Mainos

Pihalta päätyyn – Espoon jääkiekon tarina

  • 17 656
  • 46
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Erityisesti Bluesin viimeiset kaudet (ja miksei sen jälkeisetkin ajat) kiinnostaisi. Itse asiassa tuo on niin herkullinen aihe, että jonkun on _pakko_ tarttua siihen. Sasha Huttunen esim?
 
Tangens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatan paikallista seuraani
Itsellä on käynyt mielessä jo pari vuotta sitten, että jatko-osa tosiaan kelpaisi. Nimenomaan Bluesin viimeisistä ajoista luulisi sen verran piisaavan jutun juurta, että seuraavan kirjan aikajanan ei tarvitsisi yltää esimerkiksi kesää 2018 pidemmälle, kun Jussin viimeisin yritys tyssäsi. Trilogian kolmas osa voisi sitten kattaa Kiekko-Espoon uuden tulemisen kokonaisuudessaan, huipentuen 50-vuotisjuhlakauden kunniaksi keväällä 2034 voitettuun ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

Tämä on edelleen totta. Bluesin viimeiset vuodet kiinnostaa varmasti laajempaakin yleisöä. Tuon Kiekko-Espoon jakaisin alkuun, sanotaan 40-vuotisjuhlakauteen saakka. Juhlitaanko tätä muuten ensi kaudella vai sitä seuraavalla?

Sasha Huttunen, kun tätä palstaa kuitenkin luet, voisit nämä kirjoittaa.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tähän otsikkoon sopivat varmaan parhaiten onnittelut Jäähongalle II-divisioonan mestaruudesta!
Olis kyllä hienoa, jos Kiekko-Espoo kutsuisi Jäähongan mestarijengin johonkin playoff peliin juhlistettavaksi ja myös Kiekko-Espoon naisten joukkueen juhlistamaan hopeaansa. Jälkimmäisen uskon toteutuvan, mutta Jäähongan juhlistaminen voisi luoda Espoolaista yhteisöllisyyttä lisää.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Espoo Unitedin on saatava SM-liigapaikka vuoden päästä!

Tuli muutaman mutkan kautta tämä vanha artikkeli vastaan vuodelta 2017 ja ajattelin että tämä kanava saattaisi olla sopiva tälle.

Aika käsittämätöntä ajatella, että alle vuosi tuon artikkelin kirjoituksen jälkeen onnistui Salonoja ajamaan koko Unitedin konkurssiin (toisaalta onneksi ajoi, jotta päästiin siitä nopeasti eroon). Taisi olla yksi sponsori koko seuralla?

Mutta huomioitavaa, että jo 2017 kirjoitettu miten ”lisenssisääntöä ollaan parhaillaan uudistamassa”.
 
Mielelläni tuota aikaa en muistele. Oli kyllä niin erilaista tekemistä ko. seuralla kun nyt Kiekko-Espoolla on.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aikainaan sanottiin että ei Jussilta rahat lopu. No, ei ne ehkä lopu mutta nyt ne on kateissa

Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Aikainaan sanottiin että ei Jussilta rahat lopu. No, ei ne ehkä lopu mutta nyt ne on kateissa

Kyllä minä vahvasti uskon että ne ovat loppuneet jo aikapäiviä sitten. Nyt sitten piilotellaan ja karkaillaan vastuuta.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Olisikohan nyt aika tehdä jatko-osa. Oikeastaan uudesta tulemisesta saisi parikin kirjaa:
1) alusta aloittaminen & SS-kaudet
2) Mestis ja nousu kulissien takana
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei. Mestaruuden jälkeen, sit joskus. Ja mieluiten haastattelukirjana, jossa käydään kaikki Bluesin konkka-ajatkin läpi, uusi alku jne. Pelkkää tietokirjaa ei jaksa.
 
haamujänis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä sopisi ainakin nykypäivän poliittiseen ilmapiiriin hyvin ;)

No leikki leikkinä. Samaa mieltä yllä olevan kanssa, että sitten joskus mestaruuden aikaan. Jos tämä nousu olisi tullut pelaamalla niin ehkä sitten olisi tähän väliin sopinut. Vaikka kabinetissa varmasti on ollut kovaa peliä, niin siitä voi kertoa omassa luvussaan ennen mestaruutta.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tämä sopisi ainakin nykypäivän poliittiseen ilmapiiriin hyvin ;)
Just näin. Kaikki, jotka eivät ole äärivasemmalla, ovat nykyään natseja. Samalla vasemmisto ajaa lakia, joka määrittelee saamelaisuuden DNA:n perusteella.

Haluaisin siksi tuon uuden alun haastattelupohjaisena omana otoksenaan, koska siitä kaikki lähti. Duunia oli helvetisti ja varmasti mielenkiintoisia yksityiskohtia urheilun ja talouden näkökulmasta. Ikään kuin tribuutti Hirsolle ja Amille.
 
Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
Jäähonka ilmoitti tänään lopettavansa toimintansa ja luopuvansa II-divisioonan paikastaan.

Syinä mainitsivat pelaajien lisääntyneet vaikeudet sovittaa urheiluharrastus muun ajan kanssa yhteen. Viisi vuotta joukkue ehti toimia uuden tulemisensa jälkeen.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jäähonka ilmoitti tänään lopettavansa toimintansa ja luopuvansa II-divisioonan paikastaan.

Syinä mainitsivat pelaajien lisääntyneet vaikeudet sovittaa urheiluharrastus muun ajan kanssa yhteen. Viisi vuotta joukkue ehti toimia uuden tulemisensa jälkeen.
Harmillista. Tekivät kovan nousun alimmalta tasolta kakkoseen. Menikö ihan niin että joka kevät oli sarjanousu kunnes kakkoseen pääsivät. Harrastekiekko on ikävän kallista ja kun siihen pitäisi vielä siviilielämä saada sovitettua niin vaikea yhtälöhän tuo on.

En ole seuraillut miten siellä on rosteri elänyt vuosien varrella mutta jos ei paljoa niin tuolloin 5 vuotta sitten reilu parikymppiset kundit jotka taisivat homman laittaa alulle ovat nyt päälle kahdenviiden joten siitä alkaa jo työt ja perheet viedä aikaa. Ihan ymmärrettävää että näin kävi mutta harmillista. Kakkosdivarin joukkue on kuitenkin se helpoin jos haluaa jatkaa pelaamista harrastetasolla kasvettuaan ulos junnuista.
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Harmi homma tuo Jäähonka. Luulisi että nyt Kiekko-Espoon noustua liigaan olisi ollut jäähongalle vielä entistäkin enemmän tarvetta. Siellä on viimekauden mestisjengissä, A-junnuissa ja A-junnujen kakkosjoukkueessa kuitenkin aika paljon pelaajia jotka ovat hyviä, mutta eivät kuitenkaan tarpeeksi hyviä jotta saisivat pelata jääkiekkoa ammatikseen. Toki onhan pääkaupunkiseudulla muitakin 2divarin joukkueita, mutta luulisi tuollaisen legendaarisen brändin olevan kovempi juttu kuin joku joukkue mistä kukaan ei ole ikinä kuullutkaan.
 
Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Liigadata - runkosarja
Tällainen mielenkiintoinen sivusto löytyi, joka kerää statistiikkaa Liigajoukkueista ja liigakausista. Näissä statistiikoissa Kiekko-Espoo ja Blues on laskettu samojen tilastojen alle. Nyt 25-liigakausi menossa ja runkosarjan varsinaisen peliajan voittoja kasassa 502, eli 500 on mennyt rikki ihan vastikään. Ilmeisesti jatkoaikavoitot lasketaan vaan tasapeleinä, ellen ymmärrä väärin.
 
Liitteet

  • IMG_4932.jpeg
    IMG_4932.jpeg
    131,8 KB · kertaa luettu: 81
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös