Pitäisikö itkeä vai nauraa?

  • 3 022 888
  • 12 976

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Ja ajattele - ei ollut kännyköitä saati nettiä!
Mutta se, että ei ollut pankkikorttia hämmästyttää. Kai sitä sitten piti vaan nostaa joka perjantai 1 000 markkaa pankista jos vaikka hotsitti lähteä ravintolaan viikonloppuna. Konkarit muuten sanovat silti että pankeissa ei ollut ruuhkaa tuohon aikaan - uskoo ken haluaa.

Niin joo, olihan silloin sekkivihko! Kyllä minäkin joskus 80-luvun alussa sain karkkirahan sijaan sekin jonka kanssa oli aika päheää mennä ostamaan tupakanmakuisia irtokarkkeja Essolle tai paikalliseen olutkuppilaan.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Juuri yksi päivä muistelin, että silloin joskus kun olin yläasteikäinen kaupat oli auki arkisin 9-17, lauantaisin 9-14 (vai 15) ja sunnuntaisin tietenkin kiinni. Noin siis 90-luvun alussa.

Ei ne kyllä 90-luvun alussa olleen auki arkisin vain 9-17, koska iltavuorosta vauhdilla saatoin ehtiä kauppaan ja se oli tuolloin auki 20:00 ja jossain vaiheessa 90-lukua kaupat saivat olla auki 21:00. Samaten 90-luvulla lauantai aukiolokin muuttui nykyiseksi eli 18:00 saakka. Sen sijaan 80-luvulla kaupat saivat olla lauantaina auki vain klo. kahteen saakka.

Lainaus wikipediasta:

"Liikkeiden aukioloaikoja koskevaa lainsäädäntöä on myöhempinä aikoina muutettu useita kertoja. Vasta 1900-luvun alkupuolelta lähtien on arkipäivienkin osalta rajoitettu kauppojen aukioloja tiettyihin kelloaikoihin. Rajoitukset ovat liittyneet läheisesti työaikaa koskevaan lainsäädäntöön. Vielä 1960-luvulla kaupat suljettiin useimmiten jo klo 17. Vuodesta 1969 vuoteen 1997 vähittäiskaupan aukioloa sääteli laki, jonka mukaan aukiolo oli sallittua arkisin klo 8-20 ja lauantaisin klo 8-18.[3]. Lain 2. pykälä sanoi:..."

vlad.
 
Hirmumyrsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei Mitään Käyttöä Jätkät ja Märkä Uni Rosterit
Ennustan että lähipäivinä, kunhan kauppa eiole auki paniikki hellittää, siirtyy median paniikinlietsonta kohti... Islannin tulivuori-nokipilveä!

"Pimentääkö tulivuori auringon?1" "Savu lamaannuttaa maailmantalouden!"
"Jtug pelkää savupilven tappavan hänet"
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ajatelkaapa sitä, juniorit, ettei 60-luvulla edes kaupungissa ollut kaikkialla jääkaappeja! Asuin Töölössä vuoteen 1964 asti ja vasta muutamana viimeisenä vuonna meillä oli jääkaappi. Shocking!
 
OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Mutta se, että ei ollut pankkikorttia hämmästyttää. Kai sitä sitten piti vaan nostaa joka perjantai 1 000 markkaa pankista jos vaikka hotsitti lähteä ravintolaan viikonloppuna. Konkarit muuten sanovat silti että pankeissa ei ollut ruuhkaa tuohon aikaan - uskoo ken haluaa.

Niin joo, olihan silloin sekkivihko! Kyllä minäkin joskus 80-luvun alussa sain karkkirahan sijaan sekin jonka kanssa oli aika päheää mennä ostamaan tupakanmakuisia irtokarkkeja Essolle tai paikalliseen olutkuppilaan.

Kyllähän perjantai-iltapäivänä pankeissa oli mahdottomat jonot. Kassoja oli tietysti reilusti enemmän palvelemassa kuin nyt. Ja aika tavalla manuaalista oli meininki pankkikirjan kanssa puljaamisessa. Tonnilla kyllä olisi ryypännyt jo viikon putkeen. 100-50mk sai ihan kohtuukännit riippuu kävikö paremmissa paikoissa. Mulla oli parikymppisenä 80-luvulla yksi vanhempi tuttu, jonka kanssa perjantaina viihteellä ollessa lähdettiin säännöllisesti taksilla hakemaan tietyssä vaiheessa iltaa sitä sekkivihkoa kotoa, kun massi loppui lompakosta. Tietysti siihen aikaan tuommoiset pikavipit kavereilta kaupungeilla (kun käteinen loppui) oli normaalia meininkiä. Kyllähän sitä tuli mietittyä monta kertaa otanko vielä yhden kaljan ja kävelen 5km kotio vai menenkö vikalla bussilla kotio vikoilla killinkeillä..
 
Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ei ne kyllä 90-luvun alussa olleen auki arkisin vain 9-17

Koko elämänsä kehä kolmosen sisäpuolella asuneena nykyäänkin tuntuu hassulta, kun menee esimerkiksi sellaiseen kaupunkiin kuin Kouvola, jossa ei keskustassa arki-iltaisin 19 jälkeen ole juuri auki muut kaupat kuin Anttila ja ruokakaupat.

Ajatelkaapa sitä, juniorit, ettei 60-luvulla edes kaupungissa ollut kaikkialla jääkaappeja!

No sillon ei saanut keskikaljaa kaupasta, niin ei jääkaappeja osattu niin paljon kaivata.
 
OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Tätä tulikin vastikään mietittyä - miten ihmeessä ennen vanhaan ehdittiin hoitaa yhtään mitään asioita? Kaikki kaupat, pankit jne olivat aina auki saman ajan kuin olit itse töissä (ja kun vielä vähän pidemmälle mennään, niin lauantaisinkin taidettiin vääntää duunia). Nykyaikanakin on usein vaikeaa sovittaa yhteen asiointia ja toimistotyöaikaa. Kertokaapas muorit ja vaarit, miten ennen pärjättiin?

Emmänyt vielä ole vaari-iässä, mutta ehdin elellä joitakin aikuisvuosia silloin ilman mitään nykyajan pakollisia elektroniikkavempeleitä (känny, tietska jne).

Kyllähän porukka varsinkin perjantaina viivyskeli ruokiksella hoitamassa omia asioita viikonlopuksi kuntoon ja parhaimmat jäivät sille tielleen palaamatta enää iltapäiväksi duuniin. Ns. pitkät lounaat ainakin valkokaulutyöläisten keskuudessa perjantaisin oli joissakin paikoissa "maan tapa". Raksoilla ja muilla työmailla ruokiksella porukka oli jo siinä määrin tillintallin puoliltapäivin että hommien lopettaminen oli ihan paikallaankin!

Duunarin ja pomon piti molempien hoitaa monet asiansa pääsäänöisesti tiskillä jumalasta seuraavien virkailijoiden kanssa ja siinä meni joskus aikaa ja hermot. Siis oikeesti jos sanoit väärän sanan verovirston tiskillä (katsastus, poliisi whatsoever) virkailija saattoi tylysti pistää sinut syrjään ja ottaa seuraavan jollakin ihme tekosyyllä. Asiakaspalvelua ei todellakaan ollut vaan piti lipoa ja kumerrella kunnolla, ettei täti/setä vetänyt herneitä nenuliin. Ja eikä niillä ollut päätteitä mistä katsoa asiat. Kaikki liput ja laput piti olla mukana ja oikein täytetty!

Pomoilla ja vastaavilla oli duuneissa lankapuhelin käytössä ja alaiset sitten saivat luvalla niistä soittaa tai sitten ei. Kossina soittelin äidin työpaikalle kauppaan ja sitten pomo aina kävi hakemassa hänet puhelimeen samaan tilaan monen muun kanssa, joustavaa eikö totta?

Ihan ekat palkat kesätyöläisenä sain pikkuisessa muovipussissa jossa oli setelit ja latit tarkaan laskettuna kuulakärkikynällä täytetyn "tilinauhan kera".
ja eikun kiikuttamaan massit pankkiin talletettavaksi tilille! Jonotus oli silloin ihan normimeininkiä, nyt vituttaa muutamakin ihminen oli kyseessä mikä virasto tai snagari hyvänsä!

Kirjoittelin nämä jutut ihan parantaakseni omat (virasto)traumat jotka tajusin juuri äsken! Sus siunakkoon!
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Heh heh, miehet eivät saa liikkua n.50 metriä lähempää naisia klo 22:00 jälkeen, koska välittömästi raiskaamme jokaisen naisen mikä on lähistöllä.

Joku epäilemättä täysissä järjissään oleva nainenhan ehdotti joitain vuosia sitten, että miehet saisivat liikkua yleisillä paikoilla vain valvonnan alla, koska jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja. Kuka suorittaisi valvonnan ja miten, sitä tämä nainen ei osannut kertoa. Hän myös suhtautui kielteisesti ajatukseen, että vastasyntyneet vauvat otettaisiin äideiltään heti pois, koska jokainen vastasynnyttänyt äiti on potentiaalinen vauvansa tappaja.

Kiihkoilu mistä tahansa asiasta on tässä ketjussa kuin kotonaan.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041911505182_uu.shtml

Sisältää facebookissa olevan ihmisen päähänpistoksen ajaa kaivuria.

Huoh...

Just olin tulossa samaa linkkiä lisäämään juuri tähän ketjuun...

Toinen huoh. Keskiviikkona Mariassa. Ensi sunnuntaina Arto Nybergin sohvalla. Joonas Hytönenkin varmaan palaa jostain varastohommista takaisin talk show isännäksi, että pääsee haastattelemaan kaivurikuskia. Ensi syksynä Seiskan kissanristiäisten vakiokasvo.

Pitäisköhän perustaa joku oma mukahauska fb-ketju, niin pääsisi lehteen. Turhaa hommaa, veikkaan, että sellaiset 35000 suomalaista tosta innostuneena on jo sellaisen tehnyt.

"Jos ryhmään liittyy 100 000 jäsentä, lupaan kävellä takaperin Vantaalta Joensuuhun kroksit jalassa"
 
"Pekka Tuokkola, ime munaa ja tukehdu siihen!" - nimimerkki -Purku-Kiekko- otteluseurantaketjussa.

Siis oikeasti, vaikka on huonolla tuulella, eihän tota voi harrasstaa, ikinä.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
"Pekka Tuokkola, ime munaa ja tukehdu siihen!" - nimimerkki -Purku-Kiekko- otteluseurantaketjussa.

Siis oikeasti, vaikka on huonolla tuulella, eihän tota voi harrasstaa, ikinä.

No paha tietysti sanoa, kun en ole ikinä munaa imenyt, mutta ei sitä varmaan kannata huonolla tuulella harrastaakaan.
 
El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
"Pekka Tuokkola, ime munaa ja tukehdu siihen!" - nimimerkki -Purku-Kiekko- otteluseurantaketjussa.

Siis oikeasti, vaikka on huonolla tuulella, eihän tota voi harrasstaa, ikinä.

Itseäni tämä vain hävettää. Vitutuksessa ei kannattaisi kirjotella ollenkaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pitäisköhän perustaa joku oma mukahauska fb-ketju, niin pääsisi lehteen. Turhaa hommaa, veikkaan, että sellaiset 35000 suomalaista tosta innostuneena on jo sellaisen tehnyt.

"Jos ryhmään liittyy 100 000 jäsentä, lupaan kävellä takaperin Vantaalta Joensuuhun kroksit jalassa"
Tästä ehkä hauskin parodia on kuitenkin jo toteuttu, eli tämä "jos ryhmään liittyy 3 jäsentä, niin kävelen alkoon" tjsp.
 
Olen tässä päivän ihmetellyt kun duunissa yksi mimmi on ollut itku silmässä koko päivän. En sitten ole viitsiny mennä kyselemään, että mikäs nyt mieltä painaa.
No kuulin tässä hetki sitten, että oli kani kuollut. (KANI!!!)
Rauha HÄNEN sielulleen, mutta ei satana. Mietin, että ehkä joku faija tai vastaava ois ehkä siirtynyt ajasta ikuisuuteen(enkä oikein siksi viitsinyt mennä utelemaan), mutta KANI!
Eikä tästä kannata kenenkään eläinystävän hyökätä kimppuun, mutta en vaan ymmärrä.

Toisaalta kun tää nyt tähän topikkiin tuli niin, ehkä itken sitten mukana, nauraakaan ei kehtaa.
 
Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikä tästä kannata kenenkään eläinystävän hyökätä kimppuun, mutta en vaan ymmärrä.

Kyllä ainakin mulle mun hamsteri Rollo on paljon tärkeämpi kuin joku tuntematon ihminen. Oikeastaan mulle on aivan sama vaikka naapurin kersat jäisivät lumiauran alle ja halvaantuisivat tai systerin kakara sairastuisi aivosyöpään kunhan Rollo pysyy terveenä ja hyvinvoivana.

Sillä oli hilsettä turkissa tossa joulun jälkeen ja kyllähän mä olin tosi huolissani, kun ennen ei oo mitään tällaista vaivaa ollut, mietin et mitä jos se on vaikka psoriasis tai jotain? Ja ihan kun mulla ei ois ollu tarpeeks stressiä silloin muutenkin, niin sit vielä alettiin mediassa mouhoomaan jotain helvetin maanjäristysskeidaa jostain EVVK Haitista, ketä hei oikeesti kiinnostaa? Sohvalla kun mä sit silittelin sitä sairasta parkaa, niin Rollo katteli mua suurin kostein silmin ja silloin mä tiesin että siihen mä voin luottaa, se luottaa muhun ja se ihan oikeasti rakastaa mua.

Jos se kuolis niin mä en tiedä mitä mä tekisin, itsarin varmaan.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Nyt en oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Katsoin tuota Veikkausliigan potkupallopeliä TamU - JJK UrhoTV:ltä. Kenttä on kuin mikäkin perunapelto eli siis äärettömän huonossa kunnossa. Katsomot ovat aivan tyhjät ja pelaajat ovat niin surkeita etteivät saa kahta syöttöä enempää omille maatapitkin. Jos ei olisi tietoinen potkupallon säännöistä voisi luulla, että tarkoitus on kasata mahdollisimman monta pelaajaa 16-rajan sisään ja saada pallo maaliin mahdollisimman monen pompun kautta.

Suomi jalkapalloyhteiskunnaksi. Millä helvetin eväillä? Se kuuluisa syyskuinen runkosarjaottelu SaiPaa vastaan hakkaa Veikkausliigan potkupallo pelit noin miljoona nolla.
 
JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham

Itse katselin viime lauantaina Lahti-Jaro -matsia ja todellakin samat fiilikset. Lumisateen ja tyhjiien katsomoiden päälle vielä Urhon webbistriimin järkyttävän paska kuvanlaatu. Hieman laittoi hymyilyttämään kentän laidalla ollut Lahden seudun mainos "innostavasta ympäristöstä". Linkin takaa löytyy kuvakaappaus ko. matsista/mainoksesta
 
Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Nyt en oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Katsoin tuota Veikkausliigan potkupallopeliä TamU - JJK UrhoTV:ltä. Kenttä on kuin mikäkin perunapelto eli siis äärettömän huonossa kunnossa. Katsomot ovat aivan tyhjät ja pelaajat ovat niin surkeita etteivät saa kahta syöttöä enempää omille maatapitkin. Jos ei olisi tietoinen potkupallon säännöistä voisi luulla, että tarkoitus on kasata mahdollisimman monta pelaajaa 16-rajan sisään ja saada pallo maaliin mahdollisimman monen pompun kautta.

Suomi jalkapalloyhteiskunnaksi. Millä helvetin eväillä? Se kuuluisa syyskuinen runkosarjaottelu SaiPaa vastaan hakkaa Veikkausliigan potkupallo pelit noin miljoona nolla.

Itsehän olen tästä monet kerrat puhellut, vuodesta toiseen, Suomi-potkupallon (ei se valitettavasti ole jalkapallon arvoista) tilanteesta. En esimerkiksi ymmärrä sitä, mistä pelaajat ovat hankkineet nuo louhikkokosketukset. Syötöt aivan "maagisia". Vedoista puhumattakaan, jotka ovat kuolleita kaaliperhosia. Kaukana, siis todella kaukana ollaan kv-tason pelistä.

Vaikka Suomi joskus jalkapallon arvokisoihin pääsee, en usko, että sillä on mitään yhteyttä siihen, että katsojia tulisi aiempaa enemmän katsomaan räkäpalloa, jossa pelaajilla vaikuttaa olevan jalat ja pää murtuneina.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Kyllä sen pelin taso kesällä on ihan ok. Se on harmi vain, että kunnon olosuhteita ei ole Suomessa kuin ehkä noin neljä kuukautta vuodessa - tosin, jos laji edes vähän kiinnostaisi Suomessa, voitaisiin asentaa lämmitysjärjestelmät, ja näin kenttä voisi olla ainakin puolet vuodesta - ellei enemmänkin - hyvässä kunnossa.

Olihan tuo kyllä järkyttävää katseltavaa eilen, varsinkin kun kotijoukkue on aivan yössä. Kyllä JJK:n peli ihan ok:lta näytti ainakin kotijoukkueeseen verrattuna. Ratina on kyllä täysin väärä paikka pelata futista niin kauan, kun kaikki halukkaat ei mahdu Tammelaan.

Mutta onneksi on televisio, mistä tulee huippufutista - ei tarvitse paikan päälle sateeseen vaivautua.
 
MunkADunk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Penguins
Itken, nauran ja tunnen myötähäpeää. Kaverini on asiallinen selvinpäin, mutta 5 pinttiä karjalaa kun hän kurkustaan kumoaa, en kyllä kehtaisi samassa seurueessa olla julkisilla paikoilla. Hienoa olla hesen jonossakin, kun edessä on 12-vuotiaita tyttöjä ja tämä hehkuttaa heidän ulkomuotoaan niin että koko rakennus raikaa. Myöskin 100vittua/min tahdilla suoltaa kirosanoja, huutelee ohikulkevien pariskuntien naiselle rivouksia yms. Vaikka nyt kuskiksi lupauduinkin, niin sinne jäi jätkä heseen syömään ja meikäläinen paineli kotiin. Kännissä on kivaa olla, mutta joillekkin se ei selvästikkään sovi. Kyseinen jampester on saanut pari kertaa keräillä lippiksiä ja aurinkolaseja asfaltilta baarin edestä juuri tuollaisen käytöksen takia. Ihan oikein minun mielestä, vaikka hyvä kaveri onkin.
 
Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät

ihan oikein sun kaverille. Ikinä en ole väliin mennyt kun nörtti on saanut pataan. Teidänlaiset pitäisi lanata kerralla pois täältä muita häiritsemästä.

Niin, kuunnellessa Juicea, tulee väkisinkin naurettua, ja taas oltua totisti, noiden maan mainioiden juttujen edessä. Hän sen osaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös