Mainos

Petteri Nikkilä – pelkoa kylvävän alistajan urakehityksen seurantaketju

  • 147 482
  • 451

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäs varten se Nikkilä ei viime kaudella kärsinyt tästä kuuluisasta pelikirjasta vaan oli ihan kurko? Lähti viime kauden näyttöjen perusteella tähän kauteen nimellisenä ykköspakkina todella suurin odotuksin.
Oli pienemmässä roolissa viime kaudella. Pakistosta lähti kuitenkin paljon pelaajia. Ja Pantse myös peluuttaa liikaa, eikä penkitä paskojen esitysten jälkeen toisin kuin muiden kohdalla. Tuulola jr oli viime kaudella viltissä jos pelasi huonosti (tai vaikka ei). Nikkilällä kiintiöpaikka jostain syystä.

Edelleen - pelitapa tai sen puute ei tue pelaajia. Pelaajat eivät pysty tukemaan pelillisesti toisiaan. Silti kaikkea ei voi laittaa Pantsen syyksi koska henkilökohtaisia virheitä tulee liikaa joidenkin osalta. Yleisilme kuitenkin Pantsen heiniä ja se kusee.
 
Rinksu

Tästä olen minäkin täysin samaa mieltä. Nikkilä on täysin liian isossa roolissa. Syystä jota en itsekään ymmärrä. Onko sitten jonkin sortin "johtaja ja hyvä jätkä kopissa" tms. ja Arvonen ei viitsi karsia vastuuta (ja joo puhuin yleisesti tästä kaudesta, tänään vedettiin loppu viidellä pakilla ja vastuuta oli pakko jakaa)

Ja pakiston jatkuvasta kaaoksesta, tai oikeastaan tällä hetkellä kun tuo oma pää hoituu edes jollain tasolla, niin täytyy puhua paskoista hyökkäyksiin lähdöistä, on vastuussa Arvonen. Yksittäisestä hasardista vastaa pelaaja. Ja silloin kun niitä samalle pelaajalle kertyy koko ajan, täytyy kyseenalaistaa ko. pelaajan otteet.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Niin... Tämä oli vähän niinku vittuilua niille jotka aina laittavat kaikki paskat syötöt yms. pelikirjan ja Pantsen piikkiin.
Juu, sen ymmärsin.

Siis pelitapa ei ole mikään autuaaksi tekevä. Pelaajat sen pelin loppukädessä kentällä tekevät. Jos ei ole tunnetta ja taistelua, niin mikään pelitapa ei auta. Mutta! Pelkkä taistelu, luistelu ja repiminen ei riitä enää tänä päivänä. Vaan joukkueella on oltava pelitapa, jota kaikki pelaajat noudattavat ja viisikkopeli helpottuu. Yksin ei enää voi toimia, vaan tehdä viisikkona ja samoja juttuja.

En löytänyt enää juttua, jotta olisi suora lainaus, mutta suunnilleen näin Jukka Jalonen totesi Bratislavan jälkeen.

Ei pelikirja ole kaikki kaikessa. Ja kyllä pelaajissakin on ollut alkukaudesta paljon vikaa. Siltikin väitän, että esim. Nikkilää helpottaisi pelin tarkempi strukruuri. Pelin soveltaminen ei ole Nikkilän vahvuus. Nikkilä oli mallioppilas Olli Salon a-junioreissa, mitä tulee puolustajan yksinkertaiseen ja peliä edistävään pelaamiseen. Se avaussyöttö keskustaan sentterille napsahti joka kerta riittävän kovaa ja oikein ajoitettuna. Nyt on poika pulassa, kun ei ole rakennetta. Avataan kuset housussa minne sattuu. Ja tämä peli paljastaa Nikkilän heikkouksia kovalla kädellä. Paskahan se on ollut, ei sitä kukaan kiistä. Schiran roolia edes lähelle ei ole kukaan pakki onnistunut ottamaan.

Toivon mukaan tästä pelitapakeskustelusta ei tule eipäs juupas-väittelyä, puolin eikä toisin, kun ihan oikeasti on saatu hyvää keskustelua aikaan.

Ja joku nyt miettii, että mitä se Jalonen tietää. Ihan saatanan kurkohan se on. Mulla on aivan järkyttävä ikävä Jalosta, Rautakorpea ja Seliniä. Uskottavaa huippukoutsia, jolla oli pelitapa, eikä tarvinnut lässyttää pelien jälkeen sitoutumisesta tai taistelusta. Se vähän niinkun kuului jokapäiväiseen tekemiseen!
 
Ralph

Jäsen
Onko sitten jonkin sortin "johtaja ja hyvä jätkä kopissa" tms.
Veikkaan, että on. Ei tuo A-kirjain ihan turhanpäiten ilmesty hänen paitaansa, luulen minä.

Se on juuri näin, että Petteri Nikkilä on liian isossa roolissa. Nikkilä on parhaimmillaan kun saa olla sellainen nelospakki, joka pelaa kyllä mukavasti ja koska tahansa, mutta hänelle ei kuitenkaan lyödä liian isoa roolia päähän. Jos joku koutsi iskostaisi Nikkilälle selvän peli-idean avaamiseen ja hyökkääjät tietävät saman, niin hyvä tulee. Nyt näyttää siltä, että hyökkääjillä ja Nikkilällä ei ole ajatukset samalla mallilla, jolloin Nikkilälle lörähtää vetelät pöksyihin. Ja kun hän ei ole munaton kiekon päätylautaan viskoja, hän kuitenkin uhkarohkeasti yrittää avata, vaikka sitten keskeltä. Ja lopputulos on lähes aina se, ettei kiekko mene omille.

Joni Tuulolalla on hieman samaa ongelmaa, mutta hän on selvästi älykkäämpi pelaaja, joten ei tee samaa tahtia virheitä. Joonas Lehtivuorelle ei paineita tule ja Santeri Saari on juuri sitä munatonta mallia, että heittää mielummin korkean hätyrin pois. Ja joskus se päätyy katsomoon.

Näkisin kyllä mielelläni Nikkilän kokeilemassa hyökkääjän tontilla, kun sinnekin tuolla tyylillä hän sopisi. Ja silloin ei tulisi huonoja avauksia, kun hän ei olisi niitä antamassa. Mutta tuskinpa vain valmennus on samaa ajatteemassa.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Nikkilän ylimielisyys jäi mieleen jo jukuri pelistä. Siinä alko tuleen vipoja että tämä jamppa aiheuttaa vielä ahdistusta.
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siis pelitapa ei ole mikään autuaaksi tekevä. Pelaajat sen pelin loppukädessä kentällä tekevät. Jos ei ole tunnetta ja taistelua, niin mikään pelitapa ei auta. Mutta! Pelkkä taistelu, luistelu ja repiminen ei riitä enää tänä päivänä. Vaan joukkueella on oltava pelitapa, jota kaikki pelaajat noudattavat ja viisikkopeli helpottuu. Yksin ei enää voi toimia, vaan tehdä viisikkona ja samoja juttuja.

Toivon mukaan tästä pelitapakeskustelusta ei tule eipäs juupas-väittelyä, puolin eikä toisin, kun ihan oikeasti on saatu hyvää keskustelua aikaan.
Se on päivänselvää että joukkueella pitää olla tapa pelata: Miten karvataan, miten puolustetaan ja miten lähdetään hyökkäyksiin. HPK:lla myös varmasti on pelitapa.

Pelaajat harjoittelevat lähes jokaisissa harjoituksissa avauspelaamista, ja sitä kautta myös karvauspelaamista. Pelaajille toistetaan jatkuvasti miten peli pitäisi avata. Jokainen joukkueen jäsen tietää pomminvarmasti miten hyökkäyksiinlähdöt on tarkoitus totetuttaa.

Sitten tullaankin siihen, että miksi ne pakit eivät anna sitä helppoa ensimmäistä syöttöä lapaan? Miksi laiturit ovat jo punaisella? Tämän jälkeen taas haetaan uudestaan kunnes kiekko onkin vastustajalla. Voisiko syy olla se, että taitotaso on yksinkertaisesti niin surkea, että se ensimmäinen helppo syöttö napsahtaa lapaan kaksi kertaa kymmenestä? Jos taas pelaajat eivät noudata sovittua pelitapaa, heidät pitäisi heittää vittuun sieltä. Aivan sama kuka on valmentaja.

Minä vaihtaisin mielelläni Pantsen pois ja ottaisin tilalle vaikka Karri Kiven. Se vaan ei minun mielestäni auttaisi tässä tilanteessa yhtään mitään, kun pakisto on aivan helvetin paska. Pieniä parannuksia toki alkuun saattaisi tulla kun siellä on uusi äijä huutamassa, eikä voi mennä sieltä mistä aita on matalin. Lopulta se taitotaso on kuitenkin niin huono, että pään seinään hakkaaminen alkaa taas.

Toivon myös itse, että tästä ei tule juupas-eipäs-väittelyä vaan oikeaa keskustelua. Mua vaan henkilökohtaisesti vituttaa, kun aina huudellaan jonkun helvetin pelikirjan perään kun joku vaan on paska, eikä nähdä asiaa miltään muulta kantilta. Eikä se ole ole mitään keskustelua jos aina hävityn pelin tai jonkun koomailun takia aletaan syyttää jotain fakin pelikirjaa.

Kuinka moni näistä pelikirjahuutelijoista on pelannut SM-tasolla lätkää? Silloin kun pelasit/pelaat, ja kun teit virheen, syötit paskan syötön tai hukkasit oman miehesi niin ajattelitko vaihtopenkillä istuessasi että "tämä meni pelikirjan pikkiin", vai "vittu mikä syöttö, oma kämmi"?
 
TJ MACKEY

Jäsen
Siis aivan varmasti Pantse itse ymmärtää miten hän haluaisi joukkueensa palaavan. Miettikää nyt, Jalonen, Lehkonen, Rautakorpi, Selin. Arvonen on saanut oppia ja nähnyt valmentamista huipulta vierestä. Uskon että Arvonen haluaa Kerhon pelaavan hyökkäävää taitolätkää, jonkinlaista versioita Jukka Jalosen Meidän pelistä, tämän on tainnut Pantteri itsekin jossain todeta. Tähän varmasti pyritään ja sitä päivittöin harjoitellaan. Ongelmaksi tulee kun se ei välity kentältä millään tavalla. Teoria ei muutu käytänteeksi. Koko homma on levällään ja homma on sekavaa.

Miettikää Kärppä-faneja: jos homma olisi niin yksinkertaista, että hommataan riittävän hyvät pelaajat ja sitten vedetään selkäytimestä, niin Kärpät voittaisi parhaalla materiaalilla aina. Mutta syystäkin siellä ollaan huolissaan kun Marjamäki vaihtuu Suikkaseen. Samoin HIFK-fanit ovat huolissaan valmennuksesta, loistavasta materiaalistaan huolimatta.Pelitapa on siellä sveitsiläistä yksilöiden formulalätkää.
Voisiko syy olla se, että taitotaso on yksinkertaisesti niin surkea, että se ensimmäinen helppo syöttö napsahtaa lapaan kaksi kertaa kymmenestä? Jos taas pelaajat eivät noudata sovittua pelitapaa, heidät pitäisi heittää vittuun sieltä. Aivan sama kuka on valmentaja.

Minä vaihtaisin mielelläni Pantsen pois ja ottaisin tilalle vaikka Karri Kiven. Se vaan ei minun mielestäni auttaisi tässä tilanteessa yhtään mitään, kun pakisto on aivan helvetin paska. Pieniä parannuksia toki alkuun saattaisi tulla kun siellä on uusi äijä huutamassa, eikä voi mennä sieltä mistä aita on matalin. Lopulta se taitotaso on kuitenkin niin huono, että pään seinään hakkaaminen alkaa taas.
Samaa mieltä siitä, että onhan Kerhon pakisto Liigassa alempaa keskitasoa. Siltikin, Lehtivuori, Järventie, Saari, Nikkilä, Tuulola, Forsberg. Parempaan tuolla pakistolla olisi ainesta. Kiekollisesti se ei ole ihan niin kädetön kun nyt näyttää. Nuori ja kokematon kokonaisuus se on. HPK pyrkii jatkossa olemaan omavarainen ja kasvattamaan omista lupaavista nuorista hyviä Liigapelaajia. Onko Arvonen ja Viitakoski oikea ryhmä ohjaamaan esimerkiksi Tuuloloita, Nikkilää, Haarasen tai Saarta? En oikein usko.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
On se ihme juttu että siellä pystyi Rautakorven kaudella sellainen superkäsillä varustettu pakkipari kuin Mäkelä - Honkanen tekeen, helvetti, peliä rakentavia kiekollisia tekoja ja nyt joku tulee selittämään että Kerholla on vaan paskat ja kädettömät pakit. Ei mulla muuta.
 
Kyllähän Mäkelällä on tarvittaessa oikeinkin samettinen kosketus kiekkoon. Se kärkiveivi SaiPaa vastaan... Vieläköhän siitä löytäisi kuvamateriaalia jostain. @Edit ?

Mutta kyllähän se täytyy tuosta Rautakorven joukkueesta sanoa, että pelitavan ja vaativan valmennuksen lisäksi kunnossa oli myös selkeä roolitus. Roolitus pakistossa oli todella hyvä ja kaikki tiesivät hommansa. Mäenpäällä ja Laamasella oli kiekollisempi vastuu, Honkasen ja Mäkelän pääasiallinen työnkuva oli ne pienemmät minuutit, tiivis oman pään peli ja paljon makuupaikkoja. Pakiston henkinen liideri oli Sensei itse. Harvemmin Kerholla on noin kovaa ja hyvin organisoitua pakistoa ollutkaan.

Toki senkin voi laskea hyvän valmennuksen piikkiin osittain. Rautakorpi on kaveri, jonka filosofiana on aina ollut rakentaa joukkue hyvän puolustuspelin päälle (niinkuin pitääkin). Ja on myös erittäin vaativa seurajohtojen suuntaan, niin että ne oikeat palaset oikeilla paikalle löytyvät. Pelaajan ominaisuuksien siis pitää vastata vaadittua roolia, ei siis niin että pelaaja X pistetään roolin Y ja sen jälkeen aletaan tuskissaan koulimaan kaverista ko. rooliin sopiva.

Edit. Se siis helpottaa valmentajankin tehtävää, kun joukkue on alun alkaenkin oikein kasattu, oikeat palikat oikeissa paikoissa. Tämähän nyt voidaan ottaa vaikka tapaus Nikkilän kautta. Mies kun on turhan isoissa saappaissa, jälki on sitten tämän näköistä. Sitä itsekin tuudittauduin uskomaan, se myönnettäköön, että tämä Kerhon lupaava nuori pakisto olisi ollut parempi ja kentällä sitten osastensa summa. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että vaihtoehto 2 toteutui ja Nikkilä, Tuulola ja Saari eivät yhdessäkään ole pystyneet täyttämään niitä saappaita, jotka Schiralta jäivät.
 
Viimeksi muokattu:

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On se ihme juttu että siellä pystyi Rautakorven kaudella sellainen superkäsillä varustettu pakkipari kuin Mäkelä - Honkanen tekeen, helvetti, peliä rakentavia kiekollisia tekoja ja nyt joku tulee selittämään että Kerholla on vaan paskat ja kädettömät pakit. Ei mulla muuta.
Mäkelä ja Honkanen olisivat tämän kauden pakistoon vahvistuksia. Tietävät tarkalleen roolinsa, eivätkä yritä mitään jättisyöttöjä takasiniselle vaan antavat sen metrin syötön heti kun paikka on. Nythän tilanne on se, että siellä ei ole sitä kiekollista paria tai selvää kolmosparia. Kaikki ovat vähän niinku kaikkea. Se näkyy karusti kentällä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täällä syksyllä huudeltiin T-73:n perään. En tiedä mitä kaveri puuhailee, mutta jos on treenaillut normaaliin malliin, niin väitän edelleen että olisi vahvistus tuohon pakistoon. Kukaan ei häneltä varmasti odottaisi kiekollisia ihmetekoja. Mutta nyt kun Kerho on siirtynyt "inhorealistisempaan" oman pään varjeluun, olisi Mäkelä mies paikallaan. Vaatimukset olisi mallia 10 minuuttia kovaa, fyysistä pakin peruspeliä, helppo syöttö omille ja nyrkki naamaan välittömästi kun vastustelija ajaisi liian innokkaasti Kerhon maalille. Juuri sitä santapaperia, jota pakistosta puuttuu. Lisäksi toisi sitä "leadershippiä" varmasti. Joku Haaranen kasvaisi kymmenen senttiä, kun olisi kaverin kanssa kentällä. Ja kukapa meistä ei haikaillut T-73:n kaltaisen pelaajan perään Porin ottelussa. Jonkun joka olisi antanut iskun iskusta.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
On varmaan niin mahdoton ajatus että Mäkelä vielä joskus oranssiin pukeutus. Meidän toimisto tehnyt sellasen päätöksen...siltä vaikuttaa.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Kylläpäs tuo Nikkilä taas kylvi pelkoa eilen oikein urakalla, paskat housussa saa pelätä katsomossa kun kaveri on kentällä. Taitaa olla se kuuluisa toisen kauden kirous meneillään?
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kylläpäs tuo Nikkilä taas kylvi pelkoa eilen oikein urakalla, paskat housussa saa pelätä katsomossa kun kaveri on kentällä. Taitaa olla se kuuluisa toisen kauden kirous meneillään?
Niin, jokainen tavallaan. Viime kausi oli se Nikkilän toinen kausi.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oliko näin? Ei ainakaan kahta kokonaista kautta ole pelannut? Aika kuluu vääjäämättä itellä loppuun, jos noi vuodet tosta noin katoaa.
Sitä on liikkeellä itelläkin. Toki Nikkilä aloitti toden teolla noin tasan kaksi vuotta sitten. Se hänen ensimmäinen olikin kyllä paras nähdyistä (hänen kannaltaan toivottavasti vain niistä).

Eilen taas joukkueen ainoana 0-2=-2. +-tilastossa pakkipari jyllää kovaa, Nikkilä on selkeästi koko liigan tilastossa huonoin (Mara toiseksi huonoin), mutta Mara selkeästi huonoin, kun otetaan pelimäärät huomioon
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Nopeesti ne mielipiteet muuttuu itselläkin. Alkukaudesta olin sitä mieltä, että Petterille pitäisi tehdä jatkosoppari nopeasti, mutta nyt alan pikkuhiljaa kallistumaan siihen, että Mestiksestä ensin hakemaan nöyryyttä pelaamiseen ja jos se ei auta niin ei jatkoa. Nikkilä on tällä hetkellä meidän huonoin pakki.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Nikkilän syötöt ollut pitkään luokattomia mutta kyllä on kovuus kadonnut. Harjotusotteluissa oli vielä hiukan rottaa näkyvissä mutta nyt pantse ostanut sille mekon ja esitykset sen mukaisia.
Katsomoon parin pelin ajaksi ja sen jälkeen katsotaan uudestaan.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers

Juuh ulos vaan. Avaukset ihan helvetin onnettomia ja siitä fyysisyydestäkään ei oo kovinkaan paljoa näyttöä. Toki se hieno pommi tänään mutta ei muuten. Nappasi tänään itselleen myös miinustilaston piikkipaikan takaisin, onnittelut siitä. On katsellut myös SM-liigassa eniten omia maaleja kentällä ollessaan määrän ollessa 23 ja pelejä pelattu vasta 20.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nikkilään pätee sama kuin moneen muuhunkin nuoreen kerholaiseen. Tasosta ja otteista ei voi sanoa mitään, ennenkuin ovat päässeet osaavaan valmennukseen. Kun valmennus on kaaosta ja pelitapaa ei ole, eikä valmentaja pysty opettamaan, ei voi isoja odotuksia ladata.
 
Buzzer

Touche. Pantsen valmennuksessa ei käsittääkseni yksikään juniori ole kehittynyt, pikemmikin päinvastoin. Odotan seuraavaksi Haarasen tason romahdusta. Tuulola Jr.on jo ollut asteittain siirtymässä Nikkilä-moodille. Toki Nikkilän kohdalla olen aistinut myös yksilön tietynlaista kurittomuutta ja ylimielisyyttä. Uskoisin että, oikeanlaisella valmennuksella sekin olisi ollut ehkäpä vältettävissä.
 
Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mielestäni Petteri Nikkilä on kylvänyt tarpeeksi pelkoa omiin jo tällä kaudella. Käsittämättömiä munauksia jatkuvalla syötöllä ja miinusta pukkaa. Ei mitään käyttöä tällä hetkellä.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Mielestäni Petteri Nikkilä on kylvänyt tarpeeksi pelkoa omiin jo tällä kaudella. Käsittämättömiä munauksia jatkuvalla syötöllä ja miinusta pukkaa. Ei mitään käyttöä tällä hetkellä.
Kaksi jäätävän paskaa vaihtoo putkeen ja jälkimmäisestä illalle toinen miinuspiste. Eiköhän ala riittämään oman joukkueen ja koko SM-Liigan miinustilaston jatkuva alistaminen.
 
Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
En näe kyllä mitään muuta syytä Nikkilän heikkoihin esityksiin kuin nöyryyden puute.

Ekoilla Liiga-kausillaan oli mahtava kun antoi aina helpon ja kovan avaussyötön, kun syöttötaitohan on miehellä erinomainen, jos ei yritä liian vaikeaa. Tähän lisänä fyysinen puolustaminen ja vastustajan psyykkaus. En ole niin paljon Kerhon pelejä nähnyt tällä kaudella, niin haluaisin tietää teiltä faneilta, että yrittääkö tosiaan pelata liian vaikeasti ja jopa ylimielisesti vai mistä kiikastaa?

Parhaimmillaan äärimmäisen hyvä ja ennenkaikkea viihdyttävä pelaaja tosiaan.
 
H P K

Luulis jo alkavan nöyryyttä löytymään tai sitten joku vois käydä näyttämässä +- tilastoa kaverille
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös