Mainos

Philadelphia Flyers 2018–2019

  • 187 666
  • 633

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Ghostista oli pakko tulla kirjottamaan. Useasti puhutaan että sillä on hyvä ja halpa soppari mut mun mielestä se on aikalailla just semmonen kuin pitääkin olla. Hexylle siitä pinnat. Ylivoimalla hyvä ja tekee pisteitä mutta tasakentällisin ja puolustus pelaamisessa kyllä välillä aika pihalla. Vaikka luistelu on hyvää ja vauhdikasta, niin on sen verran heikko kaveri että aika usein jää ns. jalkoihin. Paineen alla tekee aika usein aika pahoja virheitä. En silti olisi treidaamassa heti pois mutta jos kiinnostusta on niin kannattaa ehdottomasti kuunnella. Korvaaja löytyis omista riveistä välittömästi. Provo, Sanheim ja kohta myös Myers on parempi paketti kuin Ghosti. En kuitenkaan aktiivisesti kaupittelis geeämmänä. Ghosti ja 2nd vaihdossa Stoneen, ni painaisin nappia.
Gudas on ollut jo jonkun aikaa helvetin hyvä omassa roolissaan, eli tee mitä osaat. Voisin katella sopimuksen loppuun asti(19-20). Gudas on semmoinen kaveri joka saattaa kiinnostaa joukkueita deadlinella.
Simmeristä tulee välillä aina fiilis et kumpa jatkais jengissä mutta kylläpähän äijä taitaa vaihtaa maisemaa. Simmondsin kohdalla kaupitellessa on se hyvä että voi aika röyhkeenä pyytää kovaa vastinetta. Jos ei muille maistu niin kai sitä pari vuotta voi katella. *Fletcherille pikku vinkki*
Ps. Muutaman kerranhan me on täällä todettu että Phillyssa tätä ketjua Kimmo suomentaa Flyers johdolle
 

Crank

Jäsen
Elliott kutsuttu takaisin AHL:sta ja on myös takaisin aktiivisessa kokoonpanossa. Ensi yön peliin Hart näyttäisi kuitenkin olevan jo varmistettu aloittavaksi.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Gostisbeherestä on aika samanlaiset ajatukset, mitä @~KarKaus~ yllä. Ei kaveria pidä aktiivisesti kaupata, mutta kuuntelisin ehdottomasti niitä tarjouksia ja olisi aikalailla niitä parhaita vaihtoehtoja, joista luopua jos jotain isompaa halutaan hakea. Mielestäni ei ole vain mennyt pariin vuoteen juurikaan eteenpäin vaan jämähtänyt tuohon ihan kiva offensiivinen pakki moodiinsa. Liikaa virheitä, eikä puolustuspelaamiseen voi riittävästi luottaa.

Koen Ghostissa olevan paljon samaa, mitä Kevin Shattenkirkissa, joka on luonut ihan mukavan uran top-4 tason offensiivisena YV-pakkina, mutta herran edustamat joukkueet eivät ole vain koskaan saavuttaneen oikein mitään, mikä mielestäni osaltaan johtuu siitä, ettei Shattenkirkista ole ollut vetojuhdaksi vaan ennemmin kovissa paikoissa toisin päin. Ghost on jo pidempään vetänyt YV-minuuttien lisäksi ainoastaan sellaista kolmosparin 5vs5 roolitusta. Jos Flyersilla on jatkossakin tuohon mahdollisuus, niin mikäs siinä, mutta nopeasti tulee mieleen voisiko nuokin taalat käyttää paremmin? Ei sopimus huono ole kun tehoja syntyy kohtuudella, mutta kyllähän Ghostin merkitys Flyersille on tasaisesti laskenut ja vastaavasti joukkueen suoritukset parantuneet...


@Caney lta hyvä kiteytys tästä nykyisestä lentokelistä. Ei olla eri mieltä.

Yksi keskeinen pelillinen muutos kuitenkin on, että tämä Gordonin Flyers käynnistää hyökkäyksiä ja avaa peliä huomattavasti Hakstolin vastaavaa nopeammin, jolloin pääsevät paremmin hyökkäysalueelle eikä aina tarvitse tulla jatkuvasti valmista viisikkoa vastaan. Tuntuvat myös päättävän tilanteita suoraviivaisemmin kohti maalia. Ihan kiva juttu.

Puolustussuuntaan tulee aika ajoin yhä sellaisia mielenkiintoisia pelaamisia ja tieytyt kärkihyökkääjät ottavat yhä liikaa turhia ja tyhmiä riskejä pelaamisessaan, mutta on tässäkin menty eteenpäin. Carter Hart auttaa tässä toki paljon.

Pudotuspelit ovat edelleen kivisen tien takana. 6 pistettä matkaa viivaan ja 23 ottelua jäljellä. Ei kuulosta paljolta, mutta on sitä. Laskeskelin tuossa, että Flyersin pitäisi lopuista matseistaan voittaa noin 15 sekä muutama jatkoajan/rankkareiden tappio päälle, jolloin olisivat siinä noin 95 / hieman reilussa pojossa. joille nurkille se raja tullee taas asettumaan. Varsinaisen peliajan tappioita ei näin ollen oikein viittä enempää saisi tulla ja tuossakin voi olla se ratkaiseva liikaa... Toki jos tämä viime aikojen putki jatkuu, niin eihän tässä ole hätä eikä mikään, mutta sellaista vähänkään heikompaa tai edes normaalimpaa pätkää ei saisi enää tulla. Huomattavasti todennäköisempää on, ettei joukkuetta pudotuspeleissä nähdä, mutta toivotaan toki muuta.

Draftasetelmat eivät ole tykänneet tästä viime aikojen lennosta, mutta kyllä ainakin itselleni on tärkeämpää, että näiden jo rosterissa olevien nuorten itseluottamusta on saatu nostettua ja otteita sen mukaisiksi. Suunta on taas näiltä osin oikea kun ovat laajalla rintamalla tykittäneet menemään.


Fletcheriltä on nähty toistaiseksi ihan ymmärrettäviä liikkeitä. Kuollutta painoa pois ja nuoria sisään. Hyviä juttuja. Ensimmäinen vähän merkittävämpi ratkaisu tulee nyt Simmondsin muodossa. Uskoisin, että kaupat nähdään ja toivottavasti saavat lypsettyä mahdollisamman hyvän hinnan. Kauppaaminen helpottuisi kummasti jos joukkue vaikkapa häviäisi ensi yönä Tampalle ja viikonlopun ulkoilmamatsissa Pensille, jolloin pudotuspelihaave kokisi kovan kolauksen. Jos taas nappaavat viikon myötä kolme voittoa lisää, niin ajatus Simmondsista oman pudotuspelijahdin "rentalina" voisi ottaa vallan. Annetaan hyvin taistelleelle joukkueelle mahdollisuus, kohti ensi kautta tyylisen signaalin sijaan. Mutta katsoo nyt.


Stolarz <-> Talbot liikkeestä muiden linjoilla. Selkeästihän tässä haluttiin katsastaa yksi mahdollinen vaihtoehto ensi kauden tandemkassariksi Hartin rinnalle, mikäs siinä. Itsehän olin jo menettänyt toivoni Stolarzin suhteen, mutta niin vain osti lisäaikaa urallensa tämän sekavan maalivahtihässäkän myötä. Oli myös syksyllä wiaverseissä, joten saivat nyt sentään jotain valueta takaisin päin. Toivotaan miehelle mahdollisimman paljon terveitä päiviä.


Carter Hartista pitää vielä sanoa, että olin epäilyksieni kanssa kyllä täysin hakoteillä. Hienosti on nuorukainen tullut sisään ja kyllä ne näemmä johdossa&valmennuksessa sittenkin tiesivät mitä tekivät. Heh. Mutta onhan tuo kaveri ikäisekseen poikkeuksellisen kypsä ja kyennyt handlaamaan tuon kaiken mediaryöpytyksenkin todella hienosti. Luulin, että viimeistään tuo härdelli ympärillä pistää pojan sekaisin, mutta ei näköjään ja hyvä niin.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Onhan tuo peli paljon dynaamisempaa ja kääntyy nopeammin, kuten edellä olette todenneet. Kyllä tuo Hakstolin kenkiminen ja puhtaalta pöydältä aloitus on iso syy varmasti tähän, ja tietty Hart. Hart on ollut juuri niin hyvä kun (ehkä fanipoikamaisesti) olen odottanut. Olen tässä jo pari vuotta hiljakseen toitottanut, että tuo kaveri on seuraava "Careyprice". Hyvällä tiellä ollaan.

Tuo viikonlopun ulkomailmaottelu Pensiä vastaan on iso ja samoin myös perjantain puolella oleva Montreal-peli. Molemmat ovat tätä nykyä kuuden pinnan päässä, keskinäisistä voitot ja alkaa olla oranssi jo lähempänä viivaa. En kyllä itse laskisi Flyersia vielä ulos, vaikka on se toki epätodennäköinen lopputulema vieläkin. Nyt toki ollaan niin pitkällä tässä voitokkaassa putkessa, että alkaakohan pian tappioita ropisemaan.. Montrealilla on nyt tappioputki päällä, joten pääsisiköhän siihen iskemään.

Sääli toi ulkoilmaottelun ajankohta sikäli, kun siihen aikaan varmaan hortoilee jossain Porin keskustassa kännissäpäiten. Eikös noi oo yleensä muutenkin pelattu vähän aikaisemmin, klo 20/21 on alkanut ainakin muutamat kerrat. Nyt tosiaan 03:00.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Kohta mennään Tampaa vastaan ja kotivoitto olisi kiva yllätys. Hart aloittaa maalilla, Elliott luukulla. Bailey tulee takasin neloseen ja täten Myersin seuraava NHL-peli saa taas hetken odottaa vuoroaan. Muuten, Bailey on yllättänyt minut ainakin, jalkaa ja kokoa löytyy ja periksi ei anna, ja mikä tärkeintä, on näyttänyt jääkiekon pelaamisen elkeitä. Ei ollenkaan huono vaihto. Harmi ettei Leier saanut oikeen mitään aikaseksi oranssissa, jotenkin olin näkevinäni kaverissa tollasta kevyempää versiota Laughtonista, mutta vaisuksi jäi.

Aika hyvin kiteytitte Ghostin roolin ja tilanteen. Ehdottomasti kaupataan, jos joku välttämättä haluaa YV-jauhajan kevääksi kovalla hinnalla, mutta en tosiaan usko että Ghostin kaltaista ei-niin-työukko tyylistä poikaa haluttaisiin kaikista kovempiin contendereihin tällä hetkellä. No, anyways. Sanotaanko kuitenkin vielä näin, että toivottavasti pysyy joukkueessa kesän yli, kun ei nämä kauan ja tarpeeksi hypetetyt sanheimmyershäggit mitään pomminvarmoja top4 & yv-koneita vielä ole niin ihan jees että löytyy se tuttu +50 pinnan kaveri alakerrasta näitä nuorempia odotellessa.

Tällä viikolla tosiaan tuo Pensin kaataminen olisi ihan must juttu, ei pelkästään paperilla mutta henkisesti toisi varmasti myös kovaa buustia. Hieno Flyers-viikko edessä.
 
Viimeksi muokattu:

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Tällä viikolla tosiaan tuo Pensin kaataminen olisi ihan must juttu, ei pelkästään paperilla mutta henkisesti toisi varmasti myös kovaa buustia. Hieno Flyers-viikko edessä.
Alunperin piti tosta sanoa, että jonkinlainen vedenjakaja-matsi. Varsinkin, kun Pensille juuri hävittiin jopa yllättävän huonon tuloksen jälkeen. Ja ehkä juurikin sen takia, nyt voitto tosta ja sen jälkeen Giroux voi taas median edessä todeta "We'll make the playoffs".
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Hyi tsaatana. Nyt nähtiin että vaikka tässä on hyvässä voittoputkessa menty, niin kyllä on vielä matkaa kärkeen. Tampa teki mitä tahtoi ekassa erässä ja pommitti Hartin vaihtoon. Ekan erän jälkeen Tampa alkoi sit "pelailemaan" ja flyers pääsi vähän peliin mukaan mutta eipä ollut kyllä missään vaiheessa fiilistä että josko täältä noustais voittoon asti.
Elliot pelasi hyvin päästyään Hartin tilalle. Flyers ei tule antamaan uutta sopparia Elliotille, niin ei tämä nyt ainakaan vähentänyt muiden joukkueiden kiinnostusta trade deadlinella. Jos ukosta sais vielä jonkun varausvuoron.
Puhutaan mitä puhutaan noista ulkoilmaotteluista mutta itse kyllä odotan innokkaasti ottelua. Nyt varsinkin kun on vielä panoksiakin sopivasti. Olishan se ollut hieno tehdä jatkoajan Flyers lukijamatka otteluun ja siihen vielä päälle ens tiistain Sabres peli :D
Perkele että rupes harmittamaan.....
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Tulos oli odotetunlainen, Hart sai tervetuloa liigaan kohtelua isän kädestä. Nyt vaan pitää toivoa että kaverit pysyy kasassa joiden kauppaaminen on todennäköistä lähiaikoina, itsellä usko poffeihin meni aikoja sitten vaikka Flyers on ihan hyvällä tasolla napsinut pisteitä viime aikoina. Tietysti olisin mielelläni väärässä, en vaan usko että edellä olevat jengit tekee niin pahoja mahalaskuja ja sen lisäksi Philly vetäisi samalla tavalla voittoja mitä nyt on nähty. Tampa on kyllä mieletön nippu tällä hetkellä, tasoero oli aika jäätävä.
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Tampa odotetusti palautti Flyersin ja myös Hartin tylysti maan tasalle, mutta eipä Flyers ainoa joukkue ole joka tuon joutui kokemaan. Mielenkiintoista nähdä kuka aloittaa maalilla torstain Montreal-pelissä. Talbot on ilmeisesti saanut viisumiasiansa kuntoon ja liittyy joukkueen mukaan vierasmatkalle ja Elliot puolestaan pelasi kohtuullisesti päästyään maalille Tampaa vastaan. Hart on pelannut viimeaikoina paljon ja Flyersin historia sekoilusta maalivahtien kanssa pistää hieman jännittämään, ettei nuorta lupausta peluuteta loppuun ja siten altisteta vammoille. Toki kyseessä on 20-vuotias nuorukainen eikä mikään uransa ehtoolla oleva veteraani, mutta varsinkin nyt kun Talbot on joukkueessa, näkisin mieluummin myös kakkosvahdin pelaavan hieman useammin kuin vain back to back peleissä.

Seuraavat kaksi peliä Montrealia ja Pittsburghia vastaan ovatkin sitten loppukauden kannalta äärimmäisen ratkaisevia. Voitot näistä ja vielä roikutaan jonkinasteisella iskuetäisyydellä wild card-paikasta, kaksi tappiota puolestaan tarkoittaisi play-off haaveiden hautaamista käytännössä lopullisesti.

Tietenkin olisi toivottavaa, että merkityksellisiä pelejä jatkuisi mahdollisimman pitkälle runkosarjan loppuun, mutta play-off paikan karkaaminen ennen trade deadlinea varmasti selkeyttäisi GM Fletcherin valintoja erityisesti Simmondsin suhteen. En kyllä suuremmin kadehdi Fletcherin tehtävää. TSN:n Bob McKenzie twiittaili muutama päivä sitten, että joukkueiden kykyjenetsijät eivät olisi varsinaisesti innoissaan Simmondsin otteista. Tähän kun lisätään reilu laituritarjonta deadlinen UFA-markkinoilla, voi faneja tyydyttävän vastineen, esimerkiksi ykköskierroksen varauksen saaminen Simmeristä olla mahdotonta. Toisaalta hänen pitäminen joukkueessa ja päästäminen vapaaksi kesällä on myös tavallaan järjenvastaista, erityisesti jos play-off viiva karkaa tavoittamattomiin jo tällä viikolla. Kolmas vaihtoehto eli jatkosopimus ei myöskään houkuttele, sillä vaikka kuinka hienosta 2010-luvun Flyers ikonista on kyse, ei hän ole enää se parin vuoden takainen fyysinen top-6 hyökkääjä ja NHL:n eliittiä oleva yv-mörkö, jona hänet aikaisemmin tunnettiin. Toki mahdotonta sanoa millainen vaikutus hänellä on pukukopin sisällä ja lisäksi hän on oikeastaan ainoa fyysinen pelote joukkueessa (ks. case-Mantha), mutta todennäköisimmin seuraava sopimus tulee olemaan räikeän ylihintainen taantuvalle bottom-6 pelaajalle.

Gudas kahden pelin huilille huitomisistaan. Ehkä rikoksenuusijana yllättävänkin vähällä pääsi, mutta missaa joukkueen kannalta tärkeät pelit. Positiivisena voi nähdä sen, että nyt Myers saanee kunnollisen näyttöpaikan kokoonpanossa. Ensimmäinen peli Detroitia vastaan oli ihan ok, mutta alle 10 minuutin peliajalla ei kummoista voi odottaa. Se mikä Myersin pelistä erottui myös NHL tasolla edukseen jo pienellä otannalla on hänen luistelu, etenkin ensimmäiset potkut paineistavan hyökkääjän alta pois ovat terävät ja antavat tilaa ja aikaa avaussyötölle.

Jos vielä trade deadlinella spekuloidaan, niin Gudas voisi olla se palanen, josta voisi saada yllätävänkin hyvän vastineen. Kohtuullinen sopimus, josta Flyers voisi jopa pidättää osan palkasta, sekä yksi lisävuosi tämän kevään jälkeen on varmasti houkutteleva paketti jonkun play-off joukkueen kannalta. Mikään pakko häntä ei ole myydä, mutta Fletcherinä harkitsisin asiaa sopivan tarjouksen sattuessa kohdalle. Toki jos hänet myydään niin fyysisyyden perään puolustus (ja Flyers-kannattajat) eittämättä huutaa.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Pitää muistaa että Simmerilla tosiaan takana leikkaus josta palautuminen täyteen iskuun voi viedä aikaa, veikkaan että osan tämän kauden vaikeuksista voi pistää kyseisen asian piikkiin. Totta varmasti tulee olemaan kuten yllä mainittiin että osa faneista saattaa pettyä vastineesta mikä hänestä tullaan saamaan jos Wayne kaupataan.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Gudas on siis pari peliä pelikiellossa.

Nuoreksi menee tuo pakisto, jos Morin nostetaan Gudasin paikalle.

Provorov(22) - Sanheim(22)
Myers(22) - Gostisbehere(25)
Hägg(24) - Morin(23)

Keski-ikä siis 23 vuotta.

EDIT. Ilmeisesti siellä onkin MacDonald(32) Morinin tilalla nostamassa keski-ikää(24,5).
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
En usko että Morin pelaa tällä kaudella flyersissa. Pelasi yhden pelin phantomseissa ja heti seuraavassa pelissä ulkona rosterista. Eli ei ihan kunnossa vielä. Tarkemmin en tiedä tuliko jotain vaivaa taas.
Mitäs mieltä jengi on Simmondsin tilanteesta eli minkälaista pakettia odottelette että saatais.
Meniskö Tolvasen kanssa päittäin jos tehtäis Nashvillen kanssa kaupat.
Tampalla olis todella mielenkiintoisia junnuja farmissa. Taylor Raddysh 21v, Boris Katchouk 20v ja Carter Verhaeghe 23v jotka ekana tulee mieleen.
Itellä fiilis että ei kannata kuuta taivaalta odotella Simmondsista. Voi olla muuten aika kova pettymys.
Ulkoilmaottelusta oli twitterissä juttua että saattaa muuttua vielä aikataulu, syystä että Phillyyn on ennustettu lauantai-illaksi vesisadetta. Peli pelataan mahdollisesti jo klo 1pm tai 3pm paikallista aikaa.
 

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Mitäs mieltä jengi on Simmondsin tilanteesta eli minkälaista pakettia odottelette että saatais.
Meniskö Tolvasen kanssa päittäin jos tehtäis Nashvillen kanssa kaupat.

En usko että Nashville on enää kiinnostunut Simmeristä sen jälkeen kun hankkivat Brian Boylen. Boyle ja Simmonds ovat kuitenkin rooliltaan (yv maalinedusta/"voimahyökkääjä") samanlaisia pelaajia niin uskon, että tuon tarpeen Nashville on jo täyttänyt.


Ja itselläni on muutenkin hiipinyt paha pelko puseroon, että Simmeriä ei saada kaupaksi ollenkaan. Kun katsoo vielä tarjolla olevia "trade baitteja", niin omaan silmään siellä on joukkueille houkuttelevimpia vaihtoehtoja kuin Simmonds, niin lyhyellä kuin pitemmälläkin aikavälillä. Simmondsin kausi ei vain ole ollut niin kaksinen että joukkueet olisivat valmiita mitään järkevää, tai edes kohtuullista, korvausta antamaan takaisin. Toisaalta, en minä tiedä mikä toimistolla on ylipäätään fiilis koko tilanteesta. Jos ollaan päätetty, että Simmonds kaupataan vaikka koriin klementiinejä niin kyllä se varmasti sillon liikkuu. Perus, "toivon todella olevani väärässä"- heitto tähän loppuun.
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Ja itselläni on muutenkin hiipinyt paha pelko puseroon, että Simmeriä ei saada kaupaksi ollenkaan. Kun katsoo vielä tarjolla olevia "trade baitteja", niin omaan silmään siellä on joukkueille houkuttelevimpia vaihtoehtoja kuin Simmonds, niin lyhyellä kuin pitemmälläkin aikavälillä. Simmondsin kausi ei vain ole ollut niin kaksinen että joukkueet olisivat valmiita mitään järkevää, tai edes kohtuullista, korvausta antamaan takaisin.
Varmaan Simmonds kaupaksi saadaan jos vain aitoa halua on, mutta vaikea todellakin kuvitella vastineen aiheuttavan mitään olankohautusta kummempaa reaktiota. 2. kierroksen varausvuoro + joku ok prospekti päälle voisi olla käypä markkinahinta jos esim. Boylen kauppaan verrataan. Ei tuollainen vastine ainakaan itsessäni kovin suuria tuntemuksia herätä, mutta parempi kai kuin ei mitään.

Paljon varmaan riippuu liikkuuko isot kalat eli Stone ja Panarin ennen deadlinea. Jos jompikumpi tai molemmat jäävätkin joukkueisiinsa, voisi luonnollisesti kuvitella kiinnostuksen Simmondsin, Zuccarellon ja esim. Dzingelin kaltaisia kakkoskorin laitureita kohti kasvavan. Ja eihän se aina vaadi kuin että yksi GM on valmis maksamaan hieman ylihintaa kovuudesta ja luonteesta ja yhtäkkiä ihmetelläänkin miten hyvä diili Simmondsista irtosikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Paljon varmaan riippuu liikkuuko isot kalat eli Stone ja Panarin ennen deadlinea. Jos jompikumpi tai molemmat jäävätkin joukkueisiinsa, voisi luonnollisesti kuvitella kiinnostuksen Simmondsin, Zuccarellon je esim. Dzingelin kaltaisia kakkoskorin laitureita kohti kasvavan.

Tämä oli hyvä lisäys, ja näin se juuri varmaan meneekin.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ulkoilmaottelusta oli twitterissä juttua että saattaa muuttua vielä aikataulu, syystä että Phillyyn on ennustettu lauantai-illaksi vesisadetta. Peli pelataan mahdollisesti jo klo 1pm tai 3pm paikallista aikaa.

Sam Carchidi ilmoitti kyselijälle twitter-tilillään, että pelin alkua ei aikaisteta. Olisivat nyt vain siirtäneet edes vähän aiemmaksi tuota aloitusta. Ehkä huonoin ajankohta eurooppalaisille tuo 3:00 yöllä aloitus, kun tuollainen ulkoilmapeli voi vielä venähtää vaikka kuinka. Varsinkin, jos on riskinä, että siellä vettä tulee taivaalta.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mainitaanpa sellainenkin, että Morgan Frost sai 100 pistettä täyteen viime yönä. Tahti on odotetusti ollut parempi kuin viime kaudella. PPG tällä hetkellä 1,96, kun se viime kaudella oli 1,67. Frost johtaa OHL:n pistepörssiä. Riittääköhän rahkeet ensi kaudella NHL:n puolelle vai meneekö vielä AHL:ssä opetellessa?

Mielenkiintoisia lupauksia muutenkin kasvamassa tuolla poolissa.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Elliott maalissa, Flyersin surkea historia ulkoilmapeleissä (ei vissiin ainuttakaan voittoa) ja tähän lisättynä Flyersin surkea historia viime aikoina Pensiä vastaan. Koko rahalla siis Flyersille, koska he yllättävät yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Varmaan Simmerin vika ottelu Flyers nutussa jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Elliott ollut ihan hyvä pelatuissa otteluissa loukkaantumisen jälkeen vaikka turpaan on tullutkin. Oisko Hartin parin viime ottelun heikompien otteiden taustalla juurikin loukki? Penguins ottelun jälkeen voi kääntää katseen tulevaan treidi takarajaan, draftiin sekä freeagent frenzyyn.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Morin pelasi viime yön Phantoms pelissä ja kyllä tuolta on pitkä matka Nhl-jäille. Kankeata on meno vielä ja näyttää kääntyminen siltä kuin täysperävaunurekkaa yritettäis kääntää kaukalossa, jos vähän saa liioitella. Ottihan se lopussa myllytkin ja kyllä täytyy sanoa että on sillä pojalla ruutia hihassa. Ei ollut pieni äijä vastassa mutta saa vastustaja kiittää onneansa ettei Morin piessyt sitä kunnolla. Se positiivista että on pelikuntoinen, eikä mitään vammaa tullut ekassa pelissä vaikka oli toisessa pelissä sivussa.
Oli muuten hyvä juttu että Keklu hommasi Duchenen ja ilmeisesti pitää Panarinin ja Bobrovskin. Meinaan sitä että jos näin on, niin kiinnostus Simmeriä kohtaan ei ainakaan joukkueilla vähentynyt.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Simmondsin vastine lienee tippunut kuitenkin jo luokkaan "naurettava". Sieltä on luvassa varmaan joku 3rd rounderi tai joltain epätoivoiselta 2nd ja onhan se nyt hemmetin vähän, mitä hänestä olisi voinut saada vaikka kesällä tai viime keväänä. Kaikki tuon yli on jo yllätys.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Nopeat BoPin jälkeiset:

- Ensimmäinen ulkoilmaottelun voitto ja aikamoinen vuoristorata käytiin sen eteen. Rasti seinään ja eteenpäin. Tämän matsin voitto, jos jokin, luulisi saavan jengin eloon vielä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Joo, kaukaista haaveilua edelleen ja turha mennä sweepattavaksi vaikka pääsisivätkin kevään peleihin mukaan, mutta on se luovuttaminen helmikuun lopullakin turhaa hommaa. Pelailla nyt loput 20 peliä et päästään lomille, jee.

- Voracek 1+2, mutta onnistui silti saamaan minun v-käyrän nousemaan. Järkyttävää tekemistä omassa päässä, eikä edes sellasta perushiihtelyä vaan ihan räikeitä virheitä. Harva noin paljon pisteitä tekevä saa turhautumaan joka kerta kun peliä katsoo. Vai onko vika minussa?

- Äkkiä se Simmonds lihoiksi, jos vielä jollekin kelpaa. Pari kalaa sieltä hävisi tänä yönä Zuccan ja Dzingelin muodossa ja suht. kalliilla vielä, eli Simmer nousi siis listoilla ylöspäin taas mutta arvo on mitä on, kuten wunderveba toteaa yläpuolella. Ihan kuin olisi tahalteen pelannut vihkoon tämän viikon. 0+0, jäähyilyä, räksytystä ja muutama miinus-lukema eikä kaverin pudotuspelitilastot päätä huimaa jos niillä koittaisi miestä markkinoida. Good luck, Chuck.

- Giroux'lta odotin sitä yhtä pussia tänään ja ihan hyvään rakoon se tulikin. Kevyt flashback vuodelta 2012 tuosta maalista, vaikkei nyt ihan samallainen ollutkaan. Iso kuitenkin. Patrickiltä kaksivaiheinen peli, mutta oli mielestäni Flyersin parhaimmistoa tänään. Pari painavaa pusua ja GWGn fiksu rakentaminen keskialueella. Pelimies joka tarvitsee vaan vähän sytykettä ennen kuin roihahtaa. Sitten vielä JVR-fanboylle tuo 3-2 kavennusmaali lämmitti sydäntä. Vähän vaikea peli taas, seassa vaan muutama hyökalueen oivaltaminen ja sitten tuo maali. Anyway kehnolle 5vs5 pelaajalle 45 peliin 15+14=29p (joista 8p YV:llä) on ihan tarpeeksi ainakin minulle.

Seuraavaksi sitten Buffalo ja pari peliä jengejä vastaan, jotka ovat taulukossa Phillyn alapuolella eli pitäisi hoitaa. Islesistä ja Capsistä välissä vielä pari pistettä...
 
Viimeksi muokattu:

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Voracek on Voracek, eli sattuu ja tapahtuu molemmissa päissä kun ukko on jäällä.
Olihan perkele yllättävän jännittynyt fiilis pelin aikana ja tuntui kyllä hyvältä voitto.
Tämän hetken paras ketju on Lindblom- Coots- Voracek ja se olikin ainut ketju joka oli entisellään yön pelissä. Gordon vaihtoi ykköseen Jvr:n tilalle Patrickin ja toivonkin että tällä mentäis nyt jonkun aikaa että saisivat kunnolla koittaa lähteekö homma toimimaan. Ainut mikä tulee mieleen on se että kuka siinä ketjussa laukoo, kun kaikki tykkää hakea vielä ketjukaveria vaikka olisi paikka laukoa.
Nyt aletaan sit jännäämään Simmerin kohtaloa. Joku prospect ja vaikka 2nd tai 3rd varmaan aika lähellä mitä siitä vois saada.
Meikäläisestä alkaa tulla kovempi ja kovempi Patrick fanipoika. Ainakin haluan uskoa että tulee tulevaisuuden tähtipelaaja Phillyssa.
 
Viimeksi muokattu:

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Viime yö tarjosi lopulta viihdyttävän matsin vieläpä oikealla tuloksella. Alku oli Flyersilta vähän sekavaa himmailua, mutta toiseen erään kunnon lisäys fyysisyyttä kaukaloon, mikä sopi tuota pehmeää Pensiä vastaan hyvin. Saivat siinä sivussa pari kärkipakkiakin lanattua sivuun. Ei tasoltaan mikään elämää suurempi matsi, mutta ihan jees-tapahtumalta vaikutti.

Pelaajista suurinta mielihyvää otteillaan aiheuttivat Myers ja Patrick.


- Voracek 1+2, mutta onnistui silti saamaan minun v-käyrän nousemaan. Järkyttävää tekemistä omassa päässä, eikä edes sellasta perushiihtelyä vaan ihan räikeitä virheitä. Harva noin paljon pisteitä tekevä saa turhautumaan joka kerta kun peliä katsoo. Vai onko vika minussa?

Samoja tuntemuksia on Voracek aiheuttanut tänne jo ties kuinka kauan. Sopimus huomioiden ei ole tämä "leikki" ihan heti loppumassa. Viime aikoina on sentään saanut hyvin tehoja aikaan, joten voisi tilanne olla huonomminkin.

JVR:n kohdalla tuo 7 miljoonan caphit nostanee vain niitä odotuksia syntyvää tulosta kohtaan, joka herran kohdalla on vielä aika selvästi tehopisteistä luettavissa. Sen loukkaantumisen jälkeisen käynnistelyvaiheen jälkeen on mielestäni pelannut kelpo tasolla, mutta kyllähän 7 miljoonaa on kohtuu paljon secondary scoringista...


No takaisin tähän päivään. Simmonds tultaneen kauppaamaan eniten tarjoavalle. Joku 2nd/3rd rounderi + ok prospecti lienee sellainen realistinen vastine. Mikäli saavat mukaan jotain menestys/jatkosoppari lisäosia rakennettua, aina parempi.

Muista Raffl voisi tuoda jostain jonkun jämäpickin. Elliottia olisi varmaan muuten työnnetty samasta raosta ulos, mutta Hartin loukkaantuminen taisi viedä nyt tämän mahdollisuuden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös