Mainos

Petr Koukal Jokereihin

  • 51 251
  • 125

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Onko jengi nyt ihan tosissaan noin kassalla, että Koukal olisi tulossa kolmossentteriksi meille? Kaveri teki toissa kaudella 36 pistettä, joka on KHL:ssa hyvä pistemäärä ja noilla tehoilla oltiin koko sarjan 7 tehokkain sentteri. Viime kausi on koko tuolta heidän jengiltään mennyt aivan päin persettä ja tuolla 19 pisteellä Koukal oli joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja.
Tuo Koukalin ensimmäinen kausi Neftehimikissä lähenteli fantastista. Hän hinasi tutkaparinsa Jegor Milovzorovin kanssa joukkuetta reppuselässä. Tuo kaksikko erottui selkeästi edukseen niissä Neftehimikin peleissä mitä näin. Joukkueen pelitapaan nähden 36 pistettä oli Koukalilta todella hyvä saavutus. Olivathan Koukal ja Milovzorov seuran hyökkääjistä aivan omalla tasollaan.

Viime kaudella tosiaan Neftehimikissä hommat eivät lähteneet rullaamaan joukkueella alkuunkaan oikeaan suuntaan.

Alla tekstiä Jatkoajan KHL-ennakosta 2013-14.
Neftehimikin kärkisentterit ovat slaavilaisia, mutta mistään taiteilijasieluista ei ole kyse. Ykkössentteri on loistavan avauskauden KHL:ssä pelannut Petr Koukal. Tšekki nakutti seurassa tehot 14+22=36. Koukal on nähty myös kaksissa viime MM-kisoissa. Hänen suurimmat vahvuutensa ovat nopeus, erinomainen työmoraali, taitotaso, luovuus ja hyvä kahden suunnan pelaaminen. Pienikokoisena hän on myös todella ketterä pelaaja kentällä.

Neftehimik 2013-14

Koukal on hyvä ykkössentteri KHL:ään, parhaimmillaan loistava.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Koukal on hyvä ykkössentteri KHL:ään, parhaimmillaan loistava.

Toisaalta käytännössä kaikilla playoff-joukkueilla on häntä kovempi ykkössentteri. Esim viime kauden playoff joukkueissa ei ole yhtään joukkuetta, jossa Koukal olisi ollut ykkössentteri. Pikkujoukkueissa toki pätevä siinäkin roolissa.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toisaalta käytännössä kaikilla playoff-joukkueilla on häntä kovempi ykkössentteri. Esim viime kauden playoff joukkueissa ei ole yhtään joukkuetta, jossa Koukal olisi ollut ykkössentteri. Pikkujoukkueissa toki pätevä siinäkin roolissa.

Niin? Jokerit on KHL:ssa pikkuseura ja Koukal ykkössentterinä sitä kaliiberia, joihin pikkuseuroilla on varaa. Kukaan tuskin laskee Jokereita etukäteen pudotuspelijoukkueeksi, eikä se tulisi sinne yksittäisten yksilöiden siivittämänä koskaan selviämäänkään, vaan nimenomaan tasaisena joukkueena.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Niin? Jokerit on KHL:ssa pikkuseura ja Koukal ykkössentterinä sitä kaliiberia, joihin pikkuseuroilla on varaa. Kukaan tuskin laskee Jokereita etukäteen pudotuspelijoukkueeksi, eikä se tulisi sinne yksittäisten yksilöiden siivittämänä koskaan selviämäänkään, vaan nimenomaan tasaisena joukkueena.

Viesti oli täysin neutraali yleisen KHL:n seuraajan näkökulmasta. Onko Koukal hyvä ykkössentteri KHL:ään, jos se ei olisi minkään playoffjoukkueen ykkössentteri? Minusta ei, ja vain siihen otin kantaa.

"KHL-tason X" on tosin niin laaja käsite, että sitä pyrkisin välttelemään.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Tervetuloa Koukkali joukkueeseen ja toivottavasti olet meidän kakkossena, vielä mielummin kolmonen (en usko)! Pätevä haku, MUTTA kyllä Suomen valloitus vaatii ainakin sen ykkössenan, joka päräyttää sulkijalihakset veteläksi.

Iso plussa kansallisuudesta, olemme taas askeleen lähempänä mestaruutta?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllähän tämä Koukku on ihan pelimies, siitä ei kahta sanaa, mutta olen edelleenkin uskaltanut odottaa kovemman tasoisia vahvistuksia joukkueeseen. Lisäksi Koukku on pienikokoinen, joten edelleenkin odotan ykkössentteriä.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Tervetuloa, mestaruustshekki!

Ei Koukal mikään kakkossentteri ole, vaan selvästi täydellinen jätkä Omarkin sentteriksi ykköskenttään. Kumpikin taitavia, Omark toteuttaa itseään ja Koukal varmistaa. Muutenkin, sen verran tasaiset ja kovat näytöt, sekä ex-kapteenikin vielä, että mielelläni ykköskenttään hänet päästäisin. Puolustus edellä pelaavan joukkueen näköinen mies.

Tai sitten en vain uskalla ajatella niin positiivisesti, että kovempi, The Ykkössena olisi vielä tulossa. Toivon sitä toki, mutta uskon max. samantasoiseen seuraavaan sentterisainaukseen. Kumminkin ollaan "vain" KHL:n budjettikeskitasoa ja eka kausi vasta edessä.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Loistava hankinta. Hyvistä tehopisteistä huolimatta ei ilmeisesti mikään perinteinen tsekki (ts. laiska puolustussuuntaan), joten lupaa hyvää. Kakkosketju on ainakin lähtökohtaisesti miehen paikka.

Kurri sanoi, että kahta hyökkääjää etsitään vielä ja ainakin toinen näistä on sentteri, joten eiköhän tässä saa olla ihan levollisin mielin toistaiseksi.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei Koukal mikään kakkossentteri ole, vaan selvästi täydellinen jätkä Omarkin sentteriksi ykköskenttään. Kumpikin taitavia, Omark toteuttaa itseään ja Koukal varmistaa. Muutenkin, sen verran tasaiset ja kovat näytöt, sekä ex-kapteenikin vielä, että mielelläni ykköskenttään hänet päästäisin. Puolustus edellä pelaavan joukkueen näköinen mies.

Siis vaikka joukkueeseen tulisikin vielä nimekkäämpi sentteri, niin silti Koukal saattaisi olla ykkösen keskellä, jos se sopii valmennuksen kuvioihin paremmin. Tämän takia puhun miehestä vaan kärkisentterinä, sillä jompaa kumpaa kärkikenttää hän tulee johdattamaan ja on käytännössä täysin yhdentekevää kumpi se nimellisesti on.
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näistä luonnehdinnoista voisi sanoa että rikkaan miehen Kerälä :) Päivän mittaan kun tätä on pureskellut, niin loistava haku, ja jälleen kerran täysin puskista ilman huhuja. Ammattimaista, sanoisin.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Minä tulin päivällä iloiseksi tästä hankinnasta. Petr Koukal on odotettu hankinta, enkä näe hänessä mitään tuomittavaa vielä. Pitäisin Petr'iä tässä vaiheessa hankintalistaa selkeänä ykkössentterinä.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä hankinta. Tosin ei kyllä millään ykkössentteriksi, mutta kakkosen keskelle ainakin alkujaan voisi mennäkin. Toki jos tehoja tulee niin voihan Jokerien kakkosketju olla se ykkösketju...
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Treenimatsien perusteella Koukal on osoittautunut paljon kovemmaksi hankinnaksi kuin olisin tuolloin kesäkuussa osannut odottaa. Pidän todella paljon tavasta millä pelaa. Tietokone raksuttaa päässä koko ajan ja pelaaminen on hyvin vaivattoman näköistä molempiin suuntiin. Vähäeleistä, älykästä ja peliä edistävää tekemistä koko ajan. Lisäksi kaveri on ns. liideriainesta. Näyttää puhuvan kentällä todella paljon ketjukavereilleen ja esim. aloituksissa ohjaa heitä haluamilleen paikoille lähes kädestä pitäen näyttämällä.. Nuo aloitukset tosin treenimatseissa olleet miehen ainoa heikompi osa-alue. Varsinkin ekoissa matseissa hävisi niitä enemmän kuin voitti.

Tähän mennessä nähdyn perusteella selkeästi kovempi pelimies kun esim. McLean, ja arvaan että haastaa Kapasenkin joukkueen ns. ykkössentterinä vähintäänkin vakavasti kunhan pääsee vielä paremmin hommaan sisään ja miehet rinnalla alkavat vakiintua. Itse antaisin hänet Omarkille jos kerran Aaltonen sai Kapasen. Brynäs -matsissa hyvinkin lupaavaa meininkiä ja Omark - Koukal - Moses oli jengin kovin ketju. Venaan 30-40-pinnan kautta mieheltä treenipelien perusteella.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Treenimatsien perusteella Koukal on osoittautunut paljon kovemmaksi hankinnaksi kuin olisin tuolloin kesäkuussa osannut odottaa. Pidän todella paljon tavasta millä pelaa.

Ehdottomasti samaa mieltä. Paljon on pelaamisessa samankaltaisuutta Riksan kanssa ja hyvin epätyypillinen tshekki työmoraalissa. Kannattaa seurata Koukalin tekemistä erityisesti silloin, kun peli kääntyy nopeasti hyökkäys- tai puolustusuuntaan. Reagoi erittäin nopeasti molemmissa tilanteissa ja kun sijoittuu kaistallaan jatkuvasti oikein ei ole juuri koskaan myöhässä. Ne muutamat kerrat, kun on pelannut sentterinä liian syvälle on polkenut puolustuksen avuksi esimerkillisesti. Ihanteellinen sentteri kaikille laiturityypeille.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Joukkueen MVP. Kokonaisvaltainen pelaaja, hyvä molempiin suuntiin. Mestaruus-tshekki ;)
 

syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Ei voi kuin diggailla, suorittaminen tasaisen varmaa. Jatkoon!
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Vaikka Kapasen Niko onkin kova jätkä, niin kyllä Koukal on pelillisesti tällä hetkellä meidän ykkössentteri. Ajatus Omarkin ja Moseksen kanssa kulkee kuin unelma. Harkkapeleissä Koukalia ei juurikaan kentällä näkynyt, mutta nyt tosipelien alkaessa on ollut mies paikallaan!
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jos Aaltonen on taikuri, Kapanen on tietokone ja Omark on nero, niin Koukal on nerokas taikurimainen nero.

Koukal lukee hyvin peliä, antaa peliä edistäviä syöttöjä ja jättää kaikkensa kentälle. Paras tshekkisentteri Jokereissa sitten Janeckyn.
 

P.R. 33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit & Colorado Avalanche
Petr Koukal, minä olen rakastunut sinuun miehekkäällä latinotavalla.

Toinen peli putkeen jo aivan täydellistä klassisen sentterin peliä. Katkoo vastustajan avauksia, takakarvaa ja riistää. Siihen päälle jäätävä kiekkovarmuus ja ennen kaikkea syöttötaito. Tuon ketjun voisi jo sementoida. Omark-Koukal-Moses täydentää aika loistavasti toisiaan ja Koukalilla on iso rooli siinä.

Keep up the excellent work, Petr!
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Loistavaa suorittamista kertakaikkiaan. Ai että kun tuohon Koukalin ja Omarkin ketjuun saataisiin vielä Mosesta pykälän verran kovempi laituri. No, toimii hyvin näinkin ja myös Moses on ollut äärimmäisen positiivinen yllätys minulle.
 

hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Koukal oli mielestäni tänäänkin joukkueen parhaimmistoa, ellei paras pelaaja. Tulee mieleen muuan toinen Jokerinuttuinen #42, mutta hieman parempana versiona ja toivottavasti myös ehjempänä. Loistava kahdensuunnan sentteri, joka on työteliäs, taitava ja pystyy yksin kantamaan kentän peliä. Hukea ukko!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eavesiin ei kosketa! Koukal on ollut aivan mahtava, joukkueen MVP, kuten joku jo sanoi, mutta Eaves on kultti. Kenties Petr nouseekin samaan kategoriaan näillä otteillaan. Mahtava hankinta ja uskomatonta kyllä, tsekkiläinen hyökkäyksen primus motor, joka _ei tullut SaiPasta_.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Onko meillä pelannut tshekkisenttereitä Oton jälkeen? Benda oli saksalainen, muita ei nyt tule mieleen...

Koukal on kyllä loistava työnäyte Kurri&Vuorinen-kaksikolta, taas kerran.
Niin oli. En minäkään muista muita, siksihän heitin. Koukal on hyvä kokonaisvaltainen, älykäs pelaaja.
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, Storm
Petr Koukal....leftin Glen Metropolit.
Ja tää on multa paljon sanottu.
Paitsi että Koukal muistaa myös puolustaa.

Mestaruustsekki, hyvin hankittu, kiitos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös