta ja Bylsma astui ruoriin 15.2. Loppuhelmikuu meni 4-1-1, kuun vaihteesta alkoi 5-0-0 vieraskiertue ja maaliskuu menikin kokonaisuudessaan 10-1-2. Maaliskuun puolestavälistä huhtikuun alkuun kestänyt seitsemän ottelun kotiputki meni 6-1-0 ja huhtikuun saldoksi jäi 4-1-1. Valmentajan vaihdoksen jälkeen Penguins keräsi jäljellä olevista 25 ottelusta 18 voittoa ja peliaikatappioita tuli vain kolme.

Penguins voitti Montrealissa kauden päätösottelunsa ja Hurricanes olisi voinut mennä Penguinsin edelle, mutta New Jerseyssä tuli takkiin. Penguinsin kotietu pudotuspeleihin sinetöityi Flyersin hävitessä kotonaan Rangersille Penguinsin runkosarjan päätöstä seuraavana päivänä.

GOOD TIMES
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kuten tinkezione osuvasti sanoikin; .500-hoki ei tuolla talentilla ole sallittua. Jos tämä kausi menee nippanappa playoffeihin ja ekoilta kierroksilta taas lauluun niin minusta se on tuon mahtavan talentin hukkaan heittämistä. Pingviinien pitäisi joka kausi tosissaan olla Stanleyn perässä, mutta viimeisimmät yritykset ovat jääneet suutareiksi. Ehkä penkin taakse olisi aika hakea joku salamoita syöksevä tuittupää räyhäämään jotta muniinpuhaltelu ja surffailu saataisiin kuolemaan sukupuuttoon aina ensi minuuteista viimeiseen vihellykseen asti.

edit; Selvennetään vielä lyhyesti pointtiani, turha katsoa tätä vuotta puolivaloilla surffailijoita, kun potentiaalia olisi jo nyt mennä päätyyn asti oikealla asenteella ja oikealla valmennuksella. Tämä vuosi menee hukkaan odotellessa otteiden parantumista.

Toisaalta, meillä on nyt alla 3 voittoa kuudesta mahdollisesta joten en usko paniikkiratkaisuihin - vielä. Bylsma-kortti katsotaan varmaan loppuun asti jos tulokset ovat edes tätä luokkaa, huonoista peliesityksistä huolimatta. Pitääkö tässä vähän toivoa esitysten huonontumista vai jotain mystistä parannusta otteisiin? Järkevästi ajatellen uskon, että jengiä saatettaisiin yrittää herätellä jollain treidillä. Aiemmin ketjussa joku kertoi Pensin aikeista kaapata Yandle Phoenixista kesällä paketilla Despres, top-6 hyökkääjä (Kunitz?) + 1st round, mutta voisiko sama paketti toimia johonkin hyökkääjään. Ryan Anaheimista olisi hyvä kohde, mutta siellä käsittääkseni on puolustuspään tulevaisuuden näkymät kunnossa, enkä edes ole varma riittäisikö tuo Duckseille? [/Fantasiointi]
 

Tonicom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Penguins
Heräsin sopivasti katsomaan jälkimmäisestä toisen eränpuolikkaasta eteenpäin. Meillä on hirveän vaikeaa päästä laukaisu sektoreille. Vastustajan ryhmitys ja isot puolustajat ohjaavat Pingviinit sivusektoreille, joista harva bryzgalov niitä imuroi. Superpelaajista Crosby on aika usein ohjattu sivulle, ehkä pienuutensa takia häne ei pääse pujoittelemaan samalla tavalla vastustajien läpi kuin Malkin parhaillaan. Maalinteko on liikaa ykkös- ja kakkosketjun sekä ykkösyv:n harteilla. Sutter on kuuteen peliin tehnyt 0+1. Pidän siitä ajatuksesta, että neloskentässäkin olisi yksi pisteiden tekeen pienellä peliajalla pystyvä kaveri, jolla mahdollisesti olisi käyttöä myös kakkosyv:llä tai av:lla. Tuollaista pelaajaa Pingviineillä ei ole. Crosbyn laiturit ovat ikuinen ongelma. Toisaalta se on myös muokannut Crosbystä paremman maalintekijän, sillä kun Duper ja Kunitz ei paikoista osu, niin on pakko tehdä itse. Edellisillä kausilla maalintekeminen ei tosin ole ollut ongelma, ja ehkä Crosbyn laitureita tärkeämpi asia onkin joukkueen tasapainoisuus, eikä että kaikki munat olisivat samassa korissa. Toki top-6 laituri olisi hienoa, mutta niistä haaveilee useampikin joukkue.

Sen puoli matsia jonka katsoin ei Fleurykään vaihteeksi ollut parhaimmillaan. En ymmärrä miksi hän on aina pyörimässä sekavana maalinedessä. Voisiko parempi maalivahtivalmennus saada Floweria lopettamaan highlightien metsästyksen ja yksinkertaistaa pelityyliään, tätä toivoisin. Onneksi siellä on myös Vokoun.

Ylivoimalla ongelmana on osittain Letangin viivapelaaminen, minusta sen pitäisi olla parempaa. Kun meillä on alakolmio viivasta eteenpäin, niin vastustajan paineistus saa homman sekaisin. Vaikea syöttö jollekin, ja paineistus jatkuu. Peli pitäisi pystyä rauhoittamaan paremmin. Sitten kun se on rauhoitettu, niin liike on heikkoa. Pelaajat odottavat paikallaan ja Crosby, Malkin tai Letang hakee huonolla poikittaissyötöllä toista laitaa, jolloin vastustaja katkoo pelin.

Kaikki peräänkuuluttaa taistelua, taklauksia, vähän jäähyjä ja kovaa maalineduspeliä. Valmentajankin pitäisi huutaa itselleen munat. Toinen asia mitä joku toivoi olisi kiekon viskominen päätyyn. Miusta Pingviinien pitäisi vaan yrittää enemmän käyttää vahvuuksiaan hyväksi, superyksilöitä ja etenkin vauhtia. Nyt vastustaja on ollut valmiudessa Penssin hyökätessä. Ovatko avaussyötöt kestäneet, vai mistä tämä johtuu? En osaa itse sanoa. Olen varma, että tuolla yritetään parhaansa, mutta homma ei ole toistaiseksi klikannut. En usko, että huutava valmentaja asiaa muuttaa. Se että taklattaisiin helvitin paljon olisi toki hienoa katseltavaa, mutta toisi myös jäähyjä meille, ja toisaalta saattaisi rikkoa pelisysteemiä, niin että taklaava pelaaja jää turhan etäälle muista, jolloin vastustajalla on helpompi hyökätä neljällä neljää vastaan.

Eilisessä pelissä Jeffrey pelasi suhteellisen lupaavasti. Siirtäisin Kunitzin Malkinin ja Nealin kylkeen ja kokeilisin Jeffreytä ja Kennedyä Crosbyn kanssa. Totta että silloin selkeä rouhia puuttuisi, mutta kolmonen olisi vahvempi Duperin ja Cooken myötä ja sieltä voisi tulla taustatukea. Toinen vaihtoehto voisi olla, että Kennedykin kolmoseen ja Duper Crosbyn laitaan Jeffreyn lisäksi. Jeffrey sentään tajuaa pelistä jotain ja voisi näin olla Crosbyllekin hyödyksi. Joka tapauksessa ykkösessä on liigan heikoin tai heikoimpia laituripareja. Ja Tangradi farmiin hakemaan lisää vastuuta, ylhäällä ei ole käyttöä. Pojat ja tytötö kyllä se vielä tästä.
 

Eikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Miami Heat, Manchester United
Tätä ei olisi ennen kautta ehkä uskonut, mutta Penguinsin hyökkäypeli ollut järkyttävän huonoa. 6 pelissä vain yhdessä, YHDESSÄ, tuo porukka on saanut yli 2 maalia aikaiseksi. Rangers-peli ollut ainoa oikeasti hyvä peli. Voitot Flyersista ja Ottawasta tuli Fleuryn huippupelin ansiosta ja tuurin avulla. Hyökkäys ei ratkonut kumpaakaan peliä.

Crosby yrittää ja yrittää, välillä onnistuu, mutta sitten taas turhautuu ja katoaa kuvasta. Ja Crosbyn mukana katoaa koko jengi. Ei tuollainen yrittäminen ja satunnainen hyvä peli ole hyväksyttävää mieheltä, jonka pitäisi olla maailman paras pelaaja ja joukkueen johtaja.

Malkinia ei selvästi nappaa pelata. Tuli miehelle ehkä jopa shokkina NHL:n taso. Eipä pystykkään tekemään mitä haluaa helpolla kuten KHL:ssä. Yksi maali kuuteen peliin ei ole todellakaan hyväksyttävää 50 maalin mieheltä.

Neal on ollut ehkäpä paras hyökkääjämme tällä kaudella. Painaa duunia ja tosissaan hakee niitä maaleja.

Bottom-6 pelaajat ovat olleet hyviä rooleissaan, mutta eihän he joukkueelle niitä maaleja yksinkertaisesti tee, eikä kuulu tehdäkkään. Top-6:n hommaa se on.

Puolustukseen en ota kantaa, suurimmaksi osaksi toiminut hyvin, vaikkakin meidän Norris-Letang on ollut sysipaska.

Nyt pitäisi oikeasti Sheron tehdä jotain, kun Bylsmasta siihen ei näemmä ole. Ehkä joku treidi voisi herätellä jengiä, tai sitten potkut vain Bylsmalle. Keitäs valmentajia siellä olis vapaana...
 

Pengu

Jäsen
Kyllähän joka joukkueelle tulee näitä tappioputkia jossain kohtaa kautta joten ei vielä ole aihetta murheeseen. Kyllä tästä hyvä kausi tulee, nyt vaan pitää Danin saada joukkue pelaamaan omalla tasollaan. Taistelemaan voittoja joukkueelle.

Jos nyt tälläkin kaudella käy kylmät ja Bylsma päätetään potkia pois jossain kohtaa pois niin ketä tilalle. Minulla on yksi ehdotus/vaihtoehto: Phil Housley. Housleyta pidetään yhtenä Yhdysvaltojen parhaista puolustajista. Nyt kaveri luotsasi USA:n U20 joukkuueen mm-kultaan ja rosteri ei ollut lähellekkän yhtä kova kuin esim Kanadalla! Itse tykkään tästä kaverista paljon! Jos Dan saa lähteä, olisi hienoa nähdä Housley meidän penkintakana!

Itse myös pidän todella paljon Danista valmentajana mutta tällä pelillä ei voi jatkaa.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Blue Jackets Ja Kärpät
Olipa kyllä aika kuraa tuo Penguinsin peli! Varsinkin yv oli aivan jäässä ja jos se olisi edes jotenkin toiminut niin pisteet olisivat jääneet kotiin sillä aika alussa peliä tarjoiltiin ylivoimaa, mutta mikä hupaisaa niin paremmat paikat taisi olla Islandersilla :(.

Jos jotain positiivista niin mielestäni yritystä oli läpi ottelun mutta minkäs teet kun ei vaan toimi.

Näkyvin hyökkääjä oli jälleen Sid vaikka taso laskikin Ottawa matsista. Crosbynkin peli vaan meni hieman väkisin puskemiseen.

Tästä voi vaan parantaa!
 

jusu-11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Ihan vain näin heittona mietin, että kannataisiko Bylsman kokeilla laittaa Crosby ja Neal samaan ketjuun sillä täälä hetkellähän Crosbyn pelaamisessa ei periaatteessa muuta vikaa ole kuin laitureiden tehottomuus, joka turhauttaa miehen lähes joka ottelussa?
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Ihan vain näin heittona mietin, että kannataisiko Bylsman kokeilla laittaa Crosby ja Neal samaan ketjuun sillä täälä hetkellähän Crosbyn pelaamisessa ei periaatteessa muuta vikaa ole kuin laitureiden tehottomuus, joka turhauttaa miehen lähes joka ottelussa?

Malkin siellä tuntuu turhautuneempi olevan vasempaan laitahyökkääjäänsä ja oikeaankin silloin, kun selässä ei lue Neal. Malkin-Neal teki viime kaudella niin paljon tuhoa (90 maalia ja 190 pinnaa) että tuon hajottaminen olisi ehkä se kaikkein epätoivoisin teko nykyisessä laituriruletissa.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan vain näin heittona mietin, että kannataisiko Bylsman kokeilla laittaa Crosby ja Neal samaan ketjuun sillä täälä hetkellähän Crosbyn pelaamisessa ei periaatteessa muuta vikaa ole kuin laitureiden tehottomuus, joka turhauttaa miehen lähes joka ottelussa?

Jep, tätä toivoin jo Ottawa matsin alla ja olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Onhan tässä aika kriisin ainekset käsissä, ja täytyy vain toivoa että tämän konttauksen aikana maalivahtipeli pysyy timanttisena, sillä näillä pelillisillä esityksillä maalivahtipeli on ainoa jolla pystytään raapimaan pisteitä.
Bylsman lähtöön en millään usko runkosarjan aikana, koska alkukaudesta huolimatta pidän playoff-paikkaa selviönä. Tosin siihen uskon että tämä kevät on viimeinen Bylsmalle näyttää, että lähtö ei tule ekalla eikä tokalla kiekalla.
 

jusu-11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Malkin siellä tuntuu turhautuneempi olevan vasempaan laitahyökkääjäänsä ja oikeaankin silloin, kun selässä ei lue Neal. Malkin-Neal teki viime kaudella niin paljon tuhoa (90 maalia ja 190 pinnaa) että tuon hajottaminen olisi ehkä se kaikkein epätoivoisin teko nykyisessä laituriruletissa.

Olisiko siis Neal-Crosby-Malkin ketju mahdollista toteuttaa sillä ainakin muutama vuosi takaperin muistaisin lukeneeni jostain, että miehiä samaan ketjuun pyrittäisiin istuttamaan. Tuossahan olisi kasassa liigan paras ketju. Ongelmana varmaan vaan että ketä alempiin ketjuihin saisi miehiä stunttaamaan.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Olisiko siis Neal-Crosby-Malkin ketju mahdollista toteuttaa sillä ainakin muutama vuosi takaperin muistaisin lukeneeni jostain, että miehiä samaan ketjuun pyrittäisiin istuttamaan. Tuossahan olisi kasassa liigan paras ketju. Ongelmana varmaan vaan että ketä alempiin ketjuihin saisi miehiä stunttaamaan.

Olisi, mutta alempiin ketjuihin ei jää oikein ketään. Senttereiksi voisi ehkä nippa nappa mennä Sutter, Vitale ja Adams, mutta melko laihat laitahyökkääjät etenkin kakkosketjussa. Kyllä tuo nyt huutaa ennemminkin sitä, että Malkinin ketju saadaan uudelleen toimimaan ja Crosbyn ketjussa kokeillaan esim. Cookea ja Kennedyä/Dupuisia. Mieluiten kyllä joku prospecti+pick top-6 laituriin kiitos, onkohan se Bobby Ryan liikkumassa Anaheimista minkäänlaisella järjellisellä hinnalla?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Paljon on viestejä tullut ja kun nyt kännykällä joutuu lukemaan niin en ihan kaikkia toistaiseksi jaksanut lukea joten pahoittelut jos joku on jo kirjoittanut samaa kuin minä, mutta mielestäni penguinsia ( Crosbya, Malkinia ja Letangia ) on aivan helvetin vaikea herätellä jollain treidillä meinaan nää jätkät kyllä tietää, että kynnys myydä heistä edes yksi on valtava joten heidän surffailunsa voisi hyvin jatkua. Oli kilpailijalta Homerilta silloin toissa kesänä helvetin munakas liike myydä Rickhards ja Carter joiden otteet eivät miestä miellyttäneet. Jokainen voi arvata kummassa joukkueessa voi huoletta pistää pelinsä surffailuksi, Lavioletten ja Homerin Flyersissa vai Bylsman ja Sheron Penguinsissa? Eli pointtini on se, että jos tää vitun surffailu jatkuu tämän kauden niin vittu Bylsma ainakin pihalle ja joku kolmikosta Sid - Geno - Tanner. Valitettavaa, mutta totta. Ei toi porukka herää millään Kunitzin, Kennedyn tai jonkun muun vastaavan treidaamisella. Toki näitä pelaajia voidaan treidata ja yrittää vahvistaa joukkuetta, mutta en usko, että se toimisi herätyksenä tähtipelaajillemme. Jos tähtiä ei huvita antaa kaikkea joukkueellensa niin treidiä vaan. Bylsma nyt on tietenkin ekana liipasimella ja jos tämäkään ei auta niin siirrytään tähtiimme.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mieluiten kyllä joku prospecti+pick top-6 laituriin kiitos, onkohan se Bobby Ryan liikkumassa Anaheimista minkäänlaisella järjellisellä hinnalla?

Bobby Ryania minäkin olen hekumoinut jo iät ja ajat, varsinkin kun jossain vaiheessa Ryan toivoi treidiä Anaheimista. Mutta käsittääkseni Ducksilla on suurin tarve kakkossentterille, ja tätä ei ole Penguinsilla tarjota.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Boom, vahvaa tekstiä. Ymmärrän kuitenkin Walkinin pointin, sillä eihän kukaan jaksa katsella monta vuotta kestävää pelailua, kun kaverit saavat 6-9 miljoonaa riippuen nimestä selässä. Tämä olisi oikeasti jo -herätys- sanan oikeassa merkityksessä. Crosbyn kauppaaminen nyt olisi ihan älytöntä, vaikka onkin toisinaan loukkaantuneena, mutta enitenhän Sid on näistä nimistä se, jota ei koskaan tulla kauppaamaan mihinkään. Toisin ovat asiat Malkinilla. Malkin on venäläistyyliin flegu, parhaimmillaan NHLn ykkösnimi, mutta on se kumma kun ei Geno tuolla tasolla pelaa ottelusta toiseen ja kaudesta toiseen. Hiljaisia viikon kausia nyt tulee pelaajille, se ei ole mikään rikos, mutta kyllähän tuolla statuksella ja liksalla surffailu on ihan älytöntä. Jee, olet supertaitava iso venäläinen, sulla on varaa siis surffailla ja tarjoilla omalla alueella van Riemsdykin lapaan jne. Mikäli tälläistä joukkueen kunnon herättelyä olisi joskus tulossa, niin eniten näkisin Malkinin olevan tulilinjalla, sillä Crosby on vaan Crosby ja kanukki, Letang on puolustuksen Norris-nimi ja Malkin nyt vaan on NHLllän oma Hirschovits huonoimmillaan. Pystyy olemaan aivan maaginen, pysäyttämätön höyryjuna huikeilla taidoilla, mutta perusvenäläisyys paistaa läpi ja on osa Malkinin peliä toisinaan.

Sitten vielä funtsimaan, mitä Malkinista voisi saada? Niinpä, aika moni maksaisi parin huippupelurin verran Malkinista, esimerkiksi Malkin<->"Krejci", "Lucic" tai "Kesler" ja "Edler". Jos ei ihan vielä riitä, niin ykskaks varausvuoroa vielä kylkeen jne.

Syvällä kyntää Pennsylvania tällä hetkellä, vaikkei tässä nyt ihan maailmanlopun rajoilla vielä pyöritäkkään.
 

Pengu

Jäsen
Paljon on viestejä tullut ja kun nyt kännykällä joutuu lukemaan niin en ihan kaikkia toistaiseksi jaksanut lukea joten pahoittelut jos joku on jo kirjoittanut samaa kuin minä, mutta mielestäni penguinsia ( Crosbya, Malkinia ja Letangia ) on aivan helvetin vaikea herätellä jollain treidillä meinaan nää jätkät kyllä tietää, että kynnys myydä heistä edes yksi on valtava joten heidän surffailunsa voisi hyvin jatkua. Oli kilpailijalta Homerilta silloin toissa kesänä helvetin munakas liike myydä Rickhards ja Carter joiden otteet eivät miestä miellyttäneet. Jokainen voi arvata kummassa joukkueessa voi huoletta pistää pelinsä surffailuksi, Lavioletten ja Homerin Flyersissa vai Bylsman ja Sheron Penguinsissa? Eli pointtini on se, että jos tää vitun surffailu jatkuu tämän kauden niin vittu Bylsma ainakin pihalle ja joku kolmikosta Sid - Geno - Tanner. Valitettavaa, mutta totta.

Eipäs nyt hätäillä, oikeesti. Tässä nyt se kuusi peliä pelattu ja työsulku alla niin vähän se yskii jokaisella pelaajalla. Ensiksi meidän ketään noista kolmesta ei ole ikinä ollut eikä tule olemaan sellainen surffailija kuin esim Carter on. Sid pelaa hyvää peliä, jakelee hienoja maalipaikkoja Kunitzille ja Duperille jotka sitten niitä hukkaavat, ehkä se hieman saa miestä vajoomaan pimentoon. Mutta Sid haluaa aina voittaa. Se peli ei nyt välttämättä näytä ehkä siltä mutta on kausi alussa ja Sidillä ennen näitä kuutta peliä niin viime peli on vasta kevään playoffeista Flyersia vastaan Game 6:ssä, todella pitkä aika pelaamatta. Geno nyt on sen tyyppinen jolta nähdään välillä pientä surffailua, toisin sanoen fleguilua. Tanger on aloittanut kautensa kehnosti mutta ei se nyt niin surffailuksikaan ole mennyt. Eniten on ollut pettymys hyökkäyspäässä. Nyt on mielestäni todella liian aikaista puhua että joku noista kolmesta treidattaisiin pois. Ensinnäkin Genolla ja Tangerilla loppuu sopparit kesällä eli jos nyt Walkin ei näidän herrojen peli tyydytä niin se on sitten harvinaisen helppoa, ei tehdä jatkosopparia. Ymmärrän pointtisi mutta vielä ei pidä tuota miettiä.

Eihän sitä surffailua katso kokoajan mutta tässä kohtaa kautta jo suunnitellaan niin se on väärin koska vielä on läjäpino pelejä jäljellä.

Jos nyt Dan potkitaan valmentajan paikalta pois niin samalla voi laittaa Reirdenin ja Granatonin pois.

Wild-Chester sen sanoikin jo että Ducks haluaa jotenkin valmiin nuoren kakkossentterin ja varmasti olisi silloin Staal kelvannut.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Eipäs nyt hätäillä, oikeesti. Tässä nyt se kuusi peliä pelattu ja työsulku alla niin vähän se yskii jokaisella pelaajalla.

Tulihan sieltä täysi potti niin Flyersin kuin Rangersin ladoista ja vieläpä mainiolla pelillä, sitten tuli kotiavauksen vuoro ja Leafsia vastaan mentiin kontilleen? Sama meni jatkui Winnipegissä, Ottawasta saatiin yksinomaan MAF:n avustamana kaksi pinnaa matkaan ja Islesiä vastaan pistettiin kotona taas oikein konttausklinikka pystyyn. Mitä on tapahtunut ottelujen 2 ja 3 välillä kun pahimmat divisioonavastustajat voitettiin 1.000 ja kaikki näytti olevan kutakuinkin kohdallaan, kun sitten on menty .250 seuraavat neljä matsia?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pengu, en hätäile sillä en ole sanonut, että joku tähti pitää treidata nyt. Spekuloin vaan, se on ihan mukavaa. Ensi viikolla voi olla jo ihan eri meininki kentällä ja valtakunnassa kaikki taas hyvin, heikkoja jaksoja tulee kaikille pelaajille, mutta pitkiä ei saisi tulla, varsinkaan jos viet joukkueen cap hitistä 8,7milj! Mielestäni Malkin on tehnyt ihan hyvää duunia alaspäin tällä kaudella mitä olen neljä peliä nähnyt, mutta hyökkäyspään ratkaisut ovat olleet laiskoja/ylimielisiä. Mitä Letangiin tulee niin en muista koskaan nähneeni Tanneria noin fleguna, heikkoa pelaamista kiekollisena ja kiekottomana. Sid, valitettavasti ei ole ollut oma itsensä, ei lähellekkään. Töitä kapteeni silti tekee joka ilta joukkueelle ja jos vierellä olisi tasokkaammat pelaajat kuin Kunitz ja Dupuis niin myös pisteitä olisi enemmän. Parempaa ukkoa rosteri huutaa Sidin rinnalle, Ryan ei irtoa ikävä kyllä nykyisillä ukoilla mitenkään järkevästi. Staalillakaan miestä ei pystynyt saamaan, koska Staal ei ollut suostunut penguinsin tarjoukseen niin ei Anaheimillakaan ollut mitään takeita siitä, että mies olisi ankkalinnassa tehnyt jatkosopimuksen.

Katsotaan parinkymmenen pelin kohdalla jatkuuko joukkueen alisuorittaminen, jos jatkuu niin Bylsma ja apurinsa saa pakata aluksi kamppeensa. Jos loppukausi on samaa alisuorittamista ( tähdiltä ) niin kesällä joku tähtipelaaja saa lähteä, koska ei tuota pelleilyä voi loputtomiin sietää ( siis jos tää kausi alisuoritetaan ).
 

Pengu

Jäsen
Noniin Walkin nyt tuli hyvää tekstiä, silti Sidin kohdasta erimieltä mutta jätetään se pois.

Eiköhän tuo Isles-peli olla käsitelty ja on aika nostaa katseet kohti uusia haasteita. Ja nyt aletaan keskittymään huomiseen NYR-matsiin.

Ylivoimaa ollaan hiottu tänään ja pientä vaihtoa on tapahtunut. Nealin tilalle viivalle tulee Geno eli pääsee taas vanhalle tutulle paikalle ja Neal pelaa syvemmällä. Martin tulee kakkos-yv:hen Despresin tilalle viivaan. Erittäin hienoa että tuota yv:tä nyt harjoitellaan jotta se saadaan toimimaan, jes! Alla yv-ketjut:

Kunitz - Sid - Neal
Tanger - Geno

Kennedy - Sutter - Duper
Jeffrey - Martin

Kokoonpanoakin ollaan hieman hitsattu:

Kunitz - Sid - Duper
Jeffrey - Geno - Neal
Cooke - Sutter - Glass
Adams - Vitale - Kennedy

Ja seitsemällä pakilla.

http://penguins.nhl.com/club/news.htm?id=653212&navid=DL%7CPIT%7Chome

Penguinsin sivuille. Tuosta voi lukea hieman siitä ylivoimasta. Geno kertoo siinä että pelaa viivalla jossa on siis ennenkin pelannut. Enemmän juttua linkistä, lukekaa ihmeessä!

Ylämäet ja alamäet pysyn joukkueen tukena ja huomenna mennään taas, luottoa omiin löytyy! Kuusi peliä pelattu vasta joten kaikki on vasta alussa ja kyllä me tästä noustaan!
 

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Ottawa-pelissä Glass pelasi muutaman vaihdon Malkinin ja Nealin kanssa ja joka kerta saatiin loistavia hyökkäyksiä aikaiseksi. Voisi olla erittäin hyvä muuvi Bylsmalta siirtöö kaveri kakkoseen, niin Malkinin ketjusta saataisiin huomattavasti vaarallisempi. Glassilla kuitenkin jalkoja riittää poikien mukana ja toisi loistavasti rouhintaosastoa tuohon ketjuun. Huomioiko kukaan muu samaa seikkaa Sens-pelissä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös