Pittsburgh Penguins 2011-2012

  • 473 061
  • 1 380

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Tyler Kennedyn tilanteesta sen verran, että TK#48:n leiri on hahmottamassa lähemmäs 2 miljoonan vuositasolle osuvaa sopimusta. Tilanteen ollessa tuo on melko selvää, että RFA-statuksella pelaava Kennedy ei olisi osa Penguins-palettia ensi kaudella. Lähde: Rob Rossin blogi

"I've told him I want to have him back, but I say that and I wanted (Hal) Gill and (Rob) Scuderi back, too."

Myös Jagrin tapauksesta on valotettu sen verran, että Sheron sanojen mukaan Penguins on ollut kiinnostunut Jagrin pelillisistä palveluksista viimeksi kolme vuotta sitten, ja että Shero olisi pyytänyt Michalekia kutsumaan Jagrin vuoden 1991 Stanley Cup -voittajien golfhöntsyihin tänä kesänä. Sinälläänhän tämä ei välttämättä kerro asiasta mitään, koska en jotenkin näe Sheron tapaista ulkopuolistaa tahoa Tsekin kultaa jahtaavan joukkueen liepeillä häsäämässä mistään ylimääräisestä. Joka tapauksessa, RobRossin artikkeli kertoo tästä tapauksesta hieman enemmän.

Summa summarum: Crosby lomalla tämän kuun loppuun saakka, Jagr on virallisesti kutsuttu pelkästään golfia pelaamaan ja Kennedyn agentti haluaa reippaan palkankorotuksen.
 

Persona grata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Itse uskon ettei Shero tule tekemään ismpia hankintoja ennen kauden alkua. (Jos Jagr haluaisi halvalla sopparilla tulla niin ehdottomasti otettaisiin, mutta uskon että mies pysyy venäjällä.) Vaikka Jagria ei mukaan saataisikaan, on hyökkäys hyvässä kunnossa.

Neal-Crosby-Kuniz
Malkin-Staal-Kennedy
Tangradi-Jeffrey-Letestu
Asham-Talbot-Cooke
Adams tai Rupp 13.hyökkääjä

Alkuun voisi kokeilla vaikka tällaisia hyökkäysketjuja, edellyttäen tietenkin muutamia jatkosopimuksia. Jeffrey ja Letestu ovat mielestäni anasainneet paikkansa kokoonpanossa ja pelasivat muistaakseni joskus farmissa samassa ketjussa. Tangradi toisi ketjuun hyvin taklausvoimaa ja mielestäni hänet on järkevää ajaa rauhassa sisään alempien kenttien kautta. Ehkä vuoden parin päästä voisi ottaa Kennedyn paikan ylemmistä kentistä. Kaksi ensimmäistä kenttää ovat erittäin iskukykyisiä, kun Crosby ja Malkin palaavat täysin terveinä kokoonpanoon, Neal nostaa tasoaan ja Kennedy jatkaa loppukauden otteitaan. Nelosketju olisi tuollaisenaan ehkä jopa liigan paras.

Puolustus näyttää niin ikään vahvalta ja toivottavasti Letang saa tasaisuutta otteisiinsa ja Niskanen löytää saman vireen kuin parina ensimmäisenä Dallasin kautena. Michalek, Martin ja Orpik ovat varmuudella hyviä ja sekä Engelland, että Lovejoy ovat hyviä kutospakkeja. Toivottavasti myös Despresin kehitys menee eteenpäin ja mies pääsisi kokeilemaan ainakin jokusen pelin ylhäällä. Pakkiparit menevät luultavasti viimekauden malliin.

Kun Fleury vielä pelaa huippukauden, on tämä joukkue ehdottomasti yksi ennakkosuosikeista ilman vahvistuksiakin.

Ei olisi valittamista, jos seuraavaan kauteen kyseisellä kokoonpanolla lähdettäisiin. Jos kärkikaksikko vain pysyy kunnossa, menestystä voi ehdottomasti odottaa.

Kova UFA-laituri ei olisi pahitteeksi, mutta ei sellaista välttämättä tarvita, kun tilaa palkkakatossakaan ei liiemmin ole. Loppujen lopuksi palkkaisin parilla miljoonalla Kennedyn oikein mieluusti. Tangradin on aika lunastaa paikkansa NHL:ssä. Jos Kennedyn jatkosopimuksesta tulee liian hintava, voisi junnua kokeilla kakkoskentässä. Tällöin Cooke varmaan siirtyisi kolmoseen ja neloseen pitäisi hankkia vielä joku. Adams tai Rupp kykenisivät myös tehtävän hoitamaan.

Jotain Jussi Jokisen tai Christopher Higginsin tyylistä ratkaisua voisi harkita, jos Kennedyn kanssa sopimukseen ei päästä. En myöskään yllättyisi, jos Shero tekisi sopimuksen Dupuisin kanssa. Mikään taikuri Pascal ei ole, joten hän saisi puolestani vaihtaa kaupunkia.

Pakisto on hyvällä tolalla. Niskanen on kysymysmerkki ja Despresin nousua odotan innolla. En pistäisi pahakseni Niskasen treidaamista, mutta se ei varmasti helppoa ole.

Maalivahtiosasto on enemmän kuin kunnossa.

Kesäkaudella odotan melko marginaalisia muutoksia, mutta jännä nähdä mitä tapahtuu.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tyler Kennedyn tilanteesta sen verran, että TK#48:n leiri on hahmottamassa lähemmäs 2 miljoonan vuositasolle osuvaa sopimusta. Tilanteen ollessa tuo on melko selvää, että RFA-statuksella pelaava Kennedy ei olisi osa Penguins-palettia ensi kaudella. Lähde: Rob Rossin blogi

Kyllähän tuo 2 millin hintalappu varmaan olisi ihan markkinahinta Kennedyn kaltaisesta pelaajasta. Teki kuitenkin 21 maalia ja 45 pistettä päättyneellä kaudella ja osoitti omaavansa potentiaalia olla top-6 pelaaja. Mielelläänhän tuon sopimuksen näkisi jäävän sinne 1.5 millin tietämille, mutta kyllä 2 milliäkin olisi sellainen hinta, jolla toivoisi Kennedyn jatkavan joukkueessa. Jos aletaan puhua 2+ millin sopparista, niin sitten voidaan alkaa hakea treidiä.

Tietenkin paljon riippuu siitä, mikä on organisaation suunnitelmat Kennedyn suhteet jatkossa. Nähdäänkö hänessä top-6 pelaaja, vaiko ainoastaan kolmoskentän laituri? Jos ainoastaan kolmoskentän laituri, niin tuollainen 2 millin hintalappu ei kyllä sovi millään palkkarakenteeseen. Mutta jos nähdään top-6 roolissa, niin kyllä tuo 2 milliä pitäisi olla kohtuullinen hinta molemmille osapuolille. Itse ainakin olen jo pitkään halunnut nähdä Kennedyn Crosbyn laiturina, ja kun vapailta markkinoiltakaan ei ole parempaa saatavilla, niin ei muuta kuin Kennedy ykköskentän laidalle ensi kaudella ja katsotaan kuinka homma toimii.
 

will

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Ilves
Myös Jagrin tapauksesta on valotettu sen verran, että Sheron sanojen mukaan Penguins on ollut kiinnostunut Jagrin pelillisistä palveluksista viimeksi kolme vuotta sitten, ja että Shero olisi pyytänyt Michalekia kutsumaan Jagrin vuoden 1991 Stanley Cup -voittajien golfhöntsyihin tänä kesänä. Sinälläänhän tämä ei välttämättä kerro asiasta mitään, koska en jotenkin näe Sheron tapaista ulkopuolistaa tahoa Tsekin kultaa jahtaavan joukkueen liepeillä häsäämässä mistään ylimääräisestä. Joka tapauksessa, RobRossin artikkeli kertoo tästä tapauksesta hieman enemmän.

Summa summarum: Crosby lomalla tämän kuun loppuun saakka, Jagr on virallisesti kutsuttu pelkästään golfia pelaamaan ja Kennedyn agentti haluaa reippaan palkankorotuksen.
Niin eikös Bratislavassa käynyt siis epävirallisten spekulaatioiden mukaan myös Crosby, Staal ja Martin. Tiedä sitten kävikö tämä kolmikko oikeasti Bratislavassa tai "joku"(eli Crosby) heistä Jagr juttusilla. Cannesin elokuvajuhlilla on tiettävästi kuitenkin tämä kolmikko viimeksi tavattu tällä viikolla. Eli Euroopassa olivat/ovat.

Itse toivoisin todella näkeväni Jagrin vielä NHL:ssä ja nimenomaan pingviineissä.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Shero aloitti sopimusneuvottelut Pascal Dupuisin ja Mike Ruppin kanssa. Siinä, missä Rupp on kyllä tärkeä nelosketjun mies, Dupuis oli ainakin viime kauden 1.4 miljoonan hintalappunsa kanssa hieman kallis mies siitä huolimatta, että "Dupper" pelaa hyvin alivoimaa ja teki itse asiassa kaikki 17 maaliaan joko tasakentällisin tai alivoimalla. Luistelunopeuttakin riittää. Joka tapauksessa, palkkarakenteen vuoksi palkankorotuksiin ei ole näiden miesten kanssa varaa. Mieluusti muutama taala alaspäin, niin jää tilaa neuvotella erityisesti Kennedyn kanssa.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kyllä nyt on jo aika päästää Dupuis muualle. Nähty mies jo Pittsburghissa. Onhan Dupuis hyvä luistelija, hyvä av-pelaaja ja sopii loistavasti Bylsman pelisysteemiin, mutta kyllä tuo puolitoistamilliä pitää käyttää toisella tavalla. Dupuis on kuitenkin tuossa Crosbyn kentässä pelatessaan ihan turisti, ja ilman Crosbyä tämän paikka löytyi sitten sieltä kolmoskentästä ja sinne löytyy kyllä halvempiakin pelaajia. Dupuisin alivoimaosaaminen on helposti paikattavissa ja kuka tahansa pystyy 30-40 pisteen kauteen Crosbyn kanssa pelatessaan. On hyvä myös muistaa, että mestaruuskaudella Dupuis oli playoffeissa alle 10 minuuttia pelissä pelaava neloskentän pelaaja ja veti kiikaritehoilla nuo playoffit. Ei missään tapauksessa korvaamaton pelaaja.

Ruppille, Adamsille, Talbotille ja Kennedylle sen sijaan jatkosopimukset käteen hinnan ollessa kohdallaan.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Ruppille, Adamsille, Talbotille ja Kennedylle sen sijaan jatkosopimukset käteen hinnan ollessa kohdallaan.

Juuri näin. Mites Asham? Itse pitäisin Ashamin erittäin mielelläni. Tahtoa piisaa ja tämän kauden pleijarit sujuivat mieheltä hienosti.

Rupp kantaa myös tuota hanskausvastuuta jonkin verran eikä koko homma olisi yksinomaan Engellandin harteilla, siinäkin mielessä tärkeä mies kovuusosastolla. Tällä osa-alueella joukkuetta ei passaa huonontaa, Penguinsin pitää olla paskamainen joukkue vastaan pelattavaksi.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Juuri näin. Mites Asham? Itse pitäisin Ashamin erittäin mielelläni. Tahtoa piisaa ja tämän kauden pleijarit sujuivat mieheltä hienosti.

No kyllähän Asham kelpaisi myös, syvyyttä ei voi olla koskaan liikaa, mutta jossain vaiheessa on myös alettava tehdä tilaa nuorille kokoonpanoon ja mikäli nuo neljä mainitsemaani pelaajaa signattaisiin ja siihen päälle vielä Asham ja kenties joku top-6 laituri, niin mihis väliin Tangradi, Jeffrey ja Johnson (Bylsma oli ainakin vahvasti sen kannalla, että Johnson on NHL-valmis ja tälle olisi paikka; on tosin UFA-statuksella joten saa nähdä) tungetaan?
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
No kyllähän Asham kelpaisi myös, syvyyttä ei voi olla koskaan liikaa, mutta jossain vaiheessa on myös alettava tehdä tilaa nuorille kokoonpanoon ja mikäli nuo neljä mainitsemaani pelaajaa signattaisiin ja siihen päälle vielä Asham ja kenties joku top-6 laituri, niin mihis väliin Tangradi, Jeffrey ja Johnson (Bylsma oli ainakin vahvasti sen kannalla, että Johnson on NHL-valmis ja tälle olisi paikka; on tosin UFA-statuksella joten saa nähdä) tungetaan?

Hyvä kysymys ja samoja asioita olen itse fundeerannut. Prospectiosastolta löytyy syvyyttä alaketjuihin, mutta Asham on kuitenkin NHL-tason pelaaja ja osoittanut sydämensä suuruuden playoffseissa. Näkisin Tangradin paikan viimeisen kahden kauden loukkaantumisten perusteella olevan vielä tukevasti AHL:ssä ja Jeffrey voi paikata sitten sairaalamiehiä, mutta jos Ashamin pitäminen kokoonpanossa vaatisi Johnsonista UFA-statuksella luopumista, niin sitten se vain on oltava niin. Kaikkea ei voi saada, niin kummalliselta kuin se Penguins-organisaatiota The Shown ja Baby Pensin kannalta katsoen vielä kolme-neljä kautta sitten näyttikin. Ei nimittäin ihan hirveästi naurattanut. Tangradista odotan pidemmällä (tai sellaisella keskipitkällä) tähtäimellä top-6 laituria paikkaamaan vaikkapa Kunitzia ajan saatossa.

Voitaisiin oikeastaan sopia nyt suorilta niin, että otetaan suora aikahyppy kesän festivaaleille ja siitä toinen hyppy sitten syyskuun lopulle. Säästyisi kaikelta pähkäilyltä ja pääsisi ihmettelemään black-and-goldin marssia kaudella 2011-12.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Pittsburgh päästää pari prospectia menemään muualle. Andy Bathgaten ja Victor Ekbomin kanssa ei tulla tekemään sopimuksia huomiseen määräaikaan mennessä, joten Pittsburgh menettää oikeudet näihin pelaajiin. Molemmat pelaajat ovat sitten uudelleen varauskelpoisia tämän kesän entry draftissa.

Penguins relinquish rights to prospects Bathgate, Ekbom

Crosbyllä on puolestaan lääkärintarkastus edessä lähiaikoina, ja toivottavasti saa sieltä luvan aloittaa off-season harjoittelun.

Kovaleville ja Comrielle ei tulla tekemään jatkosopimuksia.

Penguins' Crosby will have checkup here soon
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Puolustuksessa samat miehet, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Muutenkin runko jälleen hyvin kasassa. Omat hahmotelmat olisi seuraavanlaiset.

Neal - Crosby - Kunitz
''Upshall''(1.5m) - Staal - Malkin
Cooke - Letestu - Kennedy(2m)
Rupp(1m) - Talbot(1m) - Asham(1m)
(34.925)

Orpik - Letang
Martin - Michalek
Niskanen - Lovejoy
Engelland
(19.092)

Fleury
Johnson
(6.100)

Yht=60.117

Tuosta tosiaan vielä kun esim Talbotin ja Ashamin liksaa hieman alle millin. Kuitenkin kattoon mahtuisi jos Kennedy suostusi 2m palkkaan. Tosiaan tuohon kuitenkin taitaa jäädä vielä pari milliä cap spaceen. Toki nopeasti huonolla matikalla laskettuna ei voi olla täysin oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Nick Johnson sai vuoden jatkosopimuksen. Sopimus on kaksisuuntainen ja arvoltaan $0.55 milliä. Johnson tulee ensi kaudella tiukasti taistelemaan paikasta ylhäällä, ja omaa hyvät mahdollisuudet napata paikka kokoonpanosta. Isokokoinen, hyvän rightin puolen laukauksen omaava laituri. Kyllä tuollaiselle tilausta on kokoonpanossa. 10 NHL-pelissä tähän saakka on syntynyt hyvät tehot pienessä roolissa: 2+3.

Penguins Sign Forward Nick Johnson - Pittsburgh Penguins - News

Crosby kävi viime viikon lopulla lääkärintarkastuksessa, ja sai sieltä luvan aloittaa kesätreenaamisen.

Crosby to Start Summer Workout Program - Pittsburgh Penguins - Features
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Minun vaatimaton mielipiteeni on, että Penguinsin joukkue on kokonaisuudessan parantunut vuosi vuodelta mestaruuden jälkeen. Jos nuo loukkaantumiset saataisiin minimalisoitua ja nämä meidän kaksi supertähteä 100-prosenttiseen iskuun, niin kyllä on makoisia öitä luvassa ensi talvena.

Valmennuksen jatkolle iso peukku täältä. Mielestäni viime vuosi osoitti, että kun pelitapa ja -systeemit on kunnossa niin voidaan runkosarjassa menestyä vaikka olisi kuinka paljon loukkaantumisia. Ylivoima kuntoon, niin pärjätään playoffseissakin.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Hieno uutinen Crosbystä. Penguins on yksi harvoista inhoamistani joukkueista mutta yksi liigan valovoimaisimmista tähdistä tarvitaan kentällä esittämässä parastaan, myös meille vieraskatsojille.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Craig Adams jatkaa Pittsburghissa kaksivuotisella sopimuksella. Cap hit on $0.675 milliä eli Adams sai lievän palkankorotuksen edelliseen soppariinsa nähden. Adams on palkankorotuksensa ansainnut ja sopimus on silti erittäin edullinen. Adamsin jatko onkin erittäin tervetullut uutinen. Seuraavaksi sitten Ruppin vuoro, jonka on jo huhuttu tehneen jatkosopimuksen?

Pens Re-Sign Forward Craig Adams

Hockey's Future teki jutun Pittsburghin farmipelaajista.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Alkaa olla Penguinsilla taas tunkua alempiin kenttiin. Periaatteessa kolmos- ja nelosketjun paikoista taistelevat tällähetkellä ainakin Adams, Jeffrey, Letestu, Cooke, Johnson ja Rupp, joka ainakin huhujen mukaan on saamassa jatkoa. Saa nähdä ketä Shero vielä tuohon aikoo kiinnittää. Itse ainakin näkisin Talbotin ja Kennedyn mielellään myös seuraavilla kausilla joukkueessa. Connerin, Ashamin ja Dupuisin puolestaan voisi päästää menemään, koska en oikein löydä heille käyttöä joukkueessa. Comrie voisi ehkä olla hyvä kokeilu uudella minimisopparilla, mutta veikkaisin ettei saa sopimusta. Comrie ei kuitenkaan viime kaudella saanut kunnon näyttönpaikkaa, joten olisi mielenkiintoista nähdä miten hän pärjää.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ruppin mahdollinen jatko taitanee tarkoittaa Ashamin tai Talbotin lähtöä, ellei joku edellämainituista ole kolmastoista hyökkääjä, mikä olisi vähän valitettavaa nuorten prospectien kannalta. Mieluiten päästäisin Ruppin lähtemään ja antaisin jatkot seuraikoni Talbotille ja Ashamille, jotka tapaavat kaiken muun hyvän lisäksi parantaa vielä playoffeissa.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Hienoa kuulla, että Crosbyn tilanne on edistynyt oikeaan suuntaan. Noista alempien kenttien pelaajista Talbot pitäisi pitää,vaikka jouduttaisiin luopumaan Ashamista. Kovalevillä ei tee enää juuri mitään, joten hyvä että ei ole enää organisaation suunnitelmissa tulevalle kaudelle. Cap-tila näyttää siltä,ettei pinguihin voi taaskaan odottaa mitään maalipyssyä UFA-markkinoilta,mutta sellainenhan saattaa jo olla jos kaikki natsaa. Neal pääsee pelaamaan Crosbyn kanssa, ja hyvällä tuurilla voi tehdä semmoiset 25-35 häkkiä. Enempään en jostain syystä usko, mutta toivottavasti Neal näyttää olleeni väärässä.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Cap-tila näyttää siltä,ettei pinguihin voi taaskaan odottaa mitään maalipyssyä UFA-markkinoilta [...]

Itselläni on sellainen kutina perseessä, että Sherolla voisi olla ässä jos toinenkin hihassaan. En voi käsittää, miksi 21 maalin Tyler Kennedyä ei ole sainattu, vaikka cap noussee jopa 3 miljoonalla? Kennedyn hintapyynti on ilmeisesti jossain 2-2,5 miljoonan välissä, Penguins halukas maksamaan max 1,8. Harvoin nuo 20 maalin miehet alle 3 miljoonalla tekevät sopimuksia mihinkään.

Dupuisia ja Talbotia ei olla noilla sopimusvuositoiveilla (Dupuis 3v, Talbot 4v) pitämässä ja Rupp ilmeisesti haluaisi testata UFA-markkinat olettaen, että hän saisi sieltä paremman tarjouksen kuin Sheron 2 vuoden pahvi 875k vuodesta.

Luulen, että seuraavan parin viikon aikana tapahtuu - ja paljon.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
WBS:n kapteenina viime kaudella toiminut Ryan Craig sai vuoden jatkosopimuksen. Sopimus on kaksisuuntainen ja arvoltaan liigan minimipalkan suuruinen.

Hyvä syvyyssopimus. Craig on AHL-tasolla huippupelaaja ja johtaja, ja pystyy tarvittaessa paikkaamaan loukkaantumisia myös NHL-tasolla.

Uutinen Penguinsien sivuilta.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Lisäätän tälläinen oma toive ajattelu tänne.

Neal - Crosby - Kunitz
Zherdev(1,5m) - Staal - Malkin
Upshall(1m) - Letestu - Kennedy(2m)
Cooke - Talbot(1m) - Adams
(34.925)

Orpik - Letang
Martin - Michalek
Niskanen - Lovejoy
Engelland
(19.092)

Fleury
Johnson
(6.100)

Farmissa vielä ensikausi ja tarvittaessa paikkaa loukkaantumisia:
Eric Tangradi
Nick Johnson
Dustin Jeffrey (saanee sopimuksen)
Ryan Graig

Yht=60.117

Olisihan tuo aika huikean hyvän näköinen omaan silmään, mutta taitaa jäädä märäksi uneksi :)

Elikkä vielä Talbotille ja Kennedylle jatkopaperit.

Tulijat olisi:
Nikolai Zherdev
Scottie Upshall

Ei olisi hassummat sainaukset vapailta markkinoilta ja Zherdevistä sen verran, että uskoisin hänen sopivan penguinsiin hyvin. Kuulu kyllä myös suosikkipelaajiin ja olisi mukava nähdä penguinssa.

Vapaille markkinoille lähtijät olisi:
Arron Asham
Mike Comrie
Chris Conner
Pascal Dupuis
Eric Goddard
Alex Kovalev
Michael Rupp
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös