Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 362
  • 15 578

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jaaha, jos tästä hallitus tosiaan kaatuisi niin olisiko sitten realistisimmat vaihtoehdot Kokoomuksen vähemmistöhallitus tai uudet vaalit? En oikein näe että SDP:n kanssa tulisi järjellistä tai toimivaa sopua.
Ja kok ja ps saa uusissa vaaleissa saman tai suuremman potin niin ollaan yhä samassa tilanteessa.
 

Animal

Jäsen
Mihin historian tutkimuksiin viittaat väitteessäsi?

Missä näet sanan tutkimus?

Isoisäni oli jääkäri ja tästä syystä olen ollut ja olen hyvin kiinnostunut aiheesta.

Ja minun isoisäni oli astronautti.

Jääkärit pitää sijoittaa omaan aikaansa ja viitekehykseen. Kyseessä oli aktivistit, joiden ryssäviha oli oletusarvo ja juutalaisia arvosteltiin yleisesti tuossa ajassa.

No miksi sitten sijoitit ne nykyaikaan ja toit mukaan tähän keskusteluun ikäänkuin menneisyyden verrokkina Halla-aholle?
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hallitusohjelmassa on kyllä hyvät ja huonot puolensa.
Mutta ilman korkojen laskua sekä inflaation rauhoittumista, on turha mistään suurista talouskasvuista haaveilla.
Ylipäätään vienti ja tuonti pitäisi saada paremmin vetämään. Vaikka helpottamalla viennin ja tuonnin verorasituksia. Siis vaikka kuljettamisen kustannuksia halventamalla.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Nämä ongelmat olivat tosiaan hyvin tiedossa ennen vaaleja ja valittaessa halllituspohjaa. Puolueet olisivat voineet näitä tenteissä ja viimeistään lähetekeskustelussa esille. Miksi pitää odottaa, että jokin random toimittaja tms. googlaa kirjoitukset? Toisekseen: "Ei sinne hallitukseen ollut muutenkaan tunkua.", sanoi Orpo.

Perussuomalaiset tuli vaaleissa toisena maaliin, niin heillä oli muutenkin etulyöntiasema neuvotteluissa ensin. Kaikki ihmiset ovat jossain vaiheessa kirjoittaneet tai sanoneet typerää. Antaisin hallitukselle edes alusta toteuttaa ohjelmaa. Ristiriidat olivat tiedossa.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaaha, jos tästä hallitus tosiaan kaatuisi niin olisiko sitten realistisimmat vaihtoehdot Kokoomuksen vähemmistöhallitus tai uudet vaalit? En oikein näe että SDP:n kanssa tulisi järjellistä tai toimivaa sopua.
Vaikea nähdä, että uudet vaalit muuttaisi mitään ellei demarit nousisi suurimmaksi puolueeksi ja yritettäisiin edellisen hallituksen kokoonpanoa, mutta tuskin Keskusta siihen enää lähtisi, jos ja oletettavasti kun kannatus pysyy siinä 10% tuntumassa. Kokoomus tarvitsee hallitukseen joko demarit tai persut. Mikään muu kokoonpano ei joko riitä tai ole mahdollista. Uusissa vaaleissa persujen kannatus pysynee samassa tai voi jopa kasvaa, kun siinä tilanteessa ei olisi enää mitään hävittävää ja vetoaisivat entistä härskimmin siihen massaan joka inhoaa vihervasemmistoa ja sitä porukkaa riittää. Myöskään demareitten kannatus tuskin putoaisi.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hallitusohjelmassa on kyllä hyvät ja huonot puolensa.
Mutta ilman korkojen laskua sekä inflaation rauhoittumista, on turha mistään suurista talouskasvuista haaveilla.
Ylipäätään vienti ja tuonti pitäisi saada paremmin vetämään. Vaikka helpottamalla viennin ja tuonnin verorasituksia. Siis vaikka kuljettamisen kustannuksia halventamalla.
Mitä sitä tuollaisia pikkuasioita turhaan miettimään, kun nyt ollaan päästy politiikan ytimeen pohtimaan jätesäkin syvintä merkitystä.
 

Animal

Jäsen
Mitä sitä tuollaisia pikkuasioita turhaan miettimään, kun nyt ollaan päästy politiikan ytimeen pohtimaan jätesäkin syvintä merkitystä.

Näin on marjat sanoi Pekka Siitoin.

Työssäkäyvillä suomalaisilla rahat loppu, inflaatio n. 10%, firmoja menee nurin ennätystahtiin, korot laukkaa ylöspäin, valtionvelka lasketaan kymmenien sijaan sadoissa miljardeissa jne, mutta mitä näistä. Maan suurimmat tämän hetken huolenaiheet voit lukea Twitteristä ja iltapäivälehdistä.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Saas nähdä miten kauan RKP suvaitsee persujen pelleilyt. Tilanne on erittäin huono katsoi asiaa miltä kantilta tahansa. Orpoa taitaa ketuttaa koko touhu hallituksessa. Hallitusohjelma on hyvä, mutta samanaikaisesti hallitus näyttää olevan toimintakyvytön toteutteuttamaan hallitusohjelmaa.

Suomen maakuva on ollut erittäin hyvä ennen Orpon hallitusta, mutta nyt on asianlaita aivan toinen.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Työssäkäyvillä suomalaisilla rahat loppu, inflaatio n. 10%, firmoja menee nurin ennätystahtiin, korot laukkaa ylöspäin, valtionvelka lasketaan kymmenien sijaan sadoissa miljardeissa jne

...ja valtionvarainministeri kera puolueensa senkuin mesimäyräilee sen sijaan että ottaisi vastuuta mistään.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jos hallitus tästä kaatuu, niin en pidä kaukaisena ajatuksena, että uusia neuvotteluja johtaa Valtonen tai Häkkänen. Kyllä Orpon uskottavuus alkaa olla syöty omienkin keskuudessa. Onneton johtaja.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Puhutaan tupakkaveron nostosta, polttoaineen halventamisesta.
Missä ne Orpon konkreettiset jutut on, joilla vientiä ja tuontia helpotetaan?
Firmatki pärjäisi paremmin, jos tuonti ja vienti vetää..
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos tässä nyt sitten aletaan hallitusta siivoamaan, niin olisiko syytä myös arvioida uusiksi, kuka on sopiva henkilö eduskunnan puhemieheksi? Meinaa kaikenlainen julkinen pilailu (oli sitten kuinka sisäpiiri tsoukkia tahansa) psykooseista ei voi kyllä milläänlailla sopia yhteen eduskunnan puhemiehen roolin kanssa.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikään ei ole muuttunut. Mutta persujen kanssa hallituksen luominen perustui siihen, että olisi muuttunut.

Toive oli, että persut hallitusvastuun myötä olisivat osoittaneet edes alkeellista vastuunottokykyä sekä luotettavuutta, ja olisivat alkaneet käyttäytymään normaalien aikuisten ihmisten tavoin tai edes hieman sen suuntaisesti.

Juurikin näin. Sama kuin Trumpin kanssa. Moni kuvitteli miehen hakevan vain ääniä ääriliikkeiltä sekopäisillä puheillaan, mutta valtaan päästyään pysyi samana sekopäänä, eikä se ollutkaan vaan äänten kalastelua.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saas nähdä miten kauan RKP suvaitsee persujen pelleilyt. Tilanne on erittäin huono katsoi asiaa miltä kantilta tahansa. Orpoa taitaa ketuttaa koko touhu hallituksessa. Hallitusohjelma on hyvä, mutta samanaikaisesti hallitus näyttää olevan toimintakyvytön toteutteuttamaan hallitusohjelmaa.

Suomen maakuva on ollut erittäin hyvä ennen Orpon hallitusta, mutta nyt on asianlaita aivan toinen.
Huomioiden miten toimivat Junnilan suhteen, pelkällä olankohautuksella en olettaisi tätäkään ohitettavan. Riittääkö kantti sitten hallituksen kaatamiseen? Veikkaan että ei.
 
Viimeksi muokattu:

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tässä ilmeisesti kaikki tuon "riikan" kirjoitukset. Aika hurjaa tekstiä ja ehtii haukkua kaikki venäläisistä romaneihin.

Koko settiä en jaksanut lukea, mutta aika surullista luettavaa kaikenkaikkiaan. Ei ihan terveeltä vaikuta tekstien perusteella. Ilmeisesti ollut hyvinkin vaikea lapsuus ja viha on aika kova moneen suuntaan. Poliittinen vakaumus näyttäisi olevan erilaisten ihmisten vihaaminen ja vastustaminen, eli perinteinen populistinen vähemmistöjen (mamut, muslimit, homot, mustalaiset jne) vastustaminen, enemmistön laittaminen uhrin asemaan ja eliitin syyttäminen kaikesta. Terapiaa tarvitsisi eikä poliittista vastuuta.
 

molari

Jäsen
Saas nähdä miten kauan RKP suvaitsee persujen pelleilyt. Tilanne on erittäin huono katsoi asiaa miltä kantilta tahansa. Orpoa taitaa ketuttaa koko touhu hallituksessa. Hallitusohjelma on hyvä, mutta samanaikaisesti hallitus näyttää olevan toimintakyvytön toteutteuttamaan hallitusohjelmaa.

Suomen maakuva on ollut erittäin hyvä ennen Orpon hallitusta, mutta nyt on asianlaita aivan toinen.

Maakuva on ollut hyvä -kyllä, mutta aika pitkään on myös varoiteltu useammalta taholta, että Suomi velkaantuu liikaa, (kaikki) rakenteelliset uudistukset on tekemättä, putoamme muiden verrokkien (pohjoismaat) kyydistä jne., ei oikein edelliseltä, eikä monelta muultakaan hallitukselta aiemmin, tämä suunnan muutos ole onnistunut. Sipilän hallitus vähän pintaa kaiveli.

Toisaalta (yksityinen) raha kyllä hakeutuu sinne, mistä se kuvittelee voittoa tekevänsä parhaiten, kyllä niitä investointeja tänne on tullut ja tulee tai yrityksiä ostetaan, jos se kannattaa tai matkailu, vaikuttaako PS porukan idioottimaiset möläytykset matkojen perumisina, miten on esim. käynyt vaikkapa Turkissa, Italiassa, jne.

Suomalaiset taitavat tosiaan elää harhassa, että olemme "kokoamme suurempia" tai omataan huono itsetunto, että, mitähän ne meistä ajattelevat. Useissa maissa tämä on korkeintaan pikku uutinen sisäsivulla, jos sitäkään, se sisäsivun uutinenkin unohtuu päivässä. Lisäksi Suomessa saattaa olla PS:n kaltaista öyhörasismia, mutta sellainen rakenteellinen rasismi, mitä useissa maissa on, puuttunee.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin on marjat sanoi Pekka Siitoin.

Työssäkäyvillä suomalaisilla rahat loppu, inflaatio n. 10%, firmoja menee nurin ennätystahtiin, korot laukkaa ylöspäin, valtionvelka lasketaan kymmenien sijaan sadoissa miljardeissa jne, mutta mitä näistä. Maan suurimmat tämän hetken huolenaiheet voit lukea Twitteristä ja iltapäivälehdistä.

TIlanne ei ole läheskään noin toivoton, kun annat ymmärtää. Työllisyystilanne on hyvä, korot eivät historiallisesti nähtynä ole mitenkään erityisen korkeat ja samaan aikaan kun inflaatio tosiaankin on paljon korkeampi, niin siinähän lainat pienenevät itsestään. Sekä kansalaisten omat, että valtion. Suomen valtionlaina ei myöskään kansainvälisesti katsottuna ole hälyyttävän suuri, vaikka siitä onkin puhuttu paljon viime aikoina. Paljon suurempi ongelma on huoltosuhde. Meillä ei ome riittävästi työntekijöitä ja liika hoivattavia. Maahanmuuttoa pitää siksi lisätä, eikä kiristää niin kuin PS haluaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
....Ja minun isoisäni oli astronautti...

Kävikö kuussa??

Isoisäni liittyi Lockstedin koulutusjoukkoon tammikuussa 1916, osallistui Misse-joen ja Riianlahden taisteluihin, sotilasarvo jääkäri. Siirretty reserviin joulukuussa 1916 sairauden vuoksi.

...No miksi sitten sijoitit ne nykyaikaan ja toit mukaan tähän keskusteluun ikäänkuin menneisyyden verrokkina Halla-aholle?

En sijoittanut.

Pekka Siitointa käytetään usein suomalaisen äärioikeistolaisuuden puolustuksena, alkoholisoitunut pelle ei voi olla vaaraksi Suomelle. Tehdään ajatus naurettavaksi, ihan pelle touhua.

Muistutin vaan, että Lapuan liikkeestä ja IKL:stä on alle sata vuotta aikaa, eikä äärioikeistolaisuus ollut niin vierasta ajan sankareillekaan.

Halla-aho on luonut tai on luomassa Suomeen nykyajan IKL:ä, Purran toimiessa hyödyllisenä idioottina tai yhteistyökumppanina. Nyt "mestari" on antanut suostumuksensa presidenttiehdokkaaksi, mielenkiintoista nähdä minkälainen kampanja tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Riikka Purran oman julkisen blogin penkominen on hölmöä. Sehän on ollut siellä ihan avoimesti kaikkien luettavana koko ajan. Silti tai ehkä juuri sen vuoksi häntä äänesti yli 42 000 äänioikeutettua. Siksi tuntuu älyvapaalta reagoida noihin nimenomaisiin blogikirjoituksiin äläkällä. Eihän niitä ole edes yritetty piilottaa tai peitellä nimimerkin taakse.

Jos tuollaiset mielipiteet vetoavat kansaan niin paljon että Purra on koko vaalien ääniharava numero yksi niin miksi näistä nyt nostetaan meteli? Sitä meteliä oli minusta jo vaalien alla ja tulos oli lopulta jäätävän kova äänisaalis.

En minäkään pidä Purrasta enkä hänen näkemyksistään. En edes persuista puolueena. En silti jaksa ulista asiasta jota ei ole piiloteltu yhtään. Jos vaalien ääniharava numero yksi tässä maassa(jota ei ole tuomittu vakavista rikoksista)ei voi toimia ministerinä niin kuka helvetti sitten voi? Vai halutaanko me demokratian sijaan totalitarismi mielummin?

Joskus, ei edes kovin kauan aikaa sitten, täysi öyhö on päässyt maailman vaikutusvaltaisimpaan poliittiseen rooliin asti. Kyllä hänetkin kansa korvasi seuraavissa demokraattisissa vaaleissa toisella kun herra öyhötti tarpeeksi. Toivottavasti eivät toista virhettään.
 
Viimeksi muokattu:

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös