Mainos

Petteri Lindbohm #3

  • 46 913
  • 117
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hienoa että saatiin Lindbohm mukaan ensi kauden jengiin.
Mieshän on pyörinyt näissä joka keväisissä huhuissa/toiveissa jo useamman vuoden ajan, joten mukavaa että nyt tärppäsi!

Ja vaikka Lindbohmilla pyörähtääkin ensi syksynä jo kymmenes kausi miesten sarjojen osalta käyntiin, niin ainakin omat katsojakokemukseni Petterin peleistä ovat suht harvassa.
Muistikuvat debyyttikaudesta liigatasolla 12-13 ovat ennakkoluulottomasta ja fyysistä peliä kaihtamattomasta nuoresta miehestä joka taisi saada "ihan hyvin" vastuutakin jossain vaiheessa kautta.
Kaudella 13-14 sitä vastuuta ei sitten Lämsän johtamalta valmennustiimiltä enään löytynyt ja Petteri siirtyikin sitten "starojemme" jaloista lainapestillä Ässiin kesken kauden.

Porin visiitin jälkeen olikin edessä viisi kautta seikkailua Pohjois-Amerikassa NHL:n ja AHL:n välisessä maastossa.
Rohkaisevan alun jälkeen vastuu "ylhäällä" kutistui kuitenkin kausi kaudelta ja viimeinen rapakon takaisista kausista eli 17-18 menikin sitten jo kokonaisuudessaan AHL-pelejä pelatessa.

Miehensä itsensä kertoman mukaan siirto Sveitsiin kaudeksi 18-19 avasi sitten uusia ovia kiekollisen pelin saloihin tutustumiseen ja sitä kautta Petteri on päässyt viimeisillä kausillaan päässyt kehittymään sekä monipuolistumaan jääkiekkoilijana entisestään.
Eihän kaveri vieläkään mikään Pauli Kahvi ole, mutta eiköhän nuo näkemykset kehittymisestä kiekollisellakin osa-alueella kuitenkin paikkansa pidä.

Mutta niin kuin Sämppäri tuossa edellä jo asian toi esiin: Hienoa että saatiin lähtökohtaisesti yksi parhaista tai ellei jopa paras Euroopan sarjoissa pelaava suomalaispakki ruutuun jonka kyltissä lukee: Täällä vartioin minä!

Lindbohmin ensi kauden pelinumero (#40) sisältää toki melkoista painelastia edellisen käyttäjänsä jäljiltä.
Nordlundin Mastohan purjehti juuri tuo numero selässään aina vain halutessaan läpi kentän aina maalintekoon asti..
Voi olla toki että aika kultaa muistot noiden Maston purjehdusten suhteen?

Tervetuloa siis takaisin Petteri Lindbohm!
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lindbohmin ensi kauden pelinumero (#40) sisältää toki melkoista painelastia edellisen käyttäjänsä jäljiltä.
Nordlundin Mastohan purjehti juuri tuo numero selässään aina vain halutessaan läpi kentän aina maalintekoon asti..
Voi olla toki että aika kultaa muistot noiden Maston purjehdusten suhteen?

Vaikka Maston visiitti jäi vain kahden kauden mittaiseksi, on kyseessä ainakin allekirjoittaneelle oman aikakautensa kulttipelaaja ehdottomasti.

Tässä muutama mieleen tullut Maston taidonnäyte Lockout-kaudelta.



 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Vaikka Maston visiitti jäi vain kahden kauden mittaiseksi, on kyseessä ainakin allekirjoittaneelle oman aikakautensa kulttipelaaja ehdottomasti.

Tässä muutama mieleen tullut Maston taidonnäyte Lockout-kaudelta.





Ai että Nordlund, vähän täytyy muistella (ja vetää yhtäläisyysmerkkejä Lindbohmiin)

Toivotaan, että tämän tyyppisiä "Nordlundmaisia" tekoja nähtäisiin myös Lindbohmilta, jolla tuohon toimintaan on hyvät valmiudet myös.




Ja tässäkin oli Masto osallisena:

Markus Nordlund taklaa Ville Peltosta - YouTube

Lopulta kurinpito ilmoittaa ainoan oikean ratkaisun: puhdas taklaus, ei pelikieltoa. Saaga oli valmis, kun liigahallitus antoi kurinpidolle kenkää ja antoi Mastolle pelikieltoa "kohtuuttoman kovasta pelaamisesta". Ei saatana naurattaa vieläkin. Ja tästä nähtiinkin sitten ennenkuulumaton mielenilmausten aalto ympäri liigahalleja. Lopulta Masto päätyi jullien pikkukissojen apuvalmentajaksi.


Loistohankinta tämä Lindbohm ja hienoa saada taas yksi juniorimyllyssäkin marinoitunut ex-Jokerit takaisin!
 
Viimeksi muokattu:

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin, hauskaa miten tiet kohtaa kun Masto on mukana Kollien goutsaamisessa ja Peltos Ville johtaa Julli ryhmää. Siellä varmaan ensin käydään läpi Peltosen traumat asiasta.

Lindhbomista, hieno persoona, kova treenaaja mm silloin kun eka kerran tuli Jokereihin oli hän jengin kovin 5 loikkaaja.
Toivotaan että jalka riittää koviin KHL peleihin niin plussan puolella ollaan.
 

rpeez

Jäsen
Porin visiitin jälkeen olikin edessä viisi kautta seikkailua Pohjois-Amerikassa NHL:n ja AHL:n välisessä maastossa.
Rohkaisevan alun jälkeen vastuu "ylhäällä" kutistui kuitenkin kausi kaudelta ja viimeinen rapakon takaisista kausista eli 17-18 menikin sitten jo kokonaisuudessaan AHL-pelejä pelatessa.
Tuosta on sanottava, että huonoksi onneksi noihin aikoihin Bluesin puolustus oli pullollaan isoja, taitavia ja kovia ukkoja, ja pitäisin sitä suurimpana syynä ettei sitten lopulta pysyvää jalansijaa onnistunut saamaan. Jossain toisessa joukkueessa olisi voinut onnata paremmin.

Lindbohm on minunkin suosikki pelaajia.
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Todella hyvä peli myös tänään. Holm ja Lindbohm taitaa olla sellainen pari, joka pelannee kauden loppuun yhdessä. Hyvin saa Petteri vetoja läpi maalille, ja on kyllä yllättänyt minut tuolla hyökkäyspelillään. Itse odotin äijästä puhdasta oman pään luutaa, mutta todella hyvä ja monipuolinen pakki sieltä paljastuikin.
 

Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Petskulle tänään sellainen duunarin vapaapäivä kun joutuu la paiskimaan hommia. Palauttanee taas tilanteen tasalle, ettei yhtään helppoa iltaa luvassa tässä liigassa
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Aivan pihalla eilen. Eikä todellakaan ollut ensimmäinen kerta. -3 taulussa koko kaudelta vaikka joukkue on lännen kärjessä. Pitäisikö välillä levätä? Jokereilla alkaa olla liikaa alisuorittajia pakistossa.
Eipä tämän viestin jälkeen paljon ole muuttunut. Varmasti kaikki odottivat enemmän mitä on nähty. Aika vähän tulee täällä kritiikkiä otteisiin nähden. Alisuorittaja.
 

Vahamestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit sekä suomalaiset änärissä
Eipä tämän viestin jälkeen paljon ole muuttunut. Varmasti kaikki odottivat enemmän mitä on nähty. Aika vähän tulee täällä kritiikkiä otteisiin nähden. Alisuorittaja.
Pakko kompata, oli kyllä kujalla kaverukset Lindbohm-Holm.

Petterin ehkä pitäisi olla yrittämättä jotain mihin ei tunnu taidot riittävän ja pelata vain yksinkertaisemmin
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Lindbohm näköjään huilaa seuraavan KHL-matsin noiden jatkuvien 5 minuutin jäähyjen seurauksena. No varmaan hyvään paikkaan tulee huili kaverille, jos otteet olleet ilmeisen ailahtelevia ja ei kait hirveästi ole rotaatiossa ollut mukana?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onnittelut olympiavoittajalle!

Lindbohmin peliotteet eivät ole Jokereissa olleet ehkä ihan sitä mitä itse odotin.
Toki nuo omat odotukseni olivat hieman huteralla pohjalla, johtuen puhtaasti siitä että nähtyjä pelejä ei itselläni kaverista kauheasti kuitenkaan ollut viime vuosilta.

Itse en välttämättä näe Holm- Lindbohm paria ihan hyvänä kombona, jotenkin tuntuu että tällä kaksikolla jää molemmissa päissä kaukaloa homma jotenkin " vähän vajaaksi".
Toki valmennusjohtomme nämä asiat varmasti itseäni paremmin tietävät , mutta pienen epäluottamuslauseen siltikin parin toimivuudesta ilmoille tässä yhteydessä heittäisin.

Jalosen Jukalle Petteri on kuitenkin selkeä luottomies ja eikä syyttä.
Kultamitalin kaulassa kotia (baarin kautta) kohti ja sitten pikku hiljaa taas Hartsun uumeniin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös