Petulle kenkää

  • 449 198
  • 1 323

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Miltä Matikaisen näköinen joukkue näyttää?

Päävalmentaja perii aina ensimmäiselle kaudelleen lähes kokonaan edelliselle päävalmentajalle räätälöidyn ja sopineen joukkueen. Joskus riittää sekin, että pelaajat vain vaihdetaan uusiin, jotka eivät ainakaan kanna muistikuvissaan liikaa sitä, että "kuinka KJ:n kanssa tehtiin sitä ja tätä" ja "lopulta voitettiin mestaruus". Nyt, kun totaalifloppi playoffeissa, niin luulisi, että joukkueessa tapahtuu paljon liikehdintää pois ja uusia pelaajia tilalle, joilla puhdas pöytä Petun kanssa.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päävalmentaja perii aina ensimmäiselle kaudelleen lähes kokonaan edelliselle päävalmentajalle räätälöidyn ja sopineen joukkueen.
Niinhän tuo tekee. Siksi itselleni on isoin ihmetyksen aihe se, miksi HIFK aikoinaan valitsi PS:n Nokan jatkajaksi? Heidän pelikäsityksissään ei ole mitään samaa. Olisi suotavaa saada jotain jatkuvuutta tuohon valmentajan peluuttamaan pelitapaankin. Mitä järkeä siinä on että aina aloitetaan uusi kolmen vuoden projekti? Ja nythän tämä uusi projekti aloitettiin mestaruuden jälkeen. Ei järjen hiventä.

Mun nähdäkseni vaihtoehdot ovat seuraavat:

- PS:lle napakka potku arseen, mutta siinä tapauksessa uuden valmentajan täytyisi kyetä operoimaan nykyisellä pelaajistolla. Ei PS kuitenkaan saanut koko pohjaa tuhottua yhden kauden aikana vaikka parhaansa yrittikin.

- PS jatkaa jolloin pelaajat hänelle ja hänen pelitavattomaan tyyliinsä sopiviksi. Tässä vaihtoehdossa olisi kyllä sitten suotavaa se, että PS:n jatkajakin sitten aikoinaan tykkäisi paskasta, edes sitten vähän alusta. Ei tarvitsisi taas laittaa koko ravintokolmiota uuteen uskoon.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Hyvästi. Ei kiitos. Yhdellä HIFK:n kaikkien aikojen parhaista joukkueista yksi kaikkien aikojen huonoimmista playoff-suorituksista. Mitään muuta vaihtoehtoa ei pitäisi olla kuin välittömät potkut Matikaiselle.
Kari Jalonen teki 3 vuotta raakaa duunia nostaakseen HIFK:n jääkiekkojoukkueeksi ja yhdessä vuodessa Matikainen suisti sen takaisin brändiin ja brändin paskaan.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kirjoitin kolikon kääntöpuolesta faktoja, nyt kolikon toisesta puolesta lisää. Mistä sinä kirjoitit oman tekstisi. Onttoa kuminaa kuuluu rummustasi, ei muuta, mutta kukin tyylillään.
Mieti vielä pari päivää, ehkä se valkenee sinulle. Olettaen siis, että esitit minulle kysymyksen. Sinun rumpuasi on kuunneltu tässä jo pitemmän aikaa. Sen sijaan, että puhuisit jääkiekosta tai esittäisit mielipiteitä, keskityt enemmän johonkin propagandaan milloin ketäkin valmentajaa kohtaan. En yritä väittää, että Petun kausi HIFKissä olisi jotenkin onnistunut. En silti kiistä sitäkään, että Petulla on myös positiivisia näyttöjä. Kritisoin kaltaisiasi lyhyen tähtäimen friikkejä, jotka eivät kestä ainuttakaan tappiota. Joka kerta odotetaan mestaruutta, tai valmentaja on epäonnistunut hylkiö. Tätä kuvaa vahvistamaan haetaan netin syövereistä juuri tätä väitettä tukevia "faktoja". Mulla on sulle uutinen: se eivät ole faktoja, ne ovat tilastoja. Niillä voi tarkastella tapahtunutta, muttei ennustaa tulevaisuutta. Väitteistäsi huolimatta et ole tutkinut, miten tilanteeseen päästiin. Unohdat kaikki muuttujat ja tuijotat pelkkiä numeroita. Tee kotiläksysi, ennen kuin tulet minua opettamaan.
 

julle-jr

Jäsen
En aikoinaan halunnut, että Paul Baxter olisi jatkanut IFK:ssa. Koska Petri Matikainen on jonkin verran Baxteria huonompi valmentaja, niin en siksi liputa myöskään Matikaisen jatkon puolesta.

Kuka sitten tilalle? Ei aavistustakaan, mutta minähän olenkin vain fani. Ehkä kysyisin vaikka edellä mainittua Baxteria, olisihan sekin muutos parempaan. ei välttämättä kovin paljoa parempaan, mutta pienet marginaalitkin saattavat ratkaista.
 

julle-jr

Jäsen
Tätä kuvaa vahvistamaan haetaan netin syövereistä juuri tätä väitettä tukevia "faktoja". Mulla on sulle uutinen: se eivät ole faktoja, ne ovat tilastoja.
Kyllähän Johanneksen mainitsemat tapahtumat ovat faktoja. Se on sitten toki eri asia, että onko tässä tapauksessa tehty vääriä johtopäätöksiä tilastotiedon pohjalta. Ei joku tapahtuma kuitenkaan muutu epäfaktaksi tai tapahtumattomaksi sen takia, että se on muistissa jossakin tilastossa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Niinhän tuo tekee. Siksi itselleni on isoin ihmetyksen aihe se, miksi HIFK aikoinaan valitsi PS:n Nokan jatkajaksi? Heidän pelikäsityksissään ei ole mitään samaa. Olisi suotavaa saada jotain jatkuvuutta tuohon valmentajan peluuttamaan pelitapaankin. Mitä järkeä siinä on että aina aloitetaan uusi kolmen vuoden projekti? Ja nythän tämä uusi projekti aloitettiin mestaruuden jälkeen. Ei järjen hiventä.
PS valittiin varmaan siksi, että hänet katsottiin parhaaksi saatavilla olevista valmentajista. Nokan duunia olisi fantasiamanageroinnissa voinut jatkaa vaikka Kari Heikkilä. Samanlainen kontrollifriikki. Mutta reaalimaailmassa pitää toimia toisin. Joku toinen valmentaja olisi todennäköisesti pystynyt itse muuntautumaan, mutta Petu ei siihen ainakaan vielä kyennyt.

Tuon lisäksi kritisoisin hiukan tuota pelaajarulettia. Ok, Tuomainen floppasi pahasti, ja harva seurapomo sanoisi Pesoselle "meillä ei ole juuri nyt käyttöä sinunkaltaiselle pelaajalle". Hirson case meni niin kuin meni, ehkä se oli kaikille osapuolille parempi juttu. Tyllerön hankintaa en tajunnut ollenkaan. Olihan hän runkosarjan lopussa hyvä, mutta hankintana edelleen täysin käsittämätön. Joku kritisoi sitä, ettei Maraa korvattu yksi yhteen. Sama kommentti tähän kuin valmentajakysymykseenkin: ei se vaan ole helppoa löytää sitä kiekollista ykköspakkia nykyisessä kilpailutilanteessa. Eli pieniä ja keskisuuria mokia joukkueen kokoamisessa, valmennus ei saanut miehistöstä kaikkea irti, ja kirsikkana kakun päällä avainmiesten terveystilanne. Pienistä puroista tuo mahalasku tuli. Jos seurajohdon kasetti kestää, reilun vuoden päästä ollaan hiukan viisaampia.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kyllähän Johanneksen mainitsemat tapahtumat ovat faktoja. Se on sitten toki eri asia, että onko tässä tapauksessa tehty vääriä johtopäätöksiä tilastotiedon pohjalta. Ei joku tapahtuma kuitenkaan muutu epäfaktaksi tai tapahtumattomaksi sen takia, että se on muistissa jossakin tilastossa.
Yhtä hyvin voi väittää, että Matikaisen tulokset ovat suoraan riippuvaisia Kilimanjaron lumitilanteesta. Vuosi sitten sitä oli enemmän kuin nyt, joten Petu on flopannut. Faktahan tuokin on. Ja johtopäätöksenä helppo osoittaa vääräksi. Minkä minä sille voin, jos joku ei osaa analysoida tilannetta, vaan tuijottaa pelkkiä numeroita?
 

pellha

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK. Die DFB-Auswahl, FC Honka, PSG
PS:llä jotain annettavaa seuralle...missä näkyy?

Eivät toimineet kunnonajoitukset, ei löytynyt hyökkäyspeliin sabluunaa, ei löytynyt ketjukokoonpanoja, ei kyennyt pelinsisäiseen reagointiin, oli neuvoton narrien ohjauspelin edessä. Eikä toiminut ennakoitu ydinosaamisenkaan alue (motivointi, raivoon piiskaaminen). Hyvä runkosarjan loppu toteutui valmentajasta huolimatta (vai spottasiko joku niilläkään main mitään pelitapaan liittyvää systematiikkaa?). Eli äijällä ei oikeastaan ollut mitään annettavaa joukkueelle/seuralle.

Jos PS:n taktinen osaaminen alkaa ja loppuu päätykiekkojen lyömiseen, minkä perusteella hänelle pitää antaa lisää aikaa IFK:n peräsimessä? Tämä kausi kului edellisvuoden hyvän purkamiseen ilman että tilalle tuli mitään. Päävalmentajalla joka puolivälieräsarjassa joukkueen hävittyä putkeen kolme ottelua kuvaa tilannetta "kiehtovaksi" on joko vääristynyt todellisuudentaju tai nöyryytetyksi tulemisen fetissi. Kumpaakaan oireyhtymää ei meillä tarvita.
 

Visnovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid. Vaahteralehdet. HCK.
Ei muuta kuin monoa välilihaan, hyvästi Petu. Syötit kyllä sellasta paskaa meille tällä kaudella, että sitä tulee nyt korvista ja nenästä pihalle.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ei muuta kuin monoa välilihaan, hyvästi Petu. Syötit kyllä sellasta paskaa meille tällä kaudella, että sitä tulee nyt korvista ja nenästä pihalle.

Ja näin siis kirjoitit "Petulle jatkoa" -ketjuun tämän kuun puolella.


Ainahan se vituttaa, jos kaikki ei mene putkeen (vrt. alkukausi), mutta Matikainen on ammattimies parhaasta päästä ja liputan ehdottomasti kaverin puolesta; kävi tällä kaudella miten kävi!

tant gredulinin kanssa samaa mieltä, ajattelin että Petu ja HIFK olisi nimenomaan tämä 'match made in heaven', vaikka näin ei ole vielä ollut, niin uskon että sinnepäin mennään jatkuvasti... ja kovalla vauhdilla!
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen sitä mieltä, että Matikaisen kenkääminen olisi hätiköity ja väärä ratkaisu ja tätä samaa mieltä on 99% todennäköisyydellä myös HIFKn seurajohto, eli Petu seisoo penkin takana myös ensi kaudella. Tämän kevään play-off -esitys oli todella nolo ja eniten tämä on ehkä rinnastettavissa vuoden 2010 play-off pettymykseen, jonka Petu nokitti (heh) komeasti. Keväällä 2009 HIFK oli vielä sekaisin kuin seinäkello ja täynnä liigasta sittemmin pihalle naurettuja pelaajia, joten sen voi jättää omaan arvoonsa.

Täytyy myös siinäkin mielessä antaa Petulle armoa, että tuplamestaruuden tuominen on ylipäätään todella hankalaa nykyliigassa, jossa realistisesti kannusta taistelee 5-6 joukkuetta varsinkin, jos joutuu hyppäämään uutena koutsina hallitsevien mestareiden peräsimeen. Ensi kaudella joukkue on Matikaiselle tutumpi ja vice versa, joten työskentely on varmasti asteen helpompaa. Sanoisin jopa, että mikäli ensi kauden alku sujuu Matikaisen komennossa hyvin, niin HIFKn kannattaisi toimia, kuten Jalosen kanssa ja yrittää sorvata vielä vuoden jatko Matikaiselle & apureille. Toimittaisiin siis samalla tapaa kuin Jalosenkin kanssa. Tällöin ensi kaudella vahvasti uudistuva pelaajarunko olisi toista vuotta kasassa keväällä 2014 ja kannu palautettaisiin Nordikselle. Voi sen toki tehdä jo ensi keväänä, mutta siinäkin tapauksessa jatkosopimus olisi HIFKn kannalta hyvä asia - saataisiin jatkaa mestarivalmentajan kanssa vielä vuosi.

Sitä en muuten vieläkään ymmärrä, että miksi monien kirjoissa Matikainen on profiloitunut erityisen kovaksi play-off-valmentajaksi? Viime kevät oli toki hieno suoritus, mutta sitä ennen Matikaisen Blues putosi kahtena keväänä huonommalleen ja todennäköisesti myös 2008 olisi käynyt samoin, mikäli Jokerit ei olisi joutunut pelaamaan välieriä Puurula maalissa.

Jos jotain vinkkejä saa Matikaiselle antaa, niin koita nyt ensi kaudella pelata aina vaikka ~10 ottelua samoilla kokoonpanoilla. Ei sitä pakkaa tarvitse koko ajan sekoittaa, jos ei tule loukkaantumisia. En vieläkään tajua, minkä takia Ville ja Mikke piti tällä kaudella erottaa toisistaan. Joo, homma ei heti alkukaudesta natsannut sataprosenttisesti, mutta väitän, että jos esim. kolmikko Peltonen - Granlund - Kuhta olisi pelannut koko kauden yhdessä, niin jälki olisi ollut tuhoisaa. Samoin pakkipari Söderholm-Fernholm hajoittaminen on jotain, mikä ei mene jakeluun, kuin myös Kurvisen siirtäminen sivuun sillä oletuksella, että mies on terve.

Toinen asia voisi olla se, että parhaita pelaajia ei tarvitse peluuttaa illasta toiseen puhki. Minkä takia esim. Granlundia piti peluuttaa joka helvetin kerta alivoimalla? Varmasti söi miehen tehoja hyökkäyspäässä.

Kolmanneksi kommentoisin, että omien suosikkipelaajien (= puukätisten ja nöyrien tsemppareiden) suosiminen ja nostaminen kokoonpanoon näyttämään työnteon mallia on silloin tällöin ihan ok, mutta voittava jääkiekkojoukkue ei ole mikään kivojen miesten kerho, jossa kaikkien pitää nöyrästi syödä paskaa, vaan päävalmentajan tehtävä on valjastaa jokaisesta pelaajasta parhaat ominaisuudet edesauttamaan pelien voittamista.
 

Penan klooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Sinänsä helvetin sääli, että se mitä viime vuonna saatiin, menetettiin viikossa täysin naurettavan ja uskomattoman säälittävien esitysten jälkeen.

Kyllähän tässä nyt syyttävä sormi menee valmennuksen suuntaan, Westerlund ja kumppanit suorastaan teurastivat Team Matikaisen.

Kaikki se mitä ensinnäkin saavutettiin runkosarjassa ja kaikki se meininki, fiilis ja ihan kaikki. Siis ihan kaikki on nyt GONE!

Ensi syksynä joukkue lähtee kauteen taas ihan haistapaska mentaliteetillä. Tänä vuonna olisi myös pitänyt tako kun rauta oli vielä kuumaa. Nyt kevään joukkueesta lähtee niin suuri nippu pelaajia pois, että tota mitä viime vuonna saatiin niin odotetaan seuraavat 10 vuotta, että uusi Granlund tulee ja pelastaa meidät.

Miten ton rosterin ja joukkueen voi kusta noin pahasti ? Se, että Matikainen olisi tajunnut ekan matsin jälkeen että "Ei helvetti, narrit puolustaa niin helvetin hyvin viisikkona, että meillä ei tällä kyseisellä tyylillä ole mitään saumaa päästä läpi" Olisi nyt helvetti koittanut muuttaa pelisysteemiä eikä ketjuja.

On vaan niin helvetin pettynyt olo, tän piti olla meidän kevät!
 

Visnovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid. Vaahteralehdet. HCK.
Ja näin siis kirjoitit "Petulle jatkoa" -ketjuun tämän kuun puolella.

Jep, minkäs teet. Matikainen jatkaa ensi kaudellakin HIFKssa, enkä pety siihen ollenkaan. Liputan kyllä Petun puolesta, mutta tämä on Petulle kenkää -ketju, joten pitihän sitä nyt jotain saada tännekin kirjoitettua.

Sarkasmia, muka hassuttelua, miksikä sitä nyt voisi sanoa. Miksi sitä nyt välilihaan pitäisi potkia?

PS. Haluaisin kyllä jonkun taktiikkaneron Petun taakse, niin eipä siinä mitään hätää enää olisi.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappio Jokerisarjassa menee täysin Matikaisen piikkiin. Mitään muuta selitystä ei kukaan yhdenkään sarjan peleistä nähnyt voi keksiä. Siinä missä Jalonen selvisi Westerlundista juuri ja juuri, Matikainen kyykkäsi huolella. Ja kaikilla osa-alueilla: otteluiden pelaajavalinnat, peluutus normaalisti ja erikoistilanteissa, taktiikka sekä omaan peliin että vastustajaan suhteutettuna, pelin sisäinen reagointi, pelaajien valmistaminen otteluun (joukkue sekä yli- että alilatautunut, hermostunut & flegmaattinen!).

Matikainen epäonnistui myös runkosarjassa, sillä joukkue hävisi kotona peräti yhdeksän peliä. Mielestäni aivan ehdottoman maksimin pitäisi olla näin pitkässä sarjassa viisi.

Peli ei ollut koko kaudella oikeastaan kenenkään mielestä hyvää, sillä alkukaudesta tuli tappioita huonolla pelillä, sitten voittoja huonolla pelillä, jota selitettiiin sillä, että joukkue harjoittelee pudotuspelikiekkoa.

Jääkiekko on nykyisellään niin läpikoutsattua, että pelaajien yksilösuorittamisen varaan ei voi laskea mitään. Valmentajankaan vastuuta ei voi nostaa liian korkealle, sillä joukkueessa pitää olla kunnon materiaali. Nyt oli ja enemmänkin, minkä piikkiin voidaan laittaa nämä suosikkina sarjaan -veikkaukset. Valmentajan roolia vähäteltiin jopa medioissa laittamalla se vain yhtenä "miinuksena" ennakoihin. Se miinus olikin sitten se naula joka veti, ja suohon asti.

Eli: näillä näytöillä Matikainen ei voi jatkaa HIFK:ssa.

Varsinkaan kun hän on osoittanut aiemmalla urallaan, että ei osaa uudistua, sillä kaikki hänen joukkueensa ovat pelanneet Sm-sarjatasolla samalaista epämääräistä kiekkoa.

Jalosenkaan ei olisi pitänyt jatkaa toisen kautensa jälkeen. Se että Jalonen otti sitten mestaruuden on yhtä hyvä argumentti Matikaisen jatkon puolustajille kuin se, että HIFK nousee Jokereita vastaan 2-0-tilanteesta tänäkin vuonna, koska nousi viime vuonnakin.
 
Olisihan Petun pois potkiminen tässä vaiheessa aika reippaasti hätiköityä toimintaa. Pitää kuitenkin muistaa, että ottaa aina sen kauden, ehkä toisenkin, että joukkue oppii pelaamaan valmentajan mukaan, eikä silti voita mestaruutta. Poikkeuksiahan löytyy tässäkin, esim. Suikkasen Tps.
Hifkihän pelasi kuitenkin aika hienon kauden, lukuunottamatta näitä viimeistä neljää peliä. Se menee varmasti osittain koutsin piikkiin, mutta pitää muistaa myös aivan maagisen pudotuspelisarjan esittänyt Jokerit.
On kovin harvinaista, että näin kovassa ja ennenkaikkea tasaisessa sarjassa sama tiimi voittaa kaksi kertaa peräkkäin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Yhtä hyvin voi väittää, että Matikaisen tulokset ovat suoraan riippuvaisia Kilimanjaron lumitilanteesta. Vuosi sitten sitä oli enemmän kuin nyt, joten Petu on flopannut. Faktahan tuokin on. Ja johtopäätöksenä helppo osoittaa vääräksi. Minkä minä sille voin, jos joku ei osaa analysoida tilannetta, vaan tuijottaa pelkkiä numeroita?

Kuten Timo Lehkosen 12 tappion putkea HPK-kauden lopuksi. Sitä ei saa arvostella, holy "meidän peli", joku vaatii voittamista, eikä tyydy jumalaiseen pelitapaan ja turhaan lausuu sanan "voittaminen" jääkiekon yhteydessä. Jopa faktojen esittäminen on pyhäinhäväistys meidän peliä vastaan ja se henkilö on ilmeisesti teloitettava ennen auringonnousua, joka turhaan kritsoi "meidän peliä". : )

Relaa vähän, ei faktat muuksi muutu jankuttamalla. Matikaisella on nyt 8 playoff-pelin ja 2 ottelusarjan tappioputki päällä. Luulisi, että Petun kannattaisi miettiä sitä asiaa, eikä kieltää tappioita. Uskon hänen myös tekevän niin. Lehkosta en kommentoi enempää HIFK-osiossa muuten kuin, että entisen HIFK-valmentajan Harri Rindellin pisteet/ottelu olivat lopulta paremmat kuin Lehkosen aikana HPK:ssa kaudella 11/12. Laske itse, jos et usko.

Sydän sanoo edelleen, että "Petulle kenkää", mutta järki kieltää asian ja kuuntelen lopulta aina enemmän lätkäasioissa järjen ääntä. En siis oikeasti halua Petulle kenkää, vaikka vituttaa koko äijä juuri nyt.
 
Viimeksi muokattu:

ConGordiO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk+LoKv+J.Jalosen Leijonat+M.G.
Westerlund vei Matikaista kuin kuoriämpäriä – â€Jäljet johtavat sylttytehtaalle†| Jääkiekko | Urheilulehti.fi

Linkki "Johtavan" analyysiin.

Siinä kyllä aika hyvin kiteytetty missä asioissa Westerlund kyykytti Matikaista.
Siinä missä Jokerit tuli muutamalla syötöllä jatkuvasti keskialueen yli kiekon kanssa hyökkäysalueelle, HIFK puski kerta toisensa jälkeen Jokerien sumppuun ja menetti kiekon tai lahjoitti sen narreille. Jokerit myös purkivat suorastaan naurettavan helposti HIFK:n karvauksen.
Montako organisoitua maalipaikkaan johtanutta rintamahyökkäystä saatiin Jokerialueelle koko sarjassa? Vastaus taitaa olla nolla!? Silloin on paha tehdä 5v5 pelissä maaleja. Lisäksi Jokerit ei antanut neljässä pelissä käytännössä yhtäkään selkeää ylivoimahyökkäystä. HIFK taas lahjoitti hölmöillä henk. koht. virheillä monta tärkeää osumaa kuten eilisen avausmaalin. Ja Endras hoiti lisäksi monta läpiajoa sarjassa.

Se vielä ihmetyttää että kun taktisesti oltiin selvästi kaikilla osa-alueilla jäljessä, niin olisi luullut että Petun paljon kehuttu taisteluilme ja tahtotila olisi tullut edes jollain lailla esiin, mutta ei kun ei. Vaikka tappelut eivät sinällään autakaan joukkuetta, olisi kakkos tai kolmospelissä pitänyt edes vähän räjähtää ja yrittää antaa edes fyysistä pelotetta, mutta sen sijaan oltiin kuin lauma niskalaukausta odottavia lampaita, haluttomia, munattomia, eksyksissä.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Olisihan Petun pois potkiminen tässä vaiheessa aika reippaasti hätiköityä toimintaa.

Niin, olihan se helvetin järkevää edellisenkin Matikaisen kohdalla olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä.
Tuota kyttää on ihan turha puolustella ja hartain toiveeni onkin, ettei koskaan sanat Matikainen ja HIFK liittyisi enään millään tavalla toisiinsa.

Oksettaa koko heebo ja vituttaa. On vituttanut sen saastan naama jo kauan, mutta nyt alkaa vitutus tuntumaan psykofyysisesti.

Ja hei, jos tää olis oikeasti lahjakas, niin voitais toivoa, että joku epätoivoinen venakkobändi kaappais isolla rahalla sen, mutta sitten mä taas heräsin...
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Niin, olihan se helvetin järkevää edellisenkin Matikaisen kohdalla olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä.

Niin, edellinen Matikainenhan juuri oli hätiköityjen päätösten mestari, jonka aikana IFK vaihtoi valmentajia enemmän kuin mikään muu liigajengi. Onneksi johdossa ei ole enää näin ammattitaidotonta porukkaa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
PS. Haluaisin kyllä jonkun taktiikkaneron Petun taakse, niin eipä siinä mitään hätää enää olisi.

Pennasen piti olla, mutta Antilla pyyhittiin jäätä. Onkohan Pennanen ja Sormunen Matikaisen omia valintoja, epäilen ettei näin ole. Jalonenhan itse halusi aikanaan Raution parikseen ja muuten minkälaisia näyttöjä Pennasella ja Sormusella on MIESTEN peleistä?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pennasen piti olla, mutta Antilla pyyhittiin jäätä. Onkohan Pennanen ja Sormunen Matikaisen omia valintoja, epäilen ettei näin ole. Jalonenhan itse halusi aikanaan Raution parikseen ja muuten minkälaisia näyttöjä Pennasella ja Sormusella on MIESTEN peleistä?
Muistaakseni jossain haastattelussa Petu tai Nybari totesi, että Matikainen ei sinänsä suoraan valinnut apureitaan, mutta Petulla kyllä oli veto-oikeus Pennasen ja Sormusen suhteen. Eli samoin kuin pelaajarekrytoinneissa, apuvalmentajien palkkaamisessa on kysytty viimeinen mielipide Matikaiselta.

Mitä kokemukseen miesten peleistä tulee, niin hyvin useinhan apukoutsit tulevat juuri suoraan junnusarjoista tai parhaassa tapauksessa hyppäävät penkin taakse suoraan peliuran jälkeen.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Koska itäisen naapurin taaperrus ihmetyttää, pakko tuoda esiin joitakin näkökulmia täältä lännestä käsin katsottuna.

Kuuntelin toisella korvalla Metron selostusta ja ottelun ratkettua Hagman
ikään kuin yhteenvetona totesi jotenkin niin, että 'kyllä se on pakko jo uskoa, että näillä pohjoiskarjalaisilla valmentajilla on huono vaikutus IFK'n peliin'.

Tässä voi olla jotain viisautta mukana. IFK on joukkue ja seura, jolla on taipumus ja vaikutus olla valmentajaansa suurempi. IFK on pelaajien ja erityisesti johtavien pelaajapersoonien joukkue. Jos johtavat pelaajat eivät onnistu, tai heitä ei nappaa, joukkue ei menesty, teki valmentaja, mitä vain. Eli IFK on vaikeasti valmennettava ja haasteellinen johdettava.

P. Matikainen ei valmentajana ja pelinjohtajana ole mikään Ajatusten Vantaa. Hänen vahvuutensa on psyykkaaminen, mutta se toimii vain, jos kohde on otollinen. IFK perinteikkäänä, jopa itseään suurempana seurana ei sitä ole, jos valmentajaa ei koeta luonnollisena auktoriteettina, vaan 'pohjoiskarjalaisena'. Blues oli tässä suhteessa aivan toisessa asemassa. Sillä oli voitettavaa, kun taas IFK'lla tuntuu aina olevan vain hävittävää. Varsinkin juuri saavutetun mestaruuden jälkeen.

K. Jaloselta kului kolme kautta menestykseen ja se vaati sen, että IFK'n piti kunnolla kontata ja nöyrtyä hakemaan 'ainutlaatuista voittoa' eikä vain 'jatkamaan seuran jatkuvaa menestystä'.

Jokerit on nyt siinä tilassa, missä IFK oli vuosi sitten. Se hakee nyt nöyränä ja monen huonon vuoden jälkeen jopa nöyryytettynä sitä 'ainutlaatuista menestystä' ja taitaa sen saadakin.

Jos P.Matikainen saa jatkaa työtään, hänen on uskallettava käyttää vahvuuksiaan ja uskallettava ja pystyttävä nousemaan joukkueen yläpuolelle ja sen luottohenkilöksi. En ole varma, että hän siihen IFK'ssa pystyy.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Jos joukkue pelaa 14 erää tekemättä maaliakaan tasakentällisin tuollaisella rosterilla, niin miten kukaan voi tosissaan ehdottaa, että potkuja ei pitäisi antaa?

Siis jumalauta 14 erää.. ja 4 kokonaista ottelua...!!!

Tämähän oli ylivoimaisesti koko IFK:n historian surkein playoffsuoritus. Ei tämän paskemmin voi enää pelata, vaikka yrittäisi. Tämä oli kuin liigajengin ja divarijengin kohtaaminen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kuuntelin toisella korvalla Metron selostusta ja ottelun ratkettua Hagman
ikään kuin yhteenvetona totesi jotenkin niin, että 'kyllä se on pakko jo uskoa, että näillä pohjoiskarjalaisilla valmentajilla on huono vaikutus IFK'n peliin'.

Hannu Kapanen valmensi myös HIFK:n joukkuetta 94-95 ja 95-96. HIFK hävisi ensi playoffeissa -95 Ässille 0-3 ja -96 Lukolle 0-3.
Hannu Kapanen – Wikipedia
Kapanen on Kontiolahdelta ja aloitti Joensuussa peliuransa, joten siinä vielä yksi HIFK:n ns. P-Karjalan poika, Hakin logiikalla, jonka kanssa ei tullut yhtään otteluvoittoa kahden kevään aikana playoff-peleissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös