Mainos

Pitäisikö itkeä vai nauraa?

  • 3 068 108
  • 13 046

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hyvä huomio! Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että pelipaidoissa kyseinen väriyhdistelmä on silmillehyppivän räikeä - etenkin, kun on tottunut näkemään Slovenian maajoukkueen pelaavan tämäntyyppisissä nutuissa. Siitä huolimatta olisi todella mielenkiintoista tietää, mikä on moisen värivalinnan (neonvihreä) taustalla.

Tai vaihtoehtoisesti ovat saaneet salapäiten sponsseja Neste Oil:lta tai Fortumilta. Ainakin itselle tuli välitön mielleyhtymä tuosta värikombinaatiosta.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Eilen ollessani koirien kanssa ulkona, toinen koirista paskansi kävelytien viereen lumihankeen. Paskat oli sen verran pitkällä hangessa, että jouduin ottamaan askeleen hangen puolelle, että kykenin keräämään pökäleet nätisti pussiin. No eikös siinä hangen alla ollut tietysti jonkun muun koiran jätökset ja kengänpohja oli paskassa käytännössä kokonaan. Onneksi oli kuitenkin sellaiset kengät joiden pohjakuvio on mahdollisimman epätasainen, että paska ei vahingossakaan lähde pois niistä vain hankeen pyyhkimällä, vaan ne oli pestävä kun pääsi kotiin.

Koiranomistajat on kyllä yksiä vittupäitä.
Väärä ketju, koska tällaisissa tilanteissa ei tarvitse edes miettiä itkeäkö vai nauraa, sillä ainut hyväksyttävä tunnetila on puhdas VITUTUS. On se niin vittupäistä toimintaa, kuten sanoitkin.

Minulla on takana puolisen vuotta koiranomistajan arkea ja kyllähän nuo kökkäreet kadun varsilla pistävät vituttamaan. Itse kerään mallikansalaisena joka ikisen pipanan pois, vaikkei tuon lamppuharjan jätös Dumle-karkkia suurempi usein olekaan. Viime syksynä tallasin viikon sisään kahdesti koiranpaskaan ja sitä vitutuksen määrää on vaikea siinä kenkiä putsatessa kuvailla.

Sen jotenkuten ymmärrän, että paskoja ei viitsi lenkkipolun varsilta kerätä, mutta kun niitä jätetään surutta aivan rappujen viereen. Luulisi, että näitä vittupäisiä omistajia etoisi itsekin paskavuoren kerryttäminen aivan kotioven eteen mutta ei näytä ajatus kiusaavan.

Jollain tavalla odotan sitä hetkeä, kun väsyneenä ja vaikka sopivasti akan kanssa riideltyäni törmään ulkoiluttajaan joka ei kumarru koiransa paskatettuaan. Tosin nyt kun tällaista tilannetta mielessään mehustelee, niin taidanpa sanoa pahasti sen hetkisestä mielentilasta riippumatta.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuli kyllä luettua asteikon "mitä vittua?" -teksti. RKP:n kaupunginvaltuutettu Gunvor Brettschneider on tutkinut että Helsingin seudulla aurataan naisia syrjien.

Tässä linkki uutiseen: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lumi%20helsinki%20sukupuoli-16208

Voitaisko myös tuoda urheiluun sama asia ja nostattaa tasa-arvoa kun pistetään sekä miehet ja naiset kisailemaan samaan aikaan voitosta?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuli kyllä luettua asteikon "mitä vittua?" -teksti. RKP:n kaupunginvaltuutettu Gunvor Brettschneider on tutkinut että Helsingin seudulla aurataan naisia syrjien.

Tässä linkki uutiseen: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lumi%20helsinki%20sukupuoli-16208

Voitaisko myös tuoda urheiluun sama asia ja nostattaa tasa-arvoa kun pistetään sekä miehet ja naiset kisailemaan samaan aikaan voitosta?

Ei saatana, aina silloin tällöin sitä erinäisten poliitikkojen ehdotuksia lukiessa luulee, että nyt on kyllä nähty pohjat, mutta sitten sieltä tulee aina joku tuollainen lainatun kaltainen, jonka jälkeen saa taas miettiä että kuinka sekaisin päättävissä asemissa olevat ihmiset oikein ovat? Kehätiet ja muut suuret tiet aurataan siis ensin, koska halutaan suosia miehiä? Ei toki sen takia, että niitä käytetään eniten ja ne on syytä pitää parhaimmassa kunnossa, jos halutaan minimoida kolarit ja jos halutaan, että liikenne sujuu parhaiten. Tuolle Gunvorille voisi kyllä jo luovuttaa jonkun mitalin tuosta ehdotuksesta, sillä ihan vahingossa ei noin päättömiä voi kukaan keksiä.
 

Nick Neim

Jäsen
Tuli kyllä luettua asteikon "mitä vittua?" -teksti. RKP:n kaupunginvaltuutettu Gunvor Brettschneider on tutkinut että Helsingin seudulla aurataan naisia syrjien.

Tässä linkki uutiseen: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lumi%20helsinki%20sukupuoli-16208

Vaadin tasa-arvon nimissä, että auraaminen lopetetaan välittömästi. Kokonaan.

Kenellekään ei tule mielipahaa siitä, kun joku toinen pätkä on aurattu aikaisemmin kuin toinen. Kaikki kadut ja tiet ovat siis tasa-arvoisia, ja sehän tuossa on ideana.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kiovassa ammutaan ihmisiä kaduille, ja Ruotsin valopääulkoministeri Carl Bildt kiistelee tilanteesta julkisesti Venäjän-kollegansa Sergei Lavrovin kanssa Twitter-viestein. Kyllä: kaksi ulkoministeriä väittelee kolmannen valtion akuutista sisäpoliittisesta hätätilanteesta kuin keskenkasvuiset nulikat ikään - ja ennen kaikkea: TWITTER-viestein! Vitun mahtavaa toimintaa.

Saatanan tunarit!
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Tuli kyllä luettua asteikon "mitä vittua?" -teksti. RKP:n kaupunginvaltuutettu Gunvor Brettschneider on tutkinut että Helsingin seudulla aurataan naisia syrjien.

Tässä linkki uutiseen: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lumi%20helsinki%20sukupuoli-16208

Voitaisko myös tuoda urheiluun sama asia ja nostattaa tasa-arvoa kun pistetään sekä miehet ja naiset kisailemaan samaan aikaan voitosta?

Nämä on näitä marginaalipuolueiden hätähuutoja, etteivät kokonaan hautaudu unohduksiin. Politiikka on mennyt täydelliseksi pelleilyksi, valitettavasti.
 

lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Viasat antaa tällä tiedotteellaan hyvää infoa omasta koristarjonnastaan.

"Suomalaisista joukkueista mukana on toista kertaa peräjälkeen mukana ollut Susijengi - joka on menestynyt sarjassa edellisenä vuonna hienosti - "

Kyllä ne tietää siellä miten ja mitä pelataan.

Amatöörit.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Tuli kyllä luettua asteikon "mitä vittua?" -teksti. RKP:n kaupunginvaltuutettu Gunvor Brettschneider on tutkinut että Helsingin seudulla aurataan naisia syrjien.

Anna nyt vähän siimaa. Onhan Gunvor joutunut lapsuudessaan viettämään aikaa Oitissa. Ehkä se selittää kaiken.

Että silleen...
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään taas hyvä kaveri ihmetteli sitä, minne oikein saan rahani tuhlattua. Jotain tuli puhetta siitä, kun en nyt pysty suuria heräteostoksia tekemään tällä hetkellä, kun on paljon menoja. Kommentti oli luokkaa "-Annatsä aina sun rahat jonnekin hyväntekeväisyyteen, kun on välillä niin tiukkaa?".

Minun rahanmenot:Vuokra, ruoat, vesi/sähkö, autovero/vakuutus, puhelinlasku, internetlasku, bensat autoon yms yms yms.

Hänen rahanmenot: Puhelinlasku. (Asuu vanhemmillaan ja ajelee isän autolla).

Molemmilla ikää saman verran ja palkka suurinpiirtein samaa tasoa.
Niin, minneköhän ne rahat oikein menee.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä mun exä ajattelee tästä... Siis se teini-iän tyttöystävä ei vaimo.
En tiedä siitä, mutta se, että pääsee tyrskäyttämään sisaruksia on mielestäni jo tavoittelemisen arvoinen juttu. Kaikkein hienointa jos olisi vieläpä identtiset kaksoset.

Kyllä minä ihan mielelläni exän pikkusiskoa(kin) tuuppaisin.
 

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä siitä, mutta se, että pääsee tyrskäyttämään sisaruksia on mielestäni jo tavoittelemisen arvoinen juttu. Kaikkein hienointa jos olisi vieläpä identtiset .
Tästä pistänee vielä paremmaksi se, että näiden identtisten kaksosten kanssa pääsee/joutuu pelaamaan alivoimapeliä. Onkohan kukaan palstaveljistä tai miksei -sisaristakin ollut koskaan tällaisessa tilanteessa? Ja jos on, niin kutsutaanko kyseistä pelimiehen sijasta alivoimapelimieheksi? Ja jos on jääkiekossa hyvä pelaamaan alivoimaa, niin tuleeko kyseselle pelaajalle näitä alivoimatilanteita useammin eteen myös kaukalon ulkopuolella verrattuna muihin pelaajiin?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tästä pistänee vielä paremmaksi se, että näiden identtisten kaksosten kanssa pääsee/joutuu pelaamaan alivoimapeliä. Onkohan kukaan palstaveljistä tai miksei -sisaristakin ollut koskaan tällaisessa tilanteessa? Ja jos on, niin kutsutaanko kyseistä pelimiehen sijasta alivoimapelimieheksi? Ja jos on jääkiekossa hyvä pelaamaan alivoimaa, niin tuleeko kyseselle pelaajalle näitä alivoimatilanteita useammin eteen myös kaukalon ulkopuolella verrattuna muihin pelaajiin?

Ongelmahan on, jos purkaa tilanteen saman tien. Joutuu vaihtoon...
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Tästä pistänee vielä paremmaksi se, että näiden identtisten kaksosten kanssa pääsee/joutuu pelaamaan alivoimapeliä. Onkohan kukaan palstaveljistä tai miksei -sisaristakin ollut koskaan tällaisessa tilanteessa?

80-luvun lopussa seurustelin yhden tytön 18 v. kanssa n. 8 kk, sitten tuli ero ja seurustelu toisen kanssa eli normisettiä.
Pari vuotta myöhemmin tuli vappuna ero ja samana iltana päädyttiin yhteen tämän aikaisemman tytön pikkusiskon kanssa, 17 v.

Se miten tämä liittyy aiheeseen oli, että tilanteessa tuntui todellakin olevansa alivoimalla kun tämä isosisko ja heidän isä vihasivat minua kun ruttoa, muutaman kuukauden ajan joutui odottelemaan alaovella kun meni likkaa hakemaan kotoa.

Kyllä siinä polkiessa oli hieman "hymynkare" takaraivossa kun pisteli jo toista tytärtä menemään.
Äitiin en koskenut.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
No nyt! Eli aiemmin mainitsemastani exän pikkusiskosta. Juttuhan meni näin: ollaan siis eroamassa vaimon kanssa. Hän on sydämenpysäyttävän kaunis ja uskomattoman lahjakas monellakin tavalla, mutta liittomme tuhosi hänen paha alkoholi-ja peliongelmansa sekä muutama muu pienempi juttu. Eräänä päivänä hän oli viettämässä jälleen aikaansa ryypäten erään miehen luona, jonka kanssa hänellä oli orastava suhde. Niin monet yöt olin viettänyt yksin lasten kanssa, etenkin äärimmäisen traumaattista VAIMON POIKAA rauhotellen, kun äiti ei tule kotiin, että nyt päätin pyytää jonkun kaverin pitää meille seuraa. Tämä exän pikkusisko sitten oli ainoa joka pääsi tulemaan. Pelattiin lasten kanssa Aliasta yms. Vaimo toi vittuillakseen meille viinipullon ja lähti uuden miehensä luo.

No toi mun kutsuma tyttö lähti suht ajoissa ja kun vaimo tuli himaan, niin tuloksena oli rikkoutunut vessanovi, mulla mustasilmä ja tiikerin käsittelemät kasvot. Olin siis jo nukkumassa vaimon tullessa. Noiden tekojen jälkeen vaimo lähti panemaan miesystävänsä kanssa tietysti ilman kondomia.

Viikon ajan vaimo on yllättäen tehnyt kaikkensa, jotta emme eroaisikaan sekä selvisi, että vaimo ei ollutkaan n. kk takaperin vienytkään yhdessä täyttämäämme eropaperia. Olen kertonut hakevani kuitenkin eroa, mutta auttavani hänet jaloilleen alkoholiongelmastaan. Vaimo kuitenkin yrittää ja yrittää kaikkensa saadakseen mut takaisin.

No, olemme huomenna lähdössä Tallinnaan ja TÄYSIN SATTUMALTA, siis oikeasti sattumalta tämä exän pikkusiskokin on lähdössä huomenna Tallinnaan.

Nyt kyllä jo naurattaa!

Olet hieno mies, siis oikeasti ilman vittuilua. Itse ehkä toimisin toisella tavalla tuossa tilanteessa, mutta en missään nimessä ala neuvomaan, kun ei näistä koskaan ulkopuoliset pysty näkemään mitään kokonaiskuvaa.

Toivottavasti sun asiat järjestyy hyvälle mallille tavalla taikka toisella.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
koko viesti

Jos ja kun asiat ovat näin kuten sanoit, annan arvostusta. Tällaista hyväsydämisyyttä on aivan liian vähän ja tätä piirrettä ihailen. Toivottavasti minustakin tulisi iän karttuessa näin esimerkillinen ihminen. Vastaavanlaisiin tilanteisiin en tietenkään halua, kertomaasi on vaikea kuvitella ja muutenkin hankala samaistua - mutta toivon todella, että jaksat viedä homman päätökseen niin, että lähimmäisilläsi ja elämäsi ihmisillä olisi kaikki hyvin ja teoillesi annettaisiin se arvostus, jonka ne ansaitsevat.

Elämä voi lennättää paskaa naamalle, mutta oikealla suhtautumisella kaikesta selviää.

Välittäkää lähimmäisistänne. Sen halusin sanoa. Imelää ja varsinkin minun näppäimistöltäni suollettuna, mutta tulipa sanottua.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Hyvä asenne, tulevaton. Katkeruudella, kostomeiningillä ja vitutukseen vajoamisella ei voita mitään. Sellainen syö miestä sisältäpäin. Tuolla pelillä selviät ennen pitkää voittajana. Toivotan parasta jatkoa asiassanne, itse kullekin osalliselle.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt kun luin uudestaan ton viimeisimmän viestini, niin joku tietynlaisen ironiantajun omaava saattaisi pitää sitä alistetun miehen joutsenlauluna.

Tälle en itke, enkä naura. Enkä tähän laita hymiötä.

Olet kaikkea muuta kuin alistettu mies, kunnioitan. Katkeruus ja viha pilaa elämän, olet selkeästi päässyt tuollaisen yläpuolelle.
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Vartti pelin jälkeen ja otteluketjua ei ole avattu HPK-JYP pelistä.
Lätkä kiinnostaa Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä?
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
SM-Liiga alkaa vihdoinkin saada ansaitsemaansa huomiota, jos se arvioidaan viihdearvon ja urheilullisuuden mukaan.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Nyt kun luin uudestaan ton viimeisimmän viestini, niin joku tietynlaisen ironiantajun omaava saattaisi pitää sitä alistetun miehen joutsenlauluna.

Luettiin vissiin eri viesti? Helvetti, noiden parin viestin perusteella on käsittämätöntä ettet vaikuta ollenkaan katkeralta. Ja siis käsittämättömältä positiivisella tasolla. Pidän itseäni huomattavasti keskivertoa ymmärtäväisenä ihmisenä, mutta tossa tilanteessa olisi pirun vaikea olla katkeroitumatta.

Iso peukku siis täältä ja toivottavasti asiat menevät kuten toivot ja eksäsi saa tarpeeksi apua.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Suomikiekon tilanne aiheuttaa tällä hetkellä epäuskoista naureskelua kyyneleet silmissä. Mitä helvettiä siellä oikein puuhastellaan? Liiga kiinni, Mestis kiinni. Ei karsintoja. Kiinnostus koko lajia kohtaan on koetuksella tällä hetkellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös