Reilu vuosi sitten jaoin työhuoneen tyylikkään suomenruotsalaisen yli kuuskymppisen naisen kanssa. Hänellä oli tapana syödä jatkuvasti näitä kevytkarkkeja ja mässyttää purkkaa tekohampaillaan. Varsin usein kävi niin, että laktatiivisia vaikutuksia alkoi esiintymään ja hän tuhnutteli kaikessa rauhassa, luullen ilmeisesti, etten haista niitä hänen parfyymipilvensä läpi. Aloin sitten usein tuulettelemaan, juuri kun rouva oli päästänyt pahan ilman irti lihan kahleista, no eipä se häntä hillinnyt vaan päästöt jatkuivat tasaisen tappavalla tahdilla. Aikani kun olin teeskennellyt hienompaa ihmistä, kuin olenkaan, päätin rohkaistua ja eräänä krapulaisena marraskuun maanantaiaamuna keventää tunnelmaa, niinpä päästin täydellä paineella kirpeän tuoksuisen, kuuluvan pierun. No rouvahan tuhahti äkäisesti ja meinasi vetää herneen nenään (mikä ehkä olisikin ollut tarpeen), mutta aikani naurettuani, rouva yhtyi iloon.
Tunnelma huoneessa vapautui pysyvästi tämän rohkean tekoni jälkeen ja loppukuukaudet, ennen rouvan eläkkeelle siirtymistä olivatkin hauskaa aikaa, kun rouvakin alkoi silloin tällöin päästellä ihan äänen kera, toki äärimmäisen harvoin, valitettavasti.
Herkuttelin ajatuksella, että saan huonekaverikseni jonkun nuoren ja vielä virkaintoisen naisen, jonka kanssa voisin jatkaa tätä äärimmäisen hauskaa harrastusta, mutta valitettavasti en saanut ketään seurakseni vaan joudun hihittelemään ainoastaan omille päästöilleni ja sehän ei tunnetusti ole yhtä hauskaa.